Huhtikuun Helmet 2011 huhtikuussa **MEIDÄN KUU**

Kiitos paljon onnitteluista =)

Sitten vähän synnytyskertomusta...
Eli nopeaa toimintaa oli sitten tälläkin kertaa. Kävin keskiviikko iltana sairaalassa näytillä, koska vauva oli ollut niin hiljainen koko päivän. Kaikki oli kuitenkin kunnossa ja pääsin lähtemään kotiin. Sitten illalla tuli sellainen "pallo jalkojen välissä" olo ja sanoinkin miehelle, että nyt ihan selkeesti vauva valahti alemmas. Koko yön mulla oli sellainen olo kuin olisin tulossa kipeäksi, kauhean kylmä ja teki pahaa. Siitä ajattelinkin, että nyt varmaan ollaan jo lähellä pikkuisen syntymää. Mies oli torstai päivän vapaalla ja poiketen tavoistani menin päikkäreille samalla kun kuopuskin nukkui. Sitten vartin yli neljä tuli ensimmäinen kunnon supistus. Soitin melkein heti äidilleni ja hän tulikin aika nopeasti meille lasten kanssa. Pääsimme lähtemään sairaalaan kahtakymmentä vaille viisi ja perillä oltiin puoli kuuden aikaan. Supistuksia tuli koko matkan neljän minuutin välein, mutta en ollut ihan mahdottoman kipeä ja sain hyvin hengiteltyä niiden läpi. Ajattelinkin, kun päästiin sairaalaan, että olisi edes neljä senttiä auki, kun ei tuntunut vielä niin pahalta. Olin kuitenkin jo 6cm auki ja vauva oli hyvin alhaalla. Mentiin samantien saliin ja sain ilokaasua. Salissa ehti tulla muutama supistus, jonka jälkeen mua rupesi ponnistuttaan. Vauva syntyi yhdellä supistuksella, ponnistuksen kestoksi merkittiin 1min. ja ilman tikkejäkin selvisin. Synnytyksen kokonaiskesto oli 1h38min, sairaalassa oltiin 20min. ennen vauvan syntymää. Kaikkineen tämä oli kyllä helpoin synnytykseni ja pakko myöntää että todella helpolla pääsin.
Vauvan paino oli eilen laskenut melkein sallitun rajoille, päästiin kuitenkin kotiin, niin että heti huomenna käydään punnituksessa ja jos paino nyt on nousussa niin sitten kaikki ok. Tänään kuitenkin maito noussut hyvin, joten uskoisin, että eiköhän se painokin siitä ala nousemaan.

Onnea Dolores tyttövauvan johdosta :flower:

Ja kaikki tsempitykset täältäkin vielä kaikille teille, jotka vatsaa vielä kannatte :hug:

Adrianna ja kirpputyttö 3vrk :heart:
 
Onnea Anna79 ja Dolores Haze pikkuisista! :flower:

Täällä edelleekin odotellaan ja odotellaan! Tänään taas yritin shoppailla vauvaa ulos, aamulla muutama tunti bauhaussissa ja iltäpäivällä kolme tuntia hulluilla päivillä, mutta ei niin ei. Meidän lapset on näymmän itsepäisiä tapauksia! Huomenna neuvolaan, torstaina onkin jo se ya-kontrolli.

Miten muuten käynnistelläänkö yleensä vasta kun on yli 14+ päivää vai ennen? Ya-kontrolli on mulla siis kuulemma torstaina ja silloin 41+5. Käynnisteleeköhän siis perjantaina jos ei ole mitään erikoista vai odotteleeko aina maanantaille 42+2? Kokemuksia?

Pikkis ja Salamatkustaja 41+1
 
Onnitelut Dolores!!! :)

Hiikka voimia vesirokon kanssa! On kyllä viheliäinen tauti. :( Pikaista paranemista sinne!!

syyslaulu samoja ohjelmia oon myös katsellut ja pillitän lähes joka syntymästä! :ashamed:

Vinkkejä ajan kulutukseen tarvittais jo täälläkin. Päivittäinen etanalenkki, sauna, siivous ja ruuanlaitto ei oikein riitä. Esikoinenkin on jo aivan kypsänä, kun äipällä on nyt aikaa keskittyä hänen läksyihinsä (ja huoneen siisteyteen) ehkä jo hieman liikaakin. :O
Njaah, mitäs sitä ensi viikolla puuhailisi? Ikkunat olisi vielä pesemättä, kunhan vain univeloiltansa jaksaisi.

viiva&fantti 39+5
 
Adrianna täydellisen kuuloinen synnytys kyllä sulla!!=) Onnea vielä kerran!!

P-i-k-k-i-s Täälläpäin ainakin käynnistetään 41+3 jo, kun vielä vuonna 2008 kun esikoisen tein käynnisteltiin vasta 42+0 viikolla. Mutta sekin käytäntö vaihtelee paikoittain.

Täällä edelleen supistelee, MUTTA... eilenki ne koko päivän jatkuneet suppailut sit loopu illalla kokonaan ja yön sain nukuttua hyvin. Alapää tosin on nyt tooooosi hellänä, että saas sitte nähä miten kiire lähtö tulee kun sen aika koittaa, mikäli tämä nyt haluaa ennen käynnistystä syntyä. Tiistai aamuna varmaan juoksen postilaatikolle, kun sillon olis jo toivoa että postissa olis saapunut se käynnistysaika, mä ootan sitä kyllä ku kuutanousevaa. Jotenki olen menettänyt toivon siitä että tämäkään syntys ilman käynnistystä. Tosin jos käynnistykseen mennään, niin ehkä on himpun helpompaa ku esikoiselta, kun sillon ei ollu paikat vielä yhtään kypsyny, toisin ku nyt. Nyt on kuitenki 2 cm auki ja kanavaa 1.5 cm jälellä. Jotain kuitenki jo valmiiksi tapahtunu. Ja tietenki se että supistelee päivittäin, toisin ku esikoiselta.

liinukka83 ja Onni 38+5
 
Onnea Dolores ja anna79!!! :)

Adrianna : kuulostaa kyllä niin unelma synnytykselltä! menispä mullakin noin, nopeesti ja ilman tikkejä :)

Allie: ei mulla sen kummempia, harkka supistuksia on ollut viikosta 20 lähtien. Ja nytt kolme viimeistä iltaa on tuntunt raskaillta ja heikko olo.. eilen myös alaselkä kipua. suppareita tulee oikestaan heti kuin itsensä vähäkin rasittaa mutta yhtä äkkiä ne laantuu kuin huilaa... Uskon myös et mieli lannistuu jos vielä kauan menee kuin itse on niin päättänyt et sais tulla jo... ei auta ei... :)
 
Paljon taas vauvoja. Hienoa naiset ja onnea kaikille.:flower:

Adriannan synnytys kuulostaa kyllä ihanalta! Mullakin on muuten ollut muutaman päivän vähän semmonen kipeeksi tulemisen olo ja semmosia ihme vilunväreitä välillä. Tarkottaiskohan jotain?!?

Santtu82 Tekemisen puute on täälläkin. Tai olishan sitä vaikka mitä, mutta kun ei oikein voi mitään tehdä kipujen takia, niin päivät on pitkiä kuin nälkävuodet. Mulla on ihan sama ton lukemisen kanssa, ettei jaksa keskittyä edes siihen. Lähinnä roikun netissä päivät pitkät kaikkea hölyn pölyä selaillen. Turhauttavaa.

Lohis Oliko niin, että sulle soitetaan huomenna siitä käynnistyksestä? Jorvissa on kyllä todella paljon ollu vaihtelevuutta noitten lääkäreiden suhteen. Meinaan, että ikinä ei tiedä, millasta kohtelua tulee.

Huomenna aamusta mennään taas Jorviin viemään näytteet, jotta ne voi seurata raskausmyrkytyksen tilannetta. Niillä on siellä myös joku viikkopalaveri, jossa ne käy läpi tän munki käynnistysasian. Suhtaudun nyt tähän siten, että en toivo liikoja, jotta ei tule liian kovaa pettymystä, mikäli mitään ei tapahdukaan.

Nyt on kuitenkin ollut viikonlopun aikana pientä tuikkimista alaosastossa. Saunotto on joka päivä ja seksiä on ollut joka päivä kaks kertaa. Seksi tosin on ollut enemmänkin "työtä" kuin huvia. Mieskin on ihan huvittunut, kun romantiikkaa ei oo mailla eikä halmeilla, vaan minä komennan hommiin sperman takia :D Kaikkeni olen kyllä yrittänyt viikonlopun aikana. Toivottavasti edes jotain tulosta on syntynyt. Kovasti olen ainakin unia synnytyksestä nähnyt jos ei muuta.

Rv 38+1 menossa...
 
Sydänsydän Joo ne soittaa sen palaverinsa jälkeen. Käsitin että ikävä kyllä tää ko. lekuri on sitte vielä päivystysvuorossa... Jos ei ala päivää kuulua niin mun synnytystä aletaan kohta kutsua pelkosektioksi, koska vaikka se lekuri kivenkovaa (ilmeisen laskutaidottomana) väitti että ei voi tulla yhtä isoa kuin edellinen, niin kun noita esikoisen painoarvioita kattelin niin isommaksihan tää on koko ajan arvioitu :(
Mä pelkään ihan kuollakseni sektioon joutumista, mutta ihan ykkösenä mä haluan tän poikasen hengissä ulos. Ilman hapenpuutetta.

Ajettiin sitten kunnon routavaurioon autolla ja siitä tyssäyksestä lähtien on vähän supparoinut ja painanut alaspäin niin katotaan josko tää nyt tajuais syntyä ite. Potkuja satelee, joten siitä en niinkään olisi huolissani. Mutta turha toivo taitaa olla taas :(
 
Painoin äsken jotain nappia ja koko pitkä teksti katos :D :D noh ei kun sitten uudestaan rustaamaan ajatuksia. Täällä odotellaan vielä niitä supistuksia ei yhen yhtään edes harjotus supistusta ole vieläkään tuntunu, tosin emättimen perukoilla ja kohdunsuun sisäpuolella tuntuu sellasta vihlontaa aina välillä, johtuiskohan tämä siitä että paikat rupee kypsyy? ei me onneks aivan kypsymättömiä olla, kohdunsuu sopivasti sormille auki, ollut jo parisen viikkoa :) kävelin viikonloppuna paljon ja touhuilin kaiken näköstä siinä toivossa josko se olis jotain auttanu, mutta eih :( No eipä tässä olla vielä lähelläkään laskettua aikaa |O

Masuilija ja nöppönen rv 37+5
 
anna79 oikein paljon onnea pojan syntymän johdosta :flower:
Adrianna jopas on ollut vauhdikas synnytys. Hienoa, että kaikki meni noin hyvin ja ilman repeämiä vauhdikkuudesta huolimatta :)
Kotilohikäärme onnea käynnistykseen ja synnytykseen. Vihdoin loppusuora edessä :)
Muutamia supistuksia illalla ja tänä aamuna, mutta vielä kovin voimattomia. Kuinkahan pitkään tässä menee. Mieluummin kun alkais itsestään ettei käynnistää tarviis ensi viikolla.
 
Kotilohikäärme tsemppiä käynnistykseen!!

Täällä on onnellinen mamma!!:wave: Soittivat äippäpolilta ja huomenna pitäs klo:13 olla paikalla. Satavarmaksi ei käynnistystä vielä luvannut, mutta vahvasti sitä epäili!! Toivon tosiaan että ottavat tarkastuksen jälkeen mut sisään ja käynnistelevät jotta päästään tositoimiin!! Nyt alko jo ihan jännittään.:p Saas sitte nähä joko lähtö tulee jo tänään, olo on aika eriskummallinen, selkä on kuin tulessa ja ei niin kipeitä supistuksia tulee ajoittain...

Nyt pakko siirtyä touhuilemaan ja valmistelemaan huomista esikoisen kannalta ja laittamaan kotia kuntoon!!

Onnellinen liinukka83 ja Onni 38+6
 
Adriannalle kiitokset synnytystarinasta!

Kotilohikäärmeelle ja liinukalle paljon onnea matkaan!! :wave: Hieman kasvot jo vihertää kateudesta, kun ite ei tunnu pääsevän alkuun lainkaan. ;)

Aika ristiriitaisissa tunteissa täällä tänään. Katsoin tuossa tuon vauvan tarinan ja äkkiä tuo synnyttäminen ei houkutellutkaan enää yhtään. :eek: Eipä tästä tilasta muuta ulospääsyä oo, mutta vaavi kasvaa ja kasvaa. Mitään ei tapahdu, joka taas saa jo pelon täysin valloilleen.

viiva&fantti 39+6
 
Ihanaa!! Hurjan paljon onnea taas niille jotka ovat vauvan saaneet :flower:

Niin se väki vähenee täällä pallomahojen joukossa, haluaa kans eroon tästä kömpelöstä ruhosta.

Adriannalla kyllä kadehdittava synnytyskertomus, varmaan kaikki haluais kokea tuon saman =)

Kotilohikäärme saa myös kohta helpotusta oloonsa, ellei ole jo saanut, onnea matkaan kuitenki.

Viime yönä luulin jo pääseväni synnyttämään. Supistukset oli melko kipeitä, selkää ja alavatsaa poltti ja niitä tuli 10min välein n.neljä tuntia ja sitten loppu..? Ei voi käsittää miks ne loppu, olisko pitäny käveleskellä, minä kuitenki päätin levätä ja nukkuakkin aina supistusten välissä ja ootin että ne voimistuvat. Miestä en onneksi herättäny, turhaa olis ollu. Voi mikä pettymys oli taas herätä miehen kellonsoittoon. Mutta nyt tuli sitä esimakua kovista supistuksista, jotain tapahtu varmasti ja tunsin kuinka vauva puski päätä taas vähän alemmas, yes kyllä se kohta syntyy!

Tänään koitan taas touhuta jos palkittais yöllä, mieskin olis niin loman tarpeessa, meinaa jäädä heti lomalle kun vauva syntyy, ihanaa.

Jaksetaan siis vielä pallomahat ja onnea kaikille matkaan :)

ElliLei 39+4
 
Ihanaa!! Hurjan paljon onnea taas niille jotka ovat vauvan saaneet :flower:

Niin se väki vähenee täällä pallomahojen joukossa, haluaa kans eroon tästä kömpelöstä ruhosta.

Adriannalla kyllä kadehdittava synnytyskertomus, varmaan kaikki haluais kokea tuon saman =)

Kotilohikäärme saa myös kohta helpotusta oloonsa, ellei ole jo saanut, onnea matkaan kuitenki.

Viime yönä luulin jo pääseväni synnyttämään. Supistukset oli melko kipeitä, selkää ja alavatsaa poltti ja niitä tuli 10min välein n.neljä tuntia ja sitten loppu..? Ei voi käsittää miks ne loppu, olisko pitäny käveleskellä, minä kuitenki päätin levätä ja nukkuakkin aina supistusten välissä ja ootin että ne voimistuvat. Miestä en onneksi herättäny, turhaa olis ollu. Voi mikä pettymys oli taas herätä miehen kellonsoittoon. Mutta nyt tuli sitä esimakua kovista supistuksista, jotain tapahtu varmasti ja tunsin kuinka vauva puski päätä taas vähän alemmas, yes kyllä se kohta syntyy!

Tänään koitan taas touhuta jos se palkittais yöllä, mieskin olis niin loman tarpeessa, meinaa jäädä heti lomalle kun vauva syntyy, ihanaa.

Jaksetaan siis vielä pallomahat ja onnea kaikille matkaan :)

ElliLei 39+4
 
Heippa kaikille,

meille syntyi pieni mies rv:lla 38+4 02.04. 51 cm ja 3190 g. Synnytys meni nopeasti ja hyvin, vedet meni pe ip:nä ja la klo 13 sitten käynnistettiin tipalla ja 15.24 meidän pikkuinen oli jo maailmassa. Ensikertalaisena täällä ihmetellään edelleen että eihän se niin kamalaa ollutkaan, varsinkin kun kaikki kävi niin äkkiä ja kaveri päätti syntyi 10 päivää etuajassa. Eihän tämä mamma ollut ehtinyt vielä edes kunnolla miettimään/stressaamaan koko synnytystä :)

Lueskelen paremmalla ajalla teidän jutut, kamalasti on tekstiä ehtinyt tulla parissa viikossa.

Onnea kaikille nyyttinsä jo saaneille ja tsemppiä vielä odottaville!

Pampula ja Elmo 9 päivää
 
No Vau! Täällähän jakaannutaan oikein urakalla jo näin alku kuusta. Saas nähä onko mun kans ketään kärvistelemässä pääsiäisen jälkeen. Onnea, Onnea vaan kaikille ja Tsemppiä niille joilla käynnistellään pian. :flower:

Täällä ei mitään uutta, ei supistele ei. Väsyttää vaan ihan hirveesti.

Meillä on nyt alkanu soittorumba ja ootko viel kasassa kyselyt =) Vielä ei ärsytä mut viikon päästä jo varmasti ottaa pattiin ku joku soittaa joka päivä GRR :kieh:
Päivät on tylsiä ku telkusta ei tuu mitään ja keskittymiskyky on ihan olematon. Tilasin Amazonista kirjoja ku halvalla sain mut ensimmäistäkään en oo lukenu, ei riitä intoa. Taidan painua takasin sänkyyn katotaan sit illemmalla jos jaksais jotain tehä, huoh!

Netsuli ja Papunen 38+ 3
 
Onnea myös Dolorekselle ja Annalle lapsosista! Jäämme odottamaan tarinoitanne!

Kiitos Adrianna synnytyskertomuksestasi! Todellakin, synnytyksesi oli kyllä suorastaan mukavan oloinen! Kunpa itsekin saisi kokea helpon ja nopean synnytyksen tämän kuukauden mittaisen kärvistelyn päätteeksi.

Tänään olen menossa neuvolaan - pyörällä. :) Ei ole autoa saatavilla, joten on pakko. Saapa nähdä miten saan tuon rantapalloni aseteltua pyörän päälle! Mulla on muutamana päivänä lisääntynyt kaikenlainen vuoto, ja olo on tukaloitunut entisestään. Tuntuisi siltä, että synnytys on ihan kulman takana, mutta en edelleenkään uskalla luottaa vihjeisiin, joita kroppani antaa. Tämä raskaus on yllättänyt minut ihan totaalisesti runsasoireisuudellaan, ilman että mitään on tapahtunut.

Nyt välipalaa! Tsemppejä!

Allie ja Tipu 40+0
 
Onnea vauvoista <3

Mä kävin äippäpolilla ja huomenna tai ylihuomenna käynnistetää. Aamulla pitää soittaa osastolle et onko ruuhkaa vai mahtusko sekaan ja jos mahtuu nii sinne sitte tableteilla käynnisteleen.

Painoarvio oli 4kg et toivottavasti ois yläkanttiin arvio eikä alakanttii ettei kauheesti isompi ois..
Kivasti pisti kyl supisteleen nyt ku se sisätutkimuksen yhteydessä pyöräytti tuolta sisältä. Sattu kivasti ja piti irvistellä etten huuda ihan. Saa nähdä kui kipeetä se synnytys sitte tekee ku tuoki jo noin paljo tuntu..

Mut kiva tietää et kohta tää ainaki etenee jotain kautta..

HF 40+5
 
netsuli Täällä on aivan samanlaisia tuntemuksia :) Supistellu ei ole yhtään eikä muutakaan merkkiä, menkkakipuja selässä ja vihlontaa emättimen perukoilla ja kohdunsuun sisäpuolella mutta muuten ei mitään. plaah. Mulla kyllä meinaa jo nyt mennä hermot noihin soittelijoihin kun tuntuu etteivät tajua että ilmoitetaan kyllä heti kun pieni on maailmaan tullut. Varsinkin tuo oman puolen suku on hiukka liian innokasta :D luulin että kaikki antavat mun rauhassa odotella koska pieni syntyy mutta eih. Täällä kanssa nukutaan ihan älyttömän paljon. Pari viikkoa sitten ei uni masitunu ja yölläkin kukuttiin mutta nytten nukun yöt kokonaan lukuunottamatta vessa reissuja ja aamulla vielä aamu unet ja hyvällä tuurilla vielä päiväunetkin :) Päivät menee tosi hitaasti kun tuo avopuoliso on töissä ja telkusta ei mitään järkevää tule :( kuinkahan nämä päivät sais kulumaan?! ja koirakin niin laiska kun olla ja voi.Että tälläistä täällä taas :D

Masuilija ja nöppönen 37+5
 
Pampula2011 Onnea pojan syntymän johdosta :flower:
HappyFeet Onnea käynnistykseen, vaikka voihan olla että tuo sisätutkimus pistää homman alulle jo itsestään :)
ElliLei Lupaavilta vaikuttaa kyllä nuo sinunkin supistelut.
Liinukka83 Onnea sinullekin käynnistykseen :)
Mulla tullut pitkin päivää supistuksia, mutta ei kipeitä. Kuitenkin enemmän kuin vain vatsan kovettumisia. Katsotaan nyt oisko niin hyvä tuuri, että ne voimistuisi.
Kyselyjä tulee tännekin vähän väliä. Ei enää oikein edes jaksa vastailla viesteihin.
 
POKS 39+0

Neuvolassa käyty. Kaikki ok. Painoa tullu minun mielestä vähän liikaa +500g/vk mutta tuntuu nuo sormetkin olevan vähän nakkina. sf 34 eli sentti tullu lisää edelliseen kertaan. Paineet ok. Sydänäänet siinä päälle 130. prot -, sok -

Ja masukki on edelleen älyttömän vilkas tapaus.... saattaa vedellä semmoisia 3 tunnin jumppia ja juuri illalla/yöllä kun pitäis nukkua.

Eilen illalla tuli yksi kova ja suht kivulias supistus muutaman "perus supistuksen" jälkeen......... mutta siihen se sitten jäi. :(

Muuten olo ihan ok. Ei kolotuksia jotka haittaisi liikkumista tai nukkumista. Vain nuo levottomat jalat joita "hoidan" kylmäkallella jonka sutaisen pyyhkeen sisään ja pidän illalla nukkumaan mennessä jalkapohjia niiden päällä. se tuntuu helpottavan.

Noh tuo närästys vaivaa enemmän taas.... johtunee vähän rasvaisemmista eväistä mitä on tullut naposteltua tekemisen puutteessa.

Netissä tulee roikutta itekkin aika paljon.. ainakin silloin kun isommat on koulussa. Lueskelen rakennus- ja sisustusblogeja ja pelaan Mahjongia :)

Tänään on olo ollut vähän alavireinen, johtuneeko kun pilvessä möllöttää tuo aurinkokin, ei jaksa mikään kiinnostaa. Jos ottaisi itseään niskasta ja lähtis kävelylle josko sillä sais marakattiin vauhtia :D

Niin ja ONNEA niille joita en ole vielä onnitellut vauvojen johdosta.

Ai niin, jonkin verran on tullut kyselyitä että joko mutta ilmeisesti kun kumpikin aikaisempi raskaus on mennyt yli niin odottavat että tämäkin menee :) Toisaalta vastaan tuttujen puheluihin aina että "Ei vielä" :D

Pomm ja Marakatti 39+0
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä