"Isä on vauvalle ihan yhtä tärkeä kuin äitikin"

Uskotteko tähän väitteeseen?

Minä en. Se nyt on vaan ihan biologiaa. Äiti kantaa vauvaa 9 kk ja vauva on syntymän jälkeen symbioosissa äidin kanssa. Äiti imettää vauvaa ja jää vähintään 9 kuukaudeksi äitiyslomalle. Vaikka isä hoitaisi lasta, ei hän pääse vauvavuotena samaan asemaan, kun äiti. Ja isä on usein töissäkin, jolloin tälle on mahdotonta edes hoitaa vauvaa yhtä paljon kuin äiti.

Vauvavuoden jälkeen asetelma tasaantuu, mikäli kyseessä on osallistuva isä.

 

Kyllä uskon. Itseasiassa meillä esikoiselle isin läheisyys on aina ollut ykkösjuttu.. Jo ihan pienenä vauvanakin.

Kuopus taas on ollut enemmän äidin perään.

 

[QUOTE="ihme";25843166]Uskotteko tähän väitteeseen?

Minä en. Se nyt on vaan ihan biologiaa. Äiti kantaa vauvaa 9 kk ja vauva on syntymän jälkeen symbioosissa äidin kanssa. Äiti imettää vauvaa ja jää vähintään 9 kuukaudeksi äitiyslomalle. Vaikka isä hoitaisi lasta, ei hän pääse vauvavuotena samaan asemaan, kun äiti. Ja isä on usein töissäkin, jolloin tälle on mahdotonta edes hoitaa vauvaa yhtä paljon kuin äiti.

Vauvavuoden jälkeen asetelma tasaantuu, mikäli kyseessä on osallistuva isä.[/QUOTE]

Jos imetys ei onnistu, isä on jostain syystä kotona (vaikka työttömänä) niin silloin on mahdollisuus jakaa vauva-aika tasan.

 

Mikä vitun symbioosi?! Ei meillä ollut mitään symbioosia tai jos oli, niin kolmen hengen symbioosi, minä, iskä ja lapsi. Ainoa ero iskään oli se,että minä imetin. Käytettiin tosin myös tuttipulloa rinnalla, jonka antoi aina iskä, eli hänkin huolehti alusta saakka ruoan antamisesta. Että se siitä symbioosista. Nämä symbioosipuheet on just sellaisia, että hurahdetaan siihen vauvaan ja ollaan äärettömän epävarmoja tai ollaan vaan valittu sellainen mies isäksi, joka ei muutenkaan sitä vauvaa jaksa hoitaa, sitten voidaan hyvillä mielin selittää iskän puttumista hoitoon symbioosilla....

 

Tokihan tuo imetys tekee äidistä vauvalle aluksi ehkä sen ykkösvanhemman, mutta meillä kuopus oli ensimmäiset puolivuotta sellainen, että kun syömiset oli syöty ja muuten vaan kiukutti niin ainoa mikä tehosi tyttöön oli isin syli =)

 

Ei...ja nimenomaan "biologiaa" Olen joskus lukenut tutkimuksesta, jossa todettiin että vauva näyttää usein isältään ensimmäiset 10kk, siksi että myös isä tuntisi vauvan omaksi jälkeläisekseen, koska heillä ei ole samanlaista sidettä kuin äidillä ja lapsella. Äiti rakastuu lapseen jo odotusaikana ja usea mies on sanonut asian muuttuvan itselleen konkreettiseksi vasta lapsen synnyttyä (osa tuntiessaan liikkeet ja nähdessään lapsen ultrassa).

 

Ihan alkuun ei ole, jatkossa riippuen siitä miten paljon isä on vauvan kanssa. Vauva ei vielä osaa ajatella mitään sukulaissuhteita vaan on kiintynyt siihen mikä on tuttua, ja vastasyntyneelle vain äiti on tuttu. Ihan ilmiselvää mielestäni.

 

Uskon. Meillä kyllä isä on ollut niin osallistuva heti vauvan syntymästä saakka, että uskon hänen olevan vauvalle vähintään yhtä tärkeä kuin minäkin. Heillä onkin ihan omia juttuja myös, vaikka mulla ja vauvalla on imetys. Meillä on kovaa vauhtia kasvamassa oikeen iskän tyttö...

 

Uskon kyllä!
Imetin lastamme kuukauden kunnes maidon tulo loppui. Eli pullosta ja nykyään mukista maitonsa aina saanut. Mies oli työttömänä koko raskausaikani ja aina siihen asti kun lapsi täytti 1 vuotta. Menin töihin vanhempainvapaan loputtua, isä hoiti lasta kotona. Tyttö on aina ollut kummankin perään ja nyt kun mies aloitti työt niin olipa siinä tytöllä ihmettelemistä. Eikä täällä missään symbioosissa olla oltu Yhtälailla uskon että olis sama tilanne vaikka imetys olisikin onnistunut.

 

Uskon,koska meillä se on mennyt juuri niin,kaikkien kolmen lapsen kohdalla.
Isä on alusta asti syöttänyt,hoitanut,leikkinyt jne.. ihan yhtälailla kuin minä.Meillä mies ollut kotona ensimmäisen syntymästä lähtien (eläkeellä) ja näin ollen ollut mukana kaikkien lasten elämässä alusta asti,ihan samanlailla kuin minä.
Olen onnellinen siitä,että myös isällä on samanlainen side lapsiin,kuin minulla.

 

Minähän niitä vauvoja olen tietty hoitanut enemmän ja imettänytkin. Mutta meillä oli jokaisen vauvan kanssa sellainen käytäntö että vähintään pari kertaa viikossa lähdin illalla jonnekin ja isä hoiti vauvaa. Joskus olin niin pitkään että isä syötti vauvaa tuttipullosta, joskus taas tulin syötöksi kotiin. Niinä päivinä isä laittoi vauvan nukkumaankin.

Näin tehtiin ihan sen takia että isällä pysyy ote siihen, että jos jotain tapahtuu niin hänkin saa vauvan hoidettua.

Kuopuspoika oli vähän hanakampi mun perään mutta tyytyi kyllä aina sitten isäänkin kun lähdin, tytöt ei taas yhtään haikailleet mua.

Että tosi hyvänä kakkosena se isä on meillä tullut, ihan vauva-ajasta lähtien jos nyt oikeasta pitää lähteä arvottamaan lapsen vanhempia...

 

Kuka ja miten/ millä se tärkeys määritellään? Vauva itse sitä tuskin osaa määritellä.
Jos vauvan ainoa mahdollinen ravinto olisi sidoksissa imetykseen ja äitiin, olisi äiti eloonjäämisen kannalta tärkeämpi. Mutta jos taas vauvaa ruokittaisiin korvikeilla, en usko, että jos isä olis se vauvaa pääosin hoitava ja ruokkiva vanhempi, tekisi se edelleen äidistä tärkeämmän.
Symbioosin merkitystä en siltikään vähättele, en tokikaan ole voinut mitata, millaisella tärkeysasteikolla minä olen ollut vauvalleni ja olisiko symbioosia syntynytkään, jos itse en olisi ollut vauvaiässä lasteni pääasiallisin hoitaja ja ruokkija ( imetin) Mutta symbioosi oli hyvin voimakas myös minun puoleltani, ei siis yksin vauvan puolelta. Ehkä jopa niin, että minä olin enemmän kiinni vauvassa, kuin vauva minussa.

 

Oho, osahan kärkkäästi suhtautuu asiaan Mä varmaan ymmärsin asian jotenkin eritavalla kuin muut tai sitten en vaan tajua Mun mielestä äiti on äiti ja isä on isä, molemmat on tärkeitä lapselle elämässä, eikä kumpikaan voi korvata toista... mutta molemmilla on tietyllä tapaa omat "roolinsa" jotka muokkautuvat perhekohtaisesti. Mun mielestä äiti ei voi ikinä olla isä, eikä isä äiti ja näin ollen se suhde ei ole samanlainen... jos kukaa ny ymmärtää mitään ku yritän selittää

 

[QUOTE="titus";25843249]Uskon,koska meillä se on mennyt juuri niin,kaikkien kolmen lapsen kohdalla.
Isä on alusta asti syöttänyt,hoitanut,leikkinyt jne.. ihan yhtälailla kuin minä.Meillä mies ollut kotona ensimmäisen syntymästä lähtien (eläkeellä) ja näin ollen ollut mukana kaikkien lasten elämässä alusta asti,ihan samanlailla kuin minä.
Olen onnellinen siitä,että myös isällä on samanlainen side lapsiin,kuin minulla.[/QUOTE]

Tuollainen olisi kyllä niin ideaali tilanne!!

 

Meidän tapauksessa minä olen lapselle tärkeämpi, totta kai, kun isää ei ole kuvioissa. Lapsi on MINUN lapseni.

 

"isä on vauvalle yhtä tärkeä kuin äiti".
en tiedä.

mutta meillä vauvat on olleet aina yhtä tärkeitä niin isälle kuin äidillekin. ja sitä kautta on lapsille ja miehelle rakentunut loistava, lämmin suhde toisiinsa.

 

[QUOTE="ihme";25843166]Uskotteko tähän väitteeseen?

Minä en. Se nyt on vaan ihan biologiaa. Äiti kantaa vauvaa 9 kk ja vauva on syntymän jälkeen symbioosissa äidin kanssa. Äiti imettää vauvaa ja jää vähintään 9 kuukaudeksi äitiyslomalle. Vaikka isä hoitaisi lasta, ei hän pääse vauvavuotena samaan asemaan, kun äiti. Ja isä on usein töissäkin, jolloin tälle on mahdotonta edes hoitaa vauvaa yhtä paljon kuin äiti.

Vauvavuoden jälkeen asetelma tasaantuu, mikäli kyseessä on osallistuva isä.[/QUOTE]

Ihan alussa vauvalle on tutumpi äiti, ihan siksi, että on kohdussa kuunnellut äidin elimistön ääniä. Mutta sen jälkeen tärkein on lapsen ensisijainen hoitaja, oli se sitten kuka vaan.

Lisäksi haluan sanoa, että Suomessa ei todellakaan ole 9 kk äitiyslomaa, osa siitä on vanhempainvapaata, jonka vanhemmat saavat jakaa haluamallaan tavalla. Suomessa on isiä, jotka ovat hoitaneet lapsiaan jo vanhempainvapaalla kotona, kun lapsen äiti on palannut töihin tai opiskelemaan!

 

Meillä alkuun äiti on ollut tärkeämpi ja tutumpi koska olen imettänyt vauvoja ja ollut pääasiallinen hoitaja tuon endimmäisen vuoden, suurinpiirtein. Tilanteet ovat sitten myöhemmin tasaantuneet ja muuttuneetkin.

 

Uskon, että äiti on vastasyntyneelle tärkeämpi kuin isä.

Ja että isä on hieman isommalle vauvalle pikkuhiljaa ihan yhtä tärkeä kuin äiti.

Biologiaa. Ainakin meidän perheessä.

 

No siis... Ei varmaan ole mitään epäilystä siitä, etteikö äidillä olisi parempia valmiuksia vastasyntyneestä huolehtimiseen jo ihan puhtaasti biologisista syistä, vaikka imetyskin jätettäisiin pois laskuista. Äidin keho mm. reagoi ihokontaktissa olevan lapsen ruumiinlämpöön tehokkaammin kuin isän. Ihimisellä on kuitenkin lapsesta aikuisuuteen sukupuoleen katsomatta voimakas hoivavietti, mikä mielestäni kertoo siitä, että ihminen on kehittinyt lajiksi, jossa poikasista huolehditaan yhteisesti - sisältäen mummit, kummit, sisarukset, isän jne. Lapsella on myös jo hyvin pienestä asti keinoja muiden hoivavietin vahvistamiseen biologisesta sukulaisuudesta riippumatta (hymyily, mm). Joten sanoisin, että lapsi kiintyy jo pienestä pitäen voimakkaasti jokaiseen, joka hoivaa häntä säännöllisesti.

Sinänsä tuo otsikko kyllä nostaa miulla karvat pystyyn. Jotenkin tulee sellanen olo, että äiskä ja iskä kilpailee siitä, kummasta se vauva nyt tykkää enemmän. Ihan varmasti se lapsi kiintyy molempiin, eikä isän ja äidin tarjoaman hoivan tarvitsekaan olla samanlaista.

Meillä ainakin tämä alle vuoden ikäinen tississäroikkuja ja äitin kainalossa nukkuja on hyvinkin paljon isin perään.

 

[QUOTE="vieras";25843265]Oho, osahan kärkkäästi suhtautuu asiaan Mä varmaan ymmärsin asian jotenkin eritavalla kuin muut tai sitten en vaan tajua Mun mielestä äiti on äiti ja isä on isä, molemmat on tärkeitä lapselle elämässä, eikä kumpikaan voi korvata toista... mutta molemmilla on tietyllä tapaa omat "roolinsa" jotka muokkautuvat perhekohtaisesti. Mun mielestä äiti ei voi ikinä olla isä, eikä isä äiti ja näin ollen se suhde ei ole samanlainen... jos kukaa ny ymmärtää mitään ku yritän selittää [/QUOTE]

No toki, äiti ei voi olla isä ja isä ei voi olla äiti, sehän on tavallaan selvä (sama kun täti ei voi olla setä ja mummi ei voi olla ukki ). MUTTA, sekä äiti ja isä ovat kumpikin vanhempia ja voivat olla kyllä tasavertaisia ja lapselle yhtä tärkeitä. Ja minusta siihen ei tarvitse mitään sen kummempaa roolitusta, eikä myöskään äitiyden tai isyden korostamista.

Ja meilläkin on ollut esikoiselle isi aina tärkeempi kun äiti. Ihan vauvasta lähtien. Että riippuu paljon myös siitä lapsetakin.

Ja ap:n kommenttiin vähän saivartelua: äitiysloma ei kestä ihan 9kuukautta. Äitiysloma kestää 105pv ja sen jälkeen alkaa sen vanheipainvapaa, jonka voi viettää jompi-kumpi vanhemmista

 

uskon että molemmat yhtä tärkeitä,vaikkakin se ei varmaan näy ekan vuoden aikana.olen paljon vauvassa kiinni kun imetän ja isä ei saa samalla tavalla aikaa lapsen kanssa.kasvavalla lapsella kumminkin molemmat vanhemmat samalla viivalla.

 

Koen että mieheni on kyllä yhtä tärkeä lapsilleni vauva-aikana kuin minä. Toisaalta mieheni isyyttä ei nakerra se että täysimetin pitkään ja muutenkin imetys pysyi ja pysyy kuvioissa vuosia. Vastapainona isällä on omat juttunsa lasten kanssa ja voin antaa heille oman tilan ja ajan siihen.

Ajattelen ettei vanhemmuudessa ole tarkoitus yrittää korvata toista tai yrittää tehdä toista hyödyttömäksi (jotenkin tällainen kuva tulee joidenkin jutuista joiden mielestä imettäminen on äidin itsekkyyttä kun isä ei voi ruokkia vastasyntynyttä).

lisäys: meillä on oltu symbioosissa, minne minä menen, sinne tulee myös vauva. Jos on jokin paikka minne en vauvaa voisi ottaa niin sitten en mene itsekään. Hän nukkuu yöt kainalossani samassa sängyssä ja käytännössä olen hänen saatavilla 24/7.

 

Ainakin meillä on ollut... Isä oli syntymästä asti yhtä paljon mukana kuin minäkin, (en imettänyt) Ja biologisista syistä naisen nyt on se lapsi kannettava, mutta ei se vaikuta mitenkään myöhempään suhteeseen. Lapsi nyt kohta 3v ja yhtä läheinen molempien kanssa...

 

Mikä ihmeen 9kk ÄITIYSLOMA??