Kakskymppiset yrittäjät 2012

Iso kiitos kaikille jotka jaksoi vastata, kyllä se samassa tilanteessa olevien lohdutus tuntuu vaan ihan erilaiselle, kuin lääkäreiden ja psykologien... Mies jaksaa kannustaa että hän on tässä ihan täysin mukana, ja kun minäkin olen välillä tällainen vaativa huollettava, en voi kuin ihailla hänen omistautumistaan! Meillä on parisuhteessa sellainen ohjenuora, että vaikka kummallekin saattaa jossain kohtaa elämää tulla halu luovuttaa tai rakkaus tai usko hiipua, ikinä ei luovuteta yhtä aikaa. Jos toisella on vaikeaa, toinen seisoo kahta vahvempana. Siitä tulee turvallinen olo, kun tietää, ettei voi tehdä mitään niin väärää ja typerää, että toinen siksi luovuttaisi. Kyllä mä uskon, että me saadaan juuri sellainen tulevaisuus kuin halutaan, koska vaikka jompi kumpi välillä väsyisi, yhdessä me kuitenkin pusketaan eteenpän. (Jännästi musta heti löytyy tämä optimisti, kun pitkästä aikaa päästin pahan olon ulos tänne!)

Ja tietysti suuronnittelut murkulle!!!

Miramei puhuit tuosta Prolaktiinista, ja rupesin miettimään, voisikohan mullakin olla se häikkänä? Mulla on tosiaan viimeiset viisi kuukautta tihutellut maitoa. Tämä johtuu selvästi keskenmenosta, mutta mulla on ollut tämä ongelma myös aiemmin ihan ilman raskautta. Lisäksi mä en ole onnistunut tulemaan raskaaksi tän maidon tihuttelun aikana, vaikka kierto on säännöllinen 28 päivää, ovis tapahtuu aina kp14-15 ja sängyssä on puuhattu ahkeraan oviksen ympärillä... Nyt mä lupaan ja vannon, että jollen tässä kierrossa posahda paksuksi, varaan heti alkukierrosta lääkäriajan, ja selvitän tämän jutun! Olen lykännyt tätä ihan liian pitkään, ottaen huomioon kuinka helppo mutta tärkeä asia on kyseessä...

Ja loppukierrosta puheenollen, mutkin voisi laittaa piinailemaan: Tänään on dpo 8, ja testiä ajattelin tehdä 9.10. Iik.
 
Mä oon ymmärtänyt, että prolaktiinin liikatuontanto vaikuttais mahdollisesti ovuloimattomuutena, ja sulla ei ainakaan sen puolesta ollut ongelmaa kirjoituksesi perusteella mosmos :) Mulla tihkui kans keväällä nestettä, se ei tosin ollut aina maitomaista, vaan toisinaan läpinäkyvää ja toisinaan valkoista, ja silloin otettiin verikokeita, ja prolaktiiniarvo oli lääkärin mukaan "normaali", en tajunnut kysyä tarkkaa arvoa.
 
mirkku öö.. mä voin pysyy tossa nykysessä - en jotenki silti osaa laskee sitä kp14 alkanutta vuotoo menkoiksi..


HUOH. Mua tultiin tänään onnittelemaan raskaudesta. Mun leuka tippui maahan ja helahdin punaiseksi - tiedänhän mä, että nyt oviksen jälkeen vatsa turvoksissa - mies otti eilen kuvankin..



...mutta, että raskaana?? Ja tämä onnittelija oli kummini - oli kuullut myös huhuja meidän yrityksestä! Johan pomppas.. tuntu pahalta.
 
Kieltämättä Pamsku tuo sivuprofiili näyttää jonkun verran raskausmasulta, joka mulla alkoi näkymään tuon verran joskus rv 14... mulla oli kyllä tosi pieni maha, ja vasta lopussa oikeesti näkyi ulkopuolisille. Vielä jos on kuullut, että yritätte lasta, on varmaan aidosti ajatellut siellä kasvavan pienen verson. Mutta ymmärrän hyvin, etttei varmasti tuntunut mukavalta!

Multakin kysyi kaveri tänään fb-päivitykseni perusteella olenko raskaana. Valitettavasti viittasin erittäin ikäviin uutisiin, sillä saatiin tänään tytön eeg-tulokset eiliseltä, ja nyt käyrä sopi sellaiseen harvinaiseen vaikeahoitoiseen epilepsiaoireyhtymään ja oon taas ihan hajalla. En jaksais enää yhtään ylimääräistä sontaa tähän muutenkin rankkaan erityisarkeen.
 
memsie nojoo, mutta luulin, ettei sitä näkyis löysän työpaidan läpi niin hyvin.. Kurja olo tuli kyllä, mutta mies sai mut luottamaan, että se oli enne :)
Voi ei, pahoittelut huonoista uutisista! :hug: onko teillä kohtaukset lisääntyneet entisestään?

Ja mirkku toivoisin myös samaa.. Ja mulla on pitkän aikaa ollut mielessä, että haluaisin tietää teistä lisääkin, mutta luonto ei oo sitten antanut periksi (siis tarkoitan tällä esim facebook -kaveruutta).. :hug:

Sitä jotenkin elää tietyllä tapaa teidänkin elämää - mä ainanki henkkoht mietin teidän muidenkin tilanteita ja musta on ihanaa, että on sellasia ihmisiä, jotka tietää, millainen fiilis mulla millonki on ja osaa lohduttaa just sillä oikealla tavalla.

Mutta niin. Mä pelottelin kaikkia sillä mun aukiolotutkimuskertomuksella, että nyt unohdat sen! ;) Mä oon ollu sillo niin hirmusen jännittynyt, että varmaan koski sen takia.
Ja toivotaan, että miehen simpat on kunnossa - tai siis luulen ja uskon, että ovat, jos te ootte kuitenkin jo kaks plussaa saaneet.. <3


Ja huooooom!!!!! Mun blogissa Haaveissa oma pieni on vielä hetken aikaa arvontaan ilmoittautuminen, kaikki ketkä kommentoi postausta; ihmeet tapahtuvat muille, ovat arvonnassa mukana! Palkinto on IIIIHANA!
:)

tää oli siis kehotus, että kantsii kommentoida, niin jollekkulle onnekkaalle lähtee sitten ihana piristävä paketti synkkää syksyä piristämään.. Anonyymitki voi kommentoida, mutta laittakaa ihtellenne joku nimimerkki, esim sama kuin täällä..
 
Viimeksi muokattu:
Miramei kiitos sanoistasi :heart: Mä myös toivon sulle kaikkea hyvää ihan vilpittömästi! Säikähdin tuota kasvain-juttua, toivottavasti sieltä nyt ei löydy mitään ylimääräistä jos sinne magneettikuvaukseen joudut! Miksi sun miehen simppatesti pitää uusia??

Ihan hyvä kun vähän listasit tuohon meitä ketkä ovat hoitoa aloittelemassa, tuli itsellekin pieni muistutus et ei tässä tosiaan yksin olla :)
Mä oon kanssa miettinyt et miten sitä osais olla ilman teitä vaikka ei oikeasti edes tunneta :D Ihan päivittäin tulee ajateltua tätä ketjua (ja käytyä lukemassa tottakai) ja aina välillä tulee mieleen et Sunflowerilla oli tämä tilanne ja lumihiutaleella tämä..Meidän pitää tosiaankin kaikkien plussata yhtäaikaa ettei kukaan jää tänne "yksin"!

Pamsku ei varmasti kovin kivalta tuntunut kun tullaan onnittelemaan ilman syytä :( Niin siis olitteko te kertoneet joillekin sun sukulaisille teidän yrityksestä, vai mistäköhän se oli saanut tietää? :O

Mä kerään rohkeutta et saisin kerrottua töissä mun lähimmälle esimiehelle/työkaverille meidän tilanteesta. Ens viikolle ois varattu meille kahdenkeskistä aikaa vaihtaa kuulumisia. En ois joskus aikanaan voinut kuvitellakaan kertovani töissä tästä, mutta tähän ihmiseen oon oppinut luottamaan ja luulen et se ois helpottavaa jos koko talossa olis ees yksi ihminen jolle ei tarvitse väläytellä mitään tekohymyä jos on oikeesti tosi huono päivä. Ja muutenki tietäs sit et miks mä oon siellä lääkärillä juossut ja tulen juoksemaan. Toisaalta sit outoo et töissä joku tietäs musta tällaisen asian mitä edes oma äiti ei tiedä, mut en halua joutua tuollaiseen tilanteeseen kuin Pamsku et kummitädit yms on "saanut vihiä" asiasta ja alkaa utelemaan. Eihän se äiti mitään pahaa tarkoita mutta...:ashamed:
 
Amalia se mun serkku tietää, ko kävin sen kanssa juttelemassa yrityksen alkuvaiheissa (joskus yk4-5?).. Kummaa ja outoo kyllä on. Kuinkakohan moni muukin luulee meidän odottavan vauvaa?

kyllä se musta kannattaa sun kertoa esimiehelle, sen ei sitten tarvi itsekseen miettiä, jos joku päivä näyttäisit siltä, että voisit murhata kenet tahansa. :)
Mä kerroin omalle opettajalleni tuossa viikko sitten. Se otti asian hyvin vastaan ja sanoikin, että oli hyvä kun kerroin. tietää sitten mahdollisten poissaolojen syyn - ei tarvi selitellä sen enempää.
Siitä puheenollen en kyennyt tänään oviskivuiltani kouluun, joten laitoinkin opettajalle viestin, että makaan kaksinkerroin eikä kykene tulla ihmisten ilmoille.. No, ope soitti takaisin ja kyseli vointiani ja kai mulla vaan on mies kotona hoitamassa mua. Ihana <3 Ja samalla kertoi, että mun lapsen aika -koe oli mennyt hyvin, olin saanu täydet pinnat. :D
 
Amalia ei sen pitäis mitään erityisen vakavaa olla.. kai sinne sairaalaan ois pitäny jo mennä jos se niin akuuttia ois. Varmaan oisivat heti tutkineet. Simppatestissä oli jotain 30% vasta-ainetta, eli simpat tarrautuu toisiinsa siltä osin. Ja kaks simppatestiä pitää olla tehtynä ennenkuin voi "vahvistaa" diagnooseja. Näin ymmärsin. Ehkä se lääkäri kertoo siellä sit vielä tarkemmin, miksi sen haluaa.

Pamsku ihan totta, kyllähän täällä alkaa oleen jo aika hyviäkin kavereita :D Tunnetaan siis tietyiltä osin todella hyvin, paremmin ko monet normikaverit -eihän sitä jokaiselle jos kelleen voi purkaa näitä asioita. Miehelle tietty, mutta on se silti eri asia, kun erit kehonosat eikä voi päästä toisen päänsisälle niin hyvin.

Minä jouluhullu menin kuuntelemaan Suvi Teräsniskan-tulkoon joulu kappaleen (tiedän, vettä sataa ja jouluun on pitkästi vielä)...Kun siinä sitten laulettiin "lapsi on meille tänä yönä syntynyt" "jossakin äiti lasta seimeen kapaloi" sai kyyneleet silmiin ja muistutuksen, että meillä piti olla vauva jo tänä jouluna...tässä kuussa ois ollu la ja olisin jo äippälomalla. *huoh* mitenhän sitä kestää kaikki lapsi-aiheiset joulurallatukset (joita niin rakastan).
 
Viimeksi muokattu:
Voi kiitos Miramei sanoistasi! Samoin koen teitä kohtaan, kuinka monta kertaa viikossa sitä tuleekaan puhuttua miehelle että "palstalla yhdelle tapahtui nyt niin ja niin" ja "palstalla myös yhdellä on nyt tälläinen tilanne". :D

Voi itku Pamsku mikä tilanne... : / Nooh, meidän juopponaapuri(!!) alkoi tänään kysellä että koskas meille tulee perheen lisäystä että saadaan vietyä niitä tuonne kylän leikkikentälle? Huoh...

Amalia: Tjoo... Samaa mietin omasta äidistäni. Haluis jo kertoa, mutta kun ei vaan voi/pysty. :( Sitä olen tässä kauhulla ajatellut, että jos joudun endosta (siis JOS) siihen leikkaukseen, niin siitähän voidaan määrätä jopa viikon sairasloma eli mitäs mä sitten äitylille sanon?
 
Grill voidaan kai endo leikata, vaikkei lasta yrittäiskään, mutta eikö ole turha miettiä vielä niin pitkälle... Mun äiti kyllä tietää ja niin tietää miehenkin äiti ja varmaan puoli sukua oottaa jo vauvaa ko aika moni ties siitä raskaudesta. Äiti aina välillä kysellyt, mutta ei sen jälkeen tentannut ku sanoin, että ongelmia asian kans ja tutkitaan. Kyllä kuuntelee, jos kerron muttei väkisin tenttaa. Ja äiti on siitä hyvä, että osaa kyllä pitää omana tietonaan. Onhan se hyvä tarkistaa, onko sillä ollut vastaavia häiriöitä.
 
Miramei: Siis juu, tiedän että on ihan turhaa miettiä noin pitkälle, mutta en vaan pysty olemaan ajattelematta tuota mahdollisuutta... Päähän tässä hajoo. : / Ja minähän jo olin kysymässä äidiltäni miten helposti ovat saaneet minut ja sisarukseni, mutta sitten se tulikin ilmi ihan yleisessä keskustelussa isommassa porukassa kun äiti sanoi "meidän ei ole tarvinnut kuin suurin piirtein vilkaista toisiamme ja se siinä".

En tiedä miksi, mutta aina kun tulee mieleen että voisi jo kertoa kaikille, joku takaraivossa estää minua. Mutta siinä vaiheessa JOS jotain ongelmaa löytyy ja joku jotain vielä vihjailee, tuskin pystyn pitämään asiaa omana tietona. Se on sitten sen ajan murhe. Positiivisuus kunniaan! :)
 
Viimeksi muokattu:
Millinkäinen
Murkulle suurensuuret onnittelut plussasta! :)

ja kaikille voimia tarvitseville niitä oikein urakalla :heart:

en oikein ole tämän kuun aikana osannut kenellekään kommentoida kunnolla. Varmaan syksy vieläkin vähän ahdistaa, töissä kiirettä ja kun olen tästä yk:sta toivon menettänyt tyystin ja clomien aloitusta vain odotan, niin en sitten ole oikein osannut ajatella kunnolla kenenkään muidenkaan tilanteita. : / mutta ens kierrossa (joka alkaa huomenna) olen taas täysillä (toivottavasti) mukana niin omassa kuin muidenkin kuvioissa :)
 
Sunflower11
endoahan "hoidetaan" pillereillä, joillakin ollut taukoa yrityksessä ja yhdistelmät käytössä että rauhottuisi ja tiedän semmosia joilla on leikattukin sitä sieltä pois.
Grill mä teen ihan samalla lailla, et mietin kaikkee etukäteen.

Amalia
n tekstistä bongasin että missä lukee hoitoja alottaneet? Mie taidan olla sokee kun en nähny siinä kp-listassa :D

Tsemppiä kaikille tasapuoleisesti. Mä kudon päivät pitkät niin en kerkee koneelle :D

Mä oon viikon nukkunut TODELLA huonosti. Heräilen koko ajan tai sitten oon koko yön hereillä nukuttuani tunnin. Aika raskasta alkaa olemaan, kun väsyttää :/ kaipa se tästä..
 
Sunflower11
Jaa :D eiku mie oon ihan pihalla näitten unieni (tai no unettomuuteni) kanssa ettei tunnu menevä mikään tajuun :LOL:

No nyt mä huomasin sen kun selasin ed. sivua!
Tosiaankin, toivon KAIKILLE plussaa, erityisesti kauan yrittäneille mutta kaikille :heart:
Vaikka mulla on 2 lasta, silti tää satuttaa. Ehkei samalla tavalla kuin lapsettomia, mutta sekundaarisesti lapsettomia ollaan.. Kaikki ei varmasti ymmärrä ja oonkin kuullut että "onhan sulla jo kaksi lasta joillain ei oo yhtään, että pitäs olla kiitollinen näistä". Sehän ei tarkoita ettenkö olisi. Ja oon alkanut ilmeisesti henkisesti itseäni psyykkaamaan ettei meille välttämättä enempiä vauvoja tule.

Mutta joo.. mukavaa viikonloppua kaikille :) Mie koitan lepäille kun on lapsivapaata, kun tosiaan viikon nukkunut 2-4h/yö pätkissä :/
 
Mut voi laittaa tonne piinailijoihin ja dpo 0 :) sain eilen ovisplussan, kylläkin taas tosi myöhään eli kp 22 ja ihan sama kp kuin edellisessä. :| en oikeen tiiä minkä voisin laittaa jännäpäiväksi.. :rolleyes:
 
Viimeksi muokattu:
Sunflower: Juu, niinhän sitä endoa "hoidetaan". Mutta siis endometrioosiyhdistyksen (Endometrioosiyhdistys) sivuilta löysin tälläisen jutun:

"Leikkaus on ainoa tapa saada varma endometrioosidiagnoosi. Yleisin endometrioosin toteamiseen ja hoitoon käytetty kirurginen toimenpide on laparoskopia. Joskus joudutaan turvautumaan avoleikkaukseen eli laparotomiaan.

Myös gynekologisessa tutkimuksessa käsin tunnustelemalla endometrioosin saattaa tunnistaa sen tyyppillisistä esiintymispaikoista. Ultraäänikuvasta pystyy myös näkemään munasarjojen endometrioomat eli nestekystat. Myös magneettikuvauksella saadaan kuvaa endometrioosista."

"Sairaslomaa laparoskopiasta annetaan muutamasta päivästä noin viikkoon."


Eli siis siksi puhun tuosta leikkauksesta. :)

Miwwille onnittelut ovisplussasta! ;)

Nenni: Tuo on ihan yleinen "vaiva". :D Siis liian aikaisin testaaminen.
 
Ompas täällä taas tapahtunut ja samaan aikaan oon ollut ite niin laiska mihinkään kommentoimaan. Jostain syystä vaivaa ihan hirmuinen väsy ja saamattomuus, se on tää syksy!

Grill huh, ei oo kyllä helppo tilanne. Kannattaa kyllä selvittää, mistä sun lyhyet menkat johtuu. Hurjasti jaksamista :)

Mosmos kyllä varmasti kaikilta on välillä usko lopussa tämän yrittämisen kanssa ja itsekin huomaan välillä kyseenalaistavani tätä päätöstä. Tiedän kuitenkin, että nyt jos koskaan on se aika lapselle ja toisekseen kuume on niin valtava, että kyllä se lapsi saa luvan tulla tavalla tai toisella.

Murkku hurjasti onnea ja tarrasukkia! :heart:

Amalia mä oon kanssa miettinyt, että miten ottaisin asian esille töissä. Mun edellinen esimies ja hyvä ystävä tiesi tilanteen lapsen yrittämisen suhteen, mutta hän vaihtoi nyt työpaikkaa. Uusi henkilö on todella etäinen, enkä oikein tiedä, haluanko, että hän tietää vielä koko asiasta. Tosin, kun hoidoissa joutuu käymään ja lääkärikäyntejä on useita, helpottaa se kummasti tuota asiaa työn hoitamisen kannalta.
Oon myös miettinyt, että haluaisin kovasti kertoa äidilleni. Mutta toistaiseksi olemme sopineet, että tämä tieto on salaista vanhemmille niin kauan, kunnes on jotain kerrottavaa. Tokikin, tilanne saattaa muuttua, varmasti viimeistään siinä vaiheessa, jos joudutaan hoitoihin. Aika näyttää. Jaksuja sulle kuitenkin tilanteeseen! :)

Miramei jaksuja sulle kans! :)

Pamsku on sun maha kyllä turvoksissa, mutta ei se nyt noin turvoksissa alkuvaiheessa ole. Ikävää, että tommosia tullaan sanomaan. Itse ainakin pidättäydyn ihan viimeiseen asti sanomasta mitään, vaikka epäilisin jonkun olevan pieniin päin. Itse kanssa sain tuossa keskiviikkona kommentin, että saako onnitella. Ja tähän syynä oli se, että istuttiin baarissa ja join cokista! Että teki mieli rääkästä..

Pamsku ja Mirkku oon ite miettinyt ihan samaa. Tämä on täällä tällainen salainen tukiverkosto tämän yrittämisen tiimoilta, mutta täällä oppii tuntemaan ihmisiä paljon. Olis mukava pitää yhteyksiä myös ihan "tosi-elämässä" ja tottakai olis mukava tietää myös jatkossa, että mitä teille kuuluu. Oottehan te vahvimpia naisia mitä mä tiedän :)

Henskuliini pahoittelut tädistä!

Millinkäinen itellä on vähän samanlainen olo, joutuu oikeasti miettimään, että mitähän sitä kommentois. Ja kun ei vaan päässä ole ajatuksia sitä kommentointia varten. Jaksamista! :)

Miwwi onnittelut ovisplussasta :)

Nenni88 niin tuttu tunne :D Itsekin kyllä allekirjoitan itteni tuohon hätähousujen ryhmään.

ON: Niin kuin sanottu, oon ollut tosi väsynyt. Ovisplussan sain torstaina, joten tänään olis sitten DPO 1.
Testailen varmaan tuossa viikon päästä maanantaina (15.10.?), kun tiistaina on lääkärikäynti. Tokikin, on todella epätodennäköistä että sillon vielä edes näkyy mitään, mutta sitten varmaan jään odottamaan, että alkaako menkat (jospa ei alkaiskaan..).

Aloin myös pitämään blogia, katsotaan kuinka kauaskantoinen tämä blogi on.. Ja joo, oon aivan koukussa näihin blogeihin nykyään.

Ja pisteenä i:n päälle, ostin sitten eilen kirpparilta vauvalle talvihaalarin. Oon aikaisemmin pidättäytynyt ihan vaan sukkien kudonnassa, nyt sitten joku hassu päähänpisto. Tosin, voin syyttää tästä kyllä miestä :D Mies itte tokas siellä kirpparilla, että onpas täällä paljon lastenvaatteita, jonka jälkeen ite totesin, et joo kattelinkin tuolla yhtä haalaria. Miehen kommentti oli tämän jälkeen "eikö se ole sama sieltä ottaa mukaan?" :heart:
 
Sunflower11
Grill: Juu! Mä en tiedä tosta endosta muuta kuin että semmosia oireita varsinkin loppukierrossa mulla itellä. Tai no mä oon aatellu et limakalvo sit niin paksu että painaa, kun tulee niitä vihlovia kipuja. Miun äidillä esim. on endoa, ei tosin niin pahana että tarvis leikkausta vielä ainakaan.
Tsemppiä :)

Pamskulla on muuten samanlainen maha kun mulla nyt :D tosin mun maha on niin ruma ettei voi ottaa kuvaa :LOL:
 
Pamsku niin on se varmasti helpottavaa kun joku tietää omasta tilanteesta, mä tuun sit kertomaan tänne et uskalsinko avautua töissä vai en :D Oon nimittäin tän asian suhteen aikamoinen jännittäjä, oon halunnut jo pitkään kertoa mut kerran kun meinasin niin tunsin miten kyyneleet alkaa nousta et se jäi sit siihen :ashamed: Mulle on jäänyt varmaan joku kammo tästä, kun ensimmäistä kertaa kun puhuin tästä kaverilleni, niin sain samantien ihan hysteerisen itkukohtauksen, en todellakaan tiedä miksi! Silloin oli kuitenkin yritystä takana vasta 4kk..En halua kesken työpäivän käydä pillittämään niin se varmaan jännittää eniten :D

Miramei mä oon kanssa jouluihminen henkeen ja vereen, mutta kyllä se myös valitettavasti on mennyt koko ajan siihen haikeampaan suuntaan. Meilläkin "olis pitänyt" olla lapsi jo viime jouluna, mut ei. No entäs sit TÄNÄ jouluna, no ei! En mä mistään vapuista tai juhannuksista näin ajattele, mut joulu on kuitenkin sellainen perhejuhla, ikävää ettei siitäkään enää voi nauttia niin täysillä kuin ennen tätä yritystä :(

Grill mut tuo mahdollinen leikkaus (johon toivottavasti et joudu!) olisi aika hyvä tilaisuus kertoa omalle äidille, jos siis jokatapauksessa haluaisi hänelle asiasta puhua. Kun sitäkin mä oon paljon miettinyt et joo tekis mieli kertoa, mut milloin ja miksi? Nyt ihan yhtäkkiä vaikka ei oo mitään kerrottavaa..? :|
Sekin mua kiinnostais tietää et onko omalla äidillä ollut samanlaisia ongelmia, vaikka toisaalta en siihen millään usko, kuitenkin mun ikäisenä saanut ekan lapsen ja siitä tasaisesti 1,5 vuoden ikäeroilla vielä neljä lasta sen jälkeen..

Sunflower mukavaa viikonloppua sinnekin, koitahan saada levättyä :)

Omaa: ei ihmeitä mut pakko nyt jotain vähän hehkuttaa etten aina kirjoita tänne vain negatiivisia kuulumisia..Oon niin tyytyväinen itseeni kun oon saanut pidettyä urheiluintoa yllä. Tekee kyllä ihan ihmeitä, hyvät musiikit soimaan ja juoksemaan, ainakin itse pystyn lenkkipoluilla unohtamaan vauvajutut :) Ja tottakai ne tuloksetkin piristää, hääkuntoon 2014 vaikka mikä ois! Töissäkin on mennyt jo jonkin aikaa tosi hyvin ja se mun eräs työkaverini EI ole paksuna :D
 
Sunflower11
Kiitos Amalia!
Hyvä että oot saanut pidettyä urheiluintoa yllä, se on vaan hyvä :) Mä haluaisin juosta, ei vaan tunnu keuhkot olevan samaa mieltä :/

Jouluihminen minäkin :D mulla on jo joululahjoja ostettuna..
Rakastan joulua.
Mä luulin oikeasti et meillä olis jo viime jouluna ollut vauva.. ei ollut, eikä nytkään :/ ehkä ens.. ehkä..
 

Yhteistyössä