*HUHTIKUUN MASUASUKIT*

rimata; Voi, en lannistunut. =) Tuntuu muutenkin että oon tarmoa täynnä.
Laala; Samanlainen olotila täällä. (Tota työvaate-episodia lukuunottamatta.) Ollaan vain iloisia ettei okseta ja muutenkaan tunnu 'raskaalta olla raskaana'.
 
Neve
Mä haluisin toisaalta et tällä kertaa vauvan sukupuoli pysyis loppuun asti yllätyksenä. En tiedä sitten maltanko kuitenkaan olla kysymästä sitä sitten kun sen aika tulee. Esikoisesta saatiin tietää sukupuoli n. 2 viikkoa ennen syntymää, kun ultrattiin ja kysyin sitä. Mulla oli silti ollut alusta asti tunne siitä, et poika se on. Nyt on vaikea tunnistaa omaa vaistoa, kun jo yhden pojan saaneena helposti ajattelee et se on nytkin poika ja kun meillä vielä tärppäsi niin nopeasti.

Mä oon varmaan kamala, mutta tällä hetkellä ei ole helppoa iloita raskaudesta täysin rinnoin ja olla huoleton. Taas on olo tuskaisen pahoinvoiva. Nää päivät menee vähän niin kuin sumussa. Odotan vaan iltaa ja nukkumaanmenoa, koska nukkuessa ei "huomaa" pahaa oloa. Mä oon ihan kalpeakin, ku kattelin äske itseäni peilistä. Nooh, ehkä tää tästä vielä iloksi muuttuu, kun olo helpottuu. Ja toisaalta tää on niin ristiriitaista kun samalla oon niin onnellinen, et me saadaan vauva. :heart:
 
Sukupuolesta vielä.. ku poitsu synty nii unohin koko sukupuoli asian sillon ponnistus hetkellä, oli kyllä aikasemmin mielessä ku kätilö kyseli, että tiietäänkö sukupuolta ja ku ei tiietty nii laitto pojalle vaatteet valmiiksi ja sano, että vaihetaan jos tyttö tulee. No ku poika sitte pullahti ulos, nii en ees tajunnu/ muistanut kysyä heti koko asiaa, olin vaan helpottunut ko se oli ohi :D. Sitte ku kätilö sukupuolen kerto nii olin, että ainii sekihän on ihan oleellinen tieto :LOL:
 
madame kirjoitti näin:
Korttieni mukaan odottamanne vauva on poika ja syntyy 14.4.2009. Lisäksi saatte tytön marraskuussa v. 2013, tytön elokuussa v. 2015 ja tytön kesäkuussa v. 2017. :LOL: :LOL: :LOL: taitaa mennä kyllä vähän pieleen. la on meillä 1.4 enkä usko et menee ees loppuun asti. poika tuli 3 viikkoa etuajassa ja saan olla tyytyväinen jos tää pysyy mahassa ees hiukan kauemmin. noh saas nähä. mut toi loppu ennustus vasta hauska oiskin ai että 5 lasta meille :LOL:
 
Onnea nti!!!! :heart: :heart: :hug: :flower:

Mul o viel hitusen yli vko tohon jännään hetkeen, kyl mul suht varma tunne on, et kaikki ois hyvin!! ainakin paljo varmempi tunne ko edellises, keskenmenneessä raskaudessa. Et jospa ny se onni meille suotais :heart: Sen näkkee sit ens vkon keskiviikkona =) Maanantaina on nla ja tiistaina lääkäri :saint:
 
gardenia toivon ja uskon että kaikki on hyvin!! tosiaan mahan päältä noilla viikoilla ei kuitenkaan saada ihan varmoja tuloksia..mulla myös edellisessä raskaudessa sama kuin sulla, loppujen lopuksi sikiötä ei löytynyt :'( sulla tulee oleen piinaavia päiviä, mutta tsempit niihin, kaikki menee hyvin, ihan varmasti :heart:

hapamperi onnea ihanista ultrakuulumisista :heart: meillä onkin ollut smanlainen päivä tänään ;)

(.) kauhulla odotin koko työpäivän kun ultra-aika oli 14.30. olin samalla gynellä joka totesi tuulimunan joulukuussa. juteltiin siinä sitten ennen ultrausta ja se sai mut jo hyvälle mielelle ennen kun edes katsottiin, tuli varma olo :D siellä se oli :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: meidän pikkuisen sydän hakkasi lujaa ja oikeassa paikassa (kuulemma hyvä kun sydän näkyy aivan keskellä sikiötä) mittaa toukalla 8,6mm ja viikot muuttui kolmella päivällä, tänän tasan 7!!!

oon ollut kun pilvissä tassä viimeiset tunnit, olo on todella luottavainen. tietty myös pelokas, mutta näillä mennään. oireitakin on vaikka muille jakaa, oksu oli lähellä aamulla muttei vieläkään. toivotaan ettei tarvi ollenkaan oksentaa..tää täysipäiväinen krapula riittää :LOL:

tervetuloa kaikki uudet mukaan!!! :heart: :flower: :flower:

JJ-t ja mussu 7+0
 
JJ-t ja nti Onnea ultrakuulumisista!!! On tää ollut ihmeellinen päivä... hirmuinen hangonkeksi hymy koko päivän kasvoilla :D

miracle mulla on kyllä ollut kanssa jotenkin tosi luottavainen ja varma olo tän raskauden suhteen.

hapamperi & frank 6+6

(esikoisen työnimi oli paco kun tuotiin Espanjan lomalta tuliaisena ja mies pojan synnyttyä frank-nimeä koitti markkinoida... kelpuutin sen nyt työnimeksi) :D
 
Voi kun oli taas tullu paljon juttu aja uusia tullut taas joten tervetuloa ja onnittelut ultrakuulumisista ja Gardenialle että kyllä siellä varmasti löytyy pieni sykkivä sydän joka jo nyt rakastaa äiskää ja iskää!!! :hug: :heart:
Mulla oli taas tänään ihan kamala olo..Ostin aamulla ihnkivärirouhetta kaupasta ja kokeilein sitä..Vähäksi aikaa se ehkä pikkasen auttoi,mutta ei kyllä kauaks aikaa auttanu..Teehen sitä sekoitin ihan hyppysellisen niin et ei edes kunnolla haistanut sitä sieltä..
Niin ja äiti sai sitten aamulla tietää raskaudestani kun isompi kossi meni sinne päiväks niin käskin sen sanoa mummulle..Oli mennyt heti mummun luo ja sanonut että mummu mulla on sulle asiaa.Meille tulee vauva! :LOL:
Herra suoritti tehtävän kunnialla... No olin viemässä pientä hoitoon niin puhelin oli autossa soinu kaks kertaa ja äiti oli yrittäny soittaa..Soitti sit just uudestaan ku astuin autoon..Vähän oli että mitenkäs liike ja että ku pojatki on vielä niin pieniä...Mullahan oli vastaukset valmiina niin eipä se sitten enempiä valitellu..
Sitten kerroin kaverillekkin vaikka mies on ollut sitä mieltä että asiasta ei puhuta vielä..Mie en jaksa salailla!
Sukupuoli otetaan kyllä ihan varmasti selville vaikka melko varma asiasta olenkin..
Ekasta ei otettu selvää ja se oli niin tuskaa kun se ultraaja sillon kysyi että haluatteko tietää sukupuolta..Vedin väkisin suustani ne sanat että ei haluta... :/
Sit toisesta otettiinselvää heti ku mahollista ja ultraaja saikin oikein varman asennon kun poitsu pyllisteli jalat levällään ja näkyvyys oli suoraan että pippelihän se sielä... :LOL: :LOL: :LOL:
Nyt sitten haluan kuollakseni tietää sukupuolen kun melkein varma olen että se on nyt tyttö!
Jospa minäkin saisin sitten nyt sen oman rinsessan! Mutta pojatkin on kivoja joten en silti "pety" vaikka se poika oiskin...
Mulla on eka neuvola vasta 10.9 ja tuntuu et ei millään malta sinne asti oottaa..Täällä ultraavat aina ekalla neuvolakerralla.Ihana nähdä sitten mitä sieltä löytyy..Jotenkin ruennut pelottaan kaikki ulkopuoliset raskaudet jne kun en niitä ole osannut enen edes ajatella niin nyt kun täällä lukee kaiksesta niin ensinnäkin tuntuu pahalta niiden vuoksi jotka sellaisia joutuvat kokemaan ja jotka niitä pelkäävät nytkin..
No mutta.. onko muilla tunnetta että paha olo vain pahenee??!!
Mulla ainaki tuntuu että koko ajan pahenee ja heti kun aamulla nousin sängystä ylös niin alkoi ja yhä jatkuu..Epäilen kovasti että jos tämä tästä pahenee niin minä asun vessassa pönttöä halaillen...
Voi jestas kun tähän pahaan oloon ois oikeesti joku lääke..En tiedä miten jaksan töissä päivät jos tää jatkuu..Tänäänkin oli niin huono olo et olin ihan kalpea japelkäsin jo kohta pyörtyväni..Kerroin sitten ihan rehellisesti asiakkaalle että mistä on kysymys... Ei kuitenkaan kiehdo sekään ajatus että joutuu kesken asiakkaan värjäyksen tms juokseen vessaan oksentaan tai että jopa pyörtyis...
no mutta eiköhän siinä tullut tarpeeksi omaa napaa kerrottua..(olen hiukan sellasita pälättäjä tyyppiä.....)
Ei muutakuin hyvät olot kaikille ja kaikki mahollinen vinkki pahoinvoinnin helpotamiseen on enemmän kuin tervetulluta!
Vaavimasu+ napukka 5+6
 
Ihania ultrakuulumisia täällä! Itellä harmittaa, ku jäi epäilyttämään, jotta mitenkähän lienee noijen viikkojen laita oikeesti. Menkkojen mukaan tänään 7+0.

Tuosta sukupuolesta täytyy sanoa, jotta itellä oli esikoisesta vahva tunne, jotta tulis poika. Käytiin 4D-ultrassa, jossa sit kertovat, että tyttö ois tulossa. Mie olin tosi ällistyny, koska siihen asti olin ollu tosissani pojan kannalla. Vielä viime metreillä sanoin isännälle, jotta en usko ennen ku syntyy.. Kuinka ollakaan, 4D-ultran tyttö olikin meille se äidin vannoma poika :D Mitä tästä meijän perhe oppi... Otetaan "tieto" vastaan eikä uskota ennen ku nähään :p Nyt on meikäläisellä tyttöolo - en tiä mistä nää tulee - ja saapa nähä muuttuuko odotuksen myötä.

Huvittaa tuo meijän iso "tyttö" vieläkin.. :LOL:

pietu- ja luomu 7+0
 
Vaavimasu, kyllä! Paha olo vaan pahenee ja pahenee, toisaalta ihan ku siihen hiukan alkais tottuakin. Ne hetket kun ei ole tosi paha olo tuntuu ihan oudoilta. Vasta kerran olen tosiaan pönttöä moikannut ihan naamatusten, mutta jotenkin semmonen olo, ettei se jää siihen. Huomisaamua odotellen... pelkään yhä eniten bussimatkoja, kiva siellä muiden seassa alkaa yökkäillä, kun ei koko bussilliselle viittis julistaa asiain tilaa, kun ei olla edes vanhemmillemme kerrottu vielä. Kotona saa sentään pönttöillä ihan rauhassa.

Äh, nyt on pakko mennä vääntämään äkkiä jotain sapuskaa, ettei tulis enää huonompi olo. Tarttis olla oma kokki ja aina just sitä ruokaa valmiina mitä sattuu mieli tekemään. :p

Onnitelut vielä kaikille ultra-uutisia kertoneille, ihanaa, että juniorit voivat hyvin! :heart:

ventti. 6+5
 
Onnittelut kaikille tänään hyvät varhaisultrakuulumiset saaneet!!!! :heart: :saint:

Muutama pv vielä omaan ultraan, jännän nähdä minkäkokoinen pieni siellä on, koska oviksesta ei ole tietoakaan! :heart:

Rva Pikkumyy ja Pirpana rv 6+6 :heart:
 
Täälläkin käyty tänään varhaisultrassa ja siellä se pieni ihmisen alku näkyi! En nyt muista pää-perä-mittaa, mutta koko vastasi rv 7+3. Kuukautisten mukaan tänään ois 7+0 ja sen mukaan mennään edelleen. Pieni :heart: sykki jo kovasti ja lääkäri sanoi että kai on nyt niin hyvin kuin vain olla voi. :D
Kyllä oli hintansa arvoinen reissu ja enemmänkin. Mulla on nyt tosi helpottunut olo vaikka jo ennen ultraa oli luottavainen olo, tämä lapsi me saadaan syliin asti. :)

Palaan huomenna kommentoimaan paremmin. Nyt siirryn perheen seuraan. :wave:

HeLiNä, pojanpallero ja OnniUnelma 7+0 (7+3)
 
Onnea ihanista ultra kuulumisista nti, JJ-t, Helinä-83 ja muutkin jos mulla joku mainitsematta :heart: .

Olotila ei kyllä oo kohentumassa ainakaan toistaiseksi :x tultiin porukoilta kotiin nii pitihän tuo käyä halamaassa pönttöä. Olo kyllä aina helpottaa sen jälkeen mutta en oo kyllä vielä milläänn tasolla hyväksynyt/tottunut tähän oksenteluun.
 
ihana kuulla onnistuneista ultra reissuista. =)
:heart:

olen itse kärsinyt kevyestä kuvotuksesta koko ajan, mulla pysyy kurissa kun muistaa syödä. tänään istuin kyllä dösässä laatta kurkussa, kun oli välipalasta aikaa. :x lasten hedelmät soseet ja pienet tuoremehu purkit messissä, niin ei paha olo pääse yllättämään, nopee vetästä huiviin vaikka duunissa, suosittelen, mulla ainakin auttavat tosin mun huonovointisuuteni ei ole niin paha kun osalla täällä.

sukupuolen tahtoisin tietää, mies ei. esikoisesta ei tiedetty, mutta oltiin varmoja että poika tulee.miehellä pelkkiä veljiä, samoin minulla ja veljien lapsetkin poikia. =)
 
Tänne on taas tullu tosi paljon tekstiä sitten viimekäynnin. Oltiin miehen porukoilla viikonloppuna ja tuo tuleva isä ei sitten malttanut pitää suutansa kiinni iloisista uutisista :) Oli kyllä mukava nähdä miten iloisiksi tulevat isovanhemmat tulivat. Kohtelivat mua sitten kun prinsessaa koko viikonlopun..

Paljon on tullut taas myöskin uusia plussia ja ihania ultrakuulumisia :heart: Onnea kaikille niistä!

Mun paha olo vaan pahenee koko ajan. Ei enää millään jaksais olla töissä.. tosi vaikee olo on koko ajan ja välillä pitää lähtee kesken hommien vähän "hengittelemään" saniteettitilojen puolelle. Tää uupumus myöskin on jotain aivan pohjatonta.. tuun töistä ja heitän laukun lattialle ja meen suoraan sänkyyn. Tänäänkin nukuin ihan sikeesti kolme tuntia.. ja silti yöunille menossakaan ei oo mitään ongelmia. Jotenkin ihan sellanen olo kun ois jossain vuosisadan flunssassa (+oksennustaudissa) koko ajan. Ei oo kauhee hehkee olo. Mä elän sen voimalla että josko kaikki olis hyvin kun on näin vahvat oireetkin :)

Mä haluisin kyllä tietää sukupuolen.. oon kyllä ihan varma että tyttö tulee. Avokki on tietty sitä mieltä että se on poika :LOL: Mutta samapa tuo olis, kunhan vaan kaikki menis hyvin.

Kuinka monilla muuten on muutto edessä sitten kun vauvan maailmaan tulo on lähempänä? Meillä ainakin on puhuttu asiasta ja ainakin mietitty vähän isomman asunnon hankkimista tai ainakin vähän rauhallisemmalta alueelta. Nykyinen asunto on ihan kiva kaksio, mutta miehellä on sellanen työ että sen on oikeesti saatava nukkua jos aamulla on töitä.. muuten voi olla ihmishenkiä vaakalaudalla. Ja olis ihan kiva jos noita baareja ei olis ihan tossa takapihalla.

Hyviä vinteja kaikille ja niinkun mun sisko sanoi mulle tänään (kun valitin hunoa oloa), että nyt kärsitään nyt hyvän asian puolesta ja sinä hetkenä kun sen oman nyytin saa syliin kaikki tää huono olo ja muut ikävät asiat unohtuu.

Nappi ja Ylermi 7+3 :heart:
 
Täällä yksi murheen murtama ...su-ma välisenä yönä tuli vähän verta pyyhitäessä ja vielä maanantainakin semmosta hailakkaa tuhrua. Sen jälkeen ei ole tullut enää mitään. Edellinen raskaus päättyi keskenmenoon, joka alko just tommosella tuhruttamisella. :'(
On niin surkea olo!!! Tiedän, että se voi olla ihan vaaratontakin, mutta jotenki vaan kummittelee se keskenmeno mielessä. Varasin ens maanantaiksi ultraan ajan, jotta saa tietää miten asiat on. Pelottaa, surettaa ja ahdistaa..otetaanko tämäkin meiltä pitkän yrityksen jälkeen pois :'( :(
Eipä tässä auta, kun vain odottaa... Nyt ei onneksi ole mitään vuotoja, että ehkä se antaa vähän toivoa...

annuli333 ja pikkarainen 7+2 (ainakin vielä mukana)
 
Onnea kaikille päivän hienoista ultrakuulumisista!! :flower: :) :heart:

Sukupuolesta, luulen että tiedustellaan sitä tälläkin kertaa jos se on selvästi näkyvissä. Esikoisesta tiedettiin, saatiin kuulla se 4D-ultrassa. :heart: Aika hyvin pietu- että teille vielä 4D-ultrassa kerrottiin tyttöä tulevaksi vaikka masussa potki poika :eek: Yllättävän moni täällä kertoi myös vastaavanlaisia kokemuksia.

Mulle on muuten nyt iskenyt poikaolo tästä raskaudesta. B) Viikkojahan on kasassa huimat 6+4 (tai vähemmän). :D

Kesis ja huvikumpu 6+4
 
annuli333 voi, toivottavasti on ihan harmitonta vuotoa, ja varmasti onkin. :heart: Kaikenlaiset vuodot on kuitenkin niin kovin yleisiä alkuraskaudessa. :hug: Ensi maanantaina sitten saatte nähdä teidän pikkaraisen ultrassa. :) :heart:

Nappi1984 ihanalta kuulostaa tuo sun miehen vanhempien antama prinsessakohtelu, niin sen olla pitääkin! :D
muuttamisesta vielä, me muutettiin isompaan asuntoon viime vuonna esikoisen syntymän jälkeen. Aiempi koti oli pieni keskustakaksio, ja muuton jälkeen neliöt yli kaksinkertaistuivat ja siirtyivät kaupungin laidalle rauhallisemmalle alueelle :D
 

Yhteistyössä