❃ Kauan plussaa odottaneet (vuosi →) ❃

Ei oo meilläkään noin tarkkoja keskusteluja käyty :ROFLMAO:
Lähinnä todennut paikan olevan epämukava ja olon kans kun suunnilleen jonossa sinne miehet menevät :D mut ei suuremmin kehtaa valitella kun aattelee kuitenkin, että hänen osa on aika pieni verrattuna minun pistelyihin ja jatkuvaan jalat levällään olemiseen. Meillä onki paljon käyty keskustelua siitä, kuinka pitkälle ollaan valmiita menemään hoidoissa.

Viime viestin jälkeen alko taas lupaava vuoto mutta ei, sehän tyssäs samantien.. tänään ois virallinen päivä kun uuden kierron pitäs alkaa mutta ei oo kyllä toiveet kovin korkealla tämän tiputtelusekoilun kanssa. Alkanut tulee paineita melkoisesti kun tiedostaa, ettei siellä pakkasessa ole ku kaks ja nyt kun oon opiskelija, niin tuskin jaksaa/on varaa lähteä uusiin piikityksiin tässä hetkessä. Eli ois aika pakko nyt noilla pakkasessa olevilla pärjätä ja raskautua jos meinaa lapsia vielä saada :eek:
 
Meillä on sinänsä helppo että mies saa antaa näytteen kotona (asutaan aika lähellä sairaalaa) kunhan pystyy kuljettamaan näytteen sinne oikeaan aikaan. Että ympäristön kanssa sinänsä ei ole ongelmia mutta ainoo on vaan se että miten sen kaiken systeemin saa sinne purkkiin :DMyöhemmin hoitoihin mennessä joutuu sitten varmasti siellä "miesten huoneessa" purkittamaan (hoitopaikka eri kuin sairaala), en tiedä miten se sitten onnistuu kun on tosiaan vielä astetta jännittävämpää. Sitten välitän nuo teidän kullanarvoiset neuvot :D
 
@kiuski lisätäkseni vielä, että vatsa on kauhean turpea vieläkin ja ilma vaan kuplii.. Valkkariakin tulee, nyt ei ehkä enää mee toissa öiseen hempeän hetken piikkiin.

@maximus hyvä kuitenkin kuulla, että on jatkoa! Siihen vuoden alkuun ei kuitenkaan ole enää pitkä aika ja vaikka itsestäkään ei aina siltä tunnu, niin aika menee nopeasti!
 
Voihan purkitukset:p kysykääpä nyt Villisilmän miekkoselle avuksi vinkit miehiltänne :ROFLMAO: Vielä se minunkin miekkonen taitaa sen joutua tekemään, kun ei kuulu ei näy.

Tänään oli tarkoitus vielä epätoivo puuhastelut järjestää ennen miehen reissuun lähtöä, mutta sain sellaisen itkukohtauksen, että huh. Tuli vaan niin voimaton olo, ettei tää oo enää mistään kohtaa normaalia, eikä mistään kohtaa enää hauskaa.:cry: Mua vituttaa, itkettää ja tuhat muuta tunnetta, kun väkipakolla vuositolkulla tätä samaa paskaa :confused: Oon niin kateellinen normaalista seksielämästä ja vahinkoraskauksista, voi helvetti sentään... Tekis mieli vaan käpertyä jonnekin koloon ja nukkua vaan viikko.
 
@Villisilmä ja muut uteliaat, mun mies otti huomattavan lunkisti operaation simpat purkkiin, ei edes kysyttäessä myöntänyt että olisi ollut mitään tähtäysvaikeuksia tai muita ongelmia. Ainoa turhautumisen aihe oli, että näytteenottohuoneeseen oli jonoa - oli sit kyllästynyt odotteluun ja kipaissut käytävän toisessa päässä olevaan vessaan, kuulemma oli hoitajalla naurussa pitelemistä... :ROFLMAO:

Aina sitä omaansa saa olla häpeemässä :X3:

Olettaisin, että tähtäysongelmat vaihtelee aika paljon sen mukaan kuinka suurella "paineella" tavara purkkiin yrittää löytää. (Huonoja) teinileffoja katselleet saattaa muistaa erilaiset pituusammuntakilpailut, eli taas kerran leffojen luuserit pääsee helpommalla todellisessa elämässä :rolleyes:
 
Dpo 12. 23/23-29
Menkkajomotukset vaan jyllää eli menkat alkaa päivänä minä hyvänsä.

Mietin et ku meil 1v yritystä ja kertojakin jo 15-16 niin miten teillä muilla. Onko teille tullut valon pilkahduksia onnistumisesta???
Tän vuoden aikana kun mulle ei oo tullut haaleita plussia, en oo ollu raskaana, ei oo tullu keskenmenoo ei mitään mikä ees viittais.. Et vähän miettii raskautuuko sitä enään ikinä.
Kaikki muut lapset on kuitenkin helposti alkaneet (yk 1)

Kyllä pms jyllää ja vitutus myös..
 
Esikoinen tärppäsi 2 vuoden jälkeen ilman mitään avustuksia. Mä en silloin siis pelaillut millään ovistesteillä tai mitään. Me vaan pantiin menee ilman ehkäisyä.

Tänään kävin alku kierron hormooni verikokeissa, sitten 13.11 menen progesteroni verikokeeseen.

Nyt menossa kp4.
 
Täällä alkoi tänään uusi kierto eli kp1. Jostain syystä myös tavallista kovemmat kivut joihin oon joutunut sekä panadolia että buranaa ottamaan säännöllisesti, vaikka yleensä ihan panadolillakin pärjää. Kivut tuli myös uniin ja varmaan siitä syystä näin unta että synnytin :cautious:
Tähän kiertoon en ota käyttöön mitään vippaskonsteja. Gelee royalet ja macat sun muut tuli jätettyä jo aiemmin pois, mutta nyt viimeistään jää pois myös greippimehu ja lämpöjäkään en taida enää mittailla. Ovistestin saatan tehdä, jotta tietää vähän laskea seuraavan kierron alkua, vaikka kierto on kyllä aika säännöllinen että senkin voisi oikeastaan jättää tekemättä.
Ajatukset on siis jo ihan ivfssä. Mies kävi tällä viikolla viemässä uuden simppanäytteen ja sanoi, että sitä oli ihan yhtä vähän kuin viimeksikin. Oli ilmeisesti onnistunut kuitenkin hyvin purkittamaan :LOL: Nyt vaan otetaan ihan lunkisti seuraava kuukausi ja katsotaan mitä ne sanoo polilta meille kun vastaukset tulee.

Onko täällä kellään jonka miehellä on ollut simpoissa vika, tehty miehelle mitään tarkempia tutkimuksia? Olen vähän lueskellut ja ymmärtänyt että olisi hyvä tutkia miestä ainakin tukoksen varalta ja tehdä jotain hormonikokeita, pitää varmaan kysyä niistäkin siellä polilla sitten.
 
@Villisilmä Hyvä kuulla että purkitukset meni hyvin :ROFLMAO: Ei kuulemma haittaa vaikka spekua tuleekin vähän, laatuhan siinä ratkaisee eikä määrä. Ja kuulemma jos on ollut kovassa flunssassa yms niin se voi vaikuttaa monta kuukautta vielä siinä että voi just olla vähäistä tai todella huonolaatuista. Meillähän mies sairasti just viikko ennen purkittamista todella kovan kuumeen/nuhan ja oli kuulemma extra vähäistä sekä kaikista huonolaatuisinta mitä on tähän mennessä ollut, mutta niin sieltä vaan löyty pari hassua hyvää uimaria ja plussa pätkähti!

Meillä simpat ei liikkunut minnekkään eikä sitä ainakaan mitenkään ikinä tutkittu. Ei edes juteltu asiasts että voisiko sille tehdä jotain. Suoraan vaan icsi. Mutta kai se riippuu että mikä se vika on? Laatu vai liikkuvuus. Mutta kannattaa toki kysyä aina että olisiko vielä mahdollisuutta parantaa :)
 
Heipähei pitkästä aikaa. Olen täällä silloin tällöin käynyt lukemassa kuulumisia, mutta tuntuu että helpommalla pääsee kun keskittyy muihin asioihin arjessa. Tällä hetkellä dpo6, ei oireita eikä odotuksia tälle kierrolle vaikka tallettelutkin onnistuivat.

Eilen oli ensikäynti lapsettomuuspolilla. Lääkäri ei löytänyt esitiedoista, mun sisätutkimuksesta eikä ultrasta mitään poikkeavaa, kuulemma "kaunis" keltarauhanen vasemmalla eli ovis on tapahtunut ja molemmissa munasarjoissa runsaasti kehittyviä, kohdun limakalvokin hyvän paksuinen. Käytiin molemmat miehen kanssa verikokeissa ja mies sai lähetteen spermatutkimukseen, saa nähdä mitä sieltä löytyy. Nyt odotellaan vaan että mies saa oman osansa hoidettua, mitenkään erityisen innostunut hän ei asiasta ollut... Mulle ei mitään lisätutkimuksia tehdä ennen kuin spermatutkimus on valmis. Näillä mennään..
 
@Herukkka toivottavasti saisitte yllättyä iloisesti. Kyllä se icsi on sen arvonen jos se lapsen tuo :)

@Villisilmä valitettavasti mulla ei oo vinkkejä antaa, meillä kans mies antanu kotona näytteen ja kiikuttanu sitte labraan. Vähän kyllä jännittää miten se onnistuu antaan sitte näytteenottohuoneessa ku se muutenki on vähän tommonen jännäpöksy :cautious: korvatulpat kuulostaa kyllä tarpeellisilta :ROFLMAO:

@kunnon kinttaat joko on vuoto alkanu kunnolla? Ärsyttävää tollanen jokotai. :( Oispa sielä pakkasessa sitkeitä tyyppejä <3

@tänttähäärää vuoden jälkeen saatto vielä olla toivoa, kahden vuoden jälkeen ei. Teilläki varmaan paljo selviää sitte ku mieski tutkittu.

@Nonsk joko testasit? Ite en kyllä usko että mitään voi näkyä ennen dpo 10 mutta tää on vaan mun mielipide :LOL:

Ihanaa, tauko ohi :ROFLMAO::ROFLMAO: vaikka loma meni varmasti helpommin ku ei puolen tunnin välein tarvinnu päivittää kaksplussaa josko joku ois kirjottanu jotain :whistle: torstaihin asti meni helposti mut sen jälkeen alko miettiin mitä kaikille kuuluu :X3:

Menkat pitäis alkaa perjantaina. Oon nähny painajaisia mm. että miehen ois pitäny käyä antaan joku kontrollinäyte ja siks ei päästäiskään alottaan hoitokierrosta nyt. Tai että mun menkat alkaa viikkoa liika aikasin ja se ei sovi polin aikatauluihin. :confused: ehkä mieli koittaa suojella pettymykseltä..
 
@-dino- en testannut, ja oikestaan kyllä myös unohdin. :D Vähän kyllä myös ajattelin että :poop: siitä, mitään näy kuitenkaan.

Se lääkärikin soitti, ei oo prolaktiinista kiinni tai mistään muustakaan endokriinisesta sairaudesta. Se joku määräävä mikromakrohormooni on täysin normaalilla tasolla. Gynelle sit seuraavaksi varattava aikaa, kun haluaa. Haluisin kyllä että mua ultrattaisiin, koska oon joskus vuosia sitten käynyt semmosen jatkuvan vasemman puolen munasarjojen tykyttelyn takia gynellä ja sisätutkimuksen ja vatsan paineluiden jälkeen ei mitään poikkeavaa. Nythän se on parissa kierrossa ollut tosi kovaa kipua. Vuosien välillä ollut aika rauhallista ja pillerittömyyden aikana oppinut seuraamaan kierron vaiheen mukaankin. Ja ne kivut taas ei nyt käy järkeen kierron vaiheen kans, omasta mielestä ainakaan.
 
Viimeksi muokattu:
Meillä saatiin vihdoin aikuismainen keskustelu aikaan ja mies on päättänyt, että tammikuussa jatkuisi tutkimukset ja hän antaa simppanäytteen. Silloin kaksi vuotta täynnä luomuna yritystä. Hän otti esiin myös adoption ja spermapankin käytön, jos ei hänellä ole toimivia siittiöitä. Kauhusta kankeana kuuntelin, itse en ole sellaiseen valmis.:confused: Tapansa mukaan siis mennyt kauhuskenaarioissa todella pitkälle ja koitin siinä rauhoitella. Toki koska ovuloin, niin aika isolla todennäköisyydellä uimareissa voisi olla se korjausliikkeen tarve. Mutta osalta helpotus ja osalta petyin, että viivyttää edelleen. Mutta jos ei oo valmis, niin sitten ei oo.
 
@Josia ihanaa!❤ Mua on niin harmittanu sun puolesta! Onhan tammikuuhun tietysti vielä pari kuukautta mut kyllä se helpottaa jo varmasti ku on joku tietty aika mikä on enää odotettava. Ompas hän kyllä miettiny asioita jo vähän pidemmälle, kokemuksesta voisin kyllä sanoo että ei siitä oo mitää hyötyä. Simpat voi olla aivan kunnossa vaikka ei ookkaan vielä tärpänny. :) tsemppiä molemmille odotteluun!
 
Voi kiitos @-dino- tsempistä! ❤ Arvokasta tässäkin kohtaa, kun vielä pikku hetki odotellaan lisätietoja.:) Ja nuo miehen kehittämät skenaariothan osittain on tätä prosessia hidastaneet. Olin aika järkyttynyt eilen, että mitä se tuommosia jo miettii. :eek:
 
@Josia Onpas hyviä uutisia, vaikka varmasti parin kuukauden odotus tuntuukin vielä pitkältä. Joulun aika onneksi tunnetusti häviää ekstranopeasti!

Mä kyllä ymmärrän sun miestä, olen itse pyörittänyt omassa päässä läpi jotakuinkin kaikki mahdolliset skenaariot mitä lapsettomuuteen voi liittyä. Meillä mies sit ottaa välillä kierroksia mun turhan pitkälle menevistä suunnitelmista, joilla on totuuspohjaa tasan sen verran, että kun en ole raskaana, niin kaikki on mahdollista :oops:

Itelle tuntuu oikeasti helpommalta elää arkea, kun on jo tavallaan esikäsitellyt kaikki worst-case skenaariot. Negatiivisten yllätysten määrä vähenee radikaalisti. Tän tyylin huono puoli on se, että muutamat läheiset on ilmeisesti päätymässä tulokseen että olen jollain tavalla tunnevammainen, kun otan tän tutkimuksiin joutumisen niin rauhallisesti - mutta eipä tässä vaan ole kauheasti mitään panikoitavaa enää kun olen ehkäisyn poisjättämisestä alkaen a) tiennyt että tää on mahdollista ja b) tiedän aika tarkkaan mitä ja miten asiat nyt tapahtuu. Suru ja epävarmuus lopputuloksesta taas ei päällepäin niin herkästi sitten näykään...
 
Kiitos ajatuksistanne! @Jennipä ja @Tuimatar :) Ja jotenkin oli kiva kuulla myös Tuimattaren omakohtainen kokemus siitä, että pahimmat pelot sekoittaa päätä. Mutta silti tekis mieli vähän ravistella miestä:LOL: Ymmärrän kyllä itsekin asian, mutta mulla on vaikeuksia sulattaa se ahdistus, joka on noussut siitä, että pelon kohtaamista lykätään. Olen ennemmin sen kannalla, että kohdataan nopeasti, niin on enemmän aikaa toipua ja sopeutua.
 
Hei te jotka ootte Letrozolia käyttäneet.. Onko kellään lääke aiheuttanut väsymystä?

Oon itse nyt ollut tosi väsynyt vaikka olisin nukkunut hyvin. Töissä jaksaa käydä vaikka työteho onkin laskenut, mutta ei mitään muuta töiden päälle. Eka vapaapäiväkin meni maatessa ja piti päikkäritkin nukkua, tokana vapaapäivänä jaksoi edes hetken keittiössä touhuta. Mietin jo onko tää pimee aika liikaa psyykkeelle, mutta sitten aloin miettii voiko tää johtua lääkkeestä. Kuitenkin lukee yleisenä haittavaikutuksena Letrozolin tiedoissa. Perjantaina kysyn asiasta lääkäriltäkin, kun on seurantaultra, mutta ajattelin jos jollain muulla täällä sattuis olee samanlaisia kokemuksia?
 
@Jennipä empä muista että oisin ollu mitenkään erityisen väsyny. Sulla toki isompi annos (eikös ollukki 2/tbl päivä?) ekassa kierrossa oli eniten sivuvaikutuksia, siittä ne sitte onneks tasottu. Toivottavasti nyt ainaki toimis!

Viimiset päivät matelee etanan vauhtia.. Hitto. Perjantaina pitäs alkaa menkat, ja toivottavasti oikeesti alkavatki että saan olla polille yhteyksissä ennen kun lauantaina pitäs sitte jo piikittää.

Ei oo seksiäkään ollu moneen viikkoon. Ei vaan enää jaksa. Miestä kiinnostaa vielä vähempi ku mua. En muista ees millon se olis tehny alotetta viimeks. Toivottavasti saadaan tääki asia nyt kuntoon. :(
 
@Josia hienoa että siellä asiat edistyy vaikka hetki vielä joutuukin odottelmaan (y) Itse olen kans sellainen että suoraan tulta päin vaan eikä mitään odotteluja koska ei se asia siitä mikskään muutu, mutta meillä kans mies tollainen että venyttää ja venyttää koska pelottaa tai jotain.

@Jennipä Mä kans vedin yhden satsin letroja eikä kyllä mitään muistikuvia että olisi erityisesti väsyttänyt (n) Mutta eipä tuo ihme ole! Lääkkeet ja toi pimeys tuolla niin vähemmästäkin väsyttää.

@-dino- hui! Onpas aika mennyt nopeasti :eek: Onks sulla nyt selvät sävelet piikkien suhteen? Jos on ollut hyvä seksielämä niin kyllä tää lapsentekojyystö herkästi pilaa senkin. Meillä ainakin ihan selkeä taantuma ollut myös. Ei sitä jotenkin itseäkään huvita kun olo on kuin pierutyynyllä noiden lääkkeiden takia. Ja nyt en jotenkin uskalla ennen kuin se eka ultra on! Ei se lapsi siitä rikki mene mutt kuiteskin :LOL:
 
Täällä asiat siirtyy koko ajan myöhemmäksi ja ei päästä näillänäkymin aloittamaan ICSI-hoitoja joulukuussa kun miehelle pukkasi parin viikon työreissu huonoimpaan mahdolliseen aikaan, jos se nyt sitten lopulta toteutuu. Muuten menee sitten ehkä ensi vuoden tammikuulle jos ei tule mitään esteitä. Saadaanpa sitten mennä loppuvuosi rennosti ja tehdä kaikkea muita suunnitelmia
 
@kiuski joo 150iu gonalia isken nahkaan. :) jännittää millanen munasaalis saadaan aikaseks :D vähän kyllä hyperi pelottaa enemmän ku se että ei tulis mitää.. Sulla ei ookkaan enää hirveen pitkästi ultraan, tsemppiä pahoinvoinnin kans ❤

@haaveistatotta harmi ku siirtyy :( mut ihan vähän jos ajatellaa rahaa niin parempi tammikuussa ku joulukuussa.

Tänne valittaminen autto taaski :D:D:D t. Tyytyväinen vaimo
 

Yhteistyössä