hyväksikäytetty?

kuin minä.

 

Minä olen myös :'(
Nyt onnellinen äiti

 

minäkin olen joskus epäillyt, vaikka mitään varmaa en muista. aiheesta muuten aika hyvä kirja: maria peuran on rakkautesi ääretön.

 

Täytyy vielä kirjoittaa vähän "pois tätä sisältäni"! Eli en muista kuin kerran kun eräs sukulainen pyysi ottamaan peniksensä käteeni :x Itse olin lapsi enkä tajunnut ja attelin sitä jonkinlaisena leikkinä ja nauroin :$
Ajatus on vastenmielinen ja oksettava.. Mietin usein tätä tapahtumaa ja olenko unohtanut muitakin kertoja?

Jo yksi kerta voi rikkoa lapsen mielen. T. särkynyt

 

ihminen voi kai aika lailla unohtaa ikävät asiat.

 

Aikalailla kyllä voi unohtaa.Mutta läpi elämän ne palaavat mieleen ja asiat esim.lehdissä muistuttaa tapahtuneen.
Kyllä ihminen kärsii tapahtuneesti lopun elämän

 

esim. kun kerroin tästä miehelleni hän ei uskonut! Ehkäs sekin vaikuttaa kun ajattelen tai puhun tästä asiasta tulee pakon omainen tunne NAURAA! Mutta muistan tilanteen hyvinkin tarkasti! Ja vaikka "naurattaa" ajatus on VASTENMIELINEN! Ja ehkä se että tietää että muut ihmiset (vaikkakin tuntemattomat) tietää tästä asiasta se on tavallaan "jaettu" muillekkin "taakaksi" eikä enää pelkästään sisällä. Vaikka tähän vaan kirjotin ihan pikkasen tuntemuksia siitä tapahtumasta.. Sais varmaan kokonaisen kirjan aikaan :\|

 

tarkoitin unohtamisella sitä, että mieli jotenkin kieltää/kieltäytyy muistamasta niin kammottavaa asiaa kuin hyväksikäyttö.

 

:'( mulla on isäni käpälöinnistä kokemuksia lapsuuden ajalta. Muistot on kulkenu läpi elämän mukana ja välillä on helpompia kausia ja välillä olen ihan hukassa itseni kanssa... Psykologilla olen jutellut asiasta, mutta niin vaikea asia mulle puhua, että terapia jäänyt aina kesken. Miehelleni olen asiasta maininnut (en kyllä kertonut että oli oma isäni asialla), mutta emme osanneet asiasta keskustella paljoakaan.
Mulla on oma seksielämä ihan "tyhjää" (liekö tässä syy...???), eli lähinnä "ei tunnu missään", eikä ole kumppanista kiinni, on ollu aina kaikkien kanssa samanlaista. "Sytyttää, mutta ei pala"
Hitto vie, mä olen kertonut tähän jo paljon asioita mitä en ole kellekään ennen osannut edes sanoa...

Terapiaa tämäkin...

 

\

:'( mulla on isäni käpälöinnistä kokemuksia lapsuuden ajalta. Muistot on kulkenu läpi elämän mukana ja välillä on helpompia kausia ja välillä olen ihan hukassa itseni kanssa... Psykologilla olen jutellut asiasta, mutta niin vaikea asia mulle puhua, että terapia jäänyt aina kesken. Miehelleni olen asiasta maininnut (en kyllä kertonut että oli oma isäni asialla), mutta emme osanneet asiasta keskustella paljoakaan.
Mulla on oma seksielämä ihan "tyhjää" (liekö tässä syy...???), eli lähinnä "ei tunnu missään", eikä ole kumppanista kiinni, on ollu aina kaikkien kanssa samanlaista. "Sytyttää, mutta ei pala"
Hitto vie, mä olen kertonut tähän jo paljon asioita mitä en ole kellekään ennen osannut edes sanoa...

Terapiaa tämäkin...

Totta

Oletko koskaan teininä tai nyt myöhemmin päässyt sanomaan isälle, että muistat mitä hän teki jne.? Uskallatko jättää omia lapsia yökylään tai kylään laisinkaan?

Mulla ei niin läheinen tämä tyyppi mikä teki mitä teki, mutta aina kun nään hänet tulee mieleen ja varsinkin nyt pyörii asiat mielessä koska luin tutkimuksen hyväksikäytöstä :/
Haluasin joskus sanoa tälle miehelle että todella muistan mitä hän on tehnyt \|O Joku vaan estää, syyllisyys? Omat vanhemmat ei tiedä..

 

Miekin epäilen. Mulla on mm. muisto jossa istun tämän henkilön sylissä saunassa, ilman vaatteita ja tuntuu pahalta, kiemurtelen. Tämä meidän sisäsaunassamme, eli olen yli 4-vuotias. Äitini taas muistaa, että olen tullut ulkosaunasta (taas sama henkilö, sukulainen) itkien pois. Tässä olisi siis kaksi kertaa.. enkä tiedä mitä on tapahtunut!

Mulla on jäänyt eräänlaisia traumoja, mm. olin masentunut, vakava lapsi, 7-10-vuotiaana aioin tappaa itseni, sen jälkeen meni pitkään alamäkeä. En ole koskaan saanut orgasmia, en edes yksin, tuntuu väärältä. Myöskin lapsena/teininä pelkäsin sairaasti miehiä, esim. kirjastossa en voinut kulkea samaa käytävää jos siellä oli mies jne. jne. Nykyään viimeiset neljä vuotta olen raapinut itseäni jatkuvasti, mitään syytä ei ole vaikka olen lääkärillä käynyt useaan otteeseen.

Vaikea sanoa, itsekin haluaisin muistaa mutta en kykene. Olen kai harrastanut lohkomista, se on aika yleistä rajatilapersoonallisuuksille, joka olen. En tiedä mikä johtuu mistäkin, mutta tässä sitä vain singutellaan eteenpäin. Pikkuhiljaa. En tiedä mitä tekisin

 

olen hyväksikäytetty.
koko lapsuusiän siitä asti kun muistan aina varhaisnuoreksi asti.se ei ollut isä mutta henkilö joka kuului vahvasti perhepiiriin,sukuun ja jota näin usein.
en ensin tiennyt mitä se oli ja kun aloin tajuta,suljin sen mielestäni kuin rinnakkaistodellisuuteen koska sen asian ottaminen todellisuuteen oli liian tuskallista.
lopulta jakaiduin kuin kahdeksi eri ihmiseksi,siksi joka kärsi vuosi toisensa perään sen miehen teoista ja siksi joka eli tätä normaalia elämää en antanut näiden kahden todellisuuden sotkeutua toisiinsa.
lopulta sitä kuitenkin hajoaa..
nyt tiedän ja käsitän tapahtuneen mutta olen niin rikki..en nauti seksistä,koen valtavaa itseinhoa ja sairastan bulimiaa ja masennusta..ja tunnen olevani niin yksin tuntemuksieni kanssa,en muista kaikkea mitä minulle on tehty mutta loukattu ruumiini sitäkin paremmin..
onko ketään joka ymmärtäisi mille musta tuntuu?

 

täällä kans samankokemuksen omaava....olin 9-vuotias kun sukulaiseni alkoi käyttään hyväksi.en aluksi itse edes ymmärtänyt mistä kyse, mutta kun jälkeen päin "valkeni" oli se minulle kauhia sokki...aloin karttelemaan miehiä/poikia....jännitin siihen saakka kun esikoista aloin oottaan että onko hyväksikäyttö järränyt ikuiset arvet että jäisinkin lapsettomax....en tiiä mistä tuli....
miehelleni en ole pystynyt siitä puhumaan muuta kuin olen joskus maininnut...seksi on ollut avioliitossa ihan normaalia...
sille miehelle en pysty enää koskaan oleen edes tuttava...mutta jospa on "kosto" sille miehelle kun on yrittänyt vaimonsa kanssa lasta nyt reilu 10 vuotta tuloksetta....

 

Vain hyväksikäytetyt ymmärtävät toisiaan.Minä olen ja minä ymmärrän miltä se tuntuu,silloin joskus lapsuudessa ja nyt vanhempana.Olet rikki mutta silti kaipaat jo normaalia elämää..kauheaa.Mä olen käynyt vuoden psykologilla joka on pelastanut mut pohjasta.Nyt olo on kaikkeen sopeutunut,joskus tietenkin katkera,vihainen ja syvästi masentunut.

 

\

täällä kans samankokemuksen omaava....olin 9-vuotias kun sukulaiseni alkoi käyttään hyväksi.en aluksi itse edes ymmärtänyt mistä kyse, mutta kun jälkeen päin "valkeni" oli se minulle kauhia sokki...aloin karttelemaan miehiä/poikia....jännitin siihen saakka kun esikoista aloin oottaan että onko hyväksikäyttö järränyt ikuiset arvet että jäisinkin lapsettomax....en tiiä mistä tuli....
miehelleni en ole pystynyt siitä puhumaan muuta kuin olen joskus maininnut...seksi on ollut avioliitossa ihan normaalia...
sille miehelle en pysty enää koskaan oleen edes tuttava...mutta jospa on "kosto" sille miehelle kun on yrittänyt vaimonsa kanssa lasta nyt reilu 10 vuotta tuloksetta....

Luojan kiitos, että tämä mies ei ole pystynyt saamaan lapsia. Sinun kokemuksesi kertaantuisivat toisella viattomalla lapsella.

Sitä mietin vain kirjoituksianne lukiessa, että onko kukaan tehnyt rikosilmoitusta hyväksikäytöstä?

 

Rikoisilmoitusta? en minä ainakaan ja mitä se auttaisi? Saattaisin itseni semmoseen ryöpytykseen että ei ikinä! Ja millä sen todistat? Ei millään ja varmaan rikoksena jo vanhentunut?
Minullakin on sama mikä monella muulla: On vaikea suhtautua miehiin. En halua mielellään työpariksi miestä, vähän niinkuin vähtätelisin miehiä (ehkä myös omaa)? En osaa ottaa miestä tasavertaisena aikuisena, vaan jotenkin heti ajattelen että mitäkähän tuo(kin) mies minusta haluaa / tai ajattelee. Kai on vähän huono itsetuntokin..

 

\

Rikoisilmoitusta? en minä ainakaan ja mitä se auttaisi? Saattaisin itseni semmoseen ryöpytykseen että ei ikinä! Ja millä sen todistat? Ei millään ja varmaan rikoksena jo vanhentunut?
Minullakin on sama mikä monella muulla: On vaikea suhtautua miehiin. En halua mielellään työpariksi miestä, vähän niinkuin vähtätelisin miehiä (ehkä myös omaa)? En osaa ottaa miestä tasavertaisena aikuisena, vaan jotenkin heti ajattelen että mitäkähän tuo(kin) mies minusta haluaa / tai ajattelee. Kai on vähän huono itsetuntokin..

Hyväksikäyttäjä edesvastuuseen teoistaan! Hyväksikäyttö on rikos, vanhenee tosin 10 vuodessa. Omalla kohdalla tekijän edesvastuuseen saaminen oli piste asialle. Tosin koskaan ei unohdu, mutta auttoi kuitenkin.

 

Liityn myös joukkoonne.
Minua käytettiin hyväksi perhepäivähoidossa. Perheen isä oli myös omien kahden tyttönsä kimpussa. Olin 4-8 vuotias.
8- vuotiaana tajusin ettei tämä olekaan oikein tai normaalia ja sen jälkeen suljin sen sisimpääni, ikinä kellekkään en puhunut enkä itsekään muistanut. Elin suht normaalia elämää kunnes iski kolmenkympin kriisi ja aloin käydä elämääni isolla haravalla läpi. Tajusin olleeni AINA ahdistunut ja pelkoja oli joka lähtöön. Apu löytyi regressio-hoidosta, siinä pääsee palaamaan menneisyyteen. Se oli pelottavaa mutta erittäin antoisaa. En aluksi voinut uskoa kaikkea muistamaani todeksi! Mutta kun olin itselleni rehellinen, tiesin, että joitain pieniä muiston palasia mieli ei ollut onnistunut tuhoamaan....
Nyt olen parin vuoden jälkeen kohtaamisestani aivan eri ihminen. Raskaaksikin tulin 6 vuoden yrittämisen jälkeen! =) Seksi on kyllä vieläkin takkuilevaa. Välillä kaameat muistot iskevät kesken hellien hetkien mieleen....=( Se on raivostuttavaa ja surullista.
Kaksi asiaa vaivaa minua edelleen; asiasta ei voi puhua kenenkään kanssa, kukaan ei ymmärrä joka ei ole itse kokenut, eikä haluakaan ymmärtää. Ystävätkin vain menivät hiljaisiksi ja vaikeiksi kun kerroin. Sehän auttoi suuresti suunnattomalle häpeän tunteelle....On se sen verran kamala asia.
Toiseksi; en tiedä mitä tekisin kyseisen perheen suhteen. Haluaisin jutella tyttöjen kanssa mutta en uskalla kun emme ole olleet yhteyksissä 10 vuoteen. Mitä jos he eivät muista tai haluavat kieltää jne....
Esikoista tässä odotellessa olen miettinyt että kuinka ikinä voin luottaa keneenkään jotta voisin viedä häntä hoitoon! Välillä kun piru iskee epäilen jopa omaa miestäni.
Nooh, ehkäpä ajan kanssa ja luottaen kuuluisaan äidin vaistoon. =)

Kirjoitelkaa ihmeessä tuntojanne, kohtalontoverit auttavat toisiaan.

Enkeleitä elämäänne!

 

Moni joka on joutunut hyväksikäytetyksi, niin se hyväksikäyttäjä on ollut aikuinen mies. Mutta minulla on hieman erikoisempi tilanne, hyväksikäyttäjä oli 4v. vanhempi naapurin poika. Itse olin ehkä joku 10v., en muista tarkkaan mut ala-asteikäinen kummiskin. Tämä poika sai suostuteltua minut vaikka mihin tekoihin :'( Olimme myös joka kerta "ihan silleenkin", kuvottavaa... Kellekkään en ole koskaan kertonut tästä asiasta, hävettää niin pirusti :ashamed: vaikka ei pitäis. Jonkinlaisia traumoja tästä on jäänyt koska en ole koskaan saanut orgasmia yhdynnässä, parin vuoden sisällä on joitakin kertoja ollut tosi lähellä.

 

Tuota aiemmissa viesteissä mainittua unohtamista olen miettinyt omalla kohdallani. Mitään pienintäkään mielikuvaa ei minulla ole. Vain äärettömän ja täysin ymmärtämättömän paha, kuvottava, fyysisesti satuttava olo joka kerran kun luen asiaan liittyvästä tekstiä. Kuin ruumis muistaisi mutta mieli ei.

Minulla on akaksi lasta. Heidän kohdallaan olen ylihuolehtivainen. En koskaan päästä vieraiden miesten kanssa saunaan tai pesuille, yökylään vain kumminsa eli siskoni luo. En ahdistele tai puhu lapsille asiasta, mutta itseäni ahdistaa. Pelottaa koko ajan että joku tekee heille pahaa. Olen vielä ammatissa jossa pakosta törmää harvakseltaan hyväkösikäytettyihin. Ei onneksi muuta kuin esitiedoissa.

Mutta miksi minuun sattuu. Miksi pelkään niin paljon omien lasteni puolesta?

 

Täältäkin löytyy yksi hyväksikäytetty. Mulla on sillä lailla eri tilanne, kuin monella muulla täällä, että hyväksikäyttäjä oli oma kaks vuotta vanhempi veljeni. Hyväksikäyttö alkoi ollessani 10vee ja tulen varmaan aina muistamaan sen ekakerran kun veli hiippaili yöllä huoneeseeni ja käski olla hiljaa, ettei äiti herää. En edes tajunnut mistä oli kyse, saatika että oisin tajunnu laittaa vastaan hänen hipelöintiään. Tajusin vasta joskus yläasteelle siirtyessä, mistä on kyse ja silloin sitä oli jo kestänyt niin kauan aikaa, että en osannut kieltää veljeäni. Mulla inhotti ja pelotti, mutta en pystynyt sanomaan, et painu hiiteen siitä. Yritin joka kerta väistellä veljeäni vetämällä peittoa tiukasti ympärille, mutta aina se sai ujutettua itsensä saman peiton alle. Sitä samaa kesti n.8 vuotta. Ja nämä siis tapahtuivat aina iltaisin omassa kodissamme. Se loppui, kun veljeni itse tajus lopettaa sen ja pyysi anteeksi käytöstään. No, annoin anteeksi, mutta unohtaa en voi koskaan. Se miten se vaikuttaa elämääni, on siinä, että seksi ei oo mulle todellakaan koskaan ollu maailman tärkein eikä kait vielä viidenneksikkään tärkein asia maailmassa. Pystyn kyllä nauttimaan seksistä oman mieheni kanssa, mutta mies on aina se aloitteen tekijä. Mulla ei niin paljoa oo koskaan himottanu, että oisin ollu kovinkaan aloitteellinen. Joskus kärsin tästä paljonkin, kun haluaisin olla kiinnostuneempi seksiä kohtaan, mutta kun ei oo sellaisia tunteita, niin niit ei väkisinkään saa tulemaan. Niin ja miehelleni oon tästä asiasta joskus yrittäny puhua, mutta ei vissii oikee tajunnu kui palijo se muhun on vaikuttanu, totes vain, että on hänki teinipoikana puristanu pikkusiskoa kerran tissistä. :headwall: Joskus haluaisin unohtaa nää vanhat asiat, mutta minkäs teet, kun ne vaikuttaa kaikkeen siihen millainen minusta on tullut. Haluaisin tuntea enempi, mutta en kykene siihen. :'(

 

Minä kanssa kokenut hyväksikäytön kun oli seitsemän-kahdeksan vuotias.Tekijä oli oma veli mikä tekee asian todella vaikeaksi ja häpeälliseksi.Veli on ollut silloin 14-vuotias. Kaikki seksuaalinen hyväksikäyttö tapahtui koti-tiloissa.Palkkioksi sain rahaa ja pääsin innoissani karkkikauppaan Teot eivät olleet "onneksi"minuun varsinaisesti liittyviä.Eli minä olin se jolla oli housut jalassa. Kerran muistan kun veli koitti itseään analiini.Se oli ainut kerta kun jouduin laskemaan housuni. Se oli kammottavaa.
Musta hyväksikäyttö on kammottavaa jos siihen liittyy varsinainen yhdyntä.
Kyllä kauan menee ennen kuin saa itsensä kootuksi.Nuoruudessa vasta tajusin miten väärin minua kohtaa on toimittu.Minä pieni raukka viaton lapsi.En tiennyt silloin mistään mitään.
Salasin ja salasin..kunnes oli pakko purkautua.Ja sen joutui kuulemaan oma mieheni.Olin lähdön partaalla.Olin itseeni pettynyt miksi en ollut kertonut jo seurustelu vaiheessa. Sitten alkoi terapia jossa sain keskustella ammattiauttajan kanssa.Vuoden päivät purin tuntojani ja mietittiin miten tästä eteenpäin.
Vaikeita tilanteita ovat perhejuhlat.Voitte kuvitella.
Vaikka veli on todella katuvainen,yhteen väliin soitteli aivan ja puhui asiasta miten hän nuorempana niin vääristyi seksuaalisesti.Oli surullinen puolestani jne.Katui,katui.Kerto niin miten hän itsekkin on kärsinyt tästä.silti en tunne häntä kohtaan mitään veljellistä.Hän pilasi elämäni.Piste. Kunhan välit säilyvät vain että tulemme toimeen toistemmme kanssa pakon edestä.
Nyt olen nykyiseen tilanteeseen todella onnellinen,on mies,lapsi.Mutta sen tiedän että ikään en asiasta kerro enempää,lapsilleni enkä siskoilleni.Se olis sama kun pudottais pommin.
Kertokaa kokemuksianne,toivotaan että tämä tästä :hug:

 

Tämä näin kamala kuvottava asia on tuskallinen minullekin vaikka hyväksikäyttäjä oli sukulaismies, hoitosetä, saatikka jos se olisi ollut oman perheen jäsen. En joudu olemaan häneen missään tekemisissä onneksi. Miten kohdata sellainen henkilö joka on tehnyt jotain niin kauheaa minulle?
Ei sitä silloin lapsena tajunnut että se ei ole normaalia. Isäni veljellenikin oikein tyrkytin itseäni 6-vuotiaana. Hän käytti tilanteen myös hyväkseen ja omantunnon tuskissa kertoi ettei näin saa eikä kuulu tehdä. Siitä alkoi häpeä josta ei vieläkään tunnu pääsevän erilleen.
Aikuisena en muistanut mutta keho muisti ja kaikki asiaa koskevat jutut raastoivat jotenkin kohtuuttomasti. Sitten aloin muistaa että jotain outoa on ollut hoitopaikassa, mutta en halunnut millään hyväksyä ja muistaa että myös minä olin uhri.
Kun kerroin asiasta terapiassa kulkiessani läheisilleni, eihän ne osanneet sanoa mitään. Aivan kuin ne eivät ymmärtäisi mitä kieltä puhun. Se tuntui vaikealta. Että sai sen kakistettua ulos ylipäänsä ja sitten ei mitään reaktiota.... Miehenikään ei ole reagoinut mitenkään erikoisemmin vaikka onkin myötätuntoinen. Ei kai sitä pysty käsittämään terve ihminen että sellaista ihan todella tapahtuu ihan mattimeikäläisten keskuudessa.
Se kaikki mennyt saa vieläkin minut tuntemaan epätoivoa ja olo on jotenkin pilattu, saastunut. Sitä mitä on menettänyt (eikä edes oikein tiedä mitä tarkalleen ottaen on menettänyt) ei vain saa takaisin eikä tekemättömiksi niitä kauheaita hetkiä. Suurimmaksi osaksi menee jo hyvin nyt terapian ansiosta mutta kyllä on lujassa.
Kuinka moni hyväksikäyttäjä ei saa rangaistusta vain siksi että me häpeämme?!!

Valoa tiellemme ja kunnon halaukset kaikille teille! :hug:

 

Mä henkilökohtaisesti kaipaan elämätöntö lapsuutta,sitä että olis saanut olla niinkuin pienen lapsen kuuluukin.Kirmata kesäniityillä ilman huolia ja murheita. Mutta sitä ei saa koskaan kokea.Täytyy nauttia oman lapsen lapsuudesta ja saada siitä mahdollisimman ihana ja huoleton.Kaikkeni ainakin yritän :heart:

 

On surullista lukea kertomuksianne. Minulla on kaksi pientä tytärtä. Minkä neuvon antaisitte: minkä ikäisenä lapsia pitää varoittaa hyväksikäytön vaaraoista? Millä sanoilla siitä voisi puhua, jottei pieni mieli säikähtäisi liikaa?