Hei! Ja onnittelut kaikille vauvan jo saaneille ja paljon jaksamisia lähtöä odotteleville!
Meidän pieni
tytär syntyi perjantaina 13.04.2012 klo 01.07.
Mulla oli torstai-aamuna neuvolakäynti klo 8.30 ja proteiinit oli hieman plussalla ja verenpaine oli jo mun luukemiin verraten todella korkealla. Neuvolasta lähettivät mut sairaalaan tarkistukseen.
Sairaalassa olin puoli yhdeksän maissa ja otettiin käyrää, joka oli aivan priimaa. Sitten pääsin lääkärille tutkittavaksi. Hieman meinas jäädää suu auki, kun lääkäri kertoi minun olevan kolme senttiä auki ja kaulaa ei jäljellä.Pää tuntui jo melko alhaalla. Kysyin vielä ihmeissäni että siis ulko- vai sisäsuu ja lääkäri tarkoitti kuulemma sisäsuuta. Hän pyöritteli hieman, että saatas käynnistyyn ja heti alkoi tuntua menkkajomotusta, jotka jatkuivatkin sitten siitä eteenpäin.
Ultra näytti vauvan olevan ensin 3050g ja uudessa mittauksessa 3200g. Lantio oli tämän lääkärin mielestä aivan normaalin kokoinen, joten uskoi syntyvän normaalisti. Hetken mietittyään, hän kertoi vaihtoehdot, eli verrenpainelääkitys ja osastolle tai käynnistys. Suositteli käynnistystä, koska viikot olivat hyvät ja vauva hyvän kokoinen. Etukäteen olin sitä mieltä, että välttelen käynnistystä, mutta eipä se verenpainelääkityskään kovin hyvältä vaihtoehdolta tuntunut. Synnärillä oli sillä hetkellä hyvin tilaa ja paikat olivat hyvin kypsyneet, joten ei tarvitsisi lähteä ihan nollatilanteesta.
Lähdettiin synnytyssaliin. Soitin miehelle, että lähtee tuleen paikkakunnalle ja hakee mun sairaalakassit ja vie avaimen koiravahdille ja tulee vaikka naapurin kyydillä sairaalaan, sillä minun auto oli jo sairaalan parkissa. =)
11.30 mies saapui paikalle ja muutaman minuutin kulutta saapui lääkäri puhkaisemaan kalvot. Supisteluita tuli kokoajan, mutta ne olivat vielä vain jomotuksen tasolla. Pikkuhiljaa oksitosiinimäärää lisäiltiin ja supistukset koveni. Otin aluksi ilokaasun käyttöön ja se vaikutti ainakin henkisesti =)
Puol neljän aikoin alkoi olla supistuksissa jo liian raskasta hengittää ilokaasua, joten pyysin epiduraalin. Kätilö suostui, mutta sanoi, että niin kauan kuin pärjää kipujen kanssa, niin kannattaa odottaa. Tunsin kuitenkin itsestäni, että vaikka vielä pärjäänkin kipujen kanssa, niin pian en enää pärjää, joten pyydän mieluummin hieman etukäteen, jotta jaksan odottaa puuduttajaa.
Puuduttaja tuli todella nopeasi, ehkä noin 10:ssä minuutissa, mutta myös supistukset ehtivät kipeytyä. Kunnon kipeitä supistuksia ehti tulla vain noin puolikymmentä, mutta nekin ajoittuivat juuri hetkeen ennen puudutusta, joten oli jo pakko käyttää hieman ääntä, että sai kivun purettua johonkin. Pyysin miestä ja hoitajaa pitämään minua köyryssä paikallaan, etten vahingossa liiku ja mies painoi ilokaasunaamaria kasvoille ja valitin maskin sisälle ja heti kun kipu lähti laskemaan, niin Unijukka aloitti hommat.
Epiduraali vei kivut kokonaan pois. Jäljelle jäi ainoastaan supistusten aikaan tuntuva paine ja pallo pepussa, eli ei sattunut enää, tuntui vain ilkeältä. Sitten odoteltiin. En malttanut edes nukkua, kun ei väsyttänyt.
opcorn:
Noin klo 23 kipupumppu tyhjeni ja sain tuomion, että lisää ei tule, koska olen jo lähes auki. Otin kohdunkaulanpuudutteen ja toivoin, että epiduraalinjämät vaikuttaisivat vielä ponnistaessa =(
Klo 12 sain luvan alkaa ponnistaan. Mies tuki niskasta ja jalan takaa ja minä olin perus puoli-istuvassa. Vauva mahtui vielä pitkään heilutteleen päätään, sillä anturi heilui. Jossain vaiheessa vauvan sydänäänet alkoivat laskea ja sain happiviikse. Välillä sali hälytettiin täyteen väkeä ja välillä se taas tyhjeni ylimäärisistä. Vauva tuli todella hitaasti. Kuulin kuinka ponnistaessa vauvan sydänäänet aina harvenivat ja loppuivat, mutta se ei tullut ulos, ja aina ne äänet palautuivat hetken päästä.
Jossain vaihessa tunsin, kuinka katilö puudutti välilihan ja se pisti ilkeästi =) Kuulin, saksien äänen, mutta en tuntenut mitään. Yhden lähellä kätilö ja lääkäri puhuivat imukupilla avustamisesta ja minä oli täysin valmis, vaikka olin etukäteen ollut varma, että ennemmin vaikka leikkaus kuin imukuppi, sillä pelkäsin sitä aivan hirveästi. Nyt olin kuitenkin vain helpottunut. Sali täyteen väkeä ja imukuppi käyttöön. Sitten alkoi jo sattuakin, mikä mielestäni hieman heikensi minun ponnistuskykyäni, Taisin kuitenkin vain kuvitella sen, sillä kuulin vain kun mieheni sanoi, että pää on jo ulkona. Kyselin, että mitä minä teen? Pitääkö ponnistaa vai olla ponnistamatta. Pian käskettiin ponnistaa lujasti ja tasaisesti ja pitkään. Miehen laskujen mukaan meni kaksi ponnistusta ja tyttö oli syntynyt. Hetken kätilö hieroi vauvaa ja vihdoinkin hän alkoi itkeä. Samassa minulle tuttu lastenlääkäri tuli huoneeseen ja vei tytön suoraan tarkastettavaksi.
Kätilö tikkasi puoli tuntia ja sinä aikan kaverini kävi kertomassa, että tyttö voi hyvin ja jäi vielä happikaappiin voimistumaan. Kätilö lähti viemään isää vauvan luo, kun kukaan muukaan ei ollut tullut isää hakemaan ja minä pääsin suihkuun ja vessaan. Isä otti onneksi reissullaan vauvasta kuvia, joten näin hieman miltä tulokas näyttää. Saimme synttäriteen ja kaakaon ja leipää ja jugurttia ja juuri kun olin haukkaamassa leivästäni niin tyttö tuotiin saliin. Syntymästä oli kulunut tunti, joten saimme viettää vauvan kanssa salissa vielä tunnin ja sitten meitä lähdettiin viemään osastolle. Huoneen ovella sanoimme iskälle heipat ja hiivimme tytön ja kätilön kanssa huoneeseemme.
Jossain vaiheessa kätilö kertoi syyn siihen, että tyttö tuli niin hitaasti. Hän oli tehnyt kaikkensa pistääkseen vastaan, eli syntyi käsi poskella. Kätilökin sai kuulemma tehdä ihan kunnolla töitä imukupin kanssa. Ponnistusvaihe oli kestänyt hieman yli tunnin.
:heart:Aivan mielettömän iso kiitos miehelleni uskomattoman suuresta tuesta.:heart:
<3 <3 <3 <3 <3 3375g, 50 cm, pipo 35,5 cm, pisteet 7-8-9, <3 <3 <3 <3 <3
