IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Domi eikö kohonneella prolaktiinilla ole yhteys lapsettomuuteen ja siihen voidaan aika helposti lääkkeillä vaikuttaa? Muistelisin näin, en nyt lähtenyt googlailemaan asiaa sen enempää. Yksi kaverini kärsi prolaktiinin liikatuotannosta.
 
Multa on kaks kertaa otettu verikokeet ja kummallakin kerralla on prolaktiini jouduttu kontrolloimaan ku ollu hetkellisesti koholla. Seuraavassa mittauksessa taas ookoo. Eli se voi heitellä vähän, mutta jos on paljon koholla, niin kyllä siihen lääkäri sitte puuttuu. Ehkä sulla Domi se on ollu niin vähän, ettei aiheuta toimenpiteitä. Huippua kyllä kun nyt saat uutta kokeiluun. Aina on toivoa❤

Paitsi minulla ei enää ole. Viivoja kun ei tahdonvoimalla tehdä, tai ainakaan niitä ei tahdonvoimalla saa pidettyä jos hävitä haluaa. Ihan on tyhjät tikut ja nyt pp8. Mulla nousee hcg nopeasti, joten ei tästä nyt tullu mitään. Mitä lue ollu noi viivat, pientä yritystä vai mielikuvitusta!? Täytyy kyllä olla miehenkin mielikuvitusta kun kyllä hänkin niitä näki. Mutta, en tiedä, miten niille kahdelle jatkoviljelyyn jääneelle kävi. Ei oo tullu dokumenttia postista. Viimeistään kysyn ku tuloksen tästä soitan viikon päästä. Jos nämä ei selvinneet, niin yksi vaan on pakkasessa. Ette voi edes kuvitella, kuinka paljon mua harmittaa, että tuoresiirtoon menin :( ihan hulluna!!! Olisi pitänyt kuunnella omaa vaistoa loppuun saakka ja pitäytyä jo kertaalleen tehdyssä päätöksessä. Kyllä toi vuoto pilasi kaiken.

Parempaa onnea teille muille, Darni, ootko sää nyt ainoana joka tositoimissa!? Onnea matkaan, onnea kaikille. Minä lopetan testailut ku tikut on loppu ja negaa näyttää. Jatkan elämää ja pidän huhtikuun taukoa. Odotan yhden kierron ja mietin passia sitte sen jälkeen. Mut voi vaikka poistaa listoilta. Ilmoittelen itsestäni kunhan taas jotain alkaa tapahtumaan. Ihanaa pääsiäisen aikaa kaikille❤
 
Eikä siida, kun niin lupaavalta näytti :unsure:
Ehkä mä oon nyt yksin hoitokierrolla. Alku viikosta meen punktioon ja mä en tuore siirtoon lähde. Katellaan jos sit mun siirron aikaan olis muitakin piinailijoita, onkos kellään stimulaatio alkamassa parin viikon päästä tai onks joku lähdössä passiin?

Domille en osaa sanoo zumesta mitään ku meil ei oo kokeiltu, mut kyllähän se sua nyt saa luvan jeesaa kun näin päätetään(y) tämä siirto tuokoon toivotun tuloksen:love:

Zoonalle loihditaan ne tähdet kohdilleen ettei syksyyn tarvis venailla.

Mikäs Niiskun tilanne on?
 
Harmi Siida että sullakin nyt näyttää tältä.. :( sitä itekin miettiny että mikä lie hennosti vahvistunu se pp7 liuska mikä anto turhaa toivoo.. todella minimaallisesti mutta kuitenkin. En oo pp8 jälkeen jaksanu tyhjiä tikkuja enää tuijotella. Luget näemmä pitää sitten vuodon pois varmaan sunnuntaille saakka.
Harmittaa itteekin miksen vaan antanu tän kasvaa siellä labrassa blastoks (jos nyt sinne saakka ois kasvanu) ja ties mitä siitä sitte pidemmälle autettuna ois voinu tulla.. oli kuitenki parhaimman näkönen kaikista sillon siirtopäivänä. Ois vaan pitäny pysyä päätöksessä että kaikki heti alkuun pitkään viljelyyn. Tietääpä jatkossa ettei anna siirtää enää mitään alle blastoikästä, ei niistä ikinä mitään tuu. Jos sitten kaikki tyssää maljalle niin välttyypä ainakin turhilta siirroilta ja muutaman päivän turhalta toivolta. Ei ne mihkään kehittys kohdussa jollei maljallakaan, sano joku asiantuntija mitä vaan. Ei MUN kohdussa. Ja mietin kans tota tuoresiirron järkevyttä, pitäskö mieluummin ottaa pakastuksen riskit kun siirtää harvoja mittaamattoman arvokkaita blastoja johonkin punktiokierron mömmöjen turvottamalle limakalvolle.. endokin siellä varmaan rehottaa sillon normaalia rehevämpänä. Mutta turha tässä vaiheessa itkee maahan kaatunutta maitoo ja virheestä viisaampana enskerralla.
 
Heippa! Mä tulen uutena tänne juttelemaan, muutaman sivun lueskelin taaksepäin että pääsin vähän kärryille keitä ja millaisissa tilanteissa täällä on. Koko ketjua en alkanut lukemaan

Meillä on miehen kanssa yksi yhteinen lapsi. Pian häiden jälkeen jo tärppäsi mutta se meni kesken, tämä esikoisemme sai alkunsa muutama kuukausi myöhemmin. On siis saanut alkunsa ilman hoitoja. Synnytyksessä meni tosi monta asiaa pieleen, sen kummemmin tähän romaania siitä kirjoittamatta sekundääriseen lapsettomuuteen johti vatsaonteloon hätäsektion jälkeen vuotanut ja sinne hyytynyt ja tulehtunut veri jota oli noin litra, ja tulehduksen tuhoamat munanjohtimet. Vatsa siis aukaistiin uudestaan vajaa kaksi viikkoa sektion jälkeen. Leikannut lääkäri kuvaili munanjohtimia "makkaramaisiksi" ja leikkauksen jälkeen jo kerrottiin että munanjohtimet tuskin toimivat. Puolen vuoden yrittämisen jälkeen pääsin munanjohtimien aukiolotutkimukseen, toista ei näkynyt ollenkaan ja munasarjaakaan ei tahtonut huonoilla laitteilla löytyä kun kiinnikkeet ovat kuroneet sen niin ylös. Toisessa munanjohtimessa neste näytti pääsevän läpi, mutta lääkäreiden mukaan se ei kerro mitään jos/kun värekarvat ovat munanjohtimen sisällä tuhoutuneet ja munanjohdin on tuhannen mutkalla. Tarkemmassa ultrassa vielä kohdun seinämässä näkyi adenomyoosi niin selvästi kuin utralla sen voi todeta ilman patologin lausuntoa, ja kaikki oireenikin viittaavat vahvasti siihen ja selittyvät sillä. Adenomyoosikin voi siis vaikeuttaa raskaaksi tuloani.

Nyt ollaan yritetty vuosi ja jonotettu julkisella niin pitkälle että parin viikon päästä alkaa ivf-hoidot. Kovasti ollaan toivottu ja yritetty josko raskaaksi olisin tullut ilman hoitoja ja nyt on viimeinen ovulaatio käsillä. Toisaalta surettaa ettei lasta ilman kalliita ja raskaita hoitoja saada ja toisaalta on helpottunut olo kun päästään yrittämään josko ivf meille toisi apua.

D-vitamiinia ja foolihappoa voisi ilmeisesti syödä vähän isommalla annoksella, olen kuullut että aspiriini 50 mg annoksella voisi myös auttaa jotenkin ohentamalla verta? Mä nyt kuulen mielelläni kaikki vinkit miten valmistautua hoitoihin niin henkisesti kuin fyysisesti, hulluimmatkin. Tässä on yritetty kaikkea energiahoidoista ja homeopaattisista lääkkeistä lähtien joten jos on jotain vielä mitä en ole kokeillut ja mikä voisi olla avuksi hoidoissa niin kertokaa ☺ Toivottavasti saadaan munasoluja, ja joku edes hedelmöittyisi, saataisiin siirrettyä, tarttuisi kiinni ja kasvaisi perhettämme täydentämään. Niin monta vaihetta joissa voi mennä pieleen!
 
No niin. Täällä on hcg mitattu ja ultrassa käyty. Ensinnäkin ne epämääräiset palaset on kuulemma "vähintään limakalvosuikaleita". En sitten tajunnut kysyä tarkemmin, että onko ne kuinka yleisiä ja että miks mulle just nyt tuli sellaisia kun ei ole aiemmin ikinä. Tätä täytyy ensi kerralla tarkentaa, mutta ilmeisesti tuollaisia nyt voi tulla keltä vaan. Toisekseen hcg oli noussut keskiviikosta. Oli nyt yli 500. Eli joku siellä on vielä keskiviikkoaamun jälkeen ainakin jonkin aikaa häärinyt. Ja kolmannekseen ultrassa ei näkynyt oikein mitään missään.

Eli enpä nyt tiedä tuliko tästä kaikesta hullua hurskaammaksi. Maanantaina jälleen määritetään hcg, jos jatkanut nousua samaan tahtiin, uusi ultra ensi viikolla. Jos lopettanut nousun/laskenut niin ei varmaan aiheuta mitään toimenpiteitä. Viikonlopuksi sain selvityksen ku:n oireista, joiden ilmaantuessa pitää ottaa yhteys päivystykseen.

@Siida, pahoittelut! Seuraavasta siirrosta sitten plussa. Toivotaan että kaikki on kehittyneet blastoiksi ja selviävät sulatuksesta. Hyvää taukokiertoa.

@Annimiina89, tervetuloa palstalle. Kuulostaapa rankalle tuo synnytys kokemus. Hurjaa, että noin iso määrä verta voi jäädä huomaamatta. Hokkuspokkus keinoista en sen enempää osaa sanoa, mutta D-vitamiinin syöminen auttaa tosi moneen vaivaan ja foolihappo on tärkeä.

Mitenkähän, kun oon ymmärtänyt että tuoresiirron onnistumisprosentti on parempi kuin PASin. Täällä kuitenkin sitä tunnutaan karttavan?
 
rouvaNiisku, onpa huojentavaa, että kyse ei ollu toustaisesti mistään polyypeistä tai muusta epämääräisestä. Silti tuntuu limakalvon palaseksi aika järeältä, mutta harva meistä on päässy näkemään, että miltä se näyttää ja mitä sieltä voikaan tulla :eek: Hurjaa. Annettiinko sulle toivoa lainkaan enää oikeasta raskaidesta, vai epäilläänkö nyt kohdun ulkoista tai muuta surullista juttua? :( Voimia paljon❤ Mun muistaakseni tayssissakin sanottiin, että passeissa on parempi onnistumisprosentti. Ja ite aattelen niiin, jos luonnolliseen kiertoon siirto tehdään, että se on parempi. Mitä vähemmän keho on kuormittunut ennen siirtoa, niin uskon sen vaikuttavan positiivisesti. Mulla on ollu käytössä foolihappo (en ota joka päivä) sinkki, kupari, magnesiumi, b-vitamiini, kalaöljy, d-vitamiini. En muista ottaa joka päivä, mutta sellasina kuureina tulee syötyä, säännöllisen epäsäännöllisesti.

Mää en tosiaan Lullaby tajua noita viivoja mitä oon saanu, en tosin ihan kaikkiin testeihin saanu mitään, mutta lähes kaikkiin sain. Tosin nyt tänään en enää saanut mielestäni yhtään mitään. Enkä tosiaan aio enää testejä ostaa. Haluaisin päästä ultraan kunhan sen negan polille ilmoitan. Sen verran hämää toi vuoto ja edelleen jatkuu vatsa/selkäkivut, haluan tietää missä mennään ja koska vois sitte sitä passia suunnitella. Ja Lullaby, mää kyllä ymmärrän sun ajatukset ja jossittelun ihan täysin. Minäkin oon ehtiny tänään itkeä jo useampaan kertaan sitä, että pitikin olla niin malttamaton ja mennä tuoresiirtoon. Mutta, me molemmat tiedetään, että nyt vaan pitää olla itselle armollinen ja pistää tää juttu taas mittasuhteisiin. Ja minä kyllä uskon että sinun kohdussa pystyisi nuorempikin alkio kehittymään. Nyt vain oli väsynyt tyyppi matkassa. Näin mää nyt yritän ajatella omallakin kohdalla, että eihän mulla oo koskaan noi lääkärin mielestä "huiput" tarttunut ja niitä on kuitenkin useampia siirretty. Kaikki toistaitoiset on jääny kiinni....hetkeks, paitsi yks❤ Mun toivo herää jos lääkäri mainitsee, että hidas!
 
Viimeksi muokattu:
Joo siis kyllä kohonnut prolaktiini voi vaikuttaa lapsettomuuteen, siksi kai se aina mitataankin. Mutta vaikuttaa kai lähinnä munasolun kypsymiseen eli sitä kautta ovulaatioon, vai jäädä pois jos kovin koholla. Mulla arvo oli siis 525 ja se viite on johkin vähän olle 500, joten hyvin vähän koholla ja ei se kai pas:iin muutenkaan siis niin vaikuttaisi. Sitäpaitsi, luulenpa itse aiheuttaneeni ton kohoamisen syömällä femagra lisäravinnetta, on siis granaattiomena-kapseleita, jotka on ns. hedelmällisyys pilellereitä.. hmm.. niih.. mut siis sisältää estrogeenin kaltaista juttua.. ja tutkittuani asiaa, estrogeeni taas voi nostaa prolaktiinia.. hups.. joten ei siis varmaan noita olis kandenut kun vasta oviksen jälkeen popsia jos joskus..Olin ne alottanut varmaan just vähän ennen kun sen nesteen tisseistä huomasin.. et ihan taisi nyt olla oma moka.. Onneksi tosiaan hyvin pieni heitto jokatapauksessa.. En tiiä kehtaanko asiasta ees mainita lääkärille :unsure:
 
Moikka kaikille! Lueskelen tarkemmin teidän juttuja vielä ja yritän päästä mukaan paremmin keskusteluun, mutta nyt vain oma napaisia juttuja. Ollaan vähän päälle 30v. pari. Lasta ei ole yritetty kun vähän reilu vuosi, mutta ekan ICSIn piina päivät on nyt jo menossa. Päästiin Tampereella hoitoihin julkiselle tosi nopeasti ja syynä meillä miehen simpat. Miehellä tosin on jo lapsia aiemmasta suhteesta. Nyt siis menossa PP7, ja ekan testin oon ajatellut tekeväni perjantaina (PP11). Vähän nyt huolettaa kun oireita ei käytännössä ole yhtään. Naaman on tullut nyt useampi finni ja tissit ovat olleet punktiosta asti kipeät, mutta mahassa ei mitään fiiliksiä enää. Siirron jälkeen muutamana päivän oli erilaisia tuntemuksia, mutta nyt ei mitään.

Kaikki on edennyt niin tosi nopeasti, ettei pää meinaa pysyä mukana. Nyt vaan toivon, että myös meidän hoitotaval jää myös tosi lyhyeksi ja pikkunen tarraa jo tästä hoidosta kiinni. Kaksi alkiota jäi jatkoviljelyyn ja niiden kohtalo selvinnee myöhemmin.
 
Hei naiset! Vertaistuki on taas enemmän kuin tarpeen. Onneksi on tämä paikka johon tämän kaiken voin oksentaa. Huoh, niin kovasti yritin olla reipas ja selvitä tästä epäonnistuneesta siirrosta kuin nainen, mutta en onnistunut. Oon niellyt pettymyksen ja raivon ja itsesyytökset ja päätin sinnitellä ja odottaa, että tää ahdistus helpottaa, mutta tänään se sitten purkautuu ja voimalla. Miehelle oon purkanu itteeni ja nalkuttanu kaikesta, hermonnut joka ikisestä asiasta. Sain eilen kuulla kaksi todella läheisen ihmisen raskaus uutista. Ne oli liikaa ja kaikki nyt tulee itkuna ja raivona pihalle. Mies vaan ottaa itteensä, eikä osaa tukea. Tosin en edes kehtaa sanoa, että sun vaimo on niin heikko paska, ettei kestä toisten onnistumisia ja omia pettymyksiä. Jos hän ei itte tajua, niin ihan sama. Itken itkuni ja jatkan taas. Kiitos jos luit tämän. Oli pakko kirjoittaa tää olo johonkin. Jos tämä auttaisi. Se mun vuoto oli kai sitte ihan oikeat menkat ku nyt ollu ovis oloja ja tikku näytti vahvistuvaa viivaa. Luulen että viimeistään torstaina digi hymyilee, jospa sitte jo minäkin.

Tervetuloa keskustelemaan Jossu T. Onnea piinapäiviin, jospa pääsisit helpolla ja raskautuisit pikimmiten❤
 
Ei se oo yhtään parempi tunnelma täälläkään...tänään kp1 ja soitin klinikalle negasta. Samalla kyselin sen "PIKKU"blaston laatua ja se on todella rupunen 2BC, mikä samanlainen on aiemmassa hoidossa ollu suoraa roskiskamaa! Joo siis en kuvitellukaan että mitään sellasta ois mistä onnistunu raskaus tuli mut en käsitä miten toinen samanlainen voidaan heittää tylysti roskiin ja toinen siirtää? Kumpikin vaihtoehto ahdistaa, joko on haaskattu aiemmin yks millä ois ehkä ollukin joku minimaallinen mahdollisuus tai sitten muhun ollaan siirtämässä jotain toivotonta roskisrupua :( kun kysyin biologilta siitä roskiin heitetystä niin kuulema se C tarkottaa ettei sillä oo ollu edes jotain ulkokerrosta millä se vois kiinnittyä?! Miten tollanen sitte nyt voidaan siirtää? Siis jos se nyt edes selviää koko sulatuksesta.. vai vaihteleeko niiden mahdollisuudet sit niin paljon jopa saman luokituksenkin sisällä?
Yritetäänkin siirtää se pois päiväjärjestyksestä jo tähän kiertoon, vaikka yleensä lääkäri suosittaa pitään välikerron punktion jälkeen. Tuli kuitenkin sellanen olo et joo, ihan sama mnkälaiseen kiertoon siirretään kun ei siitä kuitenkaan tuu mitään.. ehkä jopa lääkäritkin ajattelee näin kun ei alkanu sen kummemmin tappeleen siitä välikierrosta. Turha odotella mitään "kunnon" kiertoja ja haaskata aikaa tollasen epätoivosen roskan takia. Entistä enempi varmistunu se olo että sen tän hoidon parhaan menin malttamattomuutta ja osin pelkuruuttakin haaskaan siirtoon 1-2 päivää liian aikasin...vittu että voi olla vihanen ittelle!! Sitten vielä muutamia muitakin pikku harmeja kertyny viime päiville, mitkä harmittanu ton isomman lisänä kohtuuttoman paljon.. esim. kaupassa ostokset makso jonkun vähän yli 10e niin ajatuksissani ja väsyneenä tarjosin kassalle kahta 20e seteliä!? Katto hiukan outona se kassa että "juu kiitos"...ennenku tajusin että hups, ja lähin meneen siitä aivan nolona! Sit huomasin että laukusta on hukkunu heijastin enkä pysty tajuaan missä tilanteessa ja miten voi olla tippunu niin etten oo huomannu mitään.. vähänkö jää hämään tollanen! :devil::LOL: Ja hiukan isompi harmi on ollu se kun ihmettelin miks tästä hoidosta tulee yli 100e vähemmän kelakorvausta, vaikka hinnat on noussu korvattavienkin osalta yli 200e! :mad: Kävin kelassa kysymässä tästä, jonotin yli tunnin koska pikaneuvontapaikat oli kaikki yllätysyllätys suljettu, ja vastaus on sitten "en mä oikein osaa sanoo..."! Sillon kyllä meinas päästä muutama &%¤#*~:mad: kukas helvetti sen sitten tietäs jos ei siellä kukaan.... mutta siis ilmeisesti niitäkin on leikattu rajusti sitten viime kerran jälkeen :devil: ja vielä pisteenä i:n päälle ollu ihan kiva päänsärky koko päivän..:sick: no mut kai se taas tästä joku päivä helpottaa.
 
Lullaby, jos tämä pikku rupunen sieltä siirtoon selviää, niin sullekko ei tuu nyt välikiertoa? Mää vasta torstaina soitan polille, mies kyllä sano tänään, että mikset voi soittaa jo nyt, mutta ku en jaksa sitä selitystä sieltä, että jatkat vaan lugeja ku enpä oo enää moneen päivään niitä laittanu. Ja kyllä mää seuraavan siirron meen taas pregnylillä ku se mulle paljon paremmin toimii kaikin puolin. Lugejen läpi on aina menkat puskenu ku ovat olleet alkaakseen, tosin luomukiertoon tehdyissä passeissa ei muutenkaan vuoto koskaan keskenkaiken ala, mutta näköjään nyt stimulaation jälkeen alko. En tosiaan jaksa sitä sotkua noitten kans ja ku ne muutenkin tekee musta täys kuspää ääliön. Ei oo kellekkään kiva...vähiten itelle. Ja joo, itekki ihan romuna oon ollu ku pöljä menin siirtoon ja huipputyypin tuhlasin malttamattomuuttani. Se ei saanu edes mahdollisuutta. Mutta en halua sitä enää muettiä. Tämän piti mennä näin ja piste. Sanat sanoisin sullekkin Lullaby, älä enää itseäsi ruoski❤ Halaus meille molemmille ja katotaan kuinka meille lopulta käy.
 
Niin, nyt sitten jatkossa vaan pitää pystyä pysyyn alkuperäsessä suunnitelmassa vaikka näyttäs kuinka heikolta että pääseekö siirtoon ollenkaan....jos kaikki hyytyis maljalle niin turha niitä ois ollu siirtääkään. Se on vaan pakko yrittää varautua että varsinkin tällä ikää niinkin voi käydä.. onhan se masentavaa, pelkkä ajatuskin :(
Josko siinä sitten on joku tarkotus miks tän piti nyt mennä näin ja voihan se olla ettei ois maljallakaan kehittyny blastoks tai ei ois kiinnittyny, tai ois menny kesken.. että ehkä jos jostain syystä oiskin tarkotus että tulee joku toinen myöhemmin.....toivottavasti.

Mulla ei ihme kyllä alkanu nyt lugen läpi vaikka tosiaan en enää moneen päivään zumenoneja syönykään. Ehkä nekin vois jättää pois seuraavalla kertaa (koska sellanen nyt mitä ilmeisimmin on tulossa), mitä jos nekin vaan pahentaa tilannetta, ja "yli"paksuntaa limakalvoo entisestään? Se oli punktiossa 12mm mikä on mun mittapuulla jo tosi muhkee (vaikka lääkärin mukaan "oppikirjamainen") mutta luomusti yleensä paksuimmillaan folliultrissa ollu jonku 7-8mm, mut selkeesti ainakin alle cm, ja ihan riittävä sekin on ollu.
Juu, ei tuu välikiertoo sittenkään, jos vaan nyt ovulaatio ajottuu oikein. Alan tikuttaa kp9 ja kp10 ultra.
 
Moi! Mä koitan pysyä täältä pois, ettei ajatukset menisi taas liikaa hoitojuttuihin... Mutta pakko oli tulla kommentoimaan Siidalle ja Lullabylle, että vähän samanlaista itseruoskintaa oon harjoittanut sen viimeisen tuoresiirron kanssa. Olin niin sekaisin kuin seinäkello, sekä fyysisesti että henkisesti, että harmittaa hienon alkion tuhlaaminen. Mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi ja koittakaa antaa itsellenne armoa, tää on niin kovaa hommaa muutenkin <3

Mulla on PAS-kierto menossa, kun joku kyseli onko muita hoitokierrossa. Lääkkeellinen PAS, ultra viikon päästä ja siirto sitten ERAn tulosten ohjaamana (ne ei oo vielä tullut) joskus parin viikon kuluttua. Tueksi intralipid, vissiin kortisoni ja Terolut keltarauhastukena. Alkiot matkaa jossain kohti Dextralle, en edes halua tietää tarkkaa aikaa koska panikoin sitä kuljetusta jo valmiiksi, että jotain tapahtuisi... Kunhan se kuljetuspaniikki on ohi, mulla on ainakin toistaiseksi hyvä mieli, luotto lääkäriin ja sellainen fiilis, että kaikki tehtävä tehdään.

Huomenna viimeistä päivää nykyisessä duunissa ja 3vkon huilin jälkeen uuteen, jospa siitäkin sais vähän uutta intoa ja potkua elämään!
 
Myötätuntohalaukset ja tsempitykset täältä Siidalle ja Lullabylle! <3 Noi itsesyytökset on niin kamalia, mutta täytyy vaan yrittää jättää ne taakse ja kääntää katseet eteenpäin, niin vaikeaa kuin se onkin. Sitä on mahdotonta jälkikäteen tietää, mikä vaikutus olosuhteilla oli ja olisko lopputulos ollut sama vaikkei tuoresiirtoa olisi tehty - sekin on mahdollista. Mäkin harkitsin tuoresiirron väliin jättämistä viimeisimmässä hoidossa ja olisin varmasti soimannut itseäni loputtomasti, jos siinä olis käynyt huonosti - mutta tällä kertaa ei sit käynytkään. :love:

Luokituskriteerit voi varmaan vaihdella eri klinikoilla, mutta ainakin meidän klinikalla (Dextra) BC on ihan OK luokitus, ei toki huippu muttei missään nimessä roskiskamaakaan. Mun sisälläni kasvaa parhaillaan BC-blasto rv8+4. Meidän klinikalla on jopa harkittu koko luokituksista luopumista, kun ei ne lopulta kerro alkion laadusta kovinkaan paljon. Esim. kromosomeja tutkittaessa on havaittu, että terveet alkiot ei useinkaan ole niitä kaikkein kauneimpia.

Lullaby, jos kävisi niin ikävästi että joudut vielä lähtemään uuteen hoitoon, niin suosittelisin lämpimästi kokeilemaan myo-inostolia (ja toki suosittelen sitä muillekin, vasrinkin niille joilla on jo ikää ja munasolujen laadussa ongelmia). Mulle lääkäri alkoi puhua siitä viime syksynä, on kuulemma ainoa aine jolla voi ihan todistetusti olla vaikutusta munasolujen laatuun. On mm. todettu, että hyvälaatuisten munasolujen follien nesteessä on enemmän inositolia kuin huonolaatuisten. Mä käytin sitä n. 4 kk ennen tätä viimeisintä hoitoa. Ubikinonia otin myös isolla annostuksella. Jos en ihan väärin muista niin Kesäheinällä taisi olla sama kombo viimeisimmässä, huippusaaliin tuoneessa hoidossa.

SalamaT:lle kovasti onnea tulevaan PAS:siin, kuulostaa siltä että olette nyt erittäin hyvissä käsissä. (y)

Isot tsempit tänne kaikille muillekin! Mikäs on Darnin tilanne?
 
Olen tarkoituksella pysytellyt poissa palstalta, kun en tiedä kuinka hyvää näiden hoitojen jatkuva miettiminen tekee... Mutta nyt on 6. IVF:n 1. PAS päällä, joten tulin vähän kurkkimaan. Siirto tehtiin viime viikolla, kyytiin pääsi hieno 5-päiväinen blasto, ja kohdunkin olosuhteet olivat kuulemma just eikä melkein. Nyt on PP6 ja mietin missä vaiheessa alkaisin testata... Irrotuspiikkinä oli Ovitrelle, joka taitaa näkyä testissä vielä, kuinka kauan? Kiinnittymisen tukena on ollut pikkunaksuja Ovitrellea, josta viimeisen otin toissapäivänä. Oletan siis että tänään saattaisi näkyä vielä testissä?

Raskausoireita on tietysti jo vaikka muille jakaa, joten tunnen ihan ehdottomasti olevani raskaana :ROFLMAO:. Virallinen testipäivä on sunnuntai, mutta kyllä perjantaina pitäisi jo näkyä, sanoivat klinikaltakin.

Siidalle ja Lullabylle isot tsempit! Kaikki nuo tuntemukset ovat valitettavan tuttuja... Mutta sen olen oppinut ja sisäistänyt, että itsensä soimaaminen ei auta mitään. Näissä käy miten käy, ja jos lääkäreiden ohjeiden mukaan toimii niin ei sitä oikein muuta voi.

Roxanne joo tosiaan, mulla oli tässä 6. IVF:ssä käytössä DHEA, ubikinoni ja myo-inositoli (ja lisäksi D ja vahva B ja foolihappo), ja alkiosaalis oli parempi kuin koskaan = 5 blastoa. Vitsit, mä oon niin fiiliksissä sun etenevästä raskaudesta! Koska me ollaan vähän niinkuin kohtalotovereita, about samanikäisiä ja yhtä pitkä taival takana... Toivottavasti mullakin vielä natsaa.

Onnea ja jaksamista kaikille vaiheisiinne! (y):love:
 
Nuo tuntemukset on Siida kyllä tuttuja varmaan kaikille joille lapsen saaminen ei ole itsestään selvää että toisten raskausuutiset on kovia paikkoja. Vaikka meillä on tämä hoitotaival vasta alussa, niin siltikin on kirpaissut viime aikoina kuulla tuttujen raskautumisista. Voin vain kuvitella miten kurjaa se on pitkien hoitojen ja lukuisten yritysten jälkeen Varsinkin jos on just joutunut taas pettymään ja asia on kahta kipeämmin pinnalla.

Tuntuu ylipäätään hurjalta lukea näitä teidän kokemuksia, miten kovilla moni näiden asioiden kanssa on

Onko täällä kokemuksia noista lääkkeistä, millaisia sivuvaikutuksia on ollut ja miten noi lääkkeet on vaikuttaneet? Mulle on määrätty kp2-kp6 letrozolit, kp6 eteenpäin menopur, sit orgalutran katotaan ultran mukaan ja irrotukseen tulee pregnyl tai ovitrelle. Ja tukihoidoksi sit luginus/lugesteron.

Soittelin hoitajalle ja kysyin et miten mä katson menkat alkaneeksi ja aloitan letrozolit, kun aika runsaskin (kuukupin vaativa) tiputteluvuoto alkaa usein jo jokunen päivä ennen kuin kuukautiskivut tulee eikä mitään tosi runsaita vuotopäiviä välttämättä edes menkkojen aikana ole, vuotelu alkaa varmaan ensi viikolla jo keskiviikkona tai torstaina ja kivut iskee päälle tosi nopeasti ja kovana varmaan vasta lauantaina ja kestää 1,5 vuorokautta. Mä olen aina ajatellut että ne varsinaiset menkat lasketaan alkaneeksi siitä kivusta, mut hoitaja sanoi et runsain vuotopäivä on se mistä katsotaan kp1. Äh. No mut ei siellä ole mitään erityisen runsasta vuotopäivää?!

Olen myös miettinyt, et miten vois tukea miestä näissä hoidoissa? Hän kokee tämän raskaammin kuin minä, hänelle on outoa ja "luonnotonta" että lapsi pitää laittaa alulle laboratoriossa eikä saada omin avuin. Hän jotenkin kai kokee ettei se ole sitten "oma" ja tää asia menee kovasti hänellä tunteisiin. Onko mitään kirjavinkkejä, linkkejä, hyviä ajatuksia?
 
Tervetuloa @Annimiina89 ja @JossuT !

Ompa todella erikoista materiaalia @rouvaNiisku , mitään myoomaa ei ole koskaan havaittu? Toivotaan, että hcg olis nousussa ja pikkunen voisi hyvin!


@Siida , ei varmasti helpota omaa oloa, mutta mulla nousi viimesimmästä pas:sta tosi hitaasti hcg. Paksut viivat taisin saada vasta 3vk siirrosta. Toivotaan, että siellä viivat vahvistuisi!



Mulla mennään loppukiertoa. Varmaankin perjantaina alotan nyt sitten Gonal F 350 annoksella, toivotaan että nyt olis jo vastetta ja päästäis punktioon. Mulla on ollut jotenki tosi rankkaa nyt lapsettomuuden tuomien tunteiden kans. Ihan on joutunu tosissaan miettiä jaksaako lähteä uuteen hoitoon ja ehkä enemmän, uskallanko lähteä. Mulla kun nuo raskaudet on ollu tosi vuotelevia ja siksi stressaavia. Eikä tuo joulukuun keskenmeno auta asiaa.

Mutta kai se on nyt vaan tehtävä tämä hoito, endo siellä jyllästää eikä aikailu ainakaan auta.
 
Kesäheinälle vain pikaisesti huikkaan, että irrotuspiikki kai pitäisi lakata näkymästä noin 10 päivässä. En nyt muista, minkä kokoisia ne pikkunaksut oli, mutta tuskin nekään useampaa päivää voi näkyä testissä. Joten viimeistään torstaina voisit varmasti jo saada luotettavan tuloksen. Vitsit että mä pidän peukkuja täällä! (y)(y) Tokihan sitä toivoo onnistumista kaikille täällä, mutta ihan superpaljon niille, joilla on jo pitkä ja kivinen hoitotaival takana. :love:
 
Kiitos Roxanne ja muutkin! Kuulema ne luokitukset vaihtelee klinikoiden välillä mut kyllähän se aina uskoo lisää kun joku muukin on onnistunu suunnilleen samanlaisella alkiolla. Toivottavasti ne nyt vaan ois muuttanu luokituksia 3 vuoden takasesta tai ois joku muu järkevä syy miks samanlaisilla yks meni roskiin ja toista yritetään kohtuun.

Toi myo-inositoli onkin mulle uus juttu (jotain uutta voi oppia vielä 8 vuoden hoidoissa ravaamisen jälkeenkin :eek:) Mistä tota vois ostaa? Onko ainoa toi mikä näkyy YA:n sivulla https://www.yliopistonapteekki.fi/solgar-thermogenic-complex-kaps-60-kpl-61406.html, näyttäs vaan sisältävän inositolia yhtenä aineena (onko eri asia?). Muut sivut on englanninkielisiä kun laitoin googleen. Mikä on minimiaika mitä sitä sit pitäs syödä ennen hoitoo? Minkälaisia annoksia ubikinonia on menny?
Ennen tätä viimesintä hoitoo söin parina kk:na ubikinonia ja gelee royalee, en kylläkään koko kiertoo vaan 15-20pv/kierto. Eikä ainakaan tää määrä tuntunu vaikuttavan mitenkään.. tosin enhän mä tiä oisko tullu edes noitakaan siirrettäviä ilman, mut ei siis merkittävää parantumista aiempiin verrattuna kyl ollu. Moniviamiinin lisänä myös hoitokierrossa oli vielä d-vitamiini ja foolihappo. Kai se osin ainakin voi olla ihan sattuman kauppaa minkälainen solusatsi milläkin kierroksella sattuu tuleen eikä siihen juurikaan voi vaikuttaa :/

En tiä ovitrellesta (niitä harvoja joista mulla ei oo kokemusta!) mut eikös pregnylissä 5000iu varoaika oo 10 ja 10 000iu 14 päivää. Ja siis mulla blastot on näkyny ovisliuskoilla jo pp5-6.. pp7 r-testillä haamu.

Tervetuloo uusille, olkoon visiittinne lyhyt tässä ketjussa, ja onnea siirtoihin SalamaT ja Kesäheinä78 (y) ja muillekin omiin vaiheisiin!
 
Lullaby, inositolia (on käytännössä sama aine kuin myo-inositoli) saa kyllä useimmista luontaistuotekaupoista, tässä yksi esimerkki: https://kauppa.luontaistuntijat.fi/inositol-500-mg-50-tabl-solgar
Me päädyttiin kyllä tilaamaan inositolijauhetta ulkomaisesta nettikaupasta, tulee halvemmaksi sillä tavoin varsinkin jos tuota käyttää isolla annostuksella.
Munasolujen kypsyminen vie kolmisen kuukautta, joten sen ajan olisi varmaan hyvä tuota käyttää, jotta saisi täyden vaikutuksen, mutta toki lyhyemmälläkin käytöllä voi jotain vaikutuksia olla.
Ubikinonia mä käytin ennen hoitoa 300-400 mg/pv ja viimeisen hoidon aikana jopa 600 mg/pv. Varmaan vähempikin ois riittänyt :rolleyes:, mutta kun olin jo päättänyt että kyseessä on viimeinen hoito ja olin haalinut noita pillereitä kaapin täyteen, niin päätin sit pistää kaiken peliin. :D
Mulla on myöskin ollut käytössä vahva D-vitamiini ja foolihappolisä.
 
  • Tykkää
Reactions: lullaby
Kiitos linkistä Roxanne, ilman muuta menee kokeiluun toikin, tarviipa käydä hakeen sitten kesän ajalle.. mulla tais olla ubikinonia 50mg eli ihan onneton annos mitä ilmeisimmin! Pitääpä sitäkin kokeilla sitten ihan kunnolla siinä ohessa.
 
Kiitos teille kaikille ❤ Pikkuhiljaa tästä noustaan taas :) Eilinen itku ja purkaus auttoi taas eteenpäin ja teiän rohkaisevat viestit.

Minäkin kyllä tuota Roxannen vinkkaamaa myo inositoli valmistetta kokeilen, mikäli vielä kolmanteen hoitoon joudutaan ja tuota ubikinonia kokeilen myös. Hyvä tietää, että ihan lyhyt juuri ei auta vielä mitään.

Onnea siirtoihin ystävät ja onnistumisia toivon❤

Tayss on myös lopettanut alkioiden luokitukset juurikin siitä syystä, kun niistä on mahdotonta veikata yhtään mitään pelkän ulkonäön perusteella. Jotain osviittaa se ulkonäkökin antaa tietysti, mutta ei se sitä olennaisinta kerro.
 
  • Tykkää
Reactions: Roxanne

Yhteistyössä