Huhtikuun hurmurit 2014 ~Lokakuun lorut~

Onpahan ollut taas hiljaiseloa... me muutettiin viime viikolla ja kannettiin miehen kanssa kahdestaan kaikki pesukonetta myöten, joten nyt on takki aika tyhjä. Ja flunssa iski vielä minuun ja lapsiin eli meillä ei siis nukuta. Juuri kun eniten sitä unta olisi tarvinnut. No, kai se tästä. Uusi koti on kuitenkin niin ihana, että kyllä kannatti. Ja oli meille muuttoapukin tulossa, mutta ei vaan ehtinyt paikalle ennen kuin oli tavarat viety, kämppä siivottu ja avaimet palautettu. :D

Ja omanapailu jatkuu. Eka neuvola oli muutama viikko sitten. Kaikki arvot kunnossa, ei mitään erityistä siis. Yli tunti juteltiin ja totesin, että istuminen ei sovi alkuunkaan, selkä oli kuin tulessa sen jälkeen. Sydänääniä ei yritetty kuunnella, ettei olisi iskenyt paniikki, jos ei olisi kuulunut. Ja saa päivittää 6.11. NL ja 29.11. N. Nyt perjantaina on sitten eka ultra, jännää!

Mutta arvatkaas, musta on hyvin vahvasti tuntunut, että jotain pikku liikkeitä on tuntunut! En tiedä, onko se millään mahdollista vielä (10+3). Viimeksi tuntui 12+ ja istukka oli vielä edessä.

Ja sitten, onko muilla supistuksia? Olen huomannut, että kun olen oikein stressaantunut/huolissani, niin johan alkaa kiristää. Kivuttomasti tosin, mutta silti. Eipä aikaisemmin ole vielä mitään tuntunut.

Tialia ihania hääsuunnitelmia! :heart:

Vatsan näkyminen huomasin tokassa, että maha tuli aiemmin esiin kuin ekassa. Viikkoja en kyllä millään muista. Saas nähdä, kuinka nyt käy, vielä ei ole pahemmin esiteltävää. Paitsi se pullataikinaksi jäänyt alavatsan nahkareppu sektioarpien päällä, mutta eipä sitä huomaa kuin ilman vaatteita.

Jospa sitten siirtyisi katsomaan noita erilaisia äitejä, jotenkin nyt kaikki vauvaohjelmat on niin mielenkiintoisia. =)
 
Täältäkin pitkästä aikaa kuulumisia :) Huomenna tulis mittariin 14+0. Vointi hyvä, BodyAttackissakin tänään kävin. Hyppyjä tosin täytyi vähän keventää, muuten tuntui hyvältä. Eilen kuunneltiin taas kotidopplerilla ja kuului kunnon humautus kun mukula potkas anturiin ja sen kyllä tunsi! <3 Ja tänäänkin on semmosta kevyttä muljuamista/elohiirtä tuntunut. Mulla istukka takana. Esikoisesta tunsin muistaakseni 16+ jotain ja silloin istukka edessä.
Täällä joku muukin on siis lokakuussa syntynyt kuin minä :) mulla synttärit 11.10. ja silloin 27 v. Tulevana viikonloppuna lähdetään parin ystävän kanssa Tallinnaan shoppailureissulle ja hotelliin! Ihanaa!
Mulle voi päivittää tonne listalle rakenneultran, joka on 20.11.

Bluediamond ja pikkumakkara 13+6 :)
 
nend ei sua mihkään poistella :D mietin vaan itsekseni että onko listat ajan tasalla et onkohan kukaan poistunu ja ilmottanu vaan FB:llä.

napppii täällä ainakin dopleri ja olikohan joskus 9-10 viikoilla kun kuului ekat äänet :)

Bluediamond minä :wave: synt. lokakuussa tosin 15 pvä ja sillon mittariin siis 28v.
 
Apua, kuka se oli kenelle piti laittaa viestiä jos haluaa FB-ryhmään? Olin sen joskus katsovinani hyvinkin tarkkaan, mutta enhän mä muistanut sen kun puoli sekuntia. Sitten unohtui nimimerkki ja koko homma..

Vitamiinit ei aiheuta mulle oloja. Käytössä Multitabs Raskaus Plus, lisäksi kalsium. Vaihtoehtoisesti B Active sekä kalsium+magnesium+D. Pitäisi ehkä siirtyä kokonaan tuohon jälkimmäiseen coctailiin, suupielet halkeilee niin ettei kunnon annos B-vitamiinia varmaan tekisi pahaa.
 
Mulla alkaa väsymys vihdoin helpottaa!! Muutenkin oireet on olleet minimaalisia, eilen illalla vähän koski mahaan, mutta kipu oli niin pientä, etten tarvinnut särkylääkettä. Paino ei ole vielä noussut, mutta lempifarkut puristaa!

Dopleria en osaa edelleenkään käyttää, ei riitä kärsivällisyys sen kokeilemiseen.. NP-ultraa pitää odottaa vielä reilu viikko.

Liikkunut olen entiseen tapaan, nyt väsymyksen väistyttyä jaksaa paremmin. Ratsastan edelleen joka päivä, eikä ainakaan vielä ole tuntunut pahalta.

Vitamiineja mun pitäisi muistaa ostaa, etenkin b:tä kun en syö ollenkaan lihaa. Lisäksi olen syönyt omegaa ja kalsiumia.

FB-ryhmään liittymistä mietin edelleen, mutta haluaisin ensin odottaa np-ultran yli.
 
Mirenna: Minä ratsastin kanssa säännöllisesti niin kauan kun hyvältä tuntui, tosin rv 25 alkoi vatsa olla edessä, jolloin jätin myös esteiden hyppäämisen. Ja rv 30 kieppeillä oli pakko siirtyä kokonaan ajamaan kun en selästä enää alas päässyt näppärästi.
Nyt olen alusta asti vaan ajanut, kun kalusto vaihtunut nuorempaan ja välillä tuntuu että maasta käsin jo tarpeeksi riskialtista kun 2v junnu kauhoo etukavioilla kohti. Joten alkanut vähän mietityttää että pitäisikö ylläpitoon koittaa antaa, jottei vaan mitään satu jos tuota tapaa ei pois saa pikimmiten karsittua.
 
Tulinpa minäkin korkkaamaan uuden pinon, kiitos Yönenkelille! :)

Tänne ei mitään erikoista kuulu, oireet on pysyneet samanlaisina eli välillä vähän yököttää ja pyörryttää, mutta suuren osan ajasta on aika normiolo. Viikonloppuna oli esikoisen 2v. -synttärit joten syömiset lipsahti voileipäkakku-kakkulinjalle, tosin tein kaiken ite ja pyrin tekemään suht terveellisistä aineista, mutta rasvaa ja sokeriahan niissä nyt kuitenkin jonkin verran on. No, nyt vaan taas terveellisempään suuntaan! Paino on pysynyt onneksi tosi hyvin hallussa ja on edelleen puoli kiloa alle lähtöpainon.

Tuli muuten mieleen noita muita pinoja kurkkiessani, että onko meillä täällä huhtikuisissa yhtään kaksosten odottajia? Ainakin toukokuisissa oli tosi monta! Ihan mielenkiintoista välillä kurkkia miten sellainen odotus sujuu, vaikka itselle tämä yksi kerrallaan -tahti sopii paremmin kuin hyvin :D

Eireann 13+0 *poks!*
 
Viimeksi muokattu:
Hyppään mukaan teihin :)

Täällä odotellaan neljättä. Vanhemmat muksut ovat 9v, 7v ja 5v.

Alkuraskaus oli aikas mutkikas, oli vuotoja ja kipuja, mutt anyt kaikki hyvin, tähän mennessä olen käynyt 6 ultrassa, kun oli tuulimuna epäilyä sun muuta eli viikolta 5 asti käynyt kerran viikossa.
rv 10+0 oli viimesin ultra ja siellä vesseli liikkuis jo todella hurjasti ? ja vatsa senkun kasvaa, kohtu on jo hiukka navan alapuolella, että kokoa riittää....
Tänään viimeksi kuunneltu kotona sydänääniä ja hienosti kuuluu, toi doppleri kyllä helpottaa mun vainoharhaisuutta paljon :)

Olo on edelleen uskomaton että olenko raskaana jne. noita oireita kun ei ole ollut yhtään, mitä nyt rinnat hiukka kipeät, mutta eipä muistakaan raskauksista muita oireita ollut kun että ei tullut menkkoja :D

Olen lueskellut jo plussauksesta asti teidän juttuja ja nyt päätin liittyä mukaan :)


niim-mi 10+6
 
Viimeksi muokattu:
uuuu häät luvassa! oikun ihanaa!! onnea onnea jo nyt!! tänne halutaan sitten kuvia:
mä olin tänään neuvolalääkärissä, aikasti kyllä hätäseen, oli vähän epäselvyyttä ajasta, kun mä olin kirjottanut (lopulta kuitenkin oikean) ajan ja neuvolatäti oli kirjottanut ajan tunnin aikasemmaksi. mutta pääsin sit jo aikasemmin kuin oikea aika olisi ollut. hemoglobiini oli jotai 145!!!! mul ei ole ikinä ollut niin hyvää arvoa?
Mitenköhän täällä saa muutettua tekstin väriä? (Tapsukalla kirjottelen)

!!!!!!!!!!!!!!!!!! Mulle sais nimittäin lisätä neuvola 29.10 ja RU 28.11, kiitos=)!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Toivottavasti erottuu tekstistä=).

Lilleri88+vaavikka 13+2? niin ja kuunneltiin tänään ihanaa pientä sydämmen pompotusta?
Ihanaa viikon jatkoa=)
 
Heeeij piiiiitkästä aikaa kaikille!! :)
Mun on kyllä jäänyt jotenkin tää kaksplussan seuraaminen kun liityin siihen facebook-ryhmään.. se käy niin kätevämmin jotenkin, vaikka en tiedä silti onko se "se mun juttu" :D

Huomaan että mulla ja Ellue:lla taitaa olla viimisimmät ultrat 16.10.? Niiin pitkälle joutuu vielä oottelee, tasan kaksi viikkoa, se vähän harmittaa.. :/ .. Nyt ois mulla jo kuitenkin rv 11 + 3, eli vois olla jo näillä näppäimillä hyvinkin se ultra.. noh täytyy vaan odottaa..
 
  • Tykkää
Reactions: ElluE
Ihanaa, häät tulossa pallomahan kanssa, onnea jo etukäteen :) *kuvia sitten ;) *

Oli taas äsken pakko kuunnella vesselin sydänääniä, ne on vaan niin ihanaa kuultavaa :)

On aikas eläväinen kaveri, vähän väliä meni johku ja tuli takas, sitten kuului hyvin liikkeet ja potkut :heart:

Kuinkahan usein ois järkevää kuunnella noita sydänääniä?
Kun ölaitteen sain kuuntelin useamman kerran päivässä, sitten oli joka toinen päivä ja nyt on tullut kuunneltua kerran kaks päivässä.... Pitäs varmaan rajottaa tota kuuntelua :D

niim-mi & vesseli 11+0 :heart:
 
Viimeksi muokattu:
mörkö1/22/toinen/SatKS LA: 4.4.-14
ja seuraavaksi olisi neuvola 31.10. ja rakenneultra 25.11.



Uusi tulokas ilmottautuu teidän joukkoonne, nyt vasta löysin tänne.
Eli on siis toinen lapsi kyseessä ja olen tyttärelleni nyt se hmm mikä se on "ei-lähivanhempi". Eli lapsi asuu isänsä kanssa, mutta on sopimuksen mukaan vähintään sovitun kanssani, mutta myös useammin kun niin haluan.
Tällä hetkellä itse olen työtön ja kovin koittanut jotain osa-aikaista saada niin olisi hieman enemmän tekemistä päivisin. Itsellä on myös kaksi koiraa, joiden kanssa nyt olen enemmän aikaa viettänyt isännän ollessa töissä.
Erinäisiä toiveita on kyllä tulevan lapsen suhteen ja koitan olla "parempi" kuin ensimäisen kanssa, mikä ei siis tarkoita että toinen jäisi huomiotta, mutta jos olisin tekemättä yhtä paljon virheitä ja ei menisi sormi suuhun kaikissa kommervenkeissä kun ei menekkään ohjekirjan mukaan. Nyt koitan siis paremmin selvitä itse ilman ulkopuolisten apua, minkä kuitenkin otan mielelläni vastaan kun sitä on tarjolla. :)
Olen myös päättännyt ainakin yrittää imettää pidempään kuin edellisen kanssa, mutta silloin jotenkin rintakumi vei kaikki halut imettämisestä. Osaisiko joku muuten siihen kertoa jotain, että voisinko tehdä asialle jotain ennen synnytystä, kun ilmeisesti jos oikein olen ymmärtänyt niin nännini on sisäänpäinkääntyneet ja vauva ei saanut otetta aikoinaan ilman kumia. :)
Toinen myös mitä olen ajatellut kokeilevani on kestovaipat. Onko muita? Itseäni siis kiinostaa ainakin kokeilla miten se lähtee käyntiin ja miten se käytännössä toimii.

Onko teillä muuten jo jotain mitä olette jo päättäneet mitä teette vauvan kanssa kun syntyy? Mitä aiotte hankkia varmaksi, siis joku kyseinen tuote esim vaunut?

rv 13+5

// Lisäilin vähän tietoja tohon punaiseen alueeseen kun unohtui.
 
Viimeksi muokattu:
Tänään oli sitten meidän pienen pojan keskeytys sen meckelin syndrooman takia ja kyllä se poika oli niin kuin edellisetkin jotka ollaan jouduttu keskeyttää. 08 aikaa aamulla saavuin osastolle ja sain 4 cytotek tablettii kohdunsuulle ja siitä alko pieni jomotus ja panacodilla pärjäsin. Tabletit sain vasta kyllä 08.45. Tuli kauhee vessa hätä 10.15 ja sillä metalli ämpärillä sitten istuin ja meni vedet ja samalla tuli kaikki pihallekkin eli kohtuun ei jääny mitään ylimmäärästä. Ruoka tuotiin juuri eli sen syön ja lähden kotiin toipumaan menetyksestä. Jälkitarkastus on varattu kuukauden päähän ja sit päästän miettimään tulevaa.
 
Uskallanko liittyä teidän mukaan? :D Ku en nähnyt kun yhen oman ikäisen :D

zzasu/19/Ensimmäinen/K-HKS
Laskettuaika on16.4 :)

Huomenna 4.10 on vu jonne meen innokkaan tulevan mummon kanssa kun oma mies eo pääse mukaan asevelvollisuuden takia :)
NL 10.10 ja seuraava neuvola siirtyy kun muutetaan tämän kuun puoli välissä :)

Voisin haluta sinne fb :)

Haluisin kuulla teidän mielipiteitä 16-20 vuotiaista äideistä :)
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa uusille! :)

Tiukuliina :hug:

Tänään ultrassa kaikki hyvin, sielä pikkuinen pomppi ja riehui :) Seulonnat oli ok.

Nyt vaan seuraavaksi mietitään miten kerrotaan tuleville isovanhemmille :) Te jotka olette jo kertoneet, olisi kiva kuulla kuinka kerroitte asiasta? :D

Miwwi 12+2
 
Tiukuliinalle suuret pahoittelut ja jaksamista! En osaa kuvitellakaan miten pahalta menetys tuntuu. Toivon sinulle paljon voimia!

Raidallinen: pitikin mennä kirjoittamaan että ratsastaminen on vielä ok. Nyt musta tuntunut, että vauhdikkaammat lenkit pitää jättää. En millään jaksa ravilenkkejä enää, treenaan siis ravuria pääasiassa selästä käsin. Lisäksi mua harmittaa, että olen pudottanut painoa niin, että voisin vihdoin ratsastaa meidän ponilla, mutta en kertakaikkiaan uskalla, kun se on niin säpäkkä tapaus. En ole sillä aiemmin koskaan mennyt. Täytyy toivoa, että kesällä olisin myös poniratsastuskunnossa :) Ylläpitoon antaminen kuulostaa ihan fiksulta vaihtoehdolta siun tilanteessa, ellei kakaran käytös muutu!

Niim-mi: kysyin lääkäriltä tosta kuuntelusta, se sanoi että ei pitäis olla mitään haittaa.. Mä en ole saanut kuulumaan dopplerilla mitään vielä, ja viikko pitäis odotella ultraa :(

Mörkö1: kestovaippoja minäkin yritän kokeilla, osa ystävistä tyrmänneet idean täysin ja osa taas on olleet puolestapuhujua. Ei kai auta kuin selvittää miten meillä toimii. Yritetään muutenkin elää luonnonmukaisesti ja ekologisesti, joten kestovaipat olisi luonnollinen vaihtoehto meille. '

Miwwi: meillä isovanhemmista 3/4 tietää, omalle äidille kerron vasta viime tipassa.. Muiden reaktio oli odotettavissa, eivät aluksi uskoneet millään, ja nyt varovat hössöttämästä liikoja. Vaikkei mua se hössötys edes niin paljoa ärsytä. Anopin kanssa ehkä eniten juteltu asiasta. Kaikille ensimmäinen lapsenlapsi niin ilolla odottavat. Siskolle en ole vielä kertonut enkä mummolle, ne olisi seuraavana "listalla" mutta jotenkin tuntuu vaikealta.. tutuille on helpompi kertoa kun läheisille, miksiköhän??

ai niin, tänään täynnä 10 viikkoa!!
 
Tiukuliinalle :hug: ja jaksamista.

Isovanhemmille kerrottiin viime viikolla. Tai me ei kerrottu, esikoinen kertoi. Kuten on kertonut myös kaikille muillekin kaupan kassasta bussikuskiin. :D Esikoista odottaessa kerrottiin isänpäivänä, isämme saivat "Onnea Papalle" -kortit (esikoinen syntyi toukokuussa). Ensimmäisellä kerralla olivat melko yllättyneitä, olivat kai olettaneet mun jatkavan hyvin alkanutta uraa eikä jäävän kotiin. Tällä kertaa tuumasivat vaan, että johan tätä uutista saikin odottaa..
Ja ihan totta Mirenna, tutuille on helpompi kertoa. Esikoisen kanssa se oli melkein kauheaa kertoa sukulaisille, jännitin naama valkoisena monta päivää. Sama nyt, etukäteen jännitti vaikka sitten lopulta mun ei tarvinut edes itse hoitaa hommaa, kiitos tuon hölösuun joka ehti ensin. Iloinen asia ja kaikkea, silti vaan mietin että mitä ne nyt tähän mahtaa sanoa. En kyllä ole mitenkään erityisen läheinen edes vanhempieni kanssa, vaikka paljon nähdään ja kaikki on ihan ok. Ei silti oikeasti jutella asioista, kuulumisista ja esikoisen asioista lähinnä vaan ja ennen esikoista jostain ihan turhanpäiväisistä. Ehkä siksi mua niin jännittä/pelotti.

Mielipiteeni nuorista äideistä? Ei mulla ole mielipidettä. Tosin ei mulla erikoisemmin ole mielipiteitä vanhemmistakaan äideistä. Ei se ole iästä kiinni, vaan ihan jostain muusta. Mun äitini oli 19 kun sai minut, itse en olisi siinä iässä ollut lähellekään valmis mutta hän oli. Toiset on valmiita nuorempana, toiset eivät koskaan. Ei siinä sen kummempaa, minun mielestäni.
 
Viimeksi muokattu:
Poikaystäväni soitti heti omalle äidille ku plussasin juuri ennen kun lähti takas armeijan hoiviin. Omalle äidille kerroin muutaman päivän jälkeen vasta kun en tiennyt miten kertoa mutta teksin omasta päästä pienen runon minkä laitoin hänelle viestinä. Isälleni en uskaltanu sanoa asiasta koska tiesin hänen mielipiteen raskaudesta joten annoin äitini kertoa hänelle kun olisi hyvä hetki :) Jonka jälkeen isälleni on ilmestynyt varmaanki keski-iän kriisi kun miettii ja kyselee "että miksäköhän mua nyt sanotaan kun en ole niin vanha että vaariksi voisi sanoa ja pappa kuulostaa ehkä jotenki vielä vanhemmalta"

Onneks mun ei ole kenellekkään sukulaiselle kertoa itse kun äitini hoitaa sen :D
Sanoin kyllä ettei vielä tarvi kenellekkään puhua mutta eihän se ole pystyny olemaan hiljaa kun siitä tulee ekaa kertaa isovanhempi. :)
 

Yhteistyössä