IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Kyllä, virallisesti itsekin piinaillen tässä sitten. 15.2. (pp11) päivä on verikoe, mutta jos mitään havaittavissa mihinkään suuntaan niin varmasti kotitestaan päivän pari aiemmin.

Olivat sulattaneet yhden 2alkion (2ppäiväisen) ampullin ja sen blaston. Kaiketi se blasto oli ollut tarkoitus siirtää, mutta siinä oli niissä soluissa joissain näkynyt monitumaisuutta, joten he seuraavat miten se etenee ja pakastavat uudestaan jos on järkevää. Siitä kahdesta alkiosta toinen ei ollut siirtokelpoinen. Oiskohan sitä monitumaisuutta taas. Ikä se varmasti vaikuttaa näihin :/
Mutta kuulemma taas 'hyvä alkio' on nyt sitten siirretty. Eipä mua ole hetkauttaneet nuo kuvaukset mihinkään suuntaan enää, menee miten on mennäkseen, ei jaksa välittää :D
 
  • Tykkää
Reactions: Retikka
Neiti
Odotuspuolella minä juttelin kuukausiketjussa ja siitä sitten kerättiin porukka halukkaita faceen. Meillä on salainen ryhmä helmivauvat facessa jossa on ympäri nettiä etsitty odottajia silloin odotusaikana. Se on varmaan mun tavoite löytää jos vielä raskaudun. Meidän porukassa on 50 äitiä lapsineen. Se oli valtavan hieno apu raskausaikana seurata muiden taipaleita oman rinnalla. Opin todella paljon. Sen lisäksi meillä oli pieni lapsettomuushoidoilla alkunsa saaneiden porukka.
Eli jos tulisin nyt raskaaksi, niin menisin lokavauvojen keskusteluun ja kyselisin josko perustettaisiin faceryhmä :)
 
Neiti kysyit lääkkeiden muuttamisesta. Mulla siis tismalleen samat lääkkeet ja varmaan samoilla annoksillakin kun eka hoidossa. Meillähän "vika" on miehen siittiöissä ja minä olen kuulemma IVF-hoidossa sellanen oppikirjatapaus eli pienillä annoksilla saadaan noin 10 follikkelia, josta max 1-2 epäkypsää. Miehelle ne mietti kans pistoshoitoa lääkitykseksi, mutta sitä sit kokeillaan kolmmanteen hoitoon jos tässä käy niin ku viimeksi (eli lopulta vaan yksi siirtokelpoinen alkio).

Nuo Faceryhmät on ihan kivoja. Meillä on oman paikkakunnan salainen ryhmä facebookissa. Kiva on jutella kun samat lääkärit ja näkee vähän et miten ne hoitoo sit muita. Ja muutenki siellä on puitu kaikkea törkeistä sanavalinnoista ja mukaviin hoitajiin :)

Retikka, millos teillä on siirto? Onko teillä ollut sitä pitkää viljelyä, en yhtään muista? Meille lääkäri on sitä harkinnut, että näkis vähän mistä kiikastaa jos ei alkiot jakaudu. Ja onko teillä tutkittu tuota siittiöongelmaa sen tarkemmin?
 
Havina meilläkin vika siittiöissä. Mitäs kaikkia tutkimuksia vois pyytää? Jos selviäis lisää? =) Meillä on mieheltä tutkittu hormoniarvot ja joku kromosomitutkimus ja ne oli ok. Miehellä hoidettiin kiveskohju marraskuussa ja sehän aiheuttaa lämpötilan nousua kiveksissä ja sitä kautta heikentää siittiöitä.
 
HAVINA sama täälä, oppikirjatapaus, 13/14 oli kypsää. Mutta ei lohduta yhtään. SPERMAN LAATU LASKEE ku lehmän häntä! Verikokeissa miehellä kaikki ok, kromosomeja ei tutkittu, mutta vuosi sitten tutkimuksissa ongelma oli vasta-aineet! Ainoastaan! Muuten oli viitearvojen sisällä, vaikka alarajalla. Nyt ongelmana on kaikki!! Määrä, muoto, liikkuvuus. Ei kuulemma yhtään normaalimuotoista ollu ICSIin löytyny. Mikä hemmetti sen voi aiheuttaa?!

Tulivat siihen tulokseen että siiirretään nyt heti huomena kaksi. Täytyy huonolta vaikuttaa kun eivät edes uskalla pitkää viljelyä tehdä, ykeensähän sitä tämmösissä tapauksissa suositellaan :( 6 nyt kuitenkin oli normaalisti hedelmöittynyt, mutta on ne viimekerran solukuolemat sen verta mielessä, että en nyt ole kyllä toiveikas yhtään.

RAPORTOIN HAVINA kaikki mitä teillä tehdään tilanteen parantamiseksi! Mulle on vaan sanottu, että siittiöille ei oikein voida mitään tehdä.

Masentaa se, että jos tilanne on se että solut kuolee 4-päiväisinä niin kolmanteen hoitoon ei kannata edes lähteä ja lapsi jää tekemättä :((((
 
Soittelin vielä meidän hoitajalle siirron jälkeen kun lääkäri ei kerennyt paljon siinä siirrossa selittämään mitään... Eli meille oli sulatettu siis 2 4 soluista top alkioita, josta toinen ei ollut jakautunut ja toinen oli jakautunut 7 soluiseksi, eli kolmepäiväisen ikäisenä siinä olisi pitänyt olla 8 solua. Sanoi kyllä että ihan normaalia mut jäi itteä vaivaamaan että onko niissä soluissa jotain vikaa... Miten teillä muilla on nuo sulatuksen onko ne aina selvinneet "täydellisinä"? Voiko tuommoisesta ees raskaus alkaa? Varmaan ihan turhaan mietin... Toivottavasti tää onnistuisi! Samaa toivon teille muillekin!:heart:
 
flow^ mä en nyt pikagooglauksella löytänyt sellaista yhtä ulkomaista loistavaa taulukkoa, jossa on solujen määrä ja niistä alkaneet raskaudet taulukoitu tosi hyvin. Siinä oli todennäköisyydet jokaisena päivänä tietyn solumäärän alkioille. Yritän etsiä vielä, mutta 7-soluinen on ihan potentiaalinen raskautuja kyllä. :)
Parillinen määrä on ihanne, mutta parittomatkin on ihan ookoo.

An embryo should be between 7-9 cells on day 3, with an ideal embryo being 8 cells. However, a 7-cell or 9-cell embryo can be perfectly fine and result in a successful pregnancy.
 
Sain oman harkinnan mukaan luvan lopettaa luget tän päivän (pp10) negaan. Turhapa ois jatkaa ja viivyttää vuotoo kun ei se tulos siitä enää mihkään muutu. Mua ei kyl tarvi lisätä mihkään listalle.. masentaa jo valmiiks ku tietää että oma "nimi" tulis mitä todennäkösimmin toistuun siellä negoissa vakiosti kuukaudesta toiseen, siellä negaputoojissa on muutenkin ollu jo riittävän monet kerrat tässä vuosien saatossa......anteeks, etten oikein innostu tuosta negalistasta :ashamed: tarpeeks monta kertaa kun vaan se kusiaalto pyyhkäsee tikun läpi ja siihen jää se yks surkee viiva muuhun vitivalkoseen tyhjyyteen, niin ei niistä oikein halua jatkuvasti muistutuksia enää, alkaa tuntua liian toivottomalta....
Onhan siellä pakkasessa vielä se yks rupusempi blasto, mut tosi "vankka" usko siihen onkin jäljellä.. ajatukset alkaa olla jo eenmpi siinä 4. hoidossa.

En oo aikoihin jaksanu tuijotella enää mitään todennäkösyyslukuja mistäkin, kun ei ne hyvät kuitenkaan mun kohdalla tunnu pätevän.
 
Viimeksi muokattu:
flow^: Minäkin olen kovin kiinnostunut tästä samaisesta solujen jakatumisesta. Meillä tässä ekassa IVF:ssä hedelmöittyi 5/6 ja näistä 3 lähti jakautumaan normaalisti, mutta olivatkin sitten kaikki 2-päiväisinä vasta 3-soluisia. Yksikään näistä alkioista ei ole meille onnea tuonut, vaikka tuoresiirtoon päästiin ja ne loput 2 selviytyivätkin sulatuksista täydellisesti, mutta vain 3-soluisina, eivät siis olleet myöskään ehtineet enää lähteä jakautumaan ennen siirtoa. Ymmärsin, että meidän polilla ottavat alkiot aina vasta siirtopäivän aamuna sulamaan, joten eivät ehkä senkään vuoksi ole ehtineet jakautua. Mutta siitäkin huolimatta mietityttää, että mikä hemmetti noissa alkioissa on vikana, kun kaikki olivat noin hitaita?? Minäkin olen lukenut tuon saman tutkimuksen kuin Neiti ja kyllähän sen perusteella hitaillakin alkioilla onnistuu, mutta prosentit ovat huonommat. Ja meidän ongelmana taitaa olla tuon alkion lisäksi vielä kiinnittyminenkin, joten tuskin noilla meidän 3-soluisilla mitään yritystäkään on kiinnittyä.

Nyt itselläni siis pp9 (alkio 11pvää) menossa eikä minkäänlaista oiretta ole. Kirves heitetty jo kaivoon. Ärsyttää vaan noita Lutinuksia turhaan enää käyttää. :mad:

Täällä on onneksi monelle tehty siirtoja ihan lähipäivinä, joten täytyyhän jonkun nyt helmikuussa plussatakin. Tsemppiä siis kaikille tasapuolisesti! =)
 
Kirjoiteltiin näköjään Risukasan kanssa edellistä viestiä samaan aikaan, joten en huomannut viestiäsi. Voimahalit täältäkin! :hug: En voi kuin kuvitella tuntemuksiasi. Itseäni pelottaa jo tässä vaiheessa, että minullakin on vielä pitkä matka hoitoja edessäpäin, kun on tuo endo taustalla, eikä onnistumista näissä hoidoissa voi kukaan taata. Vaikka lievää muotoa endoni onkin, niin luulen sen kuitenkin jollain tapaa olevan syyllinen lapsettomuuteemme.

Olen testannut ovistestillä pari kertaa ja vain haaleaa viivaa näyttää niin kuin aina on negakierroissa tässä vaiheessa kiertoa näyttänyt. Siinä yhdessä ainoassa keskenmenoon päättyneessä kierrossa testasin ovistestillä ensimmäisenä ja kun siihen tuli vahva plussa, uskalsin testata raskaustestilläkin, johon tuli sitten viiva, mutta huomattavasti vaaleampana.
 
Liitynpä joukkoon mukaan..Tässä taustaa olen 32v. lasta yritetty luomuna saada 27v. ylöspäin. vihdoin joku gyne lähetti julkiselle hoitoihin. Selittämätön lapsettomuus ja endoaki epäilty, muttei verikoe kertonut mitään. Inssi hoidot kävin kaikki 4kpl tulos 0. Nyt sitten nää ivf hoidot alkaneet. Ekaa hoitoa käyn. Ensin aloitin 14 pv. aamu/ilta synarela suihketta käyttämän molempiin sieraimiin. Eilen olin 0 ultrassa ja toisessa rakkuloita levossa toisessa vähempi. Nyt suihkemäärä tipui tänään amulla oikeaan ja illalla vasempaa sieraimeen. ja nyt pitäisi aloittaa pistokset Gonal-F kynällä. Jännättää..en oo ikinä pistäny. 5 päivää pitäis illalla pistää ja sitten on ultra. Mietin kummin päin sitä kuuluu tehdä: ensin suihke ja sit pistos, vai ensin pistos ja sit suihke? ja pitääkö olla vähän aikaa välissä ettei yhtäputkea sumuta ja pistä? Tällästä hassua täs murehdin. :confused:
 
Menossa mukana:

Nimi # yritys aloitettu # monesko lapsi # syy:

ananias # 2011 # ensimmäinen
Bonniemoi # 1/2011 # ensimmäinen # PCOS
Cafe Latte # 2010 # 1. yhteinen # selittämätön
Ellae # toinen # siittiöt
EukkoI # 11/2012 # ensimmäinen # siittiöt/tutkimatta
Fibbis # 01/2014 # ensimmäinen # selittämätön (ikä)
flow^ # 6/13 #ensimmäinen # pco, selittämätön
Havina # 02/2013 # esikoinen toiveissa # siittiöt
Henrietta # 8/12 # ensimmäinen # siittiöt
Hedelmiina # 2014 # ensimmäinen # ovulaatio+siittiöt
Hilippa # 3/2013 # 1. yhteinen # siittiöt
-jennica- # 9/2012 # ensimmäinen # endo
Kaisla78 # 01/2013 # esikoinen # siittiöt
Lauriska # 10/2012 # ensimmäinen # selittämätön
Mandala # esikoinen toiveissa # johtimet poistettu
Misericordia # n.2v # 2.yht (3. miehelle) # selittämätön, vähän endoa
Neiti. # 02/2013 # toinen # selittämätön
Nenna81 # 3/2013 # 3 (1. yhteinen) # munajohtimien tuhoutuminen
patsuli # 2010 # ensimmäinen # endo+siittiöt
Retikka # 2012 # ensimmäinen # siittiöt
RiiMini # 2/14 # 2.lapsi # pco ja huonot munasolut
Saaga76 # 7/2012 # ensimmäinen # toinen johdin tukossa, selittämätön
Sarah85 # 11/2006 # 2. lapsi (2km) # selittämätön
Sofi12 1/2013 # 2. yhteinen # endo, johtimet poistettu
Timjami77 # 7/13 # 2. oma (3. miehelle) # selittämätön
Tuutunen80 # 12/2012 # ensimmäinen # selittämätön
Untuvikko80 # 1/2010 # ensimmäinen # selittämätön, kiinnikkeet
Viiva84 # 03/2013 # ensimmäinen # siittiöt ja PCO
Vilijonkka_ # 7/2012 # ensimmäinen # pco-tyyppiset munasarjat + siittiöt
Jännää#1/2015#ensimmäinen#selittämätön

Meneillään tai tulossa olevat hoidot ja lääkitys:
Helmikuu:
Piikit ja punktiot:
Retikka 2.ICSI, elonva, puregon, pregnyl+luget, punktio 4.2.
Timjami77 4.ICSI, elon.,letroz.,orgal.,ovit.,(gonap.),luge, punktio 11.2.
Neiti. 2.IVF, Primolut, Menopur, Orgalutran, Lugesteron, punktio 11.2.-13.2.
Vilijonkka 1.IVF/ICSI, puregon, orgal., pregnyl ja luget, punktio vko7
viiva84 2. IVF, Puregon, Orgal., Gonap., Luge., punktio mahd. vk8
patsuli 5.ICSI, Procren, Synarela?, Puregon, Pregn., punktio vk9
Jännää1. IVF, Synarela, Gonal-F, Pregnyl ja luge, punktio vko8
PAS:
Nenna81 1.IVF,1.PAS, Luget, siirto 6.2.
Ellae 1.ICSIN 1.PAS (= toisen lapsen yrityksen 1.PAS)
Maaliskuu:
Piikit ja punktiot:
Havina 2.ICSI, Primolut+Pureg.+Orgal.+Pregnyl+Luge., punktio vk11
Henrietta, punktio vk10-11

Piinailijat: :snotty:
-jennica- 10.2. (1.IVF/ICSI 2.PAS)
EukkoI 12.2.
Hedelmiina 14.2. (1.IVF)
Mandala 15.2. (1.IVF 3.PAS)
Sofi12 17.2. (2.IVF 1.PAS)
flow^ 17.2. (2.IVF 1.PAS)
RiiMini 18.2. (1.ICSI)

Negat: :'(
Tammikuu:
Fibbis
Cafe Latte (1.IVF/ICSI tuoresiirto)
Bonniemoi (PAS)
Helmikuu:
Kaisla78 (1.ICSI 1.PAS)
Saaga76

Plussanneet: :heart:
Heinäkuu 2014

Ricardina 1.IVF tuoresiirto (km)
Elokuu 2014
Läiti 1.IVF tuoresiirto (ku)
Toiveessa3<3!! 1.ICSI/1.PAS
Sisko36 1.IVF tuoresiirto
Syyskuu 2014
ananias 1.IVF/1.ICSI tuoresiirto (geneettinen keskeytys 22+3)
-tipunen- 1.IVF tuoresiirto
Lokakuu 2014
AUkko 1.IVF tuoresiirto
Fibbis 2. IVF tuoresiirto (km)
Ricardina 1.IVF/2.PAS
Marraskuu 2014
StellaI 1.IVF tuoresiirto
Läiti 1.IVF/2.PAS (kkm 11+6)
Astrea 1.ICSI tuoresiirto
Joulukuu 2014
Mari32 3. IVF tuoresiirto
Kaisla78 1. ICSI tuoresiirto (km)
Henrietta 1. ICSI 3. PAS (km)
Hiippis81 1. IVF/ICSI 1. PAS
Tammikuu 2015
Deja 1.IVF 2.PAS
Helmikuu 2015


Päivityspyynnöt punaisella tai jos muokkaat itse, käytä "lainaa"-toimintoa, säilyttääksesi listan muotoilut. Poista viestistä QUOTE-merkinnät hakasulkeineen alusta ja lopusta ennen uuden listan postaamista.
 
Viimeksi muokattu:
Jännää tervetuloa! Toivottavasti nyt tärppäisi :) ja piikin ja suihkeen järjestyksellä ei ole väliä. Ota miten parhaalta tuntuu :)
Minulla on ollut Gonal-f kahdessa hoidossa ja edellisestä tuli vauva ja nykyisen tulosta jännätään tässä piinapäivällä 1.
Onpa kiva, kun jollain muullakin on tuo gonal-f, kun paljon enemmän näkyy Menopuria ja Puregonia.

Täällä ei ihmeitä paitsi karmee oksetusolo. En tiedä närästääkö vai oksettaako, mut pahaa tekee.

Onko täällä muita metformiininsyöjiä?
 
Risukasa :hug: Minä muistan sen tunteen, kun aina jäi lehdelle soittelemaan ja ohi mentiin oikealta ja vasemmalta ohituskaistoilta ja nurmialueilta.
Eihän sitä auta kuin kerätä itsensä ja tehdä taas päätös siitä mitä tekee vai tekeekö mitään.
Voimia <3
 
Neiti. Joo, se kynä on kyllä vallan mainio! Ja tosiaan taitaa olla, että gonalia on ollut muillakin, mut taisin ajatuksissa sekottaa siihen pergoverikseen, jota harvemmin käytetään.
Ja Metformiini tosiaan on mulla kans sen pcon takia, vaikkakin siis ylipainoa on myös mut se kait auttaa meitä pco-laisia vaikkei ylipainoa olisikaan :)
 
Kiitos Mandala ja muut :heart: kai tästä suosta taas pikkuhiljaa pitäs yrittää nousta.. on se vaan kumma miten sitä kerta toisensa jälkeen jaksaa hakata päätä seinään. Välillä tulee mieleen onko tässä enää mitään järkeekään. Vaikka mitäpä muutakaan tässä enää vois.... ja niin, katkeran kateellisen ämmän valitustahan tää pääasiassa on. Mutta täällä varmaan moni tietää ne olotilat.. ketkäpä paremmin tietäiskään.
Joskus vaan kaipaa sitä vanhaa, "oikeeta" elämää takasin kun ei ollu vielä mitään tietookaan mistään raskaakstulovaikeuksista. Oikeestaan viime kesäaika ja ne muutamat raskausviikot tuntu että oli sillee täysin elossa pitkästä aikaa ja valo tunnelin päässä oli jo näkyvissä.. kunnes taas eksy takasin johonkin samaan harmaaseen sumuun.

-jennica- Mulla ne testit "käyttäyty" ihan samoin sillon plussahoidossa. Kumpa joku nyt osottas että blastonkin kiinnittyminen voi näkyä vasta hiukan myöhemmin eikä tarttis heittää kirvestä kaivoon vielä siinä pp4-5!

Tervetuloa Jännää, nopeesti ne pistokset alkaa sujuun, vaikka alkuun voi tuntua hankalalta! Mulle pahin vaihe niissä on se kun joutuu ojentaan hirveen tukon isoja seteleitä apteekin tädille :D kävisköhän siellä jo visa electron...
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos RiiMini.
Tää on vasta ensimmäinen kokeilu IVF hoidoilla joten jännättää. Ketäpä ei :) Joo niin vähän ajattelinkin ettei järjestyksellä väliä. Ajattelin laittaa ensin pistos ja sitten suihke vähän myöhemmin.
Ihanaa kuulla että on mahdollisuus onnistua. Ja Onnistumisia sinulle, toivotaan että käy yhtä iloisesti. Saitko jotain oireita tuosta Gonal-F piikistä?
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos risukasa.
Laitoin jo ekan piikin ja meni tosi hyvin. Ei sattunut yhtään. Se pistos meinaan. Mutta nyt on vähän arka pistoskohdasta, muttei mitään pahempaa, mitä mielessäni ajattelin. Ees mustelmaa ei vielä näy. Tykkäsin tuosta kynästä oli tosi helppo ja selkeä käyttää. Joo kallishan tuo kyllä yhdelle hoidolle hintaa tulee se 600€ vaikka julkisella ollaan. Visaa piti vinguttaa, joten toivoa sopii.. ettei kovin montaa joutuisi maksamaan :whistle: Vaikka empä rupee valittaa yksityisellä maksaa varmasti enemmän.
Ihanaa että voi tulla tänne kertomaan huolensa ja jännityksensä.
 
Viimeksi muokattu:
Neiti
Juu neula on pieni. Ja totta kaikkeen tottuu. Mutta silti sitä jännää. Ihminen on hassu. jos vaikka tekee jotain väärin tai oma nahka suber arka.
Sukulainen piikitti joka päivä koko raskautensa ajan. Voisin kuvitella, että se ei kivaa..kun maha pinkeä ja venynyt ja ehkä kovakin.
Hui. se Orgalutran kuulostaa hurjalle..Mutta kai niistä selviää ku pakko on.
Totta pettymys on pahin. Sitä oon jo kokenut inssihoidossa. Ja ylipäätään siinä että on ees päässyt hoitoihin on saanut taistella itkujen kanssa.. Ja kuka tietää miten näissä käy. Yritän ajatella mahdollisimman neutraalisti, että on sitä elämää, vaikka ei sitten koskaan lapsia itse saisi. Helppoa se ei oo mutta päivä kerrallaan.
Seuraavaksi panikoin varmasti sitä keruu päivää, kun ei oo ikinä kokenu , vaikka vähän tietää mitä tuleman pitää. Ja miltä se tuntuu omalla kohdalla, kun kivut yms. on yksilöllisiä.
Hihii saatte vielä kuulla paniikkia lisää ..:whistle: Joo ja sitten se piinaava jännitys tapahtuuko mitään vai ei..sydärin tässä vielä taitaa saada.

Hups sun viestit häipyi näkyvistä..Mutta jätän tän oman kommentin kuitenki näkyville.
 
Viimeksi muokattu:
Onko kellää ollu tuota synarela jarru suihketta? Mimmoista oloa on tullut sen käytöstä? Ois kiva kuulla. Itsellä tuntuu et sydän hakkaa ja juu ne kuumat aallot, hikoilen kainaloista ihan älyttömästi. Vatsa on ollut viimepäivinä myös sekaisin. Ja nyt oottelen mielenkiinnolla mitä oiretta saan pistoksista tai saanko mitään. Mutta nuo varmaan kuuluu asiaan.

Lisäys: Rintojen turpoaminen myös.
 
Viimeksi muokattu:
Katooks täältä jotenkin hirveesti viestejä vai miten nää tuntus menevän kokoajan ikäänku taaksepäin..!?

Mulle tosta synarelasta melko lievät oireet, pientä päänsärkyä alkuun ja satunnaista hikoilua.. ja tais ainakin jollain kertaa viivästyttää kuukautisia joitain päiviä. Ei ollenkaan niin paha kun 3kk procrenia, siis lähinnä ne päänsäryt joihin ei oikein mikään lääkekään tehonnu.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä