Joulukuun Toivevauvat 2012 *Heinäkuussa*

tombatar: meillä kanssa huomenna rakenneultra, jee! Sitten mekin tiedetään päästäänkö vaateostoksille, mutta noin 99% varmuudella sanoisin, että masussa asustelee jälleen kerran prinsessa :) Jokohan sitten uskaltaisi jo vähän alkaa nauttimaan raskaudesta eikä vaan pelätä koko ajan. Riippuu tietysti ultrantuloksista...
 
Nimistä on ollut puhetta. Jonkinverran olen niitä miettinytkin, mutta varmaan vasta kun pienen näkee niin sen osaa päättää :) Niin ja ristiäiset aion järjestää, vaikka en itse olekaan erityisen uskovainen/kirkollinen ihminen. En kuitenkaan näe siinä mitään huonoakaan ja osa suvusta on sen verran vanhoillisia, että en halua järkyttääkään. Ajattelin pitää ristiäiset joko kotona(jos oon saanut isomman asunnon) tai sitten meidän taloyhtiön kattosaunassa/oleskelutilassa, joka on tosi tilava ja kiva paikka muutenkin :)

Kummeista: Oon jo kahta lähintä ystävääni pyytänytkin tähän tehtävään. Toisen kanssa oikeastaan puhuin jo ennen kuin tein testin, että jos olen raskaana ja sen pidän, niin haluan hänet kummikseni. Tää ihminen on myös tulossa synnytykseen mukaan, ellei nyt mitään estettä tule tietty. Tutustuttiin vasta reilu vuosi sitten, mutta jotenkin kolahti heti :) Toisen ystäväni pyytämistä hetken emmin, kun tiesin, että ei ole lapsi-ihminen ja oli jo avomiehensä kanssa yhden lapsen kummiudesta kieltäytynyt(avomiehen siskonlapsi). Kuitenkin kun pyysin, niin olihan se ihan innoissaan tehtävästä. Kai siinäkin vaikuttaa, että kenen kummina tulisi olla :) Ajattelin vielä kolmanneksi kummiksi pyytää isoveljeäni.

Vaunuista: Kävin liikkeessä työntelemässä Hartanin vaunuja ja nyt haluaisinkin sen Topline X:n. Harmittavan kalliit vaan, toivottavasti löytyis edullisesti käytettynä jostain.

--
Neuvolakuulumisia:

virtsa: --
hb: 140 (ensimmäisellä käynnillä 130)
RR: 103/59
paino: -123g/vk (välissä ollut kuitenkin vielä alempana, joten periaatteessa vähän noussut)
vauvan sydänäänet: 156 ja kovasti pisti kyllä monottamaan samalla, terkkaki nauro :)
Sf-mitta 22cm

Vitsi, että sen mitan ottaminen sattui! Mulla on kohtu jotenkin tosi arkana ja naama irvessä olinkin kun se paineli. Vissiin liittyy kohdun kasvamiseen vai onko se normaalia?

Emerentia ja Bebe 22+2
 
Käytiin rakenneultrassa ja kaikki näytti olevaan hyvin. Vauva piilotteli haarustaan sen verran että sukupuolta ei saatu selville. Myöskään jalkoja ei juuri nähty, joten saatiin vielä kontrolliultraan aika syyskuulle. Jospa siellä vauva olisi vähemmän siveä. :D
Noh, ei sillä sukupuolella niin väliä kunhan pikkuinen on terve. :)

Ultrassa vauva otti todella rauhallisesti, vaikka aamulla juuri oli pitänyt kunnon jumpan ja lopuksi vielä oikein puski itseään vatsaa vasten. :D Tai ehkä tuon takia ei jaksanut sitten paljon enää liikuskella.

nopnop ja pööppö 21+3
 
Ihania rakenneultrakuulumisia taas monella! :) Täällä ultra aikaistui päivällä, kun oli tullut sairaslomia, eli siis päivä vähemmän jännitettävää. :D Ei ois kyl haitannu vaikka olis aikaistunu viel enemmän! :LOL:

Ristiäiset täälläkin aiotaan pitää. Kirkkoon kuulutaan, mutta ei mitään uskovaisia täälläkään olla. Paikka on vielä auki missä pidetään. Tuskin ainakaan kotona, kun tää asunto ei tosiaan oo mikään iso. Mielelläni muuten kotona pitäisinkin.

Nimistä ollaan joistain päästy yhteisymmärrykseen. :D Ja ollaan niitä ylös laitettu. Meidän nimimaut eroaa kyllä toisistaan, mutta eiköhän löydetä joku sopiva, kunhan tulee aika kastaa pieni. Kaksi nimeä tulee meidän lapselle.

Joku oli ostanu Brion happy yhdistelmävaunut, niistä mäkin haaveilen. :) On ulkonäöltään kivan ja toimivan näköset, tosin testaamaan en oo päässy. Käytettyjä oon huutiksesta ym. katellu, mut ei oo oikein sopivia tullu vastaan. Eipä nuo kyllä uutenakaan mitkään mahdottoman hintaset ole...

Viikko siis vielä jännättävä rakenneultraan, sen jälkeen jos uskaltautuis vähän taas hankintoja tekemään..? :)

Pepsimax 19+4
 
Haluaisin ilmoittautua mukaan joulukuun odottajiin:
LA 14.12./ikä 34/ensimmäinen/NKL
Odotusaika on sujunut tähän asti melko leppoisasti, mitä nyt alussa oli kuvotusta, väsymystä ja satunnaista ahdistusta. Viime viikon torstaina oli rakenneultra, ja sujui melko rutiininomaisesti; mikä tärkeintä vauvalla oli kaikki mitat kohdillaan, ja saimme tietää, että meille syntyy poika :)

Liikkeitä on alkanut tuntumaan joka päivä, ja yhden potkun pääsin bongaamaan masun päältäkin toissa iltana, aika jännää :)

Tästä foorumista on ollut alkuraskaudessa paljon hyötyä, kun on voinut lukea muiden kokemuksia, mutta nyt rakenneultran jälkeen tuntuu, että kanssaodottajien tukea ja neuvoja tarvitsee vielä enemmän, kun raskaus muuttuu kokoajan todellisemmaksi. Etenkin, kun mukana on jo lapsen saaneita, niin kaikki neuvot kokeneilta ovat kullanarvoisia (vauvan tarvikkeet/vaunut/synnytys jne.) ekakertalaiselle.

Tällä hetkellä meidän mieltä askarruttaa myös nuo nimiasiat; tyttölapselle olisi ollut vaihtoehtoja riidaksi asti, mutta kivoja pojan nimiä tuntuu olevat todella tiukassa. Lisäksi meillä on kaksikielinen perhe, joten se lisää oman mausteensa tähän nimisoppaan, kun pitäisi miellyttää ja soida kauniisti kahdella kielellä...

Ihanaa viimeistä heinäkuun päivää kaikille!
BoB 20+4
 
Huh huh, rakenneultrassa oli kaikki niin loistavasti kuin vaan voi olla. Totaalisena yllätyksenä vaan tuli, että masussa asusteleekin poika eikä tyttö, niin kuin olen sykkeistä, mahan muodosta, pahoinvoinnista ym ennustanut. Eipä ne näköjään kerro mitään ;)
 
  • Tykkää
Reactions: Vogue
Onnea kaikille hyvistä ultrakuulumisista!! Tänään saadaan niitä ilmeisesti lisää ainakin malttamattomalta ja tombattarelta, niitä odotellessa..:)

Tombatar ja Wera, selvisipä tuon puimuritapahtuman ansiosta, että asustellaan aivan eripuolilla e-p:tä..;)

BoB, tervetuloa joukkoon mukaan!! Ja muillekin uusille, ellen ole vielä huomannut toivotella..:flower:

Rödluvan, toisesta pinosta pongattua, mutta vastaanpa sulle tähän..:) Tukivöistä meillä neuvolantäti sanoi, että tk:n fysioterapiasta meillä ainakin lainattua! Vielä en oo saanut aikaiseksi hakea sieltä lainaan, mutta tarkoitus olisi! Itsellä töissä on tuntunut selkä tosi tosi kipeältä välissä, joten aattelin kokeilla vyötä ensin, ennenkuin haen saikkua.. Yksi ystävä suositteli ainakin, että tukivyö auttoi häntä suuresti..

Kummeista, en oo vielä ees aatellu, eikä asiasta oo puhuttu.. Katsellaan syksymällä uudestaan onko tilanteeseen muutosta..;)

Tänään poksuu 22+0!!:heart: Kelan laput saisi tänään, mutta sanoin neuvolassa, että ehtii ensi kerrallakin.. Mulla ei oo kiirettä hakea pakkausta, että saisi sitten sen uuden..:)

Sofi ja ekavekara esu 22+0

*muoks* Malttamaton kirjoittelikin samaan aikaan.. Onnea poikalupauksesta!!:heart: Niin ne omat tuntemukset voivatkin heittää...;)
 
Viimeksi muokattu:
IT´S A BOY :heart: niinku tuntemukset sanoikin...
ihan selevät pallit oli. ei voinu erehtyä. sain jopa kuvan vehkeistä :D
painoo jätkällä JO 508g :whistle:
edelleen menee kokonsa puolesta paria päivää edellä viikoissa mut sitä ei kuitenkaan muutella...

just tulin kotiin,pitää alkaa keittää pottuja. tulin vaan het hehkuttamaan :ashamed:

 
  • Tykkää
Reactions: Vogue

Yhteistyössä