***Joulutähdet 2005 Toukokuussa***

Lämmintä iltaa! Partsin mittari näyttää vielä 17 astetta, vaikka on jo varjossa.

oon täällä yksin muksujen kanssa kotona, ukko on Lahdessa messuilla. Meillä oli viime yönä kuuma sisällä ja ukkoa tais jännittää messut niin, että ukko omalla jännittämisellään piti myös mut ajoittain hereillä. :kieh:
Onneksi muksut nukkuivat melkein 8 asti. Ja päivä meni hulinalla ohi. Onneksi sain tytön yhden toisen äidin matkaan uimakoulun ajaksi, joten mun ei tarvinnut raahautua Samin kanssa puku-ja suihkutiloihin mukaan.
Vaan nyt on jo ipanat untenmailla (? ). Saas nähä kömpivätkö ensi yönä viekkuun.

Kohta on jo 2 viikkkoa tutitottumuutta takana ja sen tuloksena Sami jätti päikkärit pois ja tunkee sormia suuhun minkä kerkiää. :/

Ei meillä oikein ole ollut isi-kautta. Joskus vain isi kelpaa pukemaan vaatteita päälle. Meillä poju puuhailee isin kanssa sellaisia juttuja jotka vain tehdään isin kanssa. Esim. katselevat netistä erilasia työkone-,juna- ja puunkaato videopätkiä. Tai sitten porailevat tai muuten tekvät miesten juttuja kaksistaan. Äiti toki kelpaa ihailemaan viereen :LOL: .

Väreistä ja käsitteistä
. Aivan varmasti Sami tunnistaa mustan, mutta muut värit on hakusessa. Väittää sinistä punaiseksi tai toisinpäin. Toisinaan kyllä minusta tuntuu että Sami velmuilee jonkin verran, kun häneltä kysyy niitä.
Sami ei myöskään aina tunnu käsittävän jotain pitkiä ohjeita. Mutta lyhyet ja ytimekkät neuvot menee jakeluun esim. eilen kaupassa Sami osasi kääntyä vasempaan ja oikeaan pyydätteässä. Mútta esim. että jokin asia on Samin vasemmalla puolella. Ei sano pojulle mitään.

Tyttö osasi jo tässä iässä aika paljon enemmän kielellisiä asioita kuin Sami. Osasi värit, eriliaset paikkakäsitteet ja kuunteli jopa kaksi 4 satua peräjälkeen.

Sami ei taasen juuri kiinnosta kirjat. joskus Sami haluaa että luen jonkun tietyn sadun, mutta yleensä joudun lyhentämään sitä rankasti, koska Sami ei malta keskittyä kuuntelemaan.
Mutta toisaalta Samia kiinnostaa ne kaikki muut miehiset jutut, ruohonleikkurit, porakoneet jne.

Tänään tein itse asiassa havainnon hiekiksellä. Sami tietää että hiekkaa ei saa heitellä, mutta tekee sitä kuitenkin. Ei ilkeyttään, vaan siksi että se hiekkapöly on pojan mielestä savua
:whistle: .
 
iltoja

nyt vasta kerkesin pariinne =)

viime yö oli ihan syvältä :/ poika ei nukkunut ei sitten edi yhtään! omassa sängyssään huuti että Tatu ei kuulu omaan sänkyyn, vieressä ollessa höpötti että Tatu lämmittää äitin jalkoja ja käsiä ja nujusi ja potki minkä kerkesi :headwall:
mies sitten otti sen loppu yöstä toiselle puolelle että saisin vähän nukuttua kun töihin meno oli ja sinne se oli jollain aikaa sitten nukahtanut.. ja sitten tippui sängystä :ashamed: jno, ei kyllä ollut moksiskaan.

itellä koko päivän ollut ihan kaamee olo.. väsyttää ja päähän koskee ja kiitos kaikkien siitepölyjen.. tuntuu että pää turpoo pois paikaltaan..
nyt oon taas tyhmä kun univelkaa itelleni haalin mutta lähden serkun kans käymään muutamalla.. nyt tuntuu että pakko saada hiukan tuulettua ja ajatukset hiukan muualle.. oon ollut monta viikkoa tosi kireä ja huomaan että kun tulen kotiin niin joka asia ärsyttää :ashamed: että kai pitäis vähän rentoutua.

Tatu oli ihana päivällä kun kummitätin sylissä nujusi niin huuti yhtäkkiä että minä rakastankin äitiä! ja hyökkäsi kaulaan :heart: :D liikuttavaa!

Peppi kyseli isi kaudesta.. tatulla ja iskällä aina olleet ns. "rennommat" välit kun mulla ja tatulla.. tekeevät asiat paljon renommin ja omalla tavallaan.. ja mieluummin köllöttelee iskän sylkyssä iltaisin mutta mitään kovin kauheaa iskä vaihetta ei ole ollut vaikka toisinaan iskä osaa jonkun asian paremmin kuin äiti ja päin vastoin. olihan sitten se takertumis vaihe että äiti ei saanut näkyvistä hävitä hetkeksikään..
tuliaps pitkä sepustus :D :whistle:

Tatu ei paljon värejä osaa.. punainen ainut oikeestaan.. osa kyllä luetella eri värejä mut ei yhdistää.. nykyään kaikki on mustaa :whistle:

mitähän vielä piti.. no, kai tässä tärkeimmät..

Pepille vielä tsemppiä kovasti Rasmuksen unikouluun!! :hug: nyt kun jaksat niin helpottaa sitten kyllä!

Mites Katinka tänään jaksaa?

poika tuntuu tuhisevan joten jospa lähtisin tästä vaatteita ehtimään.
 

Tällaista eilen ihailtiin ensin ikkunasta ja sit mä kipasin pihalle ottamaan kuvan, harmi vaan ettei päässy ku 10-15m päähän ni kuva ei oikein onnistunu ku noita puita kasvaa tuossa rajalla..

Täällä ei uutta, ollaan asuttu pari päivää pihalla, mäkin eilen sitten kun kynnelle kykenin. pesin myös eilen 3koneellista pyykkiä ja astioita jonki verran..
suomen peli katottiin ja näin 6h nukkuneena on suorastaan krapula.
 
Huomenta. Vaikka johan tässä on 2,5h oltu hereillä...

Rasmuksen yö meni jo paremmin, heräs 3 kertaa ja nukahti aika nopeesti takaisin, kerran jouduttiin sylissä hyssyttelemään. Joonatan heräs jostain syystä 6 jälkeen, vaikka oli nukahtanut vasta 22.30 :eek: Eli mä oon nukkunut saman verran, kuin käpy, kolmella herätyksellä...

Smirge, harmi, kun Samilta on päikkärit jäänyt tutin jätön myötä. Miten jaksaa koko päivän, monelta menee illalla nukkumaan? Kuinka pitkiä yöunia nukkuu?

Danjuska: kiitos :hug: Millaista oli eilen?

käpy, me kattellaan tollaisia (parhaillaankin) vaan telkkarista ja pari kertaa vuodessa Korkeasaaressa... :whistle: Jos toi oli se, mitä ajattelin..

Mut me painutaan ulos taas :wave:

Minä ikävä ihminen kävin illalla kysymässä naapureilta, voisko musiikkia/laulamista laittaa vähn hiljemmalle, kun Joonatankaan ei siihen mölyyn nukahtanut :ashamed: Kello oli jo yli kymmenen. Kuului sing starin laulut ihan selvästi tänne meille, siis sanoja myöten, seinät melkeenpä tärisi... Kyllä mä ymmärrän, et sit haluaa pitää hauskaa, kun on vauvan saanut hoitoon, mut jos se vaikuttaa meidän lasten yöunille menoon/yöuniin niin käyn siitä kyl sit sanomassa :ashamed: Ystävällisiä olivat ja pyytelivät anteeksi, musiikki loppui saman tien. Olinko ihan kauhee? :ashamed:
 
Sunnuntaita ystäväiset! :wave:

Peppi: Meillä ei Joonaksella ole mitään isävaihetta ollut, mutta tietenkin on tilanteita, jolloin isi kelpaa paremmin :)
Kovasti jaksuja teille Rasmuksen unikouluun! :hug:

Kattinka: Vieläkös olet kotosalla, kun niin olet ahkeroinut? ;)

Danjuska: Ihana kuva yhteisössä teidän Vilistä :heart:
Olikos mukava ilta? :) Jaksamista! :hug:

Jellona: Joonas osasi tänään ainakin mustan, kun karkkeja söi =) Tosin sitten, kun pyysin tuomaan äitille punaisen karkin, niin toi mustan...et ehkäpä oli tuuria vaan :whistle:

Metku: Kiva, kun kävit kirjoittelemassa! :)

Ihania sanoja/sanontoja kyllä teidän lapsosillanne :D

Pepille vielä, että aivan oikein kyllä toimit! :wave:

Mies löysi tänään ulkoota meidän puulaatikon alta kuolleen pikkupupun, kun otti puita sisälle ja nenuun tuli mädäntynyt haju :x :'(

Nyt mies komensi mut ruuanlaittoon, joten kaipa tästä pikkuhiljaa on mentävä :whistle:

Mukavaa päivää kaikille! :wave:
 
Sami nukkuu semmoista 12 tuntia yössä. Ennen Sami nukkui 10 tunnin yöunet ja siihen n. 2 tunnin päikkärit. Samin täytyy olla sängyssä viim. puol yheksän, mutta mieluusti kasilta.
Onneksi Anu menee nukkumaan samaan aikaan.
Tämä äiti vaan tarttis sen "oman lepohetken" lounaan jälkeen. Onneksi on lastenpiirretyt keksitty :ashamed: Joskus Sami malttaa katsoa niitä, joskus ei.
Tulee piiitkä kesä kunhan tytön eskari loppuu :/

Kupolia kiristää jo valmiiksi ihan kivasti... :|
 
Huh hellettä! :D

Ihanaa kun on ollut lämmintä. Arttu vaeltelee sisään ja ulos miten haluaa, ja Vili perässä miten ovesta ehtii. Vappuna räsähdin miehelle, kun olin ite aattona Vilin kanssa hoitanu kauppahommat ja siivonnu kämpän, jotain oli laittamatta, ja ajattelin että oltais voitu laittaa yhdessä kun se tulee kaupasta, mutta herra aukas koffin heti kun autosta pääsi ulos. Ei siinä mitään, olis se yhdessä tehny vaikka kuinka sen tölkinkin kanssa, mutta mua ottaa aivoon se, että se tissuttelu pitää alottaa iltapäivästä.(Tämä juontaa juurensa piiiiitkälle taaksepäin, ei siis vaan tähän vappuun) En halua että pojat oppii siihen että kalja kuuluu ilman muuta joka viikonloppuun ja joka juhlaan. Kyllä sitä voi siis juoda niidenkin nähden, mutta.. no ehkä ymmärrätte. En ottanu ukkoa siivouksen loppuun mukaan, enkä vappupallo-ostoksille, ja sieltä kun tultiin, ei sillä näkynyt juomia missään koko vappuna! :eek: Tosin kun aattona pojat meni nukkumaan, me kateltiin telkkaa hetken mitään puhumatta ja se meni nukkumaan jo ennen kymppiä, ja samoin meni vappuiltakin. Että kumpi nyut parempi. Ja mä tunnen olevani ilonpilaaja.. :/ Ollaan näissä asioissa "vähän" erilaisesta kasvuympäristöstä, minkä saattaa huomata.. No pe-la olin poikien kanssa mummlassa ja serkuilla, sai ukko saunottaa kavereitaan.. :whistle:

Iso poika-juttuihin, Vili on sanonut olevansa iso poika nyt kun oli kipeä. Tähän asti on sanonut itteään Vili-vauvaksi! :eek: :LOL: Senkin sanoi siksi kun olis halunnut hoitoon, "en minä ole kipeä, minä olen iso poika". Mitähän hassuja sanoja sillä on.. Ne pitäs kirjottaa muistiin heti, muuten unohtuu. Popkorni on pokkommia, triangeli on tingalli, hih ja pepsodent on PIMPSOLENT :LOL: Muuten puhuu välillä tosi ison oloisesti, sanoo "autatko minua äiti kiltti" ja "hei! Minä sain hyvän ajatuksen!" mutta kun yritän opettaa pyytämään maitoa kauniisti, kysyn moneen kertaan miten pyydetään, niin kailottaa vaan että MAITUAAA. Sit kun yritän sanoa malliksi että sano "saanko maitoa", niin vastaa SAAN!!! Leveällä hymyllä, raukka pieni.. Värit osaa lähes kaikki, ihanaa ettei ole värisokea, Tomi on ja mulla on suvussa, joten on pieni ihme ettei kumpikaan pojista ole! Ja äitin poika on enimmäkseen.

Mutta nyt piha kutsuu, meillä on puusouvia kans edessä, ukkonen lähti hakemaan vesuria KingKongista, meiltä kaatuu kolme puuta pihasta varjostamasta. Jee jee.

:wave:
 
PEPPI meillä ei ole ollu suurta isi vaihetta, ainaskaan vielä, usein kyllä ekana isiä huutaa niin kuin viime yönä mut äiti kelpaa yhtähyvin. Isi kyllä leikkii enemmän kun osaa noita poikien juttuja, mun kanssa saavat olla arkisin paljon niin iltaisin ja viikonloppuisin isi on in.
Atte hyvin tietää että jos on nälkä tulee kertoo sen mulle, jos taas ulkona pörrää kärpänen (joita pelkää) niin sit isi auttaa :D
Niin ja isi lukee iltasadun yleensä mut just siitä syystä kun on päivät töissä.
Saa nähdä miten on vuoden päästä Veetin kohdalla, nyt on ainaskin äidin perään.

Täällä jyrisi eilen ukkonen mutta ei tullu päälle, äsken satoi hiukan vettä ja sitä enen jyrisi.

Oltiin koko aamu pihalla ja Atte ei millään meinannu tulla sisään, nyt nukkunu jo reilu 2h, mukavasti ulkona oleminen väsyttää :) noh kunhan herää nii mennään takas piha hommiin, tänään olis tarkoitus laittaa siemenet ja potut maahan.

METKU kiva kuulla teistä :hug: Millainen pyörä Atella on? meillä ei ole vielä polkemista hiffattu. Onkos sulla kesällä lomaa? Me liikutaan heinäkuussa taas ympäri suomea, ajattelin että nyt oltas pitempään siellä suunnalla, ainaskin yks yö.

LILLUKKA Onnihan osaa hienosti värejä! meillä osataan liikennevalojen värit ja musta :D

HAUSKOJA SANOJA: makarooni oli makinono, lentokone oli lentokoppeli, ksylitoli tabletti oli kikkutapetti. muuta en nyt muista nyt melkeimpä sanoo kaiki sanat lähes oikein, nopeesti oppii sanoja ja lausumaan ne oikein.

mut nyt pitää mennä herättää Atte muuten ei illalla uni maistu

hyvää alkavaa viikkoa, moikkis :wave:
 
Ihana päivä ollut. Oltiin kaveriperheen kanssa Korkeasaaressa poikien päikkäreiden jälkeen -TAAS :D Kiva oli siellä pyöriä, ainoa vaan et Rasmus huusi aika kivasti, olis halunnut pois rattaisa, mut siitä ei tuu mitään, kun ihan väärään suuntaan aina menee...

Ollaan oltu koko päivä ulkona, lukuunottamatta päiväunia, jospa pojille maistuis kans hyvn uni ens yönä...

Kiitos kaikille poika-isi vastauksista, edelleen :flower:

Niiskuneiti: Kiitos :hug: Voi pikkupupu parkaa... :(

Smirge: :hug:

Hannamarille kans :hug:

Tigru: Minkäs ikäinen se Veeti nyt onkaan, kuinka monta kuukautta? :ashamed:

Pojat on suihkussa, ollaan käyty siellä nyt joka aamu ja ilta... Iltaisin ovat niiin likaisia et melkeinpä pakko siellä käydä peseytymässä.

Mut nyt huudeltiin avuksi :wave:
 
iltoja

eilis ilta meni oikein mukavasti ja oli tosi ihanaa päästä tuulettumaan =) kiitos kysymästä Peppi ja Niiskuneiti =)
tänään oli kyllä kova väsy ja päätäkin hieman jomotti mutta ollaan koko päivä oltu ulkona ja jo heti aamusta kun herättiin niin pian istuttiinkin Tatun kans jo hiekkalaatikolla.
Mies ihanuus antoi nukkua ja vedin unta kymmeneen asti :D olivat jo sillävälin käyneet Tatun kanssa pyörälenkillä.

Tosi hyvin osaa jo Tatu ajaa pyörällä.. ainut vaan että jos huomio kiinnittyy johonkin muualle niin sinne päin lähtee sitten myös pyörä :whistle: mutta eipä tartte tasasella oikeestaan kun vaan olla koko ajan valppaana ja valmiina tarttumaan työntöaisaan. muuten polkee ite.
Ja päivällä hoputti äiskän myös pyörälenkille :D halusi joutsenia joelle katsomaan ja sano että lähdetään isolla pyörällä.. kävin sitten polkemassa pojan kans pienen lenkin.

Kuuma on ollut ja meillä on viltti ollut pihalla jossa istuskeltu ja pojan kanssa touhuiltu. illasta paistettiin lettuja ja Tatu söi ihan tajuttoman monta lettua :p

Tintalle
:hug: missä kunnossa selkä nyt? onko yhtään parempana?

Peppi:
Voi olis ihanaa joskus päästä korkeasaaressa käymään =)
meillä kans Tatu käytettävä joka ilta pesulla.. on illasta jo niin kamalan hikinen ja likainen että ei tosikaan B)

Hannamari: Meillä akns joku aika sitten maitoa "pyydettiin" huutamalla lissää maitoo!!!
mutta nyt on opeteltu pyytämään ja usein kysyykin (myös monessa muussa asiassa), että saisinko Mutta osaa myös yrittää saada oman tahtonsa läpi kysymällä ja painottamalla monta kertaa että saisinko.. vaikka kuinka olisi asia joka on kielletty tms.. ja sitten toisinaan hassuttelee pöydässä ja möreällä äännellä kähisee että lissää maitoo!

Meillä tuo pentu harventaa Roope raukan turkin kokonaan :eek: roikkuu toisessa kiinni ja aina ihan hirveitä karvatupsuja suussa sitten.. välillä pitää minun jo komentaa kun näyttää että Roope ei jaksa/tykkää kun pentu kimpussa mutta ei kehtaa komentaakkaaan.

Vauhtia on pentuun tullut hurjasti lisää kun on ulkona mukana koko ajan ja siellä touhuilee. Välillä kaivaa Tatun kanssa jotain hiekkalaatikolla :D hassun näköistä touhua ja ihanaa seurattavaa!

taidanpa velä mennä hiukan herkuttelemaan.. Tatu sai oman jäätelöannoksensa kermavaahdon kera jo aikasemmin ja nyt on minun vuoro :D :whistle:
 
Hei kaikille!

Jos nyt ehtis kirjoittelemaan, mies yövuorossa, eikä uni vielä tule, kun jääny vähän yövuororytmit päälle, eilen aamulla loppui mun yövuorot. Ja kiireiset olikin, siis joutui oikeasti juoksemaan töissä :eek: ei sentään koko yötä, mutta jatkuvasti jotain pientä puuhastelua =)

Aivan ihanat ilmat täälläkin ollut, ulkona ollaan oltu. Käytiin Pelle Hermannin leikkipuistossa (iso puisto) ja tivolissa, mikä oli täällä viimeistä päivää. Lotta ja Otto oli aivan innoissaan karuselleissa ja pomppulinnassa ym. Sitten syötiin eväitä nurmikolla ja oli ihanan kesäinen olo :D Toivottavasti nyt jatkuis vielä lämpimänä ilmat, menen vasta ke töihin. Ke meillä onkin se ammattiyhdistyksen järjestämä stand up-ilta, minkä mä juonnan... pikkuhiljaa rupeaa jännittämään, vaikka enhän mä siellä missään pääosassa ole :LOL: 3 koomikkoa esiintyy, toivottavasti en kaatuile tai sekoile sanoissani, ettei musta tule sitä neljättä ;) Huomenna pääsen parturiin, olenkin viimeks käyny tammikuun alussa :eek: että korkea aikakin jo. Itse olen kyllä värjäilly ja nyt on aikalailla musta pää, vaikka tummanruskea purkissa luki. Meen nyt eri parturille, kun kyllästyin siihen, että aina tuntui, ettei ole sellainen, mistä puhuin... katotaan, miten nyt käy.

Danjuska kylläpä Tatu ajaa jo hyvin pyörällä!! Meillä ei Otolla edes jalat yllä kunnolla polkimille. No, jospa kesän mittaan kasvais, niin olis helpompi. Tykkää kanssa kovasti istua pyörän takana.

Hassuista sanoista on ollut puhetta, tosi hauskoja ollut kaikilla. Koitin oikein muistella, mutta Otolla ei ole tainnut olla mitään hyviä väännöksiä.

Otto on aina ollut aikalailla äidin kulta, vieläkin sanoo niin, jos kysytään, että kenen poika olet :heart: Nyt kyllä selvästi on alkanut viihtyä iskän kanssa miesten touhuissa ihan erilailla kuin ennen. Samoin mun porukoilla kulkisi vaan koko ajan pappan perässä ja istuisi traktorin hytissä =) Tuntuu kyllä, että Otolle kelpaa paremmin isäkin lohduttajaksi, kun loukkaa, mitä Lotalle aikoinaan ja vieläkin, äidin pikku kylkikasvain oikein :heart:

Ottokin haluaa olla iso poika, ja puhuu, ketkä kaikki tarhassa on isoja poikia ja ketkä ei :D tyttöjen kanssa ei kait siellä leiki lainkaan. Ei ollutkaan nyt viime viikolla ollenkaan tarhassa, kun oltiin kipeinä. Ke menee ja tänään jo puhuttiin siitä, niin Otto totesi, että "menen tarhaan, se on kivaa =) "

Väreistä tunnistaa mustan (isän auto), harmaan (äidin auto), punaisen (pappan auto), keltaisen ja sinisen. Ja oranssin, yhtenä päivänä hoki koko ajan, että otan tuon oranssin palikan. Osaa kans juksailla, justiin pappalle sanoi, että pappan pakettiauto on keltainen ja nauroi päälle =)

Nyt kokeilemaan, josko uni tulis. Kesäistä ensi viikkoa kaikille =)
 
Huomenta.

Joonatanille tuli uni ilallla aika nopeasti (siis Jontulle nopeasti...). Rasmus sitten kehitti äänensä aamuyöstä niiiin käheäksi, että olin ihan varma et nyt sille tulee TAAS kurkunpääntulehdus :eek: Ei sillä kyl mitään nuhaa ole ollut, mut ihan samalta kuulosti. Pakko sille oli antaa 6 aikaan tilkka vettä nokkamukista... Torkkuen ja vähän väliä heräillen nukkui melkein 7 asti. Ite oon ollu siitä vajaasta 6 hereillä...

Samilla alkoi tänään kesätyö, meillä vähän niinkuin vaihtui työajat, mä meen töihin sit kun se pääsee, toivottavasti suht aikaisin, ei kauhean paljon puolen päivän jälkeen.. Ainakaan kesä-heinäkuussa, saattaa päästä jo aamulla kotiin.

Danjuska: Oon ihan unohtanut kommentoisa, mä kyllä heti kävin kattomassa teidän Vilin kuvaa ja aivan huippusuloinen oli!! :heart: Olitpas sä reipas eilen, vaikka olitkin väsynyt =)

Siru: Kiva, kun kävit kirjoittelemassa :hug: Tuli vaan yhtäkkiä mieleen, et oonko mä vastannut sun viimeisimpään yv:hen? :ashamed: Meillä kun Jontulta kysyy, että kenen rakas olet niin vastaa aina: mummun aka :) Sit kun kysyy et kenen muun niin: äitin aka :heart: Kolmantena tulee sit isi, vaikka onkin niin isin poikaa :whistle: :D

Meillä kans opetellaan tota saisinko, antaisitko -systeemiä, kun usein se haluaminen jo alkaa sillä kinuamisella, mitään selvää ei saa, kamala vinkuminen vaan kuuluu, yritä siinä sit ymmärtää, et mitä just sillä hetkellä haluaa :whistle: Täytyy sit aina muistuttaa, että isot pojat osaavat puhua ja pyytää nätisti ;) Äiti autatko on kans aika kovasti käytössä :D Tai sit lyhyemmin: APUA :LOL:

Toivottavasti toi Rasmus ei nyt tulis taas kipeäksi :( Se oli eilen ihan hirveen kiukkuinen, mietin jo, et varmaan taas tulee, johan meillä on viikko oltu taas terveinä :kieh: Ruoka ei maistu YHTÄÄN! Voi olla, että hampaita on tulossa (sillä kun ei oo ku vasta noi 4kpl), mut ei anna suuhun kattoa niin vaikea sanoa. Täytyy mennä pojan seuraksi, kun kiukku meinaa taas nostaa päätään...

Rasmusta ei nykyään saa edes syöttää... Mut paremmin tai enemmän se syö, jos saa vaan ite syödä :) Aika sotkustahan toi on ;)
 
Oli ihan pakko tulla kertomaan, kun tuli mieleen, noista hauskoista sanoista edelleen. Eli Joonatan sanoo ketsuppia pepaksi :D :LOL: En oikein tiiä, miten se on sen noin vääntäny :whistle:

Meillä ollu ihan vaan kotipäivä. Oon siivoillut aika paljon, oltais muuten hukuttu.. Ollaan oltu niin vähän kotona nyt et ei oo oikein muutamaan päivään siivoiltu.

Tulkaa muutkin kirjoittelemaan vai onks kaikki ulkona??
 
Heips!

Tänään meillä on kotipäivä. Käytiin ap Matten kanssa siellä allergialääkärillä. Maitoa jatketaan ihan normaalisti ja kanamuna altistetaan, kunhan saadaan aika. Eli jossain vaiheessa kesää. Astmalääkitystäkin vähennettiin. Hyviä kuulumisia siis sieltä. Hauskasti Matte oli tosi kiltti ja availi suuta käskystä ja jopa kysyi, että kuunnellaanko vatsaa (siis keuhkoja)!! Vähän siis harjoiteltiin eilen, ettei tule lääkärillä sitten jotain uhmakohtausta. Kovin ylpeenä sitten kantoi kotiinsa uuden muumi-tarran. :)

Ilmoitin sitten tänään myös hoitoon, että Matte lopettaa hoidossa elokuun lopussa. Mulla alkaa äitiysloma puolessa välissä elokuuta, joten ajattelin, et ne vikat pari viikkoa Matte vois käydä muutamana päivänä vielä, ettei tuu töks-lähtö. Ja saan sitten itsekin vielä jotain ehkä puuhailtua. Ajattelin, että käytän mielummin sen hoitoon menevän rahan vuokran korotukseen, jotta saadaan parempi asunto. Vähän kun stressaa tää meidän kaksion riittävyys syksyllä. Onneksi ainakin Turussa on ihan hyvin puistoja (siis mihin saa viedä), MLL:n kerhoja ja seurakunnan kerhoja. Eiköhän sieltä jotain ohjelmaa Mattellekin sitten löydy.

Peppi, meillä Matiaksella ei ole ollut vielä mitään isä-vaihetta. Kummatkin kelpaa, mut usein äiti on parempi vaihtoehto. Jos kavereita kysyy, niin minä ja mun sisko ollaan ainoita, jotka hän kavereikseen luokittelee. En tiedä miksi. Isä kelpaa parhaiten kuitenkin riehumisleikkeihin, joten sitä ne yhdessä sitten harrastaa.

Hassuista sanoista... ei oikein tule mitään mieleen, kun ne on kaikki vähän koomisia. Uusin on ehkä Patemies, eli Postimies Pate. Ja sitten lattialta voi joskus löytää blamblien, josta meillä eikä hoitotädilla ole mitään hajuakaan mikä se on. Ja siis kyse on ilmeisesti jostain mielikuvitusjutusta, koska se on aina missä vaan lattialla/maassa ja sen voi ottaa käteen. Akkor on meillä traktori ja kun kotiin tullaan on se aina omatalo. Kyllähän niitä riittää, jos vaan oikein miettii.

Väreistäkin on ollut juttua. Meillä Matte sanoo kaikkia värejä vihreäksi. On kyllä kiinnostunut, mutta ei jaksa kuitenkaan harjoitella. Ehkä se on vähän vaikeeta, kun on kaksi kieltä. No en mä kyllä vielä siltä sitä taitoa odotakaan.

Pyytämistä Matias ei osaa myöskään. Joskus sanoo, että ANTAA, mutta useinmiten tulee jotain ihme vikinää tai kiljumista. Kiitos sanoo kuitenkin melkein joka kerta, kun jotain saa ja myöskin kun itse antaa.

Olikos se Metkun Atte, joka jo pyöräilee. Niin Mattekin. Ihan perus 12-tuumainen lastenpyörä, jossa on apupyörät ja työntötanko. Jalat yltää just ja just polkimille, mutta pääsee tasaisella ihan hyvin itse jo eteenpäin. Siis sen verran mitä jaksaa. Pitkä pinna ei kuitenkaan ole, että useinmiten haluaa pyöräreissulla myös kävellä...

Mitä Kattinkalle kuuluu? Ja Unettomalle?

Tänään on mulla vielä "laiskapäivä", sit oliskin 4 opparin viimeistelypäivää jäljellä. Huomenna meen vielä piirtämään tekniset kuvat koululle ja sit torstaina pitäis työn olla 99% valmis. Jaiks.

No niin, nyt tais Matte nukahtaa, joten menen itsekin päikkäreille.
Aurinkoista viikkoa kaikille!
-k- (21+2)
 
jokohan ehtis tännekkin. on ollu touhukas aamu, ja mitään en oo saanu tehtyä.
Poika nukkuu sohvalla, no onneks ite sain nukkuu myöhälle.

Missä katinka on?? mä kämmin taas eilen ompelun kanssa, hitto nuoi napit saa oikeesti kuulan jumiin, mut jos tänään sais tuon toisen paidan tehtyä. sit ois housut, paidat ja mekot valmiit, ei tarviis ku ne hatut miettiä enää.

täällä on kylmä ja harmaa keli, välillä ripsii vettä, tuulee pohjosesta ja mittari näyttää +8..
 
Maanantaita :)

Kauhee päänsärky taas häirii mun viikon alkua :/
Nukuttiin tänään puoli kymmeneen,ihanaa :D
Tosin koululaisen kanssa heräsin tietty tunniks ;)

Naapurin lapset tuli meille hetkeks hoitoon puolen päivän jälkeen,oltiin sit pihalla muutama tunti,kauhee tuuli vaan käy ja on aika kolea ilma :x

Pepille jaksamista tuon Rasmuksen unikoulun kanssa :hug:
Danjuska:Selkä on jo ihan kunnossa,tarttis vaan opetella nostamaan oikein,aina nostan kaikkea ihan väärin ja sit napsahtaa tietty selkä :/
Käpy:Ihana hilvi :D
Oskari vaan aina juttelee jos nähdään peuroja(niitä näkee täällä päivittäin)että Oskari ammutti hilven :D
Se on jo kova mettämies ;)
Niiskuneiti:Voi pikkuista pupua :/ :hug:

Piha alkaa olla jo suht kunnossa,ne kaikki mun suuret suunnitelmat kukkien laitosta tosin saa jäädä,niinkuin taisin jo puhuakin niin en jaksa kokoajan Oskaria kytätä ettei poimi niitä kaikkia,puita ollaan istutettu muutamia ja kesäkukkia sit ostan jossainvaiheessa ihan noihin ruukkuihin ja laatikoihin,tietty orvokkeja vois laittaa ihan tuohon maahankin,eikö voiskin?
Me ollaan ihan hulluja tuon grillaamisen kanssa,heti vapusta aloitetaan :p
Nyt ollaan grillattu jo monta kertaa :D
Tänään kyl teen ihan normiruokaa(lue hernerokkaa) ;)

Jaahans,jos lähtis kahville :wave:
 
Täällä mää oon. En vaan oo jaksanu kirjottaa. Lääkärillä kävin tänään. Vauvoilla kaikki hyvin kasvu vaan on hidastunu, mut niinhän se oli Otonkin kanssa. Jotain mun kropassa tapahtuu, et loppumetreillä kasvu jumittuu. Liikkuvat kuitenkin vilkkaasti ja lääkäri oli sitä mieltä, että syntyneen sikiøn ikä ratkaisee, eikä koko. Ens tiistaina uudestaan sitä kasvua tarkkailemaan. Alle 2 kiloisiksi jäävät aika varmasti, vaikka menis lasketun seuduille.

Mummo opetti otolle värit kun oltiin suomessa. Onnistuu molemmilla kielillä, mutta vieraampien kanssa alkaa pelleilemään ja sanoo värit ensin väärin. Vaaleanpunainen vielä puuttuu.

Pyørällä polkeminen ei vielä onnistu, istuu laiskana kun vedetään.

Lepään ihan hetken ja sit ulos ihan lääkärin luvalla saa olla liikkeellä.

Halaus kaikille.

T: Katinkka 33+6
 
heips pikaisesti

Kattinka: Kiva kun jaksoit kuulumisia kirjotella! :hug:

Peppi: Toivottavasti rasmus ei kippeksi tulisi.
Meillä Tatulle annettiin lusikka käteen puolen vuoden iässä ja sottaista oli mutta hyvin viihtyi pöydässä kun sai tolskata :LOL:

galleriassa muuten vilistä yksi kuva ja Tatusta vappu aaton iltana otetti kun vesi-ilmapalloja heitteli.. oli ihan sika kivaa pojalla :D

nyt en muista mitä muuta piti.. täytyy rientää alakertaan niin aletaan minun päätä värjäämään ennen peliä
 
Katinka, mietinki tuossa mitä sulle kuuluu, jännittää koska tulee vauva kuulumisia!

Täällä on taas semmonen keli et oksat pois ja osa latvaa, tuulee ja sataa, mitäpä muutakaan ku lunta. päikkäreitä en saanu nukkuu ku poika sammu sohvalle, käytiin sit illasta kaverin luona.. päätä särkee ja väsyttää mut jos tuota suomen peliä jaksas ees vähän kattoa.
 
Heippa vielä!

Laitoin yv:tä Kattinkalle ja Pepille, Peppi, olit siis vastaillut :wave:

Mies on yövuorossa ja lapset nukkumassa. Itselle ei uni tule vielä, vaikka väsyttäiskin. Koska näihin miehen yövuoroihin tottuis... ei kait koskaan. Katoin just Oton tarhapäivät toukokuussa, niin samalla laskin, että meillä on miehen kanssa oikein 2 vapaapäivää samaan aikaan. Toinen on 31.5., jolloin mun kummitytön lakkiaiset Espoossa. Toinen tais olla viikolla joku päivä.

Tukasta tuli sellainen, kuin toivoinkin. Parturi vaikutti oikein mukavalta tyypiltä, tosi puhelias oli, eikä jutun aiheet loppuneet kesken meiltä. Oton otinkin mukaan sinne, kun heräsi juuri päikkäreiltä, kun olin lähtöä tekemässä ja itki kovasti. Mies nukkui yövuoron jälkeen ja oli tosi väsynyt, niin sanoin Otolle, että jos osaat olla oikein nätisti siellä, niin saat tulla mukaan. Ja hänhän oli kuin enkeli :heart: söi eväitään, banaania ja leipää ja tutki mun kassin sisältöä. Sai palkinnoksi pillimehun. Käytiin kaupungilla ja ostettiin Otolle sukkia ja sellainen "pappalakki", mitä reteenä esitteli Lotalle ja isälle kotona :)

Danjuska tosi suloinen teidän Vili :)

Tinttamooses voi sun päänsärkyä :| Mistä tulikin mieleen, että hyvä, ettei niissä Emmin pääkuvissa ollut mitään erikoista. Vaikka tietysti migreenikin on ihan kauhea vaiva.

Nyt kokeilemaan, josko uni tulisi. Toivottavasti huomenna olis lämpimämpi ilma, vaikka eipä taida olla. Tänään paistoi aurinko ihanasti, mutta kova tuuli kävi, niinku usein täällä rannikolla.
 
Öitä!

alkoi vaihteeksi yövuoroputki, 3 yötä olis nyt. ja sit alkaa viikon loma. jee. :wave: :D hiukanko minä odotan sitä.
Vapusta asti oon ollu töissä tai sillo lauantaina oli vapaa, mut muuten sit pihalla vietetty kaikki aika niin ei ole tänne ehtinyt muuta kuin lukemaan. kiva kun olette niin paljon kirjoitelleet niin on lukemista taas. =)
Aleksi lähtee huomenna mummon kanssa Ouluun ajelee, tulevat sitten torstai-iltana takaisin. me touhutaan jotain kolmistaan. Mikkis on tietty päivät hoidossa kun minä nukun ja mies töissä. iltaisin toivottavasti saadaan ulkoilla. käydään ainakin pyöräilemässä yhdessä. tehdään mitä mieleen juolahtaa. Toiovottavasti mikkis ei saa uhmakohtauksia niin onnistuis hommat mukavasti. ja sais nauttii meidän huomiosta. :)
torstaina meinasin siivota kunnolla niin saa sitten rauhassa lomailla.

peppi, toivottavasti rasmus ei nyt tuu kipeäksi. jaksuja unikouluun kovasti paljon. :hug: :hug:

kattinka, hienoa että edelleen kaikki kunnossa masukeilla. :) jaksuja. :hug: kirjoittelehan taas päivällä.

siru, meillä mikkis ei millään jaksais vaan tonkia laukkua ja syödä kaikkea sillä aikaa että mie kampaajalla olisin. kyllä on otto rauhallinen poika. :) mikkis olis tyhjentänyt kampaajan kaikki purkit ja purnukat sekä käyny kurkkimassa joka hiivatin jutun.

hannamari, :hug: vapun takia ja muutenkin. niin ja meillä on pääasia tuossa ruuan lisää pyytämisessä että silloin kun jotain haluaa niin sitä ei tarvii huutaa vaan sanoo rauhallisella äänellä niin onnistuu. kyllä me aina välillä yritetään että sanois saisinko tai antaisitko mut aika onnetonta. ja mikkis muistaa joka välissä kiittää ja olla jotenkin niin peruskohtelias. suloinen. :heart:

danjuska, hienosti osaa tatu pyöräilyn. meillä mikkis jarruttaa vaan.

mua hiukan väsyttää ja runopuoni on tukossa.... :attn: joutu tuossa alkuyöstä hiukan töppöstä toisen eteen laittamaan..onneksi sain päivällä nukuttua pari tuntia sillo kun mikkis nukku ja aleksille laitoin videon. onneksi aleksi suostuu touhuilee itekseen, yleensä aina sit askartelee kaikennäköistä kun video on loppunut. :)

tinttamooses, jaksuja selän kanssa ja opettelahan niitä oikeita nostotekniikoita vaan, helpottaa kummasti. :hug: juu ja eiköhän niitä orvokeitä tosiaan luulis voivan laittaa sinne pihalle nyt jo.

nyt miä käyn oikaisee hetkeksi ihteni...palailen viimeistään ensi yönä... :wave:
 
oli ihan pakko tulla sanomaan että käykääs galleriassa kattomassa vielä yks kuva minkä mies sinne lisäsi.. :LOL: voi jestas että säihkähdin kun näin tuon kuvan illalla.. luulin että Roope oikeesti seonnut mutta se onkin otettu leikin tiimellyksessä jossa Vili tarras Roopen kieleen kiinni ja Roope näytti hampaitaan.. Mutta on kyllä tosi julman näköinen kuva.. kamera napsahtanut oikeella hetkellä :LOL:

Toivottavasti Jellona saat nukuttua hyvin nyt päivällä!

Mites Peppi teidän yö meni??

Nyt pitää alkaa töihin lähteä! :wave:
 
Tuli vietettyä aamupäivä terveyskeskuksessa... Piti viedä Rasmukselta taas pissanäyte -kontrolli. Nähtiin siellä meijän neuvolantätikin, mä niin tykkään siitä :heart: :D

Käytiin eilen ostamassa Prismasta Joonatanille kolmipyöräinen, missä on toi työntökahva, poika oli kyllä niiiin ylpeä ja onnellinen pyörästään :)

Meillä oli aamulla taas puolentunnin kiukku/raivokohtaus, kun ei isi ollutkaan kotona :kieh:

Kaizalle tsempit opparin loppurutistukseen!

Tintta: :hug:

Katinka mitäs teidän tähän päivään kuuluu? :)

Danjuska, et viittis taas kertoa sitä sun gallerianikkiä? :ashamed: Tai linkitä suoraan se osoite tänne! :) Niin joo, kiitos kysymästä.. Rasmus heräsi aamuyöstä ja jonkun aikaa sitä taas sai nukuttaa takaisin, mut sit heräsikin aamulla vasta 7.30 ja siksi sillon ku Joonatan rupesi raivoamaan :D

siru, laitapa kuvaa uusista hiuksista, vaikka facebookkiin :D Vastailen sulle paremmalla ajalla :hug:

jellona kiitos :hug: Jaksamisia sulle taas valvomiseen!

Tässä viikonlopun puistokuva Rasmuksesta:http://irc-galleria.net/view.php?nick=Peppi32&image_id=81021144

Ja tässä Joonatanista:http://irc-galleria.net/view.php?nick=Peppi32&image_id=81021367

Semmosia.. Mut ny Joonatan haluaa kaakoa :whistle: :wave: Ei enää niin nätisti pyydä vaan huutaa pää punaisena: ÄITI ANNA KAAKAOO |O :D

Koivunkävylle vielä lähettelen :hug:

Jokohan Uneton tyttöineen ovat muuttaneet?? Olis kiva saada uusi osoite :wave:
 
Hauskoista sanoista posteljooni on miedän pojalla postimooni. Mutta muuten poju puhuu aika oikein, vaikkakin tietysti pikkulasten kielellä. R sorahtaa tosi hienosti.

Sami kumma kyllä nukkui eilen päikyt. Sain sen tunnin "taivuttelun" jälkeen nukahtamaan mun viekkuun. Mut en mä itse saanut nukkua.

Kävyllä tiedossa luminen juhannus. Pitäiskö ottaa lumikengät mukaan jos tullaan kylään?

;) :LOL:
 

Yhteistyössä