IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

@Nipsu_78 Onnittelut!
Täällä on nyt moni plussannut. Toivotaan, että muutkin pääsevät jonon jatkoksi ja että kaikilla menee kaikki hyvin.
@lapsettomuuta10v Kaikki varmasti tunnistaa nuo samankaltaiset tunteet omalla kohdalla, näin ainakin oletan. Lapsettomuustaival on niin vuoristorataa ja pidempään yrittämään joutuneet kokee niin monta mutkaa ja pudotusta, ettei sitä jaksa olla aina itse aurinkoinen. Onneksi on tämä ryhmä :). Toivottavasti punktiosi sujui hyvin.
@Toiveitakovain80 voihan piiip. Harmittaa sun puolesta. Kun itse aikoinaan joutunut arpomaan niiden testien kanssa, niin voin yhtyä tunteeseen. Itse olin ainakin tosi pettynyt ja turhautunut. Parempaa ensi kiertoa toivoen!

ON: tänään on alkionsiirto. Ei ole vielä ainakaan puhelin pirissyt. Nyt ollaan mietitty, että jos on sulatettu se olki, jossa 2 ja mahdollista siirtää ne molemmat niin kyllä suostutaan. Meillä muut pakastetty yksittäin. Nukuin niin huonosti. Aamulla teki pahaa ja meinas ihan laatta lentää. Vatsaa kouristeli. Ihan samoja oireita ku raskaana ollessa. Aloin jo nauramaan itselleni, että pelkkä jännitys raskautumisen mahdollisuudesta sai mulle aikaan raskausoireet :ROFLMAO:
 
Täällä maanantaina ootetusti oli veritsesti alle kaksi taas kuten aina eli nega. Joka kerta se on yhä vaikeampi pala nieltäväksi se pettymys.

Vaan uuteen yritykseen vaan. Hetkin mietin pitäisinkö taukoa, mutta tiiän että tauon aikana sitten vaan harmittaa kun sitten ei ole ees sitä toivoa että raskautuisi.
Eilen alko uusi kierto ja huomenna alkaa gonal f:n pistely pitkästä aikaa, viimeksi mokoman kanssa joutunut tekemisiin elokuussa. Lahjasiittiöitäkin joutui varaamaan lisää kun en alunperin ollut varannut kuin kahteen hoitokertaan. Onneksi oli vielä jäljellä samalta luovuttajalta niitä, muuten olisi joutunut jonoon eli tauko olisi tullut sitä myöten väkisinkin... Toki toisaalta mietityttää olisiko onnistumiseen isommat mahikset jonkun toisen luovuttajan soluilla, entä jos kehoni jotenkin hylkii alkioparkojani tms ja olisiko se ratkastavissa eri luovuttajalla... toisaalta hyviä viis/kuuspäiväsiä alkiota tuli viimeksi joten ei kai pitäisi aatella näin.

Pitää varmaan selailla omia viestejä taaksepäin aikaan kun on pistelemään joutunut, kun on niin unohtunut miten tää solujen kasvattelu nyt menikään taas.

Tavallaan tänään ollut sellainen semisti optimistinen ja positiivinenkin olo. Toisaalta harmittaa, myös kukkaron puolesta. Aina niin kallista nää alkuvaiheen jutut punktioineen ja lääkkeineen. Plus sekin huolettaa jo etukäteen että jos tulee ekan hoitokerran tapaan huonoja alkiota jotka ei selviä sulatuksesta, tai pahempaa eli ei alkiota lainkaan...
 
Jos joku päivittelee listaa niin mutkin saisi siirtää piinailijoihin eli 23.5 siirretty 3 päiväinen ja testipv 5.6. En ala kännykällä sohlaamaan, kun poistan kumminkin jotain vahingossa.
Top alkio kuulemma oli. Jostain syystä tuntuu niinkuin olisin ollut vain unessa eikä sitä siirtoa ole oikeasti tapahtunut. Kohta herään ja tajuan, että kaikki ollut vain unta. Itse asiassa nyt juuri tätä kirjoittaessa huomasin, että ainiin se tukilääkitys! Sehän piti tänään aloittaa vielä illalla. No hyvä kun nyt havahduin asiaan. Eiku pesulle ja sitten lääkitsemään...
 
  • Tykkää
Reactions: Nipsu_78
Onnea vielä erikseen kaikille plussanneille! Yritän nyt omalta osaltani kans ylläpitää listan päivitystä, ollut niin jotenkin fiilikset alhaalla kaikesta että tääläkin pääosin olen lukemassa käynyt mutten ole jaksanut kommentoida.

Omaa napaa että menkat alkoi ja sumutteluja tehty nyt reilu viikko, mulla menkat alkoi ihan aikataulussa että ne ei siirtyneet. Keskiviikolle on nollaultra ja jos kaikki hyvin alkaa pistelyt sitten samana iltana. Itse suhtaudun tähän tosi laimeasti koska tiedän jo että munasolujen laatu pysyy huonona eikä niihin mikään lääke voi vaikuttaa, eli tortta på tortta. Mutta kai nää ilmaiset hoidot on käytävä loppuun ja ei sitten jää jossitteluja itselle että mitä jos sittenkin ois omilla soluilla onnistunut. :(
 
@Aislinn83 tiedän tunteen..meillä siis kunnallisella 3. Ivf hoito, juuri oli punktio torstaina..ei mtn suurempaa toivoa tätä hoitoa kohtaan..kun alkiot on huonoja ne on huonoja..kunnallisella käydään nämä hoidot ja sitten haluan yhden ivf hoidon kokeilla yksityisellä lyhyellä kaavalla ja eri lääkkeillä, vaikuttaako mtn.. sitten mennään lahjasolu hoitoon...mutta onpa ainakin omilla kokeiltu (n)
Millä lääkkeillä teillä nyt hoidot on ja monesko teillä menossa?
 
@lapsettomuuta10v mulla oli 1.ivf tossa maaliskuussa niin sillon oli lyhyt kaava ja se oli bemfolalla, sillon saatiin vaan 5 munasolua jotka kaikki hedelmöittyi mutta jakaantumisongelmia, jotain hajaantumista niissä oli. Nyt en vielä edes tiedä tästä kakkoshoidosta että mitä pistoslääkkeitä määrätty, sumute tosiaan on tää synarela. Ens keskiviikkona olen siitä asiasta viisaampi. :)

Kurjaa että teilläkin on tämä sama "ongelma", musta tuntuu että meillä hedelmöitys varmaan tapahtuukin tuola luonnollisesti mutta sitten ei sen enempää tapahdukkaan koska nämä solut, ovulaatio kuitenkin tulee luomukierroissakin. Miten sulla, onko tullut minkälaisia alkioita?

Ja todella toivon että saat hyviä uutisia punktiosta! <3
 
Viimeksi muokattu:
@Aislinn83 meillä 1.ivf saatiin vain 1 siirrettävä alkio, olikohan 7 muuta jotka sitten vaan lopetti jakautumisen..meillä tulee soluja hyvin, hedelmöittyy hyvin, mutta yleensä kuolevat 4 päivän ikäisinä..lääkärit ei osaa sanoa miksi..nyt 2.ivf saatiin tuore siirto ja pakkaseen 2..tuore siirrosta tuli kemiallinen, muut negaa..nyt odotellaan 3.ivf tuloksia eikä yhtään sen toivekkaampi olo ole...jos tarttuu niin jatkuuko pidemmälle tokkopa..lääkäri sano että ongelma solutasolla :unsure:
 
Täällä pp3 ja täytyy sanoa, että tätä piinailua ei ole tehty helpoksi. En muista, että viimeksi ois ollu heti tämmöset oireet. Lutinus on aiheuttanut lähes jatkuvan vatsakivun, välillä tulee kipeämpiä supistuksia. Lisäksi mua närästää ja eilen meni maha ihan sekaisin. Viime hoidossa mulla oli Luget käytössä ja sain niistä oikein pahan allergiareaktion. Iho paloi niinkuin olisi hapolla poltettu, naama punotti ja henkeä ahdisti. Silloin vaihdettiin Lutinukseen. Nyt aamulla oli urtikariaa sisäreidet ja polvitaipeet täynnä. Tää ei voi olla totta!! Maailmankaikkeus on tätä yrittämistä vastaan. Nappasin heti allergialääkettä ja pienen kortisonitabletin. Nyt rauhottui. Luin jostain, että progesteronille voi olla allerginen. On tämäkin nyt yhtä paskaa!! Mut jos se on vaan tuota ihottumaa niin, ettei mene pahemmaksi niin sitkeesti käytän.
 
Kiitos onnittelijoille! Täällä kyllä todella piinaa edelleen. Ehdin jo vähän hengähtää kuluneen viikon aikana tästä asiasta, mutta sitten eilen alkoi ruskeaa tiputtelua ja näemmä jatkuu ainakin nyt aamusta vähän jo runsaampana(n). Alavatsassa myös menkkamaista tunnetta. Eihän tässä mitään voi, kuin vain toivoa, ettei tätä vietäisi pois (5+3?), jos siis olisi terve alkio..ja sitä ei voi vielä tietää.
@Wintersun toivottavasti sulla vuodot pysyisi jo jatkossa pois!
@Voyage tsemppiä jatkoon! Jospa teille tulisi pian positiivisia yllätyksiä! Lenkkiseura kuulostaa tosi hyvältä..
@justhope uskon, että sullakin vielä tavalla tai toisella onnistaa! Olet niin urheasti yrittänyt pettymyksistä ja kivuista huolimatta. Ehkä vielä joku muutos tai keino. Itselläni toivoa toi muutamat labratulokset ja raudansyönti (ja tankkaukset), kortisoni ja nyt viimeisimmässä kohdun suolahuuhtelu. Ja luovuttajan vaihto. Mutta olen ajatellut että mulla kyse onkin tod.näköisesti omien solujeni vanhoista kromosomeista, kun kerran on ikää..vaikka sitä kiinnittymistä ja tällä hetkellä kiinni pysymistä (hylkimistä) olenkin pohtinut..
@krokus toipumista ja aurinkoa! Kyllä se siitä paremmaksi kääntyy!
@lapsettomuuta10v voimahalaus!
@shelterme tarroja piinailuun! Toivottavasti ei ole allergiaa!
@Jantzu sinäkin olet mielessä!

Vielä tuhannen myöhässä Onnittelut @millionnea ja @kirsillevauva :love::love:
 
Heippa kaikille!
Joku ehkä saattaakin vielä muistaa minut, kirjoittelin täällä aktiivisesti 2016-17, kun yritettiin esikoista (joka sitten lopulta saatiin 6. IVF:n tuoresiirrosta :love:) ja olen seuraillut ketjua taustalta sen jälkeenkin. Ajattelin nyt tulla kertomaan mitä kuulin klinikallani PAS:n suunnittelussa, jos tästä vaikka olisi hyötyä jollekin muullekin.

Mulla oli aiemmin usein siirron jälkeen / kiinnittymisen aikoihin menkkamaista jomottelua, ja kun kerran mainitsin siitä klinikalla, sain reseptillä Buscopan-nimistä lääkettä kohdun supistelujen estämiseksi. Sattumaa tai ei, kolmesta seuraavasta siirrosta (joissa siis käytin tuota lääkettä) tuli kaikista plussa, kun sitä ennen en ollut saanut ainuttakaan plussaa testiin.

No, nyt kun pyysin parin vuoden tauon jälkeen samaa lääkettä, sain kuulla että meidän klinikalla on nykyisin käytössä vastaava mutta suoraan suoneen annettava Tractocile-niminen lääke. Kuulemma ihan hiljattain oli tehty joku laaja tutkimus, jossa oli osoitettu että se voi todellakin auttaa ja parantaa raskaustuloksia. Joillain ihmisillä kun kohtu herkästi supistelee sen jälkeen, kun sinne laitetaan jotain, ja se voi haitata alkion kiinnittymistä. Nyt siis seuraavaan siirtoon saan tuota lääkettä suoneen puoli tuntia ennen alkionsiirtoa.

Ei tuo ymmärtääkseni sellainen lääke ole, että sitä kannattaisi rutiininomaisesti antaa kaikille, mutta JOS siirron jälkeen ja oletetun kiinnittymisen aikoihin on tuntunut menkkamaista jomottelua, niin kannattaa ehkä mainita asiasta omalla klinikalla ja kysyä, voisiko asialle tehdä jotain.

Lämpimät onnittelut kaikille plussanneille ja kovasti tsemppiä teille, jotka vielä joudutte odottamaan omaa vuoroanne! :love: @Nipsu_78 lle erityistsempitykset, itsekin kun olen 40+-ikäluokkaa ja tiedän iän tuomat haasteet. Toivotaan kovasti, että tuhru olisi harmitonta - tosi monella plussanneella on sellaista ollut ja kaikki on silti ollut kunnossa!
 
  • Tykkää
Reactions: Haaveilija91
@Roxanne mä muistan sut. Kirjoittelin silloin täällä samaan aikaan ekan hoidon aikoihin. Mulle tuo Buscopan lääke onkin tuttu, nytkin sitä kaapissa on. Sain sitä imetysaikaan selittämättömiin vatsakipuihin. Olen monesti miettinyt sitä, miksei missään tartuta ikinä siihen kohdun supistelun hoitoon. Sellaista minulla ei viimeksi ollut, mutta oon asiasta lukenut. Hienoa, että tähänkin asiaan otetaan jossain kantaa ja yritetään sitäkin hoitaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Roxanne
Täällä aika tuntuu matelevan. Meillä varhaisultra klinikalla 7.6. Ja mulla on kokoajan kamala pelko et tuulimuna tms. Oireet vähäiset mut onhan niit. Ei vuotoo. Mut silti tuntuu epätodelliselta et me oltais onnistuttu noinkin pienen muutoksen kautta. Vielä 12 päivää kun saa tietää onko mukana jotain todellista. Ja mitä sit jos uutiset huonoja. Jaksaako viel neljännen kierroksen. Nytkin noitten lutinusten laitto jo tympii, vaikka melko hyvin sisäl pysyvätkin.
 
Täältä aktivoidutaan taas mukaan keskusteluun. Tänään siirrettiin 5päiväinen kyytiläinen matkaan:love: Edellisessä kierrossa siirtopäivä osui harmiksi viikonlopulle, nyt lähdettiin lääkkeeliseen kiertoon, jotta vältyttiin siirron osumiselta jälleen ei toivottuun aikaan:) Lääkäri sanoi että testi päivä kahden viikon kuluttua, mutta ehkä uskaltaudun jo hieman aiemmin testaamaan, kun kyseessä kuitenkin blasto. Peukut pystyyn, että kolmas kerta keskenmenojen jälkeen toisi toivotun tuloksen(y)

Hirmuisesti onnea plussanneille:love: oli ihana lukea onnistumisistanne @Rusakkonen , @Domi , @millionnea , @Nipsu_78 ... anteeksi jos unohdin mainita vielä jonkun:)

Piinaileekos täällä moni meistä tällä hetkellä?
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Nipsu_78
Täällä piikittelyt jatkuu vaan. Kummasti piikittäminen on nyt kolmannella kasvatuskerralla ollut vaikeampaa kuin aiemmin. Eilen onnistuin jo tökkäämään sormeen mokomalla piikillä kun mahaanhan sillä oli suunta, käsiä tärisyttää sen verran. Ennen ei tärissyt, tää linkittyy kyllä suoraan viime syksyn työtapaturmaan (vaikkei siinä mitään piikkejä käsiteltykään, heh). Kaikki tarkkuutta vaativa pikkuisenkin jännitystä ilmaan tuova tärisyttää käsiä nykyään.

Eihän se muuten haittaisi, mutta vähän alkanut pelottaa että jos se gonal f:n superohut piikki katkeaa ihon alle ikävästi... vaikka ei kai sekään varmaan vaarallista sentään olisi. Noh mutta ei tässä ole enää kuin jonnekin ensi viikon tietämille piikkejä jäljellä, kestää kestää...
Huomenna väliultran aika niin näkee joko follikkelit kasvaneet. SIetää kyllä kasvaa kun annos on 225 iu...
 
Kommentoin pikaisesti omaa tilannetta, kirjoitan myöhemmin kemmentteja teille.

Eli nyt on 4+4 ja kävin HCG-arvon mittauksessa. Oli 1770. Eikö se oli oudon korkea. Viitearvoissa lukee 5-426 näillä viikoilla.

Olen käyttänyt melatoniinia vuosia ja nyt se on kielletty, jonka seurauksena unettomuutta. Ystävän suosituksesta varasin huomiselle rentoutuskelluntaa. Melkoinen homma: suljetussa tilassa lillutaan 45 minuuttia! Sain saikkua kolme päivää, kun pinna niin kireellä ja unettomuutta. Toivottavasti tuo auttaa.
 

Yhteistyössä