Huhtikuun Helmet 2011 huhtikuussa **MEIDÄN KUU**

Onnea matkaan Allie!

Täällä jälleen huonosti nukuttu yö, plaah!
Pahaolo oli illalla enkä meinannu saada unen päästä kiinni. Jatkuva pyöriminen ja käsien puutuminen kuuluu nykyään myös asiaan.
Nyt kamat kasaan ja neuvolaan =)

Netsuli 38+6
 
Hello ladies!
Tsemppiä Allie!

Tänään oli neuvola. Kaikki oli ok. Hemppa oli niin korkea, että raudan popsiminen tulee lopettaa (mutta d-vitskua pitää nauttia). Tällä kertaa pissassa ei ollut lainkaan sokeria, vaikka eilen söin todella paljon kaikkea sokeripitoista pitkin päivää ja vielä tänä aamuna puuron kanssa sokerista hilloa. Masukaveri roikkuu nyt niin pirun alhaalla, että tunnen sen päästä väristyksiä, ihan kuin ois joku sisäinen suristin.

Mä olen elämäni kunnossa eikä todellakaan tunnu siltä, että Jorviin lähtöä tarttis edes ajatella. Eilen imuroin koko meidän talon, siitä s:stä ei ainakaan ollut mitään hyötyä. Ikkunoiden pesun voiskin hoitaa seuraavaksi. :) Aamulla oikein pelästyin, kun olin nukkunut 6 tuntia putkeen.

Vaikka käveleminen saa aikaan inhoja kivuttomia supistuksia ("norsu posliinikaupassa"-fiilis), nautin näistä viimeisistä päivistä yksin. Eilen kävin yksin leivoskahvilla päivällä, huomenna ajattelin tarjota itselleni ravintolalounaan.

Miehen kanssa sain vihdoin aikaiseksi puhuttua mua askarruttaneesta aiheesta. Sanoin toivovani, että mies auttaisi enemmän vauvan hoidossa kuin edellisen kanssa. Silloin se ei vaippoja vaihdellut vapaaehtoisesti jne. Nyt se lupasi olla enemmän avuksi.

Synnytyksestä pari ajatusta: mä synnytin viimeksi luomuna. Olisin oikeasti halunnut kaikki mahdolliset kivunlievitykset, mutta mitään ei ehditty/pystytty antamaan, kun esikoinen tuli niin vauhdilla. Tälläkin kertaa haluaisin jotain, mutta tiedän selviytyväni, vaikka mitään en saisi (mikä vielä todennäköisempää nyt toisella kerralla).

C+Frendi rv 38+5
 
Tsemppiä Allielle matkaan =)

Tänään oli sit neuvola. Ajattelin, että kaikki on taas hyvin ja ens viikolla uudestaan. Periaatteessa kaikki olikin hyvin, mutta viikossa tullut painoa 1,6 kg ja sf mitta kasvanut samassa ajassa 2 cm :O Terkkari laittoi sitten lähetteen äitipolille ja sen pitäisi olla 1-7 päivän kuluttua. Ottavat sieltä yhteyttä. Varmaan joskus alkuviikosta sitten se aika. Olen vain niin hämmästynyt että näin kävi. Hyvähän se on, että vauvan koko katsotaan ja kiva päästä ultraan, en siitä valita. Yllätyin vaan :confused: Arvaan, että eivät käynnistä, mutta siihenkin pitää kuulemma varautua. No otan kassit mukaan, mutta jätän autoon. Lähes satavarmasti lähettävät kotiin odottamaan synnytyksen luonnollista käynnistymistä ja jos vauvalla on kaikki hyvin ni sopii minulle oikein hyvin. Jostain syystä minua pelottaa käynnistys eniten keisarileikkauksen jälkeen. Olen ihan höntti näissä asioissa :ashamed:

Nyt tietysti aika oikein matelee kun odotan sitä kutsua, mutta niinhän on tylsiä olleet nämä viime viikot muutenkin, mutta kuitenkin aika mennyt hujauksessa =) Pitää tänään soittaa isälle ja kertoa uutiset. Anteeksi kun näin omaanapaa vaan tällä kertaa :ashamed:

Hämmentynyt syyslaulu ja örvelö 38+2
 
Onnea matkaan Allie!!

Voi kun täälläkin tapahtuis jo jotain, alkaa olla niiiiiiin turhauttava fiilis taas...
Eilen illalla täälläkin supisteli napakasti aika pitkään mutt nekin loppu ku seinään heti ku menin nukkumaan, toivoin jo et olltas saatu yöllä lähtee, mutta kun ei niin ei.
Äsken olin lenkillä eikä kyllä tunnu missään.. en tiiä pitäiskö yrittää aloittaa joku siivous projekti.. tuntuu että siitäkin tulee vaan väsy ja huono olo eikä se edesauta tätä vaavin ulos tuloa yhtään. noh, tulipa oikeen valitus viesti taas kasaan :p
tsempaten eteen päin!:wave:
 
Voi että kun itekkin pääsis jo lähtemään tosi toimiin, kun niin moni täällä jo saanut omat mytyt kainaloon <3 Täällä ei tapahdu sitten yhtikäs mitään, ei edelleenkään yhtä ainuttakaan supistusta :/ Eilen illalla alko ekaa kertaa nilkat turpoomaan ja sama juttu heti kun nousin sängystä :O Tein äsken jalkakylvyn se vähän helpotti, mutta nyt taas rupee jomottamaan :( Nöppönen on kyllä tosi rauhallinen kaveri masussa, saa nähä sitten minkälainen siitä kehittyy synnyttyään <3 Huomenna olis neuvola, oiskohan toi hemoglobiini saatu nousemaan :confused: Taidan tästä lähtee kattoo kuinka pannari jakselee uunissa :) Tsemppiä kaikille odotukseen, käynnistykseen ja synnytykseen :)

Masuilija ja nöppönen 38+1
 
Neuvolassa käyty. Sf mitta jo kolmatta viikkoa sama 36 tosin joka kerran eri mittaaja. Tänään oli harkkari joka oli tosi mukava ja hellä. Ei edes sattunu mitan ottaminen =)
Terkka sanoi että nyt olis kiinnittyny, jee! Joko voi lähteä sairaalaan =) No ei vaan mut tuli kivasti uutta virtaa tähän odotteluun vaik ei tuo mitään varmasti tarkotakkaan. Loppu kuitenkin jo häämöttää, huomenna jo 39 viikkoa!

Netsuli ja Papunen
 
Onnea Allielle matkaan, liekkö nyytti jo sylissä...:)

Omaolo ollut tänään eriskummallinen, tosin en jaksa elätellä sillä kovin suuria toiveita. Maha toimii liiankin kanssa ja supistelee mukavasti. Painon tunne on tuolla ihan alhaalla ja taisin limatulppaakin tänään bongailla. Ainakin toooosi limaista vuotoa. Mutta nekun ei takaa mitään mistään. Täällä on muu perhe kuumeillut ja nyt näyttäisi olevan voiton puolella, onneksi. Kunhan ei nyt vain itse tule sitten kipeäksi...Se tästä vielä puuttuisikin... Tiistain pettymyksestä toivuttu ja nyt sitten vain odottelen sitä maanantaita 25.4 jolloin on käynnistys mikäli tämä asukas ei ymmärrä ulkoistua ennen sitä. Viikkojahan on tuolloin 40+6. Normaalisti ei täälläkään vielä tuolloin käynnistellä, mutta lääkäri vähän jousti minun tapauksessa, ilo se on pienikin ilo.:popcorn: ( aah mojova supistus :D ) Voikun nämä nyt tästä voimistuis ja säännöllistyis ja pääsis jo itse asiaan, eli synnyttämään...

liinukka83 ja Onni 39+2
 
Heippa ja onnea uusille vauvaantuneille:heart:

ElliLei ja Netsuli, täälläkin vauvalla on ihan vika suunta. Kovasti yrittää puskea ulos tuolta kylkiluiden luota. Mies uhkasi laittaa mun vatsan yläosaan vyön, jota päivittäin sitten voisi hinata pikkaisen alaspäin:) Aina kun vauva oikein puskee pintaan, niin alkaa supistella. Onko muillakin käynyt näin?

Lieviä supisteluja on ollut nyt joka päivä, mut ei ne ole vielä johtanut mihinkään isompaan:headwall: Tänään oli neuvola ja kaikki hyvin. Seuraava aika olisi ensi keskivikkona ja toivon todella ettei sinne tarttis enää mennä!

Ulkona on niin kaunis ilma, et lähdenkin tästä kävelylenkille hakemaan lisää niitä niin mukavia supistuksia:)

Tsemppihalit vielä kaikille odottaville:hug:

Nippiäinen rv 39+4
 
Lenkille käy minunki tie... Tänään ei oo ollu supistuksia oikeastaan ollenkaan...jokunen hassu ihan kevyt ehkä. Iltaisin noita on ruukannu enempi ollaki kyllä. Eilen pistin lenkillä välillä juoksuksi...tuloksena ei yhtään mitään.

Tänää on vähä sitte ollu kärttynenki mieli välillä ku ei tää näytä tulevan itekseen...vaikka on ties mitä koittanu. Ei ne näköjään mitään auta. No, tulee ku tulee, viimestään sitte käynnistämällä alkuviikosta jos ei muuten.
Huomena ei tarvi käydä missään neuvolassa, labrassa eikä polilla, eikä yhtään mitään menoa mihinkään, ni jospa sit huomena pitää lähtä synnärille. :D Toiveajattelua...

Jotain veriarvoja mulla nyt kai parempaanki päin, ei onneksi mitään hälyyttävää ole löytyny. Yks arvo tulee vielä huomena, siitä en kuule mitään jos se ei oo noussu.
Ihottumaki on selkeästi parempaan. :)

Orion 38+5
 
Hiikka paranemisia ja voimien palautumista<3

Täällä ei edelleenkään oo kokemusta minkäänlaisista supistussessioista.. Alkaa naurattaa taas pikkuhiljaa ja eilinen harmitus
on onneksi mennyttä.. Kiitos tsemppauksista:heart: Ei kai se auta taas ku mennä päivä kerrallaan maanantaihin ja käynnistykseen. Yritin kaikkeni, että oisin saanu
tälle viikolle vielä kontrollikäynnin (ei viitti ihan päästä keksiä vauvan liikkumattomuudesta yms syitä että pääsis käymään polilla), että
se sisätutkimus edes sais jotain aikaan ja ei menis käynnistykseen asti, mutta ei auta. Täyttä on. Toivon hartaasti, ettei käynnistämisessä
sitten kestä montaa päivää ja ettei se mun tilanteessa olis normaalia kovin paljon "pahempi".

Imetysliivit mulla kans pakattu sairaalakassiin (semmoset tosi ohuet ja joustavat, ei minkäännäkösiä hakasia/saumoja) ja
yhet tukevat oottelee kotona. Oon yhtiä ainoita rintsikoita voinu pitää monta kuukautta, "pesun ajan ilman ja pesusta suoraan päälle" -rataa. Näillä onnistuu imettäminenkin, vaikkei varsinaisesti siihen oo tarkotettukaan.

Pikkis taitaa tuskailla samojen ongelmien kans pari päivää edellä :D. Ei haluta mullakaan käynnistystä, mutta ei näköjään muu auta, kun tää ei taija
muulla tulla pois.

Alliella taitaakin olla nyytti jo kainalossa:heart:

Kivunlievityksestä.. Kaikki otetaan vastaan jos tarvitaan, mutta pittää ottaa anestesialääkärin kans puheeksi muutama vuosi sitten polvileikkauksessa
käytetty spinaali?.. Se kun aiheutti niin järkyttävät pahoinvoinnit ja kuumeen, että jouduin vain sen takia olemaan kaks vuorokautta
sairaalassa :/. Ei nyt haluttais vielä kaupan päälle sellasta..

Mie lähen piirteleen kastemekon kaavoja.. Kiire tulee ristiäistenki kans, ku ne on jo päätetty pidettäviksi 30.4.. Pääsen onneksi suht helpolla ku pidetään serkkuvauvelin kans yhteiset.

Valjakka ja Alisa 41+3
 
Tänää ya-kontrollissa käyty. Kaikki ok ja aika käynnistykseen sunnuntaille. Lääkäri teki aika kovakouraisen sisätutkimuksen ja nyt on pari tuntia supistellut todella napakasti. Soittelin synnärille toivottivat jo tervetulleeksi, sanoin että tunteroisen odotan jos väli pysyy samana eikä tihene tai olo pahene. En siis voi uskoa että pääsisin "jo" synnyttämään!!! :D Päivettelen tietoja jos ja kun vain ehdin! :) Taidan päästä yöllä synnyttämään!

Pikkis ja Salamatkustaja 41+5
 
Täälläkin kärvistellään supistuksia. Ne alkoivat tänään kaupungilla noin kahden aikaan, jonne kiukkuisena lähdin kun ei mitään ole tapahtunut. Jossain vaiheessa ne muuttuivat aika koviksikin, mutta laantuivat sitten. Missään vaiheessa ne eivät ole loppuneet kokonaan, siis sen jälkeen kun alkoivat. Mutta välillä supistusväli on ollut pitkäkin. Toisaalta supistukset on koko ajan olleet kipeitä, mutta vielä olen pärjännyt ilman lääkettä.

En tiedä saadaanko näillä mitään synnytystä aikaan, mutta kai ne jotain kuitenkin tekevät ja aikaansavat? Siis ainakin askeleen lähemmäs synnytystä, jos ei varsinaisiin hommiin päästä. Toivon tottakai, että tästä vielä tänä yönä saikulle lähdetään. Mutta yritän piristää itseäni sillä, että joku hyöty niistä silti on.

Pitäsköhän kohta kokeilla Panadolia tai kuumaa suihkua? Muistan lukeneeni jostain, että jos Panadoli ei auta tai jos kuuma suihku villitsee vaan supistuksia, silloin synnytys on käynnissä. Tietääkö kukaan onko tässä mitään perää?

Santtu
 
Onnea synnytykseen pikkis! Vai onko vauva jo vieressä?! =)

Santtu olen myös lohdutellut itseäni tolla, "kyllä niistä joku hyöty on". Päätä hajottavaa näiden kanssa kärvistely, kun ei silti ole niitä KUNNOLLISIA supistuksia! Vieläkö olet yhessä koossa kuitenkin?

Jaksamista kaikille vatsakkaille näihin pitkiin pitkiin päiviin (ja öihin)!
 
Hei !

Viiva ja Santtu mulla ihan sama juttu teän kans, ja varmaan monen muunkin. Joka yö on säännölliset supistukset, sattavat kestää neljäkin tuntia ja sitten vain lopahtavat.
Eilen kävin neuvolassa ja siellä opiskelija suositteli lämmintä kaurapussia mahalle, se kuulemma rentouttaa ja avaa paikkoja. Ja totta muuten puhui, kävin kolmeen otteeseen yöllä aina mikrossa lämmittämässä pussia ja pidin alavatsalla ja välillä selän puolella, mahtavia supistuksia monta tuntia. En ihan laitokselle lähteny mutta ihan varmasti paikat on avautuneet, pää tuntuu alempana, Viiva, kyllä niistä on hyötyä. Täytyy vain odottaa että ne todella voimistuvat.
Niin ja kävelyäkin se suositteli, eikä tarvi edes pitkästi kävellä.

Jos ei ole kaurapussia niin jotain muovipulloja täyttää vedellä tai pyyhkeitä kastella ja laittaa vaikka pussiin, mielikuvitus vain rajana, suosittelen =)

Todellakin eilen neuvolassa, kaikki on niin hyvin että eivät käynnistä kun vasta kahden viikon päästä!! Voittako kuvitella..tulin tuosta tosi apealle mielelle, räjähdän varmaan ennen sitä. Tuo pääsiäinenkin sotkee synnärin aikatauluja, mutta kyllä v-tutti :(

Sormia särkee nivelistä kauheana, eikä turvotus edes ole kovin pahaa. Eilen vihlo alapäästä niin kovaa että itku tuli, ei kyennyt liikkumaan ollenkaan, onneksi olin kotona, juuri kaupasta tullu, oli vissin liian rankka reissu. Sekin saattoi aiheuttaa lisäksi yön mahtisupistelut.

Pikkiksellä on varppina jo pikkukäärö kainalossa :heart:

Ajatukset jo kovasti synnytyksessä, koitetaan me mahakkaat pitää hermot vielä vähän aikaa kurissa, kyllä se meidänkin aika koittaa.

ElliLei 40+1
 
Huomenta... hoh hoijaa...

Eilisen päivän tuli aika tujuja supistuksia, muutama melko kipeäkin. Yritin olla ylhäällä ja liikuskella ettei supistukset loppuisi.

Illalla huomasin että pikku kaveri on ilmeisesti aika alhaalla kun sen peppu tuntui tuossa minun navan seudulla. Aikaisemmin se oli tuolla kylkiluiden luona. Maha oli muuttunut "hyppyrimäeksi" :D

Illalla alkoi suht säännölliset supistukset. Parhaimmillaan 5min väliä mutta sitten väli oli 20min, 30 min ja tunti. Oli jo ihan kunnon tujuja supistuksia. Yöllä supistuksia tuli sitten noin tunnin välein ja sain nukuttuakin. Aamulla ei tietoa supistuksista... Damn!

Nyt on alavatsa aivan älyttömän arka/kipeä!!! Ja masuasukkaan peppu on taas tuolla kylkiluiden luona??? :/ Kävely tuntuu karsealta alavatsalla, kuin maanvetovoima vetäisi vielä lisää herkkänä olevaa nahkaa....

Masuasukas kairaa alaspäin... sekin tuntuu aika inhalle.

Olisin ollut valmis lähtemään viime yönä synnyttämään, olo oli vireä ja energinen. Nyt taas tuntuu että tekisi mieli vaan maata ja nukkua sekä saada tuon vatsakivun pois.

Semmoinen tuli tuossa mieleen että kaksi lasta jo tehneenä en ole ikinä nähnyt limatulppaa eikä vedet ole menneet, ei tietoa mille lapsivesi näyttää/tuoksuu jne (siinä vaiheessa kun sairaalassa puhkaisivat kalvot olin niin omissa maailmoissa etten tullut ajatelleeksi)..... ja jokainen raskaus on ollut jollain tapaa erilainen.

Pomm ja Marakatti 39+4
 
Viiva ja ElliLei Kiitos tuesta! Huippua (vai kamalaa?), että muillakin on samoja vaivoja... On tää mielenkiintoinen kidutuksen muoto kyllä.

Mulla siis eilen supisteli kivuliaasti loppujen lopuksi n 14 h, aamuneljään saakka. Ja sitten "tsup", kaikki loppuivat. Eli toisin sanoen, takana valvottu yö ja lopputuloksena... ei mitään! Tuntuu raivostuttavalta, että joutuu kärsimään supistuksia eikä sillä kuitenkaan saa mitään aikaiseksi. Siskoni lohdutti aamulla sanomalla, että kyllä siellä alapäässä jotain tapahtuu, jos tuolla lailla käy. Että ei se synnytys kaukana ole. Ja niinhän se on, tiedän. Mutta ei se lohduta juuri nyt. Juuri nyt vaan ärsyttää, kun ehti jo toivoa että tästä se nyt lähtee...

Lähdenpä kauppaan ostamaan munkkeja ja simaa, kun niin tekee mieli.

Santtu ja katkarapupoika 39+4
 
Minä en nyt oikein osaa muuta kuin edelleen toivottaa kovasti voimia teille viimeisille päiville. Jos siitä olisi edes jotain lohtua :hug:

Terkkari kävi eilen tyttöä katsomassa. Paino on nousussa ja muuten kaikki kunnossa, mutta typy on vaan aika keltainen. Tänään aamulla käytiin labrassa ottamassa arvot ja iltapäivällä saa sitten vastauksen, että pitääkö lähteä valoihin vai ei. Toivon, että saataisiin olla kotona, mutta tottakai sairaalaan lähdetään, jos arvot ovat liian korkeat. Eli jos sinne joudutaan voi päivitykset hieman viivästyä, mutta ilmoittelen sitten kyllä kuinka meidän kävi.

Adrianna ja kirpputyttö 8vrk :heart:
 
Tämä mamma se kävi yön valvomassa laitoksella ja niinhän siinä kävi että kotiin laittoivat takas aamulla. Kyllä keljutti, taas... Noh sanoinki kätilölle että tuun sitte seuraavan kerran 25 päivä kun on käynnistysaika, johon kätilö tuumasi että elähän nyt, tiiä vaikka illalla taas nähään. NIIN VARMAAN. Limat bongasin eilen ja supitukset oli jo tosi napakoita ja kesti koko yön. Yhtään silmäystä en viime yönä nukkunut ja olipahan makea tulla sitte aamulla kotia ja kaatua omaan sänkyyn ja alkaa nukkumaan. Nyt täytyy koittaa herätä tähän päivään. Anteeksi omanapaisuus tällä kertaa...

liinukka 83 ja Onni 39+3 joka ei halua tulla, vaikka kuinka lupailee...
 
Hmph, siivoaminen ei näköjään ainakaan oo tehokas kotikonsti synnytyksen käynnistämiseksi. Aiemmin oli jotai supistuksia, mietoja toki, mut enää ei sitte niitäkään parin tunnin siivoamisen jälkeen. :kieh: Kunhan saan vielä loppuun hommat, ni otan lokosesti loppupäivän. Saunaan ja istun sitte vaikka töllön ääressä. Ja syön suklaata jonka oon varannu sairaalakassiin... Kun näköjään mennään sinne käynnistykseen maanantaina ni ehtiipä sitä sitte vaikka matkalla ostamaan uutta. : /
 
Minä se varasin tänään ristiäisiin papin ja kirkon sekä kävin Marimekon ystävämyynnissä Herttoniemessä. Kun olis tienny tuleeko tyttö vai poika ni olis aivan ihania mekkoja ollu pienelle. Jäi sit ostamatta. Ja aika mielenkiintosta että yleensä intoilen niistä mekoista ku oon koko ajan ollu sitä mieltä että haluun pojan =) Pari viikkoa sitten vasta tuli yhtäkkiä sellanen fiilis että jos se on tyttö niin se olis aika loisto juttu. Siihen asti meinasin että alan varmaan itkee jos ei ookkaan poika. En tiiä miks se poika tuntu niin tärkeeltä.

Masussa tuntuu olevan kaikki hyvin ku ei ole pois tulossa mut tänään ei haittaa, mamma on niin positiivisella tuulella et tänään ei mikään haittaa =)

Netsuli ja Papunen 39 POKS!!!
 
Meidän perheeseen syntyi 12.4 rv 40+5 suloinen tyttö mitoilla 3965g, 51cm ja py. 34,5cm. Tänään päästiin kotiin, vaikka bilirubiinit on vähän koholla. Seuraillaan sitä sitten tarkemmin. Vauva on ihana, maitoa yllinkyllin ja olo hyvä. Istua kestää jo kun vain pieni repeämä tuli, joka tikattiin kahdella tikillä. Tarkempaa tarinaa myöhemmin.
Milas onnesta ymmyrkäisenä ja tyttönen 3vrk
 
liinukka voi harmin paikka. Eiköhän tuo sun bongaama tulppakin jo jotakin merkitse?! Jos vaikka ensi yönä sitten...

Milas paljon paljon onnea!!! :flower:

Kiitokset Adriannalle tsempityksistä! Ne alkavat jo olla todella tarpeen. ;) Toivottavasti tytön arvot ok ja saatte olla siellä kotona! =)

Santtu täällä myös on supistukset herätelleet tuon tuostakin. Todella inhottavaa. :kieh:

Lueskelin noita opuksia ja niiden mukaan tuollaisesta supistussessiosta (joka mulla esim. oli edellisyönä) pitäisi jo lähteä laitokselle toissynnyttäjän. Mahdanko osata lähteä pian ollenkaan, kun ei näitä ota ollenkaan todesta enää. Odottaa vaan, että kyllä ne loppuu. No kai se on luotettava siihen, että ovat sitten jo SUPERkipeitä, kun H-hetki koittaa.
Meidän pitäisi perustaa, joku loppuraskauden marina-kerho. :D Hienoa huomata, että täällä muutkin nurisevat ihan samoista jutuista kuin ite. :)
 
Moi ja terkut Tyksistä! Eilen, 14.4. klo 13.09 syntyi meidän tyttö. Meni kyllä niin nopeasti koko juttu. Sairaalassa ehdin olla kaksi tuntia ennen kuin vauva oli maailmassa. Olivat nuo kuukauden mittaiset supistelut siis tehneet tehtävänsä - lohduksi teille joilla samansuuntaista historiaa. Synnytys meni niin kivasti, ettei siitä saa aikaiseksi kovin pitkää tarinaa. Tulin torstaina klo 11 sairaalaan, olin 5 cm auki ja heti saliin. Luomusti mentiin ja synnytin kylkiasennossa tytön maailmaan kolmella eläimellisellä karjunnalla. Ei repeämiä. Tyttö sai kympin pisteet ja painoi 3800g, pituutta 50cm. Huomenna kotiin. Nyt imetyspuuhiin, vauva on oikea hyeena rinnan suhteen... Auts.

Allie ja Tipu 1 vrk
 
Pomm ihan sama juttu, kaksi lasta synnyttäneenä en ole limatulppaa ikinä bongannut enkä lapsivesiä nähnyt. kuopuksen kohdalla puhkaistiin kalvot ja siinä vaiheessa en todellakaan mitään tajunnu enää :D

ja esikoisen kohdalla oltiin kaksi päivää yritetty murusilla käynnistää ja ku lekuri oli tulossa laittamaan lisää ni masusta kuulu naps ja vedet meni lekurin kuteille, mut hoitsu vaihto samoin tein tietty lakanat, ni ei siinäkää oikeen tajunnu koko asiaa ku olin niin hölmistynyt :D

Milas onnea =)

Allie81 onnea =)

ja kiitoksia vaan tsempeistä =)=)

kävin tänään neuvolassa kun en ke sit päässyt sen vatsataudin takia. terkkari sanoi, et ne mun vatsakrampit on tod.näk. ollut supistuksia, koska vatsatauti noi niitä tässä vaiheessa kuulemma aiheuttaa. ja tosiaan, nehän valvotti mua puoli kuuteen aamulla, ja vaan voimistuivat ihan koko ajan. kamala pelko oli koko yön, et siinä kunnossa joutuu lähtee synnyttään, ku arvoin et onks nää supistuksia vai johtuuko kipu vaan vatsataudista.

vauvan pää vielä tuntuu, eikä sf-mitta oo laskenut/pysynyt paikallaan, eli vaava ei oo vieläkään laskeutunut. tosin neukkulan täti sano, että voi laskeutua ja sit heti syntyä, et ei se oikeen tarkota mitään jos uudelleensynnyttäjällä ei ole laskeutunut.

kaikki arvot olivat kohillaan.

eniten pelkään sitä, että miten pääsen synnyttämään. tänne taksin saaminen varsinkin vloppuna kestää n. tunnin ja lanssiakaan ei kuulemma voi tilata ku "tosi hädässä" :O eikös silloin ole tosi hätä jos kolmatta on synnyttämässä ja edellinen kestänyt noin 4 tuntia ja taksia ei saa??? :D

multa kanssa tsemit täältä kaikille vielä odottaville, kyllä me viel nyytit saadaan =)

hiikka ja tytteli 39+2
 

Yhteistyössä