iltanaurut :D

"pölyhousu"
Pariskunta päätti harrastaa seksiä. Nainen kyllä kostui hyvin, mutta miehellä
ei seissyt kunnolla. Neuvokkaina he sitoivat peniksen varteen tueksi 2
lyijykynää. Sitten sisään. Silloin pimppi sanoi: on täällä juossut isoa ja
pientä, valkoista, mustaa ja kumipukuista, mutta ei tänne ennen ole ketään paareilla tuotu!
 
Blondi oli mennyt kesäksi maatilalle töihin. Alkajaisiksi isäntä käski blondin lähteä lypsylle. Eipä aikaakaan, kun blondi tuli takaisin ämpäri täynnä ja kysyi isännältä:
- Oletko nyt tyytyväinen? Tähän isäntä:
- Kyllä kyllä, mutten läheskään yhtä tyytyväinen kuin tuo sonni, jonka sinä juuri lypsit!

:xmas:
 
Vanki oli karannut vankilasta ja murtautui sitten erään pariskunnan taloon. Hän yllätti pariskunnan ja sitoi heidät tuoleihin. Sitten vanki kuiskasi jotakin naiselle ja lähti vessaan päin. Mies tokaisi vaimolleen '' Hän on varmaan puutteessa oltuaan vankilassa kauan. Tee mitä hän ikinä haluaa. Pysy vahvana rakas!'' Sitten nainen sanoi: '' Hän kertoi olevansa homo ja hän kysyi missä meillä on vaseliinia. Sanoin että vessassa ja hän palaa kohta. Pysy vahvana rakas! :D
 
Vaimo oli toistamiseen huomautellut miehelleen rikkinäisestä pesukoneesta ja aidasta, mutta tuloksetta, MITÄÄN ei tapahtunut, vaan mies kuivasti huomautti vain: - Vittu mä mikään remonttimies ole !
Eräänä päivänä mies tuli kotiin ja ensimmäisenä pisti merkille korjatun aidan ja sisälle mennessään kuuli pesukoneen olevan pyörimässä.
Ihmetteli siinä sitten oliko vaimo itse pistänyt toimeksi ?
Vaimo iloisena kertoi, että naapurin Pena oli pistäytynyt kylässä ja suorittanut näppärästi korjaustyöt.
- No mitäs se Pena halusi palkaksi, kysyi mies.
- Sanoi vain, että leivotko pullaa vai annatko pillua, vaimo siihen.
- No leivoit pullaa sitten ?
- Vittu mä mikään leipuri ole, tokaisi vaimo.
 
  • Tykkää
Reactions: cc ja NannaIhana
Tuvassa oli pahemman luokan perheriita. Isäntä ryntäsi ulos rantaan ja alkoi vihapäissään soutaa pois. Emäntä lähti perään:
- Entäs talo?!
- Myy jumalauta!
- Entäs karja?!
- Lahtaa perskele!
- Entä mettät?!
- Hakkaa saatana !
Emäntä nosti hamettaan ja huusi:
- Entäs tämä? Isäntä kääntyi takaisin ja mutisi: ja saatana, joskus kyllä vielä lähären!!!
 
Mies menee kauppaan ostamaan Barbie-nuken tyttärelleen lahjaksi.Hän kysyy myyjältä mitä Barbiet maksavat. Myyjä vastaa,meiltä löytyy:Yoga Barbie 14,90,Beach Barbie 14,90,Disco Barbie 14,90,Eronnut Barbie 199,50. Hämmästynyt isä kysyy:Miksi Eronnut Barbie maksaa 199,50 kun muut maksavat vain 14,90?Närkästynyt myyjä pyörittelee silmiään ja huokaa:Eronneen Barbien mukana tulee Kenin auto,Kenin talo,Kenin vene,Kenin tietokone,yksi Kenin ystävistä ja avaimenperä joka on tehty Kenin palleista.

:LOL::LOL:
 
jos yks viä :D

Pari oli ollut naimisissa 20 vuotta.
Aina rakastellessa mies vaati valojen sammuttamista.
20 vuoden jälkeen vaimo päätti lopettaa tämän typerän tavan ja kesken villin romanttisen session laittoi valot päälle. Hän näki miehensä pitelemässä vibraattoria ja huusi miehelleen: "Sinä impotentti roisto! Miten olet voinut valehdella minulle kaikki nämä vuodet!
Tälle on parasta löytyä hyvä selitys!"
Mies katsoi vaimoaan suoraan silmiin ja sanoi rauhallisesti:
"Minä selitän lelun... selitä sinä lapset."

:LOL:
 
ei hitto lensi pommakit näytölle :D :D

Kaksi miestä oli vessassa pisuaarilla vierekkäin. Heillä molemmilla oli samankaltainen ruskea nahkatakki.
- Kappas vain, meillähän on samanlaiset. Minulla on vain hieman pienempi ja kuluneempi, totesi toinen.
- Niin. Ja takkimmekin muistuttavat toisiaan.

:LOL:
 
minä,
Aine: Nainen
Merkki W, N, F
Keksijä Aatami
Atomipaino: Hyväksyttävissä 65 kilon tietämillä, mutta tiedetään vaihtelevan 45 ja 90 kilon välillä.
Esiintyy: Tiheinä keskittyminä kaupunkilaisalueilla.
Fyysiset ominaisuudet: Kiehahtaa pienimmästäkin syystä, muuttuu hyytäväksi ilman syytä. Sulaa käsiin jos käsitellään asiaankuuluvasti. Kitkerä väärinkäytettynä. Pintaa peittää yleensä erilaisten kemikaalien sekoitus.
Kemialliset ominaisuudet: Reagoi hyvin herkästi joutuessaan tekemisiin kullan, hopean, platinan tai jalokivien kanssa. Pystyy absorboimaan suuria määriä hyväntuoksuisia nesteitä. Saattaa räjähtää spontaanisti jos jätetään yksin miehen seuraan. Reagoi hitaasti lämpimään nesteeseen upotettuna, mutta reagointiaika pienenee kohtuullisilla alkoholimäärillä. Vääntyy, mikäli painetta kohdistetaan oikeisiin paikkoihin.
Käyttötarkoitukset: Erittäin koristeellinen varsinkin kalliissa urheiluautoissa. Yksi parhaista rahavarantojenvähennysestereistä. Oikein kohdeltuna myös suuri apu rentoutumisessa, mutta väärin kohdeltuna suuri haitta yritettäessä rentoutua.
Tunnistetaan seuraavilla kokeilla: Punastuu yläposkista mikäli tavataan luonnollisessa asussaan. Muuttuu vihreäksi havaitessaan paremman näköisen lajitoverinsa.
Varoitukset: Erittäin vaarallinen kokemattomissa käsissä. On myös arveluttavaa ja laitonta omistaa enemmän kuin yksi kappale.
 
minä,
Bisnes on bisnestä

Pieni vanha nainen meni Kanadan suurimpaan liikepankkiin mukanaan kassillinen rahaa. Hän vaati päästä pankinjohtajan puheille avatakseen talletustilin, koska hänellä oli paljon rahaa! Hetken emmittyään virkailija päästi naisen johtajan puheille. Kun johtaja kysyi talletuksen määrää, nainen vastasi 165.000 jenkkidollaria ja kumosi laukkunsa sisällön johtajan pöydälle. Johtaja oli tietysti erittäin utelias tietämään, miten ihmeessä naiselle oli kertynyt niin paljon rahaa ja kysyikin:

- Kuinkas rouvalla on noin paljon rahaa?
- Teen vetoja, vastasi nainen.
- Minkälaisia vetoja?
- No, esimerkiksi lyön sinun kanssasi 25 000 dollarista vetoa että pallisi ovat littanat!
- Tuohan on aivan absurdi veto! huusi johtaja.
- No, suostutko vetoon, kysyi nainen.
- Varmasti. Lyön vetoa 25 000 dollarista, että pallini eivät todellakaan ole littanat!
- OK, mutta koska niin suurista rahoista on kyse, saanko tuoda huomenna kello 10 lakimieheni todistajaksi? kysyi nainen.
- Tottahan toki.

Yöllä johtaja oli hyvin hermostunut vedosta ja vietti pitkän tovin peilin edessa tutkien pallejaan. Hän tutki ne perinpohjin, etteivät olleet littanat ja sitä kautta oli varma, että voittaa vedon. Seuraavana aamuna täsmälleen kello 10 pieni, vanha nainen ilmestyi pankinjohtajan huoneeseen lakimies mukanaan. Hän esitteli heidät toisilleen ja kertasi vielä vedon sisällön 25 000 dollaria, mikäli pallit eivät ole littanat. Johtaja hyväksyi vedon ja niinpä nainen pyysi johtajaa riisumaan housunsa, jotta kaikki näkisivat kiistakappaleet. Pieni, vanha nainen tarkasteli hyvin läheltä sukukalleuksia ja pyysi, jos vielä saisi koskea niihin.

- No okei, sanoi johtaja, - 25 000 dollaria on niin paljon rahaa, että täytyyhän sinun olla aivan varma.

Juuri silloin johtaja huomasi naisen lakimiehen pamauttelevan päätään seinään. Johtaja ihmetteli:
- Mitä helvettiä sinun lakimiehesi tekee?
- Ei mitään. Paitsi että löin juuri hänen kanssaan vetoa 100 000 dollarista siitä, että tänään kello 10 minulla on Kanadan suurimman pankin pankinjohtajan pallit kädessäni!!
 
"vieras"
Kuusi- ja neljävuotiaat pohjalaisveljekset ovat kotona
yläkerrassa omassa huoneessaan.
Kuule pikkuveli." sanoo kuusivuotias, "luulen jotta ollahan sen
ikääsiä, että aletahan kiroolla."
Nelivuotias nyökkää hyväksyen. Isoveli jatkaa: "Kohta ku mennähän
aamiaaselle, mä sanon jotaki joss on 'saatana' ja sä sanot jotaki
joss on 'vittu'."
Pikkuvelikin alkaa innostua ideasta.
Äidin saapuessa keittiöön ja kysyessä, mitä kuusivuotias haluaisi
aamupalaksi, tämä vastaa: "No muroja, saatana."
LÄISKIS - poika lentää tuolistaan lattialle, ryömii keittiön
poikki, nousee
ylös ja juoksee yläkertaan äiti kintereillään läpsien poikaa
persuksille joka askelmalla. Hän lukitsee pojan huoneeseen ja
huutaa: "Pysyt sitten siellä kunnes lasken sut ulos!!"
Sitten hän palaa keittiöön ja kysyy tiukkaan sävyyn
nelivuotiaalta:
" Ja mitähän nuorempi herra mahtaa haluta aamiaaseks?"
" En tielä," nelivuotias sopertaa itku kurkussa, "mutten ainakaan
niitä vitun muloja."
:LOL::LOL::LOL:

IHANA!!! :D:heart:
 
"Vieras"
Isä osti valheenpaljastimella varustetun robotin joka lyö ihmistä aina kun tämä valehtelee. Hän päätti testata robottia ruokapöydässä.
Poika, missäs olit tänään?
Poika vastaa -Koulussa
Robotti lyö poikaa
Ok, katsoin DVD:tä kaverien kanssa!
-Mitä filmiä katsoitte?
-Toy Storya.
Robotti lyö taas poikaa!
Ok, se oli pornofilmi!, poika huutaa.
-MITÄ? Sun iässäs en edes tiennyt mitä porno on, sanoo isä.
Robotti lyö isää.
Äiti nauraa -Hahah poika on todellakin sinun poikas.
Robotti lyö äitiä!!
 

Yhteistyössä