Huhtikuun hurmurit 2013 *syyskuussa*

Pahoittelut kaikille huonoja uutisia kohdanneille :hug:

Ja Onnittelut niille, jotka on saaneet hyviä ultrakuulumisia! :flower:

Äitiyspakkauksesta: En aio ottaa. Siellä ei ollut kuin se yksi kevytvanuhaalari, minkä oisin halunnut ja kestovaipat. Otetaan raha, ja sillä ostan sitten kirpparilta mieleisiä vaatteita ja tarvikkeita, mitä puuttuu. Tytön jäljiltä on vielä kaikki suurimmat jäljellä. Vaatteita olen myynyt sen mitä on kaupaksi mennyt, koska niitä on niin ihana ostaa lisää sitten :) Kaikki mieluisimmat vaan olen säästänyt.

ON: Oltiin miehen kanssa häämatkalla ja palattiin to-pe yönä. Tyttö oli isovanhempien hoidossa sen aikaa. Oli mukava olla poissa, mutta oli kiva tulla kotiin. Ikävä oli kauhea. Tyttö ei halunnut minään päivänä puhua puhelimessa meidän kanssa, ja sitten jos tuli puhelimeen alkoi heti itkeä ihan kauheasti, kun oli niin kova ikävä. Nyt on kaikki hyvin, eikä ole vielä ainakaa pahemmin kiukulla purkanut ikäväänsä.

Matka meni hienosti, mitään oloja ei ollut. Väsy tietty, mutta kaupunkilomalla kun tulee käveltyä niin väsy tulee siitäkin. Kotiin tullessa on taas ollu hiukan paha olokin, tai paha olo on muuttunut enemmän sellaiseksi ettei tiettyjä ruokia tee mieli yhtään. Tissit on kipeät ja täälläkin "pitkät päällä" koko ajan. Onneksi tykkään käyttää topattuja liivejä, niin ei näy läpi. Maha on pullahtanut vielä enemmän esiin. Reissussa kun tuli käveltyä niin painoa lähti 1kg, eikä tunnu että mahan päällä ois yhtään ylimääräistä. Vajaa 3vko ois ultraan... onneksi on paljon työhommia tiedossa niin aika menee toivottavasti tosi nopsaan :)

Alley ja pirpana 9+2
 
Alley Kivalta kuulosti teidän reissu ja hyvä ettei pahoinvointi vaivannut. Mulla ei oo ollu kummastakaan edellisestä eikä tästä tisseissä mitään tuntemuksia. Pahoinvointia ollut sen edestäkin. Luulen että vko 16 helpottaa vasta mulla.. eli 4vkon päästä.. Iltasin on niin ällö olo että nukkumaan mennessä on kyllä tosi huono olo : /

Alexa Ei se taida vaikuttaa kohdun kokoon kuinka monta raskautta takana, mielestäni se supistuu synnytyksen jälkeen ihan samaan kokoon, se on se maha joka venyy ja roikkuu ennen ja jälkeen.. :LOL: Mulle tuli eka raskaudesta raskausarpia, tokasta sit ei onneks uusia ja toivon ettei tästäkään, täytyy ruveta rasvaileen puolen välin jälkeen. Nyt lähtöpaino -5kg vähemmän kuin toisesta raskaudesta. Toivon ettei tulis 15kg enempää, kilot tulleet aikalailla rv20jälkeen eli melko paljon nopsaan, lopussa mulla oli tokasta turvotusta niin että oli tullu 2kg 5pv:ssä... Mä niin päättänyt jumpata/juosta ettei kiloja tulis mutta enpä tälläkään viikolla oo ehtinyt/jaksanu kun kerran jumpalle kerran juokseen.

Mies kärvistelee puutteessa kun mulla on vaan niin huono olo iltasin ettei kyl tee tippakaan mieli sextata.. täytyy kokeilla aamua..

Ä-pakkausta ei meillä oteta kun kahesta jo otettu. Kerkesin myydä paljon tavaraa pois, leikkimattoa, kaukaloa, vauva-ammeen jne. kaukalo nyt täytyy ainakin hankkia, täytyy kattoo meneekö auto vaihtoon kun epäilys ettei mahdu 2turvaistuinta+kaukaloa takapenkille. Tila-auto kyllä mutta kapeelta takapenkki näyttää.

Tietääkö joku miten äitiysraha menee jos ei oo lapsien välissä ollu töissä? Päteekö se että jos on alle 3v ikäero sais samoilla tuloilla rahaa, vai putoaako muka minimille? Joku näin väitti/epäili että putoais.

Kärsivällisyyttä ultria odottaville, odottavan aika ON pitkä!

-Manzana81, rv 12+3
 
Tervehdys kaikille pitkästä aikaa.

Aika harvoin olen saanut aikaiseksi kirjoitella, mutta lukemassa olen käynyt kyllä. Ehkäpä kirjoittamisen suhteenkin alkaa aktiivisempi aika, kun tämä kamala väsymys vaikuttaa vihdoin helpottavan.

Voimia menetyksen kohdanneille ja lämmin :hug:

Uusille tervetuloa minunkin puolestani.

Ja onnea kaikille, jotka olivat saaneet hyviä uutisia ultrasta:heart:

(.) Oma oloni tosiaan tuossa jokin aika sitten muuttui todella huonoksi, joten saikkua napsahti viikko ja se menikin sohvaa kuluttaessa ja pönttöä halaillessa:(

Nyt pari päivää sitten pahoinvointia alkoi väistyä ja tuntuu tosiaan, että pikkuhiljaa alkaa energiatasotkin palautua. Riesana tällä hetkellä on sitten närästys ja ilmaa kertyy vatsaan aivan urakalla ja olo melko kipeäkin välillä.
Toisaalta nyt vasta olen pikkuhiljaa pystynyt palaamaan normaaliin ruokavalioon, joten ehkäpä vatsalle on hyvä antaa aikaa asettua uomiinsa.

Liikkumisen salilla aloitin nyt myös uudella tarmolla, kun tuossa meni useampi viikko niin, etten juurikaan nenääni siellä suunnalla näyttänyt:whistle:

Np-ultraankin tuli vihdoin aika ja se on 21.9. Kovasti kyllä jännittää, että onko pikkuinen jaksanut matkassa mukana.

Töissä olen nyt kertonut raskaudesta ja tuntuu kyllä itsestä paremmalta, että raskaudesta siellä tiedetään. Tosin palasin vasta nyt saikulta ja katsotaan kuinka jatko sujuu. Itse lähinnä jännään, että kuinka kroppa reagoi tähän yötyöhön odotusaikana, mutta sehän selviää tässä pikkuhiljaa.

Hyvää viikonloppua kaikille!

bigmama&Matilda rv 11+0
 
Manzana, kelan sivuilta:

Uusi lapsi

Jos saat uuden lapsen niin, että lapsesi laskettu aika on ennen kuin edellinen lapsi on täyttänyt 3 vuotta, voit saada vanhempainpäivärahaa saman työtulon mukaan kuin edellisestä lapsesta (katso lisää kohdasta Määrä).
 
Näinpäs sitten viime yönä kurjaa unta :( Tunsin, että alapäästä roikkuu jotain, ja kun menin vessaan, pöntöstä kuului "plumps", ja siellä se oli, pieni vauvanalku :( Kaivoin sen sieltä pois, ja käärin vessapaperiin, ja mietin mitä ihmettä sille tekisin...

Ilmeisesti kolmen päivän selkäkipu tulee todella jo uniinkin : /

WP 10+4
 
Viimeksi muokattu:
Meidänäiti: Mulle sanottiin kun odotin tyttöä ja verta tuli, ei huolittu päivystykseen, vaan sanottiin jos menee kesken niin menee kesken, ei sille mitään voi.

Äitiyspakkauksesta: Ei oteta äitiyspakkausta, kun kuitenkin jäljellä esikoisen aikaan ja edesmenneen miehen lapsen ajoilta vaatteita.

Eilen tuli ostettua vitamiinipillereitä, jos piristyisi. Mitä vitamiineja teillä on käytössä?

martsu ja toukka 8+1
 
Sunnuntaita kaikille :)
Ja voimia kaikille surun kohdanneille <3

Itse olen töissä kertonut vain kahdelle työkaverille toiselle syystä että hän tekee työvuorolistat ja helpompi pyytää ultravapaat jne :) Muutenkaan ei kauheasti ole puhuttu koska lapset meillä ei vielä tiedä,olen varovainen tämän iän vuoksi ja haluan että riskiraskauteen liittyvät tutkimukset ohi ja sitten kerrotaan lapsille :)
Jos np-ultra ok niin jos sitten uskaltais kertoa.
Oireista etomista on vähempi mutta tissit arat ja turvonneet varmaan kohta joutuu rintsikka kauppaan:) Keskiviikkona sitten ultraan jännittää ja parasta toivoo
Ylläri iltatähti rv 11•5
 
Tuntuu että kaikilla mahat jo näkyy...itsellä menee kaikki vanhat vaatteet päälle ja ei mitään mahaa..Vetasin just alkkarit mahan päälle farkut jalkaan ja littana maha. :(
Nytkin mietin että miten mä oon näin virtanen että jaksan tehdä jotain. Onkohan kaikki mahassa hyvin?
Eiks ne oireet lopu jos ei oo kaikki okei. Viikkoja vasta 8+4 joten ei niiden pitäis loppua.
Nyt iskee paniikki. Pääsisinköhän tarkistus ultraan neuvolassa? Pitäiskö soittaa neuvolaan huomenna ja kertoa pelosta?
 
Iso kiitos tsempeistä! :)
Täällä toivotaan parasta ja pelätään pahinta.. Vuotoa ei onneksi ole enää tullut. :) Alavatsalla juilii, välillä todella kovastikin. Oon vaan maannut ja levännyt, aika pysähdyttävää... Vaikka kuopuksenkin odotuksessa oli vuotohäiriöitä alussa ja sillon sitä tuli oikeesti paljon, niin ei hirveen paljoa helpota kuitenkaan tän hetkiseen olotilaan...
Huomenna soittelen neuvolaan ja yritän päästä tarkistuskäynnille, ettei tarvitsis kolmea viikkoa nt-ultraan odotella ja murehtia.

Meidän Äiti 9+0
 
Anna333 pahoitteluni ja :hug:

äitiyspakkauksesta oli puhetta ja me aiotaan se tällä kertaa ottaa. Oon myynyt kaikki vauvatamineet jo pois, joten tulee tarpeeseen tuo pakkaus=)

Miima81 älä huoli mahan näkymisestä. Itselläni todella kova turvotus ja läskistynyt olo(maha siis ei tosiaan johdu vauvasta), joka johtuu ihan siitä, että pahoinvoinnin ollesa pahhimmilllaan piti syödä koko ajan ja käteen ei tosiaan tarttunut tomaatit ja kurkku... Oireet ja niiden voimakkuus voi vaihdella, mutta jos kovasti vaivaa mieltä, niin kannattaa kysyä neuvolasta aikaa tarkistukseen.

Ja tuttua hommaa on myös tuo ettei vuodon takia huolita päivystykseen, kun viikkoja on heidän mielestään liian vähän. Mua pompotettiin tuon nelosen odotuksessa, kun vuotoa oli enempi ja vähempi viikoilla 4-16.
Toivotaan Meidän äiti ettei vuotoa enää tulisi ja ett äpääsisit neuvolaan tarkistuttamaan tilanteen. 3 viikkoa on kuitenkin pitkä aika odotella.

Mulla on aamulla kontrolllipapa ja hiukan pelottaa, kun siihen kuitenkin liittyy jonkin asteinen keskenmenoriski:( En kuitenkaan uskalla tuota papaakaan jättää väliin historiani takia...No jospa kätilö olisi mukava ja ultraisi samallla, että miten mahssa voidaan.

Meillä oli muuten isäntä lukenut neuvolasta saatua odotuskirjasta. Kysyin sitten, että oliko mitään uutta tietoa hänelle, niin tuumasi, että oli yllättänyt että vauva on nyt jo niin "iso". Kysyin sitten, että muistaako hän tosiaan mikä rv minulla on menossa ja vastaus oli 13. Onnittelin miestä siitä, etttä hänen tietonsa viikoista heitti vain viikolla, mikä oli mielestäni mieheltä hyvin:LOL:

bigmama&Matilda rv 11+1
 
Moikka kaikille ja haleja suru-uutisen saaneille!

Väsymys on vihdoin poissa ja virtaa on kuin pienessä pitäjässä =) Perjantaina kävin ostaan jo äitiysfarkut ja toisekki housut ja pari uutta puseroa kun vanhat vaatteet jo niin kiristää päällä. Äityispakkauksen meinaan ottaa jos saan poikalupauksen, muuten mietin vielä asiaa.... ENS viikkolla vihdoin np-ultra.... Odottavan aika on pitkä!!! :LOL:

Masuasukki 11+0 =)
 
Moi. Kylläpä nyt tulee todella paljon huhtikuisille huonoja uutisia :'( Voimia kaikille tarvitseeville :hug:

Itselläni olo jatkuu samanlaisena, mielitekoja on hirveästi, mutta syöminen laukaisee pahoinvoinnin :( Ehkä tämä pikkuhiljaa alkaa helpottaa...

Seuraavaan ultraan on vielä yli viikko, ei jaksaisi millään odottaa! Onneksi tällä viikolla on niin paljon kaikkea muuta ohjelmaa, että kaipa se aika siinä nopsaan kuluu. Viikonloppuna poksuttiin taas, nyt jo 10+2!!! :)
 
Mut voi poistaa etusivulta. Mitään ei ole tapahtunut, odotus jatkuu normaalisti, mutta en tunne "kuuluvani" tähän pinoon, vaan tykkään hengailla vain tuolla pikkukakkosen odottajissa. Kiitos kuitenkin! Ja te jotka ootte tuolla toisessa pinossa, niin siellä nähdään :)
 
Anna333 Pahoittelut!

Mulla ultran mukaan 9+0 ja kohdun kasvamista ei tunne. Aamuisin on ihan litteä ja päivällä voi olla vähän turvoksissa. Voiko tää olla ihan normaalia? Mä edellisissä keskenmenosta ihmettelin, kun se pienikin maha "katosi".. Pelottaa taas, et onko tää nyt sitä samaa.
 
Eufemia ja Anna333: Olen pahoillani puolestanne! Toivottavasti pian tärppää uudestaan ja ensi kerralla nyytti tulee syliin asti! :hug:

Miima ja Hanne: Olikos teillä eka tulossa? Mulla eka raskaus alko näkyä vasta puolenvälin tienoilla. Ostin ekat äitiyshousut rv19. Nyt taas pompsahti pikkupömppis jo melkein heti, mut eipä tämä kauheesti oo kasvanu sen alun jälkeen. Yksi ihminen on arvannu, mut muut ei. Silloin ekasta olin rannalla vielä rv16 eikä kukaan huomannu mitään.

(.) Pahoinvointi ei hellitä. Viikko 12 ei ollut maaginen raja, blaah. Viikonloppuna oksentelin ja nukahdin perjantaina lattialle kahdeksalta ja lauantaina nukahdin päiväunille viideltä (siis ihan sammuin suorilta jaloilta suunnilleen). Ja minä kun en ikinä nuku päikkäreitä, en osaa nukahtaa päivällä, enkä ikinä mene aikaisin nukkumaan.

Moika ja Nuppu 12+3 (esikoinen keksi masunimen vauvalle)
 
Moika Odotan kolmatta

Pahoittelut Anna333 =(

Mulla on torstaina lääkärineuvola ja täällä kuulemma ultrataan silloin, tarkistetaan että on kyydissä oikea alkio ja sitten vasta laitetaan lähete Rovaniemelle np-ultraan.
Onneksi tarkistavat myös minulta vaikka kävin ultrassa 7+2, onneksi saan selvyyden torstaina että onko kaikki ok kun on nämä oireet ollu vähän vaihtelevat...

Miima ja asukki 8+5
 
Anna333 :'( jaksua!!!

Meidän äiti mulla tuli rv 5 viikolla veristä vuotoa, ihan sillein että meni alkkarit vaihtoon. Hetihän se pamahti päähän, että tää oli nyt tässä. Kaveri lohdutteli, että äläs nyt, että jos ei kipuja ole niin ei hätä ole vielä tämän näköinen ja sitten ultrassa selvisikin, että hematooma siellä lurautteli veriä. Yleisiä taitaa olla alkuraskauden vuodot, huoli siis poijes jos ei kipua ohessa ole. Vaikka totta kai se huolestuttaa. Pääsitkö tarkistukselle????

Minä olen idiootti:
Käytiin tänään sushi paikassa, ja ajattelin, että kierrän lohijutskat ja epäilyttävät... kysyin sitten siinä tarjoilijalta, että onko tuo kala tuoretta. no oli kuulema. Sitten en tiiä, mikä aivolohko lakkas toimasta kun suihkin niitä paloja lautaselle ja sitä myöten mahaan. Sitten jossain kuudennen lohipalan kohdalla tajusin: v*ttu täähän on raakaa kalaa ja nakkasin miehen lautaselle loput..

Puski pientä paniikkia, että oonko ihan nuija ja listeria on nyt tilattu takuu varmasti. Samalla toiminnassa oleva aivolohko yritti rauhoitella, että ei kannata muutamasta palasta huolestua, äiskillä ennen vanhaa ei ole ollut pahemmin kieltolistoja ja muualla maailmassa varmasti naiset syö kalaa noinkin...

Sitten kamppailin ajatuksen kanssa, että tökkäänkö sormet kurkkuun ja etsin itsestäni sisäisen bulimikon.. otin kuitenkin neuvola paperit kätöseen ja totesin, että enemmän ne tyhjiöpakatut on nounou. Ja pika surffailu netissä rauhotti, että siitä ollaan montaa mieltä, mutta sushikala ei taida olla ihan ehdoton nöy, vaikka jätämpä sen nyt ehkä rauhaan.... en vaan tollo ajatellut.

Muuten en hirveen tarkka ole, muuta kun just tyhjiöpakatun fisun kanssa, ja salaattini pesen paremmin ja vähän kattelen maitotuotteita, etät on suurinpiirteen pastoroitu.. Neuvolatätikin sanoi, että tolkku mukana ruokajutuissa.

Hui,hui kun peloittaa, että pääseekö tässä maaliin asti. Tekisi mieli iloita ja ostella pikku tossuja jne, mutta eeeeei uskalla, ei.

Hoksasin muuten, että mun vatsaan, navasta alaspäin ja vähä matkaa ylös päin on ilmestynyt hentoinen linea negra, ihan totta, jo nyt :)

Toive ja 8+6
 
Mulla on huomenna np-ultra. En ole vielä aikaisemmin missään ultrassa käynyt ja tämä on vielä ensimmäinen raskauteni. Jännittää! Väsymys on älytön. Olin viime viikon pois töistä saikulla ja nukuin suurimman osan ajasta. :/ Töissä useimmat tietää mun raskaudesta, ja se tuntuu ihan hyvältä.

Osanottoni Anna333!

Tulipa vähän omanapainen kirjoitus. Karen10 11+6
 

Yhteistyössä