Isän tuki synnytyksessä

Kertoilkaahan avo/aviosiippanne eli lapsenne isän osallistumisesta synnytykseen?Saitteko tukea,kannustusta ym.Entä se hetki kun vauvanne vihdoin näki päivänvalon?
Itse olen jälkikäteen ollut tosi pettynyt avomieheeni.Eka lapsemme syntyi sektiolla ja tämä toinen alateitse.Synnytyksenkulku oli nopea mutta ponnistusvaihe suht pitkä 1h22min sekä kivut sen jälkeen...Jälkeenpäin olen ollut harmissani kun hänellä pyöri mielessä vain seuraavan päivän työt(aloitti keväällä uuden työn kun tyttömme syntyi kesällä) ja valitti omaa väsymystään!!Kätilökin sanoi jossain vaiheessa että isä voisi nyt vähän tsempata äitiä.Avomieheni itse myönsi että uusi työ on vienyt ajatukset,mutta hei ,synnytys ja oman lapsen saaminen on ainutkertaista ja niinkuin elokuvissa "se hetki"pitäisi olla koskettava,mutta meillä se ei sitä ollut...Asia vaivaa minua paljon(en saa sitä mielestäni) ja muutenkin hänen vastuunsa "perheen päänä".Nyt on jonkinnäköinen suhde jo kehittynyt vauvan ja hänen välilleen mutta alkuun sitä ei ollut. :'(
Olemme puhuneet asiasta,mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi..

 

:hug: meillä isä valvoi ensin töiden takia 2 vuorokautta töiden takia ja sitten vielä yhen synnytyksen takia. silti sain todella paljon tukea ja rohkaisua synnytyksessä omalta rakkaalta.

voimia sulle. varmasti on paha mieli :hug:

 

En olis kyllä ilman vauvan isän apua pärjänny synnytyksessä alkuunkaan. Isukista oli niin iso tuki turva mulle. Mua ensinnäkin pelotti koko synnytys ihan hirveesti. Oli ihanaa kun toinen oli vieressä koko ajan ja piti kädestä kiinni. Olin ite niin sekopäinen, että oli ihanaa kun toinen oli niin rauhallinen.

 

Meillä oli kanssa miehestä tukea ja apua enemmän, kuin mistään muusta. Itselläni oli vaan "hätä" miehestä, et miten hän jaksaa, kun oli tullut valvottua, mutta onneks hänellä ei semmoset ollut mielessäkään!

 

Juu meillä oli näin.. apua kyllä sai jos PYYSI.. muuten ei ukko "älynnyt" vaikka oli jo toinen synnytys.. pahin pettymys taisi olla miehelle kun syntyikin tyttö.. (ekakin tyttö..) :snotty: näyttikin kyllä sen! ilmeellään jne.. Itse olen tosi onnellinen lapsistani!! :heart: Onko muilla näin? siis että mies oli odottanutkin poikaa...??

 

Itse en kokenut sellaista tunnetta että olisin tarvinnut miehen apua synnytyksessä. Minulle riitti että hän oli paikalla. Minulla oli sellainen olo että tästä täytyy tavallaan selvitä itse, kukaan muu ei voi niitä kipuja kärsiä. Minua ei ainakaan yhtään olis auttanut miehen kannustus" huudot "siinä vieressä. Nyt on ihana olo kun synnytyksestä takana 2 kuukautta ja siitä jäi mukavat muistot, mutta en silti enää kolmatta kertaa siihen ryhdy =)

 

me ei olla vielä päästy synnyttämään. Mutta käytiin synnytys valmennuksessa sellanen diaesitys. Se kesti tollaset 1½tuntia. Siellä kerrottiin perhehuoneista jne. Ja sitten siinä näytettiin synnytyksen eteneminen.
Kun lähdettiin pois, mies oli ihan liikuttunut ja sanoi että hänelle meinasi tulla tippalinssii kun se vauva näytettiin...mietti että siinä varmaan sekoo kun oma lapsen näkee...
Piteli mua kädestä koko valmennuksen ajan kädestä ja antoi jo huomiota siinä. Olin todella otettu Ja sitten mies halusi että jso perhehuoneen saa niin halutaan sekin...hän ei halua jättää meitä sinne...ja jos joutuu niin on taatusti sen 12 tuntia meijän kanssa kun isät saa olla.
Minusta niin ihanaa että mies on mukana tässä jutussa kunnolla. Olen menossa hyvillä mielillä synnytykseen...ilman miestäni en haluisi mennä. Se jo riittää että on mukana...mutta varmasti tekee kaikkensa minkä voi mun olon helpottamiseksi....vaikka ei voi synnyttää.
Miehet on niin erilaisia....
Kurjaa jos jollain on jäänyt huonoja kokemuksia....ja jos olette vielä jaksaneet puhuakkin asiasta...ja silti tunnet noin Hmm en osaa auttaa....Katsotaan miten meillä käy sitten tosi tilanteessa?

 

Mieheni oli suunnan lohtu ja tuki, vaikkei sen kummemmin mitään tehdä voinutkaan... itkuhan siltä pääsi kun vauva syntyi

 

Kuvitelkaa tilanne jos olette jonkun toisen synnytyksessä? Kuinka toimisitte? Tseppaisitteko, olisitteko ensikertalaisena vähän hämillään tms.? Eikös pääasia ole että isä on mukana vaikka kaikkea ei osaisikaan tai täyttäisi odotuksia? Meillä synnytys vielä edessä, mutta uskon että pelkkä toisen läsnäolo auttaa.

 

..Totta puhut Moi,mutta silti..kyllä se joiltakin isiltä tulee tai pitäisi tulla ihan luonnostaan se tuki,hoiva,kannustus jne.Luonnekysymyskin kai osittain?Miehet on erilaisia niinkuin me naisetkin,mutta itse olisin kaivannut enemmän läsnäoloa avomieheltäni
tilanteessa,vaikka myönsikin poissaolevaisuutensa.

 

En koe saanneeni nopeassa synnytyksessä kovinkaan paljon tukea, mutta en oikeastaan osaa sanoa, minkälaista tukea olisin tarvinnut tai itse osannut vastaavassa tilanteessa antaa. Mielestäni miehen tärkein rooli synnytyksessä on kuitenkin olla mukana lapsensa syntymässä, ei äitiä tukemassa.

 

Meillä ensimmäinen syntyi sektiolla ja nyt syyskuussa toinen tyttö syntyi alateitse. Meillä isä 150 km:n päässä komennuksella ja stressasin etukäteen, ettei hän välttämättä ehdi paikalle kun alkaa syntymään. Ja alkuun meninkin yksin supistelemaan sairaalaan, sitten kun oli avautunut oikein kunnolla soitettiin isille, että nyt pitää alkaa tulla. Ja hän ehti ihan hyvin, ehdittiin rauhassa istuskella synnytyssalissa ennen kun alettiin ponnistamaan. Että tästä synnytyksestä jäi mulle ihan hyvät muistot ja oli ihanaa että ehti paikalle. Ja kävi vielä hakeen samana päivänä meijän esikoisenkin kattomaan pikkusiskoaan.

 

mun mies lähti ulos ponnistusvaiheessa ja takas kutsuttiin heti kun poika tuli ulos. en ollu ollenkaa pettynyt..mun mielestä näin oli parempi..
ja miehen kans. sain keskittyä rauhassa ponnistamaan..siihen meni 20min. oli ihanaa kun mies piti poikaa sylissä sillä välin ku mua parsittii kasaa ja yritettii tukkia vuotoa..ei meinannu veren tulo loppua..mut tuntu hyvältä ku ties et poika oli hyvissä käsissä.

 

mulla on siskoni ollu muklana jokaisessa synnytyksessä.ekasta tuli myös ukko mutta ajoin ulos kun ponnistusvaihe tuli.tokassa ei ehtiny mukaan kun tuli vauhdilla.kolmannen aikana oltiin asumuserossa mutta tuli kuiteski mukaan.siskostani oli suuri turva mulle.toivon että hän pääsee tän neljännenki synnytykseen.

 

Isä vaihtoi lähinnä levyjä cd:hen ja mä en yhtään sietänyt, että hän yritti tulla lähelle. Huidoin miehen aina pois ja olin tosi kiukkunen... Näin mies minulle kertoi, itse en muista mitään

 

Meillä mieheni on se paras tuki synnytyksessä...multa meni lapsivedet rv:lla 33+3 ja jäin sairaalaan sisälle mieheni kävi päivittäin minua "viihdyttämässä" rv:lla 34 aloitettiin pillereillä käynnistys joka ei tuottanut tulosta ja 6 päivänä minut sitten käynnistettiin tipalla ja puhkottiin kalvot. Tämä tapahtui rv:lla 35..

Synnytyksessä:

Mieheni istui vierelläni ja eli mukana synnytyksen ja kivut hän oli minun oma tsemppaaja yhdessä kätilön kanssa he huusivat minulle kannustus huutoja jotta jaksaisin ponnistaa!! Väli ajoilla mieheni tarjoili juotavaa ja pyyhki hikeä ja silitti hiuksiani ja kertoi koska suhistus käyrä alkoi taas nousta!! ponnistus vaihe kesti 1h 10 min......

:hug: :heart:

Joten poikamme syntyi rv:lla 35 <br><br>