jonkun moka joka saa sinut...?

Opetukseksi, karu kertomus tosielämästä:

Olin riparilla isosena, ikää 19v. Mulla oli uimaopettajan koulutus ja suunnittelin nuoriso-ohjaajan kanssa "hauskan" pelastus-shown, jossa olisin hypännyt veteen ja mut olisi sitten pelastettu hukkumasta. Sen jälkeen olisi mukava siirtyä iltanuotiolle ja hiljentyä aiheeseen liityvään hartauteen. Kaikki olisi mennyt loistavasti, mutta...Ajattelin, että haluaisinkin järjestää sen näytöksen aamulla, kun illalla voisi tulla kylmä jne. Puhuin siitä nuoriso-ohjaajalle ja hän sanoi että selvä, tehdään niin. Myöhemmin sain huomata, ettei hän sanonut tuota minulle... Menin sitten sinne järveen muistutettuani vielä tätä ohjaajaa asiasta. Ihmettelin, kun ei mitään tapahtunut. Huikkailin, että voisivat tulla jo ja pian tuli pappi joka ihmetteli, että eikös tän pitänyt olla illalla vasta. Pahat aavistukset heräsivät ja eikö kohta tullut paloauto, ambulanssi sekä poliisi pillit ulvoen paikalle. Olin täysin pöllähtänyt enkä saanut sanaa suustani, pappi siinä selitti asian...Oli hämmästyttävän rauhallisia pelastusmiehiä, sanoi et ei se mitään kun ei oikeeta hälytystä ollut juuri nyt.

Tästä olen saanut kuulla kerran jos toisenkin...Paras tilanne oli omissa häissä, kun se samainen pappi hymyillen kehotti vihkipuheessa välttämään paloautoja yms...Olin revetä naurusta siinä alttarilla B)
 
Perjantai-illan ratoksi nostelen :D
Miehen sisko oli ensimmäisiä kertoja "hienommassa" ravintolassa syömässä (ja yritti vielä tehdä vaikutuksen poikaystäväänsä). He tilasivat pihviannokset ja tarjoilija kysyi sitten että otatteko pihvinne mediumina?, ensikertalainen vastasi topakasti, että ihan largena vain! :LOL: muu pöytäseurue oli istunut korvat punaisena ja sankari ei tajunnut itse laisinkaan mistä oli kyse :D
 
pikkubertta harmaana
Mie kävin apteekista ostamassa suolahappotippoja vauvalle nenään :ashamed: Hetkisen apteekkari katto mua ja tokaisi että rouva taitaa tarkoittaa keittosuolaliuosta :whistle:
Ja kun mie olin autokoulussa ja oli eka ajotunti niin että lähdettiin ihan liikenteeseen, tuli sitten T-risteys eikä ajo-opettaja sanonu että oikeelle vai vasemmalle niin tämä blondi sitten täräytti suoraan lumipenkkaan..... Siitä lähtien ope aina sanoi erittäin hyvissä ajoin että vasempaan - siis sinne puolelle missä sulla on kello tai oikeelle eli tänne missä mä istun :D :D
 
Blondijuttu:
Katselin aikani puutarhakirjaa ja siskoni tuli viereen ja kysyi: Onko sulla muuttunu peukalot vihreiksi?
Tuijotin hetken sormiani sanoen että ei, miten niin, kunnes itsekin tajusin mitä siskoni tarkotti...
Viherpeukalo, enemmän tai vähemmän, ja kuittia on tullut! :)
 
no meillä kans isäntä lainaili mun "deodoranttia" silloin tällöin ja minä ihmettelin kun pullo vaan ittekseen kuluu......... ikävä kyllä se dödö oli kyllälkin hiuksiin jätettävää hoito-ainetta. no tulipahan nekin karvat hyvin hoidettua :LOL: oli kuulemma niin hyvän tuoksuista että oli sitä kiireessä paremman puutteessa pistelly :D
 
ÄITÄI -harmaana
\
Alkuperäinen kirjoittaja 20.01.2006 klo 17:59 pikkubertta harmaana kirjoitti:
Mie kävin apteekista ostamassa suolahappotippoja vauvalle nenään :ashamed: Hetkisen apteekkari katto mua ja tokaisi että rouva taitaa tarkoittaa keittosuolaliuosta :whistle:
Ja kun mie olin autokoulussa ja oli eka ajotunti niin että lähdettiin ihan liikenteeseen, tuli sitten T-risteys eikä ajo-opettaja sanonu että oikeelle vai vasemmalle niin tämä blondi sitten täräytti suoraan lumipenkkaan..... Siitä lähtien ope aina sanoi erittäin hyvissä ajoin että vasempaan - siis sinne puolelle missä sulla on kello tai oikeelle eli tänne missä mä istun :D :D
Tuo autokoulujuttu kuulostaa nii-iin tutulta... :LOL: siis tarkoitan, että ois voinu käydä mullekkin, muuta ONNEKSI tajusin värjätä tukkani enne kouluun menoa... :whistle: :wave:
 
-peukku-
No ysiluokalla eräs edelleenkin hyvänä ystävänäni pysynyt tyttönen, joka oli siihen aikaan tunnettu ja kadehdittu (sittemmin viisastunut) "edistuksellisyydestään" poikien suhteen, sanoi yhdellä nörttityttöjen opetusluennollaan liikuntatunnin päätteksi:
"Mä ainakin saan aina organismin"

:whistle: :whistle:
 
ÄITÄI -harmaana
Niin ja noista hoitoaineista puheenollen, ystäväni, joka on se ex-tenavatähti, joka lauloi joskus kauan sitten Lounatuulesta (anonymiteettihan on kaikki kaikessa... ;) ) Oli pitänyt vanhempiensa luona oikein piiitkän itsensä kaunistushetken, käynyt saunassa, suihkussa, kuorinut ihoa, ajanut säärikarvoja, laittanut naamiota ja sen sellaista. Keksi sitten että alkaa jo olla siinä iässä, että silmänympärysvoidetta pitäisi laittaa. No eipä ollut itsellä, äitin kaapista lainasi ja laittoi silmien alle. Ei sen kummempia ehtinyt, ku alkoi oikein kunnolla polttelemaan... Oli sitten sen kummemmin purkkeja lukematta laittanut jotain jalkavoidetta, jonka tarkoitus on oikein kunnolla pehmittää jalkapohjan kovettumia! :LOL:

Tavattiin seuraavana päivänä, kaverilla isot mustat lasit silmillä, kerto tapahtuneen ja näytti naamansa. IHAN HIRVEET PUNASET RINKULAT SILMIEN YMPÄRILLÄ :LOL:
 
voi apua
\
Alkuperäinen kirjoittaja 20.06.2005 klo 16:09 haamu kirjoitti:
Kaveri oli pitkästä aikaa testaamassa itseään auton ratissa talviseen aikaan. Liukkaassa mäessä auto ei liikkunutkaan enää eteenpäin vaan alkoi joka yrityksellä valua taaksepäin. Mäen juurella oli uusi volvo jonka kylkeen ajamista kaveri panikoi kympillä. Iski sitten jarrut ja käsijarrun ja lähti pimpottamaan ovikelloja lähitaloista löytääkseen sen volvon omistajan. Löytyihän se ja siirsi volvonsa muualle ja ajoi vielä kaverin autonkin pois mäestä!!!! Kotiin tullessaan kaveri ajoi postilaatikon nurin!!!! :LOL: :LOL:
Ja mä ehdin hörpätä kokista ennen tota vipaa lausetta!!! :LOL: :LOL: :LOL:
 
Täällä Porissa on sellanen Elämän leipä-niminen paikka, mikä on uskovaisten tapaamispaikka ja siellä järjestetään myös hengellisiä tilaisuuksia ja sitte jaetaan ruokapusseja. No mun veli meni joku kerta sinne ostamaan pullaa, kun luuli leipomoksi :D .
 
Mä en tiedä onko varsinaisesti moka mutta naurattaa silti. Eli miehen serkku oli tilannu paikallisesta turkkilaisesta pizzapaikasta ns. krapulapizzan kotiinkuljetuksella. Sillon oli just kauhia lumipyry ja kai liukastakin. No hän odotteli sitä pizzaa sitten pari tuntia ja alkoi jo hrmotkin menemään. Vihdoin soi ovikello ja oven takana seisoi läpimärkä surkean näköinen turkkilaispoika joka ojensi pizzan ja sano: " V.ittu mä kaatu" Oli raukka tuonu pizzan skoootterilla :D
 
Pitää vielä laittaa yks...Meillä oli yläasteella (vuonna jotain) matikan kokeet, jossa yhtenä sanallisena tehtävänä oli tällanen, jossa oli perhe missä esim. 3 lasta. tehtävänannossa sitte lueteltiin että Pekka on 2 kertaa niin vanha kuin Lauri ja Lauri on 15 vuotta nuorempi kuin Matti jne. Varsinaisena kysymyksenä oli, että mikä on perheen ikien summa. No mun kaveri oli tunnollisesti laskenu kaikki huolella ja sai lopputuloksen jotenki tähän tyyliin: Matti 35v, Ansa 32v, Pekka 11v...ja lopussa oli vielä laskenu että Ikie 13 vuotta :LOL: Oli vielä saanu melkei täydet pisteetkin :D
 
Hitto kun ei tuu omia mokia mieleen ikinä kun tarvis.. no yks nyt tuli..

Eli tänne peräkylään rakennettiin uusi hieno k-kauppa n.6-7v sitten. Mentiin sitten koko perheen voimin sinne avajaisiin. (asuin tuollon vielä kotona) Pikkuveli meni sellaiseen "auto-ostoskärryyn" mitä mä sain työntää ja pikkuveli ohjailla. Äiti ja isäpuoli jäi kahvittelemaan kahvipöydän ääreen ja me veljen kanssa haettiin sitten ostoksia.

No,kaupan omistaja,keski-ikäinen mies tuli sitten juttelemaan meille,ja kysyi että ollaankos me oltu jo tankilla. Tarkoitti sille ostoskärryautolle kuuluvaa muovista,ihan oikean näköistä bensapumppu-juttua,joka oli toisessa päässä kauppaa. Sitten vielä heilautti kättään sinne bensajutun suuntaan. No enhän mä sellasta ollut nähnyt,ja kun kauppias heilautti kättään samaan suuntaan missä kahvipöytä oli,niin erehdyin hieman. Sanoin vaan että "ei me nyt kiitos,meillä on äiti ja isäpuoli juuri siellä tankkaamassa itseään"

Kyllä oli kauppiaan ilme näkemisen arvoinen. Enkä mä idiootti tajunnut koko juttua varmaan viikkoon,kunnes näin sen OIKEAN tankkauspaikan siellä kaupassa... :ashamed:
 

Yhteistyössä