Joulukuun 2016 muruset <3

Olen seurannut tätä keskustelua jo muutaman päivän ja nyt oli pakko luoda omat tunnukset:). Laskettu aika 2.12, 31v / 2. lapsi / JS.

Sain haalean viivan jo reilu viikko sitten kun oli niin voimakkaat tuntemukset että oli tärpännyt mutta piti tehdä vielä tänäänkin testi varmistuaakseen että viiva oli vahvistunut ja olihan se:love:. Oireena toistaiseksi lähinnä nännien arkuus.

Takana on kkm 12/2015 rv12, jonka takia pelottaa nyt ihan uudella tavalla. Kunpa osaisi rentoutua ja uskoa että kaikki menee hyvin!
 
Onnea kaikille plussanneille! Meitähän alkaa olla jo iso porukka. :)
Mulla ollut ihmeen energinen olo, kävin eilen jopa juoksemassa (ekaa kertaa vuosikausiin), enkä saanut oikein viime yönä nukuttua mutta siltikään ei väsytä yhtään. Lääkäriajankin sain varattua, sitä pitää pari viikkoa odotella ellen saa jotain peruutusaikaa tai vastaavaa.
 
Joulukuun muruset 2016

1.12

Tupsuli / 31 / 2.lapsi / OYS
SaaraN / 37 / 4.lapsi / ?
Thirtythree / 33 / 2. lapsi / Kos
Not alone / 25 / 2.lapsi / ?

3.12
Mantelikaneli / ? / 1.lapsi / ?
ninnnura27 / 27 / 3.lapsi / OYS

4.12
Catharin / 25 / 3. lapsi / satKS

5.12
MimSe / 35 / 5.lapsi / KHKS

8.12.
Illuminated / 26 / 1. lapsi / PHKS




SYNNYTYSSAIRAALAT

JS = Jorvin sairaala
SAS = Salon aluesairaala
KOS = Kätilöopisto
NKL = Naistenklinikka
PS = Porvoon sairaala
LUS = Länsi-Uudenmaan Aluesairaala (Tammisaari)
EKKS = Etelä-Karjalan Keskussairaala
HYS = Hyvinkään aluesairaala
K-HKS = Kanta-Hämeen Keskussairaala
K-PKS = Keski-Pohjanmaan Keskussairaala
KAKS= Kainuun keskussairaala
K-SKS = Keski-Suomen Keskussairaala
KOKS = Kymenlaakson Keskussairaala
KYS = Kuopion Yliopistollinen Sairaala
LAS = Loimaan aluesairaala
LKS = Lapin Keskussairaala
LPKS = Länsi-Pohjan Keskussairaala
LS = Lohjan aluesairaala
MKS = Mikkelin keskussairaala
OAS = Oulaskankaan aluesairaala
OYS = Oulun Yliopistollinen Sairaala
PHKS = Päijät-Hämeen Keskussairaala
PKKS = Pohjois-Karjalan Keskussairaala
SeKS = Seinäjoen Keskussairaala
SatKS = Satakunnan Keskussairaala
TAYS = Tampereen Yliopistollinen Sairaala
TYKS = Turun Yliopistollinen Keskussairaala
VKS = Vaasan Keskussairaala

Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy
 
Joulukuun muruset 2016

1.12

Tupsuli / 31 / 2.lapsi / OYS
SaaraN / 37 / 4.lapsi / ?
Thirtythree / 33 / 2. lapsi / Kos
Not alone / 25 / 2.lapsi / ?

2.12
Banna / 31 / 2.lapsi / JS

3.12
Mantelikaneli / ? / 1.lapsi / ?
ninnnura27 / 27 / 3.lapsi / OYS

4.12
Catharin / 25 / 3. lapsi / satKS

5.12
MimSe / 35 / 5.lapsi / KHKS

8.12.
Illuminated / 26 / 1. lapsi / PHKS




SYNNYTYSSAIRAALAT

JS = Jorvin sairaala
SAS = Salon aluesairaala
KOS = Kätilöopisto
NKL = Naistenklinikka
PS = Porvoon sairaala
LUS = Länsi-Uudenmaan Aluesairaala (Tammisaari)
EKKS = Etelä-Karjalan Keskussairaala
HYS = Hyvinkään aluesairaala
K-HKS = Kanta-Hämeen Keskussairaala
K-PKS = Keski-Pohjanmaan Keskussairaala
KAKS= Kainuun keskussairaala
K-SKS = Keski-Suomen Keskussairaala
KOKS = Kymenlaakson Keskussairaala
KYS = Kuopion Yliopistollinen Sairaala
LAS = Loimaan aluesairaala
LKS = Lapin Keskussairaala
LPKS = Länsi-Pohjan Keskussairaala
LS = Lohjan aluesairaala
MKS = Mikkelin keskussairaala
OAS = Oulaskankaan aluesairaala
OYS = Oulun Yliopistollinen Sairaala
PHKS = Päijät-Hämeen Keskussairaala
PKKS = Pohjois-Karjalan Keskussairaala
SeKS = Seinäjoen Keskussairaala
SatKS = Satakunnan Keskussairaala
TAYS = Tampereen Yliopistollinen Sairaala
TYKS = Turun Yliopistollinen Keskussairaala
VKS = Vaasan Keskussairaala

Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy
 
Olisko nyt kaikki oikein? Oon ihan käsi näiden kanssa ja sit ku viel puhelimen kans yrittää ni jälki on myös sen mukaista joten pahoittelut :unsure::ROFLMAO: ompa hienoa et porukkaa alkaa tulemaan lisää, onnea kaikille :love: toivottavasti kukaan ei tipu pois. Mä yritän kokoajan olla stressaamatta tätä. En vaan oikeesti jaksais enää yhtään ainottakaan yritystä tämän jälkeen.. Kauanko ketäkin on muuten yrittänyt? Meillä tulis nyt sit 1v 6 kk yritystä. Vaikka sain sen plussan ekan kerran testiin ni en ollut tällä kertaa riemusta kiljuvana, tuntuu et tää on jo "rutiinia" jollain tapaa, sit hetken päästä joutuu pettymään. Kauheesti sekavia tunteita kyllä täs on pyörinyt. :unsure: Sit viel ku viikkoja on niin vähän ni oireita ei juuri ole vielä. Tehdäänkö jossain kohtaa muuten salanen fb-ryhmä?
 
Meillä kanssa 1,5v yritystä takana.

Fb ryhmä sit ehdottomasti, mutta itse tuskin liityn ennen 12 viikon ultraa :) tuo edellisen lapsen odotusryhmä on ollut kyllä kullan arvoinen <3 ja vieläkin aktiivinen ;)

Mä olen kanssa tyystin oireeton, mutta mulla on AINA alkanut rv 6 aika karseet pahoinvoinnit ja sitä kyllä pelkään :/ on vaikea huolehtia kenestäkään kun on niin kurjassa jamassa :( ja sit rv 16 alkaa aurinko paistamaan ja raskaana oleminen on ihanampaa kuin mikään muu :D tästä mun mies jaksaa piruilla :D aina kun oon ollut huonossa jamassa sen 10 viikkoa, niin olen ihan tosissani sanonut, että jos tämä menee kesken, niin uutta en pysty yrittämään ja se on kyllä ihan totta. Jos se kaikki hirveys päättyisi hirveyteen, en pystyisi siihen uudestaan. Mutta itselläni on raskaudet aina jatkuneet onnellisesti loppuun saakka ja oon ihan hurjan hyvävointinen koko ajan (närästystä ja unettomuutta lukuunottamatta), siis henkisesti paremmassa kondiksessa kuin ikinä :D

Odotan kyllä taas jo innolla kuulevani teidän kaikkien raskausoireiden kehittymisistä :) ja kas, näin nopeasti siirryin paniikinomaisista tunnelmista varovaisen onnellisiin odotustunnelmiin :D

MimSe
 
  • Tykkää
Reactions: Neitonen_82
Mulla on ollu tosi vaikeet raskaudet. Oon ollu todella kipeä. Liitoskivut ollut pahat molemmista ja kuopuksesta symfyysikipu ollut silkkaa helvettiä näin suoraan sanoen :LOL: supistuksia tullut rv 15 alkaen ja molemmista oli myös kovat kohdunkasvukivut/keltarauhaskivut alussa. Sit on ollu myös raskausmyrkytys molemmista.. Mitäs muuta.. :ROFLMAO: Ei vaan. Mä oon sen päättäny et sit kun raskaus onnistuu ni en valita, koska tää yrittäminen on tässä ajassa vetäny niin paljon mattoa jalkojen alta pois ni oon vaan onnellinen. Todennäköisesti jää viimiseksi lapseksi. Mulla on niin ikävä sitä mahaa, et voi luoja sentäs ❤ on se raskausvatsa vaan kaunis. Meillä tuo ensi kuussa 6v täyttävä on kovasti kysellyt vauvan perään, vaikeinta on ollut jos heti km jälkeen on siitä alkanut puhumaan kun tietenkään lapsille ei mitään näistä olla kerrottu.
Sen muuten huomasin et nyt illalla vatsaa on vähän nippaillut, mut aika pientä kuitenkin oli.

Catharin & mini 4+2
 
Joulukuun muruset 2016

1.12

Tupsuli / 31 / 2.lapsi / OYS
SaaraN / 37 / 4.lapsi / ?
Thirtythree / 33 / 2. lapsi / Kos
Not alone / 25 / 2.lapsi / ?

2.12
Banna / 31 / 2.lapsi / JS

3.12
Mantelikaneli / ? / 1.lapsi / ?
ninnnura27 / 27 / 3.lapsi / OYS

4.12
Catharin / 25 / 3. lapsi / satKS

5.12
MimSe / 35 / 5.lapsi / KHKS

6.12

7.12
piinamiina / 34 / 1.lapsi / ?

8.12.
Illuminated / 26 / 1. lapsi / PHKS

9.12

10.12

11.12



SYNNYTYSSAIRAALAT

JS = Jorvin sairaala
SAS = Salon aluesairaala
KOS = Kätilöopisto
NKL = Naistenklinikka
PS = Porvoon sairaala
LUS = Länsi-Uudenmaan Aluesairaala (Tammisaari)
EKKS = Etelä-Karjalan Keskussairaala
HYS = Hyvinkään aluesairaala
K-HKS = Kanta-Hämeen Keskussairaala
K-PKS = Keski-Pohjanmaan Keskussairaala
KAKS= Kainuun keskussairaala
K-SKS = Keski-Suomen Keskussairaala
KOKS = Kymenlaakson Keskussairaala
KYS = Kuopion Yliopistollinen Sairaala
LAS = Loimaan aluesairaala
LKS = Lapin Keskussairaala
LPKS = Länsi-Pohjan Keskussairaala
LS = Lohjan aluesairaala
MKS = Mikkelin keskussairaala
OAS = Oulaskankaan aluesairaala
OYS = Oulun Yliopistollinen Sairaala
PHKS = Päijät-Hämeen Keskussairaala
PKKS = Pohjois-Karjalan Keskussairaala
SeKS = Seinäjoen Keskussairaala
SatKS = Satakunnan Keskussairaala
TAYS = Tampereen Yliopistollinen Sairaala
TYKS = Turun Yliopistollinen Keskussairaala
VKS = Vaasan Keskussairaala

Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy
 
Mä en kyl enää digiä varmaan hae. Käyn tos hetken päästä lähikaupassa lasten kanssa ni katon et onks sinne laitettu lisää pc-liuskoja ku viimeks otin kaikki mitä sieltä irtos :whistle: mulla kans jostain syystä ennen näyttänyt iltapv pissa tummempaa viivaa kun aamuisin. Olen nyt 3pv saikulla ton vesirokkoisen lapsen kanssa, ni olis kiva et olis jotain tikkuja testattavana.. Tulis se perjantai vaan nopeesti, et pääsis sinne labraan. Mua kyl pelottaa et mitä se sit tulee olemaan ku varmaan taas soitan päivystykseen ja kysyn sitä hcg määrää. Viimeks kävi vähän ohrasesti, kun ei ollut tarpeeks iso määrä viikkoihin nähden ja siit parin pv päästä määrä ei ollut tuplaantunut.
Kauheen levottomia unia näin viime yönä ja vaan pyörin koko ajan :confused:

Catharin & mini 4+3
 
Tosiaan onnittelut kaikille plussanneille :love: mukavasti tänneki tullu ihmisiä ja ihana ku ootte aktiivisia :)

Täällä suunnalla oireet jatkuu samana; rinnat vieläki tosi arat ja kuvotuksen tunne usein. Enää ei nii hirveesti oo ollu alavatsassa nippailuja, iha satunaisesti vaan. Hajuaisti mulla ainaki iha hullu, nykyää haistaa kaikkee ihmeellistäki :LOL:

Meillä aikalailla vuosi meni ennenku plussa tuli. Kerkes jo mieli kehitellä kaikenlaisia ongelmia lapsen saannin suhteen ja itse asiassa jos nyt ei plussa olisi tullut, oltais lähdetty testaamaan onko jossain jotain vikaa.

Mulla on kanssa hirvee paniikki siitä että kesken menee. Täällä lukenu miten monella on käyny huono tuuri ja jokunen aika sitten läheinenkin keskenmenon sai. Peukut ja varpaat pystyssä ettei menis itellä eikä muillakaa kesken ja saatais viimestään joulukuussa pikkuset syliin (y):barefoot:

Pikkukakkonen 5+2
 
Mul on kans muuten hajuaisti ihmeen terävä. Lähikauppaan ei ollu tullu lisää testejä ni uutin sit vissiin viimisen ovistestin ku piti jotain uittaa kipossa. Kyllä tuli äkkiä muuten viiva :barefoot: mua vähän väsyttää ja välil on kylmä. Pelkään kokoajan et vuoto alkaa.. Typerää kun tää alku menee niin hitaasti :mad: yritä tässä sit nauttia raskaudesta.
 
miss_piggy
MimSe, joo hetken aikaa siellä olin mutta en jaksanu kuvailla olemattomia kusitikkuja ku muutenkaan yritys ei ollu niin aktiivinen :LOL:

Mulla tää raskaus nyt tosiaan alkoi letrozoleilla, 2. kiertoa kerkesin syödä. Poika on syntyny 02/14 ja sai alkunsa clomeilla. Kkm mulla oli 02/13. Äidilleni kerroin heti ku ollaan mun vanhemmilla pojan kans remonttia karussa. Miehelle ilmotin äsken viestillä kun on siellä kotona rempan keskellä ja tulee tänään mun isän kyydillä. Isälle en meinaa kertoa aikoihin kun meidän välit ei oo parhaat ja hän on sitä mieltä että ku mies on työtön niin yksi lapsi ois riittäny... Oireita ei oo ollu mut eilen oli jo vahva epäilys plussasta kun närästi hela dagen:poop:
Neuvolaan varaan aikaa vasta ensi viikolla.
Mua kiinnostaa faceryhmä(y)
 
Paljon onnea miss piggy :love:

Aina jää johonki asiaan vastaamatta.. Mutta minua kanssa kiinostaa se facebook ryhmä mutta tosiaan pikkusen myöhemmillä viikoilla, nyt kun voi mitä vaan vielä käydä :)

Musta tuntuu muutenki että tää raskaus on tehny ihan tyhmäks. Unohdan koko ajan ihan kaiken, tärkeerkeetkin asiat välillä ja muutenki toheloin (n) itkukin on herkässä nyt jo. Välillä tulee hirvee kriisi oman kropan kanssa, pää meinaa seota. Mutta kyllä tää tästä kuha kunnolla tottuu tähän raskauteen.

Vähä ehkä sekavaa tekstiä mutta koko nainen tällä hetkellä iha sekasi, ei muutakaan voi odottaa :LOL:

Pikkukakkonen 5+3
 
Joulukuun muruset 2016

1.12

Tupsuli / 31 / 2.lapsi / OYS
SaaraN / 37 / 4.lapsi / ?
Thirtythree / 33 / 2. lapsi / Kos
Not alone / 25 / 2.lapsi / ?

2.12
Banna / 31 / 2.lapsi / JS

3.12
Mantelikaneli / ? / 1.lapsi / ?
ninnnura27 / 27 / 3.lapsi / OYS

4.12
Catharin / 25 / 3. lapsi / satKS

5.12
MimSe / 35 / 5.lapsi / KHKS

6.12

7.12
piinamiina / 34 / 1.lapsi / ?

8.12.
Illuminated / 26 / 1. lapsi / PHKS

9.12

10.12
miss_piggy / 34 / 2.lapsi / KPKS

11.12



SYNNYTYSSAIRAALAT

JS = Jorvin sairaala
SAS = Salon aluesairaala
KOS = Kätilöopisto
NKL = Naistenklinikka
PS = Porvoon sairaala
LUS = Länsi-Uudenmaan Aluesairaala (Tammisaari)
EKKS = Etelä-Karjalan Keskussairaala
HYS = Hyvinkään aluesairaala
K-HKS = Kanta-Hämeen Keskussairaala
K-PKS = Keski-Pohjanmaan Keskussairaala
KAKS= Kainuun keskussairaala
K-SKS = Keski-Suomen Keskussairaala
KOKS = Kymenlaakson Keskussairaala
KYS = Kuopion Yliopistollinen Sairaala
LAS = Loimaan aluesairaala
LKS = Lapin Keskussairaala
LPKS = Länsi-Pohjan Keskussairaala
LS = Lohjan aluesairaala
MKS = Mikkelin keskussairaala
OAS = Oulaskankaan aluesairaala
OYS = Oulun Yliopistollinen Sairaala
PHKS = Päijät-Hämeen Keskussairaala
PKKS = Pohjois-Karjalan Keskussairaala
SeKS = Seinäjoen Keskussairaala
SatKS = Satakunnan Keskussairaala
TAYS = Tampereen Yliopistollinen Sairaala
TYKS = Turun Yliopistollinen Keskussairaala
VKS = Vaasan Keskussairaala

Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy
 
Onnea miss_piggylle tätäkin kautta :love: mulla ei vieläkään kauheesti mitään oireita ole. Vähän väsyttää, välillä paleltaa. Sit sitä närästystä oli (eilen ei ollut) mut eilen alkoi vattaa sattuu vasemmalta puolelta, tuntu aika ilkeeltä. Toivottavasti oli hyvä juttu.. Tissit ei vieläkään oo kipeät. Lämmöt on korkeemmalla mitä viime raskaudessa. Vaikee ajatella et siitä olis nyt viikko kun sen ekan testin tein. o_O

Catharin & mini 4+4
 
miss_piggy
Mulla ei pojasta ollu oikein mitään oireita paitsi jotain pahoinvointia joskus rv 8-11. Ilman oksentamista. Kohdun kasvukipuja ei ollu missään vaiheessa ja muutenki sujui aikalailla loppuun mallikkaasti. Jos menee niinku pojan kans niin syntyy 40+3 eli menee 3 päivää yli. Sairaalassa olin pojan kans 10 päivää ja sitä en enää haluais. Etenki ku meiltä on sairaalaan matkaa joku 500m.
 
Jee, minäkin ilmoittaudun!
Tänään tein raskaustestin, ja toisen perään kun en meinannut silmiäni uskoa. Minulla on kohta 8v. tytär ja 7v. poikapuoli ja ollaan miehen kanssa yritetty yhteistä lasta jo 2 vuotta (itse oon 34v.). Ollaan oltu myös hedelmöityshoidoissa, ja tämä oli viimeinen kierto joka tehtiin ns. luomusti, eli seuraavaksi oltais päästy alkionsiirtojonoon. Syytä hedelmättömyyteen ei löytynyt, joten sinällään ollaan oltu toiveikkaita, vaikka kyllä näitä negatiivisia raskaustestejä on itkien heitetty roskiin niin monta kertaa että usko meinasi välillä loppua.

Odotin raskaustestin tekemistä aika kauan menkkojen oletetun alkamispäivän jälkeen, laskurin mukaan LA on 2.12. On myös mahdollista että LA on marraskuun lopulla, riippuu nyt vähän. Tämä oli eka kierto vuoteen kun en tikuttanut oviksia, sillä oltiin juuri silloin häämatkalla ja päätettiin että nyt unohdetaan tämän reissun ajaksi moiset. En siis tiedä tarkalleen koska olen ovuloinut :D Mutta ihan sama, positiivista näytti :D
 

Yhteistyössä