Jos olisit taas 19, niin mille uralle suuntaisit?

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
No sanoisin sen 19-vuotiaalle itselleni, että älä mene rahan perässä. Sen perässä menin ja lähdin myyntiin. Tein 100k vuodessa ollen "keskitasoa" muiden rinnalla. Halusin olla parempi ja revin itsestäni kaiken irti ja puukotin jopa kavereita selkään. Mutta lopulta tajutakseni, että on ihan oikeasti aika sama mitä täällä tienaa, kun verottaja sen vie. Ei se extraponnistelu näkynyt elämänlaadussa, vaikka palkkakuittiin tulikin euro tai kaksi lisää.

Tyhjyyttä ja jatkuvaa työstressiä paikkasin juomalla ja join liikaa. Jännitystä haettiin lopulta myös vieraasta pedistä ja pillereistä.

Sitten tuli burn out ja vuoden mittainen makaaminen sängyssä. Luin itseni nuoriso-ohjaajaksi ja sillä tiellä olaan (onnellisena). Raha ei ihan oikeasti tuo onnea. Se on niiiiiiin koettu asia kuin vain voi olla.
 
Haluaisin sanoa, että lahtisin varhaiskasvatusalalle, johon olen nyt suuntaamassa, mutta juttu on niin, että olin 19-vuotiaana tietyllä tapaa "epäkypsa" soveltuakseni kyseiseen hommaan. Olin kyllä silloin vastuullinen ja vastuuntuntoinen, mutta tunsin itseni vielä niin lapseksi, etten olisi voinut kuvitellakaan alalle pyrkiväni.
 
vierailija
It alalle. Kaikki kun sähköistetty ja siirretty verkkoon, niin "nörteillä" on hommia, kun mummelit ja pappelit yrittää epätoivoisesti opetella koneen käyttöä ja muiden koneet on aina rikki...
 
vierailija
It alalle. Kaikki kun sähköistetty ja siirretty verkkoon, niin "nörteillä" on hommia, kun mummelit ja pappelit yrittää epätoivoisesti opetella koneen käyttöä ja muiden koneet on aina rikki...
Mistä päättelet, että kaikki sinne verkkoon on menossa? Pankeissakin on ihmisellä aikaa vääntää aiheesta: kutsuvat eikseen sinne ja tyrkyttävät pankkitunnuksia sillä perusteella et ei pääse muuten Terveystalon sivuille. Kyllä on aika paksua xxx, eikö?
 
vierailija
No eikös tuossa just sanottu, että sosiaali- ja terveysala on poikkeus. Vaikea kuvitella vaikka 40-vuotiaana valmistuvaa arkeologia pääsemässä uraputkeen.
Suuri osa töistä sijoittuu sosiaali - ja terveysalalle, sekä opetustyöhön. Kaikkiin pääsee kiinni myös myöhemmällä iällä. Erikoinen ajatus, että nämä työt eivät olisi oikeita töitä, eikä niissä voi rakentaa uraa jos sitä uraa haluaa. Se tarkoittaa, ettei aloittaja oikein hahmota tätä työkenttää, eikä niissä olevia uramahdollisuuksia.
 
vierailija
Mä olen ollut vaikka mitä elämäni aikana ja vaihanut nelikymppisenä ammattia.

Mutta nyt suuntaisin heti lukion jälkeen luonnonvara-alalle ja siitä yrittäjäksi (sitä olen nytkin mutta rakennus-alalla) ja hankkisin jostain korvesta tarpeeksi suuren tilan missä majoittaa muutamaa matkailijaa kerrallaan ja olisi vuokrattava laavu ja syksyllä ois sienikursseja ja itse toimisin jonkinlaisena erämatkaoppaana. Tai jotain sinnepäin, ei oo niin tarkkaa kunhan saan pysyä siellä huisintuutissa pääsääntöisesti.
https://www.yksielama.fi/vertaistoimijoille
Tässä se kuperkeikka, kun ihmiset sitoutuvat sellaiseen, mistä eivät mitään tienneet ennakkoon. Sokea taluttaa sokeaa, ei muuta, mut sekin on businessta.:sick:
 
Samamies
Olen 44-vuotias ja ratkaisevaa tässä kysymyksenasettelussa on se, että A)siirtyisinkö takaisin 90-luvun alkuun kun olin 19-v vai B) Jos olisin nyt 19v.

Jos siirtyisin 90-luvun alkuun, ehdottomasti jatkaisin tietojenkäsittelytieteen (silloin tietojenkäsittelyoppi) opintoja. Aikonaan en sitä tehnyt, koska koin etten ole tarpeeksi hyvä ja halusin jotain muuta. Jälkikäteen huomannut, että melkein kaikki huomattavasti minua surkeammatkin tapaukset pärjänneet mahtavasti työelämässä. Ei kaikkien tarvi olla superkoodareita.

Nyt olis vaikee valita 19-vuotiaana. Mutta ehkä taas kerran sitä IT-alaa, joskin vahvalla esimiespainotuksella. Sen on oppinut, että tekniikan kehittyessä esimiestaitojen merkitys kasvaa ja niitä ei samalla tavalla korvata aplikaatioilla, algoritmeillä ja tekoälyllä.

Olen esimiesasemassa tällä hetkellä ja suht. tyytyväinen, mutta en kyllä koe olevani yhtään omalla alalla. Ei IT:kään sitä oikein ole, mutta lähempänä.
Tämä teksti iski kyllä suoraan minuun. Itse pääsin 90-luvun alussa suoraan papereilla lukemaan tietojenkäsittelyoppia (vaihtui sitten tieteeksi) Helsingin yliopistoon. Tunsin, että en oo mikään hyvä, enkä saanut opinnoista kiinni.

En varmaan hyväksi koodariksi olisi ikinä tullutkaan, mutta sain minäkin huomata että kaikki, jotka tuonne pääsivät ja jatkoivat, tekivät hyvän uran. Ja nimenomaan tuota esimiespainotusta voisi korostaa myös menneisyyden valinnoissa, koska IT-puolella on niin paljon sellaista porukkaa, joiden esimiestaidot olemattomat.
 
vierailija
https://www.yksielama.fi/vertaistoimijoille
Tässä se kuperkeikka, kun ihmiset sitoutuvat sellaiseen, mistä eivät mitään tienneet ennakkoon. Sokea taluttaa sokeaa, ei muuta, mut sekin on businessta.:sick:
Lähtökohta kun on surkeassa sapuskassa:
"Käytännössä heikompilaatuista viljaerää voidaan tasoittaa parempilaatuisella viljalla, ja näin leipäviljakelpoisuuden yleiset laatuvaatimukset alittava vilja voi kelvata leipäviljaksi."
- Evira uutisoi -"
 

Yhteistyössä