Huhtikuun hurmurit 2014 ~Lokakuun lorut~

Hei! Voisin vihdoin liittyä virallisesti ketjuun, kun kerta mennään jo viikoilla 14+2 :) Alkuraskaus on sujunut suht hyvin, lievää pahoinvointia ja väsymystä on ollut. Viikonloppuna sain vihdoin taukoa oksentamiseen, sitä ennen olikin viiden viikon ajan kaverina aamuoksennus. Toivottavasti ei enää jatkuisi!

Pari viikkoa sitten nähtiin meidän pikkuinen ekan kerran nt-ultrassa ja kaikki oli hienosti. Ensi viikolla onkin jo toinen neuvolakäynti ja odotan kyllä sydänäänten kuulemista kovasti. Pitäisi vaan jaksaa jotain voimavaralappuja vielä täytellä ennen käyntiä, taitaa jäädä viimeiselle illalle kun ei oikein kiinnosta :D


LA 12.4.2014
Adelma / 25 / Ensimmäinen / Tyks


Neuvola on siis 21.10 ja rakenneultra 26.11
 
  • Tykkää
Reactions: Kultapupu
Niistä tuplarattaista piti kertoa mielipiteitä. Meillä oli esikoisen ja keskimmäisen aikaan (ikäeroa 1v. 5kk) Carena double swingit ja toimi ihan hyvin, kun oli noin vähän ikäeroa. Tietenkin se leveys voi aiheuttaa päänvaivaa pienissä tiloissa ja vaikka bussissa. Parasta niissä oli erilliset kuomut ja isot tavarakorit. Meillä oli aluksi lapset eri suuntiin, eli vauvan koppa työntäjään päin ja isompi menosuuntaan. Keskimmäiselle ja kolmannelle (ikäeroa 2v. 4kk) ostettiin sitten käytettynä Phil&teds explorerit sisaristuimella. Ne on meillä edelleen, mutta nyt niissä istuu vain nuorin. Niiden parhaita puolia on, että ahtaissa tiloissa tosi kätevät ja julkisissa. Menee myös tosi pieneen tilaan kasaan laitettuna. Huonoja puolia taas on mielestäni pieni kuomu ja melko pieni istuinosa etenkin pitkälle lapselle.

Onko kellään muulla päivittäistä päänsärkyä? Alkaa jo tympimään, kun joka päivä päätä särkee ja se sitten myös aiheuttaa pahoinvointia. Muutenkin mulla on ollut tosi iltapainotteista tämä pahoinvointi ja päänsärky. Aina iltapäivästä alkaa olo huonontua ja illalla ei oikein pysty mitään tekemään. Nytkin pitäisi ruokaa alkaa tekemään lapsille, mutta ällöttää ajatuskin :(

Mulla kans on sokerirasitus edessä myöhemmin BMI:n takia. Olen kahdelta ekalta myöskin käynyt, eikä ollut mitään ongelmia arvoissa. Kolmannesta en käynyt, kun paino oli 10kg vähemmän kuin edellisillä kerroilla, mutta nyt on taas niissä korkeammissa lukemissa..
 
Niin ja piti vielä lisätä, että jotkut oli miettineet Manducaa. Meillä oli kolmannella manduca ja tykkäsin kovasti ja luulen, että tätä nelosta tulee kannettua paljon siinä, kun kesää vasten syntyy :) Olen koittanut myös trikooliinaa, mutta kesällä se oli epämukava, kun 4,5m kangasta ja lämpöpatteri ympärillä yhdistettynä hormonihikoiluun :D Myös Bumbosta on vain positiivisia kokemuksia. Oli tosi kätevä!
 
Yönenkeli tsemppiä teidän perheelle, toivottavasti tauti alkaa olemaan selätetty!

Ylihuomenna olisi lääkärineuvola, mitäköhän siellä on luvassa? Ultrataanko yleensä?
Tää vaihe raskaudesta tuntuu nyt jotenkin tosi vaikealta, kun ei vielä tunnu liikkeitä eikä mun vatsassa oo mitään raskausmahalta tuntuvaa/näyttävää havaittavissa.. Äh. Onko muut tunteneet liikkeitä, entä näkyykö/tuntuuko vatsa jo? Mulla on kyllä ylimääräsiä kiloja, että johtunee siitäkin kun ei mitään vielä näy...

Sokerirasituksesta ei oo ollu neuvolassa mitään puhetta, vaikka sinne varmasti näiden extrakilojen ja iänkin puolesta pitäisi mennä, koskakohan siihen yleensä mennään?

Karviaismarja ja tiiti 15+6
 
  • Tykkää
Reactions: Yönenkeli
KARVIAISMARJA! Saanko kysyä missä päin asut kun säkin synnytät Taysissa? :)
Niin ja neuvolalääkärissä tehdään sisätutkimus ja kyselee yleiset voinnit jne. Sykkeet kuunteli meillä ainakin. Ja harvemmin ultrausta tehdään jos ei oo mitään syytä. Monessa paikassa ei edes oo ultralaitetta.
Mä tunsin esikosta liikkeitä 17+ jotain. Eli ei kannata vielä huolia :)
 
  • Tykkää
Reactions: Karviaismarja
Täällä on tuntunut liikkeitä vissiin jostain rv14-15 paikkeilta. En nyt tarkkaan muista :) Esikoisesta tuntui rv 17+. Mutta on tavallista, että etenkin ensimmäistä lastaan odottava tuntee/tunnistaa liikkeet vasta puolivälin jälkeen. :)

17+6
 
Mirenna Mulla oli muistaakseni jopa 27 se bmi, mutta neuvolatäti oli vaan että "tuskin sulle mitään raskausdiabetesta tulee mutta sitä nyt suositellaan sitä sokerirasitusta" ja perusteli kun viimeraskaudessa olin siis normaalipainoinen enkä joutunut sokerirasitukseen, ja lapsi oli pieni. En tiedä miten se sitten vaikuttaa.. Mutta tosi kurja asenne mun mielestä, varsinkin kun et painoindeksin perusteella kyllä niin iso ole.

LiLeHe kiitos ratasvertailusta :) Mulla oli alkuun tosi usein pää kipeänä, mitä ei siis viimeraskaudessa juuri ollut. Nyt sekin on helpottanut onneksi!

(.) Ultrassa käyty :heart:

Ja yksi pikkuinen siellä killui, huh! Näin vielä viimeyönä unta että kolmoset olis tulossa.. Kuten vähän esikoisen (ja myöhäisen plussan) perusteella arvelinkin sikiö arvioitiin viikolla pienemmäksi mitä menkkojen perusteella. Näin oli siis myös esikon kohdalla, eli kertoo vissiin jotain mun ovuloimisesta :) Ja tajusin että oon melkein heti kyllä huomannut että raskaana olen! Hyvältä näytti pikkuinen viikkojen mukaisesti, vähän heilutteli käsiä siellä ja sitten rupes pitää lepohetkeä, vaikka yritettiin tökkiä. Tällä kertaa tehtiin mahan päältä ultra vaikka olin jo vetämässä housuja alas siellä :D Niskaturvotukseksi merkittiin 1,2mm.

muoks. Niin ja sanoi vielä että näyttäis et olis tulossa edessä oleva istukka, vielä ei voi varmaksi sanoa. Ihan mielenkiintoista nähdä miten mulla vaikuttaa siihen liikeiden tuntemiseen, kun viimeksi tunsin silloin 15-16 muistaakseni ja oli istukka takana.

Lasketuksi ajaksi korjaantui 29.4. (eli vappuna varmaan synnärille), siellä ultrapaikassa olivat laskeneet että viikkoja olis tänään menkkojen perusteella jo 13+4, neuvolassahan laskettiin 12+5 ja lopulta ultran perusteella on 11+6 jolla nyt siis mennään, eli muuttivat sitä laskettua päivää kun oli niin isot erot.

Myös rakenneultraa myöhäistettiin hieman, eli rakenneultra onkin nyt 12.12. eikä 5.12. kuten aiemmin oli tarkoitus.

Eli huomenna ollaankin vasta siinä maagisessa 12+0! Selkäkipu on kyllä sitä luokkaa kuin olis 30+ mutta olen nyt niin innoissani tuosta ultrasta että en jaksa ajatella :)

Kp & Kultakala 11+6
 
Viimeksi muokattu:
Heissan!
Oon ollu hiljaa pitkän aikaa, toivottavasti mua ei potkita listoilta ;D Täällä ollaan 13+4 viikoilla ja olo on mitä mainioin :) Energiat on palannu ja jaksan taas käydä jumpalla ja muuta :) Pikkuhiljaa ollaan alettu ystäville,työkavereille sun muille kertoo raskaudesta kun ollaan päästy näin selville vesille :) Molempien vanhemmat oli ihanan innoissaan tulevasta vauvasta ja muutenkin tulokas on kovin odotettu :)
Tänää oli taas neuvoa ja sai kuulla taas sydänääniä Ne on ehdottomasti parasta noilla käynneillä.
Mua on vaivannu kummmalliset kuukautisten tyyppiset ja viiltävät kivut välillä tuolla ala mahan kohilla,mutta neuvolassa sanottiin olevan normaalia :) Mites teillä muilla menee? Kovasti yritin lukee kaikki tekstit läpi ennen ku alotin kirjottaan,mutta puoletkaa ei jää mieleen :/

Mulle vois muuten päivittää rakenne ultra ajan 29.11 sitte ku kerkeet Yönenkeli ei oo kiire:)
 
Hei!
pitkästä aikaa kirjottelen, en ole edes vähään aikaan lukenut juttuja ja sitten kun ei lukenut pariin päivään oli lukemisen alottaminen entistä vaikeempaa, kun arvasi millanen kasa tekstiä on luvassa! ja nyt se ehti venymään kuuteen sivuun asti!! huhuh, mutta mä luen niitä pikkuhiljaa:).

!!!!!!!!!!!!! Mulle sais päivittää siihen ikä kohtaan 25v.:)!!!!!!!!!!! Kiitos! Tää on typerä kun en löydä sitä värin muokkaus kohtaa:(. Mulle oli varmaan jo merkitty ru28.11 ja neuvola 29.10(?).

Noista hankinnoista; meillä on vaatteet melkein kaikki reiluks vuodeksi, tuli sitten kumpi tahansa:D, matkarattaat ja koliikki keinukin löytyy;) taitaa sitä vähän muutakin olla jo rohmuttuna. eli hankintalistalla on kyl viel paljon kaikkea mm. Emmeljungat, pinnis ja turvakaukalo yms.yms.

!!!!!!!!!HUOM!!! onkos kellään mitään tietoa turvakaukalo/-istuimesta britax dualfix:istä? Kaikki kokemukset/kuulemukset ja ajatukset otetaan vastaan!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
talo ja auto nyt on jo alunperinkin hommattu perhettä ajatellen:)

Jeeesus kun kiehuu, ku yritän tällä tapsulla kirjotella koko ajan menee ihan sekasin tää uus "hieno" järjestelmä/sivu!!!! Argh!!

Me kerrottiin miehen vanhemmille siten, että vietiin heille pikku cokis pullot, toisessa luki "mummi" ja toisessa "ukki":). Mun vanhemmille niin, että annoin isälle sulkaa levyn ja vähän kun mainitsi, et "saa avata kyl heti" sitä oltiin jo avaamassa, meinaskin heti jo tarjota mun miehelle, kun onneksi äiti alkoi siinä vieressä ihmetteleen, et mikä sieltä paperien alta pilkotti? Mähän olin ujuttanut ultra kuvan sinne kääreiden sisään:D.

Miten/ ketä teillä päättää miksi niitä tulevia/jo isovanhempia kutsutaan? Mä en todellakaan pidä siitä, että mun lapseni pitäisi alkaa kutsumaan isovanhempiaa jokski vain sen takia kun mun veljen avovaimon sisarenlapset kutsuu omia isovanhempiaan jokski, niin sitten mun veljen mukulalla on jo tietyn "nimiset" isovanhemmat ni meen porukat ei voi olla saman "nimisiä" sit mun lapsille!!?? Ymmärsiköhän ketään? Kun mä tykkäisin et heitä sanottais mummoksi ja vaariksi, mutta veljen anoppi ja appi on jo sen nimisiä niin meidän porukat ei mukamas voi olla samoja mun lapsille.... sen mä ymmärrän jos he itse sanoo haluavansa olla jotain tai ei halua, mut siltä se kuulosti, että mulle tuntemattomat ihmiset latelee kutsumanimet mun vanhemmille. Perseestä sanon minä ja munhan lapset kutsuu heitä juuri siksi miksi he haluaa(=minä haluan;)). Muutenkin koen tai nyt paljolti vielä pelkään, että meidän lapsi jää tämän ensimmäisen lapsenlapsen varjoon:(, typeräähän tällanen kateus on, mutta olin ajatellut, että jos mun lapseni olisi 1.lapsenlapsi olisin jotenkin tärkeämpi omille vanhemmille, kuin ennen. Olen siis keskimmäinen ja aina on tuntunut siltä , että musta ei olla tykätty niin paljoa kuin siskostani ja veljestäni, ainakaan äiti ei ole. Nyt varmaan saan vaan sen "ilon", että äiti alkaa ohjeistamaan mitä teen väärin ja miten se "kuuluisi" tehdä. Kun en usko että äiti kehtaa niin pal alkaan neuvomaan avo miniäänsä, joka luultavasti osaa tehä kaikki niin pal paremmin.... sitähän heti alettiin laskemaan, että paljonko tulee serkuksille ikäeroa (n.8kk.) Kyllä mä sen ymmärrän, mutta kyse oli meidän raskaudesta, meidän ekasta vaavikasta jota mä olen suunnitellut jo noin 8 vuotta, yhdessä ollaan mietitty myös pitkää ja harkitusti, ajatuksella "laitettu alulle" ja sitten mun vanhemmat puhuu mun veljen mukulasta:(. Harmittaa jos mun lapseni joutuu hakemaan isovanhempiensa hyväksyntää, niinkuin minä, edelleen omien vanhempieni hyväksyntää.....
Anteeksi tämä vuodatus. Onko kellään muulla samanmoisia tuntemuksia? Pliis helpottakaa mun oloa!!!:)
No nyt mä jatkan lukemista
Ps. Luin jo useampia ihania ultra kokemuksia, onnea kaikille!!
On tosi ikävää lukea ikäviä uutisia:(, toivotaan, että edessä olisi vain hyviä uutisia koko porukalla!!!

Ihanaa viikkoa!
Lilleri88+vaavikka 15+1
 
  • Tykkää
Reactions: Kultapupu
Myy87 Mulla on ollu just noita menkkakipuja jo jonki aikaa, mutta ei oo ollu neuvola-aikaa että olisin voinut niistä kysyä, mutta ajattelin, että ne on ihan normaaleja. :)

Mulla on jotenki sellanen olo, että en haluais töissä kertoa kenellekään tästä raskaudesta. Jotenkin toivon, että mulla loppuis vuoden lopussa työt niin ei tarvis kaikille selitellä että olen raskaana vaikka silloin ollaan jo paljonkin yli puolenvälin.. Täälä missä olen ollut töissä niin mua ei olla kyl kohdeltu ainakaan tasa-arvoisesti niin ollu koko aika jotenkin masentunu fiilis! Näin painajaistakin jo siitä että jouduin pomolle kertoa ja hän oli sitten kertonut kaikille ja kaikki sitten tiesi.. Ja tän aamupahoinvoinnin takia haluaisin muutenkin jäädä kotia, mutta mikä siinä on kun ei vaan muka voi!?

Miwwi 14+1
 
Viimeksi muokattu:
Kultapupu, onnea ultrakuulumisista! Mullakin meni viikot niin, että neuvolan täti sanoi yhtä, ultraaja toista ja sitten ultran jälkeen tuli vielä kolmas. Niissä ei nyt kyllä ollut suurta eroa ja monillahan ei ole laskettua aikaa muutettu sen parin päivän heiton vuoksi. Mulla vaihdettiin, mutta sinänsä sama kun en ole joka päivä tietoinen muutenkaan siitä, millä viikolla mennään nyt. Tai joo, viikoissa oon kärryillä, mutta päivät siihen päälle.. en osais ainakaan näin nopeasti sanoa.

lilleri88, meillä tuli noi isovanhempien kutsumanimet aika luonnostaan siitä, mitä meidän omat isovanhemmat ovat meille olleet. Mulla on aina ollut mummu ja pappa, samalla nimellä kulkevat nyt myös mun vanhemmat. Mies kutsui isovanhempiaan mummiksi ja ukiksi, samoilla nimillä nyt myös hänen vanhempansa. Näitä isovanhempien "lempinimiä" on aika rajallinen määrä olemassa kuitenkin -ellei ihan omia vedä hatusta- että miten sen nyt muka voisi välttää, ettei olisi samoja kutsumanimiä kuin enon veljen kummin kaiman tenavilla..? Enkä tiedä miksi edes pitäisi välttää. Sinähän sen päätät.
Olen aivan satavarma, että sun vanhempien silmissä sun lapsi on samalla viivalla veljesi lapsen kanssa. Musta olisi kurjaa, jos siskoni tai veljeni ajattelisi noin mun lapsesta (pian lapsista, siskolla ja veljellä ei vielä yhtään) koska mä en todellakaan pidä tätä minään kisana tai lapsia "voiton" välineinä. Luulen, ettei sun vanhemmatkaan just sillä hetkellä keksineet muuta sanottavaa kun sun veljen lapsesta puhumisen. Kun kerttottiin miehen vanhemmille, he riemastuivat kun miehen serkun lapsi saa melkein ikäisensä pikkuserkun. En mä siitä mitenkään itseeni ottanut, ovat läheisiä tuon serkun kanssa ja jos se tulee ensimmäisenä mieleen niin ok. Heillä on tässä vielä aika monta kuukautta aikaa hössätä tästäkin vauvasta, kaikkien kyllästymiseen asti. Olen varma, että sun vanhemmillakin tulee vielä se aika, kun eivät muusta puhukaan kun sinun lapsestasi. :)

Päänsärky on ilonani lähes joka päivä. Musta on sen vuoksi tullut tosi kiukkuinen, tiuskin vähän väliä miehelle ja sanon tytölle turhan tiukasti turhista jutuista. Väsyttää, uni ei tule, päähän sattuu, lääke ei auta. Hermo menee. Ja niin varmaan miehelläkin kohta. :) Onneksi on lähdössä parina seuraavana viikonloppuna kavereiden kanssa harrastamaan ja tekemään mitä ikinä miehet tekee omalla ajallaan, saa vähän miesparka tuuletella ja olla ilman mun narinaa. :) Itse oon menossa sunnuntaina salille muutaman tunnin jooga&venyttelymaratonille ja sen jälkeen raakasuklaakurssille, odotan selkäranka naksuen..

Me ollaan nyt kerrottu sukulaisille, kavereille ja sitten koko maailmalle (lähes kirjaimellisesti, kavereita Australiasta Kanadaan ja kaikkea siltä väliltä). Kovin on ollut iloista porukkaa ja näitä "mä niin arvasin" kommentteja. Miehen kaverin ekat sanat olivat "mitä helvettiä?" :O Kerrottiin kaveriporukalle kun oltiin viikonloppuna syömässä isolla porukalla, veti koko pöydän aika hiljaiseksi tuo kommentti. Ei edes mitenkään korjaillut sanomaansa, mulle jäi siitä vähän outo olo. Ei ole mikään hyvä ystävä että sinänsä hänen mielipiteellään ei ole väliä, mutta kummallinen reaktio muuten ihan fiksulta ihmiseltä.
 
  • Tykkää
Reactions: Kultapupu
Myy87 mulla on myös ollut noita menkkajomotuksia, ensin niitä tuli pari kertaa imetyksen aikana ja nyt niitä on tullut myös välillä ihan randomisti, pari kertaa kun oon kumartunut laskemaan lapsen lattialle ta jotain muuta. Ja esim imettäessäkin tulee tosi harvoin, joten en ole sitten lopettanut sitä. Aluksi pelkäsin että ne on supistuksia mutta nyt oon alkanut miettiä että jos ne oliskin jotain ihan normaalia, koska tulevat niin randomisti. Oon miettinyt jos laittaisi sähköisessä palvelussa viestiä neuvolatädille mutta en ole saanut aikaiseksi, jos sais vaikka pummittua ylimääräisen neuvolakäynnin tähän väliin :) Seuraavaan on vielä 2kk...

lilleri88 meillä päätti mun vanhemmat itse että miksi haluavat kutsuttavan, mietiskelivät valmiiksi kun siskoni sai ekan lapsensa ja niillä ollaan menty. Meillä ei ole ollut mitään sääntöjä että jos miehen puolella on ne niin toisia ei voi kutsua samoilla nimillä, vaan nimen omaan mikä on isovanhemmille se mieleisin, he sen nimen kanssa joutuu elämään ;) Kurja tilanne sulla :( Toisaalta luulisin että sun vanhemmat kyllä luo oman suhteen tähän lapseesi kun se tulee ulos ja näkevät sen, ja kukapa voisi arvostella sellaista söpöä pientä vastasyntynyttä :) Ainakin toivon että teilläkin menisi näin.
Ei ole ihan sama asia mutta voin myös kertoa että kyllä se herätti tunteita kun me jopa oltiin jätetty ehkäisy pois silloin kolme vuotta ennen kuin esikoisemme sai alkunsa ja siskoni alkoi sinä aikana odottaa esikoistaan "puolivahingossa". Mutta kyllä siskon lapsi on silti alusta asti ollut tosi rakas, ja "lapsettomana" kyllä kaikki vastaantulevat lapset herättää tunteita.

Praline se meidän ultraaa sanoi että "katsotaan muuttaako tämä kone nyt sitä laskettua päivää" eli ilmeisesti eivät itse sitä kuitenkaan ainakaan täällä helsingissä päätä, ihme kyllä kun ei tunnu mitään sääntöä olevan että milloin vaihdetaan. Niiden ultraajien mielestä siinä oli kyllä 12 päivää eroa että en epäillyt yhtään etteikö vaihtuisi :) Mullahan ei ollut kierron pituutta tiedossa kun oli vain yhden kuukautiset tässä välissä, sen takia kuulemma niin suuret erot noissa arvioissa.
No olipas reaktio teidän kaverilta! Onkohan ajatellut ihan loppuun asti ennen kuin avasi suunsa. Miehen yhteen kaveriin törmättiin eilen kun tultiin ultrasta jahän kommentoi että epäreilua :p Ihan jäi harmittamaan heidän puolesta, he ovat vähän aikaa sitten saaneet lapsen mutta heille sanottiin ettei kahteen vuoteen saisi yrittää toista, olisivat kuitenkin halunneet myös heti perään tehdä :( Mitään törkeetä ei ole keltään tullut.

Kp & Kultakala 12+0 (taas :D)
 
  • Tykkää
Reactions: lilleri88
Meillä lapsen isovanhemmat päättivät itse miksikä haluavat itseään kutsuttavan. :)

Me ollaan nyt "julkistettu" tämä raskaus, eikä enää yritetäkään salailla keneltäkään. Tarkoitus oli sinne puoleen väliin (vähintäänkin) odottaa, mutta menikin nyt näin :D

18+0
 
Yöenkeli pyysi ilmoittamaan ettei nyt ihan hetkeen oo päivittelemässä, on joutunut osastolle lepoon lapsiveden tihkumisen vuoksi! Vauvalla kuitenkin kaikki hyvin ja vettä on riittävästi.

Enkelit lähetetty Yöenkelin ja pikkuisen luokse <3
 
  • Tykkää
Reactions: Yönenkeli
Mirenna: Jos kerran työnantaja ei vielä tiedä raskaudesta, suosittelisin ettet vielä vähään aikaan kerrokkaan. Vaikka raskaus ei saa olla syynä edes koeajalla irtisanomiseen niin on olemassa kaikenlaisia työantajia, ei sitten ainakaan joudu tappelemaan oikeuksistaan. :)
Minulla loppuu kanssa työt tämän kuun loppupuolella, itseasiassa enää alle 2 viikkoa jäljellä ja mitään uutta ei ole tiedossa, muutamia tuurauksia ehkä.. :/ Ja yrttäjän tyttärenä minä en ehkä voisi olla kertomatta raskaudesta haastattelussa (jolloin sitä työtä ei ole mitään mahdollisuutta saada), mutta niin mut on opetettu.

lilleri88: Meillä saa isovanhemmat päättää. Minun mummini (äidin äiti) on kaikille mummi, niin lapsen lapsille kuin lapsen lapsen lapsille ja minun mammani (isän äiti) on mamma meille joten varmasti sillä nimellä häntä kutsutaan lapsellekkin. Samaten oma äitini on jo velipuoleni lapselle mamma ja isäpuoleni pappa, joten he haluavat pitää nuo nimet, anoppini sitten mietti että mikäs hän voisi olla kun ei halua olla sama kuin jo joku muu on niin hänestä tulee mummu ja appeni ei vielä ole päättänyt mikä hän on, kuulemma ei mikään (heille tämä on ensimmäinen lapsenlapsi). :)

Myy87: Mulla oli ihan alku raskaudesta sellasta menkkamaista kipua alamahassa ja nyt on jonkun viikon ollut just sellasta viiltävää/repivää. Aina kun googlettaa saa vastaukseksi että ihan normaalia kun kohtu kasvaa jne, mutta aina sillä vähän onnistuu itsensä pelästyttämään että mitä jos kumminkin on jotain vialla.. :D Omalla äidilläni oli minusta alussa niin kovia viiltäviä kipuja että ei pystynyt seisomaan, hänen äitinsä vei jo huolissaan hänet polille, mutta kaikki oli hyvin ja tässä minä olen, sanoivat vain että hänellä on niin pieni kohtu siksi kivut niin kovia. :)

Täällä muuten seuraava neuvola 29.10. Unohdin sen viimeksi päivitellä.
Täällä on tapahtuma rikas viikko meneillään, huomenna täytyisi itse täyttää tuo 22 ja ylihuomenna onkin jo np-ultra, jaiks!

Meillä nyt viikot 12+2.
 
Viimeksi muokattu:
Yöenkelille Paljon tsemppiä! Ja enkeleitä mukaan! Onneks kaikki on hyvin :heart:

Mistä muuten tietää että tihkuu lapsivettä? Mulla on nimittäin tosi paljon vuotoja tullu nyt jonki aikaa ja mistä sitten taas tietää että on valkovuotoa?
 
  • Tykkää
Reactions: Yönenkeli
Yöenkelille ja pikkuiselle tsemppiä!

Mä aloin muuten miettiä tuota samaa kuin miwwi että miten erottaa vetisen ja runsaan valkovuodon ja lapsiveden tihkumisen??? Nimim. kaksi sektiota takana, ei harmainta aavistusta edes, miltä tuntuu kun lapsivedet menee kokonaan......

Lilleri88 mulla tuli mieleen sun ajatuksista anoppini. Aikaisemmin olin kuulemma lempiminiä ja lapset niiiiiiiiiiiiin rakkaita, mutta nyt mun miehen veljellä uusi avovaimo ja heillä pieni tytär, niin anoppi selvästi suosii heitä. Esim. sairaalassa kävi, meitä ei ole kummankaan aikana käynyt alkuun edes kotona katsomassa (ei asu kaukana). Samoin ristiäiset olivat kuulemma hänen viimeiset juhlansa, ei siis aikomustakaan tulla meidän kolmosen ristiäisiin sitten aikanaan tai muihin lasten juhliin. No, sinänsä mulle ihan sama, mutta ärsyttää tollanen kilpailu ja vertailu. Meillä vissiin johtuu nyt ihan siitä, minun ja hänen käsityksensä anoppi-miniä -suhteesta eivät läheskään kohtaa, toisin kuin nyt tämän uuden lempiminiän kanssa. Ja kun sitten puheetkin on sellasia X sitä X tätä.... Mutta tavallaan ymmärrän, miltä susta tuntuu. Joskin on varmasti vielä ikävämpää, kun kyseessä omat vanhemmat.

(.) Maha pullahti näkyviin viikonloppuna... Miten se nyt ihan muutamassa päivässä pystyikin noin kasvamaan? Vai onko tullut vaan syötyä liikaa herkkuja? :D Kaivoin jo mammavaatteet säilöstä ja totesin, että ne on auttamattomasti liian isoja suurin osa. Onneksi ystävältä ostin uusia, jotka on tämän raskauden mitoille sopivia. Mukava tietysti noin päin, kerrankin! En valita yhtään. :)
Torstaina olisi sokerirasitus, yäk!!! Miten ihmeessä tässä pystyy olemaan 12 tuntia syömättä ja juomatta, kun kaksikin tuntia tekee välillä tiukkaa.

Äippyli ja Nyytti 13+5
 
  • Tykkää
Reactions: Yönenkeli
Yönenkelille hirveesti tsemppiä! :hug:

Noista menkkamaisista kivuista, mulla oli myös alkuraskaudessa tosiaan tosi pitkään niitä kohdun kasvukipuja mutta tämä mikä nyt on pari viikkoa vaivannut on erilaista, sellaista enemmän "aaltoilevaa" tai jomotuksen kaltaista. Siksi epäilin aluksi supistuskipua, kun vielä juuri imettäessä kävi ne pari ekaa kertaa. Ja kestää yleensä aika vähän aikaa kunnes menee ohi. Onko kellään muulla ollut samanlaista se kipu vai onko muut selkeästi kokeneet että ne on sitä kohdun kasvukipua? Mulla ne kasvukivut oli jatkuvampia, tuntui paljon useammin ja kesti pidempään, eikä ollut aaltoilevaa vaan jatkuvaa tasaista.

Mä en edes tuntenut vesien menoa silloin esikoisen kanssa, mulla siis käynnistyksen yhteydessä puhkaistiin kalvot. Tiesin koko ajan missä mennään, ei oltu edes synnytyssalissa tai mitään eli siitä ei ollut kyse, ne vaan tuli siihen alustalle joka tietty kastui, mutta sitä en tuntenut kun ne tuli ulos. Enkä kyllä katsonut että minkä näköistä litkua se oli, että ulkonäöstäkään en osaa sanoa. Ainakin loppuraskaudessa jos epäilee että tihkuu lapsivettä niin voi käydä testaamassa synnärillä, että onko kyse valkovuodosta vai lapsivedestä. Varmaan se katsotaan samalla tavalla koko raskauden ajan?

Ai niin piti tosiaan sen ekan ultran jälkeen ilmoittaa että onko vielä se poikaolo, niin poikaolon voi merkitä minulle listaan kun taas päivitellään. Kumpi vaan tietysti otetaan ilolla vastaan :) Meillä on leikkimielisesti oikeen veto käynnissä miehen kanssa, kun hän on ihan varma että toinen tyttö tulee. Ei olla vaan päätetty vielä että mitä voittaja saa/häviäjä joutuu tekemään, ehdotuksia otetaan vastaan :D
 
  • Tykkää
Reactions: Yönenkeli
Kultapupu Mä oon noita kipuja kans yrittäny vähän enemmän tarkkailla ja musta kans tuntuu että ne on enemmän supistuksen tyylisiä, mut niitä ei ihan koko aikaa oo eikä oo jatkuvia, mutta aika viiltäviä välillä.
 
Pikaiset päivittelyt vielä omista oloista ennen kun liikenteeseen pitää rynnätä.
Eilen oli lääkärineuvola, kaikki hyvin, sykekkin löytyi 150+ ja sain ihan pyytämättä reseptin panadol 1g ja kunnon 100kpl purkki, että riittääpi varmasti. Myös buranaa saa nyt syödä tarpeen vaatiessa viimeiseen kolmannekseen asti. Jospa siis päänsärky ei enää kiusaisi.
Huomenna ultra heti aamulla.

Raidallinen 12+3
 
  • Tykkää
Reactions: Kultapupu
Töiden aloituksesta ja raskaudesta kertomisesta sen verran, että pari viikkoa sitten mulle soitettiin ja pyydettiin töihin (se siitä, ettei muka kotoa tulla hakemaan töihin!). Se olisi ollut vähintään vuoden sopimus ja töitä joka päivä tän nykyisen puolikkaan viikon sijaan. Mutta.. mun entinen opettaja oli mua sinne suositellut ja en halunnut että menisi millään tavalla hänen "piikkiinsä" se, että menen töihin ja pian ilmoitan jääväni äitiyslomalle. Kerroin siis samantien raskaudesta, kieltäydyin työstä ja pyysin opettajaani suosittelemaan erästä entistä luokkavaeria, jonka tiesin olevan työtön. Ja nyt mietin, että olinpa typerä. :D Ei vaan, mutta jos opettajallani ei olisi mitään tekemistä asian kanssa, olisin tietysti mennyt ja pitänyt suuni kiinni raskaudesta. Tällä olemattomalla mahalla kukaan ei edes olisi epäillyt mitään.

Kipuja on mullakin, mutta nää varmaan kuuluu asiaan. Tai en minä tiedä, mutta en ole huolestunut. Muistaakseni esikoisen kanssa oli melko kivuliaita päiviä näihin aikoihin. Ja haluan uskoa että maha kasvaa, siksi jomottelee. :) Kun kasvaisikin..
 

Yhteistyössä