Me ollaan oltu miehen kanssa yhdessä 9 vuotta. Minulla on aiemmasta liitosta tyttö nyt 14v ja miehelle tyttö nyt 12v. Yhteen kun muutettiin niin tytöt olivat 6v ja 4v. Molemmat tytöt asuvat siis meillä käyvät etävanhemmillaan 1-2kertaa kuussa. Tytöt tulivat aluksi todella hyvin toimeen. Kuitenkin vuoden päästä tilanne muuttui kaottiseksi tytöt sättivät ja haukkuivat toisiaan. Alkoi tulla kommentteja "Tämä on minun isä sä et saa puhua sille." Tätä hetken katsottuamme otimmen yhteyttä Perheneuvolaan josta saimme keskustelu apua. Tilanne tasaantui ja homma alkoi luistaa.
-05 kuitenkin tulin raskaaksi ja aloin odottaa ensimmäistä yhteistä lastamme. Raskaus ajan kaikki sujui hyvin. Kuitenkin kun pikkuveli syntyi alkoi kilpailu siitä kumpi on parempi isosisko. Tässä vaiheessa piti selittää että kumpikin sisko on yhtä tärkeä . Huomion kerjäys alkoi myös meitä vanhempia kohtaa. Tuli paljon kysymyksiä: "Rakastatko sä äiti mua?" jne. Tuli siis se epävarmuus siitä että olenko minä nyt toissijainen vauvaan nähden jne. Ajan kanssa kuitenkin lapset tajusivat että he ovat meille edelleen yhtä tärkeitä mitä olivat ennen vauvan syntymääkin.
Toinen yhteinen lapsemme syntyi -08. Kaikki sujui paljon kivuttomammin kuin tuon ensimmäisen yhteisen lapsen kohdalla. Lapset tiesivät että he evät tule hyljätyiksi.
Nykyinen tilanne:
Lapset ovat: 14v,12v,5v,3v ja kuopuksen LA 12.7.2011.
Arki sujuu hyvin. Aina arjen pyöritys ja aherrus ei ole helppoa kun jokaista pitäisi koittaa miellyttää. Avain lause perheessämme on: Jokainen joutuu joskus joustamaan. Aina ei vain voi saada juuri sitä mitä haluaa.
Siinä nyt vähän kokemuksia