**Joulukuun Pikkutontut HEINÄKUUSSA**

EevaN mäkin päätin että haluan lapset ennen 30v ikää ja onneksi se onnistui:)

Bellaella meillä on ollut brion kombit jo viis vuotta ja oon ollut niihin todella tyytyväinen täällä pohajoisen oloissa:)Niitä voin lämpimästi omasta puolestani suositella:)

Belleihana: Mulla on nyt onneksi äitikavereita ja paras ystävä odottaa myös samaan aikaan ja meillä on viikko eroa lasketuissa ajoissa mutta esikoista odottaessa olin vasta 22v ja silloin olin kaveripiirin ensimmäinen odottaja/lapsellinen ja kyllä aluksi oli yksinäsitä kunnes onneksi tutustuin yhteen ihanaan nuoreen äitiin kun esikoinen oli 3kk ja ollaan nykyjään oikein hyviä ystäviä.Henkiselle hyvinvoinnille se on tosi tärkeää (ainakin mulle) että on joku kenen kanssa jakaa vauva arkea ja mieluiten vielä sellainen jonka kanssa voi käydä yhdessä vaunuttelemassa ja kahvilla.

Itkemisestä mä oon myös hyvin herkillä,tänäänkin lapsille iltasatua lukiessa alkoi itkettää kun siinä oli niin kaunis kohta.

Lontoon rae tervetuloa mukaan:)Missä päin asustelet kun sulla on noin paljon matkaa synnärille?Vaikka ei mullakaan matka oo mikään hyvin lyhyt (60km)Mä en noin pitkällä matkalla kerkeis synnärille kun oon kaikki kolme synnyttänyt syöksynä ja nytkin joudutaan lääkärin kanssa hyvin tarkkaan miettimään että pitääkö synnytys käynnistää että ehtisin tällä kertaa sairaalaan asti.Uskon kyllä että sulla ei oo matkalla hätää,mut ambulansissa ei saa kivunlievitystä et hyvin myöhään ei lähtöä kannata jättää tuolla matkalla.

Tuisku81 valitettavasti oon saanut ekat suonikohjut vaikka ne ei ees oo meidän suvussa yleisiä ja äitikin neljä lasta saanneena ja monta vuotta hyvin ylipainoisena eläneenä sai ensimmäiset suonikohjut vasta 55v eli muutama vuosi sitten.En tykkää:kieh::(

Täällä päivä mennyt mukavasti vaikka onkin tuntunut aika yksinäiseltä kun ei oo enään kesävieraita vaan ollaan oltu vaan omalla porukalla.Vaikka mies on vielä tän viikon lomalla niin sillä on niin paljon kaikkea hoidettavana että ei sitä näy kotona sitäkään vähää kuin silloin kun on töissä.Syksyllä meinasin lähteä muutamaksi päiväksi ihan yksin reissuun ilman miestä ja lapsia ja mies jää lapsia hoitamaan kotiin.Sitten taas jaksaa oikein hyvin reilun vuoden olla ihan vauvassa kiinni ja keskittyä vaan kotielämään:)
Mä vähän "järkytyin" kun tänään kalenteri katsoessa hoksasin että voi ei nyt alkoi heinakuun viimeinen viikko ja ens viikolla on jo elokuu.Kohta alkaa taas kerhot,alkaa arki ihan kunnolla ja syksy tulee.Mä en ois vielä valmis luopumaan kesästä vastahan tää alkoi.Toivottavasti tulis pitkä ja lämmin syksy.

Metsätähti ja pompula rv?
 
Hertsyygeli teidän masuja!!! Mulla on hädin tuskin vieraan ihmisen silmillä erottuva vauvamasu. Nyt en tiedä meneekö enää oudoillekaan läskin piikkiin, mut ei ole kyl mitenkään noin suloisesti vielä kasvanut! Pitää viikonloppuna ottaa taittajaiskuva kun tulee puoliväli täyteen :D

moksukka ja pikkuinen 19+3
 
Huomenta!

Ammateista oli vissiin jotain puhetta, itse olen lähihoitja ja päiväkodeissa teen sijaisuuksia. Siksipä kai suhtaudunkin niin nihkeästi siihen tosiasiaan että meidän kullanmuru saattaa joutua päiväkotiin alle kolmen vanhana, ihan koska meillä ei taida olla varaa siihen että jään kotiin. Haluaisin kyllä pitää lapsen pitkään kotona, mutta koska mies opiskelee niin jonkun pitää kai tienatakin.

Tänään ohjelmassa kirpparin kiertelyä, meen Fida lähetystorille penkoon, siellä oli aika halpoja ja hyviä vaatteita ja tavaroita. Lahjoitan samalla kassillisen omia pitämättömäksi jääneitä vaatteita sinne, eipä tarvi lähtee erikseen metsästään mitään UFF laatikkoa.

Lähdetään viikonlopuksi Tampereelle ja anoppi on onnellisena viemässä meitä Lastentarvikkeeseen aikomuksenaan päästä shoppaileen meille vaikka ja mitä. Se on ihan into piukeena kun sai nyt luvan alkaa osteleen ja se on jo tilannut muumikangasta Finlaysonilta ja aikoo niistä ommella pussilakanaa ja sellaista. Eilenkin se soitteli mulle pariin otteeseen ja kyseli väritoiveita ja kertoi mitä kaikkea ostettavaa on löytänyt
Uskomaton tyyppi. Ihanaa kun se on noin innoissaan, ja sillä on oikeesti aika samanlainen maku kuin mulla noissa hankinnoissaan, niin ei haittaa jos se haluaa sponsoroida, tuleepahan meille varmaan sellaistakin tavaraa jota ei itse raskittaisi ostaa.

Mun oma äiti ei oo kai mitään vauvantavaraa hommaillut, mutta se taas on kunnostautunut ostamaan mulle mammavaatteita, yhdet farkut se oli ostanut ja nyt sillä on joku hame odottamassa. Eiköhän sekin jotain vaatetta osta viimeistään kun tämä syntyy, se on kuitenkin ostointoista anoppia maltillisempi tossa touhussa. Jotain lastenkirjoja se on pari kerrennyt ostaan "Mummilaan" jemmaan ja samoin ne oli ostaneet jonkun pienen jakkaran sinne ipanalle.. Isovanhemmus saa näköjään ihmisen ihan sekaisin..
Ei itse ehdi edes miettiä mitä tarvitsee kun tulevat isovanhemmat on kerinnyt jo ostaa.
Turvakaukalo, amme ja sitteri me valitaan itse, samoin joku ihana pikkupieni toppahaalari.

Isovanhemmista puheen ollen, meillä noi tulevat isovanhemmat saivat siis mun raskaudesta tietää silloin rv 8, ja siitä asti ne on pähkäilleet tulevia "arvonimiään" ja huoli oli suuri ettei tuu sit kahta samannimistä isovanhempaa, ja nyt ne sai vihdoin päätettyä, mun vanhemmista tulee Mummi ja Ukki ja miehen vanhemmista Mamma ja Pappa.

Ihan jees fiilikset nyt vaikka maanantaina ottikin päähän koko surkeiden sattumusten sarja, nyt on ihan jees olo, ja on kiva päästä vihdoin osteleen enemmänkin vauvalle kaikkee. Haluan suht ajoissa kamat kasaan niin saa sit keskittyä niiden pesuun ja puunaamiseen loppuraskauden aikana.

Tulipas pitkä jaaritus..

Susimieli ja Pieni 20+3
 
Moi! Eile tulin töistä vasta kymmenen jälkee kotio,tyssit jo nukkuu ja mieskii kohta meni unille..ei kiva olleskaa..ja mienii olin et lopetan sen työn kunnes työnantaja heitti ehotuksen..miun pitäs saaha apulainen tekemään raskaammat työt..kokeillaan sit niin..oon siis kaupalla siivoomassa neljä kertaa viikossa. Ammatiltani oon tekstiilialan artesaani. Laskeskelin et äippäloma alkas joskus lokakuun alussa,saas nyt nähä mite sitä työtä jaxaa. Väsyttää nyt kovasti,lähen ettii kaffetta.
Viikotkii poksuu! Aika menee tosi nopeeta!!

~ Marsu ja siskit 10/06 ja 03/09) + masu-asukki 21+0 ~
 
Viimeksi muokattu:
ak
Morjens taas pitkästä aikaa. Ihania kuulumisia kaikilla, olispa jo se omakin ultra ajankohatainen...

Uusille tervetuloa:wave:

Ammatista olen apulaispäällikkönä kaupassa ja työ on todella raskasta, vielä kun sairastan selkärankareumaa, mietin, että kuinka pitkään vielä jaksan kun nyt jo ihan rättipoikki työpäivän jälkeen. Pomo on lomalla vielä kolme vk ja ainakin se on jaksettava painaa kun tuuraan sitä nyt. Ikää mulla on 29v ja pojat on syntynyt 09/05 ja 07/07.

Kamalasti oli tekstiä tullut taas, mitähän mun piti kommentoida... Ai niin, joku kyseli niistä hyvistä rattaista. Meillä on ollut kans esikoiselle ostetut Brion kombit ja ihan huippuhyvät ollut, menee kelillä kuin kelillä ja on hyvät työntää. Kuopuksen syntyessä ostettiin Brion seisomalauta, jossa isot pyörät ja sekin oli hyvä ostos.

Nyt pää on ihan tyhjä... vielä pitäis töihin illaksi jaksaa mennä ja 23 asti tehdä töitä... olis jo marraskuu ja äippäloma.

ak ja iippana 18+3
 
Päivitetty tähän asti!

Lontoo rae tervetuloa mukaan! Arvaa vain alkoiko mun heti tehdä mieli kyseistä suklaata, ja tänään kaupassa käydessä sitä vihdoinkin ostin :p

Iästä ja työstä Itse olen 29v, ihan kiva että kaikki kolme lasta tehty alle 30 vuotiaana. Olen sairaanhoitaja, mutta tällä hetkellä teen vain keikkaa lähinnä viikonloppuisin, muuten olen lasten kanssa kotona.

Susimieli täälläkin käyty jo aamusta pojan kanssa kierros kirppiksellä. Ja taas löytyi kivoja vaatteita vauvalle :heart:. Pojan aikana hurahdin täysin kirppistelyyn (toki jo myös esikoisen aikana mutta silloin en vielä niin tiennyt mistä pidän ja ei tiedetty etukäteen sukupuolta), kun tiedettiin että poika tulee.

Joku kyseli miehen kotona olosta. Meillä mies oli kakkosen syntymän aikaan työttömänä ja oli kyllä suuri apua mulle. Oli käytännössä melkein koko ajan esikoisen kanssa, joten mulle jäi vain vauvanhoito. Oli kyllä hyvä juttu, vaikkakin kuukausien saatossa joutui huomaamaan ettei meidän taloudessa voi olla kahta "kotivanhempaa". Asiat ei vain suju niin hyvin / joutuisasti kun on kaksi aikuista päättämässä ja riideltyä tuli paljon enenmmän kuin nyt. Eli meille sopii paremmin se että mies on töissä. Toki ekat pari kuukautta olisi ihanaa jos olisi joku hoitaja noille isommille lapsille (nyt 1v3kk ja 3½v), mutta eikähän siitä selvitä :)

Täällä myös yksi jolla itku on herkässä :'(

Vauvan potkut tuntee nykyisin huomattavasti paremmin, on alkanut tulla voimaa jalkoihin :heart:. Masu on kans kasvanut, pitäisi oikeasti saada otettua ne viralliset masukuvatkin jo :O. ollaan kerrottu sukupuoli melkein kaikille, kun eihän tuo esikoinen osaa pitää suutansa kiinni. Kertoo siis muillekin jos joku kysyy häneltä :D. Meillä kuopus sairastanut joten sen takia ollut katkonaisia öitä ja itsekin väsyneempi. Onneksi sokeriarvot näyttäisi pysyvät hyvin kurissa vaikka välillä vähän herkuttelisikin. Painokin on vielä laskusuunnassa, joten siltäkin osalta kaikki hyvin =)

Poppeliini ja kolmas muru 21+2
 
Se piti vielä sanoa, että ompas tullut yllättävän paljon tyttölupauksia! Oliko vain 1 tai 2 poikalupausta. Melkein jo jännittää onko noin monta voinut osua oikein, tyttölupauksethan taitaa olla niitä epävarmempia :cool:. Onneksi varastosta löytyy iso laatikollinen myös pieniä pojan vaatteita jos oma tyttölupaus meneekin pieleen :cool:
 
Heipsan!

Ikää oltiin kyselty niin täälä 18vuotta.. nuori äippä! Eilen oli kauan odotettu rakenneultra ja yhtä nihkeä kokemus kuin monella muulla täälä.. Elämäänsä kyllästyny vanha rouva sielä ultraamassa ja ei oikeen kiinnostanu meille vastailla kun mies kyseli juttuja ja käski minut välillä vessaanki ku virtsarakko niin täynnä ettei näkyny mitään vaikka kävin 10min ennemmin vessassa.. :D Tuntui ettei oikeen osannu hommaansa, pikkaritki oli läpi märät geelistä ku ei ollu tajunnu laittaa pyyhettä kunnolla jne. Mutta lopulta kun sammutti ultralaitteen mies kysyi että kumpaako olis tulos niin tyttöstä luvattiin :heart: On ollut itsellä sellainen tyttöfiiliskin koko ajan, olisin varmaan järkyttyny jos olis kuullut et poika tulee. :D Terveeltä näytti pieni kaikin puolin ja illalla oli pakko käydä ostelemassa vauvanvaateosastoilta pinkit vaatteet kotia! :D

21+4 :)
 
  • Tykkää
Reactions: Kahlan
Onnea taas mukavista ultrakuulumisista kaikille :heart:.Vaikka osalla kohtelu ollutkin ikävää,niin onneksi taitaa kuitenkin kaikilla olla pelkästään hyviä uutisia,sehän se on pääasia.Minä myös pistin merkille,että tosi paljon tullut tyttölupauksia.Aika jännä juttu ;).

Täällä on ikää 26v. Eilen sain muuten varattua 4d-ultran ja se olisi kuukauden päästä, 25.8,jolloin viikkoja olisi jo 26+1.Joten ei olisi pitkä aikakaan siihen,neljä viikkoa vain.Sitten onkin sen jälkeen se toinen ultra,kun tuo rakenneultra ei ihan antanut parasta kuvakulmaa.Joten monesti saa taas nähdä pikkuisen tässä syksyn aikana :heart:.

Vaatehankintoja tekisi hirveästi mieli tehdä,mutta kun en ole yhtään tyytyväinen kauppojen valikoimaan.Ne on joko sinistä tai punaista.Ihan saa etsimällä etsiä neutraaleja molemmille sopivia värejä ja sit niiden pitäisi olla vielä sopuhintaisiakin.Onneksi kuitenkin esikoisen jäljiltä vaatetta löytyy,mutta silti haluan myös jotain uutta ja omaa tälle seuraavallekin.

Hmmm...pää lyö nyt kyllä ihan tyhjää...joten ei kai sit muuta tällä erää...


adalmiina ja sitso 22+0
 
Heissan! Tänään tekasin juustosarvia koskenlaskia täytteellä! Njami mite herkullisia tuli :D
Olo tuntuu väsyneeltä ku en oo kerinny päikkäreitä nukkuu. Seuraavax pitäs laittaa vaatteita kaappiin,onnex oon ne jo aikasemmi viikannu. Meillä kertyy iha hirmu paljo pyykkiä,täytyyki varmaa huomenna laittaa kone pyörimään. Ja taas viikata vaatteita.
Tervetuloo uusille!

~ Marsu ja siskit + masu-asukk 21+0i ~
 
Terveeks! Ja tervetuloa uudet...Lontoo rae ainaski jäi jotenki mieleen...(kiitti vaan sille, ketä siitä suklaasta puhui... :p )
Ikää on muksun synnyttyä 29..Sellanen semisti vanhus jo :D
Isäntä on kotosalla (mitä luultavimmin...) kun pienokaisemme maailman pullahtaa, joten odotan jännityksellä miten yhteiselo kellon ympäri tyyliin alkaa sujumaan... :)
Ammateista oli ilmeisesti kyselty...Itselläni jäi näyttöä vaille valmistuminen levyseppähitsaajaksi, joten täytynee sekin näyttö mennä tekemään alta pois joskus tuonnempana..

(.) Kannattaa muuten siivota tämmösinä tuskasen kuumina päivinä!! Hiki virtaa mukavasti ja näin pullukkana tää käy jo aeroobisesta liikunnasta :D Ensimmäiset vauvan lakanat ja peitot pesty :heart:
Eilen tuli vanhuksien pihavarastoa siivottua ja se se vasta vei mehut pois...Mutta onneksi ei selkäkivut jääneet pidemmiksi aikaa vaivaamaan :)
Vajaa pari viikkoa rakenneultraan...Teillä kaikilla käyneillä onneksi hyviä uutisia ollut, joten eiköhän meilläkin kaikki ihan ok!
Kavereilta pari kivaa vauva-uutistakin on tullut!! Vielä kun näkee tiitiäisistä kuvia, voi hautua vauvakuumettaan hiukan lisää :heart:

Ai niin...POKS, POKS Kahlan ja Kallein aarre rv. 19+0
 
Pikasesti laitan vaan ultrakuulumisia...sit pitää rientää leikkikentälle.

Mitään hälyttävää ei sinänsä löytynyt, mut silti jäi painaan mieltä... Oli tosi mukava kätilö ja esitteli todella tarkkaan kaiken mahdollisen mitä en ees muistanu et sielä voikin nähdä. Ihanaa oli myös väliin kattoo 3d-kuvaa jne. Mut siis aivoista löyty jotain vähän poikkeavaa. En ees muista tarkkaan mitä se kätilö sano, mut jotain toisesta aivo-jostain...ei aivolohkosta vaan oisko voinu olla aivokammio???? (onko sellasta ees) se oli kun mittas niin sai liian ison lukeman. Toinen puoli oli normaali, mut vasen puoli oli yli maksimiarvon. Sain lähetteen keskussairaalaan ja ens viikolla ois vissiin aika sinne tarkastukseen. Kätilö kyllä sanoi että suurella todennäköisyydellä ei tarkoita yhtään mitään, mutta parempi se on kuitenkin käydä tarkemmin kattomassa sielä mitä mieltä ovat. Sanoi myös että tuo "vaiva" on tosi harvinainen ja ettei todellakaan nyt kannata menettää yöuniaan tuon takia. SILTI mä tiedän unet menettäväni :| Sukupuolesta ei ollut mitään puhetta enkä siinä sit edes tajunnut kysyä eikä kyllä silloin tuntunut mitenkään merkitykselliseltäkään koko asia. Ihan sama kumpi on, kunhan ois nyt vaan kaikki kunnossa. Mieskin tuossa vähän alkoi takeltelemaan kun sanoin että menen uusintaultraan että kyse oli aivoista. Jotekin tuntuu et se pää on se arin kohta ihmisestä että kunhan sileltä vain ei löytys mitään vikaa. No joo, tällasilla fiiliksillä täälä...
Mut nyt lapset odottaa puistoon pääsyä, pitää mennä.

Muisku 20+3
 
Susimieli ihanaa kun sun anoppi on niin innoissaan tulevasta lapsenlapsesta:)Mun oma anoppi ei oo ees onnitellut eikä muutenkaan sanonut asiasta mitään.

ak jaksuja:hug:

Poppeliini meilläkään ei toimis jos mies ois pitkään kotona koska jotenkin silloin ei saa mitään aikaiseksi vaikka luulis toisin päin ja sitten mua turhauttaa se kun tuntuu että mies ei oo yhtään niin paljon tukena ja osallistumassa tähän arkeen kun vois.Nytkin kun mies on ollut puol toista viikkoa kotona kesälomalla josta viikko oltiin reissussa niin mä jo odotan maanantaita kun mies löhtee töihin ja arki kunnolla palautuu.Tää on kuin piinaavan pitkä viikonloppu:/ En tiedä miten talvella silloin jouluna kestän sen neljän viikon palkallisen loman ja jos se toteuttaa puheensa ja pitää siihen päälle vielä isyyslomankin putkeen...
Mä itse kun toivon poikaa oon tosi tyytyväinen paljoon tyttölupausten määrään koska se lisää tilastollisesti mun mahdollisuuksia saada poika:D

adalmiina mä oon tehnyt ihan saman havainnon myös kirppareilla että tosi vähän löytää neuttaarin värisiä vaatteita vauvalle:(Ja jos löytää niin ne on usein vanhoja äippäpakkausten vaatteita mitä meiltä aika paljon löytyykin.No eipähän oo liian paljon valinnan varaa;)

(.) Mä katsoin tänään kalenterista raskausviikkojani ja yllätyin että tänään poksahti puoliväli *POKS* 20+0 vau jotenkin luulin että siihen ois vielä ainakin pari viikkoa aikaa mut näköjään aika on kulunut paljon nopeampaa kuin on tuntunut.
Oon jo pari päivää ollut ihan mahdottoman väsynyt ja hirveän voimaton fiilis.Tänään kun mies lähti lasten kanssa kyläilemään luin ensin kirjaa tunnin kun kerrankin sain päivällä uppoutua siihen ja sen jälkeen menin kolmen tunnin päikyille.Oisin vieläkin voinut jatkaa unia mutta onneksi nousin kun kello oli jo 17.30.Saa nähdä vieläkö yöllä nukuttaa?Vielä ainakin tuntuu siltä että univaetta on.
Mä söin kirjaa lukiessa melkein puolikkaan suklaalevyn ja vieläkin on vähän äklö olo eikä mikään oikea ruoka maistu:x
Tunti niin pitää alkaa lasten iltatoimet ja laittaa ne nukkumaan sit varmaan taas tuun koneelle roikkumaan ja luen kirjaa.

Metsätähti ja pompula 20+0
 
Muiskulle paljon jaksamista. Uskomme ja toivomme että sun vauvalla on kuitenkin kaikki hyvin :hug:
En sano että älä huolehdi kun ite tiedän että kyl sitä vaan huolehtii. Minä itse hypin seinille kun niin huolestuttaa ensi viikon uusi rakenneultra kun ekassa ei sydämen rakenteet näkynyt kunnolla.

Ja vaikka olen sadasta paikasta kuullut että on ihan normaalia ettei välttämättä ekalla kerralla näy niin ei auta. Silti huolehdin.

Jalat huutaa hoosiannaa työpäivän päätteeksi. Sattuu niin paljon ettei kunnolla saa nukuttua tai ainakin unen tulo kestää kauemmin kun on niin hirveä paineen tunne. Ei auta ylös nostaminen eikä hierominen. Sattuu vaan niin että käveleminen tekee pahaa : /
 
Varmaan mennyt jo kuukausi kun olen viimeksi näitä lukenut, nyt tässä pikalukemisella yritän lukemani muistaa...

Ikää on 29, taidanpa just ehtiä täyttämään 30 ennen kuin vauva syntyy (jos syntyy samalla kaavalla viikon myöhässä, kuten nuo kolme edellistä). Ammatti on sairaanhoitaja, olen psykiatrialla päivätöissä ja fyysisesti työ on enimmäkseen kyllä aivan kevyttä. Nyt kun olen kohta viikon ollut vastaanottotyössä = istumatyössä, lonkat ja selkä on välillä aivan tulessa. Onneksi työnkuva muuttuu taas ensi viikolla, työmatkaankin kun menee melkein tunti suuntaansa ja sekin on ihan tarpeeksi vaikeaa. Mulla ei ole lomaa tänä kesänä ollenkaan, vaihdoin keväällä työpaikkaa juurikin niin, että päivääkään ei tälle kesälle kerry.

Rakenneultra oli viikko sitten, kaikki hyvin, poikaa luvattiin. Oli sivukuvassa vielä hauskasti pippeli pystyssä, harmi kun siitä ei saanut printtiä. Oli muuten tosi tympeä kätilö! Kolme kertaa sanoin huomenta, ennen kuin vastasi, miehelle ei puhunut mitään edes puhuteltaessa. Olisko sitä ottanut päähän, kun meidän vauva oli meillä mukana, ei sille oikein mitään paikkaa olisi ollut. Vauva oli kyllä ihan hiljaa miehen sylissä ja olishan se mies lähtenyt vauvan kanssa pois, jos olis alkanut ääntelemään. Isommat oli paikan leikkihuoneessa. Mitat se kätilö luetteli, sukupuolen kertoi kun kysyttiin ja näytti se yhden pysäytyskuvan. Eniten harmittaa, kun äitiä ja isää varten seinällä ollut näyttö (kätilöllä oli oma näyttö koneessa) oli suunnattu niin, että en nähnyt sitä kätilön selän takaa. Pyysin miestä kääntämään sitä vähän, mihin kätilö tokaisi että siihen ei kosketa, se tippuu alas seinältä. Sen yhden pysäytyskuvan sitten näin kun kiemurtelin sen verran vinoon, mistä täti tykännyt siitäkään. Piti oikein miettiä, kuvittelinko sen olleen niin tympeä mutta mies kyllä vahvisti asian, vaikka mies itse ei kyllä yleensä huomaa vaikka sille kettuiltaisiin päin naamaa.

Mies vaihtaa työpaikkaa syksyllä, joten en tiedä miten tulee sitten loppujen lopuksi olemaan kotona. Viime kesänä oli ihanaa, kun mies piti isyysloman ja kesälomat päälle, ja saatiin olla aika pitkään yhtä aikaa kotona kun vauva oli pieni. Sen tiedän, että itse en mene töihin tällä kertaa vauvan ollessa pieni, vaikka mies kuinka haluaisi jäädä hoitamaan. Viimeksi vauva oli 6kk kun aloitin työt ja se oli kyllä monin tavoin todella vaikeaa. Ihan silmät avaavaa kuitenkin, varmasti monella tapaa ymmärrän nyt työssäkäyvää miestä sitten paljon paremmin.

Itku on koko ajan herkässä, hävettää välillä oikein. Töissä sentään olen saanut hillittyä, vaikka aika kurjia ihmiskohtaloita siellä tulee aina välillä vastaan.

Tsemppiä Muiskulle!

Tsoink rv21+6
 
Muiskulle ja perheelle jaksamista!:hug: Täytyy sanoa sulle heti että mun tutun vauvalla oli ns. golfpallo aivoissa eli jotain häikkää kans ja sen piti koko loppuraskauskäydä seurantaultrissa, samalla vauvalla oli myös sydämessä jotain kaikupohjajuttua, mutta loppujenlopuksi täysin terve 1 vuotias hän on! Mitään haittaa noista ei siis lapselle ole ollut eikä tule. Vaikka pahaltahan se aina kuulostaa ja kun ei tiedä lopulta kun vasta lapsen synnyttyä..

Miehen kotonaolo vauvan synnyttyä. Meillä mies opiskelee eikä oikein voi isyyslomia pitää kun jää kouluhommissa jälkeen, mutta onneksi tämä esikoinen ajoitti itsensä joulukuulle :) Miehellä on pitkä joululoma hyvissä ajoin ennen joulunpyhiä ja jatkuu tammikuulle, eli tule siinä se isyyslomantapainen. Saattaa olla että hetken joudun oleen vauvan kaa alkuun kotona kaksin jos syntyy kovin ajoissa, mutta eipä tuo haittaa. Ei mua muutenkaan se yksinolo hirvitä, mutta on ihanaa kun mieskin saa tilaisuuden hipistellä vastasyntyneen kanssa ihan rauhassa.

Löysin kirpparilta yhteishintaan 5€ ihanan kelta-oranssi raidallisen bodyn, oisko 70cm, sit sukkahousut 70+ cm ja yöhaalarin ihanilla eläinkuvilla 74cm ja paras löytö : Hurmaavat kokouikkarit kokoa 70cm, olivat niin ihanat että oli pakko ostaa. Mies jo höpisi jotain vauvauinnista.. :D En olisi siitä uskonut! :D

Vauvan uikkari, uudenveroinen, hintaa oli 2€
katso liitettä 13269

Prismasta ostettiin tänään myös kylpyamme vauvalle, tiedän että ollaan ajoissa, mutta jotenkin olen haaveillut ammeen ostosta heti alusta asti. Kätevä esine säilyttää näin about 19 viikkoa :whistle:

Susimieli ja Pieni 20+3:heart:
 
Viimeksi muokattu:
metsätähti Täällä Savon perukoilla asustellaan ja KYS on synnärinä. Sikäli jännä homma, kun naapurimaakunnan sairaalaan olis matkaa vaan 70 km, niin silti on KYS valittu. On mulla onneks hätävarana, että majoittaudun kaverin luokse Kuopioon viimeisiks viikoiks, mutta sekin taas on hieman hankala ratkaisu sen kaverin kannalta... Pitää tässä ihan vakavissaan alkaa miettimään vaihtoehtoja. Ite oon niin kipuherkkä, että kaikki mahdolliset kivunlievitykset oon aatellu pyytää. Kiitos tiedosta, että semmosia ei ambulanssissa saa! En olis semmostakaan tienny. :|

Itellä teki kans kerran jossain vaiheessa raskautta hirveesti mieli Lontoon rakeita ja niitä oli saatava sillä samalla hetkellä. Jotenki se jäi mieleen, kun nimimerkkiä rupesin tänne miettimään. :D Pistetään vahinko kiertämään. Muutenkin mitä ihmeellisimmistä asioista tulee mielitekoja. Eräskin ilta passitin miehen ostamaan sipsejä, kun raukka erehty sanomaan, että pitää tallentaa SImPSonIT. :D

Omasta olosta Välillä on jotain supervirkeitä päiviä, jolloin saan aikaan vaikka mitä ja nyt oon taas ollu pari päivää, kun en saa mitään aikaiseksi. Jotenkin hirmu voimaton olo on ja se pistää taas kuvottamaan. Nyt oon onneks pari päivää vapaalla. Jospa tää olo paranee, kun taas aloitan työt. Ja minäkin edustan päiväkodin työntekijöitä. :) Sijaisuuksia teen lastentarhanopettajana. Pitää nyt toivoa, että olis syksylle paljon keikkaa tiedossa ja voimia tehdä työt kunnolla. :)

Muuten tää raskaus on menny helposti, en oo kertaakaan oksentanu, mutta kuvotusta on ollut kyllä riittämiin. Liikkeitä en ehkä oo tuntenu vielä. Tai jotain epämääräistä liikettä tuolla masussa välillä tuntuu, mutta en osaa vielä tunnistaa, onko kyseessä vauva vai suoli. :D Mutta vielähän tässä ehtii.

Muisku Jospa siellä olis kaikki kunnossa! Pakostakin sitä alkaa huolestumaan. Onneks teillä on ollu asiallinen kuvaaja siellä ja ainakin sun kirjoituksen perusteella osannu esittää asian mahdollisimman rauhoittelevasti. Jospa hän on oikeassa.

Mitähän vielä piti kirjotella... Muisti on ruvennu täälläkin päässä reistailemaan ihan kunnolla. Tarvikkeista Löydettiin käytettynä just semmonen turvakaukalo + jalusta, millaista ollaan mietittykin ja ihan innolla ootan, että saadaan se haettua kotiin. Onpahan nyt yksi mietinnän aiheista vähemmän. :) Vaunuiksi ollaan mietitty Oran Taiga yhdistelmää. Ainakin kaupassa ne renkaat vaikutti hyviltä ja heittoaisakin siinä on. Kankaitakin mainostavat pohjoismaisiin olosuhteisiin. Onko muilla kokemuksia ks. vaunuista? Uutena meinattiin ne hommata, että ei sitte heti seuraavan lapsen kohdalla tarviis taas hankkia uusia, vaan toivottavasti kestävät käytön useammalla lapsella.

Ikää on 23 vuotta sitten kun lapsi syntyy.

Lontoon rae & pätkis 19+0 :heart:
 
Lontoon rae meillä onkin sit sama synnäri:)Aika jännä kyllä et ei voi mennä lähimpään sairaalaan vaan oman maakunnan:O
Mulla ei oo henk.koht. kokemusta noista rattaista mut kaverilla on täällä maaseudulla Oran rattaat olleet jo kahdella ja nyt osti tuplatkin samaa merkkiä.Tykkää niistä kovasti ja on kehunut niitä paljon.Renkaatkin toimii hyvin kaikissa sääolosuhteissa ja maastossa kun maastossa.Yhtä mitä on kehunut erityisesti on se että kun kuomun saa tarvittaessa vedettyä hyvin alas eteen niin että suojaa hyvin auringonpaisteeltakin ja kun jalkapeiton läppä tulee hyvin ylös niin että lämpöhävikki vaunuista on hyvin pieni.
 
Susimieli: miehen täti oli ostanu meidän pienelle täysin samanlaiset uikkarit! Ihanaa :D

Ikää täällä on 23 ja kaks päivää lasketun ajan jälkeen ois omat synttärit. Saapa nähä ehinkö täyttää vai ollaanko sitä peräti synnärillä sitten, jospa sintti syntys samana päivänä :heart:

Suonikohjuista oli joku kysellynnä. Mulla on tullu alkuviikoista asti aivan hulluna niitä, vaikka oon pitäny tukisukkiaki alkuun.. Nyt on jo jalat täynnä, vitsit ne on varmaan hirveet puolen vuoden päästä!

Ainiin ja tarvikkeista, tai siis vaunuista, sen verran että käytiin tännään kattomassa Mutsyn Urban Ridereita. Minusta ne oli täydelliset! Menee varmasti isommassaki hangessa ja muutenki vaikutti just mun tyyppisiltä. Anoppi ei vaan oikeen tykänny hinnasta, alkaa varmaan jo kaduttaa että lupautu maksumieheksi :kieh:

Mutta supistukset jatkuu edelleenki. Tässä toissailtana siirsin sohvaa jonku 10 senttiä, että pääsin kirjahyllylle, niin eiköhän alkanu supistaan ja kunnolla. Loppuilta siinä meni sit kärvistellessä. Syytä tälle supistelulle ei oo löydetty eikä loppu näy. Onneksi ei oo muita oireita : /

Muoks. semmonen pitää vielä lisätä nuihin suonikohjuihin liittyen, että ei mulla oo ees mitään ylimäärästä painoa mikä aiheuttas niitä. Tai muutenkaan elämäntavat semmoset.. BMI aina ollu joku 20, eli ei pitäis siitä johtuu :( Kai niitä vaan sit joillekki tulee tosi helposti..
 
Viimeksi muokattu:
Mun kirppislöytöjä löytyy blogistani Tavallista arkielämää ♥ . Varoitukseksi, jos inhoat vaaleanpunaista ei kannata käydä :D. Ihan kaikkea en ole ehtinyt kuvaamaan mitä keväällä tuli ostettua, mutta viimeaikaisimmat ostokset löytyy = rakenneultran jälkeen sukupuolen selvittyä. Kirppis ja aletangot on mun "harrastus" ja niistä siis blogi lähinnä kertoo...

Muisku toivottavasti kaikki on hyvin!

metsätähti kuulosti ihan mun ajatuksilta! Toivon kyllä että mies pitää isyyslomansa heti kun vauva syntyy, mutta se pidempiaikainen kotona yhdessä olo ei vaan sovi meille. Tuo 3 viikkoa isyyslomaa menee kyllä ihan vaan siinä että totuttaudutaan uuteen perhemuotoon eli 2 aikuista ja 3 lasta. Eli selvitään siitä kaikki :cool:
 
  • Tykkää
Reactions: MARMAx4
poppeliini:ihania vaatteita..minä oon tuota huuto.nettiä kuluttanut kun en muka kerkiä kiertämään kirppareita..tai oikeastaan juuri silloin kun itse olen käynyt kirpparilla ollut vain kulahtaneita vaatteita ja hinta/laatusuhde ei ole mennyt nappiin.

mutta jonkun verran jo v-punasta on kotosalla..paljon uupuu vielä..varsinkin puolipotkareita :)

tää mamma on yövuorossa :)
 

Yhteistyössä