Ideoita asian hoitamiseen? Lasten katkenneesta ystävyydestä kyse.

Meidän lapsella oli kaveri, jonka kanssa vietti melkein päivittäin aikaa. Usein kyllä meidän lapsi valitti, että ei tykkää kun kaveri leikkii aina jotain rajuja leikkejä. Ja kyllä ne leikit olikin todella usein sellaisia, että niihin oli pakko aikuisen puuttua, jos ei muuten niin kielenkäytön suhteen.

Meidän lapsi tuossa joitain viikkoja sitten ilmoitti, että hän ei suostu enää leikkimään tämän kaverinsa kanssa, koska kaveri oli heitellyt häntä kovilla lumikokkareille kun hän ei ollut jotain temppua osannut tehdä oikein, ja sitten oli toinen tapaus jossa oli ollut väkivallalla uhkailua kun jutut ei menneet kaverin mielen mukaan.

Mä ymmärrän hyvin, että meidän lapsi ei halua tän kaverin kanssa leikkiä jos homma ei muutu, mutta mä en tiedä että mitä tässä pitäis tehdä. Meidän lapsi ilmoittaa, että ei suostu enää koskaan leikkimään tämän kaverin kanssa koska ei usko, että kaveri muuttuis. Mä olen yrittänyt sanoa, että voidaan kokeilla leikkimistä niin että siinä on aina jompi kumpi läsnä, minä tai isänsä.

Lapsi ei suostu edes tälle kaverille puhumaan, ja ahdistuu aivan mielettömästä jo siitä tilanteesta jos mahdollisesti joutuu ehkä puhumaan tai kuuntelemaan kun tämä kaveri puhuu. Yksi päivä tuli itkien koulumatkalta kotiin, kun tämä kaveri oli odotellut häntä ja tivannut että miksi ei enää leiki hänen kanssaan. Ja mä ja mies ollaan molemmat selitetty monta kertaa tälle kaverille, että miksi meidän lapsi ei halua tulla leikkimään.

Mutta, ei mene perille. Muutama päivä oli väliä, että ei tullut kysymään tai yhyttänyt tuolla koulumatkalla, mutta nyt on taas oikeastaan koko ajan tullut kysymään. Nytkin kun tuli, meidän lapsi sulkeutui omaan huoneeseensa eikä suostunut tulemaan sieltä pois ollenkaan, että olisi tälle kaverille tullut sanomaan että ei halua tulla leikkimään. Jos ovat pihalla yhtä aikaa yhteisten kavereiden kanssa, meidän lapsi tulee yleensä heti sisälle.

Mä en tiedä, että mitä tässä pitäis tehdä. Mä yritän omalle sanoa, että sen pitää itsekin sanoa tälle kaverille miksi ei halua leikkiä, mutta kun ei se suostu ja menee ihan lukkoon. Pelkää todella paljon tilanteita, joissa voi joutua tämän kaverin kanssa tekemisiin, ja minä esimerkiksi joudun nykyisin menemään aina vastaan kun lapsi tulee koulusta.

Kyse on siis 7-8-vuotiaista.

 

Voisko tilanteessa olla paikallaan jutella lapsen vanhempien kanssa? Jos menisitte vaikka kyläilemään ja vanhemmat vois olla siinä leikkiessä mukana. Ja jos ei homma muutu niin sittenhän se on aika selvä. Mutta tuommosenaan tilanne kuulostaa ehkä hiukan epäreilulta sille kaverille.

 

Joo, on käyty vanhemmille puhumassa niin että se kaveri oli siinä. Oma lapsi ei suostu, vaan menee ihan paniikkiin ja ahdistuu, kun ollaan "pakottamassa" juttelemaan. Ja väkisinhän mä en sitä saa puhumaan. Mä olen tälle kaverille monen monta kertaa jutelllut, siis jokaisella kerralla nätisti ja puhunut asian puhki että varmasti ymmärtää että mistä on kyse ja miksi, ja että miksi esimerkiksi kavereita ei kohdella niin että uhkaillaan/satutetaan/jne. Mutta ei tää vaan toimi, enkä mä tiedä miten mä pystyn saamaan tän ahdistuneen lapsen puhumaan

 

Vanhempien kanssa kannattaa jutella, ja jos lapsi oikeasti pelkää tota toista poikaa noin paljon eikä halua olla kaveri, niin älä vaan missään nimessä pakota sen kanssa leikkimään..
pieni tauko kaveruudesta on ihan paikallaan, ehkä se sit ajan myötä helpottaa ja ties vaikka uudestaan ystävystyisivät.

 

niin ja jos olet huolissasi siitä et se lapsi ei puhu, niin omille vanhemmille on joskus vaikeaa puhua, varsinkin jos kuvittelee et oma mielipide on äidin/isän tahdon vastainen..

olisiko lapsella jotain läheistä aikuista, mummi, kummi tai muuten vaan tuttu? Heille lapsi saattaisi puhuakkin

Jos lapsi tuolla tavoin käytöksellään viestii sulle et häntä pelottaa jutella sen "kaverin" kanssa, niin anna sen olla puhumatta..

 

En yhtään tunne ton ikäsen sielunelämää, mutta omaa lapsuuttani kun muistelen niin mulla oli kanssa kaveri jonka kanssa leikit alko jossain vaiheessa inhottaa. Oli vähän mollaamista ja kiusaamista vaikka oli kaveri olevinaan. Vanhemmat sitä vähän ihmetteli mut en halunnu siitä kertoa. eli varmaan lapsesi on oikeasti tosi ahdistunut, että ehkä sitten tosiaan kannattaisi vaan antaa olla, jos kuitenkin asiaa on yritetty parannella. Ja kertooko lapsesi sinulle varmasti koko totuuden, ettei kyse ole esim. kiusaamisesta ? usein sellaisesta ei uskalla äidille kertoa.

 

Ja kertooko lapsesi sinulle varmasti koko totuuden, ettei kyse ole esim. kiusaamisesta ? usein sellaisesta ei uskalla äidille kertoa.

No kyllä se mun mielestä menee jo kiusaamisen puolelle, jos kaveria uhkaillaan ja kiristetään, vaikka olis olevinaan kaveria :/ Kurja tilanne kaiken kaikkiaan. Mä oikeastaan haluaisin, että mun lapsi suostuisi tälle kaverille puhumaan (siis minun läsnäollessa) ihan vain siksi, että pääsisi siitä pahimmasta pelostaan yli. Ymmärrän hyvin, että ei halua tän kaverin kanssa leikkiä, mutta asia pitäisi jotenkin saada nyt ratkeamaan toisella tavalla. Eikä näin, että toista pelottaa ja toinen tulee ja tulee oven taakse kysymään kerta kerran jälkeen uudelleen.

Fyysisesti meidän lapsi on suurempi, ja olen hänelle erikseen sanonut tästä kaverista että lapsella on aina oikeus puolustaa itseään.

Eilen lapsi sanoi minulle, että ei pysty uskomaan, että heistä enää ikinä voisi tulla kavereita, että hänestä tuntuu siltä että asiat on niin eri tavalla että ei voi enää palata siihen että leikkisivät yhdessä. Hän haluaisi vaan, että tämä kaveri jättäisi hänet rauhaan.