***Huhtikuun Helmet 2012 ' MAALISKUUSSA ' ***

Tänään oli neuvolalääkäri:

Kohdunkanavaa oli jäljellä 2cm, kohdun suu auki 2,5cm, kohdunsuu pehmeä.

Vauva oli laskeutunut ja pää kiinnittynyt

verenpaine:109/69
sf:31
paino 62kg
vauvan syke 149

ja tälläkertaa sisätutkimu tuntui todella inhottavalta, koska lääkärillä oli pitkät kynnet, ja vihloi todella pahasti :x

Ja taas on aivan ihana ilma! Tänään ollaan ulkoiltu 2 tuntia putkeen :D Nyt ruokaa laittamaan, kun mieskin tulee kohta töistä!

jassåå+ pyöriäinen 35+5
 
Anazu: Mulla kans hirveä jano vaivaa. Varsinkin iltaa kohden janottaa kovasti.

Marimi: Joo, kovasti tuntuu välillä että kohta vois syntyäkin, mutta katsellaan.

Pomppuli ja Ceali: Juu, nopeasti on loppujen lopuksi aika mennyt kun nyt jo täydet viikot kasassa.

Pinna ollu tänään ja eilen TOSI kireällä! Huonosti nukuttu viime yö ei yhtään auta asiaa. Pää on tosi kipeä, samoin maha ja selkä. Vauvan liikkeet sattuu ja tekis mieli päästä nukkumaan. Mutta ei! Esikoinen on päättäny että nyt ku äiti eniten tarttis unta, niin ei sitte millään ala nukkumaan. Pitkä aika mentiinki ilman päiväunia, mutta nyt viime aikoina jätkä on itsekseen nukahtanu aina klo 16-17. Yöunillekin on asettunu nätisti, mutta eilen illalla ei tahtonu millään alkaa nukkumaan. Ja silti heräs aamulla aikasin. Siksi ajattelinki että nukahtais nyt vähän aikasemmin. Ja eniten ärsyttää ku mies tuolla vetää sikeitä. (No okei, joo, on menossa yöksi töihin, mutta siltiki ottaa niin kupoliin!)

Huoh, ja anteeksi tilitys!
 
Meillä oli kans haaveissa toinen lapsi ekan syntymän jälkeen, joten en alottanut mitään hormoniehkäisyä sen takia ettei kroppa mee sekasin. Kondomi taas ei siellä paketissa takaa ehkäisytehoa :D Mut tämän vauvan jälkeen ehdottomasti se ehkäisy mulle ja täytyy miettiä et siihen päälle vielä kumi ekaksi vuodeksi ettei vaan "vahinkoa" tuu. En vaan koe että jaksaisin antaa huomiota jos kolmaskin lapsi sais alkunsa pienellä ikäerolla. Ehkä sitten joskus tulevaisuudessa. Vaikkakin tämä vauva on yllätyksestään huolimatta rakas ja toivottu :)
 
Heippis!

Äittälle onnea täysiaikaisuudesta! Niin ne viikot vaan vierii :)

Mä katoin kans sillon ton Sydänääniä-jakson kun se tuli ekaa kertaa telkkarista joskus viime vuonna. Esikoinen oli muutaman kuukauden ikäinen ja kaveri oli tulossa käymään. Hieman ihmetteli kun paruin täällä silmiä päästäni, mutta oli se aivan hirveä se pieni arkku :(. En ees halua kuvitella millaista tuskaa tuollaisen tapahtuman täytyy olla.

Kotiintulovaatteiksi laitoin vauvalle: fleecepuvun suljetuilla lahkeilla ja hihoilla, kypärämyssyn, pipon, velourtakin, bodyn, puolipotkarit, sukat ja housut. Kuvittelisin, että noilla pärjää sen kahen metrin matkan autoon ja autosta kotiin. Huhtikuun alussa tosin ei kyl yhtään voi tietää millanen sää on. Saattaa olla tosi kylmä tai tosi lämmin, mutta jos tää syntyy pari viikkoa myöhässä niin on jo kyllä lämpimämmät ilmat. Ite lähdin viimeksi synnyttämään farkkulegginseissä ja hihattomassa topissa + hupparissa ja samat vaatteet laitoin päälle sit kotiin palatessa. Varmaan samantyyliset mukavat vaatteet on nytkin mukana.

Valmistelut alkaa täälläkin olla loppusuoralla. Viime viikolla kävin ostamassa tutteja pulloihin ja keittelinkin ne jo tiiviiseen rasiaan. Pari purkkia tuttelia on kaapissa ja paketti vaippoja. Laitoin myös vauvan kestot hoitopöydälle jo valmiiksi ja ostin liivinsuojia. Enää puuttuis vauva :)

adelei, Meilläkin tulee esikoiselle ja tulevalle vauvalle noin vuosi ikäeroa ja olis kyllä mukava jos tän toisen ja kolmannen ikäerokaan ei ois kovin paljon. Mut mä en kyllä jaksa ihan heti uudestaan tulla raskaaksi niin varmaan sellanen pari vuotta vois olla realistinen ikäero. Mutta sitäkään kun ei koskaan tiedä, että saako sitä kolmatta enää :) Mutta tosiaan, aion ehkäisyn aloittaa kyllä nyt tähän väliin, koska en halua yllärikolmosta heti perään. Niin siinä kuitenkin kävis jos luottais, että ei se ihan heti nappaa :>. Samat aatteet siis kuin Ingerilläkin :).

Esikoiselle ei varmaan anneta mitään lahjaa. On sen verran pieni vielä, ettei oikein tajua semmosten päälle. Luultavasti ei varmaan tajua ihan heti vauvaakaan, että mikä se on :).

(.) Lääkäri just soitti ja sanoi, ettei aloiteta antibiootteja, jee. En ois jaksanukaan lähteä laahustamaan apteekkiin :p Sanoi vain, että jos oireita tulis niin sitten otetaan uudet testit.

Tää kökköflunssa alkaa vähän olemaan jo voiton puolella. Onneksi oon saanu nukuttua kohtuullisen hyvin ja meiän pienimieskin on nukkunut jo ihan normaalisti öitä putkeen. Onneksi sillä oli vähän aikasemmin tää tauti kuin mulla ettei samaan aikaan sairasteta.

Torstain neuvolaa odotellessa. Haluaisin niin jo tietää, missä asennossa vauva on ja onko kiinnittynyt eli onko mitään mahdollisuuksia, että tulis aikasemmin kuin esikoinen (41+6) :p.

Adalmis ja Kerttujooseppi 35+4 (tasan kuukausi laskettuun aikaan!)
 
Viimeksi muokattu:
Mulla vähän sama ajatus kuin Heijulla tuossa lahja-asiassa: jutut on kyllä äitiltä isoille pojille tavallaan korvauksena, kun aika menee ensi alkuun niin täysin pienen kanssa. Toki parhaani yritän antaa aikaa myös isommille. Tuonne isyyspakkaukseen laitoin mm. askartelukirjat, kun niistä tykkäävät niin ja sillä ehkä saan pojille muutamaksi imetyskerraksi mielekästä tekemistä, kun äiti makaa vaan nyytin kanssa. =) Tuo on se hieno ajatus. Saa nähä kuinka toimii.

Jano on myös täällä. Ja tuntuu, että se pahenee aina iltaa kohden. Päivällä juon ehkä hieman enenmmän kuin tavallisesti, mutta en mitenkään kovasti. Sokereista en ole ollut huolissani, kun testit olivat ihan ok. Sen sijaan luin jostakin, että tässä loppuraskaudessa sikiövesi vaihtuu kokonaisuudessaan noin kolmen tunnin välein ja ajattelin, että jano johtuisi tuosta. Ja toisaalta se iänikuinen vessassa ravaaminen kanssa... :kieh:

Nälkä ei oikeastaan ole sen enempää kuin tavallisestikaan. Sen sijaan normaalitilassa saatan olla kohdeksankin tuntia syömättä mitään ihan vaan unohduksen takia, :ashamed:, vaan nyt on huolehdittava siitä että muutaman tunnin välein pistää jotakin suuhunsa. Muuten tulee huono olo. Ruokaa yleisesti en pysty syömään mitään hirmuisia määriä kerrallaan vaan annoskoko on pienentynyt huomattavasti. Maha ei yksinkertaisesti ota vastaan.

Mukavan moni tuntuu jo saaneen tuon maagisen 36 viikkoa täyteen eli jakaantumisia voidaan tosiaan alkaa odottaa millon vaan. =) Ite en malttais noita viikkoja oottaa, ei sillä että uskoisin tenavan tulevan vielä silloin ulos, vaan siksi, että sitten se on ihan ok vaikka päättäisikin tulla. Nyt on koko ajan pieni jännitys, että ethän vaan vielä tämän lenkin takia tai tästä siivouksesta innostuneena tule.
 
rv 33 menossa, laskin tänään, että mulle on raskauden aikana tullu 8,5kg painoa lisää. Ei mitään vaara ravintoja imetystä varten .. vieläköhän vois korjata tilannetta :popcorn: vauvat kuitenki ja onneksi on ihan normaalikokoisia :)

Onnea vauvan jo saaneille! Täällä ei valmistauduta alatiesynnytykseen eikä sektioon, vaan vauvat on selvästi tulossa toinen kyljestä läpi ja toinen aikoo tulla yläkautta, niin kovasti se ne tuntuu reittiä potkivan itselleen |O
 
Onnea Tiijonalle pikkuisesta pojasta :hug:
Neuvola kuulumisia rv 32+3
Paino:50,4kg +700g/vk alusta noussut sen 10kg
RR: 102/69
Hemoglobiini raudasta huolimatta laskenut 95 joten kävin verikokeissakin sen kunniaksi:p
Sf-mitta oli 30cm,parissa viikossa kasvanut 4cm:O..mikä lie jättiläinen sieltä on tulossa..: /
Tarjonta RT ja syke 150:)
Väsyttää ja päätä särkee usein mutta silti pitäis olla koko ajan puuhamassa..Lisäks on käynyt lantio kipeäksi ja todella kipeitä supistuksia tulemaan varsinkin yöllä:(
Ja pieni pelkokin hiipii että mitäs jos vauvalle käykin jotain,rakastaako mies mua ja miten onnistuu mielialalääkkeen puolitus yms..Liikaa aikaa miettiä:kieh:
Mukavaa viikon jatkoa kaikille,alkaa olemaan myös pikku hiljaa täysiaikaisia vauveleita:)
 
Ahdistaako muillakin hengitystä? Painaako pikkuinen jo mun keuhkoja lyttyyn vai mistä on kyse? Tuntuu, ettei missään asennossa ole oikein hyvä olla.

Ja yöt alkavat olla myös aika tuskaa. Herään joka kerta, kun pitäisi kääntää kylkeä - se on nimittäin näköjään syytä tehdä varovasti! Muuten kyllä vihlaisee mahasta oikein kunnolla. Kai se alkaa olla vaan niin raskas siirtää?

Ihmeellisiä oireita, mitä tämä loppuaika tuleekaan olemaan..? :eek:

Rv 32+5
 
Ahdistaako muillakin hengitystä? Painaako pikkuinen jo mun keuhkoja lyttyyn vai mistä on kyse? Tuntuu, ettei missään asennossa ole oikein hyvä olla.

Ja yöt alkavat olla myös aika tuskaa. Herään joka kerta, kun pitäisi kääntää kylkeä - se on nimittäin näköjään syytä tehdä varovasti! Muuten kyllä vihlaisee mahasta oikein kunnolla. Kai se alkaa olla vaan niin raskas siirtää?

Ihmeellisiä oireita, mitä tämä loppuaika tuleekaan olemaan..? :eek:

Rv 32+5

Tutulta kuulostaa! Mullakin ahdisti hengitystä makuultaan n. kk sitten, mutta vaihtoiko tyyppi asentoa vai painuiko vähän alemmas kun enää ei paina keuhkoja niin kovin. Alakertaa onkin nyt sit alkanut painamaan ja supistelee, itseasiassa just nytkin. Ja toi asennonvaihtaminen sängyssä on mulla myös kivuliasta. Kestää aina tovin, että kroppa asettuu uuteen asentoon. Tätä tää nyt on ja tuskin tulee helpottumaan ennen kuin on taas keho ihan vaan ittellään...
 
Mulla ei henkeä toistaiseksi ahdista, mutta nuo yöt ovat olleet kyllä välillä tuskaa. Juurikin se ettei hyvä asentoa meinaa löytyä ja jotenkin jalat tuntuu levottomilta. Mulla oli kyllä todella huono tyyny, kävin toissapäivänä ostamassa uuden ja nyt oon mielestäni nukkunut paremmin, tai sitten tämä on vain tuuria. Ja edelleen unenpäästä ei meinaa millään saada kiinni. Tyynyjähän voi koittaa laittaa tukemaan kroppaa, ite en oo tätä vielä kokeillu.
 
Levottomat jalat (ja kädet) estävät täällä kunnon päiväunien ottamisen. : / Vaikka miten ramasisi niin saan levättyä maksimissaan sellaisen 15min ja sitten on noustava ylös, kun nuo raajat alkavat tuntua inhoilta. Onneksi yöunia ei sentään tuo vaivaa!! Silloin on vaan vessareissut ja se kylenkääntäminen, mitkä herättävät. :rolleyes:
 
Mullakin on ollut nukkuminen todella vaikeaa viime aikoina. Hyvän asennon löytäminen tuntuu lähestulkoon mahdottomalta! :( Hyvän nukkumisasennon etsiminen/ vaihtaminen tuntuu alapäässä aivan järkyttävänä kipuna - välillä vihlaisee pitkälle mahaan asti. Vauva on myös vielä niin ylhäällä, että hengitys on satunnaisesti erittäin hankalaa. :|
 
Nukkuminen on kans käyny kovin katkonaiseks, ku kääntyminen sattuu kankkuun, niin herään joka kerta ja sit jotenki varovasti koitan ährätä itteni kyljeltä toiselle. Vessassa ei onneks tartte tuon tuosta taas toistaseks hypätä, mut mun kädet puutuu ja etenki vasempaan ranteeseen sattuu. Siihen on kyllä alkanu sattumaan päivälläki, jos meinaa johonki hassuun suuntaan sitä taittaa.

Mun vanhemmat oli viikonloppuna kylässä ja luovutettiin sänky niille nukkumapaikaks, ni ollaan ite nyt nukuttu sit niitten lähdönki jälkeen olkkarin sohvalla, ku se on tällä hetkellä miellyttävämpi, ku antaa vähän paremmin tukea, ku futon. Sais jo ne uudet patjat tulla..

Mulla meinaa vaan käydä aika tosi pitkäks täällä, ku koulua on n. päivä/viikko ja muuten koitan sit jotenki itteäni viihyttää. Seuraa kyllä välillä kaipailisin, ku en jaksa enää höpistä koko ajan itelleni..
 
Nälkä ja jano on varmaan tulleet pysyäkseen. Tai ei niinkään jano, mutta syöminen ja vieläpä suklaan merkeissä. Eilen söin kaapista suklaapatukat ja päätin, etten nyt enää hae uusia. Kotipuntariki näyttää jo reilun 2kg painonousua viime neuvolaan, mikä ei kyl oo hyvä. Vielä ku ei johdu turvotuksesta tms.

Hengitys on ahdistavaa melkein plussasta asti ;), on niin lyhyt tuo väli mihin kohtu pitäis kasvaa. Vakavasti, nyt tosiaan on alkanu enemmän ahistaa ja välillä ku vauva möyryää ja maha kipristyy, ni tuntuu, ettei henki kulje. Varsinkaan jos istuu vähääkää lytyssä. Mä jo todella odotan mahan laskeutumista, mitä ei kyllä esikoisen aikaan tapahtunu lainkaan.

Nukkuminen on ihan ok tällä hetkellä. Öisin pitää nousta pissalle neljän maissa (en tiiä onko tarve vai tottumus vaan..)ja nouseminen lattiatasolta ylös on melko kivuliasta(sängyn rungot jo uudella asunnolla ja nukutaan patjoilla lattialla). Mahaan sattuu nouseminen. Kyljen kääntäminen vielä onnistuu joten kuten. Yleensä nukun kyljellään, niin ett toinen jalka on koukussa parin tyynyn päällä.

Unista Näin viime yönä vauvaunta. Synnytin tän vauvan, mutta mut jostain syystä nukutettiin h-hetkellä, ku vauva synty. Mieheltä oli kysyttu saako nukuttaa. Mies oli vastannu ettei tartte ku kaikki meni hyvin. Olivat kuitenkin. Sit en löytäny mistään tietoja lapsen painosta ja pituudesta. Unessa myöäs imetin ja kysyin vauvalta, ett tuleeko maitoa riittävästi. Rinnat tuntu niin tyhjiltä. Kyllä sitä kuulemma tuli riittävästi. Heh!

Oonko alkanu miettii, ett olis ihan kiva, jos suinki sais nauttia tästä raskaudesta sinne LA:n tienoille. Jotenkaa en vielä halua luopua tästä. Vaikkakin haluaisin kyllä nyt kokea sellasen luonnollisen synnytyksen alkamisen.

Nyt pitänee lähtee nauttimaan pikkupakkasesta (-13 astetta). Tänään onki välipäivä muuttamisesta.

Marimi ja poikanen 36+2
 
2 yötä ja äippäloma, seuraavaa etappia odotellessa :)

Nukun kuin tukki, tosin välillä herään kun kylkeä pitää, mut ei läheskään joka yö..

Eilen käytiin keilaamassa koko perheen voimin ja vähän innostuin niin illan oli liitokset kipeät : / Mut kivaa oli :)

rv 34+3
 
Keli olisi aivan ihana ulkoiluun, mutta tuo -18 ja pieni viima tekee tuosta kamalaa kasvoille. :( Vanhempi tenava vietiin nuoremman kanssa kouluautolle ja elukat hoidettiin pikana vaan sitten jo kiiruusti sisään lämmittämään poskia. Jospa se päivänmittaan vähän lauhtuisi ja pääsisi varsinaiseti ulkoilemaankin. :)
 
Tiijonalla ihania uutisia! Onnea perheenlisäyksen johdosta! :heart:

Tsemppiä niille jotka sitä tarvivat! :)

Nukkuminen on katkonaista, joka asennon vaihtoon herään ja yleensä aamuyöstä ei enää meinaa saaha unta.. Sit kun väkisin makaan niin ehkä tunnin päästä oon saanu taas unen.

Liitoskivut joka päiväisiä, on aamulla jo valmiiksi olemassa ja mitä enemmän liikkuu niin sitä kipeemmäks paikat menee. Yöllä tuntee joka käännöllä pientä tai suurta kipua alapääs.

Huomena neuvola ja ylihuomena perhevalmennus, eka kerta. Ens viikolla on sit kaks muuta kertaa.

34+2 :p :heart:
 
täällä alko virallisesti äippäloma :) jeee!!!

tosta nukkumisesta... mä oon nukkunut viimesen 5viikkoa niiin huonosti että huh... herään joka ikinen kerta kun käännän kylkeä, joudun toppaamaan itteni tyynyillä, peitolla ja joskus ukollakin :D onneks se ei välitä :D
tosta syömisestä ja juomisesta.... mä oon alkanut juomaan ihan törkeesti välillä, yön aikanakin menee jopa 1.5litraa vettä! ja nyt oon huomannu parina päivänä että ruoka ei maistu ja syön vaan sit hedelmiä ja jugurttia pääasiassa.
nyt on onneks paineet pysynyt hyvinä kun kotosalla vaan ollut ja levännyt.

jozzu85+ "justus" rv 34+5
 
Munkin oli oikein testattava tuota janon yhteyttä sokereihin, mutta ei ainakaan mulla ollut yhteydessä Aamulla oli niin kuhia jano, että oksat pois, mut sokerit oli 4,5. Illalla oli ja törkee jano ja silloin sokrut 6,5 ja syömisestä oli n, 1,5h.

Ja nukkuminen...mulla menee rytmillä, kun käännän kylkeä käyn vessassa ja kylkeä pitää tosiaan kääntää kun lonkat herättää. Vessareisuja tulee ainakin 5 per yö.

Närästys vaivaa, mutta toistaiseksi olen selvinnyt renniellä, melkein kyllä se maximiannos päivässä menee.

Eilen oli lähettävä aikaisemmin töistä, kun tuli tosi huono olo, huimas, yhtäkkiä kauhee turvotus, tuskanhiki ja pahimpana kamala ylävatsakipu. Pelkäsin että paineet olis koholla, mutta ei onneksi. Uskalsin sit vaan käydä nukkuun ja herättyä olikin parempi olo. Kaikkee sitä alkaa jo oleen. Siinä sit tuskissani sanoin heipat kaikille, mutta tokihan tuolla tulee käytyä porukkaa moikkaamassa aika useinkin, vaikka ei virallisesti enää töihin mene, nyt sit ainakaan vuoteen. Onko muille ollu tollasta ylävatsakipua?

Nyt taidan suunnata sinne kantopussin ostoon ja kuopuksen palavereihin ja kun kotiudun meillä on kämppä siivottu, ei huono päivä:)

Pomppuli ja muru 34+4
 
jassåå: Oho, ai kohdunsuu jo 2,5cm auki :O Oliko sulla viime odotuksessakin noin, meinaan syntyikö aiemmin?

Nukkuminen: Mä nukun hyvin, mutta kerran-pari yössä saa käydä vessassa. Se nyt ei sinänsä haittaa kun saa otettua rautalääkkeen siinä samalla ja nukahdan kuitenkin heti uudelleen :)

Ainoa "ongelma" on tällä hetkellä tää kyltymätön suklaahimo! Huuuh! Ei tahdo mikään riittä, kilokaupalla voisin mässätä suklaata :D Saa nähdä mitä neuvolan vaaka huomenna sanoo mun suklaarakkaudesta ;)

Kävin tekemässä Polarn o Pyretissä hieman lisähankintoja vauvalle. Mietin yhden pipon kokoa onko se liian pieni vastasyntyneelle, myyjä auttoi että "tää on 0-4kk:n ikäiselle" Ei sitä muista miten pieniä ne oikeesti onkaan! :heart:

neiti80: Vai että kyljestä ja yläkautta vauvat ulos:D "Perinteinen ylätiesynnytys" siis luvassa :LOL:

Pokspoks 36+0 tänään
 
ceali viime odotuksessa kohdun suu oli rv41 auki vaan 1cm ja kanavaa jäljellä 2,5- synnytys käynnistettiin rv42.

Eilen sitten tuon sisätutkimuksen jälkeen rupes tulemaan säännöllisiä, todella kivuliaita supistuksia(ja alaselkaa poltti) 10min välein, ja jouduin synnärillä käymään. Ottivat käyrät, mut eivät uskaltaneet enää kurkata kohdunsuun tilannetta, kun arvelivat, että se saattaa ärsyttää enempi ja aiheuttaa enemmän supistuksia.

Koska meiltä ajaa max 15min synnärille, niin sain lopulta lähteä kotiin tarkkailemaan tilannetta ja antoivat 2 panacodia kipuihin. Sitten lepäilin loppuillan ja lopulta ne supistukset rupes harvenemaan ja lääke auttoi- mut silti kokoajan on menkkamaista jomotusta alaselällä ja alavatsalla...

Saas nähdä koska vauva syntyy- en silti yllättyisi vaikka tämäkin menisi yliaikaiseksi.

ja määräyksenä sain synnäriltä, että heti näytille jos noita supistuksia rupee tulemaan lisää...

jassåå+pyöriäinen 35+6
 
Neuvolakuulumiset 35+6

Hemppa 117 (oli laskenut 133 tohon joten rautaa taas tabuina varmuudeks. Ei ihme et on taas ollu aamusin huonoo oloo ja pitää nukkua päikkärit)
Pissa ok
Verenpaine 133/80
Painon kieltäydyin taas kiltisti ottamasta mut on noussut
Turvotus +
Fundus 33
Syke 145-160
Liikkeet ++
Ja ehkä raivotarjonta? Meillä on sellainen nuori´tyttö neukkulääkärinä ja on kyl tosi mukava mut hieman epävarma otteissaan ja ei osaa tunnustella vauvan tarjontaa. Sykkeet kuului alempaa paremmin joten veikkas et olis raivotarjonnassa ja ne alavatsalla tuntuvat "potkut" olis lähinnä pään liikkumista eli ei olis kiinnittynyt vaan pää liikkuu edelleen puolelta toiselle. Ja kun ei oo ensisynnyttäjä niin pää saattaa kiinnittyä vasta synnytyksessä.. No uskon sit vasta kun ens viikolla on oma neuvolatäti paikalla ja toteaa asian kun on selkeästi ronskimpi otteissaan ja osaa tunnustella kunnolla.

Paikat tiukat ja kii edelleen ja jos mielikuvitusta käyttää niin saattas olla just sormelle auki. Oli tääkin neuvolalääkäri ihmeissään siitä et kolammatta odottavalla on paikat näin kiinni eli ei ole pelkoa et tää ihan heti pihalle tulis |O No eipä kai tässä muuten mitään oliskaan mutr alkaa itellä olla malttamaton olo. Mut yöni nukun melko hyvin ja lenkilläkin saa käytyä vaikka lenkin jälkeen usein onkin ilkee painon tunne alavattalla.

Mies lähti sit eilen Afganistaniin ja me koitetaan nytr sit vaan kituutella lasten kanssa täällä seitsemän viikkoa kunnes mies tulee lomille. Ei mua loppupeleissä edes sit itkettänyt eilen kun se lähti vaikka luulin niin. Mut tänään meinas tulla itku kun tuo meidän nuorimmainen sai kouluun tulo osoituksen, äidin mieli herkistyi :D

Champion ja Martti 35+6
 
poksun 34+0

neuvolakuulumisia
hb 134
pissa puhdas
rr 118/71
paino -0 EI SIIS OLLU TULLU GRAMMAAKAAN LISÄÄ!!! TÄÄ OLI NIIN HIENO HETKI:D
turvotus +
sf 31,5 (sentti parissa viikossa lisää)
vauvan syke oli n 140-155
vauvan liikkeet ++
raivotarjonta edelleen eikä ole vielä kiinnittynyt

verensokeri mitattiin omasta pyynnöstä 4,4 (1,5h viime syönnistä joka oli omena)

eli tällä kertaa kaikki oli toooosi hyvin, ku yleensä toi paino ei oo ollu:ashamed:
tuli tosi hyvä fiilis:D

tosta verensokerista ssen verran et pyysin et se mitataan koska on ollu niin kamalaa janon tunnetta kans, mut neuvolatäti totes että tuskin liittyy mitenkään sokereihin, hänen mielestä liittyy raskauteen eikä tarvi olla huolissaan:)

kokonaisuudessaan hyvä päivä, tää suuntaa myöhemin kaverin kanssa ideaparkkiin ja käy syömässä jotain hyvää sielä:kieh: ansaitusti:saint:
 
Heippa kohtalotoverit :)

Tekstiä tulee tänne edelleen ihanan paljon, enkä tietenkään muista kommentoida kaikkea! Ensimmäisenä Tiijonalle onnittelut :flower:, ja kuulostaa siltä, että kohta saa jo seuraaviakin onnitella. Ihanaa =) Ja Neiti 80 Ihan mieletön masukuva!! Varmasti hurjaa kyytiä äidille kun 2 temmeltää siellä limittäin.

Piti vielä tulla tsemppaamaan Championia miehen työkomennuksen ajaksi! Mun mies on myös ollut paljon reissussa työnsä puolesta koko meidän yhdessäolon ajan, pisin komennus oli 3kk ja siinä välissä kerran nähtiin. Itse itken joka kerta kuin vesiputous jo viikkoja ennen kuin mies lähtee :whistle: niin että hatunnosto sinulle, ja kaikkea hyvää koko perheelle :)

Onnea myös kaikille äitiyslomalle jääneille! Täällä on enää viikko aamukammassa :)

Ja omia kuulumisia:

Harkkasupistuksia on alkanut tulemaan päivittäin, ei kipeitä eikä muita oireita, mutta näköjään mun kroppakin on pikkuhiljaa tajunnut että se vauva pitäisi puskea uloskin tuolta kun harjoittelee :D

Nukun edelleen tosi hyvin, kerran yössä vessassa ja juomassa (jano täälläkin päivin ja öin). Olo on nyt ollut jopa pirteämpi kuin pari viikkoa sitten, tai sitten tuo edessä häämöttävä äitiysloma on saanut olonkin pirteäksi :p Oikeassa pakarassa tuntuu edelleen tuo SI-nivel tai joku muu iskias-tyyppinen kipu. Eipä kai tuo liitoskipua ole kun tuntuu pakaran puolella.. Panadol auttaa kyllä, mutta ei viitsi sitä ottaa kuin satunnaisesti jos joutuu olemaan enemmän jaloillaan.

Neuvola on perjantaina ja siellä siis ultrataan miten päin vauva on, vielä ei ole kertaakaan neuvolassa edes yrittäneet arvuutella miten päin siellä ollaan. Ja torstaina Kätilöopiston Haikaranpesän synnytysvalmennukseen. Viimeisellä kokonaisella työviikolla tuntuu olevan jo pelkkiä vauva-asioita joka päivälle ;)

Nimilistaa saatiin muuten täälläkin viikonloppuna eteenpäin, ja on edes jotain vaihtoehtoja kasassa on tulija sitten tyttö tai poika!

Aurinkoista viikkoa ja toivotaan että se lämpöaalto nyt alkaisi ja lumet sulaisi pois :wave:

Vappuvaavi ja tulokas 32+4
 
Soitin sitten verotoimistoon ja luulin saavani sieltä järkevän veroprosentin äippärahaa varten,mutta toisin kävi...19,5% tuli prosentiksi. Eli puoliprosenttia kannatti se puhelu. Aika kova on verotus pienestä rahasta,höh. :kieh:
 

Yhteistyössä