Kesäkuun Kastehelmet 2012 **HELMIKUUSSA**

murukka Tuo 3kk työnantajan maksama palkka tai palkan ja päivärahan erotushan on työehtosopimuskohtainen. Eli riippuu omasta työehtosopimuksesta miten tuossa tapauksessa maksetaan.

Mutta esim. Kaupan alan työehtosopimuksessa mainitaan näin: työnantaja maksaa 3 kuukaudelta palkan tai palkan ja sairausvakuutuslain äitiysrahan erotuksen, kun
työsuhde on kestänyt vähintään 9 kuukautta ennen vapaan alkua ja työntekijä palaa perhevapaalta työhön. Eli tuon mukaan sitä 3kk palkkaa ei saa, jos ei edellisen lapsen jälkeen ole ollut töissä.
 
murukka: Munkin käsittääkseni pitää olla välissä töissä, jotta työnantaja maksaa. Muutoin rahat tulee kelalta.

Matte: Et halua tietää ;) 4790g oli esikoinen syntyessään. Aika samoissahan nuo meidän masukit ovat nyt menneet, jos sulla päivää myöhemmin on ollut painoa 16g enemmän. :)
 
No jaa.. Siihenkin keskusteluun tarvittiin kaksi ja en kyllä tiedä mitä epärakentavaa tai rakentavaa siihen keskusteluun olisi pitänyt sinänsä lisätä, olimme eri mieltä asioista. Ja hänen tekstiensä mukaan olin naiivi, sinisilmäinen, hyväuskoinen, tms ja lopuksi vielä antoi ymmärtää ettei täällä jollain (minulla) ole kaikki inkkarit kanootissa, jne. Se taas mitä täällä on kenekin kanssa keskusteltu ei onneksi vaikuta kenenkään keskenmenoihin, palstalta poistumiseen voi vaikuttaa, jos on tietyn tyyppinen ihminen, hyvin jaksoi vielä tulla asiaa kommentoimaan tämän kertomansa menetyksen jälkeen. Itse tuskin olisin.
En tiedä mitä tarkoitit tarkalleen, mutta puolustaudun kyllä vähän.
Ja toisaalta kyllähän tässä matkan varrella varmaan tulee moniakin asioita, joista ollaan samaa tai eri mieltä muiden kanssa, tämä vain oli asia joka kiinnitti huomioni. Toiset ihmiset eivät sano mitään ja antavat mennä toisesta korvasta (tässä tapauksesta silmästä :) ) sisään ja toisesta ulos ja toiset ihmiset provosoituvat herkemmin, tämän ominaisuuden tunnistan itsessäni, mutta toisaalta en pidä sitä täysin huononakaan puolena. .
Provosoiduin itse myös tuosta aiheesta (kuten saattoi huomata) ja sä hoidit komennoitinnin, en pystyny kirjottamaan moisesta koska alko pelottaman loppuviimein koko asia. Herkästi ite kanssa annan mielipiteitäni täällä niin ekakertalaisena äitinä kuin hoitajana, toiset asiat liikuttaa enempi ja toiset ei. Nyt voisin keskustella keskeytyksestä mielin määrin koska rakennetakana ja siinä ei ainakaan mitään pelottavaa ollut. Ehkä parempi antaa olla :) ja jatketaan aiheesta seuraava joka oli mielialat
parun herkästi ihan mistä vaan ja herkistyn vielä herkemmäksi. Kiukkua on vähemmän, se tulee vielä.

Ai joo ja neuvola rv 21+3 SF 18cm, vyötärön ympärys 85 cm (lähtö 68cm), painoa 820g/viikko (viimisen 5vko aikana) eli +7kg, Hb 104, verenpaine 109/70, Virtsa puhdas. Obsidania lärviin ja levolac kaveriksi jos ummetus pahenee :( toivon ripulia siitä :) se ois kivempi. Painosta hyssytteli kun lähtö tilanne oli niin sopiva. Neukkutädit sen verran vanhempia konkareita, että mittaleivat tota vyötärönympärystää - tykkäävät sen antavan viitteitä tuohon SF kehitykseen ja näin ollen lapsiveden määrää myös arvioi.
 
Viimeksi muokattu:
RH-:sta ja anti-D:stä: mä oon saanut molempien synnytysten jälkeen piikin heti. Samoin lapsivesipunktion jälkeen se piti antaa, en tiedä, oliko siksi, että punktio tehtiin ístukan läpi vai olisiko se joka tapauksessa pitänyt antaa. Täällä vasta-aineita kontrolloidaan kolmesti, kaikissa raskauksissa on ollut näin! Siis joskus rv 11 paikkeilla olin ekassa verikokeessa, nyt sitten menossa rv26 ja sitten on vielä kolmaskin koe tulossa myöhemmin. Aiemmat lapset ovat olleet RH+. Mitään vasta-aineita mulla ei vielä oo ollut. Oon kuullut kolmen lapsen äidistä, jonka ekalla oli jo keltaisuutta vasta-aineiden takia ilmeisesti, tokan jälkeen vielä enemmän keltaisuutta ja jotain ongelmia ja kolmannen lapsen veri piti vaihtaa kokonaan (?). En oo perehtynyt tähän, pitää ehkä googlettaa, mutta menevätkö ne vasta-aineet sitten jotenkin lapsenkin verenkiertoon, jos niitä muodostuu? Mutta tosiaan mulla ainakin takana kaksi rh+ lapsen raskautta ja itse oon rh-. Ainakaan viimeisimmässä verikokeessa vasta-aineita ei ollut nytkään muodostunut. Toki en tiedä, onko lapsi nyt rh- vai rh+.

Emby ja Sandrastiina: mulla kans tuo ongelma. Vessahätä on helposti mutta sitten ei tulekaan oikein mitään ulos. Lapsi painaa varmaan jonnekin, vaikka on niin pieni vielä. Samoja ongelmia ollut edellissisäkin raskauksissa.

Kiirettä on pitänyt viime aikoina. Lauhemmilla ilmoilla ollaan käyty lasten kanssa luistelemassa. Töissä on ollut tarpeeksi tekemistä myös. Syömisiä olen yrittänyt katsoa, sillä viimeksi oli tosiaan tullut viikossa 1,3kg!! Kokonaispainonnousu nyt jotain 5,5kg ajasta ennen raskautta. Aluksi tosiaan laihduinkin pari kiloa ja sitten ne kilot plus tuo reilu viisikiloinen ovat tulleet. Kahdessa aikaisemmassa raskaudessa painoa tuli n. 15kg tai vähän päälle, laitokselle jäi 8kg ja parissa kuussa lähti seuraavat 5kg. Loput 2kg imetyksen loputtua. Kunnes sitten lihoin ennen tämän kolmannen odotusta jo muutenkin. Nyt lähtöpaino 6kg korkeampi :( Joten jos en halua painavammaksi kuin 2 ekassa raskaudessa, ei ois monta kiloa varaa enää lihoa. Ei taida onnistua... nälkä on koko ajan, liikkua ei pysty normaalisti kuitenkaan :(

Rv taitaa olla jo 22+3. Aika rientää! Meillä muuten painoarvio ultrassa rv 20+4 347g. Vatsa kasvaa sf-käyrien yläpuolella tällä hetkellä. Kuopus kasvoi yläkäyrän alapuolella ja oli silti yli nelikiloinen. Toisaalta eihän se vatsan kokokaan ihan korreloi vauvan koon kanssa.
 
Kuulumisia taas täältä.

Ensinnäkin vuodoista, joillakin oli tainnut niitä tiputteluja olla. Noh, minullahan niitä on ollut pitkin raskautta. Aluks ne laitettiin "normaalin" piikkiin kun olivat aina suunnilleen menkka-aikaan. Sitten tuli se emätintulehdus, jossa oireena vain se ruskee tiputtelu. Clue solut olivat tällöin ++. Kaksi kuuria, ja tulehdus parantui. Viime sunnuntaina olin agilityssä ja seuraavana päivänä yhdynnässä. Muutama tippa ihan puhdasta verta ja sitä ruskeaa tiputtelua vähän. Otin neuvolaan yhteyttä. Kätilö/th otti varalta bakteeriviljelyn ja samalla kurkkas kohdunsuuta. Sanoi heti, että hänen mielestään tiputtelun syy on kohdunsuu, joka ei ole sileä ja jotenkin "rypyläinen". Joillakin naisilla näin on luonnostaan, se ei ole mitenkään vaarallista eikä mikään vika. Raskaudessa vaan limakalvot ovat entistä herkemmät eikä tarvitse isoja ponnisteluja kun saattaa jotain pientä tiputtelua tulla. Kohdunsuu ei ollut mitenkään pehmennyt tms. Eli ei mitään liikkumiskieltoja yms. HUOH.

Sitten vähän mittoja, niitä on aina kiva muiltakin lukea :) Viikot oli silloin 19+5. SF 18cm. Syke 155. Paineet ok. Paino noussut 2kg itsellä alusta alkaen. Pissassa sokeri 1+, joten tänään jouduin sokerirasitukseen. Se oli oikein selvästi normaalitulos!!!! JES! Miten muilla, joko olette käyneet rasituksissa?

Vauvan liikkeet paljon vahvistuneet, tuntee aina kun hän herää. Se puskeminen tuonne alas on aikamoisen tuntoista, ei aina hyvää asentoa löydy. Mut pääasia että veitikka voi hyvin :))

Huomenna sitten äitipolille taas kurkkaa vauvaa ja kuulemaan sl jatkot.

Palataan asiaan ja mukavaa odotusta!
 
Mupelo apua :D meille esikoisesta povas kovin pikkusta :D neuvola sano että ei tää oo ku joku 3kg ja korkeintaa 3,5kg hah sai akka pitkän nenä :D
sekin neuvola oli niin kauhee tietävinään kaikesta ja mä en tykänny siitä naisesta yhtää :/
sitten taas tuo kun tuota kohdunpohjankorkeutta kattelee niin esikoisesta se on ollu 22+6 20cm ja tästä taas viikolla 22, 18cm...
sen perusteella neuvola sano että ei tästä nii jättiläistä oo tulossa :D
saa nähä kuin käy.
esikoisesta tuo kasvo aika tasaseen lähellä tuota yläkäyrää mutta viikolla 23 kasvu hidastu kun näkyy tuossa käyrässä ihan selkee "romahdus"
tämä taas menee aikalailla tuon keskikäyrän mukaan

täälä joku kirjoitteli painonnoususta ja mä olen sit iloisesti saavuttanu 10kg lisää :(
en tajua mistä on oikeen päässy kertymään ja varsinkin reidet ja peppu on levinny nii että jouduin laittaa normi housut vaihtoon jo kuukausi takaperin.
ensin alkuu tuli 400g/vk mutta nyt sitten sinkoskin nii että 1100g/vk :O
meinasin peffalleni lentää kun kävin punnituksessa neuvolassa.
 
Matte07
Täälläki alkuun paino nousi suht "sopivasti", mulle ei tarttis meinaa kauheesti lisää tulla! :ashamed: Viime neuvolaan mennes se 5kg oli tullut ja nyt jo muutamas päiväs melkei kilo lisää!! : / *apua* En tie mihi kiloineni joudun jos tällai alkaa nyt nousta, vaik suht koht hyvin syömisiäni tarkkailen! :eek:
No kaipa sitä täytyy sit murehtia enemmän tän raskauden jälkeen sitten ja toivoa ettei nyt ihan tällast tahtii kuiteskaa jatkos nousisi. =)

Missy 22+6 :heart: :heart:
 
Matte: Minkä kokonen teillä esikoinen oli? Meille kans terkka arveli vielä rv 40+2, et maksimissaan joku 3,5 kg ja neuvolalekuri rv 36+ et maksimissaan 4 kg. Olipa kätilöillekin pienoinen yllätys kun poika tuli lopulta ulos minkä kokoinen hän oli. Mulla kun on tuota pituutta niin on kuulemma vaikea arvioida vauvan kokoa. Jätkällä oli myös pituutta 55 cm, joten tuo paino hukku osittain tuohon pituuteen. Josko nyt pääsis synnytystapa-arvioon niin sais hieman viitteitä tulevan vauvelin koosta... Lisätään vielä, että esikoisesta sf 24+2 ollut 24 cm, nyt 23+1 vain 17 cm.

Emppa: Mulla rasitus edessä rv 26+1 eli 1,5 vko päästä. Muuten ei tarttis mennä, mutta kun esikoinen oli niin iso niin käsky kävi automaattisesti.

Painosta: Tuossa linkki, jossa kerrotaan painonnousun olevan suurinta viikoilla 17-24. Paino nousee. Esikoisen aikaan olin tähän mennessä kerännyt painoa kunnioitettavat 16 kg, nyt tähän mennessä vain n. 8 kg.

Kertokaapas missä päin vatsaa tunnette liikkeet? Sintti tykkää monotella ainoastaan tuolla alavatsalla, vatsamakkaroiden alapuolella, joten veikkaan, että istuu edelleen siellä. Välillä tulee tukala olo kun punkee ilmeisesti päätään tuonne kohdun yläreunaan.

Mupelo ja sintti 24+4
 
Viimeksi muokattu:
Emppa: Minullakin tuli verta kohdunsuulta maanantaina. Menin neuvolaan runsaan valkovuodon takia ja terkka oli ottamassa bakteeriviljelyä kun mulla alkoi verta vuotamaan. Epäili että tulee kohdusta joten piti lähteä sairaalaan päivystykseen. Lääkärin mukaan veri tulikin kohdunsuulta eikä vaikuta vauvaan mitenkään. Lääkäri otti lisäksi papa-kokeen vaikka se on multa viime kesänä viimeks otettu ja silloin oli puhdas. Ihmetteli tosiaan mun turvonnutta ja verestävää kohdunsuuta, sanoi kyllä että jo raskaus voi aiheuttaa sen että kohdunsuu näyttää erikoiselta. Ei epäillyt mitään kasvainta tms. Mulle neuvola kirjoitti sitten 2 päivää sairaslomaa ja käskivät levätä. Onneks ei sen vakavammasta ollut kyse.

Rakenneultraan vielä viikko... Ajattelin että otettais vauvavakuutus ennen sitä mutta nyt tuon verenvuotokohtauksen jälkeen mietin että saankohan edes koko vakuutusta raskausaikana. Pitää nopeasti yrittää selvittää mikä vakuutusyhtiö ois paras ja hakea sieltä vakuutusta. Toivotaan että antavat.

Laurelle 20+3
 
Emppa: Mulla on verestävä kohdunsuu ollut molemmissa raskauksissa, mutta toistaiseksi selvitty ilman vuotoja. Nytkin lekuri sanoi ekan neuvolakäynnin yhteydessä kun otti papan, että jäi vuotamaan ja voi vuotaa reippaastikin, mutta muutama ruskea tippa sieltä tuli, eikä muuta.
 
Moiks,

Mulla ainaski liikkeet tuntuu alavattalla, yritän epätoivoisesti analysoida, että mitähä liikkeitä mahtaa olla vaikka niitä oikeestaan tasan kahta laatua on; muljauksia ja tökkäyksiä :) tökkäykset oon ajatellu potkuiksi, mut kertokaa höntille ensikertalaiselle mitä ne muljaukset oikeesti on?.. :ashamed:
 
Biegga: Muljahdukset on luultavasti kuperkeikkoja tai sit heivaa takamustaan/päätään edes takas. Esikoisen aikaa muistan kuinka ilkeelle tuntu loppuraskaudessa kun toinen heilutteli päätään edestakas tuolla alhaalla.
 
Oh, kuulostaa kivalta. Niitä tuntemuksia odotellessa :D

Mietiskelin tässä, että kuinkahan tiheään tää pikkukaveri vaihtelee vielä oloasentoaan, vai joko sille on tässä vaiheessa kehittynyt lemppari? Ultran mukaan vauva nimittäin oli perätilassa, mutta se ei vissii kovin herkästi pysyvä ole vielä näin aikaisessa vaiheessa?
Ellei se sitte erityisesti tykkää killua niin päin :D
 
Hei pitkästä aikaa!

Pariin kuukauteen en oo täällä ehtiny vieraileen, mut nyt aattelin päivittää kuulumisia. Raskaus mennyt todella hyvin & vatsa kasvanut silmissä kuten esikoisenki odotuksessa. Toissa päivänä oli rakenneultra & meille on toinen TYTTÖ tulossa :heart:

Painoa oli noin 440g ja istukka takana, minkä vuoksi liikkeet tuntuvatkin ihan eri tavalla ku Nooraa odottaessa.

Muutoin tänne ei mitään maata kaatavaa. Välillä oon viikonloppuisin käyny tekemässä keikkaa työpaikalla & pari viikkoa sitten vietimme Nooran 1 v juhlia. :)

Helmikuun oon hoitovapaalla, maaliskuun lomalla & huhtikuussa käy tekemässä muutaman viikon 50% työaikaa, minkä jälkeen äippälomalle 12.5. :)

Aurinkoista odotusta!

Wendy79 + Asukki 21+5
 
  • Tykkää
Reactions: Mupelo
Biegga joo ei o. Eikö se ollu joskus lähempänä 30 vk kun ne asettuu yleensä pää alas. Meillä mentiin viimeeksi perätilaan ja seuraavana päivänä takasin vielä viikolla 38. Se oli aikamoista myllerrystä :O

Liikkeet tuntuu mullakin pääosin ihan alavatsalla. Joskus ihan selvästi potkut tulee poikittain mutta useimmiten alas.

Sofiia 20+3
 
Viimeksi muokattu:
Hei kaikille taas!

Liikkeistä Tänää aamulla sain taas herätä siihen ku oikee missää asennossa pikkuista ei huvittanu olla. Muksautteli joka puolelle ja hyvin voimakkaasti jo, eihä siin sit pystyny enää nukkumaan. :eek: :D Eli ihan joka puolelle tää meiän pikkuinen ainaski potkiskelee, mut edelleen eniten kuiteski toho alavatsaan. :heart:

Mupelo Painosta oon lukenu tuon saman jutun, että sinänsä itekin yrittää olla huolehtimatta. Toisaalta taas kyl sitä silti joteski yrittää vähä hillitä, mutteipä tolle kait mitää voi koska ite kuiteski oon kattonut syömiset tarkkaan. Tänää ajattelin jopa kirjoitella ne ylös ku haluan vähä selkeempää kuvaa yhelt viikolt, et mitäs sitä oikee tulee syötyä ku alle viikos tullu nyt kilo. Eihä mullakaa viel pahasti ole noussu, ku kaikenkaikkiaan n.6kg nyt ja kun ajattelee et mitää liikuntaa -edes normi kävelylenkkiä- en saa tehä.. Muttei nyt tota kilo vk:ssa sais kyl tulla! :D :D

Tänää poksuu taas!!!! JEIH!
Missy 23+0 :heart: :heart: :heart: Vihdoin taas yks täysviikko kasassa!!
 
Harvakseltaan täällä tulee käytyä,pikaiseltaan tuoreimmat jutut lukemassa =)

Itse olen ollut saikulla 3vko ja eilen käytyäni OYS:ssa määräsivät kuukauden lisää.
Syynä supistelut ja kohdun sektio arven huono parantuminen( sektiosta 5.5v) .Arpi ei ole kunnolla arpeutunut ja on osittain auki!! Sitä nyt seurataan,niinkuin seurataan noita sokeri arvoja(raskausdiabetes,dieettihoito) ja kilpirauhas arvoja( kilpirauhas syöpä).

Rakenne ultra on tehty nyt sitte tuplana,ensin terveystalolla Oulussa ja sitte vielä seuraavana päivänä (eilen) OYS:ssa. Hiukan OYS:ssa ihmettelivät että miksi on määrätty tehtäväksi,mutta tehtiinpä silti ;)
Siellä kaikki oli hyvin ja saatiin poika lupaus.:heart: Komia kuva saatiin pojan kelleistä :LOL: Ei jäänyt se puoli epäselväksi!
Aika haipakka päivä oli eilinen kun oli kolmelle eri lääkärille varattu aika ja sitte vielä lisäksi diabeteshoitajalle. Mutta jouhevasti pääsin ,ei tarvinut turhaa odotella!

MaTu ja ylläripylläri 21+1
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Mupelo
Kyselen nyt täälläkin kun tuli uusimman Kaksplussan allergia-artikkelista mieleen probioottien syöminen raskausaikana. Onko kukaan perehtynyt probioottien syömiseen raskausaikana allergian ehkäisynä?

Uusimmat tutkimukset kai väittävät että ihottuma taitaa olla ainoa mihin tehoavat mutta kun meidän suvussa allergiaa on niin ajattelin tällä kertaa kokeilla. Tuskin siitä haittaakaan on.

Mutta.. Ilmeisesti maitohappobakteerit eivät ole tähän tarkoitukseen oikea aine. Muistaakseni meille sanoi allergialääkärikin viimeeksi niin mutta en ole varma enää. Mutta mikä ihme sitten on? Ja vielä sellainen aine joka olisi turvallinen raskausaikana.

Kääk MaTu tota haavaa! Miten se vaikuttaa synnytykseen? Oliko siitä jo puhetta?

Sofiia 20+3
 
Liikkeiden paikkaa, täältä löytyy kanssa yksi nappula, joka hääräilee mielellään alavatsalla. Isommat potkut tulevat yleensä kylkiin tai ylävatsalle, mutta sellaista pikkuräpellystä voi tuntua pidemmänkin aikaa ihan alhaalla. Harvemmin onneksi potkii sinne, se on ainakin itsestä äärettömän inhan tuntuista. :)

Hurja vaiva MaTulla. :O Toivottavasti haava pysyy kurissa tai ei ainakaan ala repeilemään masun kasvun myötä.

Painonnoususta, toivottavasti painopyrähdykset menee noilla 17-24viikoilla. Itsellä on tullut viime kesästä 12kg, vaikkakin raskauden alusta n. 6kg. Nyt etenkin omia hermoja rassasi nämä pitkään kestäneet pakkaset, kun ei tarjennut lähteä ulkoilemaan kuin minimi-pyrähdykset pihalla. Josko sitä nyt taas pääsisi hieman paremmin liikkumaan, jottei kunto aivan romahda ennen synnytystä. (Täytyisi ehkä hieman hillitä herkuttelujakin...)

Mutta tää jatkaa junailua Hämeeseen porukoiden luo. :)
 
Tuota kohdun sektio haavaa on nyt kolme lääkäriä kattonu ja 2/3 ollu sitä mieltä ettei missään nimessä voi syntyä alakautta vaan on tehtävä sektio. On vaarana ettei kohtu kestä. Yksi lääkäri (se eilinen)ei vielä ottanut kantaa :O.
Aiemmat lääkärit myös antoivat ohjeeksi ettei saa nostaa painavia tavaroita, eilinen sanoi ettei ole syytä varoa,vaan kuunnella kehoa ja jos joku tuntuu epämiellyttävältä ei pidä sitä tehdä, hmmm..
Jotain yhtenäisiä neuvoja kuitenkin näiltä kolmelta sain:jos tulee kova alamaha kipu ja varsinkin supistuksen jälkeen, on mentävä lääkäriin pikaisesti.

--> oman päättelyni mukaan nyt kuitenkin varon nostoja,ettei mitään ikävää satu.
 
Ei oo pissatulehdusta mulla :) Jeij!! :)
..bakteeriviljelyn tulokset soitan vielä maanantaina..

Liikkeet tuntuu mulla navan alapuolella, missä milloinkii :) :heart:

Selkä on taas niin keleen kipee, et oksat pois! : / Enkä voi tosiaan pitää tota tukivyötä, kun nökö ottaa nokkiinsa..

Emby^ ja nökö 21+4 :heart:
 
Täällä on ollut oikein menorikas viikko. Keskiviikkona oli neuvoja, torstaina oli kontrolliultra ja tänään sitten olin sokerirasituksessa. Neuvolasta sain sitten noi Kelan kaavakkeet et saa sitten tukia hake ja äippäpakkausta :) Painoa oli taas tullut oikein mukavasti 725g per viikko et nyt sitä sitten on kasassa yhteesnä 13kg :LOL: joo nei ollu täti tyytyväinen.... Sf mitta oli 19cm eli keskikäyrillä mennään.
Torstaisessa ultrassa katseltiin taas hematooman kokoa, joka oli ennallaan ja varmisteltiin taas ettei se ole toinen istukka, koska se tulis estämään alakautta synnytyksen mut onneks mitään virtauksia ei näkynyt. Muuten kaikki oli ok, painoa oli tullut 2 viikossa 150g lisää eli nyt yht. 470g. Ja nyt sitten näkys et poika olis ilmeisesti nyt sitten tulossa, et omat fiilikset meni vähän sitten ehkä mönkään. No mutta ei se lääkäri sitä tietenkään varmaks voinu sanoa.
No eihän se sokerirasitus mikään pahanakki ollut. Se juotava oli mun mielestä ihan hyvän makuista ja varsinkin kun oli jo kauhee jano :) Ei tullut pahaolo hieman vaan rupes väsyttämään. No nyt on sekin sitten tehty et nyt sitten vaan tuloksia odottelemaan.

Liikkeet on nyt mullakin viikon verran tuntunut hieman paremmin kun vauva vaihtoi hieman asentoa niin että saa potkittua alaspäin :)

*madde + tyyne vaihtuu nyt sitten topiksi 22+2*
 
  • Tykkää
Reactions: Missy1985 ja Mupelo
Emby ja Sandrastiina Täällä on kans ton pissaamisen kans sama vika, tuntuu et hirmu hätä ja kun pääsee vessaan niin pikku liru - Ja hetken päästä sama :D Välillä tuntuu etten mä täällä töis muuta teekkään ku ramppaa vessassa pissalla tai tiputtamassa pari tippaa :LOL:

MaTu hurja toi sun sektiohaavan tila. Siis oliko sektiosta 5,5 vuotta ja ei oo kunnolla parantunu vai luinko mä väärin? Luulis jos tuon aikaa on kulunu että haava ois ihan jo umpeutunu ja kunnossa!

Omaa napaa: Viime yön nukkumissaldo 4,5 tuntia kun esikoinen (1,5 v) sai jonku hysteerisen itkukohtauksen yöllä klo 2, eikä voinu lähtiä huoneesta kun tuli hirvee hysteria huuto perään... liekö nähny painajaisia? Torkahteli kun siinä istuin lattialla käsi pinnojen välistä, kun tyttö piti mun sormesta kiinni. Ja aina kun torkahti niin heräs säpsähtäen ja tarkisten että oon siinä ja voi elämä, kun olin sielä istunu kaiken maailman asennois tunnin niin mun selkä ja jalat alko olla siinä mallis että pakko oli hakea täkkejä ja paiskasin siihen kyljelleen niin auta armias mikä huuto kun jouduin hakea täkkejä toisesta huoneesta - ihan kuin ois sikaa tapettu ja kun tulin huoneeseen kännykän valon kanssa niin rauhottu... ja lopuksi nukahti kun yrittämistä oli takana reilu 2 tuntia :O Ja torkahdinhan mäkin siihen kovalle lattialle, eihän ne täkit mitää auttanu ja nyt on alaselkä mukavan kipiä |O Kaivoin naftaliinista se vyön kans kun pidin sitä esikoisen aikana ja ehkä aavistuksen auttaa, mutta "kikko" kyllä on potkinukki aika lailla siihen :D Taitaa olla samaa vikaa ku Embyllä, vaavi ei oikein diggaa mun vöistä :)

Miehen kans ostosreissulle... Mä en tiedä onko itkiskö vai nauraasko :D No joka tapauksessa lähdetään hakemaan meidän rakenteilla olevaan taloon altaita, hyllyjä, lipastoja Ikeasta. No samalla käydään katsomassa käytettuja tuplarattaita, Emmaljungan 2010 vuoden mallia, sitä perus pyörillä olevaa, jota ei enää valmisteta. Meillä on vaan tupannu nää edelliset Ikean reissut mennä hampaiden kiristelyiksi kun mies ei tykkää yhtää olla kyseisessä puljussa - mies ei viihdy ja kiukuttelee ja mulla palaa käämit siihen ruikuttamiseen ja takapirun ääniin "Mitä sä tuollakin teet ja mitä sä nyt katot ja mitä toi nyt maksaa?" Ihanaa yhteistä aikaa :LOL::heart:

Huomenna siis Ikeaan ja poksutaan 23+0 :heart:

PikkuMyy-82 ja Kikko 22+6
 

Yhteistyössä