Jatkuva lapsiluvun mietiskely

Onko kenelläkään vastaavaa, eli pohdiskelisi alituiseen lapsiluvun "oikeaa" määrää?
Itse mietin asiaa jatkuvasti, ihan päivittäin ja useita kertoja päivässä. Välillätuntuu että olen ikäänkuin ratkaissut asian ja ajattelen että näin tai noin on hyvä. Mutta...sitten alan taas miettiä asiaa uudelleen. Meillä on entuudestaan jo 2 lasta ja mietin että vieläkö kolmas. Mies on suostuvainen kolmanteen, mutta tyytyväinen näinkin... Ek kaiketi osaa asiaan sanoa mitään puoltavaa suuntaan tai toiseen.

Jotenkin tuntuu, että näin olisi hyvä ja elämä jatkuvasti helpottuu lasten kasvaessa. Lisäksi ystäväni ovat ilmoittaneet heidän lapsilukunsa olevan täynnä. Mietin kuinka "yksin" sitä olisi josko vielä yhden lapsen... Emme saa paljoa hoitoapua ja se myö osaltaan mietityttää miten jaksaisi kolmen kanssa elämä kun on viime vuosina ollut aika kiireistä ja paljon olen joutunut hoitamaan lapsia yksikseni miehen työn yms taikia.

Mutta toisaalta taas houkuttaa että vielä saisimme antaa kodin yhdelle lapselle.

 

Tuttua! Onko tää tässä vai vieläkö yks? Onneks se riippuu täysin miehen mielipiteestä, jiten tavallaan mun ei tartte kuin jännätä mitä mies päättää.

 

Meillä samaa pohintaa. Tosin nuorempi vasta 1kk.

Oletko töissä? Minkäikäisiä lapsenne ovat? Onko teillä tilaa ja varaa kolmanteen lapseen? Minkäikäisiä itse olette?

 

Mulle on kyllä ollut harvinaisen selvää toisen lapsen jälkeen, että nämä oli nyt tässä Tietty tuota ikääkin on jo sen verran, ettei vaan jaksaa enää aloittaa samaa rumbaa alusta

 

Olen töissä ja olen ollut lasten välissäkin töissä. Lapset siis 4&1v. Tilaa ja varaakin olis kolmanteen... Ikää jo alkaa olla jonkin verran päälle 30 ja mies jo lähempänä 40 et ei tässä montaa vuotta voi miettiä. Pikkukakkosen jälkeen olin varma et vielä yks mutta nyt en enää tiedä. Mietin miten sen ensimmäisen vuoden taas jaksaisi kaikkine soseiden keittämisineen .

 

Ikää 42v ja lapsia 6 ja vieläkään en tiedä, onko nämä tässä vai kaduttaako, jos ei edes yritetä vielä yhtä.. Kai tämä joskus ohi menee, sitten kun ei biologisesti enää onnistu

 

Tokan jälkeen tuntui heti, että yksi vielä. Se olis ilmeisesti pitänyt tehdä heti. Nyt, kun lapset 3 ja 5, niin en missään nimessä aloita alusta????. Elo on jo niin helppoa ja yönsä saa nukkua.

 

Tokan jälkeen tuntui heti, että yksi vielä. Se olis ilmeisesti pitänyt tehdä heti. Nyt, kun lapset 3 ja 5, niin en missään nimessä aloita alusta????. Elo on jo niin helppoa ja yönsä saa nukkua.

mistähän nuo kysymysmerkit pomppas, piti tulla hymiö...

 

No sitä mä kans mietin et joko juna meni? Eli oisko pitäny tehdä se kolmas putkeen. Nyt tuntuu kun nuorempi herää enää kerran yössä ja isompi ei lainkaan et onko sitä hullu jos pistää ittensä taas samaan vaippa-linkoon... Mutta mikä se on kun ajatus kolmannesta ei kutenkaan jätä rauhaan? Onkohan se vaan biologinen kello joka ahdistelee.

 

Minä mietin aikoinani kolmatta lasta, ihan kriisiksi asti. Kaksi oli ja haaveilin kolmannesta,vaikken ollut varma haaveilenko. Mies oli halukas kolmanteen lapseen, mutta myös valmis siihen, että lapsiuku jäisi kahteen. Minä vatvoin ja vatvoin väsyksiin asti sitä asiaa. Kellokin tikitti, tikitti tosin jokaisen lapsemme kohdalla. Olen niin myöhäisessä vaiheessa saanut lapsemme. Kaksi lastamme olivat minulle toki ne kaikki kaikessa silloin, mutta silti sellainen voimakas halu vielä yhteen oli olemassa. Ei kyse ollut siitä, etteikö kaksi olisi riittänyt, mutta jokin sellainen tyhjä paikka sydämessä silti oli. Järki pisti vähän vastaan, ja pelko, että jaksaisiko / pärjäisikö. Mutta sitten asetin itselleni niin tiukasti kysymyksen, että voisinko yrittämättä vielä kerran tulla raskaaksi, sanoa vaan asialle EI, ilman että se ein sanominen tuntuisi kamalalta. En voinut.

Ja saimme kolmannen lapsemme. Silloin tosin tein tietoisen päätöksen, että ns. suuniteltu lapsiluku oli sitten siinä. Ehkä joskus ihan pienen pieninä hetkinä on käynyt mielessä haikea häivähdys siitä, että vieläkö yksi. Mutta se on oikeasti painunyt nopeasti pois. Ja kun lapset kasvoivat saavutin sen olotilan, jota aina ennen muilla ihmettelin, sen varmuuden, että tietää että meidän lapset ovat nyt tässä.

 

Juuri tuota varmuuden tunnetta niin ihailen! Haluaisin kovasti tuntea sen mitä monet äidit työpaikankin kahvipöydässä tuovat ilmi: meidän lapset on tässä. Enempää ei tule. Tuolloin tunnen kateutta ihmisten varmuudesta ja päätöksen lujuudesta. Itse kun olen kuin höyhen tuulessa ja menen millä hetkellä mihinkin suuntaan.

 

Juuri tuota varmuuden tunnetta niin ihailen! Haluaisin kovasti tuntea sen mitä monet äidit työpaikankin kahvipöydässä tuovat ilmi: meidän lapset on tässä. Enempää ei tule. Tuolloin tunnen kateutta ihmisten varmuudesta ja päätöksen lujuudesta. Itse kun olen kuin höyhen tuulessa ja menen millä hetkellä mihinkin suuntaan.

minusta aivan ulkopuolisena kuulostaa siltä, että se kolmannen lapsen kaipuu on sen verran suuri, ettei sitä varmuutta voi helposti tullakaan...


Kolme lasta on ihan hyvä lukumäärä.:heart:

 

Jos haikailet kolmannesta niin tee se ja ole onnellinen.
Jos näin on tarkoitettu niin lapsi syntyy aikanaanZ

 

Vielä nostelen tätä vanhaa ketjua. Nyt teimme päätöksen: Että teemme päätöksen syksyllä eli yritän nyt kerätä puolesta ja vastaan ajatuksia sinne asti ja sitten päätetään miehen kanssa yhdessä mitä tehdään.

 

Koska teillä tuntuu olevan varaa ja muitakin edellytyksiä kolmen lapsen kasvattamiseen, niin miksei kannattaisi yrittää? Meillä on neljä lasta ja vaikka neljännen "tekemistä" mietittiinkin, eikä mitään 100% täyttä varmuutta ollutkaan siitä, että kyllä se neljäs vielä ehdottomasti perheeseen "tarvitaan", niin eipä sitä osaisi kuvitellakaan enää, että meillä olisi vain kolme lasta! Muutenkin uskoisin, että hyvin harva, jos kukaan, katuu sitä, että soi lapselle mahdollisuuden tulla. Sitä tunnutaan yleisemmin katuvan, että tuli toimittua ylijärkevästi lapsiasioissa, eikä tehty vielä sitä viimeistä, tai aina ei sitä ensimmäistäkään Toki järkeäkin pitää jonkin verran käyttää, että on varaa lapseen ja perheellä on voimavaroja.

 

Miten te joilla on 3/4 tai jopa useampi lapsi koette esim. matkustamisen ja lomailun? Onko kovin hankalaa, monet hotellipaketit yms. tuntuu olevan tehty 2aik+2lasta kokoonpanolle? Käyttekö lomareissuilla kotimaassa/ ulkomailla? Entä miten auton kanssa, onko 3 lapsen kanssa oltava tila-auto vai miten siitä istuinhässäkästä muutoinselviää?

 

Samoja asioita mietin täällä ap! Tuo "höyhen tuulessa" oli osuvasti sanottu ja se varmuuden tunne puuttuu. Välillä olen vaan ihan uuvuksissa näidenkin kahden kanssa ja ajattelen, että ei ikinä. Seuraavaksi ajattelen, et "tuolla jossain" on näiden sisar vielä.

 

On se muuten jännä miten sitä kolmannen lapsen tulolle mahdollisuuden antamista mietitään niin paljon tarkemmin kuin toisen lapsen kohdalla. Vaikka kolmilapsisia perheitä taitaa nykyään olla vähän enemmän kuin joskus 20-30 vuotta sitten, niin silti se "kahden lapsen ihanne" elää aika vahvassa.

Itsekin ehdin miettiä asiaa toisen lapsen jälkeen aika monelta kantilta. Varsinkin kun sitä kolmatta ei sitten ihan heti siunaantunutkaan. Toisen ja kolmannen välissä ehdin kokea myös kaksi keskenmenoa. Niiden myötä ei tosin enää tarvinnut miettiä halusinko oikeasti vielä kolmannen, vaan epävarmuus muuttui hartaaksi toiveeksi. Siksi tuntuikin hieman hämmentävältä kun (keskenmenoistani tietämättömät) tuttavat ja sukulaiset kyselivät viimeisimmästä raskaudestani kuultuaan: "Oliko tämä nyt ihan suunniteltu juttu?". Myös onnitteluja tuli selvästi vähemmän kuin kahdella ensimmäisellä kerralla. Enimmäkseen onnittelivat vain ne joilla itsellään oli kolme lasta tai enemmän.

Mutta nyt huomaan jo aloittaneeni samat pohdiskelut mahdollisesta neljännestä lapsesta. Mitään varsinaista vauvakuumetta ei vielä todellakaan ole, koska kolmaskin on vielä vauva, mutta monenlaisia pohdintoja on mielessä.

 

Mitä autoon ja matkustamiseen tulee, niin meillä on ihan tavallinen 5 hengen farmariauto. Takapenkille mahtuu vain kaksi istuinta, ja niiden väliin hoikempi aikuinen. Meillä tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jos olemme koko perheellä liikenteessä niin miehen on pakko olla ratissa. Eli sikäli rajoittavaa kun kuskia ei voi vaihtaa. (No joo, tiedän toki että on myös autollisia perheitä joissa vain toisella vanhemmista on ajokortti.)

Toki on myös sellaisia 5 hengen autoja joihin mahtuu ne kolme istuinta taakse. Tosin jotkut haluavat sen tilavamman auton siksi, että voi oman perheen lisäksi ottaa joskus tarvittaessa myös pari muuta ihmistä kyytiin.

 

Kolmas jotenkin tuntuu muuttavan sitä peruspalettia. Autot, lomat, hotellit yms. paketit on suunnattu 4 hengelle. Viimeksi tänään katsoin kaupan mainoksessa olevan arvonnan palkintoa: huvipuistoon rannekkeet tms. 4 hengelle: 2 lasta ja 2 aikuista.

3 lasta tuntuu jo suurperheeltä... Riittääkö kaikille aikaa, jaksaako vielä yöheräilyjä (meillä toi lähes 2v heräilee yhä edelleen) jotka kestää varmaan taas sinne reiluun vuoden ikään ainakin... Entä kaiken aloittaminen alusta: tissiriippuvuus, soseiden keitot, blaa blaa...

Miten työelämä? Taas poissa kuvioista varmaan muutama vuosi...

Nämä tunteet todellakin vaihtelee. Tänään on enemmän ei- päivä, joten huomenna sitten varmaan on joo- päivä . Mä en todellakaan tiedä onko mulla vauvakuume vai olenko päättämässä että perheemme on täysilukuinen. Joka tapauksessa ten itsestäni hullu. Tällä vatvomisella. Lohduttaa kummasti että muitakin on jotka painii samojen asioiden kanssa.

 

Se on totta, että nuo kaikki mainitsemasi paketit on suunnattu 1-2 lapsen perheille. Omalla kohdalla tuo pulma ei ole vielä ajankohtainen kun kolmas on vielä vauva. Kokeneempien olen kuullut kertovan, että pulmat alkavat siinä vaiheessa kun kolmas ohittaa "pinnasänkyiän". Samoin moni on sanonut, että potentiaaliset yökyläpaikat vähenevät siinä vaiheessa.

 

Yökyläpaikasta tuli mieleen... Meillä esikko on ollut silloin tällöin (muutamia kertoja) vuodessa yökylässä, mutta toinen ei koskaan. Ei oikein ole paikkaa. En myöskään ole kehdannut kysyä mummoa ottamaan molempia kun ei ole itse tarjoutunut. Josko kolmas tulisi niin se olisi varmaa että sekin olisi sitten kotona mikäli yhden saisi hoitoon. Iäkkäät ja sairastelevat isovanhemmat eivät jaksaisi kolmea kun eivät nähtävästi kahtakaan. No tämä nyt ei mikään "ongelma" ole. Joskus olis vaan kiva käydä miehen kanssa kaksistaan vaikka elokuvissa ja syömässä tms...

 

Mun päätökseen vaikutti vahvasti se, että löysin elämääni sellaista sisältöä ihan itselleni, etten halunnut aloittaa koko vauvarumbaa alusta ja luopua siitä omasta mitä olin pitkästä aikaa itselleni saanut.