Kahden tai useamman lapsen äidit/ toista odottavat huom!

Miten teillä sujuu arki raskaana varsinkin jos pienempi lapsi vieressä hoivattavana samalla? Onko raskaus rankempi ja miten esikoinen reagoi raskauteen? Minkä ikäinen oli esikoisenne kun aloitte odottamaan toista? Haluaisimme toisen lapsen, mutta huolestuttaa vaan jaksaminen. Miten hoituu raskaana lapsen tarhasta haku yms. Ihan yleistietoa kaipaan.

 

NO se raskaus kuule menee vaan ihan siinä sivussa, eii siihen kerkiä samalla lailla keskittyä ku ekan aikana. Eikä levätä voi samalla lailla, mikään ei oo oikeestaan samalla lailla kuin ekan aikana. Mä jouduin toista oottaessani vuodelepoon moneksi viikoksi, sillon oli vähä tiukkaa kun oli 2,5v esikoinen siinä.

 

Meillä meni helposti kun esikoinen oli vielä sen verran pieni ettei suuresti ihmetellyt kasvavaa vatsaa muttei ihan sylivauva enää ollut. Taisi olla 7kk kun tein plussatestin ja ikäeroa tuli 1v4kk.

Tietenkin vähän rankempaatoisella kierroksella oli koska mentiin lapsen aikataulujen mukaan, mutta oli tuossa iässä jo hyvä nukkuja ja sain itsekin levätä aika paljon. Mies pystyi myös olemaan paljon kotona loppuraskaudessa ja kakkosen syntymän jälkeen, mikä taas auttoi todella paljon juurikin esim. nukkumisen kanssa (koliikkihuutajia meillä..).

Fyysisesti esikoisen odotus ei ollut helppo, supistukset ja liitoskivut alkoivat ihan liian varhaisessa vaiheessa ja liikunta jäi aika vähälle, toista odottaessa oli oikeastaan helpompaa koska kivut olivat hieman vähäisempiä eikä tarvinnut vielä vilkkaan taaperon perässä juosta.

Kyllä me ihan normaalisti käytiin esikoisen kanssa kerhoissa ja puistossa vaikka raskaana olin, hoidettiin myös muutto ja remonttia samalla, että kyllä se "normaali" elämä onnistuu ihan hyvin ellei ole tosi kovia kipuja tai saa määräystä vuodelepoon.

 

Raskaus menee tosiaan siinä sivussa, mutta onhan se jo rutiinia, joten ei ehkä jaksakaan enää jokaista pientä närästystä tai potkua ihan niin paljon ihmetellä ja kummastella. Raskausaika ei todellakaan ollut vaikea, ei sitä kannata jännittää!

Vauva (valitettavasti) menee siinä sivussa silloin kun on tyytyväinen. Taaperoikäinen vaatii niin paljon huomiota ihan seuran takia sekä siksi, että ei tee pahojaan. Meidän taapero oli alle 2v pienen syntyessä, joten ei osannut olla mustasukkainen tms vaan oli kovasti innoissaan. Toki täysin valvottava, koska ei omaa mitään tolkkua miten kovakouraisesti vauvaa voi käsitellä.

Päiväunien synkkaaminen ja niille nukuttaminen on meillä ollut ainut oikeasti vaikea juttu kahden kanssa. Myös ruokakaupassa käynnit on vähän niin ja näin kahden kanssa, kun jompi kumpi ainakin kyllästyy ja alkaa itkeä.

 

Esikoinen oli 2v kun aloin odottaa toista ja siinä samassa se raskaus meni vaikka sairaalaan jouduinkin loppuajaksi. Samaten toisen lapsen vauva-aika ei juurikaan muuttanut meidän elämää,mutta sitten kun aloin odottaa kolmatta,kaikki meni ihan erilailla. Niin odotuksen kuin vauva-ajankin suhteen. Olen samaa mieltä että kun sanotaan että toinen menee siinä missä ekakin mutta kolmas kyllä käänsi pakan ihan nurinpäin. Tä'hänkin asiaan tietysti vaikuttaa miten itse voi toisen odotusaikana ja että millainen vauva toinen lapsi on. Meillä oli helppo raskaus ja helppo vauva.

 

No onhan se omalla tavallaan rankkaa..

Huomenna käynnistyy rv26 ja esikoinen on 1v4kk.

Esikoinen nyt ei raskaudesta mitään oikein ymmärrä, mutta on tässä kaikenlaista mikä hankaloittaa..Esikoisen kantaminen on vaikeaa ja tekee kipeää, selvästi raskausvaivat on pahemmat kuin esikoista odottaessa ja koska koko ajan on toinen "vauva" hoidettavana, et ehdi lepäämään jne. joten vaikka on paha olo ja sattuu, on vaan pakko mennä eteenpäin. Mahaa saat varoa koko ajan kun esikoinen kiipeilee päällä jne..

Mulla on esimerkiksi se tilanne tällä hetkellä että rv24 huomattiin että mulla oli kolmessa viikossa alkanut paikat jo pehmenemään joten vähän pitäis rauhallisemmin ottaa, mut se on käytännössä mahdotonta kun tosiaan on jo tuo yksi päivänpaiste juoksuttamassa täällä.

Enää kolmatta en tekis tälläsillä ikäeroilla vaan odottaisin sitten kyllä jo useamman vuoden..

Mutta silti en kadu päätöstä tehdä lapsia näin, tähän pitää vaan asennoitua niin että nyt on tilanne tämä ja pitää keksiä keinoja tehdä asioita helpommin, mennään sieltä mistä aita on matalin.

 

Itselläni on kaikki ollut raskaus raskaudelta helpompaa ja mutkattomampaa. Nyt viides tulossa ja olo on mainio: iloinen, toiveikas ja raipas.

Ekan lapsen kohdalla oli aika vaikeaa, toinen oli vielä vähän opettelussa, mutta siitä eteenpäin raskaudet ja vauva-ajat ovat olleet helpot.

 

Eli tulin siis suunnilleen heti raskaaksi Pieni esikoinen on jo kova liikkuja ja väsynyt äiti ei aina ihan meinaa jaksaa... Mulla ei onneks ole ollut kummassakaan raskaudessa pahoinvointia mutta olen ollut hyvin itkuinen ja varmaan ihan masentunutkin. Mulla todettu myös raskausdiabetes ja jos ei pysy dieetissä sen saa tuta raivoisana olona.
Uskon että helpottaa kun lapsi syntyy ja alkaa saada pikkuhiljaa hormoonit kyytiä, tietenkin arki on varmasti uuvuttavaa mutten malta odottaa vauvan saapumista. Sitten pääsee näkemään mitä kropasta ja mielestä on todella jäljellä

 

Meillä ei toisen raskaus menny ihan vaan siinä sivussa.
Esikoisen raskaus oli helppo, jaksoin tehdä asioita ja vielä viimeisinä päivinä (poika syntyi 41+5) jaksoin helposti tehdä suursiivouksen kotiin ym..

Toisen raskaus oli suoraansanottuna yhtä helvettiä. Olin väsynyt koko raskauden ajan. Oksentelin 16 viikolle asti päivittäin. Sen jälkeen oksentelu helpottui sinne 25 viikkoon asti. Jatkuva pahaolo ja etominen silti jäi ja tosiaan loppuraskauden ajaksi tämä mukava oksennusvaivakin.
En jaksanut seistä minuuttia kauempaa. Jalat olivat niin turvoksissa, että ruuan tekemiseen hellan äärellä tarvitsin jakkaran. En vaan pystynyt seisoa saati kävellä. Esikoinen oli vuoden ikäinen, ja ikäeroa näille tuli 1v5kk.
Arkipäivät oli yhtä suorittamista ja yritin selvitä päivistä joten kuten, aina sinne klo 17 asti ennenkuin mies tuli töistä ja hoiti loppupäivän poikaa. Itse vain nukuin ja valitin sängyssä.

Öisin heräsin siihen jatkuvaan kuvotukseen. Jouduin nousemaan sängyn laidalle istumaan ja odottamaan, että pahin olo helpottaisi jotta voisi käydä takaisin makuulle. Joskus istuin tunninkin odottamassa helpotusta oloon.
Raskausmyrkytystä ei ollut.
Raskaus oli vaan henkisesti ja fyysisesti rankka, enkä enää ikinä halua kokea samaa.

 

Peesaan tuota että raskaus menee kyllä siinä sivussa, omalla painollaan toki jos on alussa kovat pahoinvoinnit ja muut oireet niin voi tehdä elämästä vähän haasteellista, mutta muuten musta tokan odotus on ollut paljon helpompaa kuin ekan. Toki väsymys on vähän eri luokkaa kun ei esikoisen takia saa nukkua niin myöhään kuin haluaisi tai ottaa päikkäreitä silloin kun olisi tarve, mutta musta tuntuu että jotenkin sinne lihasmuistiin jää se edellinen raskaus että toka ei sitten tulekaan niin kovana shokkina elimistölle. Ainakin itsellä on esim. selkä kestänyt nyt paljon paremmin kuin ekassa, jolloin selkä pamahti heti kun masu alkoi vähänkin kasvaa.. Itse aloin odottamaan tokaa kun esikoinen oli n. 1v 1kk eli ikäeroa tulee suunnilleen 1v 10 kk. Esikoinen on vielä sen verta pieni ettei ole paljonkaan reagoinu tähän toiseen raskauteen: välillä kun on ollut sylissä, on pikkuveli masusta potkinut ja jäänyt vaan ihmetellen katsomaan mahaa mutta ei taida oikein vielä ymmärtää että on pikkuveli tulossa vaikka moneen kertaan ollaan selitetty..

 

Minusta ensimmaiset kolme kuukautta olivat hyvin rankkoja pahoinvoinnin takia, esikoinen silloin aktiivinen 1.5 v. Haaveilin vain etta saisin maata sohvalla ja olla vaan, ilman mitaan vaatimuksia. Kavin kolme kertaa viikossa toissa ja se oli ihana levahdystauko.

 

No mulla on ollut hyvä tuuri, koska mun kummatkin raskauteni ovat olleet tooosi helppoja =) Tähän kun yhdistetään se, että ikäeroa lapsilla on 4 vuotta eli esikoinen oli jo "iso", kun odotin kuopusta, niin voi sanoa, että helppoa oli =)

 

Esikoinen oli 2v kun aloin odottaa toista ja siinä samassa se raskaus meni vaikka sairaalaan jouduinkin loppuajaksi. Samaten toisen lapsen vauva-aika ei juurikaan muuttanut meidän elämää,mutta sitten kun aloin odottaa kolmatta,kaikki meni ihan erilailla. Niin odotuksen kuin vauva-ajankin suhteen. Olen samaa mieltä että kun sanotaan että toinen menee siinä missä ekakin mutta kolmas kyllä käänsi pakan ihan nurinpäin. Tä'hänkin asiaan tietysti vaikuttaa miten itse voi toisen odotusaikana ja että millainen vauva toinen lapsi on. Meillä oli helppo raskaus ja helppo vauva.

Kolmas lapsi meilläkin ns.sekoitti pakan. Työmäärä kasvoi jotenkin paljon suuremmaksi ja kädet meinas loppua kesken.
Nyt neljättä odottaessa tuntuu raskaalta, koska tulee pieni ikäero edelliseen, 1v3kk. Raskasta juosta vauhdikkaan lapsen perässä, joka levittää kaiken mitä käsiinsä saa ja kiipeää joka paikkaan. Samalla pitäs viihdyttää 4 vuotiasta ja kuulostella ekaluokkalaisen läksyt jne. Tokan raskaus ei vaikuttanut yhtään raskaalta, koska oli vain 1 lapsi ennestään, joka 'vaati' huomiota.

 

Mulla oli kanssa isot pelot ennen kun alettiin yrittää tätä toista. Ekassa raskaudessa pahoinvointi kesti pitkään ja oli hurjaa. Jotenkin siihen raskauteen kiinnitti niin paljon koko ajan huomiota, että koki sen raskaaksi ajaksi. Toinen meillä tärppäs heti ensiyrittämällä, ja kauhuissani jäin odottelemaan sitä totaalista pahoinvointia jne. Ja mitä vielä, oksensin tasan kaksi viikkoa, joiden jälkeen loppu kun seinään. Nyt raskausviikot menee töissä ja esikoisen kanssa ollessa, en edes aina muista olevani raskaana, eli helppoa on.

 

Meillä vasta toisen lapsen syntymä järisytti perhe-elämäämme (varsinkin parisuhderintamalla). Meillä lapsilla eroa 1v9kk. Esikoisen syntymä oli ihana kokemus ja ajattelimme molemmat miehen kanssa että vau - näitä lisää! Vauva-arki sujui suurinpiirtein odotetusti. Olimmehan molemmat tietoisia siitä, että ensimmäinen vuosi tulee olemaan jollain tavalla rankkaa yövalvomisineen päivineen. Esikoisen kanssa se ei kuitenkaan muodostunut ongelmaksi, koska sain nukkua päivällä kun vauvakin nukkui ja siten tasata mahdollisia rikkonaisia yöunia.

Vauva-vapaata aikaakin järjestyi kun mies hoiteli vaipanvaihtoja ahkerasti työpäivänsä jälkeen ja teki sen vielä mielellään. Kaikki sujui mukavasti ja arki oli oikein onnellista.

Sitten päätimme antaa toisen lapsen tulla jos on tullakseen. Ja hetihän se tärppäsi, kuten ensimmäiselläkin kerralla. Raskausaika meni tosiaan siinä sivussa. Olin kyllä kiitollinen siitä, ettei tarvinnut siihen aikaan töissä käydä vaan sain olla esikoisen kanssa vielä kotona.

Vauva-aika taas olikin huomattavasti paljon rankempaa kuin ekakerralla. Rikkonaisen yön jälkeen en voinutkaan tasata univelkaa päikkäreillä, koska lapset eivät tosiaankaan nukkuneet samaan aikaan juuri koskaan. Pikkukakkonen oli kyllä säyseä ja mukautuvainen ja kulki monesti siinä sivussa taaperoa hoidellessa. Nyt vaan ei ollut pienintäkääm hengähdystaukoa tiedossa ennen kuin molemmat lapset nukkuivat. Sitten olikin niin väsynyt olo, ettei jaksanut muuta kuin mennä itsekkin nukkumaan.

Siis arki kahden pienen kanssa voi olla todella hektistä siinä vaiheessa kun kumpikaan ei vielä oikein osaa odottaa vuoroaan. Meillä myös parisuhde joutui kovemmalle koetukselle toisella kertaa ihan siitä yksinkertaisesta syystä että oltiin molemmat välillä niin väsyneitä eikä meillä ollut lastenhoitajia jotka olisivat voineet joskus ottaa lapsia niin että päästäisiin johonkin kahdestaan.

En silti sano, että oli huono ratkaisu loppujen lopuksi. Yllätyin rankkuudesta ja muistan ajatelleeni pahoja ajatuksia ihmisistä jotka olivat sanoneet pienen ikäeron olevan hyvä juttu MUTTA se meni ohi ensimmäisen vuoden myötä. Oli ihanaa seurata kuinka sisarussuhde kasvoi ja lapset olivat (ja ovat tietysti edelleen) toisilleen tärkeitä.

Mielestäni kuitenkin neuvoloissa voitaisiin jotenkin paremmin huomioida toistakertaa äidiksi tulevia. Ainakin minun aikanani ei tarjottu mitään - ei mitään valmennuksia tai vertaistukiryhmiä. Olinhan jo vanha konkari.

Juuri vertaistukea olisin kaivannut enemmän. Ja synnytysasiatkin olivat jonkinverran ehtineet muuttua, vaikkei aikaa paljon ollutkaan mennyt. Lisäksi pelkäsin synnytystä ihan eritavalla kuin ensimmäisen kanssa, koska nyt tiesin mihin olen joutumassa.

Vanha sanonta siinä missä on ykse menee kaksikin ei siis meillä pitänyt alkuunkaan paikkaansa.

Hyvä turvaverkosto olisi helpottanut paljon. Miten kiitollinen olisinkaan ollut, jos joku olisi voinut hetken vahtia toista lasta niin että olisin pahimpina väsymyspäivinä voinut nukkua päikkärit sen toisen kanssa... Ja jos lapset sairastelivat, niin lisäkädet eivät olisi olleet pahitteeksi

Tämä oli meidän kokemuksemme. Itse olisin vielä haikaillut kolmatta lasta kaikesta huolimatta siinä vaiheessa kun kuopus oli noin kaksivuotias. Mies kuitenkin sanoi ettei jaksa nyt ryhtyä uuteen vauva-aikaan kun alkaa jo arki taas vähän helpottamaan. Nyt sitten olisi kuulemma taas valmis... Lapset nyt 5- ja 7-vuotiaita ja luulenpa että minä en enään ole valmis siihen vauva-aikaan koska nyt se arki vasta helpottunut onkin.

Meille lyhyt ikäero oli ehkä siinäkin mielessä parempi, että tosiaan epäilin jo silloin etten toista lasta teekkään jos menee tarpeeksi aikaa ja arki muuttuu "liian" helpoksi. Oltaisiin sitten varmaan piloille hemmoteltu ainokaisemme, joten loppu hyvin kaikki hyvin!