IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Ei tässä kyllä mitenkään selvillä vesillä olla vielä, tänään kävin just verikokeessa ja yritän pysyä selväjärkisenä (ei kyllä mahdollista) tuloksiin asti.
Olen tehnyt erinäisillä testeillä (one step, pregcheck, rfsu) pieniä pätkiä peräkkäin ja rfsu on näyttänyt pp9 vähän tummempaa kuin nyt pp12, eikä PG ole vahvistunut kuin älyttömän vähän pp8 ja pp12 välillä. Joten aika karseaa jännitystä ja paniikkia tässä pukkaa :sick: :notworthy: (n)
 
Voi Mandala, josko nyt!! Lupaavalta näyttää :). Dementia vaivaa, tehtiinkö tille jotain nyt eritavalla kuin aikaisemmin?

Täällä ois huomenna toinen ultra edessä. Mulle oli lääkäri kirjoittanut Suprecur reseptiin väärän annostuksen. Reseptissä luki et 1 suihkaus 4 kertaa vuorokaudessa ja annoksen tarkastus ensimmäisen ultran yhteydessä. Oikea annostushan ois ollut 2 suihkausta. Noh, onneksi munasarjat oli siitä huolimatta lepotilassa ja päästiin piikittään. Ois muuten kyllä repinyt pelihousuni. Eipä käyny mielessäkään epäillä reseptiä, epäilin omaa muistia.

Nyt alkaa oleen taas pää jatkuvasti kipee. Viimekerralla piti jäädä saikulle jo ennen punktiota kun särki niin et oksentelin. Saas nähä kuinka nyt käy. Huomasin just et menin sitte vahingossa ottaan buranan :( Täällä sellainen olo ettei mikään mee nyt putkeen!
 
Voi Nenna en usko että se yksi burana haittaa kun kuitenkin ilmeisesti piikkien päälle vedät jarrua, eikö? Burana korkeintaa vaan vähän lisää jarrutehoa. Eikös täällä meitin palstalla jollekin ollut määrättykin buranaa juuri tähän muiden lääkkeiden lisäksi, näin muistelen lukeneeni.

Tuo päänsärky kuulostaa kyllä inhalta :unsure: toivottavasti ei niin kovin lykkäisi päälle tällä kertaa!

Ja meille siis tehtiin ainoastaan se eri tavalla kuin ennen, että käytettiin blastoa kaksi- ja kolmipäiväisten sijaan. Ai niin ja lyhyt kaava oli käytössä pitkän sijaan.
 
Mandala toivon mukaan kyytiläinen pysyy matkassa ja saatte ens keväänä nyytin syliin. Mietin tässä yks päivä et mitähän jännäälle mahtaa kuulua kun ei oo ollut täällä kertomassa kuulumisiaan.. vielä muutama pitkä tunti ja voin koittaa soitttaa niistä prolaktiinin arvoista et onko mahdollisesti jo normalisoituneet. Jos ei oo niin saa nähä kutsuuko sit mangneettikuvaus suurin epäilys tässä tapauksessa saattaa olla se et aivolisäkkeessä olisi jokin kasvain..
 
Juu, tää päänsärky on kyllä vihoviimeinen vaiva. Ja arvatkaa vaan muistinko ostaa Paratabsia kun kävin apteekissa...no en.

Muutenkin tuntuu tää hoito menevän ihan pyllylleen. Ultra takana ja limakalvo jo 8mm. MUTTA, molemmilta puolilta löytyi vain 3 follikkelia, jotka 6-10mm väliltä. Nyt Purecon annosta nostettiin 225:sta 300. Sellanen olo et mikä nyt vielä vois mennä pieleen. Lääkäri tosin sanoi että tässä tapauksessa on ollut onni onnettomuudessa että Suprecur annostus oli alunperinkin väärä.
 
Nenna toivotaan, että loppuhoito menisi niin kuin kuuluisi. Toivottavasti lääkkeen nosto buustaa vielä loputkin solut riittävän kokoisiksi. Millos seuraava käynti vai onko se jo punktio?

hannuliini Voi ei, toivottavasti ei ole mitään vakavaa. Millaisella aikataululla tuollaiset magneetikuvat onnistuu?

ON: PP5 ja todellista piinaa... Ei oireen oiretta mihinkään suuntaan, ei edes lugeista johtuvia (hups, just kun kirjoitin niin unohdin laittaneeni päivälugen :eek:, voi tätä muistia...). Ahdistaa ihan suunnattomasti koko piinailu ja en saa mitenkään ajatuksia muualle. Mietin, että milloin voi oikeasti alkaa testata ja valmistautumaan negaan... Kuka tunnustaa testanneensa jo esim. pp7? Voiko niin tehdä :unsure:??

Mandala Huhuu, mites sun tilanne etenee??
 
Viikon kahden sisällä tulee se aika ja ihanteellinen olis et se aika olis ennen kuin meillä alkaa lokakuussa hoidot, kun saan ne paperit kotiin niin pitää soittaa sil ivf hoitajal ku he ei saa niitä tietoja siitä kuvausajasta. Yleensä ne on kuulemma hyvänlaatuisia adenoomia ja voi olla ettei siel mitään oo ja sit vissiin kokeillaan jotain uutta lääkettä ku se parlodel ei sopinut mulle. Tää on vaihteeks suurta odottamista..
 
Vihdoin tää ivf kierto alkoi(no joo jopa kaks päivää myöhässä :D). En oo varmaan koskaan ollu näin ilonen vuodosta :D Mutta tämä julkisenpuolen kirous, puolenvuoden hoitotauko jonon takia on ollu välillä aika rasittavaa. Varsinki kun kesä oli näin surkea säiden puolesta et ei voinu ees siitä nauttia. Gonal f ja orgalutran käyty tilaamassa apteekkiin ja perjantaina alkaa pistelyt..
 
Nenna voi hitto, toivottavasti siellä ehtisi kiriä vielä muutama munis lisää punktioon! tsemppiä hurjasti!!

Kiia onnea menkoista hehe ja tsemppiä pistelyihin siitä se sitten lähtee :)

hannuliini hui toivotaan ettei mitään löydettäisi ja sun arvot saadaan kuriin uudella lääkkeellä.

Viljonkka voihan piinis! hyvinkin selvästi takaraivossa kyseinen fiilis ugh, kylmiä hermoja lähettelen sulle miljoonittain täältä!
Minkä päiväinen alkio sulla siirrettiin? mä uitin ekan ovisliuskan jo pp5 ja pp6 eteenpäin ovis + r-liuska jolloin silloin alkoi jo jotain piirtymään :whistle::rolleyes: mutta mulla siirrettiin blasto minkä pitäisi kiinnittyä 1-4 päivää siirrosta jo.

Meidän tarinalla ei ole onnellista loppua sittenkään. Pp12 verikoe oli 94 mikä laahasi jo päivän jäljessä mutta ei olisi ollut mahdoton. Kuitenkin kotitestikin jo haaleni ja toinen verikoe eilen pp14 kertoi tuloksen 40. Olisihan se ollut liian hyvää ollakseen totta... Epäreilu olo kyllä.
Nyt odottelen lääkärin lausuntoa siitä että kävikö hormoni liian korkealla että pitääkö pitää välikierto ennen PAS:ia.
 
Eikä Mandala!! Pahoittelut ettei onnistunutkaan, tuo on kamalaa että eka plussa tulee ja sitten haalenee pois. Sitä kuitenkin ehtii nousta toiveet korkealle :( itselläkin kokemusta noista biokemiallisista.

Toivottavasti MRI kuvat näyttää hyvältä Hannuliini! Eikä oo mitään vakavampaa.

Nyt sais se hymiö jo tulla niin päästäis siirtoon mutta ei! En oo ehtiny kun aamuisin testaa niin toivottavasti ei oo menny ohi kun eilen aamulla ja tänään oli jo tosi tummat viivat..
 
Jouduin vaihtaan "turvasyistä" nimimerkkiä.. mutta vanha vakio taustalukija....

Kurjaa Mandala :hug: :( kyllä se nostaa toiveet korkeelle ja tippuu normaalia kovempaa jos ensin on näkyny toistakin viivaa ja sitten katoaa.. mutta vaikkei ehkä nyt lohduta niin onhan se kiinnittymisyrityskin jotain!
Itelläkin viime siirrossa pp5 selkee tasavahva "ovis"plussa joka heti seuraavana päivänä oli taas normi hailu. Kyllä siinä kerkes miettiin kaikenlaisia jo vaikka miten pitkälle. Tota ennen jo 3 päivää aiemmin oli ollu samoin hailu, muuten oiskin voinu laittaa vielä pregnylin piikkiin...muutenkin tosin miettiny että oliko edes mikään kiinnittymisyritys kun katoskin niin nopeesti, että voisko punktion jäljiltä olla jotakin jäännösrakkuloiden myöhempää puhkeilua mikä nostas hetkeks lh:ta tms.?

Toissapäivänä laitettiin 4. hoidon ainoa pakastealkio (6pv AB blasto) mutta on ollu niin paljo muuta mietittävää/huolta ettei tota oo juurikaan ehtiny aatteleen.
Ilmeni että mulla on ehkä saattanu olla tietämättäni oireeton klamydiatartunta jo ainakin alkuvuodesta (joka siis nyt on hoidettu), mikä tarkottas sitä että se on ollu jo viime punktiossakin, ja nyt pelkään että oonko voinu saada taas uuden tartunnan tästä siirretystä alkiosta!? :( osaaks kukaan sanoo oisko mitään tekijää mikä sulkis pois tän mahdollisuuden? Voiko esim. se bakteeri elää munasolussa/alkion soluissa (jos ois levinny munasarjaankin) tai selviääkö pakastuksesta?
Vaikka eipä tolle nyt sitten enää mitään voi jos näin ois käyny... tietysti meen vielä testiin ennen seuraavaa hoitoo.

Tuntuu että koko alkuvuoden hoidot on menny pieleen ja 4 alkioo on "haaskattu" olosuhteisiin jossa se tulehdus ainakin osaltaan on heikentäny entisestään kiinnittymismahdollisuutta. 2 blastookin kuitenkin oli mukana eikä edes yrittäny kiinnittyä.
Enskiertoon aattelin pyytää johdinten aukiolotutkimuksen, jonka tulos kammottaa jo valmiiks ja paljo enemmän ku tuleva nega...kun kuitenkin on endo ja edellisen tutkimuksen jälkeen (joskus yli 5 vuotta sitten) ollu ikävä kyllä jo kahdesti klamydia. Omaa tyhmyyttä ja turhaa riskinottoohan ne on saatu, enkä takuulla koskaan enää luota edes hyvään puolituttavaan ilman testejä vaikka miten tuntuis epätodennäköseltä että on mitään....en ikinä.
Onneks tällä hetkellä on vakituinen (testattu) mieskaveri, niin ei sellasia tarvi miettiäkään :)

Omat murheet saa tietysti muiden tilanteista uusia vähäpätösempiä mittasuhteita.. toivotaan hannuliini ettei ois mitään vakavampaa!! Voin vaan kuvitella miltä tuon tutkimuksen odottelu tuntuu...:hug:
 
Viimeksi muokattu:
Voi hitsi, ikävä tilanne tuon Klamydian kanssa! En kyllä osaa yhtään sanoa miten esim pakastus tähän vaikuttaa. Ainakin kunnon kuumennus kaiketi joitain bakteereja tappaa mutta entä sitten äärimmäinen kylmyys hmmm.
Meinaatko että sulla voisi olla torvet pahasti tukossa kun tuota aukio-olotutkimusta mietit? Toivotaan ettei kauheasti olisi. Ja kaikesta huolimatta tsemppiä tämän siirretyn alkion kanssa (y)
 
Voi Mandala ❤ Voimahaleja kovasti sinulle! Itselläni tässä kun ihmiset sanoivat, että raskautuminen on ollut ylipäätään mahdollista vuosien yrittämisen jälkeen, tuntui alussa kliseeltä. Nyt pohjamudista rämmittyä ylös, olen kovin kiitollinen plussista ja siitä, että sen sai kokea. Se kertoo, että se ON mahdollista, joten eikun uuteen yritykseen! Olet todella vahva nainen ❤

ON: kävin yksityisellä viime viikolla kontrolliultrassa tarkistamassa, että kaikki kkm materiaali on tullut pois, kun en luota täysin tuohon julkisen puolen ohjeistukseen. Puhtaalta näytti, PCOS näyttää vielä rauhalliselta ja molemmissa munasarjoissa oli jo uutta rakkulaa kasvamassa (toinen 7mm ja toinen 6mm). Maanantaina naikkarille uuteen hoitosuunnitelmaan ja luulen, että mentäisiin tuo toinenkin PAS lääkkeellisesti, kun ensimmäinen tuotti niinkin hyvän tuloksen.
Ja kuin tilauksesta oikeasti lähes kaikki tuttavapiirin naiset ilmoittavat viikon välein raskauksistaan. Olen iloinen jokaisen puolesta, mutta on se vaan raskasta!

Voimia ja haleja ihanat<3
 
Kiitos Mandala!
Niin pakko kai se ois tietää oisko ihan turhaa toivoo enää mitään kotioloissa.. (niinkun nyt muutenkaan kauheen todennäkösesti 5,5 - lähes 10 vuoden yrityksillä tulis), on tosin endokin mikä voinu vuosien kuluessa tukkia niitä.
 
Mandala Eikä!!!! Ei voi olla totta. Ensin annetaan vähän toivoa ja sitten taas karu totuus. Mutta kuitenkin jotain tapahtu, positiivista sekin.. kai? Toivottavasti pääsette heti uuteen siirtoon.
Jos torstaina otettiin 2-päiväinen sulamaan ja perjantaina siirrettiin, niin lasketaankohan se sitten kolmepäiväiseksi.. En tiedä.

kiia-s No niin, nyt sitten taas tositoimiin. Kasvatteluiloa :)

henrietta tsemppiä hymiön metsästykseen, toivottavasti se on vasta tuloillaan.

ON: Tänään olis pp6, mutta ei ole kotona yhden yhtää testiä. Jos huomenna malttaa olla ostamatta, niin sitten menis vasta ens viikkoon testailut... epäilenpä. Ja toisaalta haluaisin niin varautua siihen negaan ja alkaa suunnitella syyskuulle reissua etelän lämpöön (tämä siis varasuunnitelma, jolla ajattelin selvitä pettymyksestä... tulee kalliiksi nää hoidot o_O, vaikka julkisella ollaan).

Oliko Mandala sulla muuten jotain paljon puhuttuja (ja googletettuja) "alku"raskauden oireita?
 
Täältä kanssa puhaltelen kauheasti hymiö-tuulia Henriettalle! (y)(y)

Nyt kun jälkeenpäin ajattelee kun hormoni on alkanut melkein häviämään kropasta niin kyllä mulla jotain 'oireita' oli mitä en pystynyt hyväksymään oireiksi kun oli piinailut päällä.
Oli sellaista että ihan pienen pieni ällötys tuli itse asiassa syömisen jälkeen. Normaalisti kävelen aina rullaportaat ja portaat niin nyt tutut työmatkan rullaportaat sai aivan järjettömän puuskutuksen aikaan. Pientä väsymystä oli iltaisin, nukahdin joskus 9 aikaan mikä ei ole mulle normaalia. Tuntui pissattavankin koko ajan. Niin ja rinnat oli ehkä jotenkin täydemmät, rintojen kipeyden laitan kyllä lugejen syyksi. Kun aloin testaamaan pp5 niin rintakehän ja leuan iho oli tosi huonossa kunnossa.
Myös naamaa kuumotti mutta pistin sen kyllä jännityksen piiriin. Lämmöt oli myös koholla sen 0.3 astetta kun randomisti mittailin niitä. Muuta nyt en muista mutta tosiaan todella pieniä 'oireita' oli ja itse pidin niitä tapahtumahetkellä olematttomina eli sanoin olevani täysin oireeton. Johtunee siitä ettei kunnolla sitten kiinnittynyt kuitenkaan, en tiedä.

Viljonkka toivon sulle kyllä myös onnistumista, ja pysyvää sellaista. Oireettomuus voi tarkoittaa ihan hyvääkin :sneaky::love: kun ostat testejä niin älä ainakaan RFSU, ne oli aivan typeriä ja kummallisia. Kyllä se Pregcheck vaan on parempi ja jopa One Step myös!!

Mä sain varmistuksen, että heti uudessa kierrossa päästään PAS:iin letrozolin kanssa. Pelottaa ja jännittää aivan helvetisti kyllä, että onnistuuko enää uudestaan JA isoimpana se että miten paskana sitä on kun odottaa vaan tikkujen haaleentumista taas :unsure:

On se jännä kyllä, kun sen pienen hetken kun annoin itseni olla onnellinen ja raskaana niin kaikki raskausmahat näytti jotenkin tosi söpöiltä. Nyt ne taas näyttää vaan kettuilulta, kuin märältä rätiltä vasten kasvoja.. Takaisin lähtöruutuun ja siihen samaan pelkoon että tuleeko tästä ikinä mitään.
 
Viimeksi muokattu:
Voi ei Mandala :( mut josko se seuraavalla kerralla!

Viljonkalle tsemppiä piinailuun ja Henrietta toivottavasti pääsette pian siirtoon.

Täällä 3. ultra takana. Folleja löytyi oikealta 1x10, 1x12 ja 2x13. Vasemmalta löytyi 1x9, 1x10 ja 2x13. Endom. lääkäri oli paperiin kirjannu 8-9mm (viimeksi oli 8mm), mutta olen ihan sata varma että sanoi sen olevan 13-14mm.

Hitaanlaisesti kasvaa. nyt meneeki pistelyt vähän pidemmän kaavan kautta ja pistelen tuolla isommalla annoksella sunnuntaihin asti. Maanantaina ois Pregnyl ja keskiviikkona punktioa.

Kyllä se mietityttää ja mietitytti lääkäreitäkin että mikä mättää. Viimeksi kaikki meni just putkeen aikataulussa ja oltiin tyytyväisiä kun saatiin tuoresiirron jälkeen vielä 5 pakkaseenkin. Saas nähdä kuinka käy, ehtivätkö kasvaa tarpeeksi.
 
Mimmi93 minulla on kahdesti ollut hoidossa käytössä Gonal-f ja Orgalutran ja niiden lisäksi vielä Pergoveris. Eli pistin yhtaikaa Gonalia ja Pergoveristä ja sitten jarruna Orgalutrania ja molemmista hoidoista olen tullut raskaaksi.
Ekalla kerralla saatiin yksi alkio, josta alkoi raskaus ja syntyi lapsi ja toisella kerralla sitten saatiin neljä alkiota joista ekasta kemiallinen raskaus ja toisesta raskaus, joka on nyt rv 21.
Minulla Pergoveris siinä setissä vähän kypsensi soluja paremmin ja paransi laatua, mut gonali siinä oli ehkä se juttu.
Eli minusta hyvältä setiltä kuulostaa :) Tsemppiä!

Vilijonkka minä oon aloittanut testaamisen jo tyyliin PP4 ja 2-päiväisen siirrossa.. Ja PP6 tainnut sitten alkaa piirtyä oikeaa viivaa. Tsemppiä!

Voi Mandala olen pahoillani lukiessani teidän kemiallisesta :( Toivottavasti se enteilisi kuitenkin hyvää. Meillä se seuraava siirto sitten toi tämän raskauden (nyt siis rv 21). Ekassa alkiossa oli ilmeisesti ongelmia. Minulla hcg oli tosi alhainene, eli vain hipaisu käynyt. Mut huomasi kyllä menkoista, että oli jotain muuta kuin ihan normivuoto.
Minä jouduin odottamaan välikierron ja se tuntui maailman pisimmältä ajalta odottaa - ja aloitinkin malttamattomana sen hieman aiemmin syömällä terot siinä välissä. Kierto jäi oletettua lyhyemmäksi, mutta se ei näyttänyt onneksi haittaavan.
Tsemppiä hirmusti jatkoon ja uuteen yritykseen!

Voimia kaikille hoidoissa oleville <3 Toivottavasti tämä vuosi toisi sen plussan lopulta kaikille ! <3
 
  • Tykkää
Reactions: Mandala
Pp4 eikä liuskassa mitään normaalista poikkeevaa. 6 päiväsellä blastolla pitäs kyllä o-testissä jo jotain näkyä jos ois näkyäkseen, eli neljäs hoito oli sitten tässä. Perjantaina soitan klinikalle lopullisen negan ja ruikutan sen dhea-reseptin.

Outoo miten testaustakaan ei enää jännitä läheskään sillee kun joskus ekoissa hoidoissa, että tunsi miten sydän jyskytti, kädet tärisi ja melkein silmissä sumeni kun sitä testiä tuijotti herkeemättä.. ja mikä monen päivän romahdus siitä seuras. Kai sen yksviivasen tyhjyyden on vaan nähny jo niin monet kerrat että siihen on turtunu ja tuloksen arvaa 95% varmuudella ettei jaksa hetkauttaa sitä pikku hetken vitutusta enempää. Eikä tartte ruveta keskenmenookaan pelkään.
 
No en päässy sittenkä vielä piinasta kun tän aamun liuskassa oli selkeesti tummempi viiva kun eilen. Kai sitä voi ajatella että ehkä ainakin joku kiinnittymisyritys on ollu jos huomenna taas normihailua. Tai ehkä siihen voi joku virtsan vahvuuskin vaikuttaa tms., oli se kuitenkin nyt kauemmin rakossa ku edellinen.
 
Hei tästähän voi tulla jännääkin sydän (y) sanomattakin selvää että toivon sulle käyvän hyvin tässä :)

Riimini kiva kuulla susta! Leppoisaa loppuraskautta sinne :)

Mimmi mä olen vain gonal:ia noista kahdesta käyttänyt. En tiedä minkä tason kommentteja kaipasit lääkkeestä mutta mulla ei ainakaan mitään sivuvaikutuksia tullut.

Nenna kumma että kroppa näin eri tavalla voi vastata lääkitykseen mutta kuitenkin onneksi lääkitystä voidaan säätää tilanteeseen sopivaksi reaaliaikaisesti. Jos tuo 8 alkiota saatte kerättyä sopivan kokoisina niin ei sekään kyllä mitenkään huono tulos ole. Tsemppiä!

Täällä alkoi menkat sitten suhteellisen ajallaan onneksi. Ai herranen aika että kipeät menkat onkin! Noh kohta letroja naamaan ja uutta putkeen.
Sanoin miehelle että kyllä tämä pienikin onnistuminen nyt on vaihtanut ajatuksia vähän positiivisempaan suuntaan siten että en pidä pysyvää onnistumista enää aivan mahdottomana, ainakaan tällä hetkellä.
 
Jänishousu ilmoittaa itsestään.. tänään pp9 enkä ole vieläkään uskaltanut testata!! Haluan elää ajatuksessa jos kuitenkin olis raskaana :eek: ja toisaalta haluais sen negan tietää ajoissa... naisen logiikkaa :confused:.Ei mitään oireita vieläkään, ei ole edes tissit kipeät vaikka kuin kovin painas! Ainut 'oire' että aamulla oli krapulaolo vaikka join yhden siiderin terassilla saunan jälkeen. Mutta muuten ei mitään..

riimini kiva kun kävit kertomassa kuulumisia. Onnellista odotusta.

mandala hyvä että positiivinen mieli on löytynyt. Nyt vaan jaksamista menkkojen kanssa ja sitten uutta putkeen :sneaky:

sydänsuvenyö hyvältä kuulostaa. Voi kunpa.. :rolleyes:
 

Yhteistyössä