*~~ * Huhtikuun Helmet 2012 * Marraskuussa * ~~*

Painoa: On tullut nyt joku 1,5kg-2kg. Aika samoissa mennään kuin viimeksi :)

Ulkonäkömuutoksia: En ole huomannut oikein muuta kuin mahan kasvun (luonnollisesti) ja ihme nukkapeitteen mahassa :D

Te joilla on ollut istukka edellisissä odotuksissa edessä
: Tuntuuko liikkeet jossain vaiheessa odotusta myös tossa edessä vai loppuun asti pelkästään sivuilla (ja alhaalla/ylhääll), muttei keskellä? Edellisessä odotuksessa mulla oli istukka takana, joten tuntui ihan erilailla.

Ostin eilen taas vähän vaatteita tulevalle pojalle, oon alkanut olemaan ihan innoissani nyt kun saan ostaa pienenpieniä poikien vaatteita välillä (esikoinen on tyttö). Kivoja nimivaihtoehtojakin oon pojalle löytänyt, vaikka eka pelkäsin etten keksi yhtäkään joka miellyttäis täysin :heart:

Ceali&Lilleri 21+5
 
Viimeksi muokattu:
Ceali: Minulla oli kuopuksen aikaan istukka edessä niin kuin nytkin. Muistelen kyllä, että liikkeet kyllä tuntui jossain vaiheessa ihan tuossa edessäkin ja viime viikolla neuvolakin sanoi, että nyt vauva on yhtä paksu kuin istukka ja tästä kun kasvaa niin alkaa tuntua siinä edessäkin kun "isku/potku" pääsee sen istukan "läpi".. Mut tiiä sit onko odottaja kohtaisia eroja miten...?? Mutta kuitenkin ihan normaalilta liikehdinnältä se tuntui edellisessäkin raskaudessa :)

Me lähdetään ukin synttäreille, moro :wave:

rv 20+1
 
Kirjoitin eilen jonkin verran, mut katos jonnekin : /

Lemmikkinä meillä on 10 kk:n ikäinen terrieripoika, joka on hyvin energinen ja välillä täysADHD.. Jos ollaan kolmistaan tai kaksistaan, se on tosi rauhallinen, mutta jos porukkaa on enemmän niin vallan mahdoton.. Välillä tuntuu et sitä vois verrata pikkulapseen, joka näyttää huonoimmat tai villeimmät puolensa vieraiden aikana :p

Painoa on tullut viitisen kiloa. Lähtökohta oli BMI 25, 69 kg ja 163 cm. Yritän, ettei nousisi yli 80:n..

Ulkonäkö on muuttunut kai sen verran, että tissit on paisunu muutaman kuppikoon. Iho ei oo rasvoittunut yhtä herkästi kuin ennen; hiuksia ei tarvi joka päivä pestä. Raskausarpia on painonvaihteluista ennestään, joten ne ei hirvitä, jos tulee.. (vaikkakin yritän rasvailla vatsaa ja rintoja, mut lähinnä kuivan ihon takia..)

Nuhanenänä oon tässä neljättä päivää :snotty:.. Ihmettelin, miten en oo pöpöä saanu ja sainhan sen.. Sais mennä nopeasti ohi.


Katrin&Unelma 18+0 :heart: POKS
 
Iltaa!

Lähinnä tuun vaan päivittelee viikot.

Voimia, Nyytinen :'(
Myös Kette, surulline tarina. Todella!

Meillä ollu rento viikonloppu. Yks kaks yllättäen löyty kaikille joululahjatki. Tarkotus oli kyl ostaa vasta palautuksilla, mutta eipähän niitä kauppaankaan viittiny jättää, ku nenään eteen osu passelit lahjat.
Ja laiteltiin (alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen) jouluvaloja kämppään. Ihana jouluista! vielä sataa luntaki. Ihanaa!
Alkanu vaan supistelee ihan istuskellessa :(. Yhtäkkiä alkaa kiristää mahaa. Noo, harkkoja taitaa vielä olla.

Nytpä taidan mennä valmistautumaan iltaan ja BB:n odotteluun. Ens viikolla oliski 6:n päivän työviikko :(.

Leppoisaa sunnuntaita kaikille!

Marimi ja oletettavasti tuleva jalkapalloilija 22+0
 
Nyytinen, voi mikä suru-uutinen! Kovasti voimia! Keten tarina kosketti kovasti myös. :hug:

Liikkeistä, kyselin tuossa reilu viikko sitten, että onko ensiodottajat jo tuntenut liikkeitä. Itse oon tuntenut nyt parin päivän ajan, yleensä liikkeet tuntuu kun olen paikoillaan, mutta kovin satunnaisia ne vielä on. Kun jään odottamaan, että tulisi lisää, ne aina loppuu. Tätä ennenkin oli sellaista kuplimista mahassa, mutta jotenkin en osannut yhdistää sitä vauvelin liikkeisiin. Kuvittelin, että jotain vatsanporinaa se oli, mut ilmeisesti liikkeitä nekin.

Vaunuista kyselyä; mitään hankintoja en oo tehnyt, mutta lauantaina kävin miehen kanssa vähän katsastamassa vaihtoehtoja ja yhdet suosikkivaunut löytyikin. Kaverin vinkistä katsoin samoja vaunuja netistä ja ne olis Saksassa 200 euroa halvemmat. Onkos kukaan tilannut sieltä? Osassa saksalaisista nettikaupoista kuljetus kotiovelle (DHL tms.) kuului hintaan, osassa piti maksaa siitä 30-45 euroa ja kunnon vertailu nettimyymälöiden välillä on vielä tekemättä, mut sen verran huomattava (30-35%) tuo alennus tuntui olevan, että taidan pistää tilauksen Saksaan. Kyse oli muuten saksalaisesta merkistä (Hartan), en tiedä onko muunmaalaiset siellä niin paljon halvempia. Myös kuosivaihtoehtoja oli nettikaupoissa tosi paljon; löytyi valmistajan koko valikoima. Samoin huomasin, että esim. turvakaukalot (eri merkiltä) oli alle puoleen hintaan Suomen hintoihin verrattuna noissa saksalaisissa nettikaupoissa. Ainoa miinus (ja samaa luin nettipalstoilta) noissa nettikaupoissa on, että ainakin vaunujen kanssa pitää varautua sellaiseen n. 10 viikon toimistusaikaan. Tuo toimitusaika kyllä luki siellä sivuilla; pikkasen vaihteli nettikauppojen välillä, mut tuntui vähintään sellaista 6-8 viikkoa olevan. Tilaus pitäis siis tehdä hyvissä ajoin.

Muuten tänne ei ihmeellistä. Olo on kohtuu energinen eikä mitään ongelmia enää. Ikävä vihlontakin on loppunut. Tällä viikolla oli neuvola (terkka) ja verenpaineet hyvässä jamassa (matala). Hemoglobiinia ei edes otettu, kun on ollut mulla aina niin hyvä. Ens kerralla sitten. Painoa oli tullut edelliskertaan verrattuna vain 1kg (5 viikkoa edelliseen mittaukseen), mut tuo 200g nousu / vko on kuulemma ihan ok ja toisaalta tiedän, että suurin osa noususta on tullut tuossa ihan ihan viimeisen viikon, kahden aikana eli nyt on paino (ja masu) lähtenyt kasvamaan. Pitääkin ottaa nyt noita sivuprofiilikuvia; en oo aikaisemmin edes ottanut, kun ei oo ollut mitään kuvattavaa.

Lilie 17+6
 
Nyytinen: Voimia :hug: Aivan kauheaa mitä teille on nyt tapahtunut :'(


Painoa tullut nyt n. 2 kg ja hyvä niin kun ei tarttis kauheesti noustakaan. BMI:tä en edes kehtaa sanoa :ashamed:

Gallupista: Meni varmaan puolisen vuotta, esikoista odotettiin PALJON kauemmin. Siks tuli aika yllärinä tämä kun muutenkaan ei varsinaisesti ees yritetty. Ja tämä sai alkunsa appivanhempieni luona kun majailtiin siellä muutama yö kesällä (eivät kyllä itse olleet paikalla, eivätkä kyllä tiedä tätä tarinaa :D )

Lemmikkejä ei ole, joskus vielä haluaisin koiran mutta ehkä sitten kun lapset on jo vähän isompia.

Edellisyönä tuli kunnon supistus ja heräsin jopa siihen : / Tästäkö tää nyt alkaa!!?

Ihana, pakko vielä mainita et tuo tuleva isosisko oli eilen niin söpö kun istuin lattialla kun mies hieroi mun hartioita ja tyttö kiipesi ottamaan pianon päältä mitan. Sitten tuli mittaamaan vauvaa (mun masua) :LOL: Ikää hänellä siis 1 v 11 kk kohta!

-Linn ja Salamatkustaja 22 POKS-
 
Lemmikit meillä on kaksi ihanaa labradorinnoutajaa joista toinen saa pentuja joulun tienoilla. Tosin menee mun kaverille saamaan ne pennut joten mä vaan käyn sit katsomassa. Yksi pentue mulla on ollut täällä kotona ja se oli ihan hirveetä loppuajasta ennen kun pennut haettiin pois. Vaikka olhan ne tosi suloisia.

Gallup meillä on kaikki tärpänneet heti. Tää viimesin oli meidän "varmat päivät" kun piti oikeasti alka ayritys vasta kavereiden häiden jälkeen :D Noh ihana poikahan siitä sit alulle saatiin!

Istukka edessä on mulla ainakin nyt ja liikkeitä tuntuu sivuilla mut aika vähän, eli joka päivä jotain mut useimmiten aika vähän ja sit kun sattuu oleen oikea asento poitsulla niin saattaa tuntua isojakin tömäyksiä mut ne on harvinaisia herkkuja. Tytöstä oli istukka takaseinässä j tunsin liikkeitä paljon ja tosi aikasin. Esikoispoijasta taas oli etuseinämässä ja muistelen et tunsin liikkeet vaan kyljissä koko odotuksen ajan eli sen perusteella voi olla ettei kovin paljoo liikkeitä tunnu odotuksen aikana nytkään.

(.) Taas vissiin tulehdus tuolla alakerrassa. Onneksi keskiviikkona on neuvola kun pitäs maanantaina Englantiin lentää niin saavat kattoo et kaikki on kunnossa ja saisin sit taas uudet lääkkeet tohon tulehdukseen. Muutenkin mulla on kädessä joku hermo jumissa ja pitää mennä käymään lääkärissä kun ei käsi pysty aamusin kantan edes kahvipannua kun sattuu niin paljon ja tuntuu välillä et siihen iskis joku sähköisku. En osaa elittää mut inhottavaa on etenkin kun tekee käsillä työtä ja nyt ei olis varaa kyl jäädä pitään saikkuja käden vuoksi kun töissä alkaa kiire kunhan saadaan uusien tilojen ovet auki huomenna tai ylihuomenna. Ja perjantaina meidän ihanat turkoosit vaunut ja turvaistuin haetaan kotiin :)

Champion ja Martti 21+5
 
Liikkeistä Näin ekaa odottaessa oli tosi kummallista tajuta että ensimmäiset liikkeet tunsin jo rv 14+6 vaikka istukka on edessä!! Oisin ollu ihan varma että en tunne piiitkään aikaan, mutta hyvä näin =) Ja liikkeet on juurikin ollu kutiamista ihon alla ja lähinnä sivuilla. Nyt alkanut kutinat vahvistumaan jo vähän selkeemmiksi liikkeiksi :heart:

Lilielle Suurkiitos vaunu-vinkistä!! :) Käyn ehdottomasti tsekkaamassa saksan sivujen tarjonnan!!

Ja sit (.) Supistukset on alkanu pahenee, tulee tiheemmin ja tuntuu ikävämmältä. Viime yönä tuli kaks kunnon puristavaa ja kipeetä että kai se täytyy soittaa jo tänään neuvolaan tai äippäpolille vaikka huomenna ois jo neukku-käynti. Mut alkaa jo pelottaa aika tavalla.. :(

POKS POKS* viida ja mustanaamio 18+0
 
Kannattaa btw tutkia tarkkaan takuuehdot ja missä mahdollinen tarvittava huolto on, jos tilaa vaunuja ulkomailta!

:hug: kaikille suppareista kärsiville! Kannattaa ehdottomasti soitella neuvolaan niistä jos vähänkin tuntuu siltä, saa ainakin mielenrauhan itselleen!

Ultraan menijöitäkin oli mukavasti tälle viikolle, tulkaahan sitten kertomaan kuulumisia :)

Reipasta viikon alkua kaikille odottajille :heart:
 
Täällä reilu viikko ollut flunssaa ja nyt sitten lauantaina varmaan Noro virus aloitti kiusauksensa: 10 h oksentamista ja ripulointia (2 ekaa tuntia tauotonta oksentamista). Nyt syön jo sämpylää. Mutta varmaan nekin kilot joita luulin saaneeni kasaan on taas hävinneet. Tämä vatsatauti saatiin siis perheestä joka viikkoa aikaisemmin oli lopettanut ko taudin sairastelun - mutta silti saatiin vielä pinnoista tauti. Nyt koko lähipiiri oksentaa.

Hieman olin huolissani masuasukista, mutta kyllä se potkii.

18+6
 
Hehee, tällä mammalla on kyllä viikot sekasin :LOL: Perjantaina taisin hehkuttaa, että puoliväli paukkuu. Juu ei, vasta tämän viikon lopulla alkaa pauketta kuulumaan (ultran mukaan) ja omien laskujen mukaan vasta ensi viikon lopulla :LOL: Että semmonen laskupää tällä mammalla. Ja minun pitäisi vielä olla numeroiden ja lukujen suhteen ammattilainen, kun niitä työkseni väännän :whistle: Eipä mulla muuta tällä kertaa. No onneksi sentään ultra on tällä viikolla.

Tsemppia supistusten kanssa painiskeleville. Toivottavasti ei kenenkään tarvitsisi vielä jäädä kotiin viikkokausiksi lepäilemään :(
 
Olki noro on kyllä viheliäinen tauti. Sinällään ei kai vaarallinen vauvan kannalta, kunhan nestettä saa edes jonkin verran pysymään sisällä. Menee onneksi suhteellisen nopeati ohitse. Toissa vuonna tuli todettua, että noro voi tosiaan tarttua vielä pitkänkin ajan jälkeen. Vietettiin tytön 1-vuotissynttäreitä ja uskallettiin juhlat pitää, kun omasta norosta oli siihen mennessä kulunut jo vajaa kolme viikkoa. Mutta eipä tuokaan varoaika riittänyt, sillä johonkin oli tauti jäänyt luuraamaan. Puolet vieraista sai sitten noron :( Että semmoset ikimuistoiset synttärit oli...
 
Hyi noro!! Mulla oli viime vuonna jolloin oksensin neljä vuorokautta putkeen, sillon kyl olin ihan vatma että kuolen siihen! Tsemppiä olki, toivottavasto meni kokonaan ohi! :) Huomenna tosiaan ultra, tsemppiä tänään sekä huomisen menijöille! :p
 
Nyt tunsin ihan selkeät liikkeet. Ihanaa! Lueskelin ennen nukkumaanmenoa sängys mahalla maaten ja kun käännyin siitä selälle, tuntui muutaman kerran sellainen jännä "muljahdus". Eikä muuten loppunu siihen, vaan kaveri :heart: jaksoi bilettää aika kauan, että oli vaikea nukahtaa, kun jäi niitä tunnustelemaan ja ihmettelemään. Hihii.. :D Aikaisemmin on ollut joitain epämääräisiä tuntemuksia, mutta nää oli kyllä jotain muuta...

Katrin&Unelma 18+1
 
Tulehduksesta joku mainitsi.. En muista kerroinko että emätin tulehdushan se minullakin on (oli) Se eka verikoe rv 10 niin silloin jo oli ilmennyt tuo tulehdus, mutta eipä minulle kukaan ollut MUISTANUT sitä mainita :( Sen verikokeen jälkeen oli neuvola vasta rv 15 ja silloin sijainen paikalla, ei ilmoittanut, ei vissiin huomannut niitä tuloksia sieltä eikä ne neuvolasta soittanutkaan kotiin silloin kun se tulehdusarvo on saatu :( Viime viikolla sitten (rv 19+) oma neuvolantäti oli paikalla ja alkoi kysellä että olenhan käyttänyt sen emätinrasvakuurin jne. Olin, että "TÄH"??? Se sit selvis tuolleen, että on koko aika ollut tässä se tulehdus ja "vahingossa" siitä mainitsi.. No, haki sen reseptin sitten että sain lääkkeen haettua.. Mullahan oli niitä supisteluita ja painon tunnetta alamahassa sekä menkkakipuja rv 18+ ja netistä luin että juurikin tulehdukset voi tuollaista aiheuttaa... : / Kuuria on jäljellä vielä 2 päivää, supisteluja en ole paljoa tuntenut, mutta painontunnetta kyllä, en sit tiiä onko tuolaa osaa tähän.. Mut hitto että olin vihainen ja vieläki pelottaa tuo tulehduksen vaikutus sikiöön ja yleensä raskauteen :( Ja mulla se oli oireeton, joten en ole voinut siihen apua kysyä, paitsi valitin niistä kivuista..
 
Onko normaalia että alavatsa on kokoajan kipeä? Mulla särkenyt ihan tuolta alavatsalta keskeltä kokopäivän ja eilisen illan ja säteilee häpyluuhun. Normaalia?? : / Kipu ei ole mitään hirveän kovaa,mutta tuntuu kokoajan inhottavasti.
 

Yhteistyössä