KESÄKUISET 2009 siirtyy taaperoiden joukkoon

Moi pitkästäaikaa! Työt ja päiväkoti on aloitettu ja siinä samassa myös sairastelu:snotty: Kaksi korvatulehdusta peräkkäin, kuurien väli oli 3 pv. Onko muilla ollut tällaista ihan ihme kuumetautia ilman muita oireita, ensin viikko kuumetta 38 sitten viikko 40 ja ei ees pronaxen panadol yhdistelmä laske sitä ja tää kaks viikkonen piti sisällään nämä kaksi korvatulehdusta. Lääkärit ihan ymmällään lastenpolilla, korvatulehdukset kuulemma jälkitauteja ei kuumeen aiheuttajia. No oli kaksi viikkoa terve ja nyt räkätauti päällä, onneksi ei kuumetta.
Pirtsille ja Briannalle onnea plussista.
Talvihaalarit on kokoa 86 ja kenkä 23.
Ruoka maistuu todella hyvin, pk:ssa ihmettelevät että mihin se kaiken sen ruuan syö. Painoa ei kuitenkaan ole kuin 11.7kg ja sopusuhtainen on ei mitenkään vois sanoa edes pyöreäksi. No on periny vissiin isin suoranputken :LOL:
Sanoja toistelee välillä ja osaa sanoa jos on kakkahätä mutta muuten ei vielä puhetta tule. Miten muilla?
Nukkumaanmenosta on tullut yhtä taistelua ja omassa sängyssä ei haluais nukkua, perua tuolta sairastelu kaudelta. Yöt on katkonaisia ollut jo pitkään, nukkui aikaisemmin hyvin mutta kävelemisen harjoittelun jälkeen yöt on välillä ihan helvettiä, oppi kävelemään juhannuksena mutta se ei öitä rauhoittanut. On äiti ja iskä välillä vähän väsy kun pitäs aamulla töihin lähteä. Ja sitten on aina joko kipeä tai just ollaan aloitettu pk joten unikouluja ei oo voinu pitää. Oisko kellään vinkkejä tähän?|O
Jösses miten pitkä romaani tästä tuli. Eikun hauskaa viikonloppua kaikille.

Topoca ja Max 1,4v
 
Moi äärettömän pitkästä aikaa! Lueskelemassa käyn harvakseltaan täällä,mut täytyy tunnustaa et kun uudistus tuli ni loppu täällä seikkailutkin...En vaan oo oikein tykästyny tähän(vielä : / )

Täällä kaikki menee suht hyvin,mitä nyt painokontrollissa käyty,viimeksi nyt 1v3kk iässä jolloin vihdoin ja viimein saatiin syntymäpaino tuplattua,eli Alisa oli nyt 8530g ja 76cm.vajaa 300gr oli tullu painoa kolmessa kuukaudessa...nyt sit terv.hoitaja sanoi,että tää neiti vaan on pieni ja siro,kuuluu sen persoonaan,eikä kuulemma ole huolissaan,kerta neiti terve ja touhukas tyttö...

Kova tahtonen neiti on kyllä,ei sais syöttääkkään,kun haluaa syödä itse(hienosti onnistuukin jo),kiukuttelee oikein lattialla maaten,käy lyömässä jos ei mee sen mielen mukaan...hauska seurata nuita kiukun purkauksia,kun ei esikoinen ollu sellanen "möykkääjä",vaikka voimakastahtoinen hänkin oli pienenä...Alisa on hurjapää,puistossa laskee suurimmat mäet ja menis kaikkeen mihin isommatkin(ja esikko taas varovaisempi tässäkin asiassa),mut sitten taas raasu on niin arka,että pelkää vettä yli kaiken...Tänään käytiin eka kertaa suihkussa niin,ettei itkeny,inahteli vaan muutaman kerran,kylpeminen kaikissa muodoissa on painajaismaista ollu alusta asti...Nukahtamisen kans on tullu ongelmia,menee tunteroinen ennenku urvahtaa,ährää ja puhraa,taputtelee käsiä...Nuha kyllä vaivaa,et voihan se se pitää hereillä...Elokuussa sairastettiin se enterovirus iskää lukuun ottamatta kaikki,kova pääkipu,lievää kuumetta ja oksentelua.syyskuussa sitten tytöt sairasti enterorokon,Alisa tosi rajuna...nyt sitten näyttää et alkaa kynnet irtoileen varpaista :O

Kotona olen ens syksyyn asti,mut pakko myöntää et kyrsii tää köyhyys...Eihän tätä aikaa voi rahalla korvata,mut kun ei jää käteen latin latia,ni kyl välillä rupee "sylettään" urakalla...mut kahtellaan ajan kans,voihan sitä ilmottautua töihin sairaslomien tuuraajaksi,jos kovin rupee korpeemaan...Kahton sit et meneekö Alisa hoitoon vai hoitaako mummo,kun ei tule hoitopäiviä kun max.6krt/kk...tai jos lähden opiskeleen ni sittenhän menee automaattisesti hoitoon...

Alisalla ei tuu muita tunnistettavia sanoja kun kakka,anna,mamma,mummu,poppa...mut sitten on näitä äänteitä mistä tietää milloin tarkottaa kissaa,koiraa,ankkaa,kanaa...matkii niiden ääniä.on hurjan kiinnostunu kaikista eläimistä.

Talvivaatteet ostin kokoa 86cm ja kengät oli 22 ja 23(isomman vanhat).Löysin täysin uudenveroset puvut kirppikseltä niin säästin mukavat rahat siinä:) Ostin takin ja housut ja sit haalarin...

Jokos olette aloittanu jouluhössötyksen?tai lahjoja ostelleet?Tuntuu ettei mitään keksi Alisalle lahjaksi,isommalle kyllä löytyy vaikka mitä :D Ehkäpä Alisalle pukki tuo maatilajuttuja ja se tanssiva teletappikin ois ainaki äitistä kiva ;) Saas nähdä...

Mut nyt hyvän kirjan pariin sänkyyn ja huomenna juhlitaan hurjasti halloweenia esikon kamujen kans :vampire:
 
Heippa hei. Kiva, kun tänne pitkästä aikaa tuttuja eksyny.

Meillä elämä tällä hetkellä ihan sekasin, tyttöjen rakas ukki (mun appi ) nukkui pois viime perjantaina. Venla ei tietysti ymmärrä asiaa, mutta reagoi meidän suruun ja pahaan oloon, ja on normaalia enemmän kiinni minussa. Yöt itkeskelee, ja rauhoittuu, kun pääsee viereen. Kaipa tämä sitten helpottaa Venlankin osalta, kunhan on saatu ukki haudan lepoon ja elämä palaa omille raiteilleen ja arki alkaa pyöriä normaalisti.
Vehnä-altistus on meneillään, aina silloin, kun muistan sitä leipää antaa :ashamed: Muisti menny menetyksen myötä, ajatukset harhailee.
Olis kai jotain muutakin kerrottavaa teille, mutta joskus toiste. Esikoinen tuli koulusta, ja aletaan tekemään läksyjä, mitä ainakin meidän ekaluokkalaisella piisaa hävyttömän paljon :kieh:
Surullinen Sisu ja Venla 1v 5kk
 
Viimeksi muokattu:
Näinpä se äkkiä tilanne muuttu,tänään käskettiin jättää ruokavaliosta kaikki maitojutut pois ja siirtyyn soijamaitoon ja lähete keliakiatutkimuksiin...Alisalla on viikon päivät ollu kakka oudon näköistä ja nyt sitten mennyt sille mallille,et kakka sisältää kokonaisina palasina ruoat mitä on saatu meneen alas...huonosti on syönyt ja välillä voivottelee "aijaijai" ja näyttää pyllyä...Tänään käytiin julkisella puolella ja huomenna yksityiselle mennään,kun kuultiin et posti oli hukannu meijän lähettämät tyttöjen sairasvakuutus laput,et irtisanotaan ne... =) joten pimuilla on vakuutukset voimassa ja sen takia sitten kannattaakin mennä nopeinta tietä..
Toisaalta en tiiä uskonko et ois keliakiaa tai maitoallergiaa,mut toisaalta se keliakia selittäs Alisan pienuuden...mut kattellaan...:whistle:
 
Tervehdys pitkästä aikaa! Ei ole ehtinyt palstailemaan... Ja uudistuksen myötä meni näin pitkään, ennenkuin tänne jaksoin tulla :) Jotenkii meni meillä ihan hitaaks, mut nyt toimii suht ok.

Meillä on kyllä niin temperamenttinen tyttö, että :) Meillä oli myös 10 kk, 1 v ja 1v 2 kk iässä tikahtumiskohtaukset. Kyllä muuten ensimmäinen säikäytti, kun ei oltu kuultukaan moisesta. Nyt ei ole sitten tullut ja toivon, ettei enää tulekaan. On se kuitenki inhottava, vaikkakin vaaraton. Että omaa tahtoa löytyy :)

Nukahtaminen on meillä nyt ihanan helppoa. Ei tarvitse, kuin tyttö laittaa sänkyyn ja viitisen minuuttia istuskella sänkyn vieressä, niin nukkuu jo. Tuntuu niin ihanalta, kun meilläkin oli pitkään se vaihe, että saattoi mennä tuntikin ennenkuin oli unessa, vaikka oli tosi väsynyt jo. Ja muutenkin elämä helpottui kummasti, kun kuvioissa on enää yhdet ja pidemmät päiväunet. Jää vähän omaakin aikaa :)

Kahden kuukauden päästä meidänkin neidin maailma sitten mullistuu, kun ei olekaan enää kaiken keskipiste - uusi vauva tulee taloon :) Jännittää jo tätä äitiä kummasti :)

sunshine ja pikku-emäntä
 
moi kaikille piiiitkästä aikaa!! :)

sisulle osannotto suruun!

onnea paljon plussanneille ja vauvan saaneille!!

mä en ole millään ehtinyt käymään täällä kun ihan joskus satunnaisesti kurkkimassa.. viimeeksi taisin käydä syyskuun puolella...

meillä neiti kasvaa hitaasti mutta varmasti (ainakin toivon mukaan) viime neuvolassa 1v 4kk painoa 8200g ja pituutta 76cm.
sanoja tulee hirmuisesti, jotkut enemmän ja toiset vähän vähemmän oikein...kukka,kakka,äiti,iskä,heihei,heippa,kato(tato),tänne,ei,kiitti (tiitti),pupu,napa(papa),mopo(popo),auto (aato)....

temperamenttia löytyy täältäkin mutta vielä ei ole mitään pahoja kiukku kohtauksia tullut.

talvihaalari meillä on koko 80 ja uskon että sillä pärjätään koko talvi. talvikengät kokoa 20, ja sinne mahtuu oikein hyvin vielä villasukkakin :)

yöt menee huonosti :( tuo lapsi ei vaan jotenkin nuku, alkoi tää yö show sillon kun oppi kesällä kävelemään.. nukkuu siis hoidossa yöt kun enkeli, samoin päiväunet mutta kotona herää sata kertaa yöllä ja huuutaa ja huuuutaaa ja huuutaaa, viereen sitten lopulta nukahtaa eikä helpolla siihenkään. en vaan keksi enää mitään miten saisin yöt rauhoitettua (kotona myös päiväunille käynti on ihan kamalaa). pikkasen alkaa olla naatti olo niinä päivinä kun on itellä iltavuoro,me herätään 5-6 välillä, mies tulee aamulla kotiin n. klo 6, menee suoraan nukkumaan, ja vien tytön hoitoon klo 11.30, sitten kotiin hetkeksi ja 14.00-22.00 töissä. ja käytännössähän mä siis olen aina yöt Nean kanssa kahdestaan kun mies tekee pelkkää yötä.. päivät on pitkiä, mutta onneksi niitä on aina vain 2 peräkkäin...ja yövuorojen aikaan saan ihanat katkeamattomat unet kun tyttö on hoidossa iltapäivään saakka :)

tässä kaiken kaaoksen keskellä olen myös äärettömän onnellinen ja ihan vallan hurahtanut suunnittelemaan ja hössöttämään... me nimittäin mennään kesällä NAIMISIIN!!!

pikkukakkosestakin alkaa jo pienet haaveet siintää mielessä, pelottaa vaan ajatus siitä että taas joutuisin sairaalaan ja eri paikkakunnalle kun on oma pieni tyttö kotona.. mutta ehkä joskus...

mitä ootte meinannu joululahjoiksi hommata lapsille? mun pää lyö tässä kohtaa aika tyhjää kun tolla tytöllä on niin hirveesti tavaraa ja sit kuitenkii kummit ja mummit+ muut haluaisi jotain ostaa.. eipä muuta kun lelukirja käteen ja miettimään, tai voisihan sitä pyytää vaikka vaatetta...!?

yritän kirjoitella jossain vaiheessa taas ja katsella teidän kuulumisia, ja kommentoida niitä enemmän :)

t. m-m ja Neppu
 
Viimeksi muokattu:
Sisulle osanotot täältäkin :hug:

Ja todellakin, Ellamme sai pikkusiskon reilu viikko sitten :) Kiitokset Iituskalle onnitteluista! Mitat pienellä olivat 3060g ja 48 cm eli ei mikään jättiläinen. Synnytyskin oli positiivinen kokemus viime kertaiseen piiitkään verrattuna. Hulinaahan meillä nyt kyllä riittää - ja väsymystä kun eipä niitä päikkäreitä nyt enää nukutakaan silloin kun vauva nukkuu.. mut en valita :D Ella on ottanut tulokkaan hienosti vastaan, joskin pientä mustasukkaisuutta näkyy olevan ilmassa.

Mutta nyt täytyy taas rientää.. kirjoittelen joskus paremmalla ajalla kuulumisia.

Pirtsi ja Ella (+"pikku myy" 10 pv)
 
Voimia Sisulle:hug: ja onnea Pirtsille :flower:

Koitetaan vielä pitää edes vähän tätä pinoa pystyssä, jookos? =)

Meillä nautitaan tasaisesta arjesta rytmeineen ja touhuiluineen ja samanaikaisesti opitaan joka päivä uusia juttuja. Hippu juttelee jo ihan hurjan paljon ja yrittää toistaa melkein kaikki itseään kiinnostavat sanat.. Uusin hauska sanonta bongattiin lastenlevyltä: "pompula pampula vauva". :heart: Tätä sitten hoetaan päivittäin. Ja teletapit, eli "tapit", ovat ihan parhaita! Kirppikseltä olen löytänyt pari tappia Hipulle ja niitä kannetaan nyt ihan joka paikkaan ja heti aamulla kuuluu "tappi!". Ollaan myös youtubesta katsottu muutaman kerran teletappeja ja ne ovatkin ainut lastenohjelma, joka uppoaa Hippuun. Ja muutaman teletappi kirjankin onnistuin kirjaston poistomyynnistä nappaamaan...

Imetyksen päätin lopettaa eilen. Tähän saakka Hippu joi oikeastaan pelkästään rintamaitoa. Aika koville tämä "tissien epäkuntoon meneminen" ottaa pienelle ihmiselle. :| Meillä alkoi olla öisin pieniä uniongelmia, koska neiti ei enää huolinut tuttia herätessään vaan vaati aina tissin suuhun rauhoittuakseen. Ja välillä sain ihan oikeasti olla pienen tuttina mikä vaikutti omaan unen laatuni aika paljon... Viime yönä Hippu järjesti hurjan kiukkukohtauksen kun ei saanut maitoaan ja puolen tunnin kaarella huutamisen ja tasajalkahyppimisen jälkeen isi tuli onneksi apuun ja laittoi lasten dvd:n pyörimään ja sai Hipun huomion pois omasta kiukustaan. Päivisin vieroitus on sujunut paljon helpommin, vaikka neiti yrittääkin repiä paitaa välillä pois päältäni. Tissin korvikkeeksi kelpaa vain kylmä vesi nokkamukista. Mitenhän saisin tuon neitosen huolimaan tavallista maitoa? Meillä nämä isommat sisaruksetkaan eivät juurikaan juo maitoa..

Mitä muuten olette ajatelleet laittaa pienten joulupaketteihin? Ihan mielenkiinnosta lähinnä kyselen, jos vaikka saisi jonkun hyvän vinkin... Itse ajatteliin hommata Hipulle ainakin muutaman teletappi dvd:n. :xmas:

Tässä tämän hetken kuulumiset taisivat ollakin. Uusia kujeita kohti!
 
Onnea Pirtsille =) ja Sisulle osanotot :hug:

Tänään soitti lääkäri Alisan veri-ja pissakokeista.ei ollut keliakiaa eikä laktoosi-intoleranssia,vaikkakin hyla maitoon kun siirryttiin niin maha parani muutamassa päivässä...ja tyttö piristy silmissä...Mut pissasta löytyi bakteeri,ma pitää viedä pissanäyte uudelleen ja jos siitä vielä löytyy bakteeria niin sitten meillä tulee lähtö jatkotutkimuksiin,eli munuaisten ultraan...mut uskon että oli vaan päässy bakteeria pyllystä...toivon niin...

Mä olen kans pähkäillyt mitä laittas pakettiin Alisalle(isolle jo kummasti kasa paketteja ostettuna..).ostin Alisalle sellasen koiran jolla on letkun päässä kauko-ohjain,koira haukkuu,kävelee ja heiluttaa häntää.Alisa on ihan hulluna koiriin,joten varmasti tykkää.Sit ostin pienet nukenrattaat ja siihen ostan pienen nuken...Mietin myös sitä maatila dublopakkausta,mut saa nyt nähdä...Esikoinen oli kirjottanu pukille ja toivonu alisalle sen brion klassikko mäyräkoiran,pitänee varmaan toteuttaa,kun muutenhan isommalla(8v)menee usko pukkiin,jos se ei sitä tuo ;) Alisa sai hello kitty jäätelöbaari dublopakkauksen synttärilahjaksi,tykkää ihan hirveesti niistä...

Tuo teletappi villitys on ihanaa :) meillä esikoinen tykkäs pienenä kans tapeista,nauraa kikattiki samalla lailla kuin se vauva siinä auringossa ja on muutenkin aina ollut telkkarin perään...Alisa taasen ei ymmärrä telkkarin päälle mitään,ainoostaan hauskat kotivideot jostain syystä uppoo siihen kuin häkä :rolleyes: sitä se kahtoo aivan hurmiossa ja selittää samalla muka mitä siinä on tapahtunu...

Minä kävin hakemassa tänään terolut kuurin lääkäristä,jos alkas pikkuhiljaa haaveileen siitä kolmannesta,kun ei tässä nuorrukkaan enää(35v),ja tuo lasten saanti on aina ollu pitkässä kuusessa...Pakkasessa odottas viiteen kertaan vielä alkioita(yht.10kpl),mut kokeillaan ainaki eka luomuna,vaikka se onki epätodennäköstä onnistua...

Isompi muksu on lähteny viikonlopuksi leirille ekaa kertaa...aika outo olo äidillä,kun ei kalkata tuossa vieressä koko aikaa...itku pääsi äidiltä kun neiti lähti "maailmalle" (15km päähän :ashamed: )...mut pakko kait tähän on tottua :)

Nyt repimään tapetteja,päätin alottaa tapettirempan,josko jouluksi valmista...
 
Heippa! Kiitos kaikille osanotoista. Elämä alkaa pikkuhiljaa normalisoitua, vaikkakin on ukki päivittäin meillä puheissa esillä. Onneksi nuo tyttäret pitää kuitenkin tässä arjen syrjässä kiinni kummasti :heart:
Meillä elämä muuten vähän risaista, päätin aloittaa leikkihuoneen rempan, ja nyt siis taas mökki sekasin. Lisäksi aikataulu kummasti kiristy, kun tuli tieto, että miehen leikkaus onkin jo 2.12. ja siihen mennessä pitäis siis olla valmista. Venla on hyvä apuri, varsinkin maalausvaiheessa :rolleyes: Ruoka-aineiden kans tilanne se, että vehnäaltistus siis meni, ja oireet tuli. Nyt kokeillaan, et kestääkö venla muutaman kerran viikossa vehnää pieniä määriä. Ja taas siis jatkuu tämä rumba. Tänään käytiin 1.5v lääkärineuvolassa, ja *tuulettaa* kasvukontrollit on ainakin tältä erää ohi!!!:D Painoa oli tullu sen verran, että käyrä menee tasaisesti vaakassa, eikä enää laske! Tän päivän mitat oli 8.9 kg ja 78 cm. Rokotus jäi tänään antamatta, Venla on saaanu jokaisesta rokotuksesta jonkun näkösen kuume-reaktion, ja päätettiin jo aikasemmin miehen kans, että MPR laitetaan Venlalle myöhemmin. Lisäksi meillä esikoinen sai tosi rajun reaktion aikanaan MPR:stä, eli antaapa sen nyt olla toistaiseksi.

JOululahjoista ei harmainta hajua Venlalle! Varmaan jotakin vaatetta ostan, mutta en hirveesti panosta lahjoihin, kun Venla on ihan taatusti tyytyväinen muutamastakin paketista. Ei se vielä osaa katsoa, että hän sai 5 lahjaa ja sisko 10. Sekin aika koittanee, että lahjamäärästä kilpaillaan.

Enpä nyt muista, että kerroinko jo teille, mutta toistan vaikka itseäni nyt. Mulla olis sitten 3.1.2011 eka työpäivä. Vähän jännittää, kun hoitoon tulee tosi pientä porukkaa. Kyllä se sitten suttaantuu, kun taas pääsee rutiineihin sinuiksi!:) Ihan kiva jatkaa töitä!

Pirtsille onnittelut vauvasta, ja Mansikka-Maijalle tulevan avioliiton myötä jo etukäteisonnitteluja! :heart: :flower:
 
juups! meillä sanottu hei hei 86 cm vaatteille ja 92 bodytkin jäämässä pois käytöstä. meillä oli viikko sitte 1v 6kk neuvola ja jatketaan tutullaturvallisella jätti linjalla, neuvolatädin sanat selittävät kaiken "jos tämä vauhti jatkuu 190cm pituusennusteessa ei ole kuin näyttää... ja tosiaan me vanhemmat ollaan 168cm ja 178cm eli tulee hyppypituutta mun pappalta varmaan joka taasen oli 205 pitkä.

eli ne mitat: painoo oli 15,9kg Ja mittaa 87.5 cm ja kuula 52 eli meillä ei enää käytetä mitään söpöjä pienen pojan lakkeja. huvittavimmalta tuntuu kun meitin 7v:n pää on 53.2cm ja ton 1.5v:n 52 käyttänevät siis pikapuolin toistensa lakkeja sujuvasti.

meillä on kyl tällä hetkellä ihan hillitön riiviö. kiipee jokapiakkaan ja tippuukin aika usein. ärsyttävintä on nyt se että jätkä yltää oven kahvoihin ja on keksinyt miten saadaan se ovi auki. eli ei voi rajata enää turvallisesti mitään aluetta pois käytöstä. silmät pitää olla selässäkin ja lasisia kynttilän jalkoja/koristeita on menny jo aika urakalla rikki.

hyvää joulua koko sakille.
tinni ja jättijätkä.
 
Meillä taasen neiti on liian pieni...taas 3kk päästä kontrolli...11/2v neuvolamitat oli 79cm ja 9550gr...:| mut kun neiti ei syö kuin lintunen niin miten sitä voi pakottaa...kun suu ei aukea niin ei aukea...Ens tiistaina on sitten munuais ja virtsaelinten ultra Alisalla...Ollu kolme kertaa pissatulehdus,ja antobiootit ei auttanu,joten sinne sitten lähete...toivottavasti munuaiset ym.on kuitenki ok...
Joulu otetaan rennosti...tänä vuonna päätin et joulu tulee kauheeta jynssäystäki...joudumme muuttaan helmikuussa pois tästä,kun meiltä joudutaan purkaan koko talo sisältä(vaarana home ongelma tulevaisuudessa,-70luvun talo)...muutama kuukausi asustellaan pois,ja sit päästään takas kotiin...kyllä on kuulkaa tullu niin paljo paskaa niskaan viimesen kuukauden aikana tän talon suhteen,et huhuh...mut koetan ajatella positiivisesti et saan "palkinnoksi"uuden keittiön+kaikki sisäpinnat...sillä jaksaa:)
Mutta tästä on hyvä ponnistaa ylöspäin:)

Toivon kaikille teille ja meille oikein ihanaa Joulun aikaa:heart:
 
:wave: Ilmoittautuu!!
Joulukuu on ollu semmosta hurakkaa, että hohhoijaa!! : / 2.12. miekkosen koipi operoitiin, mikä tarkoitti taas (uudestaan siis leikattiin ) sitä, että minä olen kokki, siivooja, autonkuljettaja, sairaanhoitaja, juoksupoika, koirien lenkkeilyttäjä, lastenhoitaja jne. Ja ettei se olis riittäny, että Venla on joka paikassa + miehen koipi paketissa, niin eiköhän tytöille pukannu vesirokko päälle!! Yöt valvoin itkusen, kuumeisen ja kutiavan Venlan kans, ja päivät yritin silmät ristissä hoitaa muut hommat :rolleyes: Oikeesti oli aika kamala tauti. Esikoisella oli enemmän näppyjä, ja sillä olikin sitten korvat, nenät, silmät, suut, pimpsat ja jopa jalkapohjat täynnä näppyjä. Oli oikeesti haulikolla ammutun näkönen. Ja se atooppinen iho... Edelleen parannellaan niitä sen taudin jäljiltä. No onpahan nyt sairastettu se! Ja kun tästä taudista selvittiin, ja miehen jalka alko pikkusen parempan muuttua, niin johan kippasi sen joulun tähän päälle! No, nyt on sekin ohi, ja hyvä niin. Ihan ihana joulu kyllä oli, Venla ei pelänny pukkia, vaan kädet ojossa meni syliin istumaan. Innoissaan auko lahjoja, ja leikki (leikkii ) uusilla leluilla. puhuva ja laulava pehmokoira on ihan pop, ja se kainalossa on hyvä tanssia :heart:
Venla on alkanu puhua enemmän ja enemmän vaan: tällä hetkellä lempisanoja on Tiija = siskonsa nimi on Silja, Veea = tarkoittaa itseään ja ei ei. Sitä nyt ei varmaan tarvii selittää, mitä sillä tarkoitetaan:D Ja sitten se tiitti = kiitti. Toinen kiittää ihan joka paikassa, ja joka asiasta! Jopa kun nenä niistetään tai pylly pyyhitään, niin Venla sanoo tiitti :saint:

Pakko oli ruveta kysymään Ryhikseltä, että onko Alisaa ultrattu aiemmin? Siis ekan virtsiksen jälkeen? Täällä menee heti automaattisesti ultraan heti ekan tulehduksen jälkeen, Venlahan ultrattiin heinäkuussa, kun sai antibioottiripulin seurauksena pissatulehduksen. Onneksi se toimenpide ei kesta kauaa, ja ainakin meillä oli ihan taitava ultraaja, joka kai oli aiemminkin pieniä ultrannu, osasi sen verran hyvin käsitellä pientä.

Se olis sitten 4 päivää enää hoitovapaata jäljellä, vähn on haikee olo, mutta kaipa se tästä.
Ilmoitelkaahan itsestänne, että saadaan suunnilleen pino pidettyä pystyssä!
Sisu ja Venla huomenna 1v 7kk
 
joulut vietetty ja paluu arkeen koittanut, jälleen :)

Nea sai lahjoja ihan hirveesti (kiitos innokkaiden sukulaisten) ja suosikkeja on dublo-legot ja puiset nukenvaunut+ nukke.. pukkia katto aluksi ihan ihmeissään ilmeenkään värähtämättä mutta ei sitten pelänny kuitenkaa yhtään.. jokaisen paketin kohdalla, oli sitten itselle tai jollekin muulle, Nea sano kirkkaasti ja kuuluvasti: KIIIITOOOOOSSS...

meillä puhua pölpötetään ihan älyttömästi; ei saa heittää/potkia, äiti suuttuu :D,katotaan, etitään,mennään, leikkimään yms...

meillä mennään - jotain käyrillä ja nyt ilmeisesti taas lähtenyt harhailemaan, hetken aikaa jo meni nätisti miinuksella mutta kuitenkin omalla käyrällään, 81cm ja 8800g, sirppana neiti ja hyvin touhukas ja ehtivä.. hoidossakin huomattu että ei toppavaatteet väliasuineen paljon pidättele vaan kiipeilee penkeille yms tosi vaivattomasti..

kohtahan tämä vuosikin loppuu, on kyllä taas mennyt tosi äkkiä.

sisulle tsempit työn aloitukseen!!

*m-m ja nea*
 
Jospa minäkin sit kirjoittelisin pikaisesti kuulumisia..

Meillä kuukausi on hurahtanu tosi nopsaan. Mies on ollut onneks koko kuun isyysvapaalla, mut alkukuu menikin sit taloamme viimeistellessä, sit vietettiin ristiäisiä ja seuraavaksi valmisteltiin joulua.. huhhuh! No, Ellan siskon nimeksi tuli Milla Maarit Emilia :)

Jouluaatto vietettiin mummolassa (mun puolen) josta tultiin sit joulupäivänä jo takas omaan kotiin. Ella sai toki ihan hulluna lahjoja, mut lemppari tais olla sellainen valkoinen kävelevä ja talutettava koira, koirahullu kun neiti on :D Tuosta tulikin sit mieleen, että edelleenkin ainoita sanoja mitä Ella sanoo ovat koija (koira), namnam, äiti, ei ja kakka.. Saas nähdä milloin niitä sanoja alkaa tulla enemmän, puolen vuoden päästä olen kyllä jo oikeesti huolissaan jos noita sanoja ei ala enempää tulla :(

Meillä lääkärineuvola siirty ens kuun loppuun kun neuvolasta soittivat ja pyysivät josko voisimme luovuttaa lääkäriaikamme jollekulle sitä akuutisti tartteneelle.. Vähän harmitti ku ei päästy ottamaan uusia mittoja, mut ehtiihän tuota toki ens kuussakin.. Päästään sit yht'aikaa molempien neitien kans lääkärineuvoloihin.

Pirtsi ja Ella (+Milla)
 
Hellouuuu!!
Sisu Täällä on tapana ultrata vasta toisen tulehduksen jälkeen ja UÄ meillä oli viime viikolla.Munuaiset ja virtsaelimet oli kaikki normaalit...Pe vietiin sitten toisen antibiootin jälkeinen seuranta pissanäyte ja tänään soitin tulokset ja taas tulehdus,nyt joku harvinasempi bakteeri :| Huomenna pitää viedä taas näyte ja jos se postitiivinen niin sitten taas mars lääkäriin ja taas antibiootit....ARGH!!

Laitoin viimeksi väärin tuon Alisan painon,eli se olikin 11/2v neuvolassa 9025gr. Mansikkamaijallakin näyttää olevan sirpakka neiti.Ootteko joutuneet käymään painokontrollissa pienuuden takia?meillä kun ravataan 3kk välein neuvolassa ja ovat vähintäänkin varmoja etten anna ruokaa neidille....kyllähän minä annan mutta kun ei syö!!!|O

Oletteko vierottaneet jo tutista tai tuttipullosta?eka muksun vierotin 1v ikäsenä molemmista ja nyt Alisa näyttää koko ajan niin pieneltä,etten oo raskinu viedä siltä kumpaakaan pois :) ja tuo iltamaito on lähes ainut maito mitä se juo päivän aikana,joten pakko saada edes jostain kalsium...tutti on sille niin rakas,et sen vierottaminen voikin sitten olla melko homma:)

Alisa pelkäs Joulupukkia,mutta lahjat oli mielusia.Sai haukkuvan/kävelevän koiran,rakennustörppöjä,nuken rattaat,pari nukkea ja vaatteita huimat kasat... On se ihana katsoa lasten riemua joulun aikaan...Tämä uusi vuosi alkoi meillä sitten räkätaudin kourissa.Koko perhe ollaan ihan kanttu vei tän taudin edessä...mut jospa tää päivä päivältä helpottas...

Hyvää Alkanutta vuotta kaikille !
 
oi miten siroja neitejä täällä onkaan.:)
meillä uppoo lähes kaikki uoat ja jouluruuista eniten meni perunalaatikkoa ja kinkkua.

tutista ja pullosta pullo läks noin 10kk iässä jolloin siirryttiin nokkamukiin. tästä juo edeleen ja kaiken kippaapäälleen jos tavis mukin antaa. tutista luovuttiin noin 1v 1kk iässä jolloin oli oksennustauti ja pariin päivään konsta söi hieman huonommin eikä tuttikaan ei oikein kelvannut jotan en antanut toipumisen jälkeenkään. vesirokko pyörii tuttava piirissä mutta meille ei o viel rantautunut. konstalla olis sairastamatta vielä. nterorokko oli syksyllä.ja iho jäi siitä todella kuivaksi.

nyt pitää ruveta kotihommiin kun arki ompi alkanut ja lyhyinä iltoina jää koti hommat usein puolitiehen.
 
Hyvää alkanutta vuotta myös meiltä! :wave:

Pienen ihmisen elämään on ensi viikolla tulossa isoja mullistuksia. Lähden itse töihin ja mies jää hipun kanssa kotiin.. Vähän jännittää ja hirvittää, koska koko hipun elämän ajan olen kuitenkin ollut koko ajan lähellä (toki mummolassa muutaman tunnin on ollut hoidossa ja joskus kauppareissujen ajan isin kanssa). Omaa töihin lähtemistä helpottaa kyllä todella paljon se, että hippu saa olla oman isin kanssa kotona ja muut arkiset rutiinit ja aikataulut eskarisiskon ja koululaisen menojen mukaan pysyvät samanlaisina kuin syksylläkin.

Tutista hippu on itse vieroittanut itsensä, eli neiti ei huoli tuttia suuhunsa. Pari tuttia olen varannut isin kanssa selviämiseen (unille menoihin lähinnä), mutta neiti on piilottanut ne johonkin joululoman aikana. Ehkä ne löytyvät aikanaan jonkun leleulaatikon pohjalta. :rolleyes:

Imetystä olen onnistunut vähentämään, mutta aika tärkeä juttu se pienelle vielä on ja nyt en henno toiselta tätä riistää kun muutakin muutosta riittää.

Yksivuotisneuvolaa en hoksannut varata riittävän ajoissa ja sain ajan vasta helmikuun alkuun. Isompiin sisaruksiin verrattuna hippu on isokokoisin lapsemme, koska hänelle alkaa keskimmäisen 2-2,5v. käyttämä talvihaalari olemaan hiukan pieni.. 86cm vaatteita käytetään, jotkut 80 kokoiset menevät vielä, mutta uutena en enää osta tuota kokoa. :)

Hippu juttelee vieläkin ihan hurjan paljon. Vielä osa juttelusta on omaa kieltä, lähemmäs sata sanaa on jo käytössä ja joka ikinen päivä pieni toistaa papukaijamaisesti uusia sanoja. Tuo eskarissa oleva isosisko on hipulle hurjan tärkeä ihminen ja he leikkivät, lukevat ja touhuavat paljon yhdessä.

Uhmaikä on selvästi alkamassa kohtapuoliin. Hippu hermostuu välillä aika kovasti jos asiat eivtä mene hänen mielensä mukaan. Aika hauskaa on ollut myös huomata se, että usein "riitatilanteissa" hippu asettautuu puolustamaan jotakuta; eli jos vaikka komennan näitä isosiskoja jostain asiasta vähän kovemmalla äänellä, niin hippu saattaa tulla huitomaan minua pois tai murisee minulle takaisin. Toisinaan hän puolustaa minua siskojen kiukutteluilta. Ihana pieni! :heart:
 
Heippa ja mukavaa alkanutta vuotta kaikille! Kiva, kun tää pino on pikkusen piristyny!=)
Meillä elämä alkaa pikkuhiljaa tasoittua, koulu jatku tänään esikoisella, ja miehelläkin sairaslomaa enää tämä viikko jäljellä. Mun työt alko viikko sitten, mutta yhtään työpäivää ei vielä ole ollu :confused: Kummallinen työpaikka! Palkka kuitenkin juoksee, joten mikäs tässä ollessa :xmas:

Miten muilla taaperoiden uhma? Maranooka jo mainitsi, että heille on tuloillaan, meillä on jo päällä. Venla osoittaa mieltään asioista, ja hermostuu, jos ei mene hänen haluamalla tavalla. Mut huitooko teillä muilla taaperot? Siis meillä Venla on varsikin siskoaan kohtaan jo leivästi väkivaltanen. Ihan aina se läpsii, ja huitoo. Ollaan järjestelmällisesti kielletty Venlaa, ja myös mummelin antama kikka on käytössä. Eli kun Venla lyö, niin sisko alkaa "itkeä" että kävi kipeesti. Näin ollen Venlan ehkä jossain vaiheessa pitäis hoksata, et toiselle käy... Mut mistä pirusta se on tuommosen hoksannu? Ei meillä ole tapana huitoa toisia...
Mutta arvatkaapa mitä? *ylpeä äiti* :D Venla on oppinu kertomaan kakkahädästä! Menee joka kerta vessan ovelle taputtamaan, ja hokee kakka kakka. Ja nyt on muutamana päivänä kastunu vaippa vain ja ainoastaan nukkuessa. Taitaa meillä päiväaikaan alkaa pikkareiden käyttö. (mutta mistä mä löydän niin pieniä pikkareita, et ne pysyis tuon päällä?? ) Samalla tavalla meni siskollansa; 1v 8kk osasi pidättää pissaa pikkusen, ja kotona sisällä ei ollu enää vaippoja, mut kauppareissut, automatkat ja nukkumisajat oli vielä sitten vaippa.

Tutteja ja pulloja meillä ei enää ole. Tutit lähti joskus syyskuussa (muistaakseni :ashamed: ), pullot aikasemmin. Molemmat tytöt on meillä opetellu juomaan tuppewaren nokkamukista. Siinä on silikoninen kansi, ja siis pehmyt se nokkaosa- Nyt Venla juo jo tavallisesta mukista. Joskus juo nätisti, mut toisinaan sit hörppää reunalta, ja kaataa loput lattialle. Meillä olikin semmonen parin viikon pätkä, että j-o-k-a a-i-n-o-a-n ruokailun jälkeen luutusin keittiön lattian: / Mut onneksi meni tuo kaatelu vaihe ohi *koputtaa puuta*

Missä teillä "pienet" nukkuu yöt? Venla nukkuu vielä samassa huoneessa meidän kans, ja ollaan jouduttu opettamaan uudestaan omaan sänkyyn. Meni nimittäin homma siihen, ettei Venla olis nukkunu muualla, kun meidän välissä, mut siitähän ei tule mitään .Minäkin haluan joskus miehen kainaloon, ja toisekseen, Venla on mahdoton potkimaan unissaan, eikä 180cm levee sänky ts. riittäny meille kolmelle. Joten nyt siis opetellaan uudestaan omassa sängyssä nukkumista.

*MUOKS* Sitähän mun piti vielä kysyä, et miten teillä hampaiden tilanne, paljonko on, ja MITEN NE PESTÄÄN TEILLÄ?? Tai siis saako niitä pestä?
Venlalla on 19 hammasta, siis kaikki muut, paitsi ala oikee kulmahammas puuttuu edelleen. Eikä se varmaan tulekaan. Ja pestä ei sais, ei vaikka mitkä temput tekis:stick: Olen jopa ostanu lasten hammastahnaa, että homma alkais luistaa, niin ei...|O
 
Viimeksi muokattu:
Kylläpäs on pino hiljentyny... Jospa mä jotain kuulumisia kirjoittelisin, vaikka eipä meille mitään erikoista kuulu..

Sisu kyseli nukkumisista: Meillä Ella nukkuu omassa huoneessaan pinnasängyssä. Yritettiin siirtoa ns. lastensänkyyn mutta eihän siitä seurannu ku sängystä karkailua, joten annettiin olla pinniksessä - nyt ei jaksa alkaa vaikeuttamaan iltatoimia kun on tuon pienemmän neidin kanssa kertynyt kuitenkin jonkin verran univelkoja..

Käytiin lääkärineuvolassa tänään molempien neitien kans. Ellalla kaikki ok, pituutta 86 cm (minusta melko pitkä?!?) ja painoa 13,5 kg. Viime neuvolaan verrattuna painon nousu oli pysynyt tasaisena samalla käyrällä mutta toisaalta sit toi pituuskasvu olikin pompannu reippaammin ylöspäin. 10 cm oli tullut pituutta 7 kk aikana.

Ja ei meilläkään hampaiden harjaus oikein suju, pikaisesti vain harjataan - eikä puhettakaan mistään hammastahnoista :(

Puheestahan mä olen ollut niin huolissaan, mut onneks Ella on nyt ihan viime aikoina alkanut sanoa muutamia sanoja ja koko ajan uusia sanoja oppii :) Ja eipä tuo lääkärikään kyl mitään puheen vähyyteen kommentoinut.

Mut tällaista tänne.. Nyt viihdyttään tuota nuorempaa, sillä kun tuntuu olevan itkuinen ilta rotarokotteen jäljiltä :(

Pirtsi ja Ella
 
Heipä hei:)

Täällä ollaan viimeinkin päästy pois pissatulehdus antibiootti kierteestä...Alisalla oli 4antibioottikuuria outkeen ja viideskin ois annettu,kun pissatestit näytti taas plussaa heti entisen kuurin päätyttyä...saimme sit samalle päivälle ihan lastenlääkärille ajan Ouluun ja lääkäri määräs sen viidenneki kuurin ja aiko tutkia seur.päivänä toisen lääkärin kans aijempia labratuloksia.Soitti sit ja kertoi että Alisalla on ollu yks ainoa pissatulehdus ja muuten on syöny 4krt turhaan antibiootit.Alisa kärsii bakteerisesta pissasta joka ei oireettomana vaadi antibiootteja ja on yleistä lapsilla..."pikkasen"teki mieli manata kotipaikkakunnan sairaalaa...:kieh: Nyt ei ole sitten ollu mitään oireita ja mahan kuntokin palautunut paljon paremmaksi(kakki ruoat sulamattomana ulos),tiiä sit johtuko lääkkeistä vai sit en oo antanu klementiinejä,et voi olla herkistyny sitrukselle(ne tuli aina sulamattomana)...

Tutista vierotin reilu viikko sitten...oltiin päivisin oltu mahd.paljon ilman tuttia,ja sit vaan yks päivä päätin,et nyt...Alisa kävi heittämässä oravavauvoille tutit pihalla.Raasu on ikävöinyt niitä etenkin automatkoilla.Alisa kun on aina inhonnut autoilua niin edelleenkin itkee et anna tatta,kun autoon laitan...Onneksi lomailukausi on vasta edessä päin,voi tulla raskaita matkoja :D Yöt ei oo enää tuttien etsimistä,ja päikkäritkin menee hyvin ilman tuttia...pullon jätin vielä,se on musta pienempi paha,kun ei juo siitä kun iltamaidon,juokoo sitä nyt sitten vaikka yläaste ikään :D

Alisa nukkuu yöt mun vieressä...ja isompi lapsi(8v)mun jalkopäässä :) Isäntä on suosiolla siirtyny jo vuosia sitten omaan sänkyyn :)

Hampaat pestään sähköhammasharjalla ja ihan hyvin antaa sillä pestä...Hampaita on 12.

Puheesta:Alisa alkoi puhumaan hurjasti kun tutti otettiin pois...eilen sanoi jopa ekan kaksi sanaisen lauseen : paapaa vauva :) Ja ihana on katsoa kun lapset leikkii piilosta kun Alisa peittää silmät ja laskee ykki,kakki,komme,viiti...ja lähtee etsimään...

Te joilla useampi lapsi niin hakeeko pienimmäinen kuinka paljon huomiota jos isompi/isommat kotona?meillä Alisasta kehkeytyy oikea tyranni...heittelee tavaroita,käy lyömässä,kiukuttelee lattialla...siitä oikein näkee,et suunnittelee kaiken maailma koiruudet...Pitää äidin todella kiireisenä...

Töistä soittelivat ja 1.9 on sitten mun vuoroni astua takas työelämään...Jos menen entiseen työpaikkaani niin alisalle tulee vaan 6krt/kk hoitoa kun teen aamua ja iltaa,mies päivävuorossa.Mummu alkaa hoitaan neitiä ainakin näillä näkymin,mut vois tehdä hyvää Alisallekkin saada ikäistään seuraa sit...Ennen töihin paluuta meillä on jättiurakka edessä.muutamme n.3kk remontin alta pois.meiltä revitään kaikki talon sisältä pois,ulkoseinät jää pystyyn ja katto:) Joten aika menee varmaan nopeeta kun isäntä remppaa ja mä saan suunnitella sisustusta,vaikka tiedän kyllä jo... :)

Että näin täällä...taas tuli romaani kirjotettua... :) -Ryhis-
 
Ryhis me ei olla nyt vähään aikaan käyty painon/pituuden takia kontrolleissa kun on pirteä ja touhukas.. oon laittanu lääkärin ohjeen mukaan ruokaoljyä tms. ruuan sekaan mutta ei Nea suostu sillon syömään sitä ruokaa kun on erimakusta.. lopetin sitten nuo rasvalisät ja ajattelin että kasvaa sen minkä kasvaa normaalilla ruualla kun kerran kuitenkin kasvaa.. :)

helmikuussa käytiin viimeeksi neuvolassa niin silloin painoa 9020g ja pituutta 82,4cm eli pitkä ja hoikka on tuo neitokainen..

ja puhuu iha HIRVEESTI, voi oikeastaa sanoa että harva ihminen jää enää ihmettelemään että mitä se puhuu kun on niin selkeesti oppinut sanomaan sanoja! toisaalta ihanaa ja ihmeellistä ja toisaalta aika haikeeta... mun vauva katoaa.. autossa istuin on jo käännetty naama menosuuntaan, nukkuu omassa huoneessa "isojen tyttöjen" sängyssä, juttelee niitä näitä ja parin viikon päästä ois sitten eka parturi reissu edessä.. sitten mun vauva onkin jo 2 vuotias reipas neiti :)

omaa tahtoa löytyy ja alkava uhmaikä (??!!) saa meidät välillä hermoromahduksen partaalle.. EI HALUU, EI OTA,EI KÄY, EI MENNÄ ULOS,EI PUETA, EI HALUU SYÖDÄ... ja hirveet kiukku itkut päälle... mutta sen verran omatahtoisia on ollu vanhemmatkin pienenä että ei yllätyksenä tullu :)

mä olen nyt syksystä asti tehnyt työkiertoa 6 pv töitä ja 4 vapaata, vapaita viikonloppuja on tosi vähän ja perheen kesken ei oikein kerkeä viettämään aikaa niin paljon kun haluaisin, ollaan siis miehen kanssa vuorotellen yksinhuoltajia :D mun mies oli kyllä ihana ja järjesti mulle ylläri matkan madridiin, oltiin 4 päivää kaksistaan ja Nea oli mummien kanssa kotona.. ihana reissu oli kyllä ja sitä kahdenkesistä aikaa kyllä on yritettävä järjestää arjessakin.. mutta kunhan saadaan nämä häät alta pois ja häämatka tehtyä niin eiköhän tämä tästä..

kiireinen kevät ja alkukesä tulossa, enää reilu 3 kuukautta rouvaelämään :) <3
 

Yhteistyössä