IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Ollaan ihan uusia tässä ketjussa. Ollaan molemmat kolmekymppisiä ja menossa hoitoihin Tyksiin syyskuun alussa IVF:ään. Vähän mietityttää tuo aikataulu, oliskohan kokeneemmilla tietoa kuinka pitkään yhdessä hoitokierrossa kestää?

Mulla on loma syyskuun alusta kolme viikkoa eteenpäin. Puoliso on e-pillereillä endometrioosin takia ja viidentenä päivänä vuototauolla kuulemma alotetaan lääkitys. E-pillerien laatta loppuis just siihen elokuun vikaan päivään. Lyhyen kaavan mukaan mennään. Ehtiiköhän tässä kolmessa viikossa viiden päivän vuototauon, pistoshoidon, punktion ja alkionsiirron? Mietin, pitäisikö jo etukäteen kysellä vapaita siihen perään, kun kovin kiireellä aikataululla niitä on hankala järjestää.

Ilmeisesti on yksilökohtaista tämä hoidon kesto, mutta kauanko teillä mennyt pistosten aloittamisesta siirtoon?
 
Retikka Sulla alkaa kohta jännäily, että miten menkat vierailee :)Pidetään peukkuja että menee napiin.
Ricardina Sullahan on kohta jo virallinen testipäivä,ootko vielä ollu testimättä?täällä ollaan hengessä mukana :)
Osaat myös varmaan vastata tuohon TeemuE:n kysymykseen ainokaisena tällä hetkellä,itse voin omista kokemuksista kertoa toivottavasti mahdollisimman pian..
 
Vastailen TeemuE:lle, joo, on tietysti yksilöllistä montako päivää pistoksia jatketaan, solujen kasvusta riippuen, mutta itsellä on menty aina (3 hoitoa) pitkällä kaavalla ja mulla myös endo, kasvatuspiikit on kestäneet 11 tai 10 päivää, tän jälkeen 2 päivää (solujen irrotuspiikki Pregnyl + 1 lääkkeetön päivä) ja sitten punktio. Alkioita on siirretty 2 päivää punktiosta. Pisimmillään siis (jos oikein laskin) 16 päivää piikkien alotuksesta siirtoon.

Onnea hoitoihin ja onnistumisia kaikille! :heart:
 
Heippa, loma loppui ja töissä taas, blaah..

TeemuEmeillä meni niin, et pistokset aloitettiin kp4, punktio oli kp12 ja alkionsiirto kp17. Jos voitte ajoittaa pillerien lopetuksen niin, ettei vuototauko osu 2 viikon lomalle vaan vähän ennen niin saattaisi onnistua =) me tähdättiin kanssa mun loma-ajaksi, ja ajoitus meni kyllä ihan nappiin, tosin mulla oli 3 viikkoa varattuna tuohon hommaan. Tsemppiä!

Läiti en oo testannu, perjantaina on virallinen testipäivä ja mies oli jopa sitä mieltä et testattais vasta lauantaiaamuna yhdessä. Saa nähdä maltanko.. Tosin nyt ajatus testaamisesta lähinnä pelottaa, pelkään sitä mahdollista pettymistä niin.. Pahimmat menkkakivut jäi onneksi viikonlopulle, eilen ja tänään on ollut vaan ohimeneviä, kramppimaisia vihlaisuja. Rinnat on arat ja kovemmat kuin yleensä, mutta ne olivat sellainset jo alkionsiirron aikaan lugejen takia joten sitä en kyllä laske oireeksi. Lisäksi väsyttää, mutta sekin voi yhtä hyvin olla töiden alkamisen aiheuttamaa.. Jännittää.
 
Tervehdys:)!! Täällä odotellaan kuukautisia. Ja hulluksi olen kyllä tulossa:( Siis oikeesti... Mulla kiertopäivä 29 ja kolmatta päivää väsyttää niin, että voisin nukahtaa koska vaan. Oviksen jälkeen molemmat rinnat olleet kipeät. Mullahan ei oikea munasarja tuota munasoluja. Eikä se ole koskaan oviksen aikaan ollut kipeä. Johtuiskohan tää nyt Lugesteronista mitä käytin ivf-hoidossa. Vai olisko voinut tapahtua ihme ja olen raskaana. Meillä on seuraava siirto luomusti. Jos se meidän ainokainen selviytyy sulatuksesta. Sitä oltiin viljelty 6 päivää. Mitähän sekin tarkoittaa? Onko hyvä vai huono? Kaikille voimia arkeen ja hoitoihin:heart:
 
Vedän R&D:n greippimehua, jota saa melkein jokaisesta kaupasta.Meiän superissa ei aiemmin ollu, mut vinkkasin kauppiaalle ja se otti sen hyllyyn :)
Täällä on ensimmäinen teroton päivä menossa :)Eli the kierto pitäis alkaa pian :)
Ricardinan uutisia odottelen jännittyneenä :)
 
Läiti huomisiltana testaan, sovittiin niin kun jos nega tulee niin ensi kiertoon täytyisi suunnitella PAS ensi viikon alussa ja töiden takia suunnitteluaika pitäisi tietää hyvissä ajoin eli perjantaina viimeistään. Työaamuna en halua testata, eli huomenna jännätään. Hirvittää ihan kauheasti, tähän asti on saanut toivoa.. Peukut pystyssä :)
 
Onnea Ricardina!! Tämäpä oli upea ja meitä muitakin kannustava uutinen! <3 Oikeen tosi hurjasti onnea! Sä onnistuit kyllä pitään pään ihailtavan kylmänä tossa piinailun ajan ja järjellä ajatella kaikkia raskausoireita :) Kaikkea hyvää ja zemppiä että myös jatko sujuu yhtä luonnikkaasti!

Ja tervetuloa porukkaan TeemuE!Onko siellä ollu julkiseen terveydenhuoltoon pitkä jono?

Ja voi räkä, etten paremmin sano omasta puolestani. En kyllä ymmärrä mistään mitään. Kuukautiset oli ja melkeen meniki jo! Kiva ylläri kesämatkalla. Meni monta päivää etuajassa... Raaaaaaaahhhhh!!! Se tarkoittaa, että hukkaan menee tämäkin kierto. Turhauttaa niin hemmetin rankalla tavalla. Eikä auta asiaa että tässä on kahet vauvajuhlat vielä tulossa ja yksi ystävä sai lapsen juuri. Vaikka eihän muiden onni itseltä ole pois ja oikeastaan heidän onneaan on vallan mukava seurata , mutta pieni kateus tai katkeruus aina nostaa päätään näitä uutisia saadessa :(

Nyt en pääse LÄitin kanssa samaan tahtiin, ellet odottele mua ;) Mut äkkiä tää aika näköjään menee muiden uutisia jännittäessä
 
  • Tykkää
Reactions: Ricardina
Voi harmi Retikka:hug: Onko sulla pitkäkin kierto normaalisti?eli onnistuuko kuitenkin elokuun puolella?Toivotaan että tiputaan kaikki järjestään tästä ryhmästä pois :)Ja tosiaan,mä en välttämättä jää odottelemaan ;)
Ite oon hieman skeptinen tällä hetkellä, enkä usko että eka tuoresiirto onnistuisi.Tosin Ricardina saman vaivan kanssa onnistui,että se ehkä loi vähän uskoa :heart: Nyt kun odottelee menkkoja niin alkaa ajatukset väistämättä pyörimään tulevassa.piinapäiviä odotellessa :)
 
Ricardinalle paljon onnea:heart: Retikka:) Aikaisemmin kyselit mun kokemuksia ivf-hoidosta. No... Olihan se kokemus. Jos toiseen joutuu, tietää mitä on tulossa. Kärsin PMS-oireista. Ne tuplaantui hoidon aikana. Ja olin punktiosta todella kipeä. Eniten koin hoidon psyykkisesti raskaaksi. Mutta nämä oireet on ihan yksilöllisiä:) Tsemppiä sinulle hoitoihin:) Ja plussa-tuulia:heart:

Läiti:) Olen pyytänyt meidän paikalliseen S-markettiin greippi-mehua. Ei ole tullut:( Joten mun täytyy metsästää sitä;D

Sitten... Kuukautiset alkoi eilen. Hoidon jälkeen kierron pituudeksi tuli 30 päivää. On niiiin raivostuttavaa kun menkka-oireet on ihan samanlaisia kuin alkuraskaus-oireet. Ja mun hermot ei kestä:LOL: Aina sitä toivoo että tulis luomusti raskaaksi. Nyt se on korvien välissä. En tule luomusti raskaaksi. Nyt sitten ensiviikolla soitto TAYSiin. Mää olen luonnostani sellainen murehtia. Nytkin mietin, että jos se meidän ainokainen ei selviäkkään sulatuksesta. Sitten uusteen ivf-hoitoon. Ja jos sittenään ei onnistu niin se oli sit siinä. Ikä tulee vastaan. Eli... Täytyy valaa uskoa tonne korvien väliin:)
 
  • Tykkää
Reactions: Ricardina
Retikka ja toiveessa, pahoittelut uudesta kierrosta ja Läidille onnittelut samasta asiasta! On se outoa kun välillä menkkoja toivoo vaikka yleensä maailma romahtaa ekana kiertopäivänä. Onneksi kuitenkin hoidot on kaikilla suunniteltu, tässä vaiheessa pari lisäviikkoa on kuitenkin "vaan" pieni hidaste ennen tositoimia. Tsemppiä kaikille!

Ja iso kiitos onnitteluista :heart: en ole lainkaan sisäistänyt koko asiaa ja ehkä koetan vähän vältellä liiallista ilakointia vielä ainakin ar-ultraan. Tässä on vielä pitkä tie, mutta ollaan ainakin pitemmällä kuin koskaan ennen =)
 
Vautsi! Onnea Ricardinalle,voi kun vaan muille kävis samalla lailla!

Täällä on nyt läiti kanssa jo täydessä touhussa ja itsekin olen nyt sumutellut aamulla ja illalla, että elokuussa tapahtuu... Muuten olen ollut nettipimennossa ja reissussa ja molempia on tiedossa eteenkinpäin. Mulla tämä pitkä kaava niin en ehdi kokonaan tätä hoitaa loman aikana,se kyllä jännittää kanssa, että miten saan vapaita jne. Mutta pitää olla nyt vaan murehtimatta mitään :) Eka ultra reilun viikon päästä, siihen asti pitää keskittyä lomailuun.

Tsemppipotkuja kaikkien persuuksiin!
 
Eka pistos suoritettu pari tuntia sitten,viimesen tunnin repiny ihan tosissaan.
Joten uskoisin että vastetta tälle lääkkeelle tulee.menopurin kanssa pistäminen on vaikeeta versus tähän puregoniin:) tosin annos on 250 UI ja mulla pco,toivotaan ettei lähe liiallisuuksiin kasvamaan.lomaa ja ultraa siis odotellessa:)
 
ananias Säkin oot päässy jo tositoimiin :) KIVA!
Olishan se täällä mukava höpöttää, jos kaikki menis samoihin tahteihin.:)
Mutta siis meiän klinikka aukes tänään ja heti tietty varailemaan aikaa.Perjantaina klo 9.00 Olis sitten ultra ja jännitän jo nyt että paljonko soluja mahtaa löytyä.Hoitaja muistutteli samaan hengen vetoon että perjantaina Puregonin rinnalle pitää muistaa ottaa sitten Orgalutra...ohhoh, onkohan niin että noi voi ottaa samaan aikaan?MEillä mä ite pistän tuon puregonin , mutta mies laittaa orgalutran.
 
Hei! Nyt on pakko kirjoitella, olet tätä keskustelua jo jonkin aikaa seurannut ja niin samaistun tunteisiinne! Meillä alkaa ensimmäinen ICSI nyt Primolut-nor lääkkeellä torstaina. Sitten ekaan ultraan ja pistosten aloitus. Voi apua! te jotka jo olette pistelleet; kirveleekö lääkeaine pistettäessä? Ja onnea jo hoidoissa onnistuneille!
 
Havina Oon pistelly inssiin menopuria ja pregnyliä..ne ei kirvelly.Eikä kirvele tää puregonkaan.otan sen jääkaapista noin 15minuuttia aikasemmin pois ja sitten pistän.Orgalutran kokemuksia voin jakaa sitten perjantain piston jälkeen :)
 
Puregon ei satu, Orgalutran ja Gonapeptyl sattuvat mun mittakaavalla enemmän.

Läiti vieläkin sama oireettomuus kuin tähänkin asti. Periaatteessa haluaisin oireita, mutta toisaalta pahoinvointia en toivo =) ar-ultran varasin parin viikon päähän jolloin olis rv 7+1 ja ekan neuvolan rv 9+1. Tuntuu että siihen on ikuisuus!

Tsemppiä kaikille lääkkeiden kanssa pelaamiseen!
 
  • Tykkää
Reactions: Toiveessa3<3!!

Yhteistyössä