IVF-hoitoja syksyllä/talvella aloittelevat

ON: tänään ultrassa, nyt tulee siis viikko munisten kasvattelua. Endometrium hyvä 12,7 mm. Folleja oli 10 isoa + 3-4 pientä. Ihan jees siis verrattuna siihen että tiistaina oli vaan 5 follia =) Nyt jatketaan näillä, ja mut ultrataan vielä yhen ylimääräisen kerran maanantaina, silloin varmistuu punktiopäivä. Gyne - joka oli ollut huolissaan mun huonosti kasvavista folleista - kysyi onko mulla ollut mitään tuntemuksia, ja kun vastasin että alavatsaa kyllä ajoittain vihloo kovastikin, niin hän sanoi ilahtuneesti hymyillen että jo oli aikakin :LOL: Mulla on kyllä kertakaikkiaan suloinen gyne, jaksaa aina tsempata ja ultraa vaikka omalla ajallaan viikonloppuna(!) jos on pakko.
 
Tervehdys pitkästä aikaa,

Onnittelut plussanneille ja tsemppiä piinasiskoille!=)

ON: Itselläkin viimein alkanut tapahtumaan, tälläviikolla oli punktio, jossa saalina 12 solua, joista 9 hedelmöittyi. Tuoresiirrettiin 1 nelisoluinen Top-luokan alkio, yksi samanlainen saatiin pakkaseen ja kolmea alkiota vielä jatkoviljellään, nähtäväksi jää, onko niistä kavereista pakkaseen...Nyt tarttis kaksi viikkoa pitää pää kasassa!:p

Btw.osaisiko/viitsisikö joku päivittää tuota meidän unholaan jäänyttä listaa? Olisi kiva nähdä tämän hetkiset piinailijat ja tietty mahdollisimman monta plussannutta heti perään!:heart:

Oma rivi olisi Hilda80 1.IVF testipäivä: 10.2.
 
  • Tykkää
Reactions: Mangu76
Hoitolaiset:

Anni-78........... 1.IVF 3.PAS .......... loka/marras
amor .............. 1.IVF 1.PAS .......... joulukuu
Dreamer74 ......... 1.IVF 1.PAS .......... tammikuu
Euphonia .......... 1.IVF ................ lokakuu?
Felinae ........... 1.IVF ................ syys/lokakuu
Guess82 ........... 1.IVF 1.PAS .......... joulukuu
HaaveissaToinen ... 1.IVF ................ loka/marraskuu
Hautomo76 ......... 2.ICSI ............... marras/joulukuu
Hilda80 ........... 1.IVF ................ tammikuu
jadekivi .......... 2.IVF ................ huhti/toukokuu?
Jepelis ........... 1.IVF ................ helmi/maaliskuu
johkunen .......... 2.ICSI ............... marras/joulukuu
Joku_raja.......... 1.IVF ................ helmikuu
Katjuska-81 ....... 2.IVF ................ alkuvuodesta
krisuli ........... 1.ICSI 2.PAS ......... joulukuu
lumileopardi ...... 1.IVF ................ syys/lokakuu
Mangu76 ........... 1.IVF 3.PAS .......... tammi/helmikuu
MiiJane ........... 1.ICSI ............... lokakuu?
Mirdav ............ 1.IVF ................ tammikuu?
mökkelö ........... 1.IVF ................ tammi/helmikuu
-nasu- ............ 1.IVF ................ tammikuu?
neulatyyny......... 2.IVF ................ helmikuu
Nicci ............. 2.ICSI ............... helmi/maaliskuu
nuppuska .......... 1.IVF 2.PAS .......... joulukuu
onlyer ............ 1.IVF ................ marraskuu
poritar ........... 1.IVF ................ marraskuu
Rowan79 ........... 2.ICSI ............... keväällä
Rödluvan .......... 1.IVF ................ helmikuu?
sannamary ......... 1.IVF ................ tammikuu?
simpli ............ 1.ICSI 1.PAS ......... tammikuu?
Susirouva ......... 2.IVF 3.PAS .......... joulukuu
Syys77 ............ 1.IVF ................ tammikuu
Tammuska .......... 1.IVF ................ joulu/tammikuu
Tillu79 ........... 1.ICSI 1.PAS ......... marras/joulukuu
Tuuli 1976 ........ 1.IVF 1.PAS........... joulukuu
Ulriikka79 ........ 1.IVF ................ loka/marraskuu
yrittäjä83 ........ 1.IVF ................ loka/marraskuu

Piinailijat:
amor ............ 1.IVF 1.PAS ........... 21.12.
krisuli ......... 1.ICSI 2.PAS .......... 26.12.
Susirouva ....... 2.IVF 3.PAS .......... 2.1.2012
Tillu79 ......... 1.ICSI 1.PAS .......... ?
Mangu76........1.IVF 3.PAS...27.1.2012
Hilda80........1.IVF ........10.2.2012

Plussat:

Ninnu77........ 1.ICSI ......... LA 30.4.2012
Ööpö .......... 2.IVF/ICSI ..... LA ?
kerällä81 ..... 1.ICSI ......... LA 13.6.2012
Nonna76 ....... 1.IVF .......... LA 25.6.2012
ejeba ......... 1.IVF .......... LA 28.6.2012
Jag78 ......... 1.IVF 1.PAS .... LA 27.7.2012
Kipsu ......... 5.IVF .......... LA ?
Nirppanen ..... 1.ICSI ......... LA 7.8.2012
Haaveilija 82 ...1.IVF.......... LA ?

:heart:

Päivitin Hilda nyt sun osalta ton listan, kaikilta muilta osin se on päivittämätön. Päivittäkää se itse omalta osaltanne jos haluatte, lainaatte vaan ton yo listan ja korjaatte siihen mitä tarvii. Sitten poistatte lainausmerkit eli ne quote-laatikot viestin alusta ja lopusta ja postaatte omananne. Helppoa ja nopeaa. Jos joku haluaa ruveta listan ylläpitäjäksi niin saa toki, itse en ajatellut siihen ruveta.

Edit: Ja poistakaa nyt ihmeessä nämä mun tekstit kans, eihän nää siihen listaan kuulu :D
 
Viimeksi muokattu:
Hoitolaiset:

Anni-78........... 1.IVF 3.PAS .......... loka/marras
amor .............. 1.IVF 1.PAS .......... joulukuu
Dreamer74 ......... 1.IVF 1.PAS .......... tammikuu
Euphonia .......... 1.IVF ................ lokakuu?
Felinae ........... 1.IVF ................ syys/lokakuu
Guess82 ........... 1.IVF 1.PAS .......... joulukuu
HaaveissaToinen ... 1.IVF ................ loka/marraskuu
Hautomo76 ......... 2.ICSI ............... marras/joulukuu
Hilda80 ........... 1.IVF ................ tammikuu
jadekivi .......... 2.IVF ................ huhti/toukokuu?
Jepelis ........... 1.IVF ................ helmi/maaliskuu
johkunen .......... 2.ICSI ............... marras/joulukuu
Joku_raja.......... 1.IVF ................ helmikuu
Katjuska-81 ....... 2.IVF ................ alkuvuodesta
krisuli ........... 1.ICSI 2.PAS ......... joulukuu
lumileopardi ...... 1.IVF ................ syys/lokakuu
Mangu76 ........... 1.IVF 3.PAS .......... tammi/helmikuu
MiiJane ........... 1.ICSI ............... lokakuu?
Mirdav ............ 1.IVF ................ tammikuu?
mökkelö ........... 1.IVF ................ tammi/helmikuu
-nasu- ............ 1.IVF ................ tammikuu?
neulatyyny......... 2.IVF ................ helmikuu
Nicci ............. 2.ICSI ............... helmi/maaliskuu
nuppuska .......... 1.IVF 2.PAS .......... joulukuu
onlyer ............ 1.IVF ................ marraskuu
poritar ........... 1.IVF ................ marraskuu
Rowan79 ........... 2.ICSI ............... keväällä
Rödluvan .......... 1.IVF ................ helmikuu?
sannamary ......... 1.IVF ................ tammikuu?
simpli ............ 1.ICSI 1.PAS ......... tammikuu?
Susirouva ......... 2.IVF 3.PAS .......... joulukuu
Syys77 ............ 1.IVF ................ tammikuu
Tammuska .......... 1.IVF ................ joulu/tammikuu
Tillu79 ........... 1.ICSI 1.PAS ......... marras/joulukuu
Tuuli 1976 ........ 1.IVF 1.PAS........... joulukuu
Ulriikka79 ........ 1.IVF ................ loka/marraskuu
yrittäjä83 ........ 1.IVF ................ loka/marraskuu
valoa ..............1.IVF................joulu/tammikuu

Piinailijat:
amor ............ 1.IVF 1.PAS ........... 21.12.
krisuli ......... 1.ICSI 2.PAS .......... 26.12.
Susirouva ....... 2.IVF 3.PAS .......... 2.1.2012
Tillu79 ......... 1.ICSI 1.PAS .......... ?
Mangu76........1.IVF 3.PAS...27.1.2012
Hilda80........1.IVF ........10.2.2012
valoa..................1.IVF .................. 3.2

Plussat:

Ninnu77........ 1.ICSI ......... LA 30.4.2012
Ööpö .......... 2.IVF/ICSI ..... LA ?
kerällä81 ..... 1.ICSI ......... LA 13.6.2012
Nonna76 ....... 1.IVF .......... LA 25.6.2012
ejeba ......... 1.IVF .......... LA 28.6.2012
Jag78 ......... 1.IVF 1.PAS .... LA 27.7.2012
Kipsu ......... 5.IVF .......... LA ?
Nirppanen ..... 1.ICSI ......... LA 7.8.2012
Haaveilija 82 ...1.IVF.......... LA ?

:heart:
 
Viimeksi muokattu:
Hoitolaiset:

Anni-78........... 1.IVF 3.PAS .......... loka/marras
amor .............. 1.IVF 1.PAS .......... joulukuu
Dreamer74 ......... 1.IVF 1.PAS .......... tammikuu
Euphonia .......... 1.IVF ................ lokakuu?
Felinae ........... 1.IVF ................ syys/lokakuu
Guess82 ........... 1.IVF 1.PAS .......... joulukuu
HaaveissaToinen ... 1.IVF ................ loka/marraskuu
Hautomo76 ......... 2.ICSI ............... marras/joulukuu
Hilda80 ........... 1.IVF ................ tammikuu
jadekivi .......... 2.IVF ................ huhti/toukokuu?
Jepelis ........... 1.IVF ................ helmi/maaliskuu
johkunen .......... 2.ICSI ............... marras/joulukuu
Joku_raja.......... 1.IVF ................ helmikuu
Katjuska-81 ....... 2.IVF ................ alkuvuodesta
krisuli ........... 1.ICSI 2.PAS ......... joulukuu
lumileopardi ...... 1.IVF ................ syys/lokakuu
Mangu76 ........... 1.IVF 3.PAS .......... tammi/helmikuu
MiiJane ........... 1.ICSI ............... lokakuu?
Mirdav ............ 1.IVF ................ tammikuu?
mökkelö ........... 1.IVF ................ tammi/helmikuu
-nasu- ............ 1.IVF ................ tammikuu?
neulatyyny......... 2.IVF ................ helmikuu
Nicci ............. 2.ICSI ............... helmi/maaliskuu
nuppuska .......... 1.IVF 2.PAS .......... joulukuu
onlyer ............ 1.IVF ................ marraskuu
poritar ........... 1.IVF ................ marraskuu
Rowan79 ........... 2.ICSI ............... keväällä
Rödluvan .......... 1.IVF ................ helmikuu?
sannamary ......... 1.IVF ................ tammikuu?
simpli ............ 1.ICSI 1.PAS ......... tammikuu?
Susirouva ......... 2.IVF 3.PAS .......... joulukuu
Syys77 ............ 1.IVF ................ tammikuu
Tammuska .......... 1.IVF ................ joulu/tammikuu
Tillu79 ........... 1.ICSI 1.PAS ......... marras/joulukuu
Tuuli 1976 ........ 1.IVF 1.PAS........... joulukuu
Ulriikka79 ........ 1.IVF ................ loka/marraskuu
yrittäjä83 ........ 1.IVF ................ loka/marraskuu
valoa ..............1.IVF................joulu/tammikuu
Ronja R............ 1.IVF .......... tammikuu

Piinailijat:
amor ............ 1.IVF 1.PAS ........... 21.12.
krisuli ......... 1.ICSI 2.PAS .......... 26.12.
Susirouva ....... 2.IVF 3.PAS .......... 2.1.2012
Tillu79 ......... 1.ICSI 1.PAS .......... ?
Mangu76........1.IVF 3.PAS...27.1.2012
Hilda80........1.IVF ........10.2.2012
valoa..................1.IVF .................. 3.2.2012
Ronja R...................1.IVF .................. 3.2.2012

En osaa listaa päivittää, mutta pakko kertoa että tänään on tehty testi ja plussa tuli.Tai siis rehellisesti sanottuna tehty kaksi testiä, koska en uskonut ensimmäistä :)

Onnea muillekin plussanneille ja tsemppiä piinailijat :)
Sen verran vielä, että plussa voi tulla, vaikkei MITÄÄN oireita olekaan, ei edes keksittyjä ;) Nyt vaan toivotaan että matkailainen pysyy mukana!
 
Mahtavaa -nasu-!! Ja onnea! :) Oliko sinulla nyt ensimmäinen IVF? Oot toivonkipinä meille muille :) Monesko piinapäivä tänään oli? Mulla on testipäivä vasta 3.2, mut aattelin et jos uskaltasin testailla vähän aiemmin..
 
Hoitolaiset:

Anni-78........... 1.IVF 3.PAS .......... loka/marras
amor .............. 1.IVF 1.PAS .......... joulukuu
Dreamer74 ......... 1.IVF 1.PAS .......... tammikuu
Euphonia .......... 1.IVF ................ lokakuu?
Felinae ........... 1.IVF ................ syys/lokakuu
Guess82 ........... 1.IVF 1.PAS .......... joulukuu
HaaveissaToinen ... 1.IVF ................ loka/marraskuu
Hautomo76 ......... 2.ICSI ............... marras/joulukuu
Hilda80 ........... 1.IVF ................ tammikuu
jadekivi .......... 2.IVF ................ huhti/toukokuu?
Jepelis ........... 1.IVF ................ helmi/maaliskuu
johkunen .......... 2.ICSI ............... marras/joulukuu
Joku_raja.......... 1.IVF ................ helmikuu
Katjuska-81 ....... 2.IVF ................ alkuvuodesta
krisuli ........... 1.ICSI 2.PAS ......... joulukuu
lumileopardi ...... 1.IVF ................ syys/lokakuu
Mangu76 ........... 1.IVF 3.PAS .......... tammi/helmikuu
MiiJane ........... 1.ICSI ............... lokakuu?
Mirdav ............ 1.IVF ................ tammikuu?
mökkelö ........... 1.IVF ................ tammi/helmikuu
-nasu- ............ 1.IVF ................ tammikuu?
neulatyyny......... 2.IVF ................ helmikuu
Nicci ............. 2.ICSI ............... helmi/maaliskuu
nuppuska .......... 1.IVF 2.PAS .......... joulukuu
onlyer ............ 1.IVF ................ marraskuu
poritar ........... 1.IVF ................ marraskuu
Rowan79 ........... 2.ICSI ............... keväällä
Rödluvan .......... 1.IVF ................ helmikuu?
sannamary ......... 1.IVF ................ tammikuu?
simpli ............ 1.ICSI 1.PAS ......... tammikuu?
Susirouva ......... 2.IVF 3.PAS .......... joulukuu
Syys77 ............ 1.IVF ................ tammikuu
Tammuska .......... 1.IVF ................ joulu/tammikuu
Tillu79 ........... 1.ICSI 1.PAS ......... marras/joulukuu
Tuuli 1976 ........ 1.IVF 1.PAS........... joulukuu
Ulriikka79 ........ 1.IVF ................ loka/marraskuu
yrittäjä83 ........ 1.IVF ................ loka/marraskuu

Piinailijat:
amor ............ 1.IVF 1.PAS ........... 21.12.
krisuli ......... 1.ICSI 2.PAS .......... 26.12.
Susirouva ....... 2.IVF 3.PAS .......... 2.1.2012
Tillu79 ......... 1.ICSI 1.PAS .......... ?
Hilda80........1.IVF ........10.2.2012

Plussat:

Ninnu77........ 1.ICSI ......... LA 30.4.2012
Ööpö .......... 2.IVF/ICSI ..... LA ?
kerällä81 ..... 1.ICSI ......... LA 13.6.2012
Nonna76 ....... 1.IVF .......... LA 25.6.2012
ejeba ......... 1.IVF .......... LA 28.6.2012
Jag78 ......... 1.IVF 1.PAS .... LA 27.7.2012
Kipsu ......... 5.IVF .......... LA ?
Nirppanen ..... 1.ICSI ......... LA 7.8.2012
Haaveilija 82 ...1.IVF.......... LA ?
Mangu76........1.IVF 3.PAS......LA 30.9.2012?

:heart:
 
Mangu pudotti minut ja Ronjan listalta. Tässä uusi päivitys :)

Ensimmäinen ivf on, ja tuoresiirto. Meillähän ei olekaan kuin yksi alkio pakkasessa. Siirto oli 16pv ja virallinen testipäivä olisi ollut maanantai, testasin siis kaksi päivää ennakkoon, eli oliko nyt sit pp 12 ( näiden pp:n laskeminen on mulle edelleen hieman epäselvää).
 
Heipä hei!

Torstaina postista tulla tupsahti Oys:ista uusi aika ICSI:hin. Nyt pitää vaan odottaa, eniten tympäsee se että edellisessä hoidossa oli puregon käytössä ja silloin ostin kummatkin(900 IU ja 300IU) joista jäi 300IU kokonaan käyttämättä, ehkä sen olis saanut jopa palautettua apteekkiin mutta paketti on aukaistu ja puregon kynän laatikossa.. Nyt on määrätty Gonal-F:ää, pitää ilmeiseti tällä kertaa käydä vähän varovaisemmin ostamassa, ettei osta etukäteen kaikkea.

Onkos gonal f:n käyttö minkälaista verrattuna puregoniin? Ei tullut marraskuussa kysyttyä tarkemmin. Niin ja mulle voi päivittää toisen ICSI:n toukokuulle:)
 
Hoitolaiset:

Anni-78........... 1.IVF 3.PAS .......... loka/marras
amor .............. 1.IVF 1.PAS .......... joulukuu
Dreamer74 ......... 1.IVF 1.PAS .......... tammikuu
Euphonia .......... 1.IVF ................ lokakuu?
Felinae ........... 1.IVF ................ syys/lokakuu
Guess82 ........... 1.IVF 1.PAS .......... joulukuu
HaaveissaToinen ... 1.IVF ................ loka/marraskuu
Hautomo76 ......... 2.ICSI ............... marras/joulukuu
Hilda80 ........... 1.IVF ................ tammikuu
jadekivi .......... 2.IVF ................ huhti/toukokuu?
Jepelis ........... 1.IVF ................ helmi/maaliskuu
johkunen .......... 2.ICSI ............... marras/joulukuu
Joku_raja.......... 1.IVF ................ helmikuu
Katjuska-81 ....... 2.IVF ................ alkuvuodesta
krisuli ........... 1.ICSI 2.PAS ......... joulukuu
linnuton puu ...... 1.IVF ................ helmikuu
lumileopardi ...... 1.IVF ................ syys/lokakuu
Mangu76 ........... 1.IVF 3.PAS .......... tammi/helmikuu
MiiJane ........... 1.ICSI ............... lokakuu?
Mirdav ............ 1.IVF ................ tammikuu?
mökkelö ........... 1.IVF ................ tammi/helmikuu
-nasu- ............ 1.IVF ................ tammikuu?
neulatyyny......... 2.IVF ................ helmikuu
Nicci ............. 2.ICSI ............... helmi/maaliskuu
nuppuska .......... 1.IVF 2.PAS .......... joulukuu
onlyer ............ 1.IVF ................ marraskuu
poritar ........... 1.IVF ................ marraskuu
Rowan79 ........... 2.ICSI ............... keväällä
Rödluvan .......... 1.IVF ................ helmikuu?
sannamary ......... 1.IVF ................ tammikuu?
simpli ............ 1.ICSI 1.PAS ......... tammikuu?
Susirouva ......... 2.IVF 3.PAS .......... joulukuu
Syys77 ............ 1.IVF ................ tammikuu
Tammuska .......... 1.IVF ................ joulu/tammikuu
Tillu79 ........... 1.ICSI 1.PAS ......... marras/joulukuu
Tuuli 1976 ........ 1.IVF 1.PAS........... joulukuu
Ulriikka79 ........ 1.IVF ................ loka/marraskuu
yrittäjä83 ........ 1.IVF ................ loka/marraskuu
valoa ..............1.IVF................joulu/tammikuu
Ronja R............ 1.IVF .......... tammikuu

Piinailijat:
amor ............ 1.IVF 1.PAS ........... 21.12.
krisuli ......... 1.ICSI 2.PAS .......... 26.12.
Susirouva ....... 2.IVF 3.PAS .......... 2.1.2012
Tillu79 ......... 1.ICSI 1.PAS .......... ?
Mangu76........1.IVF 3.PAS...27.1.2012
Hilda80........1.IVF ........10.2.2012
valoa..................1.IVF .................. 3.2.2012
Ronja R...................1.IVF .................. 3.2.2012

Plussat:

Ninnu77........ 1.ICSI ......... LA 30.4.2012
Ööpö .......... 2.IVF/ICSI ..... LA ?
kerällä81 ..... 1.ICSI ......... LA 13.6.2012
Nonna76 ....... 1.IVF .......... LA 25.6.2012
ejeba ......... 1.IVF .......... LA 28.6.2012
Jag78 ......... 1.IVF 1.PAS .... LA 27.7.2012
Kipsu ......... 5.IVF .......... LA ?
Nirppanen ..... 1.ICSI ......... LA 7.8.2012
Haaveilija 82 ...1.IVF.......... LA ?
Mangu76........1.IVF 3.PAS......LA 30.9.2012?
 
Onnea raskautuneille; Jensar, Mangu76 ja -nasu-! :flower:
Mahtavaa kuulla onnistumisista! Antaa toivoa itsellekin...
Rödluvan: Minulla myös ultra huomenna, jossa päätetään punktiopäivä! Kävin edellisen kerran torstaina ultrassa, suurimmat rakkulat oli 10-12 mm. Rakkuloita oli aika monta, paljon oli pienempiäkin, ja gyne jo tuskaili että niitä voipi tulla parisenkymmentäkin... Mutta huomenna se selviää kuinka muijan käy! :)
Kaikille piinailijoille ja piikittäjille onnea ja jaksamista vaiheisiinne!
 
Hoitolaiset:

Anni-78........... 1.IVF 3.PAS .......... loka/marras
amor .............. 1.IVF 1.PAS .......... joulukuu
Dreamer74 ......... 1.IVF 1.PAS .......... tammikuu
Euphonia .......... 1.IVF ................ lokakuu?
Felinae ........... 1.IVF ................ syys/lokakuu
Guess82 ........... 1.IVF 1.PAS .......... joulukuu
HaaveissaToinen ... 1.IVF ................ loka/marraskuu
Hautomo76 ......... 2.ICSI ............... marras/joulukuu
Hilda80 ........... 1.IVF ................ tammikuu
jadekivi .......... 2.IVF ................ huhti/toukokuu?
Jepelis ........... 1.IVF ................ helmi/maaliskuu
johkunen .......... 2.ICSI ............... marras/joulukuu
Joku_raja.......... 1.IVF ................ helmikuu
Katjuska-81 ....... 2.IVF ................ alkuvuodesta
krisuli ........... 1.ICSI 2.PAS ......... joulukuu
linnuton puu ...... 1.IVF ................ helmikuu
lumileopardi ...... 1.IVF ................ syys/lokakuu
Mangu76 ........... 1.IVF 3.PAS .......... tammi/helmikuu
MiiJane ........... 1.ICSI ............... lokakuu?
Mirdav ............ 1.IVF ................ tammikuu?
mökkelö ........... 1.IVF ................ tammi/helmikuu
-nasu- ............ 1.IVF ................ tammikuu?
neulatyyny......... 2.IVF ................ helmikuu
Nicci ............. 2.ICSI ............... helmi/maaliskuu
nuppuska .......... 2.ICSI .......... tammikuu
onlyer ............ 1.IVF ................ marraskuu
poritar ........... 1.IVF ................ marraskuu
Rowan79 ........... 2.ICSI ............... keväällä
Rödluvan .......... 1.IVF ................ helmikuu?
sannamary ......... 1.IVF ................ tammikuu?
simpli ............ 1.ICSI 1.PAS ......... tammikuu?
Susirouva ......... 2.IVF 3.PAS .......... joulukuu
Syys77 ............ 1.IVF ................ tammikuu
Tammuska .......... 1.IVF ................ joulu/tammikuu
Tillu79 ........... 1.ICSI 1.PAS ......... marras/joulukuu
Tuuli 1976 ........ 1.IVF 1.PAS........... joulukuu
Ulriikka79 ........ 1.IVF ................ loka/marraskuu
yrittäjä83 ........ 1.IVF ................ loka/marraskuu
valoa ..............1.IVF................joulu/tammikuu
Ronja R............ 1.IVF .......... tammikuu

Piinailijat:
amor ............ 1.IVF 1.PAS ........... 21.12.
krisuli ......... 1.ICSI 2.PAS .......... 26.12.
Susirouva ....... 2.IVF 3.PAS .......... 2.1.2012
Tillu79 ......... 1.ICSI 1.PAS .......... ?
Mangu76........1.IVF 3.PAS...27.1.2012
Hilda80........1.IVF ........10.2.2012
valoa..................1.IVF .................. 3.2.2012
Ronja R...................1.IVF .................. 3.2.2012

Plussat:

Ninnu77........ 1.ICSI ......... LA 30.4.2012
Ööpö .......... 2.IVF/ICSI ..... LA ?
kerällä81 ..... 1.ICSI ......... LA 13.6.2012
Nonna76 ....... 1.IVF .......... LA 25.6.2012
ejeba ......... 1.IVF .......... LA 28.6.2012
Jag78 ......... 1.IVF 1.PAS .... LA 27.7.2012
Kipsu ......... 5.IVF .......... LA ?
Nirppanen ..... 1.ICSI ......... LA 7.8.2012
Haaveilija 82 ...1.IVF.......... LA ?
Mangu76........1.IVF 3.PAS......LA 30.9.2012?
 
Hui, osasinhan päivittää :) Ajattelin jo että mitäköhän sotkuja saan aikaiseksi :)

Aikamoista hoitolistan päivitystähän tämä on, jos kaikki muokkaa omat tiedot. Mutta itsekään en kyllä uskaltaudu luvata pitämään kirjaa kaikkien tilannemuutoksista..

Mulla huomenaamuna verikoe, josta sitten ip soitellaan, että miltä näyttää. Hassua ettei ole ultria tässä välissä, perjantaina vasta ja sitten alkuviikosta onkin sitten jo punktio. Ei mitään ihmeempiä vielä tunnu, 4 pistosta vasta takana...

Eihän se väliverikoe vaadi mitään syömättömyyttä tms. Mietin vaan kun sinne pitää mennä jo 7.30 aamulla.. ei kyllä mitään sellaisesta mainittu. Tuli vaan mieleen...

Hurjasti onnea nasu, toivottavasti matka jatkuu hyvin loppuun saakka :)
 
Uups, sori siskot, eipä kyllä tarkoituksella hävinnyt rivit listalta:eek:
Jotain varmaan tapahtui yrittäessäni poistaa niitä "quoteja" listasta.
Kiitti valoa, kun korjasit tilanteen:wave: Selkeästikään nää päivitykset ei oo mun juttu...

nasu: hurrrjasti onnea plussasta:flower:

Tsemppiä uuteen alkavaan viikkoon myös kaikille piinailijoille, missä vaiheessa sitten ikinä meettekään:hug:
 
Moikka naiset tulin kuitinkin katsomaan täällä vaikka ivf minulle ei ennä tehä, vaikapa suunittelu on tammikuu mutta kun tulin luomuna raskana niin se ei tarvi mutta olin kuintinkin täällä rekisteröinyt:)
Onnea kaikille plussaneille.
Rödluvan mitä ihanaa kuulla sinusta toivon että kaikki mene hyvin, ja kivaa kun käyt korkamassa tuolla meidän plussaneille palstalla..voika hyvin kaikki ja tsempiä...<3<3<3<<3<3<3<3<3
 
linnuton puu: Onpas meitä nyt paljon samassa vaiheessa :) Tsemppiä!!

Mirdav: Pakkohan se oli käydä kurkkaamassa mitä sulle kuuluu :D Ja kiva että kuuluu hyvää! Hurjasti iloa ja onnea raskausaikaan!! Ehkä tuun perässä tänä vuonna ;)

Muistakaa naiset kans listaa päivittäessänne jos vaikka pääsitte lisäämään itsenne plussanneisiin, niin ottaa itsenne pois piinailijoista niin ei tuu päällekkäisyyksiä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rödluvan;25551216:
Muistakaa naiset kans listaa päivittäessänne jos vaikka pääsitte lisäämään itsenne plussanneisiin, niin ottaa itsenne pois piinailijoista niin ei tuu päällekkäisyyksiä.

Hyvä pointti! Ei voi olla monen sortin piinailua yhtä aikaa...Poistin tuossa epäonnistuneessa päivityksessäni itseni piinailijoista, mutta korjatussa versiossa se jostain syystä tupsahti takaisin listalle...
Mä en uskalla just nyt enää lähteä yhtään päivittään tota listaa, ettei taas jotain uutta kämmiä tule :eek: Jos joku voisi tehdä sen, niin kiitän kovasti jälleen kerran:wave:
Mulla on selkeesti huono karma näiden listojen kanssa...
 
Hoitolaiset:

Anni-78........... 1.IVF 3.PAS .......... loka/marras
amor .............. 1.IVF 1.PAS .......... joulukuu
Dreamer74 ......... 1.IVF 1.PAS .......... tammikuu
Euphonia .......... 1.IVF ................ lokakuu?
Felinae ........... 1.IVF ................ syys/lokakuu
Guess82 ........... 1.IVF 1.PAS .......... joulukuu
HaaveissaToinen ... 1.IVF ................ loka/marraskuu
Hautomo76 ......... 2.ICSI ............... marras/joulukuu
Hilda80 ........... 1.IVF ................ tammikuu
jadekivi .......... 2.IVF ................ huhti/toukokuu?
Jepelis ........... 1.IVF ................ helmi/maaliskuu
Jensar................2.IVF..................tammikuu
johkunen .......... 2.ICSI ............... marras/joulukuu
Joku_raja.......... 1.IVF ................ helmikuu
Katjuska-81 ....... 2.IVF ................ maaliskuu
krisuli ........... 1.ICSI 2.PAS ......... ?
linnuton puu ...... 1.IVF ................ helmikuu
lumileopardi ...... 1.IVF ................ syys/lokakuu
Mangu76 ........... 1.IVF 3.PAS .......... tammi/helmikuu
MiiJane ........... 1.ICSI ............... lokakuu?
Mirdav ............ 1.IVF ................ tammikuu?
mökkelö ........... 1.IVF ................ tammi/helmikuu
-nasu- ............ 1.IVF ................ tammikuu?
neulatyyny......... 2.IVF ................ helmikuu
Nicci ............. 2.ICSI ............... helmi/maaliskuu
nuppuska .......... 2.ICSI .......... tammikuu
onlyer ............ 2.IVF ................ toukokuu
poritar ........... 1.IVF ................ marraskuu
Ronja R............ 1.IVF ............. tammikuu
Rowan79 ........... 2.ICSI ............... keväällä
Rödluvan .......... 1.IVF ................ helmikuu?
sannamary ......... 1.IVF ................ tammikuu?
simpli ............ 1.ICSI 1.PAS ......... tammikuu?
Susirouva ......... 2.IVF 3.PAS .......... joulukuu
Syys77 ............ 1.IVF ................ tammikuu
Tammuska .......... 1.IVF ................ joulu/tammikuu
Tillu79 ........... 1.ICSI 1.PAS ......... marras/joulukuu
Tuuli 1976 ........ 1.IVF 1.PAS........... joulukuu
Ulriikka79 ........ 1.IVF ................ loka/marraskuu
yrittäjä83 ........ 1.IVF 1.PAS .........helmikuu?
valoa ..............1.IVF................joulu/tammikuu

Piinailijat:
Susirouva ....... 2.IVF 3.PAS ..........31.1.2012
Tammuska........1.IVF ...................2.2.2012
Dreamer74 .......1.IVF 1.PAS ......... 2.2.2012
valoa................1.IVF ................. 3.2.2012
Ronja R.............1.IVF ................. 3.2.2012
Hautomo76.........2.ICSI.................8.2.2012
Hilda80.............1.IVF ..................10.2.2012

Plussat:

Ninnu77........ 1.ICSI ......... LA 30.4.2012
Ööpö ........... 2.IVF/ICSI ..... LA ?
kerällä81 ...... 1.ICSI ......... LA 13.6.2012
Nonna76 ....... 1.IVF .......... LA 25.6.2012
ejeba .......... 1.IVF .......... LA 28.6.2012
Jag78 ......... 1.IVF 1.PAS .... LA 27.7.2012
Kipsu .......... 5.IVF .......... LA ?
Nirppanen ..... 1.ICSI ......... LA 7.8.2012
Haaveilija 82 ...1.IVF.......... LA ?
Tillu79 .......... 1.ICSI 1.PAS ...LA?
Mangu76........1.IVF 3.PAS......LA 30.9.2012?
Mirdav...........luomusti............LA ?
Nasu.............1.IVF ..............LA ?
Jensar...........2.IVF.................5.10.2012
 
Viimeksi muokattu:
Nyt on päivitetty, ja aiemmista puheistani huolimatta päivitin sitä nyt kaikkien muidenkin osalta sen verran kuin muistin, elkää loukkaantuko jos en kaikkien asioita muistanut. Päivittäminen muuten käy helpommin jos listan lainaamisen jälkeen painatte sitä muokkausikkunan vas ylälaidassa olevaa a/A-painiketta, niin häviää noi koodit näkyvistä ja on helpompi muokata.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Mangu76
Hoitolaiset:
Anni-78........... 1.IVF 3.PAS .......... loka/marras
amor .............. 1.IVF 1.PAS .......... joulukuu
Dreamer74 ......... 1.IVF 1.PAS .......... tammikuu
Euphonia .......... 1.IVF ................ lokakuu?
Felinae ........... 1.IVF ................ syys/lokakuu
Guess82 ........... 1.IVF 1.PAS .......... joulukuu
HaaveissaToinen ... 1.IVF 1.PAS ................helmikuu
Hautomo76 ......... 2.ICSI ............... marras/joulukuu
Hilda80 ........... 1.IVF ................ tammikuu
jadekivi .......... 2.IVF ................ huhti/toukokuu?
Jepelis ........... 1.IVF ................ helmi/maaliskuu
johkunen .......... 2.ICSI ............... marras/joulukuu
Joku_raja.......... 1.IVF ................ helmikuu
Katjuska-81 ....... 2.IVF ................ alkuvuodesta
krisuli ........... 1.ICSI 2.PAS ......... joulukuu
lumileopardi ...... 1.IVF ................ syys/lokakuu
Mangu76 ........... 1.IVF 3.PAS .......... tammi/helmikuu
MiiJane ........... 1.ICSI ............... lokakuu?
Mirdav ............ 1.IVF ................ tammikuu?
mökkelö ........... 1.IVF ................ tammi/helmikuu
-nasu- ............ 1.IVF ................ tammikuu?
neulatyyny......... 2.IVF ................ helmikuu
Nicci ............. 2.ICSI ............... helmi/maaliskuu
nuppuska .......... 1.IVF 2.PAS .......... joulukuu
onlyer ............ 1.IVF ................ marraskuu
poritar ........... 1.IVF ................ marraskuu
Rowan79 ........... 2.ICSI ............... keväällä
Rödluvan .......... 1.IVF ................ helmikuu?
sannamary ......... 1.IVF ................ tammikuu?
simpli ............ 1.ICSI 1.PAS ......... tammikuu?
Susirouva ......... 2.IVF 3.PAS .......... joulukuu
Syys77 ............ 1.IVF ................ tammikuu
Tammuska .......... 1.IVF ................ joulu/tammikuu
Tillu79 ........... 1.ICSI 1.PAS ......... marras/joulukuu
Tuuli 1976 ........ 1.IVF 1.PAS........... joulukuu
Ulriikka79 ........ 1.IVF ................ loka/marraskuu
yrittäjä83 ........ 1.IVF ................ loka/marraskuu

Piinailijat:
amor ............ 1.IVF 1.PAS ........... 21.12.
krisuli ......... 1.ICSI 2.PAS .......... 26.12.
Susirouva ....... 2.IVF 3.PAS .......... 2.1.2012
Tillu79 ......... 1.ICSI 1.PAS .......... ?
Mangu76........1.IVF 3.PAS...27.1.2012
Hilda80........1.IVF ........10.2.2012

Plussat:

Ninnu77........ 1.ICSI ......... LA 30.4.2012
Ööpö .......... 2.IVF/ICSI ..... LA ?
kerällä81 ..... 1.ICSI ......... LA 13.6.2012
Nonna76 ....... 1.IVF .......... LA 25.6.2012
ejeba ......... 1.IVF .......... LA 28.6.2012
Jag78 ......... 1.IVF 1.PAS .... LA 27.7.2012
Kipsu ......... 5.IVF .......... LA ?
Nirppanen ..... 1.ICSI ......... LA 7.8.2012
Haaveilija 82 ...1.IVF.......... LA ?

Täällä siis aloitellaan 1.2 ovistestit ja pe 3.2 ultra. Luonnolliseen kiertoon siis PAS ja toivottavasti ovis tulee ja meidän kaksi ainokaista alkiota selviävät sulatuksesta. Siirto näillä näkymin siis viikolla 6 =)
 
Yhteistyössä