IVF-hoitoja syksyllä/talvella aloittelevat

Joka sivusta seurannut ja välillä kirjoitellut... "Pakolliset" inssit yritetty tehdä, kaikki kolme yritystä meni pieleen mun kroppani reistailujen takia eikä päästy edes itse toimenpiteeseen asti... Jolloin päätimme miehen kanssa että nyt riitti ja seuraavaksi The IVF. Lyhyellä kaavalla mennään, piikitykset jatkuneet nyt kuusi päivää ja tänään oli ensimmäinen ultra jossa n. 10-15 follia uiskenteli. Hyperiä pelättiin ja aika pienellä annoksella aloitettiin (100yks. puregon), onneksi nyt näyttää aika hyvältä!!

Mutta kyllä vähän meni maihin kun luki tätä palstaa... Tai realiteetithän täältä vain paljastuu, tosi moni kuitenkin joutuu pettymään vaikka keinot on jo kovat... Kyllä meitä on vaan paljon :( Just äsken mietittiin kun piikitettiin Miehen kans että monikohan on juuri samaan aikaan samojen piikkien kanssa touhaamassa ja jännittämässä, toisaalta aika lohdullista kun jännittää pistäminen ja ottaa päähän että miksi juuri mun täytyy tämmöstä :) ... No onneksi katsoin eilen aivohalvausdokumenttia.. tämä ongelma ei tuntunut siinä vaiheessa miltään :(.

Mutta siis.. Maanantaina olisikeräys ja jännittää IHAN HIRVEÄSTI!! Helpottui kun kuulin että rauhoittaviakin saa... Nukutus kaikista mieluiten!!

Kuitenkin olette aika moni päässeet kohtuullisin inhimillisin kokemuksin..

Mutta ei muuta kuin tsemppiä Sisters!! Ei anneta periksi, ei ekalla siirrolla eikä tokalla, eikä vielä kolmannellakaan!!
 
Tervetuloa Ulriikka!
Tää on katsos jonkunmoista huumetta. Tähän jää koukkuun ja aina jaksaa se uskomaton lapsenusko iskeä tiettynä hetkenä kuukaudesta. Nyt esim minulla tänään ensimmäinen siirto ja olen ihan 110% varma että tällä munasolumäärällä me saadaan lapsi (vaikka se todennäköisyys on se 50% / IVF kierros passeineen)

Onko täällä ketään joka olisi simpukan noissa paikallistapaamisissa käynyt? Onko se ollut hyvä kokemus?
 
Hei kaikille!

Eilen ultrassa ja tänään sitten vihdoinkin pääsen aloittamaan piikitykset. Ensi viikolla ti ja pe kontrolliultrat ja seuraavalla viikolla sitten punktio. Nyt kun vain pysyisi tulehdukset poissa, niin olisi hyvä.
 
Heippa taas!


Maanantaina tehtiin sitten eka PAS-siirto, vaikka viime vkolla kierto vaikutti jo menneen sivu suun, kun ovista ei alkanutkaan kuulua. Lääkäri pyys sitten vielä ylimääräiselle ultrakäynnille ja niinhän se oli, että vaikka ekan ultran aikaan (kp 9) kaikki näytti hyvässä vaiheessa olevan, niin sen jälkeen munarakkulan kasvu oli hidastunu. Lääkäri määräs jo seuraavalle päivälle irrotuspiikin, mutta kuinka ollakaan, muutama tunti ultran jälkeen ovistesti näytti plussaa! Tää on kyl nii käsittämätöntä; kierto käyttäytyy ihan miten tahtoo, kun näitä hoitoja pitäs alotella, mut heti kun lääkäri sanoo, että kaikki on kuitenkin ihan kunnossa, niin johan alkaa tapahtua. Sama tapahtui IVF:ssä: menkat vkon myöhässä (mitä ne ei ikinä oo) ja kun extraultrassa käyty, niin heti pamahtaa päälle :O

Tuoresiirto meni kuin unelma, se oli yhdessä hujauksessa ohi, mut tällä kertaa ei hommasta meinannut tulla mitään ja oli todella epämukava olokin. Mä olin tosi yllättynyt ja aika hätääntynytkin siinä tilanteessa, kun en ollut tajunnut, että voi olla niin hankala se siirto joskus. No, kyllä sinne vihoviimein 7-soluinen tyyppi saatiin pelipaikoille. Mitään oireita/tuntemuksia ei oo sen jälkeen ollu, mitä nyt se Terbutaline pisti kädet hiukan tärisemään ja sydämen pamppailemaan.
Jotenkin mulla on paljon rauhallisempi olo ollut tän PASsin aikana ja toivon, että se myös säilyy sellaisena nää pari vkoa.


Tsemppiä kaikille passailijoille ja muillekin:wave:
 
Heipsuli, Meillä nyt jännitellään, mikä huomenna on tilanne kun on alkionsiirto. Tähän päivään on selvinnyt 9 alkiota normaalisti nelisoluisiksi. Mikähän lie tilanne huomenna, sitten siirrellään ja toivottavasti pakastellaan :)
 
Guess> Mahtava määrä! Toivottavasti ei käy kova kato. Meillä hävisi kahdeksasta kolme.

Onnea passilaisille matkaan ja tervetuloa kerhoon uudet! Toivottavasti muilla menee hiukka helpommin tuo punktio yms säätäminen...

Olen yllättynyt kuinka hyvin olen tämän punktion jälkeisen ajan "selvinnyt" ajatuksieni kanssa. Mulla on todella seesteinen olo enkä ole lainkaan sisäistänyt että nyt eletään piinapäiviä. En oikeastaan ole juur koskaan ollut näin pitkiä aikoja ajattelematta lapsettomuutta ja hoitoja kun mitä tänäänkin töissä olin. Tuoresiirto oli jotenkin niin outo tilanne. Paljon ihmisiä ja hiukkasen säätöä.... Ei mitään konkreettista mitä olis käteen jäänyt... Nyt on myös ohi se punktiopelko joka mulla oli aika paha...

Moni tuttu ja työkaveri + pomo + suku tietää mikä meillä on tilanne. En ole asian kanssa kaapissa viihtynyt kun suvussa on yleensä lisäännytty aika helpolla niin sain kyselyt vähenemään kertomalla totuuden. Nyt sitten kaikkia kiinnostaa kovasti miten tämä ivf rumba on mennyt ja olen saanut monta kertaa selittää saman asian. Muut näyttää jännäävän mun puolesta niin mun ei ehkä tarvii.. Olen niin onnellinen pakastetuista alkioista että en stressaa tämän tuoresiirron onnistumisesta yhtään.

Olo on kamala... Maha edelleen järkyttävän turvoksissa ihan ylös asti. Närästää ja polttaa suolistossa... Alavatsa on ihan ok kunnossa. Tissit sattuu ja nännit eteenkin arat. Tästä se varmaan kohta alkaa stressi lisääntymään ja jännitys nousemaan.
 
Moikka kaikille pitkästä aikaa.
Täällä menossa kp2
ovista odotellessa,kun pääsis sit mahdollisesti siihen PAS:iin-jos huurunenut selviäis pakkasesta.
Egyptin loma meni muuten hyvin, mut 4. päivänä sairastuin niin, et jouduin paikalliseen sairaalaan. Nousi kuume 39 ja suolisto tulehtui. Parjantaina tultiin kotiin ja vatsatauti helpotti vasta sunnuntaina. No nyt on miehellä keuhkokuume ja itsellä epäillään myös samaa. Eipä ihan mennyt meidän loma niinku Strömsössä... Todettiin miehen kanssa, et saa joku aikas paljon maksaa,et uudelleen lähdetään Hurghadaan.
Muuten oli kivaa ja saatiin päätä tuuletettua-ei käynyt tod. vauvanteko ongelmat mielessäkään..

Toivottavasti nyt päästään sinne siirtoon saakka ja joulukuussa tulis sit se paras joululahja eli pysyvä plussa testiin.
 
Kohta pääsen minäkin mukaan jännäilemään sillä tuli soitto että mahduttiin tähän kiertoon =) 2.IVF muuttui ICSIksi ja sitä itsekin halusin. Viime hoidossa siis saatiin 17 follia aikaiseksi (puregon 250) mutta vain yksi siirtokelpoinen. Nyt lääke on menopur annoksella 300 ja icsi kun tehdään niin toivon parempaa lopputulosta ja toivottavasti pakkaseenkin saataisiin jotain... 14.11. alkaa sitten sumut, 30.11. piikitykset =)

Yrittäjä83 mä koin kanssa sellasen punktion mistä en viitsi kovasti puhua. Ei jäänyt pelkoa mutta se kerkeää varmaan tässä tulemaan ja tiedän että kipeä punktio taas edessä :(
No teillä oli hyvä lopputulos ja toivotaan positiivista tulosta hetkenkin päästä ;)

Guess82 onnea siirtoon ja hienolta tulos kuulostaa!

Mangulle kanssa peukut pystyssä tähän passiin ja joo, ei ollut munkaan siirto helppo niin kuin ei punktikaan, mulla vähän mutkia matkassa eli kokemusta on! Mulle laitettiin joku toisenlainen systeemi jolla "avattiin paikkoja" jotta nämä mutkat saatiin suoremmiksi, voi vitsi miten hienoja läketietteellisiä termejä :D Mutta pääasia että teillä kaveri kyydissä =)

Uusille :wave: ja tervetuloa mukaan!

Susirouvalle pahoittelut vaikkei yllärinä tullut, mutta ainahan se pikkanen toive elää edes hetken :(

Jadekivelle kanssa liimaa paljon nyt mukaan tähän kertaan :)

Muille kanssa tsempit missä vaiheessa olettekaan, nyt on pakko lopettaa...
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Susirouva
Heippatirallaa kaikille =)
Onpas monella jännät ajat edessä ja useita samalle päivälle testiluvan saaneita :)
Minkäslainen olo teillä, joilla testipäivä 14.11.?
Eli pp3 lopuillaan ja eilisestä saakka menkkakipuja. Vähän jo ihmettelen, että eihän niiden nyt näin pian pitäisi alkaa...? Rinnat myös hieman arat, olleet kyllä jo Pregnylin pistämisestä saakka, tänään oikeaa rintaa "kivisti" autolla ajaessa... kaikkea sitä miettii, vaikka eihän vielä mitään oireitakaan voi olla...:p

Tsemppiä Guess82 huomiseen siirtoon :)
 
Heips vaan!

Käytiin tänään ensimmäisen IVF:n suunnittelussa, mikä sitten muuttuikin ICSI:ksi. Meinasin pyllylleni lentää kun lääkäri kysyi että aloitetaanko nyt samantien lennosta kun sattuu kierto olemaan juuri sopivassa kohtaa! Eli huomenna vielä varmistussoitto hoitajalle ja Puregonin aloitus. Hihii! Eihän tätä voi vielä edes uskoa todeksi!!! :D Tosin pää on ihan sekasin kaikesta siitä tietotulvasta...

Jotain tosi merkillistä tapahtu kun lähdettiin pois sieltä. Käytävässä istui nainen vastasyntynyt vaavi sylissä ja meikäläinen alko samantien parkumaan. HUH! Mistä tollanen mahto tulla?!? Kai sitä jotenkin realisoitu se ajatus, että meilläkin vois suht pian olla samanmoinen...? :heart:
 
HaaveissaToinen,
mulla ei ole mitään oireita. Se on toisaalta vähän ärsyttävääkin, kun edes tissejä ei kivistä eikä voi siis tarkkailla itseään hirveästi :D Mulla kun on käynnissä lääkkeellinen PAS, niin ovulaatiota ei ole tapahtunut, ja siksi kai normaalit luteaalivaiheen oireetkin puuttuvat. Lugeista tulee vaan tympeää hormoninäppyä leukaan, ja siinä kaikki.

Ymmärtääkseni pakastetut alkiot saattavat kiinnittyä vähän myöhemmin kuin tuoresiirretyt, mutta 6-8 soluiset alkiot aloittaa yleensä kiinnittymisen jossain pp4-5 paikkeilla. Mä luulen, että jos meillä nyt sattuisi tärppäämään, niin kiinnittyminen tapahtuu ainakin päivän myöhemmin kuin keskivertoraskauksissa koska alkio oli vain 4-soluinen siirrettäessä. Hyvä syy pitkittää testausta tuonne testipäivän tienoille, eikä alkaa hätäilemään. Olen niin paljon lukenut myöhäisistä plussista PASsien kohdalla, ettei kyllä todellakaan huvita testailla hoppunegoja.
 
Ihanaa että monilla on ollut punktiossa hyvät saaliit ja suurta katoa ei ole käynyt!! :) Hurjasti tsemppiä ja plussa-ajatuksia kaikille piinailijoille :) Ja Nirppanen huippua, että pääsette vauhdilla alkuun!!

Mulla on maanantaina ultra, jolloin ois tarkoitus tsekata tilanne ja suunnitella PASsia luonnolliseen kiertoon. Ymmärsinkö Mangu oikein, että sulla tehään kanssa luonnolliseen kiertoon? Eli onko se niin, että jos ovulaatiota ei meinaa tapahtua, niin voidaan kuitenkin antaa irrotuspiikki? Mua jännää niin kauheesti, ettei jostain syystä PASsia päästä tekemään. Vaikkei mulla oo mitään ongelmaa ollut hormonitoiminnassa, niin jotenki kokoajan pelkää, et oma kroppa pettää :(

Sitten toinen mitä kovasti mietin, että onko teillä laitettu PASseissa 1 alkio vai useampi? Kun monesta paikkaa olen lukenut, että on jo aika alkuvaiheessa hoitoja laitettu 2.

Koitetaan olla stressaamatta liikaa, missä ikinä tilanteessa ollaankaan <3
 
HaaveissaToinen, mulla kanssa testipäivä 14.11. eikä mitään oireita. Muistaakseni mullakin oli IVF:n jälkeen enemmän oireita (ei tosin kovin selkeitä silloinkaan), joita ei ole PASeihin liittynyt. IVF:ssä mun ei tosin tarvinnut kovin pitkään piinailla, kun menkat alkoivat jo viikko siirrosta. Kunpa sitä vaan pystyisi elämään siihen testipäivään asti miettimättä koko asiaa... Kohta on varmaan tissit kipeenä kun pitää painella niitä, jos vaikka jotain arkuutta tuntuisi :D

Nuppuska, yksi siirrettiin, eikä edes kysytty haluttaisko kaksi. Tästä taisi olla juttua jossain tuolla ketjun puolivälissä. Riippuu kai monista asioista (ikä yms.)

Rentouttavaa viikonloppua kaikille!
 
Viimeksi muokattu:
Täällä ollaan sumuteltu ja 9.11 eka UÄ.

Onko muilla ollu sumuista sivuoireita?
Itseä on paleltanu ja väsyttäny ihan sikana, toivottavasti se on vain sumuista johtuvaa eikä mitään muuta, pelkona on kilpirauhasen vajaatoiminta,
viime syksynä alko kilpirauhasen liikatoiminta ja basedowin tauti ja toukokuussa lääkäri käski jättää lääkkeet pois, sano vaan että saattaa uusiutua tai mennä vajaatoiminnan puolelle ja et puolen vuoden välein seuranta(?),
en uskalla vielä käydä verikokeessa(välillä parempi kun ei tiedä missä mennään), joten toivon että oireet jää pois kun sumut voi jättää pois.
Kyllä aika voi kulua hitaasti kun odottaa varsinaisia hoitoja ja niitten tuloksia...
 
Hyvää viikonloppua tytsyt!

Onlyer> Mene heti testeihin vaan koska kilpirauhanen vaikuttaa paljon hoitoihin ja tuloksiin niin turha sen kanssa on arpoa... (paitsi jos hoitava lääkäri on ajantasalla asiasta ja on sitä mieltä) Itselläni on ollut 10v vajaatoiminta ja se on hanskassa mutta tärkeää on sen tasapaino onnistumisen kannalta.

).)Meillä oli siirto keskiviikkona joten onko tämä nyt sitten pp3? Siirtopäivää edeltävänä iltana mahani turposi järkyttäväksi palloksi ja edelleen taistelen sen kanssa. Olo on äärettömän epämukavan tunkkainen... Odotan kuin kuuta nousevaa että pääsisin takaisin normaalitilaan... Toki jos tästä plussan saisin niin kyllä mä sitten ehkä voin kestää tätä olotilaa ja pahempaakin seuraavat 9kk

Lugesteronit ei ole tehneet mitään oireita. Ennen PALJON pienemmällä annostuksella olleet luget on tehneet lämmönnousua, tissikipua, pahoinvointia yms yms yms. Nyt ne ei tunnu vaikuttavan mitenkään... ehkä ylläpitää tätä järkkyä mahanturvotusta. Pregnyl teki tissit oudoiksi ja nännit herkiksi, mutta nyt lugekuurin aikana on etumus taas kutistunut siihen mittaan mitä on menkkojen aikana... eli ihan päinvastoin kuin normaalisti lugeilla käy.

Jostain syystä ajatukset pysyy edelleen kurissa tämän hoitorumban suhteen. Ei mitään hypersuuria toiveita tai ajatuksia onnistumisesta VIELÄ havaittavissa. Testipäivään on ikuisuus joten jatkan piinailua...

Guess> MITEN MENI??
 
Heippa taas! Täällä ollaan eloos. Alkio oli "täydellinen" 8-soluinen ja sinne se hujahti. Alkionsiirto oli mukavaa, se ei siis tuntunut lainkaan ;) Mies lauleli siirrossa ironisesti vaan että "mä sanon uuh, sä sanot aah ja siitä tulee vauva!"

Nyt onkin sitten ollut alavatsa aikalailla kipeä. Kävely hissukseen onnistuu, mutta ei reippaasti, eikä pitkään ja ei mitään tempovia juttua, niinkuin kumartelua ja ylösnousuja. Onko muilla ollut näin?

Yrittäjä, mä huomasin saman, ettei lugeista tule oireita, vaikka inssiaikoina oli niitä vähemmästäkin reilusti. Outoa..

Yksi siirretty, kaksi yhtä täydellistä palelemassa ja siellä myös kaksi vähemmän täydellistä 7+9 päikkäreillä. Kyllä tämä tästä :)
 
Mua ärsyttää ihan suunnattomasti! Kaikkia mahdollisia raskausoireita; rinnat arat, alavatsaa ja alaselkää jomottaa, lämmöt koholla, väsyttää...mutta niin varma, että johtuu lugeista!!! Ärsyttää!!! Pp6 kuitenkin vasta menossa... Niin kamalia nuo luget, koko ajan pöksytkin märkänä...

Todella positiiviset fiilikset täällä, niinkuin huomaatte :)
 
Hah... mulla pp 5 (tai 6? lasketaanko siirtopäivä jo piinapäiväksi??) Ei mitään oiretta mitä voisin edes lugen syyksi laitta... Kaikki johtuu vielä pregnylistä ja punktiosta ja muista jutuista. Perus lugeoireet on ihan hävityksessä.

Olevinaan päivät kuluu vauhdilla, mutta ei kuitenkaan. Odotan edelleen innolla niin plussaa kuin miinustakin. Maha sikaturpea vieläkin mutta enää ei ole niin kivikova pinnaltaan... eli alkaa helpottamaan. Voin jo ajatella että vatsaa voisi mahdollisesti pahan paikan tullen jopa vetää sisäänpäin. (hah... testasin ja pystyin jo vetämään mahaa sisään :D)

"oireina" on tummemmat nännit, turpeammat "ulokkeet" (sanoo frouva A-kuppi) Kohtu on hiukka kömpelön tuntuinen tuolla mahassa kun on niin "iso?" muuta en pysty sanomaan... Eilen jotain tuntemuksia kohdussa jotka ei ollu menkkakipumaisia mutta jotain...

Taidan painua ostamaan lisää ruuansulatusjuggea ja sitten töihin taas tuhlaamaan yhtä päivää...
 
Moikka kaikille!

Mä olen ihan pihalla miten tää PAS hommeli menee.. Mulla oli täksi iltapäiväksi 1.UÄ, mutta kun kiertoni on välillä ollut tosi lyhyt ja kotona oli ovistestejä, niin varuiksi pissailin la, su ja tänään testeihin, että osaan kertoa lääkärille jos jotain tapahtuu.

No tänään tuli sitten ovistestiin vahva +, joten soitin klinikalle tarkistaakseni, että eihän mitään ole mennyt nyt ohi/pilalle, kun en ole vielä UÄssä käynyt. No sieltä konsultoitiin mun lääkäriä, joka sanoi, että peruutetaan tämä päivä ja tuut suoraan perjantaina siirtoon!

Nyt mulla on sitte perjantaina 1.PAS, ilman että olen yhdessäkään UÄssä käynyt. Onko tämä teistä yhtään outoa? Yks alkio nyt anyway sulatetaan pe-aamuna, ja mä mietin, et mitä jos mun kohdun limakalvo ei ookaan tarpeeks paksu tms?!

Vai stressaanko mä nyt ihan turhasta? Sit jos kaikki ei olekaan ok, niin alkio on kuiteski sulatettu ja hoitohenkilökunta varattu! En tiiä.. jotenkin ois ollut kiva saada lääkäriltä jotain kommenttii ennen siirtoa!!
 
Guess 82 ja yrittäjä 82 ,moikka, kivaa nähdä teidät täällä ja teillä onkin menossa jännää aikaa.. toivon kovasti et täällä onnistumme..tosin minulla tehtiin se viimeinen inssi 14.10 epäonnistunut sekin.. siiryn tässä ivf..haluaisen vain kysyä että missä kliniikka käytte? olen itse varanut aikan väestöliitto..ivf hoito kun NKL:lla jonotus on 6kk..eli lähe aikoinakin olen tässä mukaana:) kun väestöliitossa pääse nopeampi..
 
Maanantaita!


HaaveissaToinen & Anni-78 & jadekivi (?)
meitä on näköjään useampi piinailemassa 14.11. asti. Mä oon myös ollu hiukan epäuskoinen, kun oireita ei oo nimeksikään. Ees tisut ei oo kipeytynyt samal viisii ku tuoresiirron jälkeen (tosin lugeannostuskin on pienempi). Tää outoa on.... Toi eka piinaviikko meni jotenkin meikäläisellä omalla painollaan, kun oli harvinaisen kiireinen työviikko...mikä on mulle ihan hyvä, koska oon märehtijä...Selkeesti nyt toisen piinavkon alkaessa rupeaa taas puntaroimaan päässä plussan ja negan todennäköisyyttä.
Olen ylpeä kuitenkin itsestäni, ettei ole vielä hallitsemattomia testausmielitekoja:D

nuppuska: mulla tosiaan tehtiin tää eka passi luonnolliseen kiertoon just sen kierron (ja ovulaation) säännöllisyyden vuoksi...mut kroppa rupeskin heti temppuilemaan sen oviksen kanssa, kun sitä rupes syynäämään passia varten.
Kävin tosiaan hakemassa Pregnyl-paketin irrotusta varten, kun ovis vaan viivytteli, mutta sieltähän se tietenkin tuli, heti kun oli hakenu aineet apteekista :) Se tuntuu jotenkin niin hassulta, et toi Pregnyl on vaivaiset 4 egee ja muuten sit maksetaan ittemme kipeeks noista lääkkeistä..

Mulle on (ja tullaan jatkossakin) molemmilla kerroilla siirretty vaan 1 alkio kerrallaan ton kohdun pienuuden vuoksi....klinikalla eivät halua ottaa mitään riskiä kaksosraskauden suhteen.

Valoa tähän marraskuun pimeyteen itse kullekin! Pitänee tässä aloitella jo glögikautta:xmas:
 
Terveisiä meiltäkin :) Onnittelut plussaneille, taisi mun hiljaisuuteen siirtymisen jälkeen käydä oikea plussa-aalto :heart:
Pahoittelut heille jotka ovat neganeet, erityispahoittelut heille jotka ensin plussasivat mutta sitten ei edenneetkään juuri pidemmälle, kaikista surullisinta oli teistä lukea :( :hug:

ON: Tänään lähti kyytiin se ainoa joka selvisi sulatuksesta, eli 1.IVF ja 1.PAS, testauspäivää en tajunnut edes kysyä. Kaksi otettiin sulamaan eilen, toinen ei selvinnyt mutta tämä siirretty oli terhakka ja tänään jo 10 soluinen. Jospa se nyt sitten tässä olisi :saint: Pakkaseen ei jäänyt mitään eli laiha oli meidänkin saalis. Kyllä oli eilen piinaavat päivä kun jännitti soittaako ja sanovat ettei kumpikaan selvinnyt.

Joulukuussa starttaisi meidän 4. vuosi jo näitä touhuja, oi kunpa se olisi nyt tässä ja 3 vuoden odotuksen odottaminen palkittaisiin.

Tsemppiä ja plussatuulia meille kaikille piinailijoille!
Tervetuloa myös uusille!
 
Moikka kaikille :)
jag78: Toivotaan tosiaan, että teillä nyt kävisi maailman paras tuuri ja saisitte toivotun lopputuloksen :) Meillä myös yritystä ja toivetta ennen esikoista 2,5 vuotta ja nyt tätä toista toivoessa mennyt nyt 3,5 vuotta :( Juuri muuta ei koko yhdessäoloaikamme aikana olla tehtykään kuin yritetty ja toivottu. Joten tiedän, miltä tuntuu ja kuinka raskasta se on :hug:

Täällä pp8 vaihtumassa pp9 ja tuntuu, että oireet vähenisivät...rinnat ei enää niin arat ja vatsassa ei tunnu juuri miltään :( Lämmöt edelleen koholla ja väsyttää, uutena "oireena" närästys... On tä niin kamalaa, kun toivoo ja samalla pelkää pettyvänsä oikein kunnolla. Mua jäi niin kovasti häiritsemään se, että ei siirron aikana kerrottu mitään alkion laadusta, joten soitin polille ja kysyin asiasta. Alkio oli siirtohetkellä, eli kolmantena päivänä 10-soluinen. Olikohan se sitten ok? Kaikkea sitä miettii ja pohtii..ja googlettaa :)

Tsemppiä muille piinailuun :)
 
Tännehän mä vissiin kuulunkin, joten laitan saman viestin kuin tonne keväisiin.

Eli heippa kaikille :)
Minä täällä uutena, vaikkakin olen teidän juttujanne käynyt aikaisemmin lukemassa.
Piikitykset alkoivat eilen. Eipä se niin ihmeellistä onneksi ole :) Mites muuten, putsaatteko joka kerta sen pistoskohdan ennen pistämistä? Kun mulla ei ainakaan ole niitä puhdistuslappusia kuin muutama tuolla sairaalasta saadussa pussukassa.
 
Moikka kaikille!
Mä sitten hermoilin niin sitä, ettei ennen 1.PAS siirtoa olisi yhtään ultraa, että soitin klinikalle ja sovittiin, että käyn näyttämässä tilannetta lääkärille. Kohdun limakalvo oli oikein hyvä kiertoon nähden ja ovulaatio oli tapahtunut, eli perjantaina laitetaan eka pakkasukko kyytiin :) Maaginen perjantai 11.11.11 :)

Ja Nanna mä en ainakaan putsannut pistoskohtaa aina kynämäisiä pistoksia käytettäessä. Jarrulääkkeen mukana tuli aina 2 putsauslappusta, niin silloin putsasin!

Tsemppiä piinailijoille, mä liityn teidän jengiin perjantaina!!!
 

Yhteistyössä