Huhtikuun hurmurit 2017

Minä en voisi enää kuvitellakaan että en menisi varhaisultraan. Esikoisen aikana en käynyt vaikka monta kertaa sitä kyllä harkitsin, jotenkin olin silloin vaan niin luottavainen. Tuulimunaraskaus tässä välissä oli henkisesti niin kamala kokemus että nyt haluan ehdottomasti tietää asian laidan mahdollisimman varhain.

Kiva jos tänne syntyy aktiivista keskustelua, itseäni ei mitkään face-ryhmät innosta. Vertaistuki on paras tuki ja mielellään vielä anonyymi sellainen :)

Meillä mies ei vielä ainakaan ole ratkennut liitoksistaan, taitaa vaatia ultrakäynnin jotta konkretisoituu. En minä itsekään tätä vielä oikein sisäistä, yritysaika oli kuitenkin niin pitkä että siitä ehti tulla uusi normaali. Nytkin kun suunnittelen mummolareissua esikoisen kanssa niin huomasin laskevani kalenterista ovispäivää :rolleyes:

Nälkä on taas että näköä haittaa, ei kun syömään!
 
Heippa!
Varovaisesti liityn joukkoon pari päivää sitten pamahti plussa testiin enkä vieläkään voi uskoa todeksi. Meillä on esikoinen 10 kk ja häntä yritettiin kauan en todellakaan uskonut että ensimmäisestä yrityskerrasta tulisin raskaaksi. Ennen esikoista oli kohdunulkoinen joten en uskalla tästä raskaudesta paljoa iloita ennen varhaisultraa.

Listalle tiedot LA 11.4 / sintssa/23/JS/ 2.lapsi
 
Heippa!

Täälläkin yksi uusi odottaja liittyis mukaan. Nyt 4+2. Mulla on aikasemmin menny yks kesken, joten vähän varovaisin mielin vielä liikkeessä. Sillon oireet loppu ku seinään, nyt sitten pelokkaana kuulostelen että pysyyhän ne matkassa. Rinnat on turvonneet ja kipeät, alavatsaa juilii, hirveä nälkä ja välillä tulee heikkoja pahoinvoinnin aaltoja. Väsymys on ihan älytöntä ja iskee mihin aikaan päivästä vaan! Vielä ei oo mitään mielihaluja ruokiin tullu, edellisessä raskauessa ne alko heti. :p

Mä oon ykköstyypin diabeetikko, joten varhaisultra ainakin täällä tulee automaationa. Kutsua odotellessa.. Sain myös jo ajan neuvolaan.

Täälläkin mies on suhtautunu asiaan aika rauhallisesti ja jotenkin varovasti. Yks ilta puhuin sille siitä että tahtosin sen olevan enemmän mukana. Nyt ollaan luettu yhessä tietoa raskauen vaiheista yms. ja tuntuu, että mieskin on innostunut ihan uuella tavalla. Vaikka on tätä itekki vielä välillä vaikea käsittää, niin on sille varmasti vieläki paljo vaikeampi.

Listalle: LA 11.4, suselii / 23v / ksks / 1. lapsi
 
Tänään oli vielä pakko tehdä cb:n digitaalinen testi, että saa vähän varmemmin vastauksen kuin tosi hailakan viivan. Ja niin siellä lukikin et raskaana 1-2!

Meillä mies on todella innoissaan. On kyllä rauhallisempi asian kanssa kuin minä, mutta siltikin hehkuttaa asiaa ja kyselee kauheesti. Oli harmissaan kun mä en uskaltanut piinaviikoilla vielä sanoa mistään oireista mitään ettei tule liian isoa pudotusta todellisuuteen, jos kaikki olisikin ollut omaa kuvitelmaa. Täytyykin nyt tsempata siinä et kertoo miehelle vähän enemmän tuntemuksista ym.

Varhaisultrasta kun puhuttiin niin itse ajattelisin et ei varmaan olla menossa sinne.. Mitä siellä tarkalleen oikein saa tietää? Voiko keskenmenon riskiä pienentää jos siellä käy ja löytää jotain häikkää? Täytyy alkaa asiaa pohtimaan!
 
Mä sitä varhaisultraa mietin lähinnä sen takia, että siellä on edes ketään ettei vaan olisi tuulimuna. Saisi siis ennemmin tietää siitä kuin vasta np ultrassa viikolla 10-14. Mutta tässä nyt kun miehen kanssa puhuin ei varmaan mennä. Kuitenkin eka lapsi/raskaus ja ollaan nuoria eli tilastollisesti suuret mahikset että kaikki menee niinku pitääkin. :)
 
Ei kai siitä varhaisultrasta muuta hyötyä ole kuin että näkee että sikiön sydän sykkii ja että se on oikeassa paikassa. Ainakin itellä eka raskaudessa se auttoi vähän asian sisäistämistä ja sen jälkeen uskalsin jo alkaa kertomaan muillekin raskaudesta.

Mun mies on ilmeisesti ihan positiivisella mielellä mukana, vaikka oikeestaan oli jo puhuttu että yks lapsi riittää meille... Viime talvi oli aika rankka esikoisen korvakierteen ym:n takia niin tuntui että eiköhän tämä riitä. Ollaan siis oltu jo 2v ilman ehkäisyä, mutta raskautuminen on ollu kovin vaikeata, oletettavasti mun endon takia. Keväällä kävin jo gynellä puhumassa pillereiden alottamisesta kk-kipujen takia, mutta päätin vielä miettiä asiaa, kun ei noi hormonit oikein nappaa, ja tässä sitä nyt ollaan. :) Mutta siis onnellinen olen tästä tulokkaasta ja eipä tuo mieskään ihan kauhuissaan ole... :D
 
Niin kuin Trillian sanoi, ei varhaisultrasta sinänsä mitään muuta hyötyä ole kuin hermojen rauhoittaminen. En mäkään ekasta varmaan olis mennyt, ellei olis ollut niin hirveän huono olo, että halusin jotain positiivista raskauteen liittyvää tasapainottamaan oksentamista. Toisella kertaa oli sellainen epäilys, ettei kaikki ole hyvin, niin kuin ei sitten ollutkaan. Ja jos sattuisikin kohdalle tuulimuna tai keskenmeno, niin kyllähän se yleensä lähtee itsestään vuotamaan pois, jolloin asian huomaa ilman ultraakin - ei toki tietysti aina.

Meillä mies ottaa aika rauhallisesti, niin kuin itsekin yritän. Edellinen km oli hänellekin iso pettymys, joten vähän sama olo hänellä on kuin itsellänikin, ei vielä oikein uskalla iloita. Vaikka eipä sitä pitäisi etukäteen murehtia. Helpommin vaan sanottu kuin tehty :)
 
Tosi kivaa ja mielenkiintoista ollut lukea teidän kaikkie juttuja, olette mukavaa ja mieltäkin rauhoittavaa vertaistukea. :love:
Mulla mieli on jo vähän rauhoittunut (taas toistaiseksi, heh), testiviiva alkoi tummeta, ja toisaalta oli myös hyvä lukea että muillakin viivat on olleet haaleita vielä melko pitkälläkin raskautta.

Mies on ottanut raskausuutisen rauhallisen positiivisesti. Hän ei ole luonteeltaan mikään hössöttäjä, mutta tiedän hänen olevan asiasta mielissään - onhan tämä raskaus molemmille toivottu ja tämä kehittyvä pikkutyyppimme ihan yhdessä "tekemällä tehty" ;) Huomaan hänen kuitenkin suhtautuvan asiaan vielä varovaisesti, keskenmeno kun on jättänyt häneenkin jälkensä.

Suurimpana oireena mulla on edelleen rintojen arkuus. Heräsin viime yönäkin monta kertaa siihen, että tissejä sattui! Nälän tunteenkin olen huomannut tulevan normaalia voimallisemmin - kun tulee nälkä, tulee nopeasti ihan kiljuva sudennälkä! Alavatsavihlaisuja on myös, ja ajoittain pientä etovaa oloa ja huimausta. Edellisessä (keskenmenoon johtaneessa) raskaudessani en muista kokeneeni rintojen arkuuden ja ajoittaisten vatsajuilintojen lisäksi muita oireita.

Ja mainittakoon vielä, että olen samoilla linjoilla kuin bosch: mustakin tämmöinen anonyymi vertaistuki on tällä hetkellä tosi kiva eikä face-ryhmät raskausjuttujen tiimoilta kiinnosta ainakaan vielä. Huippua, että keskustelu on täällä aktiivista ja meitä osallistujia on jo tosi monta! :)
 
Me saadaan tosiaan varhaisultra julkiselta puolelta kun hoidoilla raskauduttiin. Hoitojen ja mahdollisen monikkoraskauden takia katsotaan että onko siellä kuinka monta (kun olisi nyt ees se yksi!) ja että on oikeassa paikassa. Muuten menisin yksityiselle niin kuin aiemmissa raskauksissa ihan vain nähdäkseni että siellä jotain on. Kkm oli niin kamala kokemus että haluan tietää mahdollisimman varhain kuin oottaa sinne np-ultraan. Ärsyttävää kun ensimmäinen raskaus joka tosiaan päättyi kkm aiheuttaa näihin muihin raskauksiin tälläiset pelot! Ystävät joilla ei km ole ollut ymmärtävät pelkoni mutta eivät ihan tätä kuinka paljon pelkään. En itsekkään osannut pelätä kunnes sen itse koki. Toki tiesi mahdollisuudesta mutta jotenkin sattui aina muille eikä itselle. Kunnes oli sitten oma vuoro.

Täällä tuntuu aika monella muullakin olleen keskenmenoja taustalla, nyt toivotaan että tämä olisi kaikille se onnellinen raskaus!!:love:
 
Onko teillä tietoa, että paljonko se varhaisultra maksaa jos sinne menee omakustanteisesti? :) Itsekin pelkään vähän tuota tuulimunaa, kun ei ole ollut oikein mitään oireita. Ei ilman testin näyttämää plussaa ja kesken jääneitä kuukautisia edes tajuaisi, että on raskaana :eek:
 
Keskenmeno olisi kyllä todella kova paikka. Ymmärrän hyvin vaikken varmastikaan täysin sitä pelkoa minkä se jättää myöhempiin raskauksiin. Toivottavasti kaikilla meillä menee oikein hienosti raskaus tällä kertaa!

Oireista itselläni on pientä nipistelyä alavatsalla, ajoittaista etovaa oloa ja nälkä todellakin tulee todella suurena, kun se tulee! Pitäisi muistaa syödä useammin. Rinnat mulla ei ole kyllä oireilleet vielä mitenkään. Ei kipua eikä kasvamista eikä mitään. Menkkojenkaan aikaan rinnat ei kyllä mulla reagoi mitenkään. Eiköhän nekin vielä jossain vaiheessa pääse vauhtiin mukaan
 
Hipppu, varhaisultran hinnoissa on kai aika iso vaihtelu, mä olen korvausten jälkeen maksanut n. 160 e. Olen kuullut halvemmistakin, mutta kävin mielelläni tutulla lääkärillä, jonka vastaanotto on helposti työpaikan vieressä.

Mä päädyin tekemään jo ensimmäisen raskauteen liittyvän hankinnankin :unsure: Lidlissä oli halpoja vartalotyynyjä, yritin sellaista metsästää jo ekassa raskaudessa. Nyt oli pakko ostaa (tai no, lähetin miehen hakemaan) kun kerrankin oli, kai sille jotain käyttöä keksii jossei raskaus jatkuiskaan.
 
Mä olen ostallut vauvanvaatteita jo teinistä asti :rolleyes: Oon ollu semmonen vauvaintoilija jo teininä kun hoitelin kaikki lomat tuttujen ja sukulaisten lapsia ja ostellut niillekin kaikenlaista. Kun jätettiin ehkäsy pois oli pakko pitää järki päässä ja oon kirpparilta parit hyvät löydöt ostanu. Nyt kuitenki yritän pitää järjen käessä ja olla ostamatta liikaa ennenku viikkoja kertyy enemmän. :ROFLMAO:
 
Onpas varhaisultralla hintaa :eek: Luultavasti jää käyttämättä. En osaa oikein pelätä keskenmenoa,tuulimunaa yms. kun ei ole kokemusta. Varmasti kävisin ultrassa kuitenkin jos taustalla olisi jotain häikkää. Ja toisaalta on vähän skeptinen olo että voiko neljäs raskaus tosiaan mennä alusta loppuun ilman murheita :unsure:

Ryhmä olisi ihana jos pysyisi vaan ryhmänä eikä kaikki katoaisi facebookin syövereihin. Aika monella tällaisella ryhmällä tainnut juuri facebook tuhota ketjun. Joten mukana ollaan :)

Tuo kokovartalotyyny pitää ehdottomasti hankkia myös itselle. Lonkat alkaa kuitenkin jossain vaiheessa huutamaan hoosiannaa eikä tavallisen tyynyn kanssa tule
 
Täällä Oulussa on yks yksityinen neuvola, jossa ultra maksaa vaan 60€. Se täti joka sitä pitää on siis kätilö eikä lääkäri, mutta hyvinhän tuo osasi asiansa ainakin viimeksi. Ja jos jotain huolestuttavaa ilmenee niin voihan sitä sitten sen jälkeen mennä lääkärille.

Mä aattelin huomenna käydä ostamassa pahoinvointirannekkeet itelle, josko niistä ois jotain apua tähän jatkuvaan kuvotukseen joka meinaa vetää jo nyt sängyn pohjalle... Onko kukaan kokeillu? Nettikokemusten perusteella tuntuu toisilla auttavan hyvin ja toisilla ei yhtään. Mutta maksaa vaan 20€ niin on kyllä minusta kokeilun väärti! Raportoin sitten teille oliko apua... :)
 
Sama täällä eemiliah, keskenmeno kyllä vaikuttaa suuresti niihin pelkoihin mitä nyt on! Kkm:mää en oikeen osaa pelätä, mutta sitä että oireet loppuu ja vuoto alkaa.. Mulla oli vielä lisäks niin hirveät kivut keskenmenossa että jouduin lanssilla sairaalaan - sekin pelottaa jos käy samoin. En ekassa raskauessa (siis siinä keskeytyneessä) oikeen ees osannu pelätä. Jospa tämän ryhmän odottajat välttyis moisilta ja pienet pysyis matkassa!

Meillä on jo mun sisaruksilta saatuja lastenvaatteita, pinnasänky ja kantoreppu. :whistle: Nuo on kyllä ollu meillä jo aikaa. Nyt en tohi alkaa tekemään ostoksia ennenku tää raskaus on selvemmillä vesillä. Taino, ostin kyllä Lidlin vartalotyynyn raskautta ajatellen, mutta siitä on varmasti hyötyä muutenki. Mieskin innostu ostamaan oman.

Trillian, ei kyllä kuulosta pahalta hinnalta rannekkeelle, ei korkealta putoa vaikkei toimiskaan. Kokemuksia ei oo, mutta oon kans käsittäny että toisilla auttaa ja toisilla ei..?
 
Vielä hieman lisää raskausoireista. Onko muilla tullut unettomuutta? heräsin tänään neljän aikaan aamulla enkä saanut enää millään unta. Aikaisempina päivinä en ole taas mennyt nukkumaan kuin vasta aamuyön tunteina kun uni ei vaan tule. Voi kyllä olla, että tämä asia vain pyörii mielessä niin paljon eikä siksi uni tunnu tulevan. Yleensä olen todella hyvä nukkuja joten toivon kyllä et tää palautuu jossain vaiheessa normaaliksi.
 
Pitänee miettiä sitä varhaisultraa, hinnoissa yllättävät erot, jotka toki selittyy paikkakunnilla ja sillä, kuka sen tutkimuksen tosiaan tekee. Tänä aamuna tein vielä kerran testin ja vahva plussa tuli jo alle 30 s:ssa. Silti en uskalla olla kovin innokas vielä. Mies on on ollut myös varovaisen innoissaan, kun oon näitä omia pelkoja työntänyt hänelle :unsure:

Ja pahoinvointi taitaa tehdä tuloaan.. *yöks* :sick:

Madddde mulla oli unettomuutta 3 rvk:lla jos osaan nyt oikein laskea :LOL: Oon itsekin ollut aina tosi hyvä "nukkuja" ja heräsinkin sitten monena yönä juukin aamuyöstä ja sitten en meinannut saada unta enää lainkaan. En tiedä mikä se sitten oli tai liittyikö se edes siihen raskauteen, meni kuitenkin nopeasti ohi, toivottavasti myös sulla! :)
 
Minä oon oikein yllättäny itseni etten ole hankkinut vauvalle vielä mitään. Yritys aikana tuli ihasteltua ja vannottua että sitten jos tärppää, mutta tähän mennessä ainut vauvaan liittyvä hankinta on ollut vitamiinit

Minulla unettomutta on ollut niin että nukahdan hyvin ja nukun muutaman tunnin sikeästi. Sitten herään virkeänä kuin olisi aamu. Lopputulos yön heräilenkin aamuun saakka
 
Heippa!

Minulla kanssa tuota unettomuutta... Illalla ei meinaa uni tulla ja sitten kun nukahdan niin uni on todella katkonaista. Nukun noin 3 putkeen maksimissaan ja sitten heräilen.. Ja kun herään on vaikea saada unen päästä kiinni..

Semmoista kyselisin, että milloin olette ajatelleet kertoa esimiehillenne asiasta? Itse ajattelin että jos kertoisin tuossa juuri ennen lomaani, eli syyskuussa..
 
Minä varmaan alan tekemään hankintoja jossain viikolla 20. Hyvin ehtii vielä silloinkin. Vanhemmilta lapsilta on säästössä joitakin yksittäisiä vaatteita, muuten on kaikki hävitetty. Kun lapsiluvun PITI olla täynnä :whistle:. No, elämä yllättää. Eipä sitä silloin tiennyt että sitä ei loppuelämäänsä roiku :poop: parisuhteessa hyvin narsistisen ja alkoholiin viehtyneen ihmisen kanssa vaan jostain saa vielä voimia lähteä.

Luulen, että esimiehelle kerron sitten kun sitä ei voi enää piilottaa. Samassa toimistossa istumme silloin kun hän täällä käy. Joten vaikka mies onkin, luulen että jossakin kohtaa sitä ei voi enää pidempään salailla :D. Ja työni on semmoista, että tuuraajani pitäisi ehtiä perehdyttämään eri työtehtäviin riittävän ajoissa. Aiemmissa raskauksissani olen kertonut kun olen neuvolasta saanut sen kelaan toimitettavan todistuksen. Eli vähän puolenvälin jälkeen.
 
Minullakin on sellainen tilanne töissä, että on pakko kertoa aika ajoissa... Teen nimittäin yövuoroa pääasiallisesti. Nyt vaan sattui ajoitus osumaan niin hienosti, että minulla on vain 4 yövuoroa jäljellä jotka alkoivat eilen ja sitten siirryn päivävuoroon. Ainoana poikkeuksena tässä nyt vaan se, että päivävuoroputken jälkeen en siirrykkään enää takaisin yövuoroon muutamaksi kuukaudeksi.. Niin siis pakko kertoa ajoissa, että osaavat tehdä järjestelyjä ja saada jonkun toisen tekemään öitä.. Syyskuun loppupuolella siis olisi ollut tarkoitus siirtyä takaisin yöhön, sen takia ajattelin kertoa elokuun lopussa/ihan syyskuun alussa.. Hyvissä ajoin kuitenkin ennenkuin työvuoro listat tehdään.
 
Ikävä kuulla maisa93 :(
Ajattelin pitkittää esimiehelle kertomista niin pitkälle kun massu alkaa näkyä. Oma työtilanne on sellainen että olen kyllä vakituisessa työsuhteessa mutta sijaistan tällähetkellä "korkeampaa virkaa". Toivon siis että saisin vakinaisen paikan nykyisissä tehtävissäni ennen kuin jään pois. Tietenkään se ei saisi valintaan vaikuttaa mutta niin...
 

Yhteistyössä