Kesäkuiset 2024

Moi.
Täällä täysin oireetonta ja mietin et onko siellä ketään kyydissä . Voiko tuohon ryhmään vielä myöhemmin liittyä, mieluiten odottaisin et näkis onko siellä elämää vai ei.
Meillä kaikki lasten tarvikkeet jemmassa edellisiltä (kunnon hamsteri ) eli mitään ei tarttee erikseen hankkia.

Kertomisesta; ei sanota mitään ja huomaavat kun huomaavat. Oli jo viimeksi niin negatiivinen suhtautuminen vauvaan et en jaksa sitä mielipahaa.. Lapsille kerrotaan sit joskus np-ultran jälkeen jos kaikki hyvin menee
Kyllä sinne myöhemminkin voi liittyä. On ymmärrettävää, ettei ihan alusta saakka kaikki halua hypätä omalla nimellä ja naamalla keskustelemaan. Meilläkin on niin, ettei kukaan varmaan edes uskoisi, että meille voisi olla vauva tulossa eikä vielä haluta siitä puhua kenellekään, joten sinänsä arastelen.
Mutta sitten taas toisaalta liityin ryhmiin ja mietin, että jos siellä on tuttuja - sitten on yhteisiä salaisuuksia :D

Raskaudesta aiotaan kertoa varmaan aikaisintaan nt-ultran jälkeen. Ehkä jouluna. Katsotaan. Lapsille tekisi mieli kertoa, mutta toisaalta sitten taas he eivät saa pidettyä asiaa omana tietonaan :D
 
  • Tykkää
Reactions: Haaveilija2024
Täällä aika matelee. Itse ainakin jännitän kovasti näitä ensimmäisiä viikkoja ja toivon, ettei mene kesken. Jouluna varmaan kerrotaan läheisimmille ja muille haluaisin kertoa raskaudesta vasta rakenneultran jälkeen. Viimeksi onnistuikin pitää salaisuutena rakenneultraan asti.

Oletteko muuten ottaneet tai ottamassa kausi influensa rokotusta? Sitä ilmeisesti suositellaan raskaana oleville.
 
Eipä ole käynyt mielessäkään koko rokotteet 😱 minulla tuo rokotteiden ottaminen on muutenkin ollut aika vaihtelevaa, ei niitä tahdo muistaa.

Eli en kyllä tiedä otanko vaiko enkö, täytyy perehtyä aiheeseen 🤔 hyvä kun otit puheeksi! ☺
 
Eipä ole käynyt mielessäkään koko rokotteet minulla tuo rokotteiden ottaminen on muutenkin ollut aika vaihtelevaa, ei niitä tahdo muistaa.

Eli en kyllä tiedä otanko vaiko enkö, täytyy perehtyä aiheeseen hyvä kun otit puheeksi!
THL.n sivuilla on juttu raskaana olevien influenssa rokotuksista. Itse törmäsin aiheeseen, kun kuntatiedotteessa ilmoiteltiin alkavista rokotuksista ja riskiryhmistä. Itse olen muutenkin rokotteen ottanut nyt joka syksy, kun esikoinen on vielä niin pieni.
 
  • Tykkää
Reactions: suunnaton lentäjä
Mulla kans sellainen olo, että aika on pysähtynyt. Oon niin jännittänyt näyttöä töissä ja tänään se vihdoin oli, niin nyt tuntuu että ei oo enää mitään mikä veisi ajatukset muualle raskaudesta 🙊

Oireetonta edelleen... Jos ei turvotusta lasketa. Niin ja alavatsalla ajoittaisia tuntemuksia. Pelkään silti koko ajan että vuoto alkaa. Oon yrittänyt heti alusta alkaa seuraamaan painoa - mulla on ylipainoa reilusti, joten yhtään ei oikein sais tulla lisää.

Influenssarokotetta mietin myös. Uskon että sen kuitenkin otan jo työpaikkanikin takia, on vahva suositus ottaa rokote sairaalassa työskennellessä.

Mutta plääh... Yli 2 viikkoa ois vielä varhaisultraan. Jos siellä kaikki hyvin niin sitten se juokseminen joka paikassa taas alkaakin. On verikoetta, sokerirasitusta, lääkäri neuvolaa...
 
  • Tykkää
Reactions: suunnaton lentäjä
Mulla kans sellainen olo, että aika on pysähtynyt. Oon niin jännittänyt näyttöä töissä ja tänään se vihdoin oli, niin nyt tuntuu että ei oo enää mitään mikä veisi ajatukset muualle raskaudesta

Oireetonta edelleen... Jos ei turvotusta lasketa. Niin ja alavatsalla ajoittaisia tuntemuksia. Pelkään silti koko ajan että vuoto alkaa. Oon yrittänyt heti alusta alkaa seuraamaan painoa - mulla on ylipainoa reilusti, joten yhtään ei oikein sais tulla lisää.

Influenssarokotetta mietin myös. Uskon että sen kuitenkin otan jo työpaikkanikin takia, on vahva suositus ottaa rokote sairaalassa työskennellessä.

Mutta plääh... Yli 2 viikkoa ois vielä varhaisultraan. Jos siellä kaikki hyvin niin sitten se juokseminen joka paikassa taas alkaakin. On verikoetta, sokerirasitusta, lääkäri neuvolaa...
Mulla on BMI yli 30, olin tossa loppukesästä innostunu alottamaan lenkkeilyä ja keskityin syömään viidesti päivässä... Sainkin jo kolme kiloa pois, mutta enää ei voi laihduttaa plussan saannin jälkeen 🙈

Oon kans seurannu painoa aika tarkkaan puntarilla. Vähän pelottaa, että taannun takaisin vanhoihin epäterveellisiin ruokailutapoihin, nyt kun "ei saa laihduttaa"...
 
THL.n sivuilla on juttu raskaana olevien influenssa rokotuksista. Itse törmäsin aiheeseen, kun kuntatiedotteessa ilmoiteltiin alkavista rokotuksista ja riskiryhmistä. Itse olen muutenkin rokotteen ottanut nyt joka syksy, kun esikoinen on vielä niin pieni.
En ole yleensä muuten ottanut, ellei juuri ole ollut vauvaa tai vakavasti sairasta lähipiirissä, mutta nyt voisi tosin ajatella raskausaikana ottaa vaikka kesävauvaa odotteleekin.
Kiitos vinkistä.
 
Kävin tänään viemässä kasan tavaraa varastoisa lahjoitukseen ja ajelin itsekseni sitten hetken autolla. Tähän mennessä on jotenkin ollut aika vaikea ajatella, että meille olisi tulossa vauva. Siis en meinaa uskoa sitä todeksi millään.
Matkalla ajellessa sitten aloin miettiä miten vauvasta kerrottaisiin isommille sisaruksille ja juttelin tapani mukaan asiaa ääneen yksinäni. Ja siinä kohtaa yhtäkkiä tunteet nousi pintaan ja jotenkin sen ääneen sanominen, että meidän lapsista on tulossa isosisaruksia - se oli jotenkin herättävää.

Tavallaan tässä ei olla enää vaan pariskuntana saamassa lapsia vaan tässä saadaan lapsia myös sisaruksiksi näille meidän ihanille isommille lapsille <3

Kaikki on vielä niin alussa, mutta kovasti nyt pohdin, että milloin lapsille kerrotaan. Mietin, että he eivät varmaan osaa pitää asiaa omana tietonaan siis kavereiltaan, mutta toisaalta - onko sillä väliä. Jos raskaus menisi kesken, niin sitten toki siitäkin varmaan puhuisivat.
Sukulaisten kanssa ollaan sen verran harvoin tekemisissä ja ovat muutenkin lasten kanssa niin vähän tekemisissä, että tuskin tieto menisi etuajassa sukulaisille.
Eli ehkäpä lapsille voisi tästä kertoa jo varhaisultran jälkeen...
Hmm, en tiedä.

Mitä pohdintoja teillä on kertomisesta?Ja mitä tapoja kertomiseen? Sekin on yksi kiva juttu, jonka voisi tehdä, että tekisi kertomisesta kivan yllätyksen. <3
 
  • Tykkää
Reactions: Minttust
Mulla on BMI yli 30, olin tossa loppukesästä innostunu alottamaan lenkkeilyä ja keskityin syömään viidesti päivässä... Sainkin jo kolme kiloa pois, mutta enää ei voi laihduttaa plussan saannin jälkeen

Oon kans seurannu painoa aika tarkkaan puntarilla. Vähän pelottaa, että taannun takaisin vanhoihin epäterveellisiin ruokailutapoihin, nyt kun "ei saa laihduttaa"...
Joo, just tää ei saa laihduttamalla laihduttaa mut ei haittaa jos paino putoaa on niin vaikeaa! Varsinkin nyt kun yritän korvata nikotiinia ihan vaan tavallisella purkalla vaikka kroppa huutaa suklaata 🤣
 
  • Tykkää
Reactions: suunnaton lentäjä
Ja kertomisesta - mä kerroin mun sisaruksille jo ja lähimmille kavereille. Ajattelin, että haluan että tietävät jo, koska jos käy taas huonosti niin tuun kaipaamaan ihan kaiken tuen mitä saan.

Mun vanhemmat ja miehen perhe varmasti arvaa heti kun en enää polta, se on jo vähän vakiovitsi että kun en polta niin siihen on vaan yksi syy 🙊

Mut eniten mietin koska kertoa meidän 4-vuotiaalle. Vuosi sitten kerrottiin hänelle rv 13 ekan ultran jälkeen. Oli kiva kun oli näyttää kuvia jo ja yhdessä kuunneltiin dopplerilla sykkeitä. Nyt en halua kertoa niin aikaisin, en halua että joutuu kokemaan sitä surua enää toista kertaa... Eli ehkä rakenneultran jälkeen voitais hänelle kertoa.
 
  • Tykkää
Reactions: iloksi
Ja kertomisesta - mä kerroin mun sisaruksille jo ja lähimmille kavereille. Ajattelin, että haluan että tietävät jo, koska jos käy taas huonosti niin tuun kaipaamaan ihan kaiken tuen mitä saan.

Mun vanhemmat ja miehen perhe varmasti arvaa heti kun en enää polta, se on jo vähän vakiovitsi että kun en polta niin siihen on vaan yksi syy

Mut eniten mietin koska kertoa meidän 4-vuotiaalle. Vuosi sitten kerrottiin hänelle rv 13 ekan ultran jälkeen. Oli kiva kun oli näyttää kuvia jo ja yhdessä kuunneltiin dopplerilla sykkeitä. Nyt en halua kertoa niin aikaisin, en halua että joutuu kokemaan sitä surua enää toista kertaa... Eli ehkä rakenneultran jälkeen voitais hänelle kertoa.
Voi, uskon että vaikea asia, kuinka ja milloin kertoa tulevalle isosisarukselle :/

mutta aika hauska, ei tarvi miettiä kuinka kertoo ihmisille, kun tupakoimattomuus paljastaa xd
 
  • Tykkää
Reactions: Minttust
Hmm, tein digiraskaustestin, syystä jota en tiedä. Näyttö sanoi että raskaana 2-3 vko. Mietityttää, miksei se sen enempää näyttänyt. Toki olinhan epäillyt, että ovulaatio olisi ollut paljon tavallista myöhemmin ...

Huolettaa kuitenkin. Siitä on kuitenkin yli 2 viikkoa, kun ensimmäisen plussatestin tein. Vielä puolitoista viikkoa varhaisultraan..

Onko muut tehny vielä raskaustestejä?
 
Mä myös tein digin tänään kun toivoin että ois ollut jo 3+ mutta edelleen näyttää 2-3 😶 mulla siis nyt 5+1 tai 5 + 2. Pakko hakea huomenna taas digitaalinen... Viime tiistain hcg oli 580 eli huomenna pitäisi olla jo niin paljon että clearblue antaisi sen 3 +.
Tavallinen tikkutesti oli ihan kirkuvan punainen, ilmestyi ennen kontrollia ja oli vahvempi.
 
Ja myös tää oireettomuus vaivaa. Vaikka tosiaan tosi alussa mennään eikä mulla rajuoireisia oo alkuraskaudet oo ennenkään olleet. Mulla on oireina nytkin vain väsymys ja vastaavasti saatan valvoa yöllä jos herään niin en saa unta. Tän muistan esikoisen ajoilta.

Hajut ottaa herkemmin nenään mutta voi olla ihan vaan tupakoimattomuuttakin hajuaisti herkempi.

Ja kohdun tienoilla välillä juilii, enemmänkin sellainen kiristävä tunne koko ajan.
 
Mä myös tein digin tänään kun toivoin että ois ollut jo 3+ mutta edelleen näyttää 2-3 mulla siis nyt 5+1 tai 5 + 2. Pakko hakea huomenna taas digitaalinen... Viime tiistain hcg oli 580 eli huomenna pitäisi olla jo niin paljon että clearblue antaisi sen 3 +.
Tavallinen tikkutesti oli ihan kirkuvan punainen, ilmestyi ennen kontrollia ja oli vahvempi.
Niin, ja nouseehan tuo hcg yksilöllisesti 🤷🏻‍♀️ kai se on pakko itekin käydä ostamassa uusi testi, jää muuten vaivaamaan 😅

Mut hyvä et perus tikkutesteistä huomaa heti, että suunta oikea! ☺
 
  • Tykkää
Reactions: Minttust
Ja myös tää oireettomuus vaivaa. Vaikka tosiaan tosi alussa mennään eikä mulla rajuoireisia oo alkuraskaudet oo ennenkään olleet. Mulla on oireina nytkin vain väsymys ja vastaavasti saatan valvoa yöllä jos herään niin en saa unta. Tän muistan esikoisen ajoilta.

Hajut ottaa herkemmin nenään mutta voi olla ihan vaan tupakoimattomuuttakin hajuaisti herkempi.

Ja kohdun tienoilla välillä juilii, enemmänkin sellainen kiristävä tunne koko ajan.
On kyllä hassua, kuinka välillä toivois jotain semmosia oireita, ettei olis epäilystäkään, että joku on kyydissä XD

Mulla on rinnat niin kipeet, ettei välillä tiedä miten päin edes olla 🙈
 
  • Tykkää
Reactions: Minttust
Tänään viikkonäyttödigi näytti jo 3 +

Huomaa että edelleen fiilikset aaltoilee... Eilen olin vielä varma ettei tästä tule mitään (puolipaniikissa melkein jo spämmäilin tätä viestiketjuakin xd), tänään olo on levollinen ja tosi luottavainen ^^

Mä hain kans digin ja jumalauta se ei toiminut 😓😓😓 meinas itku tulla!

Huomenna se verikoe ja nyt ärsyttää jo sekin et jos se menee vasta keskiviikolle kun saan ne vastaukset 🙄🙄
 
Yhteistyössä