Joulukuun tontut -15 *kesäkuussa*

Nyt on tullut ostettua Nykkikselle rattaat, vaunukoppa, pinnasänky, turvakaukalo, isofixjalka sekä adapteri turvakaukalolle. Rahaahan niihin meni, kun haluttiin ostaa kaikki uutena. Enkä suoraan sanottuna uskonut niihin tosissaan menevän niin paljon, mutta meni nyt kuitenkin. Vaattet on tarkoitus hankkia käytettynä ja hyvä kuntoisena, koska vauvoillahan vaatteet kuluvat vain pesussa. Katsotaan sitten myöhemmin miten toimitaan. Onko teistä vielä kukaan muua hankkinut mitään?

Orava meillä hankittiin mulle L-kokoisia housuja jo vappuna, oisko ollut rv 8 suunniilleen menossa. Olin menossa raskausviikolla kuusi, kun mahani pamahti esiin ja oli saanut työkaverit pohtimaan lihoamista. Kirjoittelen blogia, jonka avasin juuri julkiseksi siellä on mahastani kuva rv 11 eli 3viikon takaa. Ilmoittamaasi aristusta en ole huomannut, mutta jos liian etukenossa istun risti-istunnassa alkaa mahaan sattumaan. Lisäksi en voi enää myöskään maata mahallani tai puhumattakaan siihen vanhingossa nojailusta. Blogi löytyy osoitteesta Vainilmaajakuplia.blogspot.com. Jos haluat kuvasta käydä kurkkimassa mahani kokoa rv 11 + jtn
Melkein samaa luokkaa, mutta vähän pienempi on oma mahani (nyt siis 12+4). Että näköjään sitten näin paljon eroaa mahat eri vaiheissa :)

Noista hankinnoista, meillä on lähipiirissä niin paljon juuri vauvaiästä päässeitä perheitä, että saadaan pinnasänky, vaunut, vaatteita jne. ilmaiseksi. Jotain on tietty kiva hankkia itse, varmaan ensi viikolla uskaltaa alkaa katselemaan :)

On muuten todella vahva poikaolo! :D
 
Heippahei!
Mukaan ilmottaudun :)
LA 30.12/ 25v/ toinen muru ♡/ HYS
Kuinka pääsisin Facebook ryhmään?en lukenu aiempia viestejä, jotenki hidas puhelimella tää koko palsta.
Täällä selvitty jo alun pahoinvoinneista, onneks.Jännittää maanantaina oleva nt-ultra :D

Ninna 11+2
 
Kaunista huomenta kaikille :)

Tervetuloa suuresti kaikille uusille!

Täälläkin eilen käyty nt-ultrassa ja siellä herra c näytti olevan elossa ja kasvanut hyvin. LA.ta ei muuteta eli jouluaattoa kytätään edelleen. Ihaninta oli tälläkertaa se että koska isä ei tullut mukaan niin esikoiseni 4v. Pääsi katsomaan vauvaa ja voi miten ihme oli toiselle suuri <3 Toinen ihmetteli koko loppupäivän äitin masussa olevaa vauvaa ja sitä miten se pääsee sieltä pois ja miten jakavat veljensä kanssa vauvallekkin leluja. Tosi suloista.

Hankintoja em ole tehnyt enkä teekkään kun vasta korkeintaan joulukuussa ostan vaippoja ja jotain uutta tällekkin pienelle. Perii veljiensä tavarat jotka melkein kaikki jäljellä.

Nestemäistä rautaa täällä aloiteltu, huomasin salilla ettei treeni kulje hengästymisen vuoksi kunnolla joten hb.n nosto tulee tarpeeseen!
 
Viesti katkesi :/

Mahan kasvusta, ei näy vielä mitään. Rv nyt 12+2. Kahdella viime kerralla maha oli suht pieni ja näkyi tosi myöhään. Painoakin tuli kyllä 5kg joten saattaa vaikuttaa. Olen pitkä ja hoikka joten talvitakin alta ei huomaa mitään kun vasta lasketunajan tienoilla. Omat vaatteet menee siis pitkään päälle. Onneksi sillä inhoan mamma housuja.

Mukavaa viikonloppua kaikille, voikaa hyvin ja nauttikaa ulkoilusta :)
 
Maha on täälläkin pullahtanut esiin, mutta se oli odotettavissakin, kun kolmas raskaus on kyseessä. Lisäksi tuo vatsalihasten erkaantuma lienee vaikuttaa asiaan. Mutta noin yleisellä tasolla, niin äidin ruumiinrakenne kaiketi vaikuttaa aika paljon siihen, miten aikaisin maha alkaa näkyä, samoin se, onko kohtu eteen vai taakse kallellaan. Toisaalta mulla on ollut ekassa ja tokassa raskaudessa tosi iso ero mahan koossa eikä lapsilla kuitenkaan ollut kokoeroa kuin 300g. Painoakin tuli saman verran molemmissa.

Poikien äippä hitto, että olen sulle kade!! Pääsisikin johonkin liikkumaan. Nyt alkaa tuntua siltä, että voisi harkita kävelylenkkiä ilman rattaita. Siihen ehkä voimat riittäisi. Tämä on ihan uskomatonta, kuinka paskaan kuntoon voi ihminen mennä kuudessa viikossa, kun on koko ajan paha olo ja väsymys meinaa viedä järjen!

Onneksi nyt alkaa olla jo aamupäivät parempia tuon olon suhteen eikä ihan koko aikaa tarvi olla syömässä. Huomaan kuitenkin, että edelleen pelkään sitä oloa. Ei siis puhettakaan, että alkaisin puuhailla normaalisti, vaikka olo olisi parempi, vaan himmailen siitä huolimatta, kun pelkään, että olo pahenee, minkä se helposti tekee jos paljon tuohuaa. Illat on hankalia ja tämä on ihan poikkeuksellista, että olen tähän aikaan vielä pystyssä. Lohduttavaa on sitten se, että synnytyksen jälkeen virtaa on kuin pienessä pitäjässä :) Jos raskausaika ei mulle sovikaan, niin pikkuvauva aika sopii kuin nyrkki silmään. Silloin ei kiristä eikä purista eikä ahdista ja kaikki on vaan ihanaa :)

Seksistä sen verran, että mulla ei ole tämä raskaus vaikuttanut asiaan mitenkään. Halut on olleet täysin kadoksissa jo pari vuotta. Tai ehkä niitä olisi, mutta ei silloin kun olisi aikaa seksiä harrastaa eli illalla. Kakkosen jälkeen se ei myöskään ole tuntunut erityisemmin miltään, mutta se ehkä selittyy sillä, että kun ei kunnolla kiihotu, niin eipä siinä paljon hurrattavaa ole. Toivottavasti tilanne paranee joskus.
 
Meillä ei ihmeemmin ole hankintoja edessä, kun ei olla ehditty hävittää esikoisen kamppeita. Isomman makuuhuoneen remontti tosin on syksyllä edessä, niin sinne sitten pitää nukkumisjärjestelyt miettiä uusiksi. Nyt meillä on 140 cm sänky sivuvaunulla ja aika ahdasta aamuyöstä on, kun esikoinen ryömii meidän väliin... En oikein osaa ajatella, tarviiko "kaksosrattaita" kun esikoinen on 1v9kk kun vauva syntyy, joten en sellaisia ala ennakkoon hommaamaan. Meillä siis kotona maalla käytetään vaunuja/rattaita lähinnä nukkumiseen ja sit matkoilla enemmän.

Mäkin Chima odotan sitä vauvan syntymän mukanaan tuomaa energiabuustia! Meillä ei oo koti ollut koskaan niin siisti, kuin esikoisen syntymän jälkeen. Aina kun vauva nukahti, mä ryntäsin siivoomaan ja puunaamaan ja pesemään pyykkiä! Nyt on iltaisin niin poikki että ei jaksa nostaa penskan levittelemiä leluja minnekään kun seuraavana aamuna ne on kuitenkin taas levitelty ympäri huushollia.

Maha "röllöttää" mulla aika selvästi näkyvissä, mutta toisaalta en ihan timmissä kunnossa oo tässä raskauksien välissä ollut. Ylipainoa ei oo, mutta muutama kilo enemmän kuin ennen esikoista. Oon koittanut lenkkeillä, mutta alkaa tuo raudan puute nyt näkyä kun ei meinaa päästä mäkiä ylös ilman taukoa.

Seulontatulos tuli ja normaali oli. Mä vielä hetken mietin tuota facebookryhmään liittymistä. Eikös se kesäkuun loppuun ollut auki? Just vähän aikaa sitten todistin vierestä kun kaverille selvisi että hänen kaveri on samassa fbvauvaryhmässä kuin hänen eksän nyksä ja voi sitä juorujen määrää :D Tosin mun jutuista ei varmaan paljon saa juoruja aikaan vaikka joku tutuntuttu sattuiskin lukemaan :D
 
Maha, juu löytyy :LOL:. Katselin kuvia esikoisen raskaudesta ja silloin samanlainen pallo on ollut vasta lähempänä puoliväliä. Osa tästä on vielä ihan turvotusta, mutta kyllä maha on heti aamusta pyöreä eikä sitä saa enää vedettyä sisään (yritetty on :ROFLMAO:). Edellisestä raskaudesta on vasta reilu vuosi ja kohtu on viimeksi ultranneen kätilön mukaan vahvasti eteenpäin kallellaan, mikä varmaan vaikuttaa näkymiseen ja vatsan kokoon. Johonkin viime viikkoon asti yritin peitellä tätä kumpua, mutta nyt olen päättänyt että näkyköön sitten. Ei huvittaisi peittelyn takia pukeutua sirkustelttaan. Meillä raskaudesta tietävät jo sukulaiset ja ystävät, joten mitä sitä turhaan salailemaan. Äitiysvaatteissa olen kulkenut jo jonkin aikaa ja juuri kävin niitä varastoja täydentämässä.

Hankinnoissa me päästään aika vähällä, kaikki vauvakama löytyy jo. Yhdellä kaverilla oli jouten tuplarattaat, ne käytiin jo meille kotiuttamassa kun saatiin edullisesti. Kantokassi niihin täytyy vielä hommata vauvaa varten. Lisäksi pitäisi ostaa esikoiselle uusi sänky kun pinnis siirtyy seuraavalle, mutta se on ajankohtaista vasta syksyllä. Vaatteita ei tarvis, mutta tulee ihan varmasti ostettua kun sukupuoli ehkä selviää :rolleyes:

Katann synnärillä sitten tavataan :D Kunhan nää pikkuiset vaan on täsmällisiä saapumisensa kanssa ;)

Minma 13+6
 
Viimeksi muokattu:
Moikka!

Tervetuloa uudet!

Täällä oli tänään 2. neuvola, kaikki meni kivasti. Pyysin päästä sokerirasituskokeeseen, kun terkkari sitä pohti. Olen välillä seuraillut kotona arvoja, muuten ihan hyvät, mutta paastoarvo on koholla aiempaan verrattuna. Mulla on sedällä todettu DM1 vasta kolmekymppisenä, ja vaikkei muita riskitekijöitä olekaan, haluan rasituskokeessa käydä.

Vuotoa oli taas tuossa 1,5 vk sitten, ja olin siinä muutaman päivän sairauslomalla. Säikäytti, mutta onneksi tuolla kotidopplerilla pystyy tarkistamaan äänet. :) Hb pysyttelee siellä 110 päällä, en ole vielä muuta rautalisää monivitamiinien ohella syönyt. Katsotaan, josko parin viikon päästä kokeilisi miten maha kestää.

Vatsa on täällä näkynyt jo pari viikkoa, osin on kyllä turvotustakin. Kovasti odotan sitä, että näkyisi jo kunnolla raskausvatsa, eikä sellainen epämääräinen "onkohan tuo nyt lihonnut vai odottaako se?" -pömppis :D

Mukavaa viikkoa teille kaikille!

Neyda 14+1
 
Tänään oli np-ultra ja siellä kaikki kuten pitikin. Napero oli hurjat 59 mm pitkä :) vastasi viikkoja hyvin. Hauska oli katsoa, kun toinen venytteli oikein kunnolla. Tuli tosi hyvä mieli, kun on nämä fiilikset olleet vähän kurjat välillä, niin nyt taas jaksaa paremmin, kun näki, että siellä mahassa ihan oikeasti on pieni ihminen :) Muutenkin on kyllä ollut olo parempi tässä vajaan viikon, mikä luo uskoa, että ehkä musta vielä ihminen tulee!

Liikkeitä olen ollut tuntevinani välillä myös. Mulla on tosi aktiivinen suolisto, että koko ajan jotain mahassa muljuaa, mutta välillä tuntuu sellaista piperrystä tuossa kohdun kohdalla, mikä ei mun mielestä ole ilmaa. Ja ultrassa näkyi, että istukka on takaseinässä eli senkin puolesta olisi mahdollista, että jotain naperon hengailuja jo tuntisin.

Hankintoja pitäisi täällä kyllä tehdä, kun remontin tieltä laitoin kaikki vauvan vaatteet jo kiertoon ja vaunujen runko hajosi tänä keväänä enkä tiedä, saako sitä korjattua. Tuplarattaita olen miettinyt, mutta en vielä osaa päättää, että hankitaanko niitä vai ei.
 
Heipsun!

Vieläkö mahtuu mukaan?
Taustailin aiemmin marraskuisissa ja ajattelin liittyä mukaan vasta nt-ultran jälkeen. LA kuitenkin siirtyi yli viikolla eteenpäin, joulukuun puolelle. Nyt vasta aloin kahlata joulukuisten ketjuja läpi & tutustumaan kanssatovereihin tekstienne perusteella.
Mukava, jos mukaan porukkaan vielä pääsee ^.^

Kitsune
 
  • Tykkää
Reactions: tiunti
Moikka!

Toivottavasti pääsee vielä mukaan, olen kirjoitellut kilpailevalla vauvapalstalla, mutta siellä keskustelu niin epäaktiivista että ärsyttää! Nyt kun heräsin kello neljältä vessaan enkä enää tietenkään saanut unta niin ajattelin että luen teidän ketjun alusta saakka ja liityn "joulupallona" mukaan .

Täällä oli eilen NT-ultra, ja vihdoin alkaa konkretisoitumaan tämä koko asia. Meillä kävi myös nopeasti tämä raskautuminen, yritys piti oikeastaan alottaa vasta kesällä mutta maaliskuun lopussa sitten tärppäsi vaikken edes nähnyt miestä ovispäivänä . Ja todella oireeton raskaus ollut alkunippailuja ja pissahätää lukuunottamatta, niin olin kyllä todella skeptinen että noinkohan meistä perhe tulee vielä mutta siellä se tyyppi eilen veteli sikeitä käsi naamala ettei lääkäri meinannut saada mittoja . NT oli 1,4mm, tulokset tulee kuulemma ensi viikolla jos hälyyttää jos ei niin seuraavassa neuvolassa.

Olen kyllä harkinnu että osallistuisiko lapsivesitutkimukseen kumminkin mutta täytyy kai odottaa deulonnan tulokset ja harkita sen jälkeen. Luin asiasta niin ei se keskenmenoriski niin kova ole ja itsellä kanssa kun on töissä tekemisissä kemikaalien ja bakteerien yms. Kanssa niin mietityttää onko toisella kumminkin joku hätä..

Mistäs muusta täällä keskusteltu, ainakin hankinnoista ja vatsasta.. Me ei olla vielä hankittu mitään, eikä varmaan hankitakaan ennenkun joskus syksyllä. Mutta juhannuksena kerrotaan isovanhemmille, joille molemmille ensimmäinen lapsenlapsi niin voi olla että ei sen jälkeen tarvi itse niistä hankinnoista sillai huolehtia .

Vatsa on pysynyt aisoissa, käytän vielä omia farkkuja, tosin en kyllä ole mikään hoikka tapaus noin muutenkaan että läskien seassa on varaa. Iltaisin kyllä näyttää välillä että ollaan 7. Kuulla 4. sijaan mutta toivoisin jos ainakin heinäkuun loppuun selviäisi omilla vaatteilla .

Mutta toivottavasti pääsen vielä mukaan, myös FB ryhmä kiinostaa jos sinne vielä pääsee. Pistän yksityisviestin jaanel joskus kun koneella .

21.12/Ahmis/29/1/SKS tai MKS (en tiedä onko SKS enää synnytyksiä lainkaan).

Kiva muuten että täällä oli muitakin savolaisia
 
Viimeksi muokattu:
Facebook on auki kesäkuun loppuun ja sen jälkeen uusia ei enää oteta. :) Siellä on keskustelu aktiivisempaa kuin täällä, mut toivottavasti tää keskustelu ei kokonaan tääl hiivu! :) Esikoisen odotuskirjaa tehdessä oli hyvä kaksplussalta hakee vanhoja keskusteluita. Fb:stä tuo on vähä hankalempaa. :D

Meillä on koittanut ihana keskiraskaus. Pari viikkoo sit loppu pahoinvointi, kun oltiin mökillä vkl. Sen jälkeen oon oksennellu ainoastaan migreenikohtauksia tai vähäisen unen takia.

Ihan huippua, kun pystyy syömään normaalia ruokaa. Alkuraskaudessa aamut joutuin aloittaa lihapiirakalla. Suolainen oli ainut, joka pysyi sisällä. Suolakurkutkin on aika pop nyt. :p

Meillä oli vkl polttarit, joiden takia on ollut univelkaa. Oon nyt alkuviikon nukkunut 10h yöunia ja saattanut päiväunetkin nukkuu. Kärsin reissussa tän raskauden ekan suonenvedonkin. Reilu kuukausi vielä rakenneultraan! Mies lupasi viedä, mut sen jälkeen vauvan vaateostoksille. :)

Lauantaina 15+1 alkoi tuntuu ensimmäiset liikkeet. :)

Ihanaa juhannusta kaikille!

Jaanel ja 15+5
 
Heippa pitkästä aikaa :)
En oo jaksanu käydä täällä kun on meillä maalaus urakka olohuoneessa ja keittiössä, mä pääsääntösesti sitä teen :LOL: sitte saunan jälkeen ihan naatti.

Tänään käydään hoplopissa lasten kanssa, on tuon 10vee synttärit tänään :X3: ja yllätykseksi vien sinne ja syödään jossain pikaruoka ketjussa :p. Meiltä poika sai uuden polkupyörän lahjaksi :love:. Loppuviikosta jussina lähden lasten kanssa ajelemaan lievestuoreelle nokkakiven huvipuistoon :ROFLMAO: siitä tulee varmasti hauskaa.

hankinnoista ei tarvii mitään on tallessa muitten lasten tavarat ym, ainoastaan ostin ison pahvilaatikollisen 56cm vaatteita ja uudet käytetyt kaksostenvaunu/rattaat (y)
Sitten 27.7. haetaan neukusta kelan tuet ja äitiyspakkaus :love:

ON: Rakenneultraan 4viikkoa jännää.. :LOL: massua tässä ollaan kasvateltu ihan urakalla, painoa ei oo tullu yhtään vaikka masu on tosi isooooo :whistle: hih..
Vauva liikkuu kohtalaisesti enimmäkseen tunnen iltaisin kun mökki hiljenee melusta ja itellä olo rauhallinen :) ajoittain vieläkin huonoa olo, viime yönäki oli tosi öklä olo yöllä iski :sick:, meni sitten ohi kun kävin pissalla :ROFLMAO:. Tässä nyt vaa taaperretaan eteen päin ja ootellaan ultraa.

HooKoo & ismo 16+2rv :love:
 
Heippa

Tähän asti taustaillut ilmoittautuu

28.12./hansupirre/33/3/JS

Al
usta asti olen ketjua lukenut, tammikuisia myös. Tänään oli eka ultra. Kaikki oli hyvin. Vastasi viikkoja,tänään 12+2. Kolmosta siis ootellaan. Mikäli synnytys menee saman kaavan mukaan kuin aikaisemmat kaksi niin kolmonen syntyy n.viikkoa ennen LA:ta. Varaudun siis siihen että vietän jouluaaton Jorvissa(y)

Alku on kyllä ollut melko hurjaa, pahoinvointia ja väsymystä ollut aamusta iltaan nyt 2kk:n ajan mutta pikku hiljaa alkaa tuntua siltä että ollaan taas elävien kirjoissa. Urheilut ja kaikki ylimääräinen jäi jo heti alkuun. Plussasin 4+2 ja testin tein juurikin jo tuon alkaneen pahoinvoinnin takia. Aikaisemmissa raskauksissa ei kyllä näin pahoja oireita ole ollut.

Jaanelille laitan viestin FB-ryhmästä.

Kohta pääseekin juhannuksen viettoon, tänä vuonna vaan hieman erilaisen sellaisen:)
Hansupirre 12+2
 
Täällä oli tänään eka sokerirasitus, ja kyllä taas meinas alkaa pyöryttämään.. ja vielä ois toinen testi tiedossa myöhemmin :(

Pahoinvointi on jo alkanut helpottaa ja pöntön halailua harrastetaan täällä noin kerta viikkoon. Närästys on joka iltainen kaveri ja rennietä kuluu. Tällä kertaa pitää muistaa ottaa rennietä mukaan myös synnytyssairaalaan, viimeksi jäi ottamatta. Ja synnytyksen yhteydessä jouduin ottamaan gaviskonia, hyi!

Huomenna otetaan suunnaksi Keski-Suomen ja anoppila. Toivottavasti sää edes sen verran olis hyvä, että pääsis välillä ulos tuulettamaan aivoja :D

Katann & Kakkonen 14+1
 
Kiva, kun tulee uusia mukaan! On täälläkin tämä keskustelu hiipunut tosi paljon.

ahmis ei savonlinnassa enää synnytetä. Mä en ole vielä päättänyt, että mihin sitä suuntaisi synnyttämään. Jotenkin tuo Mikkeli ei houkuta, vaikka lähin sairaala olisikin.
 
Josko sitä jo uskaltaisi pikkuisen raottaa verhoa ja huikata varovaisen tervehdyksen kaikille. Laskettu aika varmistui tänään ja se on 30.12. Taustailin joulukuisissa ja tammikuisissa tähän päivään saakka, kun ei ollut varmuutta siitä, että mihin porukkaan tulen kuulumaan :)

Raskaus on sujunut leppoisasti. Oireita ei ole pahemmin ollut. Virtsatulehdustakaan en ehtinyt huomaamaan, kun se jo jäi kiinni labroissa :)

Amarie /33/1./KYS
 
Tervetuloa taas uusille! :)

Pidetään vaan ketju aktiivisena sillä kaikki meistä eivät kuulu facebookkiin niinkuin en minäkään :)

Hyvää juhannusta myös kaikille tasapuolisesti! Nauttikaahan hyvästä ruuasta ja läheisistänne vaikkei säästä nyt pystykkään riemuitsemaan :)

Täällä vedellään tuota nestemäistä rautaa Ferronol nimeltään ja suosittelen sitä kaikille kellä rauta arvo heittää ja maha ei kestä tabletteja! On hyvän makuista ja hellävaraista tavaraa!

Mulla on nyt kuuria takana viikko, mutta huomasin tänään edelleen salilla treeneissä että henki ei kulje vieläkään tarpeeksi hyvin :/
Eilen meni zumba kuitenkin putkeen vaikka läähätinkin, mutta tänään crossarilla alkoi puuskuttamaan puolen tunnin jälkeen.
Raivostuttavaa! No jospa se siitä alkaa nousta pikkuhiljaa :) Muuten on olo vieläkin kuin ei olisikaan raskaana ja treenejäkin menee yksi päivässä plus palauttava lenkki iltaisin. Tehoja ja hypppyjä alan laskemaan alaspäin, kun vauva alkaa olla isompi koska niitä kohdun laskeumia ei halua kukaan itselleen aiheuttaa tahallaan. Näitä kauhutarinoita kuulee aina välillä.

Pahoinvoinnista kärsivät oletteko huomanneet, että ulkoilu helpottaisi oloa? Itse olen huomannut, että joka päivä on saatava tarpeeksi raitista ilmaa ulkoilun merkeissä tai muuten on pöhnässä pää ja kroppa, sama homma kahdessa viime raskaudessakin oli.

Dopleri sykenäytöllä hommattiin ekalle muksulle ja tänään kuunneltiin sillä poikien kanssa kuinka vauva "juttelee". Sykkeet siis saatiin kuuluviin ja olin yllättynyt kuinka kovaa ne kuuluivat n.7cm kokoiselta kaverilta ja mulla on vielä kohtu kallellaan taaksepäin ja istukka etuseinässä.

Nyt iltasatu puuhiin, voikaa hyvin ja nauttikaa masuistanne <3
 
Suosittelen muuten kaikille, mutta eritoten niille ketkä voi huonosti tai kärsii jostain vaivoista niin ottamaan liikunnan jossainmuodossa osaksi odotusta sillä sillä lähtee vaiva kuin vaiva ja keho, vauva ja mieli saavat siitä paljon hyvää :) Aloittaa voi ihan pienillä jutuilla hammasta purren ja pian huomaa pystyvänsä tekemään enemmän :)
 
Mulla liikkuminen provosoi pahaa oloa. Enkä tarkoita mitään rankkaa liikuntaa, vaan ihan ylipäätään liikkuminen. Samoin alkuraskaudessa hävisi fyysiset voimat ihan täysin. Esim. kävelyvauhti hiipui puoleen normaalista. Yksi syy mulla on varmasitkin se, etten pystynyt kuuteen viikkoon juomaan juuri mitään. Tämä sama on ollut kaikissa raskauksissa. Nyt kun pahoinvointi on alkanut helpottaa ja pystyn jo juomaankin ihan kunnon määriä, niin huomaa, että jaksaa taas paljon paremmin.

Keski -ja loppuraskaudessa olen pystynyt liikkumaan melko normaalisti, joskin liitoskivut on olleet aika kovat sen jälkeen. Kuitenkin radi on pakottanut liikkumaan kivuista huolimatta ja hyväähän se tekee. Synnytyksestä ainakin olen palautunut nopeasti, vaikka kakkosen jälkeen en ole ihan omaksi itsekseni itseäni tuntenutkaan. Siis fyysisesti.
 
Ärsyttää ku suurin osa siellä feisbuukissa niin tää menee sitten hiljaseks ja ei sitten itekkään tiedä miten pitäs täällä juttua yllä. Mä en oo ikinä ollu feisbuukissa ja en usko että sellasta tarviin vieläkään :unsure:..

Liinkunnasta: mä liikun joka päivä, lenkkeilen ja alkuraskaudessa jäi sali pois just pahan olon takii, mutta nyt oon jatkannu kotona kahvakuula ja painoja nostelelua ja mulla myös kuntopyörä että sillä ajelen myös :ROFLMAO:

Toisaaltaan ihanaa kun on viileää.. mun jalat turpoaa nilkoista paksuiks haloiksi vaa lasten kannalta inhan viileää, toivoovat lämmintä. Toivotaan että ensi kuussa olisi kuumia päiviäkin lähdemmehän kesäreissuun viikoksi :LOL:

HooKoo 16+5rv

muoks. Varasin yksityiseen ultraa itselleni maanantaiks, jaksaa ootella rakenneultraan :LOL: näillä viikoilla oon muittenkin odotuksen aikana käynny ultrassa ;) malttamaton kun oon.. :whistle:
 
Viimeksi muokattu:
Hello mammat! :)

Oma koti kullan kallis <3 Täällä juuri palattu anoppilasta juhannuksen vietosta ja nautitaan muksujen kanssa jäätelöstä, kun aurinkokin alkoi vihdoin paistaa(y) Jaksoihan se muuten sataakkin koko viikonlopun. Mekin ulkoiltiin kaksi päivää sadevehkeet päällä, kun ei näitä meidän kullannuppuja pysty pitämään sisällä edes puolta päivää ilman riehumista, niin paljon on sälleillä energiaa.

Selvisi samalla reissulla, että meidän talon remppa alkaa olla valmis, joten muuttopuuhat alkavat piakkoin. Mulla se tarkoittaa työmatkan pitenemistä tunnilla suuntaansa, joten mielummin olisin kyllä siirtänyt muuttoa äippäloman alkuun. Noh pääasia, että lapset pääsevät taas vapaasti omalle pihalle leikkimään ja minä pääsen eroon napureista :D

Kuinkas kaikilla meni juhannus ja pääsittekö ilman ruuhkia takaisin kotio?

Poikien äippä ja herra c 13+3
 

Yhteistyössä