tytär
Olen siis adoptiolapsi ja minulla on ollut hyvä lapsuus, molemmat vanhemmat tosin kuolleet jo vuosia sitten. Koskaan minulla ei ole ollut tarvetta ottaa sen enempää selvää biologisesta äidistäni, mutta nyt kun alan olla jo kohta nelikymppinen on asia alkanut pyöriä mielessä.
Tiedän hänen nimensä ja osoitteensa ja pyörittelen päässäni tilannetta, jossa ilmestyn paikalle soittamaan ovikelloa ja näen... ja tämä on se kohta joka pelottaa. Mitä jos siellä onkin joku juoppo, hullu, tms, ja sitten ajattelen lopun elämääni että ei olisi pitänyt mennä, olisi ollut parempi kun en olisi tiennyt.
Olen ymmärtänyt että adoptioon on liittynyt jonkinlaista mielenterveysasiaa, siksi varmaankin pyörittelen näitä negatiivisia ajatuksia, en oikeastaan osaa ajatella edes sellaista vaihtoehtoa että siellä olisi joku ihan "normaali ja tavallinen" ihminen. (Ja ennen kuin joku älähtää, niin tiedän kyllä että mt-ongelmat ei tee ihmisestä mitenkään kamalaa, mutta jos ne on niin pahoja ettei voi enää lapsestaan huolehtia niin pistää miettimään mistä on ollut kysymys.) Kaikkein negatiivisissa kuvitelmissani saan sitten loppuiäkseni riesaksi jonkun alkkiksen joka yrittää väkisin muodostaa jonkinlaista suhdetta lapseensa ja lapsenlapsiinsa... mitään sellaisia onnellisia "kaikki yhtä suurta perhettä"-kuvitelmia ja haaveita mulla ei ole ollenkaan.
Taidan olla vähän seko itsekin. Olen jopa miettinyt että ajan sen jotain 100 km sinne stalkkaamaan. Haluaisin ihan vain nähdä hänet.
Tiedän hänen nimensä ja osoitteensa ja pyörittelen päässäni tilannetta, jossa ilmestyn paikalle soittamaan ovikelloa ja näen... ja tämä on se kohta joka pelottaa. Mitä jos siellä onkin joku juoppo, hullu, tms, ja sitten ajattelen lopun elämääni että ei olisi pitänyt mennä, olisi ollut parempi kun en olisi tiennyt.
Olen ymmärtänyt että adoptioon on liittynyt jonkinlaista mielenterveysasiaa, siksi varmaankin pyörittelen näitä negatiivisia ajatuksia, en oikeastaan osaa ajatella edes sellaista vaihtoehtoa että siellä olisi joku ihan "normaali ja tavallinen" ihminen. (Ja ennen kuin joku älähtää, niin tiedän kyllä että mt-ongelmat ei tee ihmisestä mitenkään kamalaa, mutta jos ne on niin pahoja ettei voi enää lapsestaan huolehtia niin pistää miettimään mistä on ollut kysymys.) Kaikkein negatiivisissa kuvitelmissani saan sitten loppuiäkseni riesaksi jonkun alkkiksen joka yrittää väkisin muodostaa jonkinlaista suhdetta lapseensa ja lapsenlapsiinsa... mitään sellaisia onnellisia "kaikki yhtä suurta perhettä"-kuvitelmia ja haaveita mulla ei ole ollenkaan.
Taidan olla vähän seko itsekin. Olen jopa miettinyt että ajan sen jotain 100 km sinne stalkkaamaan. Haluaisin ihan vain nähdä hänet.