Joulukuun Toivevauvat 2012 *Toukokuussa*

Tervetuloa uusille ja onnea ultrakuulumisille! Ensi viikolla pääsee onneksi itsekin.

Nana: kiva tavata tällä puolella:) Sulla oli tosi aikaisin neuvola.

Täällä etova olo jatkuu ja pyttyäkin tulee halailtua päivittäin. Mun olon helpotukseksi ovat tuoremehut ja hedelmä-pilttipurkit, sujahtavat helposti kurkusta alas:) Isäntä kyllä vähän naureskeli vauvanruualle, mutta mitäs siitä:) Väsymys on myös huippuluokkaa, mutta lepääminen ei olekaan niin helppoa kuin esikkoa odottaessa...

Kiri ja kakkonen 6+6
 
Heippa vaan, ja tervetuloa kaikille uusille sekä onnea ihanista ultrakuulumisista! Kuinkakohan sitä itse jaksaa odotella sinne 12 viikoille np-ultraa...

).( tai oikeastaan (.) näin ilta-aikaan :LOL: :
Neuvolan varasin ja se on 18.5. eli silloin olis 8 viikkoa kasassa. Saas nyt nähdä, miten tuo raskauden kesto lasketaan neuvolassa, kun mulla on todella pitkä kierto, että sen mukaan olisin jo paljon pidemmällä. Tiedän kuitenkin, että ovulaatio on ollut vasta huhtikuun alkupuolella, ja siitä olen itse laskenut nämä viikot.

Viime yönä nukuin 12 h yöunet (mies heräsi aamulla esikoisen kanssa leikkimään), nousin ylös kolmeksi tunniksi ja kun lapsi meni päikkäreille, nukuin minäkin sitten vielä kolme tuntia ;) Että väsymys on melkoista! Tänään ja eilen on ollut vähän huono olo ja ylävatsa kipeä, mutta ei mitään kummempaa. Viime raskaudessa mulla alkoi pahoinvointi (joka oli sekin hyvin lievää) vasta 7-8 viikoilla, joten katsellaan, kuinka nyt käy. Nälkä tuntuu olevan vähän useammin, ja kun yöllä herää vessaan, niin välillä on ollut pakko syödä joku pieni hedelmä tms.

Miwwi Kyllä pienet vuodot varsinkin alkuraskaudessa on ihan normaalia, ota rauhassa. Toivottavasti loppuu pian, niin ei tarvitse panikoida!

Mukavaa viikonloppua kaikille!

kwaidan ja tyyppi 6+1
 
Miwwi ei tosiaan kannatta säikähtää liikaa, mulle sanottiin neuvolassa ekan kanssa kun oli noita vuotoja että jos tulee alle ruokalusikallinen niin ei pitäisi oll hätää.

Kerrottiin miehen vanhemmille vauvasta eiken, ei tainnut olla mikään iso yllätys. Mun porukat on reissussa, kerrotaan heille kun palaavat kotiin. Muutenkin olen uskaltautunut kertomaan muutamalle hyvälle kaverille, muuten pidetään matalaa profiilia.

Täällä myös väsymys painaa, mutta onneksi vähän vähemmän kuin viime viikolla. Kaikenkaikkiaan ei mitään ihmeempää, masukin on aloittanut kasvunsa ja tänäiltana mieskin totesi että oot sitten oikeesti paksuna. Mitenköhän tän piilottaa töissä vielä kuukauden ajan?

Undu 7+5
 
Viimeksi muokattu:
Miwwi, ihan normaaliahan tuo on, mutta toivottavasti loppuu pian että et joudu hermoilemaan :saint:

Harmittaa kun tiedän että pitäis syödä lapsenkin takia nyt niin terveellisesti ja monipuolisesti kuin mahdollista, mutta sen sijaan mun syömiseni on huonontunut ihan sikana. Lähinnä syön nyt vaan sitä mikä menee alas ja mitä tekee mieli. Ja jos ei tee mieli kuin suklaapirtelöä niin syön suklaapirtelön. Vähitellen kai pitää ottaa taas itseään niskasta kiinni. En oo liikkunutkaan yhtään kun hengästyn niin nopeasti ja oon muutenkin niin väsynyt.

Maha on kasvanut sen verran että jouduin ottamaan vyön pois farkuista. Mutta se ei oo mikään vauvamaha - tietenkään, kun kohtu on vielä symfyysin takana - vaan superturvotusmaha. Mies yritti kilttinä sanoa ettei hän huomaa mitään, mutta oikeasti, maha on kuin potkupallo! Neuvolassa tullaan varmasti sanomaan että oon lihonut liikaa, ja kuulostaa niin tekosyyltä sanoa että siinä on ainakin 2 kg turvotusta :p

Perjantaina seuraava ultra, hermostuttaa :whistle:

Rödluvan ja Beetakingi 7+1
 
Juuri kun ajattelin, että ehkäpä vältän pahoinvoinnin, saman tien kun tuli torstaina 6viikkoa täyteen alkoi ihan kamala etominen, joka jatkuu ja jatkuu. En kuitenkaan ole oksentanut, vaikka tuntuisi että se voisi helpottaa asiaa.

Tänään aamulla tuntui kuin olisi krapulassa herännyt :( väsymyskin on vain kasvanut. Sinänsä hassua tuohon etomiseen, vaikka on huono olo, on myös nälkä melkein koko ajan, vaikka olisin juuri syönyt. Niin kuin Ittuli puhui appelsiinien syömisestä, itse voisin tällä hetkellä syödä mandariineja ja omenaa koko ajan ja kuinka paljon vain... Ensin tekee mieli lämmintä ruokaa, mutta kun on syönyt lihaa, siitä tulee todella huono ja raskas olo. Pitää varmaan käydä myös ostamassa noita piltti-soseita ja mehukeittoa :D Ajattelin huomenna tehdä riisipuuroa, sitä voisi ottaa evääksi töihin maanantaina ja se on aikas helppoa syötävää.

Olen kertonut raskaudestani äidilleni ja muutamalle läheiselle ystävälleni, mutta heistä tiedän etteivät kerro eteenpäin ja ovat iloisia puolestamme :) Joka päivä vain miettii ja toivoo, että kaikki menisi hyvin...ei saisi stressata asiaa liikaa, onneksi ensi viikolla on ensimmäinen ultra ja neuvola!

Aurinkoista viikonloppua toivotellen

Ciru+nuppu 6+2
 
Itselläni ei hirmuisia raskausoireita ole. Rinnat olivat alussa todella kipeät, samoin nännit - nyt onneksi jo vähän rauhoittunut tuo. Tosin ovat turvonneet, ja olen siitä pienirintaisena hyvin tyytyväinen :D! Pahoinvointia ei ole, välillä etovaa oloa, kahvikaan ei juuri maistu, vaikka aikaisemmin join sitä monta kupillista päivässä. Väsyttää kovasti, työpäivän jälkeen ei jaksaisi mitään tehdä. Pissalla saa hypätä tuon tuostakin, hormoonien takiako? Alavatsaa juilii edelleen aikatavallakin, vähän kuukautismaisia kipuja - toisaalta olen siitä hyvin tyytyväinen.. tulee itsellekin olo, että siellä jotain on tekeillä <3

Itse olen kovin huolissani painostani, joka on noussut jo muutaman kilon :( neuvolatätimme sanoi, ettei ole painopoliisi - että häntä on turha pelätä.. mutta nyt itseni puolesta jo ottaa aivoon. Jatkuva nälkä, ja jos en syö - tulee huono olo. Mikään pikku välipala ei aina riitä, vaan kaipaan tuhdimpaa ateriaa, jotta saan nälän selätettyä :( turvotuksesta saattaa pari kiloa johtua.. ehkä? Mutta kai syömiselläkin osuutta asiaan on. Olen BMI:ltäni normaalipainoinen, ja siksi yltiöpäinen lihominen vähän hämmentää - kun en töissäkään haluaisi asiasta vielä ainakaan kuukauteen mainita mitään.. saattavat alkaa keskenään ihmetellä pulskistunutta minääni. Yrittäkää nyt lohdutella, että paino tasaantuu raskauden myötä ja nälkäkin helpottaa hiljalleen? Voisin vaikka itkua vääntää. Toisilla tuntuu paino tippuvan alkuraskaudessa - mulla on asia ihan päälaellaan :´/
 
Viimeksi muokattu:
Heipä hei kaikille piiiitkästä aikaa :) Miwwi tuskin sulla mitään hätää on pienen tuhrun kanssa, varsinkin alkuraskaudessa saattaa tulla pikkuvuotoja sen mitään tarkoittamatta :) Ensimmäisessä raskaudessa lorotin 13+jotain viikolla ihan kunnolla kirkasta verta. Hysterian vallassa lähdin tarkastukseen jossa muutaman tunnin odottelinkin ja tuona aikana vuoto alkoi hiipumaan. Ultrattiin ja kaikki ok :) Kyllä säikäytti ekakertalaista.. :/ Toisessa raskaudessa lorottelin 27+jotain.. Silloin otettiin hieman vakavammin sairaalassa ja viikko makuutettiin ja viikolle 34 asti nosto- ja rehkimiskielto mutta kaikki ok :) Mulla positiivisia kokemuksia näistä raskaudenaikaiista vuodoista..

Asiasta syömärajoituksiin.. Missään raskaudessa en oo jaksanut ressata kauheasti noista rajoituksista. Aloin nyt kuitenkin miettimään kun "kiellettyjen listalla" on pastoroimattomasta maidosta valmistetut juustot niin mitä se pitää sisällään esim.? Nyt sattuu olemaan jääkaapissa Aura-juustoa, valkosipulituorejuustoa ja Lidlin feta-juustoa. Kaikissa lukee että pastoroidusta maidosta...
 
luppi: Mulla vähän sama juttu, oon ollu huolissani painonnoususta joka tuntuu kasvavan hirveetä vauhtia ihan vain sen takia, että täytyy koko ajan syödä jotain ettei paha olo ylly liiaksi. Se stressaa. En haluais oikeesti syödä koko ajan, tää tuntuu ihan hirveeltä syödä jatkuvasti (en oo semmoseen tottunut). Ja ei kai siin muuten mitään jos vois syödä pelkkiä hedelmiä vähän väliä, mut mulle ne ei riitä, vaan pitää syödä ihan ruokaa tai jotain tuhdimpaa, hedelmät tai juomat/keitot ei pidä mitään :/ Eli ihan samassa veneessä ollaan ja luulenpa et suurin osa on :)

Ite en oo mikään laiheliini, joten mussa kyllä kilot vieläpä alkaa näkymään pian jos niitä tähän tahtiin tulee.

Neuvolassa sanottiin ettei kannata siitä painosta stressata. Alkuraskaudessa usein nainen lihoo, muutaman kilonkin eikä se oo vaarallista. Sanoi myös että turvotusta on osa.

Olin kanssa vaan kuullut että neuvolatädit kyttää sitä painoa ihan hulluna, joten mua kans vähän ahdisti se tilanne. Mut puntarille se oli vaan noustava :D Ja on noustava jatkossakin usein, jaiks!

Mutta lohdutukseksi sulle: alussa monille tulee painoa lisää ja turvotusta, se on ihan normaalia. Myöskin kun paha olo ekojen viikojen jälkeen katoaa, katoaa myös tarve syödä tunnin välein. Tietysti voi olla yksilöllistä, mutta useinmiten se menee niin. Joten koitetaan nyt jotenkin olla turhia stressailematta syömisestä ja painosta. Toivotaan että nää pahat olot väistyy piakoin, niin päästään takas normaaliin ateriarytmiin, jne :)
 
luppi ja Enny Painonnousu voi olla ärsyttävää ja ahdistavaakin, mutta harvoin siltä raskaudessa voi välttyä ;) Ne, jotka laihtuvat alkuraskaudessa, kärsivät usein järkyttävästä oksentelusta, jota ei kannattane kadehtia. Myös se, kun paino ei nouse, saattaa huolestuttaa: Kasvaako siellä sittenkään kukaan? Varmasti painnonnousu tasaantuu alun myötä, kun paha olo alkaa helpottaa. Toki on ihan hyväkin vähän kiinnittää huomiota siihen syömiseen, mutta ei missään nimessä kannata siitä liiaksi stressata! Herkuttelu on sallittua myös raskaana :) Usein sitä myös itse kiinnittää enemmän huomiota omaan paisuneeseen itseensä, ilman että lähipiiri tai työtoverit ovat huomanneet mitään. Että sitä ei kannata murehtia etukäteen.

Silti Onnellinen Noista ruokarajoituksista on varmaan sata ja tuhat erilaista tulkintaa ja tuntuu, etteivät esim. neuvolassa ole aina selvillä kaikesta. Olen käsittänyt, että juustoista ja muutenkin maitotuotteista pannassa ovat ne, jotka ovat a) pastöroimattomasta maidosta valmistettuja ja b) pehmeitä. Suomessahan kaikki maitotuotteet pastöroidaan, eli tuo a)-kohta koskee lähinnä ulkomaisia juustoja. b)-kohta onkin sitten haastavampi. Aura-juusto on pastöroidusta maidosta tehty, mutta kiistatta pehmeä. Samoin fetat, mozzarellat ja tuorejuustot. Minulle neuvolantäti selitti viimeksi, että pehmeät juustot ovat hyvä kasvualusta listerialle, jota saattaa päätyä tuotteeseen vasta pakkausvaiheessa. Juuri avattua tuorejuustoa voi syödä melko rauhassa, mutta mikäli avattu tuote on jääkaapissa vaikka viikonkin, on bakteerikasvusto voinut kasvaa jo moninkertaisesti. Tällöin riski saada listeria on olemassa. Viime vuonna Suomessa listeriatartuntoja oli enemmän kuin pitkään aikaan, tosin lähes kaikki olivat tulleet tyhjiöpakatuista kalatuotteista. Eli tuon juuston suhteen varoittelu taitaa olla ihan todella hätävarjelua. Kukin tehköön tästä omat johtopäätöksensä. Itse olin viime raskaudessa jopa melko hysteerinenkin noiden varoittelujen suhteen, mutta nyt taida ottaa vähän löysemmin rantein.

Aurinkoista sunnuntaita!

kwaidan ja tyyppi 6+2
 
Viimeksi muokattu:
Heippa ihanaiset naiset! :)

Tervetulotoivotukset taas uusille!!

ruokarajoituksista itse käytän lähinnä maalaisjärkeä näissä asioissa.. mutta esim raaka kala on mulle tosi tiukka paikka kun mä niin rrrrakastan esim graavilohta!! toki jostain varmasti tuoreesta kalasta vois ite väsätä, mut empä jaksa..! :D

vuodoista helpommin sanottu kuin tehty, että ei pikku vuodoista kannata stressata! (nimim. itse aina hätäilemässä pienistäkin muutoksista)
vuosi sitten maaliskuussa kun mulla todettiin tuulimuna, alkoi mulla vuoto tosi niukkana.. pikkuhiljaa siitä tuli runsaampaa ja runsaampaa..
Eli toisinsanoen ainakin silloin kun vuoto ei siitä kovin runsaammaksi tule, voi olla suht rauhassa, kuitenkin kun varsinkin alkuraskaudessa nuo vuodot ovat aika yleisiä..!

on eilen oli ihanaa nähdä ystäväpariskuntaa! kerroin heille raskaudesta kun ihmettelivät miksi en juo... olisinhan voinut valehdella, mutta mielummin näin :) ottivat asian iloisesti onnitellen vastaan!
Tänään me mennään töihin kattomaan Suomen peliä, mies siiderin ja minä alkoholittoman samanlaisen kanssa! :) tarkoitus olisi myös grillailla..

Huomenna olisi sitten, ah niin jännittävä, varhaisultra!!! toivotaan että pieni vahva sydän siellä nähtäisiin pamppailevan :) :heart:
Pidelkää peukkuja! :)

YP 6+6 :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Murunmami
Kiitos Enny ja kwaidan lohdutuksesta.. olo helpottaa hieman kun tietää että myös muilla vastaavaa.. etten ole ainut kun alkuraskaudessa jo paisuu kun pullataikina :D

Nyt kun ruoka rajoituksiin on keskustelu ajautunut.. on mullakin pari ihmetyksen aihetta.. Feta (esim. apetit, se kai "yleisin" salaattijuusto), sehän on siis pastöroimattomasta maidosta tehty.. mutta siis pehmeä juusto. Onko sitä sallittua syödä? On kova pala jättää koko raskauden ajaksi feta syömättä - rakastan sitä. Entäpä fetan kaverit oliivit, sallitaanko ne?

Toinen asia mikä runsaasti on herättänyt pelkoa on kala. Useimmissa lehtisissä lukee, että "kalaa tulisi syödä noin kaksi kertaa viikossa". Mutta mitä kalaa sitten oikein on luvallista syödä? Pidän kovasti kalasta, ja tuo graavikalasta luopuminen jo vähän tuskastutti. Entä kylmäsavustettu lohi? Sehän saattaa myös olla välillä tyhjiöpakattuna? Käytin sitä ennen raskautta usein salaatissa, joten täytyykö siitä nyt luopua?

Onko lohi muuten sallittua, esim. kalakeitossa? Ahven ja siika esim. pannulla paistettuna sallitaan? Silakat ilmeisesti noin kerran kuussa sallitaan.

Entäpä silli? Kesän suurin herkku uusien perunoiden kanssa. Voih, olen niin pihalla näistä kielloista, että en ole nyt tähän asti syönyt kalaa ollenkaan :(

Listeriaa pelkään kuollakseni, äitini sai aikoinaan keskenmenon listerian takia, vaikka oli todella varovainen ruokien suhteen.

Luppi & murunen 7+5
 
luppi Älä ihmeessä luovu kokonaan kalasta! Raskausajan ruokavaliosuositukset eivät kiellä oikeastaan muita kuin juuri nuo tyhjiöpakatut kalat ja kalavalmisteet. Petokalojen, kuten hauen syöntiä suositellaan myös vältettävän korkeiden elohopeapitoisuuksien takia. Ja koskikos sama suositus myös isoja silakoita? Eli tyhjiöpakatussa kalassa on se listeriariski ja sitten noissa petokaloissa on korkeat myrkkypitoisuudet, jotka saattavat suurissa määrin olla haitaksi sikiölle. Jos siis syöt haukea vahingossa (tai tahallaan) muutaman kerran raskaana ollessa, niin ei varmasti ole haitaksi! Mutta älä nyt kaksi kertaa viikossa syö sitä haukea, vaan lohta, seitiä, turskaa, siikaa, kuhaa... Noitten tyhjiöpakkausten kanssa ei kannattane ottaa riskiä. Kypsennettynä saa siis syödä niitäkin, sillä listeria tuhoutuu kuumennettaessa. Mutta raaka graavi- ja kylmäsavulohi tai muu pakattu kala kannattaa jättää syömättä. Silliä söin ainakin itse viime raskaudessa, enkä oikein keksi, miksei sitä saisi syödä.

Toi fetajuusto kuuluu sarjassaan juuri siihen, että syödäkö vaiko eikö. Periaatteessa suositellaan välttämään kaikkia pehmeitä juustoja. Mutta tosiaan pastöroitu, kotimainen juusto on varmaan melko turvallista. Jos epäilyttää ja pelottaa tuo listeria kovasti, niin ehkä siinä tapauksessa kannattaa mieluummin jättää syömättä ihan oman mielenrauhan vuoksi. Eipähän sitten tarvitse panikoida jälkikäteen. Itse jätin kaikki pehmeät juustot syömättä viime raskaudessa, ja silloin mun sisko sanoi, että "mä en tiedä kyllä ketään muuta, joka ei söisi fetaa, tuorejuustoa ym. raskaana ollessaan". Eli olin ilmeisesti aika ylivarovainen! Olen toistaiseksi kyllä nytkin vältellyt, mutta katsotaan, kuinka käy jatkossa :)
 
Löysin tänään tälläisen mielestäni aika hyvän infon ruoka rajoitusista; Ruokarajoitusten ABC - Nutricia Muksu

Tuossa kans mainitaan toi feta.. Nyt en muista mistä olin lukevinani, et vaikka ois pästöroituakin juustoa, mutta jos se on jääkaapissa pidempään, niin voi jo viikossa alkaa muodostua bakteereja.

(.) Huh että meinas eilen lentää laatta kaupasta tultua, en tiiä oliko siellä joku ruuan haju vai ne bensalle haisseet teinit, mutta piti kyllä juosta autoon ja hyvä ku ei tarttenu siinä parkkiksella laatata! HUH, kaveri oli kyl ihan oikeessa, et se pahaolo voi tulla aika äkkiäkii! :LOL:
 
Täällä yks ilmottautuja lisää jos sekaan sopii :)

Taustaa sen verran että 4v yrtyksen ja 8:n Clomikierron tuloksena täällä menossa 8+0. Esikoinen siis kyseessä. Alku menny hyvin ja vähäisin oirein. varhaisultrassa 6+3 oli viikkoja vastaava pikkanen ja sydänkin löi nätisti :) nyt vaan on ne vähäsetkin raskausoireet vähenytnyt ja huoli on suuri :(


la 16.12.12 vauvaton/29/1/ps/? :)


 
Tervetuloa vauvaton! Onnea raskautumisesta, itsellänikin kesti 3,5 v tämän vauvan alkuun saattaminen, ICSIllä sitten onnistuttiin. Toivotaan nyt että saadaan pitää pienet mukana joulukuuhun asti =) En olisi kovin huolissaan oireiden vähentymisestä, nehän voivat vaihdella kovastikin. Toki jos kaikki oireet loppuvat ihan kokonaan niin kannattaa ehkä soittaa neuvolaan tms.

Ruoista, itse olen kuullut kans tuon että Valion ja Arlan maitotuotteet on turvallisia oli sitten pehmeitä tai ei. Itse vältän lähinnä maksatuotteita ja sitä tyhjiöpakattua raakana syötävää kalaa.

Rödluvan ja Beetakingi 7+2
 
Huoh..täällä on nyt sitte ihan kaikki oireet kadonnu kuin tuhka tuuleen : /

No ainaki huomenna on muksuilla kivaa kun saadaan hakea tällänen ford grand c-max meille viikoksi testikäyttöön,hyvä ku nahoissaan ovat pysyneet :D
 
rödluvan kiitos :) mä oon totaalisen hysteerinen ja kun lukee kaiken maailman sivustoja niin tietty ihan varma että tää menee kesken. Nytkin kun alko viikko 9 ja hormonien pitäis olla huipussaan ja mulla oireet vähenee oon tietty aivan varma että se tarkottaa jotain pahaa. hullu ku hullu ;) no jospa toi maha alkais kasvamaan ja liikkeet tuntumaan niin sitten voi varmasti olla luottavaisemmin mielin:heart: kyselin nyt neuvolasta kuitenkin josko vois ultrata ja tarkistaa että kaikki on hyvin, varmaan saan hysteerikon maineen :D
 
No mulla oli ekassa raskaudessa koko raskaus ajan niin ettei ollut mitään oireita ja kyllä pelotti koko ajan et onko sielä masussa kaikki hyvin... no nyt tämä raskaus on ollut suhteellisen saman lainen mutta huonovointisuutta on ollut jonkin verran aamusin varsinkin pitää vaan muistaa juoda ja syödä kunnolla päivällä niin huono olo saattaa jopa pysyä koko päivän poissa...

Mulla olisi huomenna eka neuvola tänään siis 7+1 ja huomenna varataan sit varhaisultra mitä jännitänkin iiihan hirveesti mut toivon mukaan kaikki olisi hyvin kun pieniä oireitakin on ollut

sanna89- & masuasukki pallero
 
Tervetuloa mukaan vauvaton! :flower:

Oireista Mä täällä jo muutama päivä sitten kuulutin, että oireet on lähteneet. Ja nytpä ne on v-loppuna tullut takaisin tuplasti pahempana.. :D On tää kyllä yhtä jännäämistä koko raskausaika.

Vogue ja Taimen alku 8+6
 
Vuotoa tuli seuraavanakin päivänä mutta tosi, tosi vähän, ja todella vaaleanpunaista.. Toivottavasti vuoto loppui siihen, mutta ihmetyttää se väri..?! :confused: Noh, toivottavasti oli vaan jotain muuta. :) Eilen kärsin migreenistä yli vuoden tauon jälkeen.. Kärsiikö joku muu teistä aurallisesta tai aurattomasta migreenistä, itse kärsin vuosi sitten jatkuvasta aurallisesta migreenistä ja sen jälkeen ne loppui kuin seinään ja eilen se taas kummallisesti tuli.. :(

Fetasta Voi itselläni on tullut himo tuohon fetaan, mutta syön vain tuota Arlan fetaa, en uskalla muihin fetoihin koskea :)

Omaa: Keskiviikkona olisi varhaisultra, huh kun jännittää :)


Miwwi ja muru 8+4
 
).(: kävin tänään yksityisellä ultrassa, kun alkoi niin huolestuttamaan tuo pahoinvoinnin helpottaminen. No, huoli oli turha eli siellä edelleen sydän sykki ja koko oli yli kaksinkertaistunut viikossa eli nyt pää-perämitta 12.4mm. Nyt lupaan itselleni, että alan nauttimaan raskaudesta ja jätän stressaamisen sikseen :)

malttamaton&toukka rv 7+3
 
vauvaton Tervetuloa mukaan :flower:! Kuten ehkä olet huomannut, täällä vähintään puolet ketjusta potee oireettomuutta (itseni mukaan lukien), joka aiheuttaa enemmän ja vähemmän päänvaivaa itse kullekin. Tuntemuksesi ovat siis monelle täällä hyvin tuttuja, eikä omaa hysteerisuutta kannata nolostella - edes neuvolassa. Jos raskaaksi tuleminen on kestänyt jo neljä vuotta, en ihmettele yhtään, että olet paniikissa pienimmistäkin oireista tai oireettomuudesta. Toivottavasti voit kuitenkin pikku hiljaa alkaa luottaa omaan kehoosi ja raskauteesi ja pääsisit hieman jopa nauttimaankin siitä. Samaa toivon meille kaikille muille oireettomille (ja myös tietty oireista kärsiville)!

malttamattomalle
onnea ultrakuulumisista! Ehkä me muutkin voitaisiin vähän huokaista helpotuksesta samalla, että oireettomallakin voi olla kaikki mahassa hyvin :heart:

kwaidan ja tyyppi 6+3
 

Yhteistyössä