Juuri tiedon saanut kaksosten odottaja,IHANAA!

Ihana kuulla, kun toisilla menee raskausaika hyvin kaksosuudesta huolimatta :) Itsellekin tulee hieman positiivisempi olo..

Eilinen meni vähän maissa: Ottivat ennenaikaisesta synnytyksestä kertovan testin (http://www.steripolar.fi/gynekologia-ja-obstetriikka/obstetriikka/sikioen-fibronektiini-testi), joka oli positiivinen :( Enteilee siis mahdollista (ei varmaa!) synnytystä 7-10 päivän sisällä. Sain eilen myös ensimmäisen satsin kortisonia varmuuden vuoksi ja aloitettiin iv-antibiootti.
 
Voi Leonor, tuo on varmasti hirveän pelottava tilanne. Toivon jaksamista, niin henkistä kuin fyysistäkin. Onneksi tilannettasi seurataan jatkuvasti. Voimia ja jaksamista, toivotaan että vaara pyyhältää ohitsesi ja saat vielä muutaman lisäviikon. :hug:

Kiitos kokemustenne jakamisesta koskien kaksosten liikkeitä. Helpottaa kuulla, että muilla on ollut samanlaisia kokemuksia ja molempien liikkeet alkaneet tuntumaan sitten isommilla viikoilla.

Onko täällä muita jotka ovat jo täysin kyllästyneitä raskaanaoloon? Vauvoja kohtaan ajatukseni ovat lämpimiä, mutta tämä raskaus..... aarrgghh. Olen jälleen sairauslomalla (ehdinhän olla töissä jopa 3 päivää!). Supistelee jatkuvasti ja särkyjä on vaikka missä. Ja eilen huomasin elämäni ensimmäisen suonikohjun -ihanaa! Tuntuu siltä, että valitan jatkuvasti etenkin miehelle tätä tukalaa oloa ja se valitus kyllä pistää omankin mielen matalaksi. Tänään yritän oikein tietoisesti nauttia päivästä ja tehdä vain kivoja hyvänmielen-juttuja (ajelin säärikarvat, laitoin hienoa (piheyksissäni joulusta saakka säästelemääni kallista) voidetta iholle, föönäsin hiukset ja meikkasin, kohta jatkan virkkaustyötä tai lueskelen jotain helppoa.). Jatkuva märiseminen on niin ankeuttavaa.

Voimia ja jaksamista siskot!

Mamis rv23+1
 
  • Tykkää
Reactions: Nicci
leonor paljon positiivisia ajatuksia sinulle ja vauvoille, toivotaan lisää viikkoja, päiviä ja tunteja. Onneksi tuo testi nyt ei mitenkään välttämättä tarkoita että synnytys käynnistyisi. Olet siis varmaan nyt siariaalssa? Saat varmasti parhaan mahdollisen hoidon, kuten vauvat myös. ja pidetään kaikki sormet ja varpaast ristissä että vauvat päättää vielä pysyä mahassa!:hug:
 
Leonor, koittakaahan pysyä kasassa vielä vähän aikaa! Onneksi viikkoja on jo melko hyvin kuitenkin.

Minä jäin nyt töistä pois. Tänään ensimmäinen sairaslomapäivä ja pallo on ihan hukassa! Tuntuu vähän lusmuilulta kun ei varsinaisesti ole sairas... Mutta pitää pitää mielessä että tämä on vauvojen (ja minun) parhaaksi.

Olen muuten tykännyt tosi paljon noista Hartanin rattaista. Onhan ne isot kun vertaa normivaunuihin, mutta pitäähän kyytiin mahtua kaksi :)

Enna ja tytöt 23+4
 
Leonorille kamalasti kauheasti voimia et pienet pysyis kyydissä viel jonkin aikaa. Ovatko kertoneet painoarvion paljonko pienet painaa? Pidän peukkuja kovasti pystys päivällä niinkuin yöllläkin et vielä pääsisit pitkälle.
Mamis kysyi et onko joku joks olisi kyllästynyt omaan raskaana oloon. Täällä on yksi,täytyy myöntää. Oikeastaan tämän viikon alussa tuli tämä tunne. Olo on todella valtava, mut sit olen muistuttanut itseäni et kyl tämä vielä jonain päivänä loppuu ja sitä palkintoa odotellessa. Nyt ku alkaa näyttää siltä ettei kohta täältä neljän seinän sisältä pitkälle pääse,olen lohduttautunut ajatuksella et tää on kyl lyhyt aika omaan elämään verrattavissa. Todella lyhyt "elinkautinen":LOL:. Mut onneksi on tämä netti ja tää pino vertaistukea.Olisin ollut monta kertaa hukassa itseni kanssa jos tätä ei olisi.:hug:
Viime yö meni taas sohvalla yrittäen löytää asentoa jossa sais edes hieman nukuttua.Tänään pojan ope kertoi siskonsa nukkuneen säkkituolin kera loppuvaiheen.Täytyy kenties ens yönä koettaa.

Mutta kyl tänään tuntui hyvälle ku isännän kaa siivottiin.isäntä huhki hiki päässä ja homma ku saatiin päätökseen kysy et kuinka sauna pestään. Pesi sit saunan samaan syssyyn.Olipa kiva käydä äsken saunassa ku oli niiiiiin puhdasta.

Kaikille kauheasti voimia ja pysytään viel koossa siskot, eikös juuuu:whistle:

Tv: Mononen-79 ja mortti&vertti 32pokss!!!!!!!!
 
Kiitos kaikille tsempeistä! Hyvällä tuurillahan tässä porskutetaan monta viikkoa eteenpäin, mitään välitöntä synnytyksen merkkiä ei nyt ole.

Epätietoisuus kyllä raastaa hermoja hirveästi ja veivät jo vauvateholle kin tutustumaan. Siellä hoitajat olivat onneksi hyvin kannustavia ja kertoivat miten hyvän hoidon pienetkin keskoset nykyisin saavat. Hyvässä hoidossa tosiaan olen ja kaikki tehdään ns. varmanpäälle.

Voin kuvitella miten tukala olo monella alkaa olla mahan kanssa. Kerran päivään sallittu suihkureissukin on välillä niin kömpelön tuntuista että voin vain kuvitella miten kotonaolijat joutuu solmimaan kengännauhoja ja kiskomaan jalkaan toppahousuja :rolleyes:

lisäys: Painoarviot on tehty viimeksi viikolla 23+5 ja tuolloin molemmat oli reilun 600 g. Nyt eivät uskalla mahaa ultrailla kun välttämättömän, ettei supistaisi, joten saa nähdä milloin seuraava arvio. Tarjonnat varovasti vilkaisivat tiistaina.

Leonor 25+5
 
Hoi

Leonor Voimia sinulle!!!!

Ja täällä ilmoittautuu yksi, joka on kanssa välillä aivan "kypsä" raskauteen. Yhdyn kuitenkin monoseen, et jonakin päivänä se on sitten takanapäin. Ei vaan välillä malttaisi odottaa.

Olen varsinkin aivan kypsä tuohon painoasiaan. Mulla noussut nyt 13 kg lähdöstä paino. Jaksaavat kys:llä siitä motkottaa. Viimeksikin kerroin, että syön nälkääni hedelmiä ja vahdin annoksia. Vastaus kuului: joo, mutta kun niissä on sitä hedelmäsokeria. Siis aaarrgghh.. aina toitotettu että niitä saa syödä, mut nyt ei sitten niitäkään. Ohjeistus oli, et syö 1 edestä liiku kolmen edestä. Joo kokeilkoon kuka pystyy, tajuhan siinä lähtee. Liikun nyt jo sen minkä jaksan, mut mulla vain on yksinkertaisesti nälkä vähän väliä!!! Ja ei nuo pojatkaan ihan pienimpiä ilmeisesti ole, joten kai sitä painoa tuolta massun kasvateistakin tulee. Tää ois sitten niin kun aivan kypsä tänään taas kaikkeen.

Nicci + jäbät 25+2
 
Nicci: Mä en tietysti tiedä onko sun sokereissa, ollut jotain ja mikä lähtöpaino jne. mutta mulle ainakin neuvolassa sanottiin suoraan että paino kyllä nousee vähintään 15 kg, mieluummin 20 kaksosraskaudessa.
Pääosin hedelmät on kyllä tosi terveellisiä ja vähäkalorisia, esim mandariini ja omena.. Eli en ymmärrä. Kaksosilla on kuitenkaan harvoin ongelmaa liian ison syntymäpainon kanssa ja pelkkä imetyskin vie onnistuessaan tosi paljon energiaa, joten mun mielestä pientä vararavintoakin tarvitaan :)

Kyssin seudulta kotoisin oleville vinkkiä, että vauvatar liike varkaudessa antaa kaksosperheille tosi hyviä alennuksia. Me käytiin sieltä vaunut just 130 e halvemmalla kuin Kuopion jälleenmyyjältä olisi tiukka hinta ollut. Ja diiliin kuului vielä paremmat kantokassit jne. Vaatii ekalla kerralla varmaan paikan päällä käynnin tai puhelimessa kilpailutuksen, mutta jatkossa lupasivat että nettikaupan kauttakin katsotaan hinnat kohdilleen kun mainitsee ostaneensa tuplavaunut sieltä. Omistaja on todella mukava ja ei ollut siis ennestään millään tavalla tuttu.. Ei kun vaan kilpailuttamaan hankintoja!
 
Leonor Mun sokerirastitus oli ja siinä ei mitään hälyttävää ja juurikin lähtöpainosta noussut tuon 13 kg. Olihan sitä liikaa ennenkin, joka johtui pääosin siitä, että lopetin tupakan polton viime kesänä. Noh sitähän sitten korvas syömällä alussa. Kiitos kun jaksat vielä omien olojesi kanssa kannustaa. Itsekin ihmettelin oikein huolella tuota hedelmä hommaa, enkä kohta usko enää mitään mitä ne sanovat. Syön kun siltä tuntuu ja en syö kun ei ole nälkä:popcorn:. Näinhän se menee normaalissa olossakin. Tuota painonnousu arvioo en ole kyllä keneltäkään kuullut, eli kiitti vinkistä.

Itse olen kotoisin juurikin Vauvattaren kaupungista ja emme vain ole asioineet tuolla. Tunnen omistajan muita yhteyksiä kautta ja jotenkin en tunne mielekkääksi mennä asioimaan sinne. Tää kaupunki kun on niin pieni, ainakin joissakin asioissa. Pienen kaupungin edut ja ennen kaikkea haitat ihmissuhteissa. Mutta ennen kaikkea mukava on tuo omistaja sen kyllä alleviivaan.

Nicci + jäbät 25+3
 
Viimeksi muokattu:
Leonor paljon tsemppiä sinne! Pidetää peukut ja varpaat pystys että kaikki menee hyvin :)

Joo osas hedelmii on enempi sokerii joten niitäkä kaikkee ei vois syödä miten vaa :/

Tää kans iiiiihan kyllästyn olemaa raskaana! Vaikka kyllä vauvat on rakkaita jo nyt yms. Ja en todella halua heidän vielä syntyvän. Onneks tämä ei tosiaa ole ihan loputon aika enää kärsiä :D Mut on vaan niiiiin turhauttavaa olla jo nyt kovin kömpelö ja kipeä. Vai että säärikarvat.... Ei onnistu :D :D Bikinirajan kanssa kävi jo pieni vahinko.... :D hups ja auts :D

Painoa tänne tullu viime punnituksel sen 4,5kg. Mutta siiiiilti kovin on maha kasvan! Eikä tota painoa valmiiks ollu liikoja, ihan sillai normi mitois olin.

Meille tulee koht käymää neuvolan perhetyöntekijä. Kuuluu tääl ainaki kaikille kaksosperheille. Käy yhteensä 10 kertaa. Kaks nyt ennen ku vauvat syntyy. Toivottavasti olis mukava jne että olisi hyötyäkin. Koska varmasti osaa neuvoa asioissa sitten toisella tapaa ja ite ei ees osaa kaikkea ajatella mitä voi tulla vastaa ja miten saa jotku asiat sujumaa. Tai voi olla niin väsynyt ettei osaa enää ajatella laajemmin niin tulee sitte joku muu antamaa vinkkejä vauva arkeen. Vaikka ei ensimmäisistä lapsista olekkaa kyse.

Jaksuja kaikille ja yritetää pysyä yhdes osas viel tovi kaikki :)

27+5
 
Miten teidän huusholleissa jakautuu kotityöt nyt?

Mä tykkään tehdä kotitöitä ja pitää kodin siistinä ja nyt kun äitipolilta tuli käsky levätä niin kolkointa tässä ehkä on, kun ei saa (eikä pysty) touhuta entiseen malliin siivousten ym parissa. Nyt vielä kun on pesänrakennusvietti suurimmillaan ja kevätkin tulossa!
Miehen olen luultavasti onnistunut totuttamaan, että teen suurimman osan kotitöistä eikä sitä näy häiritsevän sekasotku ja villakoirat yhtä nopeasti kun minua.
Tänään ajattelin, että hiljalleen siivoan tytön huonetta... siistiä tuli, mutta niin tulin kyllä kipeäksikin :ashamed:

No sitten taas kun vauvat ovat syntyneet.

Enna ja tytöt 23+5
 
Painosta tai syömisistä ei itselleni ole huomautettu mitään, vaikka sitä on kertynyt raskauden aikana jo 18 kiloa. :whistle: Alussa painoin 60kg ja viime punnituksessa 78.4, itsestä tuntuu hurjalta, mutta sanoivat olevan normaalia kaksosraskaudessa.

Turvotusta on käsissä ja se aihetuttaa rannekanavaoirehtymää, koska ranteiden hermokanavat on turvotuksen takia puristuksissa. Käsillä ei voi tehdä paljoa kun sattuu niin kovin ja luultavasti pitää hankkia rannetuet. Ukko tekee kotityöt senkin vaivan takia ja muutenkin mielellään, koska hengästyn helposti. Kumartelu on myös vaivalloista, joten se esim. leikkasi myös mun varpaankynnet. :D

26+1
 
Terkkuja sairaalasta... Pienemmän virtauksissa todettiin reilu viikko sitten blokkia ja täällä ollaan nyt tiukassa tarkkailussa... Lähtötilannehan meillä oli pikkuhiljaa kertynyt painoero (nyt himpun alle 200g), jonka takia on tsekattu nyt useammin. Viikkoja kasassa vasta 26+4, vielä pitäis saada pienet pidettyä sisällä ainakin kaksi viikkoa. Kortisonit annettu to ja pe. Nyt tilanne on pysynyt vakaana jo pari päivää, jokaisena päivänähän saa 2% lisää selviytymismahdollisuuksiin, mutta toistaiseksi mennään A:n ehdoilla. Huolesta kankeana ja samalla en suostu ajattelemaan että tässä kävis huonosti. Peukut pystyyn.

Koittakaa kestää raskausoireita, ne on aina kuitenkin parempi kuin liian aikasin sektioon loppuneet oireet!
 
Täällä ilmoittautuu yksi tuplaodottaja lisää, lukenut olen kyllä juttuja jo piiiitkän aikaa, mutten ole saanut aikaiseksi kirjoitella mitään. Rv 29+3 nyt ja toivottavasti monta viikkoa vielä edessä!
Meillä kaksoset on erimunaiset ja tähän asti raskaus sujunut hyvin.. Sairaslomalla tosin
vietetty jo useampi viikko. Supistelee, selkää särkee eikä nukkumisesta tahdo tulla mitään.
Kauhulla odottaa tulevia viikkoja ja tietenkin pelko siitä että syntyvät liian aikaisin on kokoajan mukana.
Mutta, positiivisella asenteella eteenpäin.. Ja tsemppiä kaikille jotka makuuksilla ovat!

Kysäisenpä vielä, minkälaisia hankintoja olette tehneet helpottaaksenne vauva-arkea? Me
hankittiin juuri koliikkikeinu sittereiden lisäksi, mietinkin vielä että mitäs muuta viihdykettä voisikaan keksiä että kädet riittäisi paremmin...
 
Circus, voimia sinne sairaalaan. Toivotaan kovasti vauvoille vielä lisäpäiviä/viikkoja mahassa. Olikos teillä yhteinen istukka vai omat? Millä viikolla painoero alkoi kehittymään ja miten tuo blokki huomattiin? Anteeksi utelu, vastaat jos jaksat.

Enna ja tytöt 23+6
 
Enna, erilliset istukat, epäilevät nyt että neiti Beellä olis istukan toimintahäiriö, joka on ilmeisesti kehittynyt pikkuhiljaa... Kokoeroa on ollut oikeastaan melkein alusta asti, rakenneultrassa se oli vaan venähtänyt jo vähän reippaammaksi ja viikolla 23 se oli jo ton 200g. Nyt se on onneksi pysynyt samanlaisena jo kolmisen viikkoa eikä ainakaan kasvanut lisää. Blokki huomattiin pari viikkoa sitten viikottaisessa kontrollissa kun napanuoravirtauksia ultrattiin. Suoraan lähete Tampereelle, ja täällä todettiin että virtauksissa näkyy myös aavistus siitä että virtaus "suosii" aivoja. Ensimmäinen merkki siitä että tilanne saattaa heikentyä kun pikkuisen elimistö alkaa kasata verenkiertoa sydämeen ja aivoihin... :| Mutta nyt ollaan täällä tiukassa tarkkailussa, ja on helpottanut itseäkin kun ei tarvitse kotona pelätä miten pieni jaksaa. Jos tilanne on näin ns. vakaa, ei tehdä mitään ainakaan ennen viikkoa 30. Thumbs up....
 
Circus, jep pidetään peukkuja! :)

Minäkin menen taas torstaina kontrollikäynnille ä-polille. En tajua miksi jännitän näitä käyntejä niin paljon. Jotenkin olen ihan varma, että jollakin kerralla paljastuu, että toisen vauvan kasvu on jäänyt kovasti jälkeen...

Tuntuu muuten oudolta olla vaan kotona. Kun ei periaatteessa ole yhtään sairas olo ja ajoittain ihan pirteä ja kivutonkin. Mä en oikeen tiedä, miten paljon saan esim käydä kirpparilla ja kaupoilla?

Enna ja tytöt 24+1 (pikkuhiljaahan noita viikkoja näkyy kertyvän!)
 
ennanniina, sepä se onkin hankala arvioida.... itsellä vähän sama juttu, kivutonta supistelua/kovottelua tosi herkästi, ja YLEENSÄHÄN se ei mitään haittaa, mutta mun tapauksessa sekin riitti pehmittämään ja avaamaan paikkoja... kannattaa koittaa ihan rautalangasta pyytää siellä polilla vääntämään mitä saa tehdä. Ehkä silleen saa mielenrauhan itelleen, kun tekee/on tekemättä asioita ihan ns.lääkärin määräyksestä.
 
Circus tsemppiä kovasti sinne!

mamma85 tervetuloa :)

Miä oon kans miettin tota, et mitä ois hyvä hankkii kun vauvoja kaks. Avittamaa sitä arkee sitten?? Ideoit vastaan otetaa mielellään

Ennanniina meil ei oikei noi kotityöt jakaudu.. Minä teen. Isäntä joskus jotai vähä.. Jospa se viimeistää sit ku vauvat syntyy ois avuliaampi... Hope so! En mitenkä yli-innokas siivooja oo mut pakkoha se on :D Etenki nyt ku noist koirist lähtee tota karvaa iiiihan järkyttäväst.

Täällä olo sinänsä ihan jees ku muistaa ottaa rauhallisest. Kaik toki käy hitaammin ja kaik ei ees oikei onnistu. Kyykkyy menoo välttää viimisee asti sekä koval istumist esim. Lenkit mennää yks koira kerrallaa mummo vauhtii...tai no mummotki vissii menee ohi :D :D. Kipuja ja särkyjä riittää...mut minkäs teet. Ei auta ku kärsiä. Olen todeeeella kypsä tähä raskaana olemisee...en tykkää. Onneks ei enää paljoo jälel. Mut toivottavast pojat kuitenki vielä pysyy jonkuu aikaa masussa. Huomenna sitten taas äippäpolilla kontrolli.

28+2
 
Moro emännät!!!
Ja tervetuloa ketjuun mama85.On ihanaa ku ketju kasvaa.:wave:
Olen huomaavina että kevät tekee tuloaan. Pääsiäinen kolkuttaa koht ovella ja noidat pääsee vauhtiin.:p
Niin se isännän lomautus loppuu lyhyempänä mitä ekaks piti olla. Ensiviikolla arki palaa jälleen kuvioihin ku isäntä palaa töihin .Toisaalta hemmetin hyvä että palautuu maan pinnalle. On tää ollu sellaista ylellisyytä ku ei ole tarvinnu käytännössä huolehtia mistään jos ei ole kyenny. Nyt täytyy sit alkaa käyttää mielikuvitusta kuinka hommista selvii päivän aikana ku en sit ilkii jättää kaikkea isännän kontolle ku kerran käy töissä.Onneksi kaikki on vauvoille valmiina ja noi isommat pojat ovat jo sen verran isoja ettei tartte kauheesti autella. Kävi varmaan jo selväksi että meillä kyl kotihommia tekee se joka ennättää.Isännältä hoituu kyl kaikki.Siivoaminen, pyykin pesu, kodin lämmittäminen, ruuan laitto, tiskaus, kaupassa käynti ja lasten hoito. En kyl vaihtas toiseen vaikka välillä ottaa rankasti päähän. Mut siitä huolimatta mä rakastan häntä:heart:

Kokeilin sitä säkkituoli hommaa ja kyl sen kanssa löyty hyvä asento.Keksin myös minkä takia mulla oli se huono olo.EN SYÖNYT TARPEEKSI.Näihän mulla kävi myös alusa et eto-olo johtui ruuan vähyydestä.Nyt olen huomannut et turvotusta alkaa tulla.Sormia kihelmöi välillä, mut eiku vettä koneeseen ni kyl se aina laskee joko kokonaan tai hieman päivän aikaa.
Meinasin hommata tukivyön synnytyksen jälkeiseen elämään. Arvokashan tuo on mut kyl mä maksan hieman siitä ettei tarttis sitä selkäsärkyä kestää. Olen 100% varma et niin tulee kuitenkin käymään. Laitoin sähköpostia pepino vai pepito sivustolla vyön koosta ja milloin voisin tilata ku en haluaisi jättää asian hoitamista sit isännälle. Lupasivat joustavaa palautusta ku ei ole ihan sata varma ole koosta ja syntymä ajankohdasta.

Kuinkas leonor jaksaa? Toivottavasti yhdessä koossa olet pysynyt? Onko tullut uusia asioita eteen?

Noista tavara hankinnoista sen varren etten ole suuria hommaillu. Ei ole "hienouksia" ollu edellisillä enkä ole kyl osannut hankkia näille kahdellekkaan.Hoitopöytä on kodinhoitohuoneen pöydällä. Sitterin,häkkisängyn ja turvakaukalon olen hommannu ja vaatteita ja niissä pysyn.
Nyt täytys alkaa miettii mitä pääsiäisenä tarjois siskon porukoille ja omille vanhemmille.Ollaan menosssa mökkeilee pääsiäiseksi ja siskon mökki on siinä lähettyvillä ja myös minun kotipaikka.Koko porukka kun on kerran paikalla olemme vuorotellen tehneet ruokaa kotipaikalla ni jokainen saa nauttia myös vapaa päivistä.Se joka tekee ruuoan laittaa sen myös tarjolle ja huolehtii myös tiskit.Seuraavana päivänä saa nauttia toisten tekemästä ruoasta, eikä syönnin jälkeen tartte tehdä yhtään mitään. Tasapuolista.

Antoisaa illan jatkoa toevoopi mononen ja mortti&vertti 32+4
 
Circukselle tsemppiä minultakin, hermoja raastavaa hommaa on odotella viikkojen lisääntymistä. Onneksi ne kuitenkin lisääntyy päivä kerrallaan :)

Mulla tuli nyt 2 viikkoa vuodelepoa täyteen ja viikkoja kasassa 26+3. Vähitellen alan luottamaan siihen, että vuodelevolla kestän yhtenä kappaleena. Supisteluja ei vuoteessa ole, joten tilanne siltä osin rauhallinen.

Kohdunkaulaa ei tutkita ollenkaan, mutta tänään tekivät pojista painoarvot: A on yli 900 g ja B yli kilon. Toinen oli jopa vähän viikkojaan isompi, joten hyvin ovat kasvaneet :)
 
Olen varsinkin aivan kypsä tuohon painoasiaan. Mulla noussut nyt 13 kg lähdöstä paino. Jaksaavat kys:llä siitä motkottaa. Viimeksikin kerroin, että syön nälkääni hedelmiä ja vahdin annoksia. Vastaus kuului: joo, mutta kun niissä on sitä hedelmäsokeria. Siis aaarrgghh.. aina toitotettu että niitä saa syödä, mut nyt ei sitten niitäkään. Ohjeistus oli, et syö 1 edestä liiku kolmen edestä. Joo kokeilkoon kuka pystyy, tajuhan siinä lähtee. Liikun nyt jo sen minkä jaksan, mut mulla vain on yksinkertaisesti nälkä vähän väliä!!! Ja ei nuo pojatkaan ihan pienimpiä ilmeisesti ole, joten kai sitä painoa tuolta massun kasvateistakin tulee. Tää ois sitten niin kun aivan kypsä tänään taas kaikkeen.

Nicci + jäbät 25+2
Älkää murehtiko painoja! Mulle tuli +38kg:a (!!!) ja nyt 6 vkoa synnytyksestä jo 20kg:a on poissa! Mulla omat normimitat siis 182cm ja n. 70kg:a
Maitoa mulla ehkä juuri tulleiden kilojen takia tulee valtavasti, tuplat oli nyt 6 vkon neuvolassa A 4505g ja B 4305g (3420 ja 2860) ja pelkällä rmaidolla mennään ja lisäksi luovutan sairaalaan litran verran joka toinen päivä.

Tsemppiä kaikille!!!

T.Neiti81+ Alma ja Bertta 6vkoa +pvä:heart::heart:
 
Morjenttes!

Ihanat vauvelit :heart:

Äippäpolin kontrollissa käyty tänään ja sieltä kuulumisia tässä. Poikien painoarviot 1271g ja 1274g. Kohdunkaulaa tarpeeks, kohdunsuu ei kiintee eik pehmee, mut sisäsuu sen verta paineen alla jo et ruven aukee. Joten lepoa lepoa. Kahen viikon pääst taas sitte sinne. Jos kovast supistelee yms niin het näytille. Mun painosta huomautti ku ei oo liikoi noussu.

28+3
 
Voi että Neidin tytöt ovat sit somia:kiss::kiss:. Vieläkö koliikki vaivaa vai joko on antanut periksi.?
Joko olette ristiäisistä päättäneet? Joko nimet on valmiiksi mietitty vai väännätkö isännän kaa asiasta.
Meillä on nimet mietitty jo, mutta niin meillä on ollut aina ja aina se etunimi on kirjaimen tai parin verran muuttunut.Arto muuttui Artuksi ja Jere muuttui Jesseksi.

Nicci anna mennä noi painoasiat toisesta korvasta sisään ja yhtä nopeasti toisesta pihalle,äläkä anna tippaakaa kolahtaa. Sinähän sen painon kannat eikä nämä suuri suut.Kaikesta parasta että olet lopettanut ton tupakan polton.Itselläni tuli syksyllä 5 vuotta lopetuksesta ja tein ihan saman eli palkitsin itseni syömällä. Kuten kanssa sisar tuumaa et tuli 38kg painoo, mut kummasti on siitä jo voiton puolelle päässy ja varmasti tulee pääsemään.
Kyl mä toisaltaan ymmärrän että tosta painosta mainitaan, hyväähän he sillä kyl ajaa takaa. Meitä kun on moneksi ja kaikilla ei löydy sit motivaatiota puottaa normi lukemiin takas ja sit valitetaan ettei jaksa tehdä mitään.. Mut silloin ku itse tietää ettei sitä ruokaa todella mätä kolmen edestä ni voi antaa tosiaan kommenttien olla.Pahoittelen jos joku nyt loukkaantuu kirjoituksestani,ei ole kyl tarkoitus vaan tarkoitus on herättää miettimään. Ja nicille viel et ku ajattelee et siellä on kaks vauvaa,heidän istukat ja lapsvedet ni tuleehan siitä jo vaikka kuinka paljon painoa.

Mua meinaa hermostuttaa ens viikko. Sitä tottuu liian äkkiä hyvään.Ens viikolla olis neuvolaa ja sit kysillä käyntiä.Onko teillä samoja kokemuksia et ajat ei ole koskaan oikeassa. Vähintään kymmenen minuuttia tai jopa tunnin myöhässä ja yhen kerran on ollut sama lääkäri. Jää jotenkin epävarma olotila et mittaskohan tuo nyt huolella ja oliko siellä tosiaan kaikki ok. Mut nyt saunaan. On jotenkin agressiivinen olotila. Tekis mieli huutaa jolekkin sillain et kitapurjeet tuulettus. Taitaa univaje hieman ottaa takas päin.Mä kun en meinaa osaa nukkua päivällä vaikka kuinka yritän.


Kaikille voimia :hug: että jaksatte rakasta /raskasta kuormaa kantaa.Ja voimia heille jotta masun vieressä joutuvat köllimään.:hug:

mononen ja mortti&vertti32+6
ps:häpimamalle et hyvän kokoiset kaverukset jo sinullakin
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä