IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Viime kirjoituksesta on aikaa vierähtänyt, mutta ahkerasti olen lukenut palstaa. Plussista suuret onnittelut, tuoreimpana @Ismundo lle! Negatiivisen testanneille pahoittelut. I feel you.

Maaliskuisen ensimmäisen IVF-hoidon jälkeen oli tarkoitus tehdä PAS luonnolliseen kiertoon, mutta en saanut tikutettua ovulaatioplussaa. Tämä tapahtui sekä huhti- että toukokuun kierroissa. Siitä syystä kesäkuussa päädyttiin tekemään lääkkeellinen PAS. Kaikki näytti päällisin puolin hyvältä ja lääkärikin kehui lähes ihanteellisia olosuhteita, mutta viime tiistaina testasin negatiivisen (Päivittäisitkö listalle @-dino- ). Nyt klinikka jää kesätauolle ja elokuussa tehdään jälleen lääkkeellinen PAS. Kesätauko on varmastikin paikallaan, saa kroppa levähtää ylimääräisistä hormooneista ja pää näistä pettymyksistä.

Rentouttavaa (ainakin yritystä sellaiseen) kesän jatkoa kaikille!
 
Hei, tiedoksi, jos taalla on enaa ketaan, jota asia kiinnostaa. Aion yha jatkaa hoitoja, mutta taidan jattaa taman palstan kirjoittelun niille, joiden jutut kiinnostavat muita palstalla osallistujia. On hiukan ikavaa kirjoittaa omista raskaistakin kokemuksista tyhjioon; kaikilla on kiire ja lomaa pukkaa, enka varmaan ole se ensimmainen kandidaatti jolle ajateltaisiin tarpin tulevan, mutta viimeisin minulle aika merkittava ilmoitukseni ei nyt kuitenkaan saanut edes yhtaan alapeukutusta (Kiitos @Hippunen kuitenkin! :)). Niin luulenpa, etta kiinnostus omaan keissiini taalla on nyt puolen vuoden kirjoittelun jalkeen ohi. :)

Kiitos @atvk87, @hippunen90, @BabyMaybe, @Ninnupinnu, @Domi ja onnea matkaan!

Saatan toki joskus pistaytya tekemassa kysymyksen, niihin olen saanut kiitettavasti vastauksia! Kiitos! :)
 
Viimeksi muokattu:
Mä luulen että kyse ei välttämättä ole kiinnostuksesta. Tämä palsta on aika raskas aiheeltaan kaikille ja arka. Moni on samassa tilanteessa eikä voimia välttämättä riitä muille enää monen epäonnistumisen jälkeen. Itselle tämä palsta on enemmänkin tapa purkaa tuntoja ja käsitellä asiaa. Minä haluan oppia ja kuulla mitä edessä on odotettavissa sekä tietty saada joskus kannustusta.

Meillähän siinä mielessä eri tilanne kuin suurimmalla osalla että hoitoja minulle ei ole edes aloitettu muuten kun terapialla. Mies kävi eilen verikokeissa ja ehkä huomenna saadaan tietää missä mennään. Ultrassa ollaan käyty ja tiedetään että oikea kives lopettanut siittiötuotannon liki kokonaan. Ilmeisesti kovan iskun takia arpikudos tukkinut putket ja sen seurauksena omatekoinen vasektomia oikealle puolelle. Meillähän mies edelleen psykologin asiakkaana sen masennuksen takia. Tsemppiä teille @Rusakkonen hoitoihin, ja tietty muille myös plussa tuulia
 
  • Tykkää
Reactions: Rusakkonen
Rusakkonen, en minäkään usko että kyse olisi mielenkiinnon puutteesta. Nämä ketjut vaan yleensä tuppaavat hiljenemään kesäisin, kun monien hoidot ovat tauolla, ja toki on tuokin syy jonka Hippunen mainitsi. Vaikka ymmärrän hyvin, että tuntuu kurjalta kun ei saa vastakaikua kirjoituksilleen, niin ei sitä kannata ottaa henkilökohtaisesti.

Olen itse entinen palstalainen ja seurailen ketjua edelleen taustalta. Harvemmin vain kommentoin mitään, kun omia hoitoja ei ole nyt meneillään. Olen kuitenkin seurannut taivaltasi mielenkiinnolla ja myötäeläen ihan jo siksikin, että tilanteesi on aika samankaltainen kuin itselläni oli. Minäkin aloitin hoidot vasta päälle nelikymppisenä, ja kävimme tiiviiseen tahtiin läpi kuusi IVF/icsi-hoitoa, joista viimeisestä sitten tärppäsi, ja nyt meillä on ihana puolivuotias poika. :love: Olen ihaillut positiivisuuttasi ja sinnikkyyttäsi, joilla olet hoitorumbaan lähtenyt, kaikki kivet ja kannot kääntäen, ja todellakin toivon ja uskon että kaikki tuo vaiva vielä palkitaan. :love::love:

PS. Vauvakuume-puolella on 40+ so what -niminen ketju, joka saattaisi myös kiinnostaa sinua. Sielläkin on tosin ollut nyt vähän hiljaisempaa, mutta ikätovereiden vertaistukea olisi ainakin tarjolla.
 
Minäkin koen palstan enemmän paikkana, jossa voi purkaa asiat, mutta erityisen tärkeänä koen tiedon jakamisen. Palstalle kirjoittajille ja palstaa taustalla lukeville.

Mulla Hcg oli yli 700, eli ihan hyvällä mallilla. Tästä sitten ultraa seuraavaksi odottelemaan. Kai se pitäisi sitten siirtyä raskautuneiden palstalle, vaikka asiaa ei ole vielä tullut sisäistettyäkään.

Kiitos kaikille, ja tsemppiä tulevaan! :love:
 
  • Tykkää
Reactions: Rusakkonen
Onnea @Ismundo, ja Kiitos kovasti @Roxanne!!!! Katselin jo tuota vinkkaamaasi palstaa myos.:)

Palstaltamme olen tosiaan oppinut paljon. Itse en kaipaa purkautumispaikkaa, vaan tietoa ja toisaalta ihan sita tukea ja vuorovaikutusta. Varsinkin nyt, kun on aika rikki, vasynyt. :) Plussanneena varmaan ajattelee sitten eri tavalla ja koko maailma nayttaa uudelta. :) ‘Broadcastingia’, tiedon jakamista, olen aika lailla varmaan tarpeeksi tehnyt ja jos se jotakuta on kiinnostanut, auttanut tai jopa innostanut jossain vaiheessa, niin ihanaa toki. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Ismundo
Nimi # yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään

Annimiina89 # 4/16 # 2. # munanjohtimet tukossa # 1. IVF
atvk87 # 7/17 # 1. # siittiöt # 1.ICSI/2.PAS
BabyMaybe # 4/17 # 1. # ei varsinaista vikaa, mun ikä (39) # 1. IVF
Carinem # 10/16 # 1. # endo # 1.IVF/2.PAS
daim1 #7/16 #1. #selittämätön # 3. ICSI
Domi #4/12#1.#selittämätön# 5.IVF
Ihanapa #3/16 #1. #siittiöt #2.ICSI
JannaJ #-10# 2.#selit./1.tuuba/hiipuvat munas.# 2.IVF (ekasta tyttö)
Jantzu #-15 #1.# siittiöt# 3.ICSI/2.PAS
KuuBe #2013#1.#selittämätön#2.IVF/1.PAS
love-# 2014#1.#siittiöt# 3.IVF/ICSI
Maravilla #2/15#1.#selit# 3.IVF
Nennalii #2012#1.#selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu# 2.ICSI
Ninnupinnu #6/16#1.#selittämätön# 3.IVF
Orapihlaja89 #-16#2.#siittiöt# 1.IVF 1.PAS
Piikkinen # 12/16#2.#matala amh+ikä+endo+perussairaus# 4.IVF
Rusakkonen #1/2017/1.#ikä# 4.IVF
Sunflower33#2011#1.yht.#selit.#1.IVF

Taival # 8/15 # 1. # siittiöt # 2.IVF/ICSI 1.PAS
Toivo2016 #3/13#1.#ikä, johdin poist. ym# 6.IVF
Uneksija17#4/15#1.#pcos/selit.#1.IVF/2.PAS
vipe1986 #9/18 # 3. # endo ja siittiöt # 2ICSI 2.PAS tulossa

-dino-#6/15 #1. # selittämätön # 2.IVF/2.PAS


Piinailijat: :whistle:

:love: Plussat 2017 :love:
Touko:
Toivo2016 4.IVF (kem)
maljakko 3.IVF/1.PAS (tm)
AdeliinaJosefiina 3.ICSI/1.PAS (2x2pv)
Henrietta77 1.ICSI
reason 2.IVF (3pv)
Kesä:
tanjuli-79 ? (3pv)
Ranau 1.IVF
Heinä:
Karoliina195 1.IVF (2pv)
Xienna 2.ICSI/1.PAS (3pv)
Elo:
KuuBe 1.IVF/1.PAS (kem)
SalamaT 3.IVF/2.PAS (kem)
Syys:
#hope 1.IVF (2pv)
Bridge 5.ICSI: jälk. 5pv. lahjasolu
SalamaT 3.IVF/3.PAS (5pv)
Helios 4.ICSI 7.PAS (lahjasiit.) (5pv)
Loka:
Siida 2.ICSI/1.PAS (2x3pv)
Mishala 2.IVF (5pv)
~SeaWind~ 1.IVF(5pv)
kiuski 2.ICSI/1.PAS (5pv)
maljakko 3.ICSI 2.PAS (5pv)
Marras:
marrasmai 5.ICSI (5pv)
Joulu:
Zoona 2.IVF/3.PAS (3pv)
gemmy 3.IVF/1.PAS (tm)
Domi 4.IVF/1.PAS (tm)
lullaby 7.IVF (5pv)
Daim1 1.ICSI/1.PAS (tm)

:love: Plussat 2018 :love:
Tammikuu:
Ravishing (luomu)
An1z81 1.IVF 1.PAS (tm)
Choco coco 1.IVF 1.PAS (5pv)
joskusvielä 3.IVF PAS (6pv)
Helmikuu:
Piinailija 2.IVF/ICSI (kem)
Iiris80 1.IVF (5pv)
kop kop 1.ICSI 3.PAS (5pv)
Maaliskuu:
Amagara82 2.IVF 2.PAS (6pv)
Jantzu 3.ICSI (kem)
Huhtikuu:
Ckk 1.ICSI (5pv)
Toivo2016 6.IVF (kem)
mmmoi 1.ICSI 3.PAS (5pv)
Jantzu 3.ICSI/1.PAS (ku)
kettuperhe 1.IVF (2x3pv)
An1z81 1.IVF/2.PAS (5pv)
Toukokuu:
Voyage 2.ICSI (ku)
Miitta37 1.IVF/1.PAS (5pv)
Kesäkuu:
Toiveikas81 3.ICSI (5pv)
Fainatus 1.IVF/1.PAS (4pv)
Heinäkuu:
Ismundo 1.IVF/2.PAS (5pvä)
 
Viimeksi muokattu:
@Ismundo Paljon onnea ja ihanaa odotusta! :love:

@Carinem Pahoittelut negasta, kyllähän nää taukokuukaudet tulee välillä tarpeeseen. :unsure:

@Rusakkonen Ei tosiaan kannata ottaa henkilökohtaisesti sitä että suurin osa on täältä tällä hetkellä "kesätauolla". Kun hoitoja ei ole niin sitä mieluusti ottaa sitte taukoa kokonaan lapsettomuudesta ja fakta on että tämä palsta vaan muistuttaa siitä joten itse ainakin olen nyt vähentänyt täällä käyntiä tauon aikana jotta saan omat voimavarat täyteen jatkaa omaa hoitopolkua. Ymmärrän että teidän tilanteessa ei ole varaa paljon taukoja pidellä. Teille toivon edelleen onnistumista, hirveän sinnikkäästi olette jaksaneet reissata kahden maan väliä hoitoihin :) eli seuraavana tulossa 5. ivf?

@hippunen90 Toivottavasti tänään saisitte hieman vastauksia lisää. Onko terapiasta/psykologista ollut miehelle apua?
 
  • Tykkää
Reactions: Ismundo
@-dino- testotasot ovat nousseet yli alarajan. Muistaakseni lähtötaso 9 ja nyt oli 15, lääkkeet siis auttaneet asiassa. Nyt seuraavana olisi taas biobsiassa käynti. Mulla on itseasiassa aika toiveikas olo ja muutenkin kun itse saanu hoitojen puolesta olla rauhassa nii saanu omat ajatukset kasaan ja sellaisen taistelutahdon päälle. Minulle tämä hoitotauko on tehnyt todella hyvää. Mies pelkää seuraavaa biobsiaa vielä enemmän kun pelkää varmaan lisää pettymyksiä.

Aika hajalla se vielä on, mutta on tuosta psykologista ollu hyötyä. Oon kolmannella kerralla ollu mukana ja tiedättekö mä löysin miehestä ihan uusia puolia. Siellä mä viimeistään totesin että tuo mies on mun, enkä kyllä koskaan pois päästä. Oli ihan tosissaan miettinyt eroa jotta voisin löytää miehen joka voisi antaa lapsen ilman hoitoja. Kyllä mulla tuli kyynel kun huomasin kuinka hajalla se oikeasti on ollu, ja silti mua ajatteli
 
Hei! Täällä kirjoittelee uusi, paljon tietoa ja vertaistukea täältä lukemalla saanut..
Nipsu_78#9/17#1.#ikä/muu tuntematon syy#2.ivf alkamassa
Pulmatilanne ajoi minut kirjoittamaan tänne. Muistaakseni täällä on joku tehnyt ERA-testin? Vaihdoin juuri klinikkaa mm.tuon testin takia. Ajattelin, että sen tekeminen voisi olla järkevää tässä vaiheessa. Mutta pulmaan:
Olen syönyt Progynovaa jo 11 päivää, annostuksella kaksi aamulla, yksi illalla 6mg/vrk. Tänään aloitin lisäksi Terolutin yksi illalla (ohjeessa 10mg klo 20) ja huomisesta lähtien Terolutia 10mgX3. Mutta tarkempaa ohjetta huomiselle tai muille päiville ei lue missään! Lääkepakkauksessakin vain "erillisen ohjeen mukaan". Ja mun hatara pää ei muista oliko puhetta..
Onko jollain ollut samaa annostusta tai onko tietoa, pitääkö Terolut ottaa tasaisesti päivän mittaa vai aamulla kaksi, illalla yksi-tyylisesti? Ymmärsin, että lääkkeiden oton ajoitukset olisivat tärkeitä ERA-testin kannalta. Hitsi kun viikonloppu alkamassa, ei voi soittaa klinikalle..
Voimia kaikille omiin tilanteisiin ja toisille jo onnittelujakin :)
 
@Nipsu_78 - minustakin 2 aamulla, 1 illalla, seka Terolut etta Progynova. Sinakin siis jatkat Progynovaa Terolutin ohella? Aiotko ottaa siis klo 20 ja klo 8? Minulle ei ohjeistettu aikaa mutta kaskettiin kirjoittamaan aamun aloitusaika ylos (mina tulen aloittamaan Terolutit aamulla). Ollaan varmaan samalla klinikalla... Siis mina taidan olla se, joka kirjoitti tulevasta ERA-testistaan.
 
Kiitos tosi paljon vastauksistanne @Johannamaria ja @Rusakkonen❣ Niin se varmastikkin oli, että ohje oli sama molemmille lääkkeilleni ERAa varten..mutta Terolutin kohdalla tärkeä tuo annettu aloituskellonaika. Tarkempi kirjallinen ohje olisi ollut hyvä kuitenkin. Jatkan näin, että aina aamulla kasilta kahdet ja illalla yhdet molempia lääkkeitä ensi viikon torstaihin saakka, silloin otetaan näyte tms.
@Johannamaria sinnullahan iloisia uutisia! Miten sun 2.IVF erosi ensimmäisestä? Mietin vaan kuinka sait tuloksia ja miksi eka epäonnistui. Itselläni ekassa ivf:ssä huhtikuussa oli isot menopur-annokset, mutta lopuksi vain yksi munasolu kasvoi ja muut jäivät pieniksi. Mun amh oli reilu yksi melkein vuosi sitten, en tiedä miten nopsaan se heikkenee. Huoh. Seuraavaan hoitoon ilmeisesti Elonva ja menopur yhdessä.

@Rusakkonen samalta klinikalta uskoisin Miten olikaan, jatkoitko kaikkia vitamiineja ja lisäravinteita ERAan saakka ja sen jälkeenkin normaalisti? En muistanut kysyä, onko väliä. Oletan, että ihan normisti.
 
@Nipsu_78 - en ole viela tehnyt ERA:a, se on maanantaina 16.7. Halusin kysya, otatko Progynovaa ja Terolutia sitten molempia yhta aikaa Terojen aloittamisesta?

Jatkan vitamiineja yms. normaalisti alkionsiirtoon asti, mutta DHEA:n lopetan, kun Terot lopetetaan, muuten voi jaada kuukautiset tulematta. Pitaa ottaa selville, uskaltaisiko DHEA:aa jatkaa lahes alkionsiirtoon asti. Tuoresiirroissa olen lopettanut ennen kuukautisia, mutta nyt ajattelin, etta pitaisiko syoda myos stimmeja injektoidessa. Siis tama tieto olisi myohempaa varten, jos viela tarvitaan. Syotko Sina myos DHEA:aa, mita vitamiineja otat?

Tuli mieleen, etta ehka varmuuden vuoksi lopetan valkosipulit ja omegat paria paivaa ennen ERA:aa, jottei vuoda niin paljon, kun minulla on myos verenohentaja Klexane kaytossa Progynovan aikana ja siis koko ajan siita. Voi kylla olla hatavarjelun liioittelua...
 
Rusakkonen, pahottelut viimesimmästä tuloksesta :( kokenu myös miten usko koko touhuun alkaa olla lujilla useemman negahoidon jälkeen..
Mulle viime hoidon alkaessa sanottiin että voi ottaa dhea:ta myös piikkien ajan aina siirtoon saakka, ja ei se mulla ainakaan tulosta huonontanu, top-blastoja ja jopa kaksin kappalein, mitä ei ikinä ennen.. :eek: ja toinen yhä matkassa, toinen pakkasessa. Tätä aiemmassa hoidossa lopetin dhea:n piikkien alotukseen ja varmaan vielä mulle huonoimmin sopiva menopur heikensi tulosta entisestään, eikä lopulta mitään siirrettävää.
Tuskin dhea:n ottamisessa pas-kierroissakaan ongelmaa on, ja oon lukenu monien niitä jatkaneenkin läpi kierron, tai tietenkin sitten lopettaen jos alkaa näkyä plussaa.

Noista alapeukuista, en ite oo vissiin koskaan arvioinu niillä, kun jotenkin tuntus ikävältä tilanteessa jossa toinen muutenkin jo tarpeeks rikki, ja niinkun sillä tylyttäs vielä lisää.. vaikka eihän se tietenkään tässä yhteydessä tarkota etteikö siitä varsinaisesta kirjotuksesta tykkäis, vaan toisen tilanteesta! Tuolla valikossa pitäs olla joku lohdutusta ja empatiaa kuvaava halimerkki tms. mikä mun mielestä sopis juuri tälläseen.. sitä ei muuten taida olla edes tuolla tekstiin liitettävien merkkienkään valikossa vaikka mitä kaikkee muuta kyllä löytyy...
 
  • Tykkää
Reactions: Rusakkonen
Olen yrittänyt syödä terveellisemmin koko kevään. Lihaa syön normaalisti melko vähän. Kalaa olen aina toivonut syöväni enemmän: eli niitä vähän lisännyt ruokavalioon. Keitettyjä kasviksia myös lisännyt, samoin hedelmiä jonkin verran. Muutoin syön mielestäni melko normaalisti. Paheena suklaa ja herkut..liikun myös yleensä kohtuullisesti ja säännöllisesti.
Toukokuussa pyysin päästä varastoraudan mittaukseen ja sain lähetteen. Ferritiinin tulos oli 17, eli liian matala. Olen ollut aikaisemmin 2xvuodessa verenluovutuksessa, menkat ei nykyään mitenkään hurjan runsaat ja keliakiaa ei ole. Lihaa ja rautapitoista syön kasvispainotteisesti, mutta ei sen pitäisi noin paljoa heikentää rautavarastoa. Hemoglobiini ollut yleensä ihan ok 135 tai joskus vähemmän. Heikkoa varastorautaa jäin hieman miettimään..miksiei ole imeytynyt paremmin. Tuolla rauta-arvolla saattaa olla vaikutusta raskautumiseen, joten maksoin raudan tankkauksen klinikalla..ja aloitin 3 vkoa sen jälkeen rautatabletit (eilen). Koitan ottaa sen vain c-vitamiinin kanssa, että imeytyisi paremmin (tällä kertaa mansikoiden) Varsinaisia perussairauksia ei ole, mitä nyt hajuste- ja kemikaaliherkkyyttä, astmaa eläinallergiasta jne.

DHEA -kuurin aloitin toukokuun puolivälin tietämillä, samoin omatoimisesti Donafertyn, ja kysyin siitä, ei pitäisi olla haittaakaan. Keväällä söin E-EPAA, mutta ne loppuivat enkä jaksanut vielä ostaa lisää. D-vitamiinin lopetin toukokuun kieppeillä, kun oleilin auringossa. Ehkä pilvisenä päivänä voisi kesälläkin ottaa..Sitten vielä ubikinonia, 150 päivässä. Pähkinöitä, kaakaonibsejä jne., mutta niitä olen syönyt aina muutenkin. Unohdinkohan jotain, =) Huh, tulipas listaus, tuntuu että paljon kaikkea.
Tällä hetkellä lääkitys ERAa varten: Progynovaa ja Terolutia molempia kolme pilleriä päivässä. Sen muistin, että lääkäri sanoi että ne kannattaa ottaa kaikki samaan aikaa. Molempia kahdet aamulla ja yhdet illalla. Kahdeksalta pyrin ottamaan aamuin illoin. Progynova aloitettiin jo Terolutia aikaisemmin.
Henkistä puolta olen hieman miettinyt, kun olen yksin liikkeellä. Tällä hetkellä homma kasassa, toivottavasti jatkossakin. Ystävissä muutama kultaakin kalliimpi!
 
@Nipsu_78 eka ivf hoitoni lääkkeinä oli elonva ja bemfola. Mutta tosiaan jouduttiin keskeyttää kun kasvoi vain 1 folli. Kuukaudet on erillaisia. Nyt lääkkeenä letrozol, menopur, bemfola, ja jarrulääke sekä munasolun irrottajat ovitrelle ja gonapeptyl. Alustavasti kasvoi 10 follia, mutta osa niistä puhkesi suoraan punktiossa ennen kuin ehdittiin ne punktoida ja saatiin 5 follia joista saatiin 2 alkiota.
Nyt tosiaan plussa vielä, muttei muita oireita kuin väsymys. Jotenkin vaikea uskoa että olisi raskaana.

Miten muuten tuon rautatankkauksen jälkeen, huomasitko olon piristymistä?
 
Tämä on varmaan täysin väärä paikka kysyä, mutta onko tietoa/kokemusta aloitetaanko hoidot inssillä, kun miehen tulokset oli, ettei ole yhtään normaalimuotoisia siittiöitä, määrä ja tiheys normaali, liikkuvuus alentunut, hedelmöityskyky alentunut. Tai onko tilanne kauhean toivoton? Mulla itsellä on vaan verikokeet vasta katsottu ja nyt hoidetaan vaikeaa kohdunkaulansyövän esiastetta pois.. Leep tehtiin viime kuussa eikä saatu vielä kaikkea pois. Meillä on ensikäynti polille ens kuussa ja toki siellä kaikki selviää tai alkaa selvitä. Ollaan yritetty 7,5v.

Tsemppiä teille kaikille hoitoihin! :love:
Täysin vastaava ei meillä ole tilanne, kun siittiöiden muodossa ei mainittavaa, mutta siittiöiden liikkuvuus on huono/olematon. Aikanaan ensikäynnillä lääkäri suositteli suoraan ICSIä. Oltaisiin saatu halutessamme inssiäkin kokeilla, mutta jätettiin väliin, kun lääkärikin näki ajantuhlauksena... Hoitohan linjataan kokonaiskuvan perusteella ja kyllähän siihen vaikuttaa myös klinikan hoitokulttuuri.

Tsempit ensikäyntiin ja etenkin nyt tuon esiasteen selättämiseen!
 
@Rusakkonen hei moi.. elä mee... Minä olen nyt taas pysynyt kaukana tältä sivustolta, siksi en oo ollut alapeukuttamassa.. Mutta toisaalta ymmärrän kyllä pointtisi.. ja linee tavallaan syy siihen että itsekkin välillä nykyisin "pystyn" pitämään näitä kk taukoja täältä.. jotenkin tuntuu että porukka ympärillä vaihtuu jatkuvasti ja itse aina parhaan mukaan jaat omaa vankkaa tieteämystä jne. mutta jotenkin ei vaan enää saa "itse mitään irti" .. Vaikka nyt oli kyllä taas niin lämmittävää kun "vanhat piinailukaverit" oli käynyt pahoittelemassa.. Siitä se ehkä johtuukin että the porukka joita aluksi oli palstailemassa kun pitkään luin taustalta ja kun aloin kirjoitella, on oikestaan kaikki jo päässeetä eteenpän (tätä en nyt sano katkerana, vaan oikeasti ihanaa teille kaikille) Ja osa jopa jo useamman kerran onnen kohdannut.. :love: Nythän täällä tosiaan on ollut yllättävänkin vilkasta kesäksi.. Tsemppiä vaan kaikille.. Ja onnea tietysti plussanneille! Ihan ajatuksella en kaikkea lukenut, kun kauhee väsy ja kiirus joten en sen tarkemmin lähde kellekkään kommentoimaan.. muuten kun rusakkoiselle että olet mielessä..
 
Mäkin kiinnitin huomiota samaan, kun aloin lukemaan muutama sivu taakse päin viestejä, että Rusakkosen kurja päivitys oli jäänyt täysin huomiotta. Alapeukutin sitä normaalisti, kun olen kova reagoimaan viesteihin, mutta sitten kun luin viestin, jossa siitä mainittiin, niin alkoi nolottaa, en laittanut reaktiota sitten sen viestin takia, vaan selasin viestit aikajärjestyksessä. :) Ethän mee mihinkään, paitsi plussanneisiin sitten seuraavaksi.
Oon pitänyt kans taukoa täältä, mentiin naimisiin ja päätin, etten ruoki näitä kurjia ajatuksia täällä hetkeen. Mietin kyllä aika paljon palstan asioita, vaikken käynyt katsomassa. Monet täällä tuntuvat tosi tutuilta ja jäi kiinnostamaan esim piinailijoiden tulokset, mutta en silti päästänyt itseäni tänne katsomaan.

Vajaa pari viikkoa menikin tässä niin, ettei lapsettomuus ollut mielessä jopa pariin tuntiin päivästä. Odotan jo seuraavaa kiertoa ja zumenonin aloitusta, että vihdoinkin pääsis käsiksi sinne pakkasreserviin. Tuntuu että meiän alkioita pidetään panttivankeina.

Tsemppiä kaikille ja onnea plussista!
 
  • Tykkää
Reactions: Ninnupinnu
Mäkin kiinnitin huomiota samaan, kun aloin lukemaan muutama sivu taakse päin viestejä, että Rusakkosen kurja päivitys oli jäänyt täysin huomiotta. Alapeukutin sitä normaalisti, kun olen kova reagoimaan viesteihin, mutta sitten kun luin viestin, jossa siitä mainittiin, niin alkoi nolottaa, en laittanut reaktiota sitten sen viestin takia, vaan selasin viestit aikajärjestyksessä. :) Ethän mee mihinkään, paitsi plussanneisiin sitten seuraavaksi.
Oon pitänyt kans taukoa täältä, mentiin naimisiin ja päätin, etten ruoki näitä kurjia ajatuksia täällä hetkeen. Mietin kyllä aika paljon palstan asioita, vaikken käynyt katsomassa. Monet täällä tuntuvat tosi tutuilta ja jäi kiinnostamaan esim piinailijoiden tulokset, mutta en silti päästänyt itseäni tänne katsomaan.

Vajaa pari viikkoa menikin tässä niin, ettei lapsettomuus ollut mielessä jopa pariin tuntiin päivästä. Odotan jo seuraavaa kiertoa ja zumenonin aloitusta, että vihdoinkin pääsis käsiksi sinne pakkasreserviin. Tuntuu että meiän alkioita pidetään panttivankeina.

Tsemppiä kaikille ja onnea plussista!
Paljon onnea vastanaineille :love::love:
 

Yhteistyössä