joku hullu ampuu pihalla

-
Silminnäkijät: Tampereella piiritystilanne, laukauksia kuultu
Perjantai 11.12.2009 klo 22.37 (päivitetty klo 22.44)
IL SEURAA

Iltalehden tietojen mukaan poliisi on piirittänyt talon Tampereen Hervannassa ja paikalta on kuulunut myös laukauksia.

Insinöörinkadun eteläpäässä on yhden silminnäkijän mukaan ainakin seitsemän poliisiautoa.

Paikalliset kertovat, että tilanne alkoi puoli kymmenen aikoihin perjantai-iltana.

- Varmaan kymmenkunta poliisia meni vastapäiseen rappuun ja ainakin neljä poliisia päivystää ulkopuolella, toinen silminnäkijä kertoi puoli yhdentoista aikaan.

Miehen mukaan osa poliiseista kantoi mellakkakilpiä. Paikalla oli myös paloauto ja kaksi ambulanssia, joista toinen on jo lähtenyt pois.

Iltalehti ei ole toistaiseksi tavoittanut Pirkanmaan poliisia kommentoimaan havaintoja.
 

Yhteistyössä