Ilmoittaudun samalla siis v. 2000 lapsen saaneeksi myös...
Meidän 7-vuotias on (mielestäni) terve ja ihan tavallinen poika, mutta joskus TOOODELLA rasittava... Esim. keskustellessani Miehen kanssa jokapäiväisistä asioista, päivän kuulumisista tai mistä hyvänsä, tämä 7-vuotias häiritsee koko ajan näsäviisailla kommenteillaan ja tekee ärsyttäviä välihuomautuksia. Toinen rasittava tapa on keksiä itselleen kaikenmaailman "vaivoja"; esim. muutama kuukausi sitten hän keksi sairastavansa laktoosi-intoleranssia ja loukkaantui syvästi, kun en ruvennut järjestämään hänelle laktoositonta ruokavaliota... Mitään syytä tähän epäilyyn siis ei ole, ei ripulointia tms. Mummolasta tullessaan vaan keksi tämän diagnoosin itselleen. Samoin kaikenlaisten pelkojen keksiminen tuntuu olevan lemppariajankulua; milloin pelätään siltoja, milloin yötä, milloin rekkoja... *huoh*. Nämä pelot otin tosissani ja varasin pojalle ajan psykologille missä nyt on muutaman kerran käyty ja psykologi oli sitä mieltä että mitään syytä huoleen ei ole; tämä on jokin ohimenevä vaihe. Musta vaan tuntuu että nämä psykologikäynnit olivat pojalle vain tuulta purjeisiin; huomasi saavansa sillä keinolla huomiota ja päätti alkaa pelkäämään lisää... :/ Muutenkin milloin oksettaa, milloin sattuu varpaaseen ja milloin silmään... Tässä osaa enää ottaa tosissaan sitten kun johonkin OIKEESTI sattuu...!
Tämän päiväisiin pojan itselleen keksimiin diagnooseihin on ehtinyt kuulua jo vasenkätisyys ja korvatulehdus... Hohhoijaa, mulla kohta pää leviää...
Kai tää jotain huomionhakua on? Lapsi on "lähilapsistamme" keskimmäinen, meillä asuu myös hänen 9v täysveljensä ja 1-vuotias velipuolensa (minun ja Miehen yhteinen siis) ja lisäksi perheeseen kuuluu viikonloppulapsina Miehen lapset hänen edellisestä liitostaan. Onko poika jäänyt mielestään tässä liian vähälle...? Kaikkea yritetään kuitenkin yhdessäkin tehdä...
Meidän 7-vuotias on (mielestäni) terve ja ihan tavallinen poika, mutta joskus TOOODELLA rasittava... Esim. keskustellessani Miehen kanssa jokapäiväisistä asioista, päivän kuulumisista tai mistä hyvänsä, tämä 7-vuotias häiritsee koko ajan näsäviisailla kommenteillaan ja tekee ärsyttäviä välihuomautuksia. Toinen rasittava tapa on keksiä itselleen kaikenmaailman "vaivoja"; esim. muutama kuukausi sitten hän keksi sairastavansa laktoosi-intoleranssia ja loukkaantui syvästi, kun en ruvennut järjestämään hänelle laktoositonta ruokavaliota... Mitään syytä tähän epäilyyn siis ei ole, ei ripulointia tms. Mummolasta tullessaan vaan keksi tämän diagnoosin itselleen. Samoin kaikenlaisten pelkojen keksiminen tuntuu olevan lemppariajankulua; milloin pelätään siltoja, milloin yötä, milloin rekkoja... *huoh*. Nämä pelot otin tosissani ja varasin pojalle ajan psykologille missä nyt on muutaman kerran käyty ja psykologi oli sitä mieltä että mitään syytä huoleen ei ole; tämä on jokin ohimenevä vaihe. Musta vaan tuntuu että nämä psykologikäynnit olivat pojalle vain tuulta purjeisiin; huomasi saavansa sillä keinolla huomiota ja päätti alkaa pelkäämään lisää... :/ Muutenkin milloin oksettaa, milloin sattuu varpaaseen ja milloin silmään... Tässä osaa enää ottaa tosissaan sitten kun johonkin OIKEESTI sattuu...!
Tämän päiväisiin pojan itselleen keksimiin diagnooseihin on ehtinyt kuulua jo vasenkätisyys ja korvatulehdus... Hohhoijaa, mulla kohta pää leviää...
Kai tää jotain huomionhakua on? Lapsi on "lähilapsistamme" keskimmäinen, meillä asuu myös hänen 9v täysveljensä ja 1-vuotias velipuolensa (minun ja Miehen yhteinen siis) ja lisäksi perheeseen kuuluu viikonloppulapsina Miehen lapset hänen edellisestä liitostaan. Onko poika jäänyt mielestään tässä liian vähälle...? Kaikkea yritetään kuitenkin yhdessäkin tehdä...