IVF-hoitoja syksyllä/talvella aloittelevat

hox
Onnea Ronja R plussasta! Ja valoankin tilanne näyttää aika hyvältä, pidetään peukkuja!

Täältä löytyy nuppuskalle punktiokaveri maanantaille :wave:
Minkä kokoset sun 6 hyvää follia oli?

Huomenna tulee pistelyä jo kaks viikkoa täyteen, tosin aamulla enää Orgalutran ja illalla sitten jo Pregnyl. Mahtaakohan mun keskiviikkona kokoa 10-15 olleet follit keritä kasvaa maanantaiksi? Toivotaa että sieltä nyt edes muutama kerkeis.
Sullakin poritar oli suurin jo 18 mm ja punktio vasta tiistaina. Hittolainen, kuinkahan tän akan käy?

Rödluvan sullahan oli ihan mukava saalis punktiossa. Aika erikoista, että ei ole aikaa soitella alkioista väliaikatietoja. Olishan se kiva tietää edes jotain tai luulisi että sinne voisi soittaa?
Lohdullista kuulla et punktio meni kutakuinkin kivuttomasti. Onnistun varmaan kehittämään sellaisen paniikin maanantaiksi, etenkin kun on koko vkl aikaa miettiä =)


Kuinka meni linnuton puu siirto?

Tänään töissä sanoin työkaverille että olen ensi viikolla pois töistä n. 3 päivää. Tuntui että mulla luki otsassa että olen menossa punktioon. Oon tosi huono valehtelemaan ja enhän kyllä varsinaisesti valehdellut, jätin vaan kertomatta miksi olen pois ja sekös herätti ihmetystä. Yleensä aika reilusti puhutaan asioistamme.
Kun en vieläkään haluaisi tästä "projektista" kertoa, varsinkaan töissä.

Jepelis sun mies kyllä on aika reipas, en tiedä mitä mun ukkoni on säveltänyt pomolleen selitykseksi maanantain poissaolosta mutta TAATUSTI se ei ole edes vihjannut sen liittyvän lapsettomuuteen. Liekkö senkin oloa helpottais kun vois jollekin puhua? Kun ei meinaa edes mulle välillä purkaa sydäntään.

Hurja saalis folleja kasvaa sulla Jepelis! Otahan iisisti ettet poksahda ennen tiistaita ;)
 
Onpas täällä nyt tapahtunut paljon!
sannamary ja tammuska: :hug:
Paljon Onnea plussanneille, ainakin Ronja R ja valoa!:flower:
Tsemppiä punktioon hox, poritar ja nuppuska! =)
Rödluvan: Onnea hyvästä punktiosaaliista, ja peukut pystyssä siirtoon! :whistle:
Ja jaksamista myös teille vaiheisiinne jotka nyt tässä unohdin! :wave:

ON: Tänään oli siirto, ja yksi kuulemma hyvän näköinen veijari siirrettiin, testipäivä olisi 17.2. Pakkaseen saatiin tasan 10 alkiota. Nyt vain yritettävä ottaa rauhallisesti, mä kun olen aikamoinen stressaaja asiasta kuin asiasta... :popcorn:
 
hox, sanoivat ettei vaan ehdi kaikille tiedotella. Ja ymmärrän sen kyllä, käyhän siellä joka ikinen päivä 5-15 naista punktiossa, eihän siinä ehtis muuta tehdäkään jos kaikille pitäis soitella. Tsemppiä punktioon, toivottavasti menee hyvin! Olihan se puudutuksen laitto inhottavaa mutta sen jälkeen ei tuntunut oikeasti mitään!

linnuton puu, vautsi vau mikä saalis pakkaseen!! :eek: Ihan uskomatonta! Tsemppiä piinailuun, toivotaan parasta! Itseä pelottaa ettei päästä edes tuoresiirtoon, mutta ei muuta voi kuin odottaa maanantaita ennen kuin saa tietää kuinka käy.
 
Hoitolaiset:

Anni-78........... 1.IVF 3.PAS .......... loka/marras
amor .............. 1.IVF 1.PAS .......... joulukuu
Dreamer74 ......... 1.IVF 1.PAS ........tammikuu
Euphonia .......... 1.IVF ................. lokakuu?
Felinae ........... 1.IVF ................... syys/lokakuu
Guess82 ........... 1.IVF 1.PAS ........ joulukuu
HaaveissaToinen . 1.IVF1.PAS..........helmikuu, vko 6?
Hautomo76 ......... 2.ICSI .............. marras/joulukuu
Hilda80 ........... 1.IVF .................. tammikuu
Hox ...................1.IVF................. helmikuu
jadekivi .......... 2.IVF ................... huhti/toukokuu?
Jepelis ........... 1.IVF ................... tammikuu
johkunen .......... 2.ICSI ................ marras/joulukuu
joku_raja.......... 1.IVF .................. helmikuu
Katjuska-81 ....... 2.IVF ................ maaliskuu
krisuli ........... 1.ICSI 4.PAS .......... helmikuu
linnuton puu ...... 1.IVF ................ helmikuu
MiiJane ........... 1.ICSI ................. lokakuu?
mökkelö ........... 1.IVF ................. tammi/helmikuu
-nasu- ............ 1.IVF ................. tammikuu?
neulatyyny......... 2.IVF ................ helmikuu
Nicci ............. 2.ICSI .................. helmi/maaliskuu
nuppuska .......... 2.ICSI .............. tammikuu
onlyer ............ 2.IVF .................. toukokuu
poritar ........... 2.IVF .................. helmikuu
Ronja R............ 1.IVF ................. tammikuu
Rowan79 ........... 2.ICSI .............. keväällä
Rödluvan .......... 1.IVF ................ helmikuu
sannamary ......... 1.IVF ............... tammikuu?
simpli ............ 1.ICSI 1.PAS ......... tammikuu?
Syys77 ......... 1.IVF 1. PAS................ ?
Tammuska .......... 1.IVF ............... joulu/tammikuu
Tuuli 1976 ........ 1.IVF 1.PAS......... joulukuu
Ulriikka79 ........ 1.IVF .................. loka/marraskuu
yrittäjä83 ........ 1.IVF 1.PAS ..........helmikuu?
valoa ..............1.IVF....................joulu/tammikuu



Piinailijat:

Tammuska........1.IVF ...................2.2.2012
valoa................1.IVF ................. 3.2.2012
Hautomo76.........2.ICSI.................8.2.2012
Hilda80.............1.IVF ..................10.2.2012
joku_raja...........1.IVF.................. 17.2.2012
linnuton puu.......1.IVF..................17.2.2012



Plussat:

Mökkelö ...........1.IVF............LA?
Susirouva ....... 1.IVF 5.PAS ...LA?
lumileopardi ...... 1.IVF ..........LA?
Ninnu77........ 1.ICSI ............ LA 30.4.2012
Ööpö ........... 2.IVF/ICSI ...... LA ?
kerällä81 ...... 1.ICSI ............ LA 13.6.2012
Nonna76 ....... 1.IVF ............. LA 25.6.2012
ejeba .......... 1.IVF ............. LA 28.6.2012
Jag78 ......... 1.IVF 1.PAS ..... LA 27.7.2012
Kipsu .......... 5.IVF .............. LA ?
Nirppanen ..... 1.ICSI ............LA 7.8.2012
Haaveilija 82 ...1.IVF............. LA ?
Tillu79 .......... 1.ICSI 1.PAS ...LA 8.9.
Mangu76........1.IVF 3.PAS......LA 30.9.2012?
Mirdav...........luomusti...........LA ?
Nasu.............1.IVF ...............LA ?
Jensar...........2.IVF................LA 5.10.2012
Ronja R..........1.IVF...............LA?
Dreamer74 ....1.IVF 1.PAS .....LA?
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja Rödluvan;25584522:
Give, kurjalta kuulostaa :hug: Käy nyt kuitenkin siellä terkkarissa, ja pyydä lähetettä gynen polille jos tk-lääkäri ei osaa auttaa. Mutta runsaaseen vuotoon auttaa traneksaamihappo eli lääke nimeltä Caprilon, se vähentää vuotoa selvästi. Mitä menkkakipuihin tulee, tiedän mitä tarkoitat. Itselläni on kans endosta johtuen niin karmeat kivut että joudun olemaan aina menkkojen aikaan sairaslomalla. Itse käytän Panadol 1g x 4 /vrk + Miranax 550 mg x2 /vrk ja tarvittaessa vielä Temgesicia. Se on myös opiaatti mutta vahvempi kuin Tramal. Itsellenikin vaan valitettavasti tulee aivan superhuono olo opiaateista, oksennan pari tuntia sen oton jälkeen. Siksi yleensä en pystykään sitä ottamaan, ainoastaan jos on pakko. Ja kivut ovat niin kovat kuitenkin ettei töihin pysty menemään. Lämpimät kaurapussit vatsalla ja jalkovälissä auttavat kans, ootko kokeillut? Ja ehdottaisin että nostat Buranat ja Panadolin maksimiannokseen eli Burana 600 mg x4 ja Panadol 1g x4 /vrk. Niiden vaikutusmekanismit ovat keskenään erilaiset, ja niitä voi hyvin käyttää molempia max annoksen yhtä aikaa. Ja jos on pakko käyttää Tramalia, pyydä tk:sta/gyneltä pahoinvointilääkettä esim. Primperan, jonka otat n. puoli tuntia-tunti ennen Tramalia, sekin auttaa vähentämään huonoa oloa. Tsemppiä!
Kiitos! Ja kiitos nuppuska!

Sain tuota Caprilonia ja 3 päivää nyt sitä käytetty. Vuoto vähentyny :)

Mulla menee Panadol 1g x 4, Ibuxin 600mg x 4 (vaihtoehtoisesti Voltaren 100mg x 2) ja Tramal 50-150mg x 3.
Jostain kumman syystä lekurit on vaan nihkeitä kirjottamaan lääkkeitä. Viimeksi pyysin Panacodia, mut lääkäri sano ettei näy listalla. Noh sitähän tuota on käytetty useempi vuosi. Vaihtoehtona olis kyllä Ardinex, joka kodeiini + ibuprofeeni.

Pitää pyytää tuota Primperaa :)
 
Give, mahtavaa että vuotosi on vähentynyt! =) Panacodia/Ardinexia yms heikkoja opiaatteja ei kannata käyttää samaan aikaan kuin muita opiaatteja kuten juuri Tramal, niiden vaikutusmekanismit ovat sellaiset että ne toimivat osittain toisiaan vastaan, ja silloin voi käydä niin että ne siis kumoavat toistensa vaikutukset. Se on todennäköisesti yksi syy miksi lääkäri ei niitä yhtä aikaa kirjoita. Mutta vaikeahan se usein on saada muita uskomaan kuinka h....tin kipeää voi "pelkät" menkat tehdä! Siksi suosinkin asian hoitamista gynekologin pakeilla. Juu, kannattaa pyytää Primperania, itsellä se ainakin auttaa pahimpaan oksetukseen. Mutta tosi hyvä homma että ainakin vuoto on jo vähentynyt :flower:
 
Hei pikainen kysymys pitkän kaavalaisille...

Mulle sanottiin, että lauantaina vika synarela ja la illalla klo 22.30 pregnyl.
Otanko vikan synarelan la-aamuna vai la-iltana? Tätä en tajunnut kysyä ja tietty on viikonloppu.. Miten teillä muilla on mennyt? Eli oon aina ottanu synarelan klo 9 ja 21.

Kiitos taas avuista ihanaiset :heart:
 
Kiitos kaikille tuesta!
No tosiaan olen asennoitunut siihen että mulla ei sitten tässä hoidossa onnistanut :( Olisihan se aivan mahtavan hieno yllätys jos vaikka tuo hcg-arvo olisi lähtenytkin hurjaan nousuun ja siellä sitten olisi kuitenkin matkalainen mukana.No ensi viikolla katsotaan uudelleen hcg-arvo niin saa nähdä mitä sinne kuuluu... Mulla siis ei ole muuta otettu kun toi hcg-näyte eli ei ole ultralla katsottu tai mitään.
Haaveilija 82: Tuo sinun tilanteesi antaa hieman toivoa mutta ehkä se on parempi kuitenkin asennoitua siihen näin "negatiivisin" mielin ettei tipu korkealta ja kovaa. Sinulla oli onni matkassa! Onnittelut raskaudesta! Itsellä siis on labra-aika vasta keskiviikkona jolloin hoitajakin soittelee tuloksesta.

Nyt tulee tyhmä kysymys mutta millon kuukautisten pitäisi alkaa tälläisen epäonnistuneen ivf-hoidon jälkeen? Niitäkin täällä nyt sitten odottelen...

No mutta tässä pika kuulumisia... Palaillaan ja tsemppiä kaikille! :heart:
 
... lisäys edelliseen. Eli kävin tossa nyt mieltäni rauhottaakseni tekemässä tuollaisen pissa raskaustestin joka näytti siis ihan positiivista vielä. Aikasemmin kun mä "huvikseni" kokeilin sitä pissatestiä niin se oli näyttänyt vaan todella haaleata positiivista mutta nyt siinä oli kyllä ihan selvät kaksi viivaa.

Eli tulikohan tässä nyt sitten rauhoituttua vaiko piinasinkohan mä nyt sitten ihan liikaa taas itseäni ja annoin turhia toivoja : / no kai se on palattava taas ajatteluun että "hcg-arvo oli matala, joten en ole raskaana!"

Plääh! On tää kyllä piinailua!
 
Hei pikainen kysymys pitkän kaavalaisille...

Mulle sanottiin, että lauantaina vika synarela ja la illalla klo 22.30 pregnyl.
Otanko vikan synarelan la-aamuna vai la-iltana? Tätä en tajunnut kysyä ja tietty on viikonloppu.. Miten teillä muilla on mennyt? Eli oon aina ottanu synarelan klo 9 ja 21.

Kiitos taas avuista ihanaiset :heart:
Mulla meni sumuna Suprecur eli neljästi päivässä otin, mutta Pregnyl-päivänä sai ottaa vain kolmesti ja viimeinen jäi pois. Tuon perusteella kyllä epäilisin, että sinäkin ottaisit Synarelan vielä aamulla, mutta ei illalla enää.
 
Voikohan Lutinus vaikuttaa raskaustestin tulokseen vai ainoastaan pistoslääkkeet? Tein tänä aamuna oman mielen rauhoittamiseksi vielä toisen raskaustestin (clearblue viikkonäyttö-testin) ja sain tulokseksi raskaana 3+ vaikkei hedelmöittymisestä vielä kolmea viikkoa olekaan. Olen alkanut tulla siihen tulokseen, etten ehkä haluakaan veritestiä... tulisi ehkä vain lisää hermoiltavaa.

Onkohan Lutinuksem pitkäaikainen käyttö varmasti turvallista? Tuntuu kovim pitkältä ajalta käyttää sitä vielä kolme viikkoa...
 
Pöh, kirjoitin pitkän viestin ja se hävisi. Buhuu.

Paljon plussia tullut, onnittelut niistä! :)

En jaksa nyt kirjoitella uudelleen koko viestiä, joten pikainen omanapailu: tulen laskemaan tilastoja yhdellä negalla, eli 1. IVF/ICSI testattu tänään negaksi. Tosin tiesin tuon jo, kun vuoto alkoi lugejen läpi jo toissapäivänä.

Siirretty tyyppi oli siis 5 päivän ikäinen blastokysti ja senkin vuoksi harmittaa, kun näidenhän kanssa pitäisi saumojen olla parempia. Miten meidän käy sitten lyhyesti viljeltyjen tai huonompien yksilöiden kanssa, jos tämäkään ei tarttunut matkaan? :(

Pakkasessa kaksi samantasoista kaveria, ehkäpä niistä toinen selviäisi sulatuksesta. Ja saattaa olla lisääkin, selvinnee huomenna kun soittelen negasta.

Tylsä mutka tulee vain matkaan, kun muutetaan nyt ensi kuussa (tai pidetään tämä vanha asunto myös huhtikuun alkuun asti) ja samalla vaihtuu sairaanhoitopiiri. Mitenhän meidän passin nyt käy, kerkeeköhän sen tehdä täällä vai joudutaanko kaameisiin jonoihin ja siirto joskus puolen vuoden päästä. Tää epätietoisuus on niin ärsyttävää! :/
 
Pahoittelut Karpalo sun puolesta. Toivottavasti se PAS onnistuu uudella paikkakunnalla, ettei tarvi taas odottaa.

Päivitin nyt itseni plussanneiden listalle. Nyt kai pitää uskoa, että plussa sieltä tuli. :) Plussanneiden lista on ihan huikea! Täällä pidetään peukkuja pystyssä teidän muidenkin puolesta. <3


Hoitolaiset:

Anni-78........... 1.IVF 3.PAS .......... loka/marras
amor .............. 1.IVF 1.PAS .......... joulukuu
Dreamer74 ......... 1.IVF 1.PAS ........tammikuu
Euphonia .......... 1.IVF ................. lokakuu?
Felinae ........... 1.IVF ................... syys/lokakuu
Guess82 ........... 1.IVF 1.PAS ........ joulukuu
HaaveissaToinen . 1.IVF1.PAS..........helmikuu, vko 6?
Hautomo76 ......... 2.ICSI .............. marras/joulukuu
Hilda80 ........... 1.IVF .................. tammikuu
Hox ...................1.IVF................. helmikuu
jadekivi .......... 2.IVF ................... huhti/toukokuu?
Jepelis ........... 1.IVF ................... tammikuu
johkunen .......... 2.ICSI ................ marras/joulukuu
joku_raja.......... 1.IVF .................. helmikuu
Katjuska-81 ....... 2.IVF ................ maaliskuu
krisuli ........... 1.ICSI 4.PAS .......... helmikuu
linnuton puu ...... 1.IVF ................ helmikuu
MiiJane ........... 1.ICSI ................. lokakuu?
mökkelö ........... 1.IVF ................. tammi/helmikuu
-nasu- ............ 1.IVF ................. tammikuu?
neulatyyny......... 2.IVF ................ helmikuu
Nicci ............. 2.ICSI .................. helmi/maaliskuu
nuppuska .......... 2.ICSI .............. tammikuu
onlyer ............ 2.IVF .................. toukokuu
poritar ........... 2.IVF .................. helmikuu
Ronja R............ 1.IVF ................. tammikuu
Rowan79 ........... 2.ICSI .............. keväällä
Rödluvan .......... 1.IVF ................ helmikuu
sannamary ......... 1.IVF ............... tammikuu?
simpli ............ 1.ICSI 1.PAS ......... tammikuu?
Syys77 ......... 1.IVF 1. PAS................ ?
Tammuska .......... 1.IVF ............... joulu/tammikuu
Tuuli 1976 ........ 1.IVF 1.PAS......... joulukuu
Ulriikka79 ........ 1.IVF .................. loka/marraskuu
yrittäjä83 ........ 1.IVF 1.PAS ..........helmikuu?
valoa ..............1.IVF....................joulu/tammikuu



Piinailijat:

Tammuska........1.IVF ...................2.2.2012
Hautomo76.........2.ICSI.................8.2.2012
Hilda80.............1.IVF ..................10.2.2012
joku_raja...........1.IVF.................. 17.2.2012
linnuton puu.......1.IVF..................17.2.2012



Plussat:

Mökkelö ...........1.IVF............LA?
Susirouva ....... 1.IVF 5.PAS ...LA?
lumileopardi ...... 1.IVF ..........LA?
Ninnu77........ 1.ICSI ............ LA 30.4.2012
Ööpö ........... 2.IVF/ICSI ...... LA ?
kerällä81 ...... 1.ICSI ............ LA 13.6.2012
Nonna76 ....... 1.IVF ............. LA 25.6.2012
ejeba .......... 1.IVF ............. LA 28.6.2012
Jag78 ......... 1.IVF 1.PAS ..... LA 27.7.2012
Kipsu .......... 5.IVF .............. LA ?
Nirppanen ..... 1.ICSI ............LA 7.8.2012
Haaveilija 82 ...1.IVF............. LA ?
Tillu79 .......... 1.ICSI 1.PAS ...LA 8.9.
Mangu76........1.IVF 3.PAS......LA 30.9.2012?
Mirdav...........luomusti...........LA ?
Nasu.............1.IVF ...............LA ?
Jensar...........2.IVF................LA 5.10.2012
Ronja R..........1.IVF...............LA?
Dreamer74 ....1.IVF 1.PAS .....LA?
valoa.........1.IVF...............LA?
 
Viimeksi muokattu:
Heippa kaikille!

Uutena täällä, mutta ei lapsettomuushoidoissa. Pari vuotta sitten viimeeksi yrittäneenä, joka meni kesken 5+4.
Nyt tilanne se, että juuri reilu neljä tuntia sitten pistin viimeisen Puregonin, huomenna viel sumuttelen ja huomen illalla klo 22.30 pistän Pregnylin. Keskiviikkona punktio, hui ja jui. Punktio minulle tehty nyt kaikenkaikkiaan kolme kertaa. Eka kamalin, toka humautusnukutuksessa ja viimeisin kunnon tokkurassa lääkkeistä. Jännittää, mutta ei sitä niin kovin tule ajateltua, kun tietää, että minkä mahdollisuuden sekin kipu voi tuoda tullessaan.. Onnea kaikille plussanneille ja jännityksiä meille muille. :)

Pakko vielä kysyä, että millaiset ohjeet olette saaneet Lutinuksen käytöstä, kun mulle ei oo asiasta viel mainittu mitään, aloitetaanko se sitten vasta, jos siirto päästään tekemään?
 
Minut voi laittaa hoitolaisiin... Seuraava hoito menee kesä/syksyyn. Täti pöllähti eilen
kylään, ja to käyn vielä verikokeessa. Nyt vaan on yritettävä luomusti... Kyselen nyt täälläkin et voiko lugeja käyttää ovulaatiosta testiin asti?
 
Moikka,

Jepelis, Susirouva ja Mökkelö, kiitos kannustuksesta!

Valoa, Ronja R, Dreamer 74, Haaveilija82, Susirouva, Mökkelö, WAU, onnea! (Anteeksi jos jäi vahingossa joku mainitsematta)

Sannamary, kovasti tsemppiä, jään seuraamaan kuulumisiasi!

Give :hug:

Linnuton puu, tsemppiä, meillä sama määrä pakkastyyppejä, niihin nyt siis toivoni laitan!

Kaksi yleistä kysymystä:

*En jostain syystä osaa päivittää listaa, yritän mutta korjaukseni eivät rekisteröidy. Olisiko joku niin ihanan avulias että päivittäisi mulle 1. IVF 1. PAS ajankohdaksi helmi/maaliskuu, suurkiitos!

*Onko kenelläkään muuta sellaista probleemaa, että on joskus "hyvällä hetkellä" puhunut lapsettomuusasiasta avoimesti useammalle ystävälle, ja sitten kun mieli onkin enempi maassa, yhtäkkiä on vaikeaa kohdata näitä ystäviä. Läheisille olen jopa sanonut että "olisi ihana nähdä mutta ei puhuta tästä asiasta kun nähdään". Kun hölmöä tässä on, että itse on ollut aiemmin avoin, eli toinen ihminen ei voi mitenkään osata itse sensuroida kysymistä. En vain ollut odottanut, että mielialat heittelee näin paljon. Toisaalta olen ehkä silti sitä mieltä, että avoimuus oli parempi tie. Mutta tällaisina hetkinä rassaa. Tunnistatteko, arvon sisaret, samankaltaisia ristiriitoja?
 
Moikka!

Pääsiskö mukaan piinailemaan?

Olen 27-vuotias nainen, jolle tehtiin 1. IVF tuoresiirto 1.2. Virallinen testipäivä on 15.2 keskiviikko!

Meidän taustasta sen verran, että minulla todettiin laparoskopiassa marraskuussa toinen munatorvi tukkeutuneeksi ja toinenkin putki "pullisteli" jotenkin toimenpiteen aikana. Mitään syytä tukkeutumiselle ei ole annettu....miehellä on siemennesteanalyysin tuomio teratozoospermia, mutta sen ei pitäisi vaikuttaa lopputulokseen :)

Me siis siirryttiin suoraan IVF-hoitoihin, inssejä meille ei ole tehty.
 
Heippa kaikille!

Uutena täällä, mutta ei lapsettomuushoidoissa. Pari vuotta sitten viimeeksi yrittäneenä, joka meni kesken 5+4.
Nyt tilanne se, että juuri reilu neljä tuntia sitten pistin viimeisen Puregonin, huomenna viel sumuttelen ja huomen illalla klo 22.30 pistän Pregnylin. Keskiviikkona punktio, hui ja jui. Punktio minulle tehty nyt kaikenkaikkiaan kolme kertaa. Eka kamalin, toka humautusnukutuksessa ja viimeisin kunnon tokkurassa lääkkeistä. Jännittää, mutta ei sitä niin kovin tule ajateltua, kun tietää, että minkä mahdollisuuden sekin kipu voi tuoda tullessaan.. Onnea kaikille plussanneille ja jännityksiä meille muille. :)

Pakko vielä kysyä, että millaiset ohjeet olette saaneet Lutinuksen käytöstä, kun mulle ei oo asiasta viel mainittu mitään, aloitetaanko se sitten vasta, jos siirto päästään tekemään?
Itse aloitin Lutinuksen käytön siirtopäivänä ja se on käytössä edelleen 3 krt päivässä... :rolleyes:
 
Minut voi laittaa hoitolaisiin... Seuraava hoito menee kesä/syksyyn. Täti pöllähti eilen
kylään, ja to käyn vielä verikokeessa. Nyt vaan on yritettävä luomusti... Kyselen nyt täälläkin et voiko lugeja käyttää ovulaatiosta testiin asti?
Itse (kun vielä yritettiin luomusti) käytin Lugeja tukena ja mulla oli sellanen ohje, että kolmantena päivänä ovulaatiosta vasta aloitetaan. Voi toimia raskauden ehkäisevänä jos aloittaa ovulaation kanssa samaan aikaan.
 
Ronja R. onnea hienoista viikkolukemista :)

Tammuska ja -Karpalo- :hug: Ei oikein ole sanoja, mutta toivon sydämeni pohjasta että onni kohtaa teidätkin mahdollisimman pian. Niin ja Tammuska minulle sanottiin, että lugejen käytöstä ei pitäisi olla haittaa vaikka oma keltarauhastuotanto olisikin riittävää (siinä tapauksessa ei tosin hyötyäkään) eli näin voisi ajatella että ihan luomukierrossakin voisi käyttää.
 
Viimeksi muokattu:
Paljon onnea kaikille plussanneille!!!=)

ON: Itse siirryn vähin äänin tuonne Hoidot jatkuu 2011 ketjuun...:headwall:
Aamulla, PP10, alkoi vuoto, joka on yltynyt niin paljon, ettei tarvi edes testailla.
Toivottavasti PAS:sista viimein tärppäisi, mieli on kyllä aika maassa, mutta pakko painaa eteenpäin!

Mut voi siis poistaa näiltä listoilta, kiitos! Kaikkea hyvää jatkoonne ihanat piinasiskot!!!
 
hox
Kaikille pettymyksen kohdanneille :hug:

Tervetuloa uudet, Unelma72 ja Poutainen :wave:

Miten kävi Rödluvanin siirron ja onko sannamary saanut selvyyttä piinaavaan tilanteeseen?
Entäpä punktiokamu nuppuska, miten sulla meni?

ON: Punktion saalis 14 follia, joissa 9 solua. JEEEE! Peukut ja varpaat pystyssä että hedelmöittyvät. Torstaina sitten siirto jos vaan siirrettävää löytyy.
Icsata ei tarvi, sen verran hyvältä miehenkin tuotos näytti. Toinen jee.

Punktio meni muutenkin mukavasti, ainoa kohta joka hiukan teki ilkeetä, oli kun hoitaja joutui runnoa vatsan päältä vasenta munasarjaa esiin. Jo otettuaan neulan pois lääkäri keksikin vielä kaksi follia tuolta samaiselta vasemmalta puolelta ja eikun sama runnominen uusiksi.
Mutta tosi positiivinen kokemus kaikkiaan. Suoranaista kipua ei ollut silloin eikä ainakaan toistaiseksi vieläkään.
Huomenna yritän töihin jos olo tällaisena pysyy.

Tsemppiä kaikille tasapuolisesti! :flower:
 
Heips!

:hug: pettymyksen kokeneille. :(

Mites tosiaan Nuppuskan punktio meni, toivottavasti yhtä kivasti kuin Hoxlla. Mulla tosiaan kyseinen koitos huomenna. Onko sulla Hox aiemminkin ollut vasen munasarja "hukassa"? Perjantain ultrassa multa sitä sai ihan tosissaan haeskella ja jo siinä koin aikamoista kipu joten saapa nähdä mitä huominen tuo tullessaan. :/ Oma olo on ollut aika heikko. Väsyttää ihan älyttömästi. Tänäänkin skippasin iltapäivän luennot kun oli pakko tulla kotiin nukkumaan.. vaikka viime yönäkin nukuin suhteellisen hyvin ja yleensä en harrasta päikkäreitä. Rinnat on tosi arat ja mahan pohjaa juilii. Mä niiiiiiiiin toivon että huomenna saatais saalista niin paljon, et jotain eksyis pakkaseenki asti.. meinaan jos sitä jatkossa pääsisi hiukan vähemmällä horppakuormituksella.

Sit tosta synärelasta, minusta tuntuu et pari viimeistä annosta ei olleet enää riittävät, sellaista epämääräistä tupsuttelua tuli enää pulloista ja ylläripylläri, eihän mulla uutta reseptiä ollut. Noh, kyl mä kumminki tupsuttelin sen minkä tuli ja huomennapa sen näkee et onko kaikki ok.

Aikamoista valivalia tämä mun teksti näköjään.. :/
 
hox
Jepelis, joo on tosiaan aina ollut "kadoksissa" se vasen munasarja. Ultrissakin hiukan ylimääräistä kaivelua aiheuttanut, on jotenkin kohdun takana piilossa.

Sulla on vielä niin kovin paljon niitä folleja, ettei ihme että juilii ja väsyttää.
Hyvin se punktio menee! Ajallisesti ei kuitenkaan kestä kauaa. Ja ajattele millaisen saaliin saatatte saada :)
Päästään sitten piinailemaan kimpassa, kiva kiva.
 

Yhteistyössä