Kesäkuun Kastehelmet 2012 **MAALISKUUSSA**

Poikkka: Voi itku, toivottavasti pienellä on kaikki on kuitenkin hyvin :hug: Meillä on perjantaina toinen kontrolliultra sikiön kasvun hidastumisen takia. Tähän asti mitat on jätättäny tasaiseen tahtiin, mutta itseänikin pelottaa tuo että joku mitta heittää paljon reilummin kuin toinen, kun se voi kuulemma vähän huonompi juttu. Mutta se on aina positiivista että on edes vähän kasvanu!

Harjoitussuppareista on tullut pari viikkoa päivittäin. Vähän riippuu päivästä, mutta todella usein vatsa kovettuu, mutta kivuttomasti. Välillä supparit on niin kovia että alkaa ahdistaan, mutta oikeeta supistus kipua ei ole. Eilen lenkillä jouduin istumaan 10min kun alavatsaan sattui niin etten voinut kävellä, mutta sekin meni ohi. Esikoisesta harjoitussupparit alko päivittäin rv20 jälkeen ja kivuliaita supistuksia tuli rv 36 lähtien, mutta ne eivät kohdun suulla saaneet mitään aikaiseksi ennen laskettua aikaa.
 
Kyllä voi rankka työpäivä tehdä pahaa, niin poikki että itketti kotimatkalla..eikä pomo
ymmärrä yhtään :(
Mullakin paineentunnetta päivittäin, työpäivinä enemmän ja sen takia oli muutama
viikko sitten ylimääräinen lääkärintarkastus. Nyt myös liitoskivut alkaneet..vielä pitäs
toukokuun alkuun jaksaa. Onneksi neuvolalääkäri parin viikon päästä.
teris 23+6
 
Neuvola kuulumiset:

Painoa tullut nyt yhteensä 7,5kg (ei kuulemma paha koska viimeks oli noussu niin vähä et tasoitti sitä..) |O :D -Syöny hyvin! ;)
Hb 118 -pysynyt ihan hyvänä. :saint:
Verenpaine 121/72 -vähä korkeempi alapaine ku aiemmin, mut silti kuulemma hyvä.
Sf-mitta 24,5cm -nyt vaa vähä yli keskiviivan, ei siis tulossa jättivauvaa! :D
Liikkeet ++
Sydänäänet +152
Prinsessa oli viime ultrassa kääntyny jo pää alaspäin ja edelleen majaili sillain. :heart: :heart: :D :D
Kaikki näyttäs olevan hyvin, ihanan helpottava uutinen ku joteski sitä vaa ressaa yhest ja toisesta. :ashamed: :whistle:

Missy ja prinsessa 26+4 :heart: :heart: :heart:
 
AmeHu: Onko sulla vatsan kiristymistä niiden menkkamaisten kipujen aikaan? Tulevatko kivut aaltoina? Mietin vain, liittyvätkö ne jotenkin supisteluihin, etenkin, kun sulla on tuota paineentunnettakin.

Imetyksestä: Luovuttaa ei kannata helpolla, kuten moni sanoikin, sinnikkäästi vain jatkaa imettämistä, jos sitä haluaa. Ja tosiaan, pulloon totuttaminen VOI olla kohtalokasta, etenkin, jos pullosta antaa pumpattua maitoa säännöllisesti. Korviketta jos antaa usein, ei oma maidontuotanto pysy vauvan haluaman maitomäärän mukaisena. Toisaalta pullosta juominenkin voi olla taito, mikä olisi kiva olla! Meillä ainakin vielä kaksikuinen suostui siihen, että isi antoi maitoa pullosta, mutta pitkän tauon jälkeen ei enää sitten huolinut pulloa lainkaan. Mutta jos haluaa ennemmin imettää, niin pulloa ei paljon kannata antaa.

Jostain luin, että vauvan pitäminen paljas iho ihoa vasten auttaisi tuottamaan maitoa. Samoin se, että katselee vauvaa imettäessään saattaa auttaa. Mulla ainakin vauvan ääni tai vaatteet tms. saattoi laukaista maidon herumisen, joten kai siinä jotain perää on. Ehkä omaa lasta katsoessaan rentoutuu ja miettii mukavia :) Toisaalta usein myös ruuan syöminen aiheutti mulla herumista. Mulla ongelmat liittyivät lähinnä runsaaseen herumisee: vauva tukehtuu suihkuavaan maitoon, paikat sotkeentuu, vauvalle tulee ehkä ilmaa enemmän masuun jne. Myöhemmin meillä oli etenkin esikoisella hirvittävät rintaraivarit, joista selvisin vain huijaamalla syömään unisena tai kävelyttämällä ja syöttämällä samalla tmv. Netistäkin löytyy paljon neuvoja ongelmatilanteisiin. Kuopus taas ei suostunut syömään kuin makuuasennossa! Esim. yksissä häissä tämä oli haastavaa, vauva wc-tilan hoitopöydälle ja itse roikkui siinä kumarassa ja syötti. Eli kaikenlaista temppuilua on koettu ja kokeiltu, mutta imettämisessä on oma hohtonsa kuitenkin, joten aion yrittää nytkin imetystä.

Ja aluksi haastavaa voi olla sekin, että vauva on pieni ja heikko vielä ja väsyy nopeasti. Vauvan luonnekin vaikuttaa siihen, miten imetys alkaa sujua. Meidän esikoinen oli pieni ja pippurinen vauva, malttamattomasti tahtoi syödä mutta ei meinannut millään saada oikeaa imuotetta ja hermostui usein. Kuopus taas oli isompi ja vahvempi ja söi alusta asti kuin vanha tekijä.

Sokerirasituksesta: Eihän se paastoarvon raja ollut 4,3 vaan 5,3. Ja mulla siis ekassa 5,2 se paastoarvo. Nyt toka meni myös alle rajojen, kaikki arvot, joten kai tässä voi huoletta olla.

Supisteluista: tänäänkin on ollut parempi päivä, eli vähemmän supisteluja. Hyvä niin ja toivottavasti tämä linja jatkuisi.
 
Kummeista- ei olla päätetty eikä keskusteltu asiasta. Katon sitten kun lapsi on maailmassa, ketkä ansaitsee kummeiksi :) mulla on vaan ajatuksena se että pojalle poika kummit ja tytölle tyttö kummit. eli varmaan se 2 kummia tälle tulevallekin. riittääpähän sitte nuo kummit tulevillekin lapsille, ettei oo samoja ;)

Mua on kans painattanu tuonne alapäähän jo muutamia viikkoja. välillä holahtaa valkovuotooki oikeen kunnolla.. silloin aina vähä säikähtää ku ei heti kerkee veskii tarkastaa tilannetta, et mitä sieltä nyt tuli.

varmaan loppuviikosta/ viikonloppuna laitan kelalle sen äippäraha hakemuksen ku tiiän sit millon alotan loman
 
Moi! aina vaan tullu lukemassa käytyä...

Imetyksestä, esikoista odottaville: kyllä se vauva hengissä selviää vaikka korviketta saisikin ;)
Ei kannatta turhaan stressata jos imetys ei onnistu. Itsellä ei maitoa tullut kuin vasta sitten kun vauva oli 5 vuorokauden ikäinen, eli pullolla mentiin synnäriltä asti. Kotona sai pumppailla, vauva ei saanut otetta ilman kumia. Itse olin pahantuulinen, ja huudettua tuli innokkaille lapsipuolille jotka olisivat halunneet seurata uuden pikkuveljen syömistä. Meillä laskeutui rauha taloon, kun 3 viikon iässä siirrytiin kokonaan pulloon. Olisi vain pitänyt heti lopettaa kun kellertävä alkumaito loppui.

Harkkasupistuksista Kiitettävästi tulee päivittäin..

Kauanko teillä kesti että saitte äitiysavustuspäätöksen?! hakemuksen laitoin jo 3 viikkoa sitten, eikä mitään kuulu! Esikoisesta meni 8 päivää. Malttamaton olen :D

möhköpantti
täälläkin siivousintoa löytyy! Haluan että kaikki on tip top komeroita myöten ennen h-hetkeä.

ki7i 25+5
 
Imetyksestä, meillä esikoinen söi koko elämänsä ajan päivittäin sekä rintaa että korviketta vuorotellen, kun oma maidon tuotanto oli heikkoa kaikkien yritystenkin jälkeen. Mutta hyvin oli tyytyväinen vauva ja missään vaiheessa ei hylkinyt rintaa tai pulloa. Ja se oli mielestäni oikein toimivaa, hoitoon oli helppo jättää ja kaveri sai aina mahan täyteen. Ja samaa kaavaa yritän kyllä seuraavankin kanssa. Ja itseänikin on aikoinaan imetetty vain kolme kk, kun äitini maito ei riittänyt, vissiin sukuvika, ja olen ollut vasta aikuisena kipeä, joten ei se korvike nyt niin pahasta ole =)

Tänään lääkäsin tarkistuskäynti supistusten takia, mutta uskon kaiken olevan ihan kunnossa, mutta hyvähän se on tarkistaa!

Ja taas vaunuista, huomasin uusimmasta vauvalehdestä, että Brion go vaunuihin on tulossa erilliset talvirenkaat. Onko kellään kokemusta kyseisistä vaunuista? Silmääni ne miellyttäisi, mutta noilla pienipyöräisillä ei täällä tee pelkästään mitään. Ja ainakin joissakin keskusteluissa nuo olivat saaneet aika huonoa palautetta.

Sitten vielä karvojen kasvusta! Oletteko huomanneet mitään eroa? Mä en normaalisti ole mitenkään karvainen, mutta nyt saan sheivailla jatkuvasta ja karva on paksua mustaa joka paikassa ja normaalisti se on vaaleaa ja hentoa. Esikoisen aikana ei ollut mitään tälläistä ja hän on tyttö, olisikohan tämä taas merkki pojasta :kieh:?

Ceciilia ja Benkku 25 + 1
 
Jos sitä korkkais viimein tämän maaliskuun pinonkin :D Mupelolle jälleen kerran kiitos uudesta pinosta!

Poikka :hug: Ikävää, että saitte taas lisämurhetta iloisien uutisten jälkeen :( Täälläkin peukut pystyssä sille, että kaikki on pienellä kuitenkin hyvin ja seuraavassa ultrassa olisi kasvanut tasaisesti omalla käyrällään! Paljon tsemppiä!!

imetyksestä kiva lukea näin esikoisen odottajan näkökulmasta noita imetysjuttuja ja teidän kokeneempien vinkkejä! Itse ajattelin ainakin yrittää imettää. Ihanne tilanne ois varmasti tuollainen, kuin Cecilialla, että vauva huolisi sekä tissin, että pullon.

kummeista Ei vielä olla päätetty, mutta itse olen jo vaihtoehtoja miettinyt. Pitäisi jossain vaiheessa ottaa miehen kanssa puheeksi, että mitä mieltä on mun ehdotuksista. En haluais liikaa kummeja, mutta toisaalta vaikeaa päättää monesta hyvästä vaihtoehdosta kenet pyytäisi ja ketä ei.

sokerirasitus ois KAI huomenna. Kivaa kun tällä raskausdementia päällä varaa näitä aikoja, niin eihän siitä mitään tule! Kun varasin aikaa, niin katsoin vahingossa helmikuun kalenteria ja laitoin ajan ensin helmikuun päivälle puhelimeen ylös. Kunnes tajusin, että nyt eletään maaliskuuta. No, enää en ole varma, että oliko aika kuitenkin jo tänään vai vasta huomenna...täytyy soittaa ja varmistaa.

Huhuilen täälläkin, että onko kellään kokemusta dopplerin patterien loppumisesta? Kun eilen kuuntelin pitkästä aikaa vauvan sykettä ja en meinannut millään löytää sitä. Liikkeitä kyllä kuului (ja tuntui), mutta nekin kuuluivat ikäänkuin tosi hiljaa ja "jostain kaukaa" vaikka dopplerin äänet oli täysillä. Lopulta löysin sykkeenkin, mutta sekin kuului "tosi kaukaa" ja doppleria sai pitää oudosti kallellaan, että syke kuului, jos käänsi sen normaalisti niin, että koko anturi vatsaa vasten, niin ei kuulunut... Syke kuitenkin kuullosti rytmiltään ja nopeudeltaan normaalilta sen verran, kun sitä kuulin. Mietinkin, että olisko laitteesta vaan patterit loppu? Voisko se aiheuttaa tuon, että äänet kuuluu "hiljaa ja kaukaa"? Vai oliko vauvan asento vaan jotenkin tosi huono kuuntelemisen kannalta...Tänään on kuitenkin tuntunut liikkeitä, onneksi :heart: Muuten olisin ihan hermoraunio. Täytyy kai ostaa tänään uusi patteri ja testata vaikuttaako mitään.

Tänään pääsen nuuskimaan uunituoretta vauvaa :) Menen moikkaamaan kaveria ja hänen viikon ikäistä poikaansa :heart:

Sanmar + superpapunen 27+5
 
Viimeksi muokattu:
Kauanko teillä kesti että saitte äitiysavustuspäätöksen?! hakemuksen laitoin jo 3 viikkoa sitten, eikä mitään kuulu! Esikoisesta meni 8 päivää. Malttamaton olen :D
Päätöksen tulemisessa kesti viikko siitä kun postitin raskaustodistuksen (hakemuksen tein netissä). Päätös tuli perjantaina ja lappu että paketti postissa heti seuraavana keskiviikkona. En ees muista kuin nopeesti noista kahesta aikasemmasta on tullu.
 
No se äitiysavustuspäätös olikin tullut eilen. :D Samoin äitiyspäiväraha.

Sokerirasitukseen meno olisi pe. Olen kyllä aika luottavaisin mielin, että ei ole tälläkään kertaa raskausdiabetesta. Minkäänlaisia oireita ei ole.

Kummeista
, ei olla vielä ketään kysytty, tuntuu että käytetty kaikki esikoisen kohdalla.. Yksi on kyllä mielessä.

Hyi kun alkoi pelottamaan synnytys! Luin siitä naisesta joka oli nyt vasta kuollut synnytykseen :( Hirveästi alkoi mietityttään että mitäs jos vauvalle sattuu jotakin yms. Pitää neuvolasta pyytää lähete pelkopolille.
 
Imetyksestä vielä... Meillä on ainakin molemmilla pullo kelvannut vaikka on imetetty. Hyvällä rintapumpulla (esim. Avent) on helppo pumpata rinnoista maitoa vauvan toista hoitajaa varten. Itse pumppasin suoraan tuttipulloihin ja pakastin sopivia annoksia niissä. Sieltä oli helppo ottaa pullo tarvittaessa sulamaan. Harvoin niitä lopulta kuitenkaan tarvittiin. Ei sitä pientä ihanuutta kovin usein halunnut jättää edes hetkeksi. Jotkut vauvathan eivät huoli edes tuttia, mutta en usko sen johtuvan mitenkään imetyksestä. Sitä ei siis kannata etukäteen pelätä. Aika harvinaista se loppujen lopuksi on.

Esikoinen sai siis meillä lisäkorviketta, koska epäilin silloin itse saako vauva riittävästi ruokaa (ehkä anopin hokemisella oli jotain merkitystä tässä :mad:). En uskaltanut luottaa omiin vaistoihini ja jälkeenpäin olen katunut sitä syvästi. Molemmilla lapsilla nimittäin on maitoallergia. Korvikkeen seurauksena tyttö kärvisteli kovissa kivuissa ja huusi kurkku suorana viikkoja. Kesti aivan liian kauan ennen kuin tajusimme mistä se johtui. Toisen kohdalla osasin jo siihen varautua ja vältin korvikkeita. On huomattavasti helpompaa imettää kuin läträtä korvikkeiden kanssa (varsinkin niiden kalliiden erityiskorvikkeiden kanssa). Imettäessä ruoka kulkee aina kätevästi mukana sopivan lämpöisenä =) Ei lapsi siis korvikkeeseen kuole, mutta aina rintamaito on parempi. Omien kokemusten vuoksi suosittelen edes yrittämään imetystä. Onnistuessaan se on todella ihanaa. Ne hetket vauvan kanssa jäävät ikuisesti mieleen :heart: Se läheisyys on jotain korvaamatonta... *huokaus* Ihanaa päästä taas pian kokemaan imetyksen ihanuutta =)

Äitiysavustus päätös tuli tasan viikossa ja raha tilille (en ota pakkausta) 2vk hakemuksen jättämisestä. Muista päätöksistä ei ole vielä kuulunut.

Kummeista ollaan miehen kanssa juteltu ja jotain ehdokkaita on mielessä. Todennäköisesti odotellaan vielä ja kysytään vasta vauvan synnyttyä.

Barbbis 24+4
 
Vielä imetyksestä: Joo, mäkin oon korvikkeella kasvanut. Anoppi oli hokenut, että vauva itkee kun ei saa tarpeeksi maitoa! Vaikka olin sit kuitenkin itkenyt :D Eikä mulla ollut allergioita. Mun lapsilla taas on ollut vaikka mitä masuvaivaa ja ainakin kuopuksella allergioita, mm. maitoallergia. Vaikka imetin. Joten jos päättää antaa korviketta, niin turha stressata, että lapsi siitä allergisoituu! Siinä oon samaa mieltä. Mutta komppaan Barbbista, että imetys on kuitenkin jotenkin rauhallista, läheistä, mukavaa. (Siis kun ei ajattele niitä rintaraivareita yms.! ;)) Mutta jokainen syöttää lapsensa siten, minkä parhaaksi näkee.

Kummeista: ei olla vielä valittu. Oon vähän miettinyt, mutta ei oo miehen kanssa edes puhuttu vielä. Onneksi on vielä aikaa!

Äitiysavustuskin on hakematta vielä. Otetaan rahana. Ehkä ois harkittu pakkausta, jos odotettaisiin poikaa. Nyt tyttövaatteet ovat hyvin käyttökelpoisia kuitenkin edelleen, ja niitä on tallessa vielä.

Tänään on supistellut taas jo vähän enemmän kuin eilen, mutta ei mahdottomasti. Saa nähdä, lisääntyvätkö supparit loppuviikkoa kohden taas.
 
Tänään poksuttiin taas eli rv 24 :heart: (Perässä tullaan) =)
Painoarvio 626g joka vastaa hyvin viikkoja (Mutta kasvuhan alkaa viikon 30 jälkeen eli kyllä sieltä voi viä kunnon järkäle syntyä)
Masukki majaili nyt perätilassa neuvolakortissa luki pt,joka näyttää mun mielestä oudolta kun missään aikasemmassa ei ole ollut noita kirjaimia,onneksi sillä kuitenkin on siellä tilaa liikkua ja kääntyillä.
Noh mulle tämä tärkein eli sukupuoli katsottiin 4d:llä ja kyllä se oli sitä mieltä että se ois tyttö ei siihen muuta sanonut kun että "tytöltä näyttää ja niinkun hampurilainen ja näytti mulle sen "hampurilaisen". Saatiin 9kpl 4d ultra kuvia jossa näkyy päätä,nyrkkiä,jalkoja ja haaravälistäkin siis saatiin nyt kuva..

Huonompi oli sitten että insuliinit aloitettiin sanoivat että ovat tosi tarkkoja että 1-2 huonoa saa olla ja mulla oli 3 huonoa + viite arvoja 5,5.. mutta näillä mennään seuraava ultra 12.4 (29+1) ( Tuolloin kuulemma tehdään sisätutkimus samalla,eli sitä ei sit omassa neuvolassa tehdä ollenkaan)

Möhköpantti + Heta (uskaltasko jo luottaa ultraan) rv 24
Tosiaan kun rakenne ultrassa saatiin varovainen tyttö lupaus saattas,ehkä,on enemmän tyttö kuin poika niin jäi itelle epävarma olo, mutta nyt se kurkkas eikä ees kauaa kattellut kun sanoi että tyttöhän täällä on. Mutta ehkä mä taas seuraavallakin kerralla kysäsen..=)
 
Hmm..

Tämä mamma kävi kääntymässä Tyksissä, mut mun taustan tuntien tuun varmaan olemaan sinne yhteyksissä usein tän raskauden aikana.. Hmph.. : /

Tosiaan supisteli sillai melkosesti. En mä niitä kipuja niinkään, mut se, et onko kaikki hyvin.. Mut kaikki oli lostavasti. Harkkasuppareita siis.. Noh, ei ekakertalaisena voi tietää.. Paikat oli kiinni ja piukkoja, lapsivettä oli normaalisti ja koko arvio oli vähän päälle 820g o_O Et ensit siiä onko viikot laskettu väärin, vai tuleeko joku jättiläinen :O :)

Emby^ ja nökö 25+2 :heart:
 
Osaisko joku suomentaa mulle tän?

"UÄ:ssä sikiön lakimitta 53 vastaa 22, reisiluu 36 vastaa 21 rvkoa ja painoarvio 0,4kg, jää alle 10 percentiilin. Vettä kuitenkin normaalisti. Napavaltimon virtausvastus RI 0,87, menee normaalivaihtelun ylärajoille. Ductus venosus virtausprofiilissa alfa-aalto positiivinen. Keskimääräisen aivovaltimon virtausprofiili korkeavastuksinen"
 
Imetyksen onnistumiseen vaikuttaa eniten asenne, periksiantamaton sellainen. Kannattaa antaa opettaa ihan "tissistä pitäen" sekä kavereiden, että ammattilaisten puolesta. Voi olla yllättävää kuinka paljon alkuun sitä tissiä joutuu pitämään oikeassa asennossa ja kuinka valtava on pingottunut tissi verrattuna vastasyntyneeseen vauvaa. Otteen löytämiseen voi mennä kauan ja sitä tosiaan voi joutua opettelemaan aina uudelleen ja uudelleen.
Sairaalan kerta tai kaksi annettu imetysopastus riittää harvalle ja sairaalassa annettu lisämaito saa äidin helposti huolestuneena kuvittelemaan, että vauva tavitsisi edelleen sitä lisämaitoa.
Täytyy muistaa, että monista neuvoloistakin saa väärää ja vanentunutta tietoa imetykseen liittyen. Myös hoitajien omat epäonnistuneet imetyskokemukset rohkaisvat helposti korvikkeen antamiseen. Lääkärit vielä harvemmin ovat perehtyneet imetyksen saloihin ja seuraavat vain ja ainoastaa vauvan painon kehitystä, niin hassulta ja ristiriitaiselta kuin se kuulostaakin.

Rintakumi on hyvä ottaa itse laitokselle mukaan, rinnat voi olla maidon noustessa niin pingottuneet, ettei vauva vain yksinkertaisesti saa otetta pienellä suullaan. Imuotetta täytyy mös tarkkailla. Vaikka imu tuntuisikin kovalta, mutta vauvan posket menevät imiessä kuopalle, on ote väärä. Vauvan tulee avata suu ihan ammolleen nännipihaa, ei vain nänniä, vasten ja tämä vaatii harjoitusta sekä äidiltä, että vauvalta.

Muistakaa, että vastasyntyneen mahalaukku on äärimmäisen pieni. Vauva tulee kylläiseksi jo tipasta, parista maitoa, eis siis stressiä siitä maidon kunnolla nousemisesta aluksi. Tosin se pari tippaa on nopeasti sulanut ja uutta tilausta laitettava tulemaan koko ajan, eli käytännössä ensimmäisen vuorokauden jälkeen ( jolloin vauva on yleensä vielä hyvin uninen ja väsynyt syntymästä) vauva haluaa imeä lähes tauotta. Tällöin kannattaa panostaa hyvään naposteltavaan ja runsaaseen juomiseen.
Hyvän imetysasenno löytäminen on välillä työlästä. Niska ja hartiat kipeytyvät ja vauvaa joutuu usein aluksi pitämään toisella kädellä ja toisella rintaa, eli rankkaa voi olla.

Kotona kannaakin mahdollisuuksien mukaan vetäytyä pesimään sohvalle tai sänkyyn ja tankata namia ja ruokaa :)

Minulle on kätilö aikoinaan ensimmäisestä sanonut, kun sairaalassa huolestuneena kyselin maidon perään, että jokaikisellä terveellä naisella nousee maito, sen voi estää vain lääkityksellä.

Imetys vaatii hurjasti tsemppiä ja uskoa siihen, että vauva saa tarpeeksi maitoa. Väitän että ihan jokainen tuore äiti pohtii ja murehtii maidon riittävyyttä vauvalle, se on ihan normaalia. Harva ensisynnyttäjä ymmärtää aluksi, että se vauva todella asuu siinä rinnalla. Syö välillä vähän, toisinaan pitkään. Haluaa heti nukahdettuaan takaisin rinnalle, jne.
Tämä usein säikyttää äidin luulemaan, ettei maitoa tule tai se ei riitä.
Asia ei kuitenkaan ole näin, vaan vauva vain toteuttaa luonnollista imemisen tarvettaan ja tilaa lisää ruokaa. Vaikka tuntuisi, että vauva imee tyhjää rintaa, niin rinta ei oikeasti koskaan tyhjene.

Monet huolestuneet kokeilevat pumpata paljonko maitoa oikein tulee, jotta voivat laskea määriä. Tämä se vasta voi harhaan johtaakkin. Itse sain pumpattua alkuun korkeintaan muutaman millin, joskus en yhtään. Parhaimmillankin maitoa herui pumpulle n. 20 milliä, kun vauva sai sitä imettyä moninkertaisia määriä. Vasta yli puolenvuoden jölkeen aloin herumaan pumpulle niin, että sain talteen sata milliä. Vauva kuitnkin kasvoi loidstavasti pelkällä imetyksellä. Ihmiskeho ei ole kone, vaan biologinen "ihme".

Imetyksellä on valtaisia etuja, jostain syystä korvikkeesta puhuttaessa puhutaan aina vain allergioista, vaikka ne eivät ole ihan yksiselitteinen juttu.
Sen sijaan korviketta saavilla lapsilla on huomattavasti enemmän kipuja ja vaivoja vauva aikana, liittyen ruoansulatukseen ja vatsan toimitaan.

Rintamaito sisältää juuri sillä hetkellä vauvan tarvitsemia aineita ja vasta-aineita. Rintamaidon koostumus vaihtelee vauvan syljen antaman viestin mukaan. On oikeastaan aika ihmeellistä miten muuntautumiskykyinen rintamaito on, todellinen ihme tuote :)

Lisäksi imetys suojaa tutkitusti kätkytkuolemalta. Sen uskotaan perustuvan siihen, että vauva havahtuu useammin syömään ja usein nukkuu lähempänä äitiä.

Korvikkeella kasvaa myös kokoa ja pysyy hengissä, siitä ei epäilystäkään. Imettämisen valitsemiseen ovatkin usein muut syyt kuin hengissä pysyminen tai pelkkä fyysinen kasvu.
Kaikista ei ole imettämään, syystä tai toisesta. Jokaisen oma valinta ja sitä ainakin henk. koht, kunnioitan, enkä missään tapauksessa pidä huonompana äitinä tms! Meille kaikille sopii eri asiat ;)
 
Viimeksi muokattu:
Osaisko joku suomentaa mulle tän?

"UÄ:ssä sikiön lakimitta 53 vastaa 22, reisiluu 36 vastaa 21 rvkoa ja painoarvio 0,4kg, jää alle 10 percentiilin. Vettä kuitenkin normaalisti. Napavaltimon virtausvastus RI 0,87, menee normaalivaihtelun ylärajoille. Ductus venosus virtausprofiilissa alfa-aalto positiivinen. Keskimääräisen aivovaltimon virtausprofiili korkeavastuksinen"
Eli lakimitta on 53mm vastaten rv 22, jne. Jos menee alle 10 prestentiiliin, niin on epänormaalia kasvua. Mutta sinuna soittaisin huomenna sairaalaan ja kertoisin, että haluan puhua lääkärin kanssa. Sitten pyydät lääkäriä selittämään sinulle tarkasti ja selkokielellä mitä kaikki tämä käytännössä tarkoittaa ja kerro, että olet todella huolissasi. Älä yhtään mieti, ette kehtaa soittaa vaan vaadi vastauksia. Sun tilanne on raastava. Voi kun voisin antaa sulle ison halauksen ja luvata, että kaikki järjestyy.

Sitten voit myös kirjoittaa Verneri.net sivustolle kysymys osioon saman kysymyksen taustoineen. Siellä lääkäri vastaa kysymyksiin selkokielellä ja kertoo oma ennusteensa ja mielipiteensä.

Voimia!!
 
Onko kokemuksia tai mielipiteitä uskaltaako 30vkon jälkeen vielä matkustaa/lentää?
haluaisin niin vielä toukokuun alussa lähteä johonkin, mutta pitäisi matkustaa kaksin
esikoisen kanssa ja ei tietysti tiedä mikä kunto sillon on.
 
Poikkka: Kovasti voimia sulle epätietoisuuden kanssa! En valitettavasti osaa tuota suomentaa :(

Teris: eikö joillakin lentoyhtiöillä ole jokin raskausviikkoraja, jonka jälkeen ei noin vain pääse lentämään? Mutta oliko se 32 viikon jälkeen? Ja myöhemminkin taisi päästä lääkärintodistuksella tmv. Voi olla, että muistan ihan mitä sattuu, joten ehkä joku muu osaa paremmin nämä asiat!

Murukka: Joo, tuota maidon määrää ei tosiaan voi testata pumppaamalla!! Mä EN herunut pumpulle käytännössä koskaan. Sitten saattoi saada toista rintaa pumpattua (ja jos rinta oli täysi, maitoa valui runsaasti pumppaamattakin), kun vauva imi toista rintaa. Eli heruminen on jotenkin mystinen, henkinen juttu :) Mulla maitoa saattoi alkaa tulla, kun katsoin vauvaa tai kuulin vauvan ääntä. Mutta se kova muovinen pumppu, sillä en saanut maitoa nimeksikään ulos. Tosiaan moni vauva asuu rinnalla pitkiäkin aikoja ihan aluksi ja tiheän imemisen kausina. Imemällä pitkään ja hartaasti vauva tilaa ruokaa lisää. Jos sitten antaakin muuta ruokaa, ei vauva enää jaksakaan tilata ja näin maidon määrä sitten vähenee.
 
Viimeksi muokattu:
Olin tänään neuvolassa hakemassa sairaslomaa supistusten ja liitoskipujen vuoksi.
Lääkäri teki sisätutkimuksen ja kohdunkaulalla ei ole muutosta (hyvä)! :)
Ainoa mikä mua nyt vähän mietityttää on se että SF mitta oli 29!!!! Eli kaksi viikkoa sitten se oli 22.. (yläkäyrän yläpuolella sekin..)
Lääkäri yritti läsikopelolla tunnustella vauvaa mutta ei siinä oikein onnistunut.. Epäili että lapsivettä runsaasti mikä SF mitan selittäisi.. Sain lähetteen ultraan jossa siis tarkoitus tarkistaa että onko Möykky jätti vai vaan jostain syystä lapsivettä runsaasti.. Näyttää vain toi käyrä tossa äitiyskorissa aika hurjalta.. Ultra siis ensiviikolla.

Huomenna sokerirasitukseen.. Täytynee alkaa tankkaamaan sillä klo22 ei sää laittaa suuhun mitään ;)

Hemutus ja möykky 24+3
 
Noista allergioista täsmentäisin vielä, etten missään nimessä tarkoittanut korvikkeiden aiheuttaneen allergiat. Eihän se tietenkään niin mene. Allergiat johtuvat geeneistä. Ne tulee joka tapauksessa, jos on tullakseen. Tarkoitin sitä, että pääsee paljon helpommalla, jos imettää eikä tarvitse etsiä sopivia korvikkeita eikä vauvan tarvitse kärsiä kovista kivuista sen prosessin aikana. Toisen kanssa oli tosiaan huomattavasti helpompaa, kun tiesin jo miten toimia. Molemmilla siis on todettu maitoproteiini allergia vaikka toinen on saanut maitopohjaista korviketta ja toinen ei.

Tälläkin kertaa valmistaudutaan allergia rumbaan. Siksi tavoitteena on imettää mahdollisimman pitkään. Ensimmäiset puoli vuotta tarvitsee siis vain vahtia mitä omaan suuhun laittaa.

Minäkin komppaan tuota, että neuvolasta ja lääkäreiltä voi saada erittäin imetysvastaisia kommentteja. Ne voi päästää suoraan toisesta korvasta ulos ;) Täytyy muistaa, että etenkin hieman iäkkäämmät henkilöt ovat saaneet aikoinaan hyvin erilaisia ohjeita. Minullekin on aloitettu raakaraasteet jo 2kk ikäisenä, kun nykyään suositellaan täysimetystä 6kk ikään asti. Allergioita varmasti itselläni oli jo lapsena, mutta silloin kaikki vatsavaivat laitettiin mm. jännityksen piikkiin. Äitini myönsi tämän, kun aikuisiän kynnyksellä aloin saada allergia diagnooseja peräjälkeen. Silloin hänkin alkoi yhdistää asioita ja tajusi, että olin kärsinyt samoista vaivoista aina.

Samaa mieltä olen edellisten kanssa siitä, että jokainen tekee omat valintansa imetyksen suhteen. Ei ole tarkoitus syyllistää ketään valinnastaan vaan lähinnä kannustaa epävarmoja edes yrittämään =)

Poikka: :hug:

teris: Minä en lentäisi. Kirjoitinkin jo aiemmin syitä siihen. Etenkin tuossa vaiheessa lento voi käynnistää synnytyksen eikä vauva ole siihen vielä valmis. Voihan sitä reissata vaikka autolla, laivalla tai junalla jonnekin kivaan paikkaan =)
 
  • Tykkää
Reactions: murukka
Poikkka kovasti voimia ja kannattaa ihan lääkärille jättää soittopyyntöä et selventää tarkasti mikä o homman nimi. Toivotaan et kaikki menee kuitenkin parhain päin :)

Taistis ja pikkuneiti 26+3 :heart:
 
Poikkka Mäki suosittelen et rohkeasti vain soitat ja kysyt kunnon selitykset noille. Ite kysyn nykyää kaiken mahollisen mitä mieleen tulee, suosittelen jos mikään vaivaa! :hug:

Missy ja prinsessa 26+6 :heart: :heart: :heart:
 

Yhteistyössä