IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

@Anemonee me ollaan kanssa dextrassa, 10 siirtoa tehtii kunnallisella tuloksetta, ensimmäinen ivf ja sen tuoresiirto, siitä pieni prinsessa ja nyt piinailen maanantaina tehtyä passia. :barefoot: Liputan kyllä Dextran puolesta, rahaahan sinne palaa, just kattelin että julkisella alkionsiirto on noin 40e, sain maanantai 850e laskun mukaan.. mutta sanoinkin miehelle, että se siirto joka plussan meille toi oli sen kaiken rahan ja enemmänki arvoinen, nyt ollaan mietitty että varmaan pari siirtoa tehdään tänä vuonna, sitte on taas pakko vähän laittaa sivuun ettei talous mene ihan sekasin. Tietenki toivoisin, että tämä vielä plussaksi muuttuisi, ens pe vasta testipäivä, mutta usko on ihan nollissa pp5 ja kumminki blaston siirto, niin viimeksi näky jo tässä vaiheessa. Mutta ei auta ku odotella.

@julie_ toivottavasti ei menisi mönkään tuon yhden päivän takia! :) en halua lannistaa, mutta silloin kun oltiin vielä julkisella niin meillä meni 3 kiertoa hukkaan koska ovulaatio osui aina viikonlopulle, eikä ikinä tarjottu mitään vaihtoehtoa, tai että lääkityksellä siirrettäisiin ajankohtaa niinkuin yksityisellä tehtiin, kyllästyttiin silloin siihen voivotteluu, ihan ku tämä ei olisi tarpeeksi rankkaa muutenki niin ei kaipaa mitään tollasia lisäyllätyksiä. Mutta toivotaan, että tämä yksi päivä ei pilaa tätä! :)(y)
 
Onkohan kenellekaan tullut hoitojen aikana tallaista? Eli jotain tulehdustilaa ulkosynnyttimissa, toisessa hapyhuulessa. On punainen ja jotenkin kova. Se veri taisi mahdollisesti tulla siita. Uskoisin arsytystilan jotenkin liittyvan Prednisoloneen taikka sitten Lutinuksen kayttoon, tai vaikkapa Lutinuksen asettimen kayttoon. Ei kai se antibiootista johtuvaa hiivaakaan ole. En oikein tieda, miten sita hoitaisi, saisikohan siihen laittaa Bepanthenia, vaikka onkin piinapaivat meneillaan ja Lutinusta laitankin (ainoastaan iltaisin on Lutinus, paaprogesteronilaakitys on Terolut).
 
Mitä Dextralla tehtiin sitten erilailla kuin julkisella @adelmiina, @marrasmai vai onko mitään sen kummempaa selittävää tekijää? Tää meidän vika julkinen, kun meni näin köyhällä siirtosaldolla, niin ehdottomasti lähdetään vielä jatkamaan mikäli tän kanssa ei ihmettä tapahdu. Onko muita yksityisen klinikkoja TRE/TKU, joita voisi suositella?
 
@vipe1986 joo no sellanen ihan ihan haalea niissä näkyy, varmaan joku viivanpaikka tms.. koska ei mee suuntaa eikä toiseen.

@daim1, meillä vaihdettiin pitkästä kaavasta lyhyeen, vaihdettiin lääkkeet, viljeltiin blastoksi, ja aloitin myös kortisonin. Saatiin ekalla ivf:llä dextrassa 11 pakkaseen ja 1 tuoresiirrettiin. Julkisella saatiin noin 4- 6 joka kerta, eli tuplamäärä alkioitaki. Ja meidän kohalla varmasti vaikutti kaikkeen mtös stressi, olin tahkonnut monta vuotta julkisella sekä nykyisen että entisen mieheni kanssa, ilman edes yhtään kiinnittymistä, ja se että mitään asoita ei tän 5 vuoden aikana tehty toisin, tai edes kokeiltu mitään muuta, söi mua ihmisenä tosi paljon, varsinki kun kokoajan kuuli vahinkoraskauksista tuttavapiirissä. Uskon että kun päästiin aloittamaan puhtaalta pöydältä, ja tiesin että ne ihmiset tekee kaikkensa jotta me onnistutaan sai mut takasin jaloilleen ja se varmasti auttoi myös sen elämäni ensimmäisen plussan saamiseen :love:
 
Täällä piinapäivät lähestyy loppuaan. Tein viimein tuon kaapissa poltelleen testin, negahan se oli, kuten ootinkin. Oli niin varma olo jo että ei tää onnistunut, niin oireetonta jne. En varmaan toista kotitestiä ees tee enää, tiisaina käy veritestissä ja tulos varmaan selvinee keskiviikkona. Sitten kun siitä lopullinen varmuus tulee niin uutta kiertoa kohti vaan, taas.

Jännä kans muuten miten lääkkeet vaikuttaa ihmisillä niin eri tavoin. Mulla ei ole ollut vielä mitään vuotoa, eikä ollut viime siirronkaan jälkeen - vasta kun luget ja zumenonit lopetin niin vuoto alkoi, muistaakseni parin päivän päästä vasta.

Välillä mietin miten tää kohtuni rakennevikakin voi tähän kaikkeen vaikuttaa. Kaksiosainen kun on. Kun mietin välillä olisiko jompi kumpi puoli ns. parempi alkiolle, tarttuisiko paremmin kiinni tjtn.. Ja toisaalta eipä voi siirtää kahta alkiotakaan tyylillä yks molemmille puolille, kun mun kohalla kaksosraskaus olisi käytönnössä tuhoon tuomittu juttu, hyvä jos se yksikään sinne mahtuu kasvamaan jos joskus onnistuu... tai eihän tätä etukäteen es voi ennustaa miten kävisi mutta riski on mikä on. Oisi vaan sikäli mukavaa jos voisi kokeilla siirrättää kaksi, kun toki ajatuksissa mahikset oisi sitten paremmat... hmh. No, mitäpä tätäkään kai turhaan murehtimaan sinänsä.
 
Kiitos @adelmiina_ vastauksesta :love: kuulostaa kovin samalta, koska mäkin exän kanssa yhden IVF:n käynyt läpi (4 tuloksetonta siirtoa, 5 vuotta lapsettomuutta) ja sitte eron jälkeen kun löysin mun uuden miehen kerroin heti kun alkoi mennä vakavaksi, että lapsen haluaisin, mutta sen hankkiminen ei oo helppoa (vaikka selittämätön oon). Meidän julkisella on suunnilleen tietyt asiat saanu sanella ja nyt vuoden sisään oli kaks lyhyttä, yksi pitkä kaava.. 3+3+1 alkiota saatu icsiä kohti - niistä 2 blastoa. Nyt tässä ekaa kertaa tuo kortisoni mukana. Et ainakin on kaikenlaista kokeiltu ja toivotaan, et sekin helpottaa analysoimaan meidän tapausta. AMH:n lupasivat vielä mitata julkisella, kun sitä ei oo mitattu.. hormoniannokset ollu maltilliset, et he meinas, ettei sillä arvolla oo merkitystä. Mitä testejä tuon lisäksi mahtais kannattaa kysyä julkiselta?

Isot pahoittelut negasta @justhope!
 
@daim1 mulla vähennettiin stimulaatiolääkkeiden määriä reilusti, Dextran lääkäri hämmästeli mun aiemmin saamia hevosannoksia. Kortisoni ja Terolut oli mukana, tosin niitä oli kokeiltu jo aiemminkin. Itsestä tuntuu että ratkasevaa oli toi pienempi lääkemäärä (saatiin parempi vaste kuin koskaan aiemmin), että viljeltiin viisi päivää (15 munista joista 4 morulaa/blastoa), ja että lääkäri oli niin rauhallinen ja varma asiastaan koko hoidon ajan. Hänen laatimansa suunnitelma piti lähes minuutilleen. Meillähän oli vielä niin, että oltiin päätetty jo käyttää luovutettuja siittiöitä, mutta lääkäri puhui meidät ympäri kokeilemaan vielä myös omilla. Hedelmöitettiin sitten 10 luovutetuilla ja 5 omilla, päivänä 5 olikin yllättäen jäljellä 2 ja 2. Näistä paras oli omilla soluilla ja se siirrettiin. Nyt onkin kakkosta sitten joskus miettiessä mielenkiintoinen tilanne, että pakkasessa on yksi alkio omilla soluilla ja kaksi luovutetuilla siittiöillä.
 
  • Tykkää
Reactions: Nipsu_78 ja daim1
@marrasmai kiitos :love: on kyllä tosi mielenkiintoinen teidänkin hoitotarina ja hienoa, että sieltä ennemminkin tsempattiin kuin lytättiin ajatus täysin biologisesti omasta. Se tuolla julkisella vähän on, että ne lääkärit ei ehkä ole ihan asian päällä - jotkut sanavalinnat tosiaankin saa mielen maihin ja uskon vähän horjumaan. Onneks meidän punktio ja siirrot ostetaan yksityiseltä, niin siellä vähän eri meininki :)
 
Kirjoittelin tuossa muutama päivä sitten taysin saikkukoodeista. Olen lueskellut taustalla teidän tarinoita mutta olen ollut jotenkin niin lukossa koko aiheesta etten ole pystynyt kirjoittamaan. Perjantaina tuli alkioiden jatkoviljelytulokset ja kävi ilmi ettei yksikään 5 kolmipäiväisestä ollut jakaantunut normaalisti ja kaikki menivät roskiin :cry:
Siinä sitä miehen kanssa luettiin paperia ja itkettiin.
Tein kuitenkin kiukuspäissäni testin päiväpissasta ja siihen piirtyi juuri ja juuri nähtävä viivanpaikka! :eek:
Nyt on uitettu joka aamu puikko kupissa ja viiva vain vahvenee! Huomenna vasta virallinen testipäivä mutta uskottava se on että jotain sinne on tarrautunut. (y)
Mieli ei anna vielä iloita mutta varhaisultran jälkeen ehkä uskaltaa jo hengittää!
Taustalla meillä miehen huonot siittiöt ja viime syksynä meni yksi punktio hukkaan kun spermanäytteestä ei löytynyt yhtään normaalia siittiötä. Vuonna 2013 tehtiin 1. Icsi josta 4. ja viimeistä pas-siirrosta poika.
9 vuotta ollaan lapsettomuudesta kärsitty ja aina on ollut seinä vastassa. Mulla vielä munasarjoissa nestekystiä joiden takia hoitokierroksia jouduttu siirtämään melkein vuodella.
En tiedä onko tällä sepustuksella mitään virkaa mutta haluan kiittää kaikkia jotka jaksavat tänne kirjoittaa omista kokemuksistaan ja valaa toivoa niille jotka tätä matkaa yrittävät tarpoa läpi. :love:
 
@marrasmai paljon onnea vauvasta! Kyllä meilläkin on kova luotto Dextraan klinikkana, tosi kova pettymys oli kylläkin tämä negatiivinen tulos. Ja se, että yksi vain pakkasessa odottamassa..

@adelmiina_ onnea myös teille ja tsemppiä näihin piinapäiviin! Saako kysyä, että miten Dextrassa tämä Pas-hoito menee? Aiempaa kokemusta meillä ei tästä ole. Olen miettinyt kun meillä tosiaan se yksi alkio siellä pakkasessa vain on, niin voisikohan siihen saada jotain "kiinnittymisapuja" esim. sitä kortisonia.

Niin ja onko kenelläkään kokemuksia Gonapeptyl-pistoksesta alkion siirron jälkeen? :rolleyes:

On tämä kyllä kuluttavaa puuhaa henkisesti ja fyysisestikin, jaksamista toivotan kaikille! :coffee:
 
Viimeksi muokattu:
Täällä odoteltu kovasti milloin saa aloittaa pistokset. Ensimmäinen ivf tosiaan alkamassa, kirjoittelinkin aikaisemmin ekasta aloituksesta, joka meni mönkään pienen lääkeannoksen takia. Gonalit odottaa nyt jääkaapissa, ens viikolla pitäisi alottaa(y) Jotenkin jännittää miten kroppa reagoi hormoneille(n) Talvella kun käytettiin pelkkää gonalia 2 kierrossa, menkat alkoi ovulaation jälkeen. Nyt tosin annos isompi sekä muut lääkkeet tukena. (y)
 
  • Tykkää
Reactions: Nipsu_78
@Anemonee mulla oli myös Gonapeptyl molemmissa siirroissa. Meillä oli 3-päiväinen alkio molemmissa siirroissa (pas) ja ainakin muistaakseni molemmista pistin 2 pvä kuluttua siirrosta, tuosta @daim1 mainitsemasta yleisesti kolmantena päivänä-ohjeesta ei omalla klinikalla ollut mitään puhetta. Toinen siirto >kemiallinen, toisesta syntyi poika :) Mitään erityisiä sivuoireita mielestäni ei tullut, jos sitä hait takaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Nipsu_78
@Rusakkonen , ei ole kokemusta tuollaisesta, mutta voisikohan sulla olla alkava Bartholinin rauhasen tulehdus eli bartholiniitti, ihan hoidoista riippumatta? Tosin siinä kai on sellainen kova pallukka, mitä ilmeisesti sulla ei ole? Oli mitä hyvänsä niin en usko että vaikuttaa millään tavalla hoitotulokseen, mutta herkästi kävisin sitä näyttämässä gynelle. Luulisi että Bepanthen on ok kun ei siinä mitään varsinaista lääkeainetta ole. Muuten, meinaatko nytkin jättää kotitestit väliin ja katsoa vasta verikokeesta?

@vipe1986 ja @justhope , pahoittelut negoista. Toivotaan kuitenkin että muuttuisi vielä plussiksi sinne viralliseen testipäivään mennessä!

Hieno homma että pääset @julie_ nyt aloittamaan! Mä ajattelinkin, että olisi ihan kohtuutonta yhden päivän takia joutua lykkäämään taas eteenpäin.

@Anemonee , otan osaa negasta. Oliko tänään se klinikalta annettu testipäivä? Kannattaa ilman muuta jatkaa tukilääkitystä sinne varsinaiseen testipäivään asti. Onneksi teillä on yksi pakkasessa, niin pääsette toivon mukaan nopeasti uuteen yritykseen. Mä olen ollut Dextrassa vuodesta 2016, yksi onnistunut raskaus ja nyt toivomme toista. Olen kyllä tykännyt, luotan heidän ammattitaitoonsa ja kaiken lisäksi tunnelma siellä on mukava. Mulle on siellä tehty yksi PAS omaan kiertoon, silloin oli muistaakseni ovulaation induktio (letro+ovitrelle, seurattiin follin kehitystä ultralla) ja sitten PAS-tukilääkkeenä Terolut. Kerran piti tehdä kokonaan lääkkeellinen PAS ja siinä oli Estradot-laastarit ja Terolut, mutta siirtoon ei koskaan päästykään koska eivät sulatuksen jälkeen enää jakautuneetkaan eteenpäin.

@adelmiina_ sulla on sen verran vähän aikaa siirrosta (vaikka blasto olikin), että en vetäisi mitään johtopäätöksiä testeistä tässä vaiheessa. Tsemppiä kovasti piinailuun!

@Lapanen87 , onnittelut plussasta! :love: Soitteletko huomenna aikaa varhaisultraan vai tuleeko sulle vielä veritesti tässä välissä?

@AuroraK tsemppiä hoidon aloitukseen, toivottavasti pääset pian piikittelemään!
 
  • Tykkää
Reactions: julie_ ja AuroraK
Ooooh, näin superaktiivinen ketju on mennyt multa aivan ohi, mutta nyt kun tänne löysin, niin haluan ehdottomasti mukaan, teillä on upealta vaikuttava porukka! (y) Oon aikaisemmin kirjoitellut tuolla vauvakuume-puolella, viimeisen vuoden lähinnä Kauan plussaa odottaneiden ketjussa.

Meidän polku on tänään kestänyt itseasiassa tasan kaksi vuotta, ja edennyt lähes oppikirjamaisen tarkasti. Vuoden yrityksen jälkeen haettiin lähete julkiselle ja aloitettiin tutkimukset, tammikuussa 2018 oli ensikäynti ja aukiolotutkimus. Helmi-, maalis-, huhti-, ja toukokuussa tehtiin neljä peräkkäistä inssiä kevyellä tukilääkityksellä (mulla on oma kierto, mutta varmuuden vuoksi). Ei alkaneita raskauksia niistä, ja kesätauko menikin aika syvissä vesissä :(

Elokuussa käytiin 1. IVF-hoidon suunnittelukäynnillä, ja 24.9. aloitin pistoksen Gonal-F:llä, maltillinen 125 yksikön annos. Lyhyellä kaavalla siis mennään, ja perjantaina ehdin jo ekaan ultraankin. Ultrakäynnistä jäi superpositiivinen fiilis, sillä folleja oli kasvamassa 13+4, vaikka suurimmat oli vasta 9mm kokoisia. Omaan korvaan toi kuulosti varsin hyvältä ja paremmalta kuin olin pelännyt. Huomenna on jo edessä toinen ultra, ja mahdollisesti punktiopäivän päättäminen. Kauhee täpinä, ja koen aivan tosi tärkeäksi pystyä nyt keskustelemaan kaikesta tästä aika tiiviisti - löysin siis tän ryhmän aivan täydellisellä hetkellä, kiitos jos jaksatte kuunnella :love:

Lueskelin tekstejä kuukauden verran taaksepäin (18 sivua, naiset, olette ihania papupatoja!), joten koitan päästä kommentointiin mukaan lennosta :)

Listoille saisi siis lisätä: Tuimatar #10/2016 #1. #selittämätön/siittiövasta-aineet #1. IVF
 
Kiitos kaikille kun vastailitte, pyydän kyllä tuon Gonapeptylin tulevaan siirtoon, mikäli sitä ei määrätä automaattisesti.

Ohhoh @adelmiina_ aika tarkkaan hiotun suunnitelman kuuloista touhua, luulisi tuolla onnistuvan (y)

@Katti75 kiitos osanotosta. Jep tänään oli se virallinen testipäivä, mutta en ollut kotona viime yötä niin ajattelin että voi jo päivää ennen testata. Söin nyt varuilta niitä Teroluteja tänään, huomenna aamulla teen vielä varmistus-nega-testin ja sit soitan klinikalle.

On vissiin normaalia, että kunnon vuoto ei ala ennenkuin tuon tukilääkkeen lopettaa?

Kauheasti on kysymyksiä ja ihmeteltävää taas. :confused:
 
Eka testin tein pp5 ja se tyylipuhdas nega. Pp 7 tuli laimeasta päiväpissasta hyvin heikko haamujen haamu ja tänään pp9 jo silmin nähtävä viiva. Huomenna dpo 14 ja pp10 eli virallinen testipäivä.
Meidän lapsettomuuspoli ei ota veritestiä ja lääkärin soittoaika raskaustestin tuloksesta on vasta viikon päästä maanantaina, silloin saa varhaisultra-ajan jos tämä kyydissä pysyy.
Tässä on jo mietitty todennäköisyyksiä kun kaikki muut viisi alkiota olivat roskiskamaa, sinne varhaisultran on pitkä aika. Mutta päivä kerrallaan (n)
Tsemppiä kaikille! :love: Ja niitä plussamyrskytuulia!! :love::love:
 
Nimi# yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään

adelmiina_ #2012 #2 #tuhoutuneet johtimet #3. IVF/1. PAS
Anemonee #9/16# 1.# siittiöt nyt ainakin #1.ICSI/tulossa 1.PAS
Annimiina89 #4/16 #2. #munanjohtimet tukossa # 1.IVF
Carinem #10/16 #1. #endo # 2.IVF
CherryPie85 # 8/2018 # 2. #selittämätön/matala AMH # 3.ICSI / 1.PAS
daim1 #7/16 #1. #selittämätön # 3. ICSI
Domi #4/12 #1. #selittämätön # 5.IVF/1.PAS
gemmy #08/2017 #2. #PCOS/korkea AMH #4.IVF
Ihanapa #3/15, #1. #siittiöt #2.ICS/2.PAS
JannaJ #-10 #2. #selit./1.tuuba/hiipuvat munas. #2.IVF (ekasta tyttö)
Jantzu #-15 #1. # siittiöt # 3.ICSI/4.PAS
julie_ #1/11 #1 #pco, siittiön laatu #1. IVF/ICSI
Katti75 #4/2018 #2. #ikä #3. IVF (ekasta tyttö)
KuuBe #2013 #1.#selittämätön #2.IVF/1.PAS
lapsettomuutta10v #1. #munatorvet/alkioiden laatu #2.IVF
love- # 2014 #1. #siittiöt # 3.IVF/ICSI
Maravilla #2/15 #1. #selit # 3.IVF
Mariah33 # 05/13 #1. # selittämätön/ikä # 2.ICSI
Millionnea # 2012 # 2 # siittiöt? munasolut? # 2. ICSI
Nennalii #2012 #1. #selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu # 2.ICSI
Ninnupinnu #6/16 #1. #selittämätön # 4.IVF/1.PAS
Orapihlaja89 #-16 #2. #siittiöt # 1.IVF 1.PAS
Piikkinen #12/16 #2. #matala amh+ikä+endo+perussairaus # 4.IVF
Rusakkonen #1/2017 #1. #ikä # 5.IVF/ICSI 1.PAS
Summerblues #2/16 #1. #selittämätön # 1.IVF/ICSI
Taival #8/15 #1. #siittiöt # 2.IVF/ICSI 1.PAS
Toivo2016 #3/13 #1. #ikä, johdin poist. ym # 6.IVF
Tuimatar #10/2016 #1. #selittämätön/ siittiövasta-aineet #1. IVF
Uneksija17 #4/15 #1. #pcos/selit. # 1.IVF/2.PAS
vipe1986 #9/18 #3. #endo ja siittiöt # 2.ICSI 2.PAS
Wintersun #12/10 #siittiöt # 1.IVF/ICSI tulossa

Piinailijat:
vipe1986
2.10. (2 x 4pvä)
Rusakkonen 3.10. (5pvä)
justhope 2.10.
lapsettomuutta10v 5.10. (3pvä)
adelmiina_ 5.10. (5pvä)
Jantzu
9.10. (4pvä)
daim1
12.10. (2pvä)


:love: Plussat 2017 :love:
Loka:
Siida 2.ICSI/1.PAS (2x3pv)
Mishala 2.IVF (5pv)
~SeaWind~ 1.IVF(5pv)
kiuski 2.ICSI/1.PAS (5pv)
maljakko 3.ICSI 2.PAS (5pv)
Marras:
marrasmai 5.ICSI (5pv)
Joulu:
Zoona 2.IVF/3.PAS (3pv)
gemmy 3.IVF/1.PAS (tm)
Domi 4.IVF/1.PAS (tm)
lullaby 7.IVF (5pv)
Daim1 1.ICSI/1.PAS (tm)

:love: Plussat 2018 :love:
Tammikuu:
Ravishing (luomu)
An1z81 1.IVF 1.PAS (tm)
Choco coco 1.IVF 1.PAS (5pv)
joskusvielä 3.IVF PAS (6pv)
Helmikuu:
Piinailija 2.IVF/ICSI (kem)
Iiris80 1.IVF (5pv)
kop kop 1.ICSI 3.PAS (5pv)
Maaliskuu:
Amagara82 2.IVF 2.PAS (6pv)
Jantzu 3.ICSI (kem)
Huhtikuu:
Ckk 1.ICSI (5pv)
Toivo2016 6.IVF (kem)
mmmoi 1.ICSI 3.PAS (5pv)
Jantzu 3.ICSI/1.PAS (ku)
kettuperhe 1.IVF (2x3pv)
An1z81 1.IVF/2.PAS (5pv)
Toukokuu:
Voyage 2.ICSI (ku)
Miitta37 1.IVF/1.PAS (5pv)
Kesäkuu:
Toiveikas81 3.ICSI (5pv)
Fainatus 1.IVF/1.PAS (4pv)
Heinäkuu:
Ismundo 1.IVF/2.PAS (5pv)
BabyMaybe (luomu)
Elokuu:
-dino- 2.IVF/2.PAS (6pv)
Syyskuu:
Ihanapa 2.ICSI/1.PAS (3pv) (km)
rouvaNiisku 1.IVF/2.PAS(4pv)
Sunflower33 1.IVF/1.PAS (3pv)
Mandala 2.IVF/2.PAS (5pv)
Nipsu_78 2.IVF/1.PAS (3pv)
atvk87 1.ICSI/2.PAS (5pv)
 
Viimeksi muokattu:
@Anemonee listalle? Mullakin ollut molemmissa siirroissa gonapeptyl. Sehän on kasvuhormonia, joten mitään haittaa ei ainakaan ole.

Tervetuloa @Tuimatar, oon sun tekstejä lueskellutkin kauan plussaa odottaneissa. Hyvä kun löysit tälle puolelle. :)

Toivottavasti @Rusakkonen bepanthen auttoi tai olet saanut muuta helpotusta vaivaan?

Jänniä päiviä edessä, monta piinailijaa taas!
 
  • Tykkää
Reactions: Tuimatar

Yhteistyössä