Itse tulin uskoon, eikä mieheni ole onneksi jättänyt. Alkujärkytyksen jälkeen on hyväksynyt uskoontuloni, ja antaa minun uskoa rauhassa ja käydä seurakunnassa, mutta itse ei halua tulla mukaan eikä muutenkaan kuulla Jeesuksesta suuremmin. Itse asiassa uskoontulon myötä olen muuttunut "helpommaksi" ihmiseksi, olen saanut rauhan ja kanssani on luultavammin helpompi elää nyt kuin ennen uskoontuloani. Miestä lähinnä varmaan harmittaa se, että minusta ei saa enää kovin helposti seuraa baareihin enkä käytä enää alkoholia (mies ei siis itsekään käy baareissa kuin harvakseltaan). Baareissa käyminen ei ole minulle mikään ehdoton ei, mutta en koe sen antavan minulle mitään sellaista, mitä tarvitsen, vaan se aiheuttaa minulle epämiellyttävän olon.
Toki uskovan ja ei-uskovan avioliitto ei ole helpoin, koska näkemyserot ovat niin suuret, ja jos olisin nuorempana tullut uskoon enne nykyisen mieheni tapaamista, olisin ottanut uskovan miehen. Rakastan kuitenkin miestäni suuresti, päivä päivältä enemmän, ja voin sanoa, että parisuhteemme voi kaiken kaikkiaan hyvin. Kun molemmat antavat toiselle tilaa olla mitä on ja välttää liikaa omien näkemysten tuputtamista, niin ainakin meidän avioliittomme voi hyvin.
itse en olis osannut noin selkeesti sitä ilmaista