IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

@lullaby Vuoto ei ole runsasta, mutta ei mitään tuhruakaan. Alkoi ihan yhtäkkiä ja vuoti suojaan asti, ihan kirkasta verta. On sittemmin kyllä niukentunut, mutta tuhruaa edelleen. Varsinaisia kipuja ei ole, mutta vatsassa tuntuu menkkamaiselle. En usko että on toivoa. Soitan aamulla klinikalle ja kysyn mitä tehdään. Haluan selvyyden mahdollisimman pian. Itkettää ja vituttaa, alkaa jaksamisen raja tulla vastaan. :cry:
 
Kesäheinä, ei voi olla totta! :cry: Munkin on vaikea uskoa, että peli olisi vielä menetetty, jos kerran hcg noussut niin hienosti. Ja eikös alkuraskauden vuodot ole aika yleisiä varsinkin hoitoalkuisissa raskauksissa? Voimia ihan hirmuisesti, mä pidän täällä niin peukkuja että kaikki olisi sittenkin hyvin. <3
 
Kesäheinä Hyvä merkki toi että on lähes kivutonta, ja melko niukaltakin kuulostaa.. voisko olla hematooma joka noin yhtäkkiä hulahtelee, ne on tuntunu ainakin olevan tavallisia näissä raskauksissa.. ultrassa vois löytyä jo ainakin sikiöpussi?
Mulla oli myös niukkaa vuotoo juuri siinä rv5-6, ensin hailun punertavaa, sit pari pv taukoo ja sit rusehtavaa, yks yö tuli enempikin sellasta hyytynyttä mössöö, mutta kaikki meni silti hyvin, vaikka olin jo varma ettei taaskaan oo enää mitään hengissä. Toivotaan että sullakin vaan näitä alun todella yleisiä vuotoja ja pienellä on kaikki kunnossa (y) kovasti jaksamista piinaavaan aikaan! *halaus*
 
Kesäheinä, ei vielä heitetä toivoa, on kyllä jo teiän vuoro vihdoin onnistua. Kaikki on käyttäny niin hurjan hyvälle. Ja sitäpaitsi teiän keskenmeno saldo on jo täynnä!!!!!! Yhdyn kanssasisariin ja nyt päätetään, ettei tuo oo mitään vakavaa. Se veren näkeminen on niin kamalaa, siitä tulee niin hirveä pala kurkkuun, tuntuu että tukehtuu :( Yrittäkää nyt jotenkin päin jaksaa ja vaadi ultraa pian, kyllä siellä jo jotain pitäis näkyä ❤
 
Kiitos ystävät tsempeistä :love:. Itselläni eivät toiveet ole korkealla, mutta katsotaan. Vuoto tyrehtyi jo illalla melkein kokonaan, nyt aamulla jäi vain vähän paperiin, eikä kipuja ole, mutta ei tämä silti hyvältä näytä. Soitan kohta klinikalle ja kyselen vähän mitä tässä vaiheessa kannattaa tehdä. Kyllähän mä ultraan pääsen vaikka heti, kun vain raotan lompakkoa, mutta se on eri asia onko siitä mitään hyötyä. Ruskuaispussi varmaankin näkyy, mutta en tiedä voiko alkavaa keskenmenoa nähdä ultrassa? No, parasta toivoen ja pahinta peläten. Eiköhän tässä lähipäivinä homma selviä. :(
 
@Kesäheinä täällä kaikki peukut pystyssä, että olisi vaaratonta vuotoa! Onhan tuo alkuraskauden vuotelu aika yleistä ja jos nyt rauhoittui, niin se lupaa hyvää. Mutta inhottava tilanne, kun käytännössä ei voi muuta kuin toivoa ja odottaa.

Nyt tänne saisi kuulua iloisiakin uutisia vaihteeksi! Onneksi monella teistä asiat etenee (y)

ON: laskin, että jos kierto pysyisi normaalimittaisena, niin saattaisin sittenkin ehtiä siirtoon vielä heinäkuussa. Klinikka menee kiinni 10.7. alkaen ja laskin, että edeltävänä perjantaina olisi kp19. Toki voi olla, että silloin on jo niin ruuhka ja henkilökuntaa vähemmän, tai muuten vaan ei osu sopivaa siirrettävää, että jään taas paitsi. Olisi niin helpottavaa päästä kokeilemaan edes kertaalleen ennen syksyä ja siitä jäädä itsekin 3 viikon lomalle.
 
Kesäheinä, mulla ja monella muullakin ollut rajujakin vuotoja ja silti alkio porskuttaa tyytyväisenä tietämättä äidin kauhun hetkistä. Mulla just noilla main tuli ekassa raskaudessa iso vuoto ja olin varma keskenmenosta, syytä ei löytynyt, mut myöhemmin selvisi, että istukka on kohdunsuulla. Tänään sulla 25. päivä hedelmöityksestä? Tänään sydän kehittyy ja periaatteessa hyvällä ultralla vois jo näkyä. Tsemppiä!!!
 
Kesäheinä älä vielä menetä toivoasi, ehkä se oli harmitonta! Sormet ja varpaat ristissä et pieni ois edelleen matkassa.

ON: Mulla oli tänään ultra. Liian vähän oli munasoluja, kolme kappaletta 10 mm, ei tehdä hoitoa tähän kiertoon kun ois saanut ehkä yhden hyvän. Ens kierrosta eri lääkekaavalla, hyvin pitäs ehtiä ennen polin kesäsulkua. Ens kerralla letrozolit kp2 eteenpäin ja menopur kp3 eteenpäin joka toinen päivä. Tätä ei lasketa vielä hoidoksi, toki nyt turha käynti ja muutama päivä turhaa lääkkeiden syöntiä mut hyvä ettei ees yritetä jos munasoluja ois saanut ehkä yhden. Ei mee rahaa ja aikaa hukkaan kiertoon josta munasoluja ei tulisi.

Mutta kysymys, kun tänään otin letrozolit vielä ja nyt lopetan niiden syönnin niin koska mä sit ovuloin?! Tänään on kp6. Tuleeko ovulaatio samaan aikaan kiertoa kuin normaalisti vai tekeekö nuo letrozolit ja niiden lopetus sen et ovuloinkin nyt aiemmin?
 
Olitte oikeassa! Kävin tänään paniikkiultrassa ja siellä se ruskuaispussi köllötteli ihan oikeassa paikassa ja oikean kokoisena :love:. Vuodon syy ei selvinnyt, ja lääkärin mukaan se voi enteillä tai olla enteilemättä keskenmenoa. Mulla on käytössä Klexane ja sekin voi kuulemma aiheuttaa vuotoa. Tänään ei ole enää onneksi vuodellut, vaan se loppui tällä erää eilisiltaan.

Nyt vain päivä kerrallaan eteenpäin.
 
Onnea kesäheinä plussasta! Pidetään peukkuja että pysyy lujaa kiinni seuraavat 9kk :) Huikeeta!

Annimiina89: Letroillakin voi ovis tulla milloin vaan, ei oo mitän tiettyä aikaa. Letrothan vaan stimuloi sun munasarjoja joten edelleen "ne ite tekee" sen ovulaation ja aina se riippuu vähä kierrosta miten tulee. Mulla on letroilla joskus tullut tosi aikaseen ovis+, kp10 muistaakseni, mutta sitten välillä on tullut vasta kp15 vaikka annostus ja päivät milloin oon syönyt ovat olleet aina samat :)
 
  • Tykkää
Reactions: Annimiina89
Kesäheinälle tsemppiä, hienoa että ultrassa ruskuaispussi paikallaan.
On: Täällä piinaillaan. Eilen tuoresiirtona siirrettiin viisipäiväinen alkio. Kohdun limis taas entiseen tapaan surkea, kuus milliä eli ei oo yhtään uskoa että tästä raskaus alkaisi ja jos alkaa niin pelko että taas kohdunulkoinen.. Pettymys ja järkytys oli suuri kun saatiin tieto että yhdeksästä hedelmöittyneestä munasolusta vain yksi selvisi siirtoon eli pakkaseen ei saatu yhtään:cry::cry:. Aiemmissa kolmessa ivf:ssä kolmepäiväisinä pakastettu 4-6 alkiota. Mietin vaan että onko viallisten munasolujen ja kadon syynä kohdunulkoisen raskauden takia saamani metotreksaattipiikit (n)
:mad: On tää vaan tuskainen taival.. :barefoot::(
 
Ihanaa Kesäheinä-78 että kaikki onkin kunnossa! :love: peukut pystyssä että kaikki menee loppuun saakka hyvin (y)

Toivo2016 tsemppiä piinailuun! (y) ikävää ettei pakkaseen jäänyt mitään :( mutta parempi että edes se yksi kun ei mitään ja eikös sitä aina toitoteta et ei se määrä vaan se laatu :) vaikkei se varmaan mieltä paranna.. peukut pystyssä että kaveri tarraa lujasti!

kiuskille ja muille uusille, tervetuloa joukkoon ja toivottavasti matkanne on lyhyt ja hoidot onnistuvat hyvin! (y)

Harvinaista kyllä vuot alkoi kun alkoikin tänään. Huomenna soitto polille ja jännäillään alkoiko vuoto kuitenkin liian myöhään, kp1 menee kuitenkin vasta huomiselle kun vuoto alkoi tossa 22-23... kun joskus oon kuullut et jos vuoto alkaa klo18 jälkeen se kp1 lasketaan seuraavaan päivään. Pitäneekö lie sit paikkaansa? Mutta huomenna taas viisaampi kun soittelen infoa polille :) jännuttää näinkö tosiaan vielä päästään tositoimiin ennen kesää :sneaky:

Isot tsempit kaikille! (y)
 
Hienoa Kesäheinä että kaikki hyvin!

Mut sais merkata piinailijoihin, eilen siirretty 5pv blasto, eli siis 3. IVF:n 1. PAS. Ja ne kaksi muuta viljektiin myös blastoiksi ja menivät takaisin pakkaseen! Nyt on kyllä täysi tukiarsenaali: progynovalla limiksen kasvatus, terolut keltarauhastukena, inralipid tiputettiin, prednisolon menee ja eilen alkoi innohep (hepariini)...
 
  • Tykkää
Reactions: love-
love- juu, noin se ainakin täällä menee, että jos kunnon vuoto alkaa ilta 6 jälkeen niin kp1 on seuraava päivä.

Täällä nyt yli viikon o-testiressin lopputulema on se että siirtoo ei tuu tähän kiertoon.. tasavahvan o-plussan kyllä sain pc-liuskaan eilis aamuna mutta meni niin myöhälle (kp17 kun yleensä kp13-14) että on kuulema liian epämääränen kierto, ja epäilyttäshän se vähän itteekin siirtää tälläseen : ( eipä kannata jo muutenkin heikon ennusteen alkion mahdollisuuksia heikentää entisestään. Muutenkin outoo kun tein myös rfsu:n liuskoja niin niihin ei tullu missään vaiheessa edes ihan tasavahvaa viivaa?! Onkohan niiden herkkyyttä heikennetty kun yleensä kaikkiin liuskoihin huippuaikana tullu jopa tummempi testiviiva kun se toinen? Ainakin viivoja on kavennettu 3 vuoden takasesta, mikä tekee niistä jotenkin vaikeempia tulkita.. Vai onko mulla vaan hormoonitoiminta alkanu hiipuun eikä kunnollisia plussia enää tuukaan...! Tai sitten tää kierto punktion jälkeen jää vaan näin omituiseks.
Ens kierron varmaan vielä katon jos onnistus luomukiertoon, se ois kuitenkin niin paljo parempi, mutta sitten ehkä jo lääkkeellinen jos ei taaskaan onnistu, että jää yhtä hämäräks tai ajotus pielessä...Ois kuitenki ihan kiva saada siirrettyä se ennen kesäsulkua joka onkin koko heinäkuun :devil: tai ainakin siis pakastin tyhjäks että pääsee asioissa eteenpäin. Sellasen rupun takia ei viittis kovin montaa kiertoo haaskatakaan.
 
Lullaby voisitko kysyä sun lääkäriltä sellaista avustettua kiertoa mikä esim mulla, ja muutamilla muilla täällä, on ollut? Jos yhtään mietityttää alkion laatu ja mahdollisuudet sitä kautta, niin eikös olisi kiva jos oma kierto olisi avustettu kellontarkasti siirtoa nähden? ei tarvis puljata yhtään noiden ovistikkujen kanssa ja stressata epämääräistä kiertoa.
Mulla siis oli alkukiertoon letrot, sitten ovitrelleä yksi naksu per päivä ennenku sitten ovulaatio aiheutettiin lopulla ovitrellellä sopivasti alkion ikään ja siirtoon nähden niin näin saatiin melkein tosiaan kellontarkka ajoitus. Voin kaivaa sulle tarkemmat kp:t yms muistiinpanoista jos yhtään kiinnostaa!
 
@Annimiina89 , mulla oli sama homma viime kierrossa. Munasoluja ei ollut tarpeeksi/ sopivan kokoisia ja hoito keskeytettiin. Kysyin ovulaatiosta, mutta lääkäri meinasi ettei munasolut varmaankaan jaksa kasvaa irrotakseen tässä kierrossa. Eikä kyllä irronnutkaan, tai ainakaan plussaa ei pärähtänyt.

Voi itku @lullaby, pidetään peukut seuraavaan kiertoon!
Toivotaan todella sinne plussatuulia@Toivo2016!

ON: nyt menossa viides pistospäivä, Gonal F 350IU. Mieliala heittelee kyllä tosi paljon. Liekö lääkkeellä vaikutusta asiaan. Huomenna olis eka uä, kumpa nyt olis saalista ja päästäis punktioon.
 
  • Tykkää
Reactions: Toivo2016
Naikkarilla kp1 on kp1, jos vuotaa kunnolla kuluvan vrk puolella. Ihan hyvä niin, varsinkin jos varsinaista vuotoa on se 3 päivää + 1-2 päivää loppuun pelkkää tuhruttelua.

Mahtavaa :confused: mulle iski tissikipu nyt kp5. Ja nään komeita miehiä paikoissa joissa niitä ei todellakaan liiku. Raskausoireet siis tällä tavalla viikkoa myöhässä, kun peli on jo menetetty :LOL:
 
Mandala Joo tota puolilääkkeellistä kans mietin, ja onhan niitä tosiaan pillerimuotosiakin follinkasvatuslääkkeitä, kun mietin että ois tosi ankee joutua piikittään pas:iakin varten.. puhumattakaan mieliharmista kun hyviä(?) oviksia ei voi kuitenkaan nyt "hyödyntää" kenenkään kanssa (ihan kun ois jotain hyötyä..) :D ..että täysin haaskuun menee! Mutta tarviipa kysyä sitten lähempänä vuotoo voisko noin tehdä jo vaikka seuraavaan kiertoon niin ei tarttis arpoo ja ressata sen kans. Mikä kp ne pillerit pitäs alottaa? Onko noi letrot jotakin samantyyppisiä kun clomit? Mulla ainakin viime mainittu saattas ohentaa limistä, ja ehkä myös riehaannuttaa endoo...:/ vaikka ei kai nyt yks kierto vielä mitään..se riski pitäs sitten vaan ottaa.
 
Niin en tosiaan endosta tiedä mitään, jos vaikka noi lääkkeet ei olisi hyvä. Mutta mulla ne letrot syötiin kp2-6 yks per päivä. Sitten kävin ultrassa tarkistuttamassa limiksen ja johtofollin, mitkä molemmat kulki linjassa kierron päiviin nähden. Kai sen piikittelyn voisi tehdä pregnylilläkin, mutta koska mulla oli naikkarilta tuttu ovitrelle niin sillä jatkettiin yksityiselläkin.
Tämä koko hoitomuoto oli kuulemma suht uusi silloin kun 2015 loppukesästä sitä PAS:iin mulle otettiin käyttöön ja hyvät vasteet mun klinikalla siinä tullut. Mun lääkäri muutenkin piti ovistestejä aivan liian epätarkkoina, että olisi halunnut käyttää. Koska ovishan voi tulla 12-36h (?) tasavahvojen viivojen jälkeen. Lääkkeellä sen pystyy säätämään suurinpiirtein tuntien tarkkuudella.
 
  • Tykkää
Reactions: lullaby

Yhteistyössä