Kesäkuun keijut 2017 huhtikuussa

Tsemppiä tosi paljon @mimma] ! Kuulostaa todella kivuliaalta vaivalta, mutta toivottavasti lääkkeistä on nyt apu. :)

Ja voi itku tuota sektiotuomiota, @sitruunasorbetti ...! Mua itseä pelottaa sektio ihan järjettömästi, joten tuo kuulostaa erityisen dramaattiselta, vaikka tietenkin riskitilanteissa se on varmasti turvallisempi tapa synnyttää lopulta. Tsemppiä sinullekin!

Kävin perjantaina tosiaan päiväkodeissa, ja kumpikin oli tosi kiva. Toisessa oli kaiketi mennyt juuri vika paikka nenän edestä, mutta voisin varmaan saada järjestymään vähän myöhemmänkin aloituksen jollain lailla. Ei vaan miehen kanssa ehditty kauheasti tätä käydä läpi viikonloppuna, kun oli Ikea-reissua ja kyläileviä kavereita ja syntymäpäiväjuhlia ja ties mitä, ja tosi nopsaan pitäisi ehtiä reagoida.

Mua nyt hetkellisesti vähän ahdistaa kaikki, kun tuntuu että meillä on valmistelut ihan kesken ja aika käy vähiin, ja mulla jäi tästä lomasta ihan kauhea väsymys päälle. Mies eilen siivosi ja järjesti varastoa ja teki tilaa vauvan kamoille ja minä vaan makasin sohvalla melkein itkua tihrustaen kun en vaan millään jaksanut nousta sieltä.

Tänäänkin melkein aamulla soitin rokulisairaslomapäivän, kun tuntui täysin ylivoimaiselta raahautua töihin ja yrittää muistaa, mitä kaikkea onkaan vielä hoidettavana ennen äitiysloman alkua. Mutta ONNEKSI tulin, koska mun ihanat kollegat olivat väsänneet mulle tosi muhkean aamupalan ja tuoneet kukkia ja suklaata ja lahjoja ja lukemista tulevalle äidille. :love: Ihanan rento lomaltapaluu oli siis tällä kertaa, ja suupielet nousee korviin asti kun katson tuota lahja- ja kirjapinoa työpisteen nurkalla. :barefoot::)

Tänään on myös edessä eka kerta synnytysvalmennusta, ja sitä odotan oikeasti innolla. Toivottavasti siellä olisi mukavia tulevia äitejä, joista saisi vähän jotain mammakontakteja, kun hetkittäin olen niin yksin tämän "tilanteeni" kanssa täällä kaukana. Tai siis kaikki kaverit täällä on ihan eri elämäntilanteessa. Lauantai-iltana oli sattumalta kaverin synttäreillä toinenkin raskaanaoleva (myöskin ulkkari), ja alustavasti juteltiin että voitaisiin jatkossakin olla vähän yhteydessä. Jäi kiva mieli siitä.

Käytiin lauantaina lastentarvikeliikkeessä, ja meillä meni kummallakin pää ihan pyörälle siellä. Pelkästään tutteja on miljoona erilaista! Jotain kampetta ostettiin, mutta jäi vähän semmoinen olo että ollaan tosi amatöörejä kun muut oli siellä niin määrätietoisina hakemassa jotain tiettyjä merkkejä ja me vaan hoomoilasteltiin hyllyjen välissä että "jaa-a, ehkä joku tuttipullo olis hyvä olla. ja mites semmoinen niistin? tarvitaanko me jotain kylpyöljyä? ja mitäs HITTOA tälläkin härpäkkeellä tehdään?!" Työkaveri onneksi jaksaa aina muistuttaa että kyllä vaikka 70-luvullakin vauvat pääosin jäi henkiin, vaikka ei kaikkia hienouksia ollutkaan. Eli eiköhän me pärjätä. :LOL:
 
Tsemppiä tosi paljon @mimma] ! Kuulostaa todella kivuliaalta vaivalta, mutta toivottavasti lääkkeistä on nyt apu. :)

Ja voi itku tuota sektiotuomiota, @sitruunasorbetti ...! Mua itseä pelottaa sektio ihan järjettömästi, joten tuo kuulostaa erityisen dramaattiselta, vaikka tietenkin riskitilanteissa se on varmasti turvallisempi tapa synnyttää lopulta. Tsemppiä sinullekin!

Kävin perjantaina tosiaan päiväkodeissa, ja kumpikin oli tosi kiva. Toisessa oli kaiketi mennyt juuri vika paikka nenän edestä, mutta voisin varmaan saada järjestymään vähän myöhemmänkin aloituksen jollain lailla. Ei vaan miehen kanssa ehditty kauheasti tätä käydä läpi viikonloppuna, kun oli Ikea-reissua ja kyläileviä kavereita ja syntymäpäiväjuhlia ja ties mitä, ja tosi nopsaan pitäisi ehtiä reagoida.

Mua nyt hetkellisesti vähän ahdistaa kaikki, kun tuntuu että meillä on valmistelut ihan kesken ja aika käy vähiin, ja mulla jäi tästä lomasta ihan kauhea väsymys päälle. Mies eilen siivosi ja järjesti varastoa ja teki tilaa vauvan kamoille ja minä vaan makasin sohvalla melkein itkua tihrustaen kun en vaan millään jaksanut nousta sieltä.

Tänäänkin melkein aamulla soitin rokulisairaslomapäivän, kun tuntui täysin ylivoimaiselta raahautua töihin ja yrittää muistaa, mitä kaikkea onkaan vielä hoidettavana ennen äitiysloman alkua. Mutta ONNEKSI tulin, koska mun ihanat kollegat olivat väsänneet mulle tosi muhkean aamupalan ja tuoneet kukkia ja suklaata ja lahjoja ja lukemista tulevalle äidille. :love: Ihanan rento lomaltapaluu oli siis tällä kertaa, ja suupielet nousee korviin asti kun katson tuota lahja- ja kirjapinoa työpisteen nurkalla. :barefoot::)

Tänään on myös edessä eka kerta synnytysvalmennusta, ja sitä odotan oikeasti innolla. Toivottavasti siellä olisi mukavia tulevia äitejä, joista saisi vähän jotain mammakontakteja, kun hetkittäin olen niin yksin tämän "tilanteeni" kanssa täällä kaukana. Tai siis kaikki kaverit täällä on ihan eri elämäntilanteessa. Lauantai-iltana oli sattumalta kaverin synttäreillä toinenkin raskaanaoleva (myöskin ulkkari), ja alustavasti juteltiin että voitaisiin jatkossakin olla vähän yhteydessä. Jäi kiva mieli siitä.

Käytiin lauantaina lastentarvikeliikkeessä, ja meillä meni kummallakin pää ihan pyörälle siellä. Pelkästään tutteja on miljoona erilaista! Jotain kampetta ostettiin, mutta jäi vähän semmoinen olo että ollaan tosi amatöörejä kun muut oli siellä niin määrätietoisina hakemassa jotain tiettyjä merkkejä ja me vaan hoomoilasteltiin hyllyjen välissä että "jaa-a, ehkä joku tuttipullo olis hyvä olla. ja mites semmoinen niistin? tarvitaanko me jotain kylpyöljyä? ja mitäs HITTOA tälläkin härpäkkeellä tehdään?!" Työkaveri onneksi jaksaa aina muistuttaa että kyllä vaikka 70-luvullakin vauvat pääosin jäi henkiin, vaikka ei kaikkia hienouksia ollutkaan. Eli eiköhän me pärjätä. :LOL:
Pärjäätte varmasti ja saatte hankittua tarvittavat kamat (y) Kyllä niitä ehtii sitten täydentää. Ihan yhtä ulalla mekin oltiin kun ensimmäiselle oltiin tavaroita miettimässä. Tuota niistintä me ei koskaan olla tarvittu. Ollaan rullattu nenäliinasta pieni tuppo ja kostutettu se vedellä, se nenään, pyöräytys ja räkä tulee (ehkä) ulos, yleensä toimii. Meillä on myös apteekin merivesi suolasuihke, sitä suihkaus sieraimiin ja räkä muuttuu valuvammaksi, meillä on toiminut ja toimii edelleen ;)
Tuttipulloiksi kannattaa ehkä hankkia valmiiksi koliikki pullon nimellä olevia, vaikkei koliikki vauvaa tulisikaan niin niiden käyttämisestä ei haittaa ole. Sitten jos onkin koliikki niin ei koko settiä tarvii uudelleen hankkia. Meillä on ainu koliikki pulloja ollut esikoiselle, kahta pienintä kokoa oli molempia yksi ja niillä pärjättiin koko vauva-aika.
Tuteissa kannattaa suosia niitä joissa on muoviosassa hyvät ilmareiät, ei tule ihottumaa suun ympärille niin herkästi. Me tykättiin niistä tuteista joissa kumiosa on symmetrinen, eli ei ole väliä miten päin tutti on suussa.
Kylpyöljyä ei aluksi tarvitse, helpompi treenata kylpy hetkiä kun vauva ei luisu käsistä. Me alettiin käyttää kylpyöljyä ehkä 3kk eteen päin. Toivottavasti näistä ois jotain vinkkejä :)

Kuulostaa tutulle nuo itkukohtauksen kun tuntuu ettei mitään jaksa tai mikään ei onnistu. Tsemppiä! (y) Onneksi sinulla on mies joka osallistuu hyvin, laita vaan hänet tekemään ja lepäile hyvällä omallatunnolla itse sohvalla. Vaikka mies odottaa omalla tavallaan niin hän ei kuitenkaan ole raskaana ;)

Kerrohan sitten minkälaista on synnytysvalmennus siellä päin, mielenkiinnolla luen :)

Minuakin jännittäisi sektio, varmaan siksikin ettei siitä ole kokemusta, synnyttänyt kuitenkin kerran jo olen. Saas nähdä mitä huomenna neuvolassa sanotaan, jospa saisivat jotakin tolkkua miten päin vauveli majailee masussa, meidän neuvolassa kun ei ole ultralaitetta :( Ja saan kyllä hepulin huomenna jos antavat lääkäriajan vasta rv 38 tai 39... Haluaisin sen n. 36 viikolle niin kuin yleinen käytäntö täällä päin on. Kerron huomenna sitten minkälaisilla fiiliksillä sieltä neuvolasta tullaan :D

Tsemppiä @sitruunasorbetti sektio ajatusten kanssa ja @mannamakaroni voimia ja jaksamista! (y)
 
Viimeksi muokattu:
Rautatippa ei piristä heti, mutta joka päivä jaksaa paremmin Torstaina olis seuraava tippa.

Sektio on minulle kaukainen ajatus, kun läheisistä ei moni siihen ole joutunut. En osaa ajatella sitä oikein hyvänä enkä pahana. Alateitse toivoisin onnistuvan tälläkin kertaa.

Mites muuten te saatte öisin nukuttua? Vasen/ oikeakylki? Heräättekö monta kertaa ? Potkiiko vauva öisin vaiko päivisin ?

Ite en saa nukutuksi oikein mitenkään päin.

Mimmä 34+0
 
@mannamakaroni , ihania työkavereita siulla! (y) ja vähän samat fiilikset noiden hankintojen kanssa, mutta kyllä sitä varmasti pärjää ja hankkii sitten lisää tavaroita tarvittaessa.

Ja nobeliukselle kiitos neuvoista, just tuollasia on kiva lukea kun ei ite tiedä noista yhtään. :)

Nukuttua saan melko hyvin, joskus tulee öitä kun se uni ei vaan tule mitenkään päin, mutta suurin osa öistä menee vielä tosi hyvin. Muutaman kerran saa rampata pissalla, mutta oon aika hyvä nukahtamaan samointein uudelleen. :D olen nyt harjoitellut sitä kylellään nukkumista, kun normisti nukun aina selällään... Oikealla kyljellä jotenkin parempi nukkua, mies nukkuu vasemmalla puolella. En osaa oikein nukkua jos toinen tuhisee naamaa vasten. :ROFLMAO: ja vauvan liikkuminen ei unia häiritse, joka päivä vakioajat riehkaamiselle on aamuisin kun miehen herätyskello soi, sitten vähän myöhemmin kun itse herään ja iltaisin kun rauhoittuu sohvalle makoilemaan :LOL: tietysti sitten myös satunnaisesti pitkin päivää tuntuu potkuja.

Miullakin ois pitkästä aikaa neuvola ylihuomenna. En tiiä heittääkö vauva vielä kuperkeikkaa kun välillä potkut tuntuu kylkiluissa ja välillä taas muualla. :ROFLMAO:

Ja missä se kesä viipyy? Täälläpäin vaan satelee räntää/lunta/rakeita päivittäin :mad: aurinko ja lämpö piristäis niin paljon. Oliko kellään muuten mitään vappusuunnitelmia? :) itse olen sunnuntain iltavuorossa töissä mutta maanantaina vois vaikka jonnekin mennä vappulounaalle :)
 
Kiitos @nobelius vinkeistä ja tsempeistä! (y) Meillä oli näköjään vähän vahingossa tullut siis ihan hyvät ostokset, kun tuteissa oli tosiaan noi reiät suupielissä ja tuttipullo näkyy olevan jotain koliikkimallia. Mä halusin ostaa lasisen, koska tykkään että ne pysyy paremmin siistin ja puhtaan tuntuisina (inhoan kaikkia muoviastioita kun ne vähän naarmuuntuu ja muuttuu sellaisiksi sameiksi ja vähän ikilikaisiksi...) vaikka vähän painavampia ovatkin. Toiveena olisi kuitenkin täysimettää, joten pullo toivottavasti jää vähän harvemmalle käytölle joka tapauksessa. Niistin me ostettiin, kun mies sitä halusi. Katsotaan, tuleeko tarpeeseen. :)

Synnytysvalmennus oli ihan kiva kokemus. Se kulkee täällä fysioterapian nimellä ja käyntejä on viisi ennen synnytystä ja neljä sen jälkeen (lantionpohjan lihasten palauttamista varten). Meitä oli ryhmässä kymmenisen touko-kesäkuun mammaa ja eilen käytiin läpi parhaita asentoja synnytyksen edistämiseksi ja toisaalta kivun lieventämiseksi ja myös vähän hengitystekniikkaa. Se oli aika huvittava osio, kun siellä istuttiin ringissä mahat pystyssä puhkumassa. :LOL: Mutta toivottavasti on tuostakin sitten hyötyä tositoimissa. Ainakin ne asennot ja yleisesti synnytyksen läpikäyminen toi mulle jotenkin varmemman mielen ja ajattelin tänään myös lääkärikäynnillä jutella omista synnytystoiveista oman gynen kanssa. Haluaisin katsoa mahdollisimman pitkälle synnytyksen ilman epiduraalia, jotta pystyn pysymään liikeessä ja tarvittaessa synnyttämään jossain muussa kuin selinmakuuasennossa. Mutta voi toki olla, että epiduraali on hyvä jos on pitkä ja kivulias synnytys ja tarvitsen lepoa ennen loppurutistusta...

Mä nukun tosi vaihtelevasti. Toisina öinä selkä ja lonkat on niin kipeät, ettei missään asennossa ole hyvä, toisina taas selviän muutamalla kyljenkääntöoperaatiolla ja saan tosi hyvät ja sikeät unet. Viime yö onneksi kuului jälkimmäiseen kategoriaan! Kissanroikale tosin yrittää väkisin tunkea koko ajan mun tyynyviritelmien päälle nukkumaan, ja kun se painaa melkein 8 kiloa niin hieman jalat puutuu siinäkin kun en aina herää tarpeeksi potkiakseni sitä kauemmas... :rolleyes::ROFLMAO: Mä käyn tosi harvoin öisin vessassa. Saatan kyllä havaita näiden kyljenkääntöoperaatioiden aikana että olis hätä, mutta en vaan jaksa nousta jos ei ole ihan ihan pakko. Ei ole vielä kertaakaan tullut housuun. :barefoot:
 
Heissan vaan kaikille, täällä onkin taas kirjoiteltu ahkeraan :X3: täällä mennään viikolla 31 + 5, ja perjantaina oli eka neuvola uudella paikkakunnalla (tosin ei omassa neuvolassa kun terkka sairastui :( ). Ei ollut mulla hemppa kovin noussut vaikka tupla annosta obsidania vetelen neljättä viikkoa (tätä ennen 3 vko normi annoksella),edelleen vain 106 tuo arvo (n)
Lisäksi neuvolan täti hetken minua jututettuaan tuli siihen tulokseen että kärsin synnytyspelosta (näin luultavasti onkin,en vain itse ole sitä itselleni myöntänyt!) ja sain sitten lähetteen Jorviin synnytystapaarvioon (ylimääräinen ultra(y)) ja tutustumasn synnärille (neuvolassa kun sanoivat että tuota tutustumista ei enää oletuksena tule). Olen tyytyväinen tähän toimintaan, itku nimittäin meinasi päästä kun kuulin että täällä tuota synnytystapa arvion ultraa ei automaattisesti saa (tällä paikkakunnalla mistä muutin pois, tämä olisi ensisynnyttäjälle tullut) ja olin laskenut sen varaan että tuohon ultraan mies pääsee mukaan, aikaisemmat hän on missannut toiden takia:cry: nyt vain toivon että hänen työvuorot järjestyy siten että tuonne jorviin pääsee mukaan, sydän särkyy muuten jos hän ei yhteenkään ultraan pääse :unsure: ...
onko kellään muuten kokemusta mitä kaikkea tuo synnytystapaarvio käynti synnärillä sisältää? Ultrasta vain puhui puhelimessa (varmaan siksi kun olin neuvolassa maininnut huoleni nimen omaan siitä mahtuuko vauva ulos alateistse :ROFLMAO:)

Otetaan vielä kantaa näihin pariin aiheeseen: eli nukkuminen... todella vaihtelevaa! Asentoa ei tahdo löytyä ja hengenahdistusta miltei joka yö, alan vissiin olla jo sen verran pulleassa kunnossa että masu painaa pahasti (n) kunnolla unta saan vasta aamuyöstä ja sitten nukuttaakkn pitkälle päivään :sleep: onneksi en ole nyt töissä niin saa nukkua :whistle:

Ja töihin paluusta... noh, itse siis valmistuin opinnoista n. Kk sitten uuteen ammattiin ja nyt muuton jälkeen en löhtenyt töitä enää reiluksi kuukaudeksi uudelta paikkakunnalta hakemaan... tarkoituksena olisi töitä alkaa etsimään kun vanhenpainpäivärahan saanti loppuu, ja toivon että töitä sitten liikenee. Mielelläni olisin kyllä lapsen kanssa vielä seuraavankin kesän kotona ollut, mutta mun alalla helpointa työllistyä ennen kesäsesonkia ja ei vain ole yksinkertaisesti varaa olla kotona ylimääräistä vuotta :(

Oho, tulipa taas paljon asiaa itsestä, pahoittelut :rolleyes:
 
Käytiin tänään taas lääkärillä, ja vauva oli kiepsauttanut itsensä pää ylöspäin! :eek::( Ei enää saa tuolla lailla pelleillä... Harmittaa ihan kauheasti, kun hän vielä viimeksi niin nätisti köllötti siellä raivotarjonnassa. Nyt on kyllä pari päivää ollut sellaiset sambat ja zembalot mahassa että jos sama meno jatkuu niin ehtiihän tuo kääntyä vielä vaikka miten...

Painoarvio oli edelleen yläkanttiin (2,2 kg ja rv 32+1 :confused:), mutta optimistinen lääkäri arveli syntymäpainoksi silti vain 3,4-3,5 kg. Ootteko muut saaneet painoarvioita viime aikoina?

Katsottiin vielä kohdunsuun tilanne ja siellä vielä kaikki tiukasti kiinni. Hyvä vain, mutta hitto että se ronklaaminen on ottanut kipeää koko illan... Vähän kaikin puolin :poop: tunnelma tämän käynnin jäljiltä vaikka hyvinhän kaikki sinänsä on.

Mitenkäs @nobelius sinulla meni neuvolareissu?
 
Ja piti vielä kommentoimani että tosi kiva @KesäPerho että sun huolet on otettu todesta ja pääset ultraan ja synnärille tutustumaan! Mulla ainakin oli osastoon tutustuminen tosi hyvä ja rauhoittava kokemus. Pidän myös peukkuja että sun mies pääsee mukaan ultraan! Mun mies on kokenut ne tosi tärkeinä kun odotus ei muuten hänelle niin kovin konkretisoidu.
 
Piti jo eilen kirjoitella niitä neuvola kuulumisia, puhelin päätti kuitenkin toisin. No kirjoittelen nyt töissä koneella, jos tämä sujuisi paremmin. Tänään on viimeinen työpäivä ja sitten alkaa mammaloma! :whistle::D Ihan huikeeta. Eilen leivoin vadelmatäytekakkua ja vadelma-valkosuklaa juustokakkua, ainakin hyvältä näyttää, toivottavasti myös maistuu kunhan tarjolle laitan.

Eilinen neuvola meni kivasti (y) Vauvalla kaikki hyvin. Mieskin pääsi mukaan, mikä oli tosi kiva. Jutusteltiin tulevasta synnytyksestä ja imetykseen liittyvistä asioista, edellisestä synnytyksestä puhuttiin myös. Sain jo infolappusiakin liittyen sairaalaan lähtöön synnytyksen käynnistyessä, ohjeen sairaalaan "kirjautumiseen" eli saapumiseen sairaalalle jne. Meidän neuvolan terkan potilaista kolme on kuulemma synnyttänyt nyt aika paljon ennen varsinaista la:ta, hän halusi antaa jo ne paperit minulle jos tämä sama linja sattuisi jatkumaan meidänkin kohdalla :D No tuskin jatkuu...
Jossakin epämääräisessä raivotarjonnassa vauva tuolla masussa on, pylly oikealla puolella ja pää vasemmalla alhaalla, jotenkin ihme mutkalla.... Ja nuo suunnat siis kun itse katson alas päin. Ei ole vielä laskeutunut lantioon.
Mittailtiin verenpaineet, oli ok. Sf-mitta oli tasoittunut nyt vähän keskikäyrän alapuolelle, kiva juttu ettei tulekaan jättiläismahaa! Vauvan sydänäänet oli hyvät, mitä nyt karkaili anturin alta ja sykevaihtelut oli aika vaikea saada kirjautumaan. Painoa on tullut nyt 16kg lähtötilanteeseen, terkkari kuitenkin sanoi että "painon nousu on ollut maltillista" :p:ROFLMAO: Aikamoinen kohteliaisuus mielestäni. Ihan hyvin tuota painoa on tullut, aika samaan tahtiin kuin esikoista odottaessakin tuli.
Sain sen viimeisen lääkäriajan parin viikon päähän, 36+0 ja ehkä viimeisen neuvolan 38+1. Katsotaan tarvitaanko enää laskettuna päivänä lähteäkään neuvolaan, en ottanut ainakaan nyt aikaa sinne asti.

Eilen kävin kuntosalilla ja hierojalla, oli ihanaa rentoutusta tuo hieronta pitkästä aikaa :love: Nythän tässä on sitten vauvaa odotellessa ja mammalomalla aikaa käydä vielä uudelleenkin hierottavana. Säärien sokeroinnissa ajattelin käydä myös ekaa kertaa ikinä, en ole paljon jaksanut sheivailla :p Meillä esikoinen on kuumeessa, eilen piti hakea hoidosta pois parin tunnin jälkeen ja kotona mitattiin kuume :unsure: Nyt sitten hoidellaan miehen kanssa pikkuinen kuntoon ja sitten saadaankin nauttia vielä ajasta pelkästään esikoisen kanssa.

Tämmöiset kuulumiset tänne, kaikki meni siis neuvolassa kivasti ja tänään nautin viimeisestä työpäivästä ;)

Nobelius ja "rusetti" 34+2
 
Äitiyslomalla kolmatta päivää (y).
Tänään oli jopa pitkästä aikaa terkkari. Miten tuntuu, että ekassa raskaudessa käyntejä oli paaljon useammin. Joko se vaan tuntuu siltä tai sitten niitä käyntejä on oikeasti vähennetty (n). Painoa tullut nyt lisää 11,2 kg ja kaikki ok. Hb 123 ja kuulemma hyvä, no väsyttää koko ajan vaan. Vauva ilmeisesti vinottain pää ehkä alhaalla, mutta ei lähtökuopissa.

Fyysinen kunto ihan ok, juuri pari päivää sitten käytiin tytön kanssa luontoretkellä eli 2 x 4 km pyöräily + se luontopolku, mutta olinhan illalla aika väsynyt :LOL:. Onnistui kuitenkin! Välillä kävellessä pistelee kovasti tuonne alaosastoon. Vähän sellaista tuntua, kun mitä oli ekan synnytyksen käynnistyttyä, kuin olisi sukkapuikoilla alapäähän tökitty. Mutta supistuksia on tullut nyt hyvin vähän.

Kyllähän se oli ekan kanssa aika jännää, kun ei oikein tiennyt, mitä se vauva oikeasti tarvitsee. Varsinkin, kun nämä vaihtelee vielä ihan perheenkin mukaan, mikä on ehdoton must juttu. No, enpä tiedä, tietääkö tässä nytkään kaikkea, mutta kyllä meillä on jotain juttuja tullut lisää/uusia, kuten BabyBjörnin sitteri ja TrippTrappiin newborn set, mutta katotaan, ovatko hyviä ostoksia vai ei :). Trikoisen kantoliinan ostin nyt myös.

KesäPerho minäkin olen menossa tuohon synnytystapa-arvioon, tai mulla se taitaa olla jollain "kokoarvio"-nimellä tai jotain. Pelkopolilla olen siis käynyt kerran juttelemassa ja nyt on sitten vielä tuo ylimääräinen ultra + lääkäri katsoo edellisen synnytyksen speksit ja sitten katsotaan onko jotain spesiaalia vai ei. Itseäni siis on mietityttänyt lapsen koko ja ekan synnytyksen vaurioiden vaikutus tähän toiseen synnytykseen. Käyntiin on nyt mulla puolitoista viikkoa. Hyvä, että terkkasi huomasi pelkosi! Tuon pelkopolikäynnin jälkeen mun olo helpottui jo kovasti, nyt siellä on paperilla mun pelot ja ajatukset.

Mulla on välillä ihan epätodellinen olo :love:. Että ei enää kauaa!

Lahja 35+0
 
Heipat!
Vähän aikaa ollut taukoa, mutta eipä asiat ole ihmeemmin muuttuneet. Vauva on edelleen pieni, painoarvio 1600 g, ensi viikolla katsotaan taas uudelleen. Enterorokonkin sairastin ja vähän mietityttää, että voiko vaikuttaa vauvaan. Oma paino on edelleen jonkin verran miinuksella lähtötilanteeseen nähden.
Kotona toivoisin voivani olla sen kolme vuotta, katsotaan riittääkö rahat ja hermot. Viimeksi menin töihin, kun tyttö oli 1 v 8 kk, mutta mies jäi silloin työttömäksi ja tytön ei tarvinnut olla hoidossa kuin osa-aikaisesti. Sitten olin vielä toisen hoitovapaajakson kotona tytön ollessa 2,5-3v. Näin jälkeenpäin ajateltuna miehen työttömyysjakso oli tosi hyvä juttu, saivat viettää paljon aikaa isä ja tytär yhdessä. Sitten kolmivuotiaasta asti tyttö on ollut päiväkodissa ja kuukauden päästä on sekin ajanjakso ohi, syksyllä sitten eskariin koulun yhteyteen!
Mullakin nukkuminen vaihdellut, välillä ollut öisin tosi huonoa, päivisin sitten oon lepäillyt.
Hyvää vappua kaikille!
AdAstra 33+1
 
Eka äitiyslomapäivä :love: Että ihanaa päivää vaan kaikille muillekkin!
Voi iih, @mannamakaroni ! Toivottavasti vauveli vielä käännähtää raivotarjontaan takaisin! Ainakin tilaa on, kun mahtuu vielä noin mylläämään. Meillä oli painoarvio 2,2kg viikolla 33+6. Kasvaa hivenen alle keskikäyrän, eli alle 3,5kg odotan. Esikoinen kasvoi just keskikäyrää ja oli 3,4, tyttö 2,8kg. Mulla on jostain syystä aika pikkuisia olleet. Painoa on tullut 3,5kg raskauden aikana, mutta mä laihduin tuossa kun sairastelin.

@KesäPerho , tosi hienoa että neuvolan täti huomasi ahdinkosi. On tosi tärkeää, että saa jutella asioista ja pääsee tutustumaan paikkoihin etukäteen. Synnytyssairaalassa-arviossa katsotaan äpkl:lla normaalit neuvolarutiinit ja lääkäri ultraa, katsoo vauvan koon ja tarjonnan, napavirtaukset, kohdunsuun tilanteen sekä arvioi lantiosi "käsikopelolla". Saat tottakai kysyä kaikesta mieleen tulevasta myös. Mullakin on alkanut vähän nostaa päätään ensimmäisen synnytyksen kauhun paikat. Istukka jäi kiinni ja sen käsinirrotuksen yhteydessä vuodin massiivisesti, vietin yöni heräämössä veritankkauksessa ja sain vauvan viereeni vasta 12h synnytyksestä. Ennen tokaa synnytystä olin aika vahvoissa kuolemanpeloissa ja kävin myös juttelemassa, mutta toinen synnytys oli onneksi täydellisen korjaava kokemus :love:

Nukkumisesta, nukun nykyään kuin possu, kun liitoskivut on kortisonin myötä poissa.. Kyljellään, ehkä kerran pari yössä käännähdän ja siihen herään ja kerran vessaan. Herään edelleen joskus myös selältäni. Ennen tätä heräsin joka asennonvaihdokseen vaikka tyynyjä oli sänky täynnä..

@Lahja* , sähän oot ollut reipas :) Mä en ilman tätä kortisonia varmaan liikkuisi mihinkään liitoskivuiltani, mutta nyt oon jaksanut tunnin sauvakävelylenkkejä ihan no problem. Kun tätä nyt kerran on pakko syödä, nautitaan sitten vauvan kanssa sen tuomasta avusta.

Nyt olis pakko ruveta siivoamaan.. Huomenna ajattelin paistella munkkeja, niin ihanaa kun saa olla kotona, on kunnossa ja virtaa tehdä kaikkea. Taitaa olla joku euforia nyt päällä :love:
 
Pikainen päivitys täältä suunnalta, tänään käyty neuvolassa. Pissassa proteiinit vähän plussalla, kohta testailen kotona uudelleen - toivottavasti ei ois mitään! Terkkari ei ollu kovin huolissaan ku verenpaineet ja kaikki muutkin arvot ok. Mut saas nähdä.

Kohta meen vielä työterveydessä käymään, alkaa tuo seisomatyö olla nyt niin rankkaa että pakko hakea sairaslomaa. Neuvolassa kyllä sanokin että pitkään oot sinnitellyt. :ROFLMAO:

Palataan paremmalla ajalla(y)
 
Huh, @Hannakau , oot kyllä reipas kun olet näin pitkään jaksanut jaloillasi! Ja kaikki muutkin fyysistä työtä tekevät, nostan hattua... Meillä on töissä sähköpöydät, ja yleensä tykkään seisoa osan aamu- ja osan iltapäivästä, mutta nyt on ilmeisesti verenpaine ollut niin hirmu matala, että en vaan millään jaksa seistä varttia pidempään. Kävely (rauhallinen) on vielä ok reilun tunninkin pätkissä ja kotona jaksan joogailla kissan ja youtuben kanssa, mutta muuten kyllä olo on varsin epäatleettinen. :whistle:

Kiitos @sitruunasorbetti painoarvioista! Oon saanut vähän mieltäni rauhoitettua viime päivinä sen painon suhteen, kun ilmeisesti tuo ei vielä vastaa kuin noin viikkoa isompaa, ja luulen että mulla kuuluisi oikeasti olla LA 3-4 päivää aiemmin. Mä oon painanut 3,8kg syntyessäni (kaksi viikkoa yliajalla) ja mies 3,5 (just ennen laskettua aikaa), joten tuohon haarukkaan luulisi osuvan meidänkin "pienen". Mun lääkäri lisäksi sanoi, että täällä käynnistetään ensisynnyttäjillä 4 kilon kohdalla jo synnytys, eli siinä mielessä ei pelota niin hirveästi. Mutta tuo perätila... Vauva änkesi kaksi kolme päivää ennen lääkäriä selvästi itseään uuteen asentoon ja meno mahassa oli tosi kova, mutta nyt hän on asettunut tyytyväisenä istumaan siellä, ja meno on rauhoittunut huomattavasti. Oon yrittänyt syödä makeaa, venytellä, jumppailla, töniä - ei mitään vaikutusta. :unsure:

Nauttikaahan kaikki äitiyslomasta! En malttaisi enää odottaa kahta viikkoa, mutta nopeastihan ne varmasti ohi hujahtavat ja varmaan aika haikeaakin lähteä töistä pitkäksi aikaa. Mulla on paluu edessä ensi vuoden maaliskuun lopulla, ja yhtä aikaa tuntuu hassulta olla niin pitkään kotona ja sitten kuitenkin 10 kuukautta menee varmaan ihan huomaamatta ohi!
 
Täältä terveiset ekalta mammalomapäivältä (y) Kivaa on ollut ;) Viimeksi oli vähän haikea fiilis kun kotiin jäi, nyt on esikoinen kuitenkin kaverina ja touhua riittää.

Mulla oli pissassa proteiinit +1, jätin näytteen labraan ja toistaiseksi ei näkynyt mitään eikä tehdä mitään.

Tuosta nukkumisesta, yleensä nukun oikealla kyljellä, joskus myös vasemmalla. Nukun hyvin koko yön, ei ole vielä heräilyt alkanut vaivaamaan.

Uusia vaivoja: peräpukamat ei oo tuttuja mulle ennestään, nyt on.... :( Soitin neuvolaan ja apteekista voidetta ohjeisti hakemaan. Tiedän että aika yleinen raskausajan oire, viimeksi ei kuitenkaan vaivannut, nyt on vähän kipeäkin.

@mannamakaroni noin se varmaan just menee, nyt 10kk kuulostaa pitkältä ajalta mutta loppujen lopuksi meneekin niin nopeasti.
 
@nobelius , miullakin oli tuo +1 proteiini. Testasin sitte kotona kaks kertaa päivän aikana ja ne oli ihan puhtaat niin terkkari oli sitä mieltä että kaikki ok. Huh:ROFLMAO:

Nyt oon työterveyshoitajan myöntämällä sairaslomalla, sunnuntaiks meen vielä töihin kun on poikkeuksellisesti mahollisuus istua vuoron ajan. Tiistaina on sitte lääkäri, mikä määrää sitte lopulle kahelle viikolle varmaanki saikut. Eli melko varmasti sunnuntaina vipolle työvuorolle! :ROFLMAO: outo fiilis, oon aikamoinen työmyyrä ja tykkään olla ihmisten ilmoilla, katotaan sitte miten tuo kotoilu lähtee. Mut varmastikin joo se aika menee nopeesti.

Neuvolassa sitä pissaa lukuunottamatta tosiaan kaikki oli ok ja oli kiva käynti. Vauva on pää alaspäin ja vatsa on kuulemma "siro" :) hemoglobiini oli paras tähän mennessä, 120.

Näinköhän tuo mies rupee alitajunnassaan käymään tätä läpi että vauva tosissaan on tulossa, liikkuu ja ölisee tosi paljon unissaan ja hakeutuu miuta vasten yöllä, kun normisti nukutaan ihan omissa oloissamme(n):LOL:

Viikoissa taidetaan mennä jo 32+1! Huh!
 
Heh, meillä kans mies taitaa olla jo alitajuisesti vähän stressaantunut mm. sairaalaanlähdöstä. Viime yönä heräsin kolmen maissa aivan sairaan kipeään pohjekramppiin (kummassakin jalassa yhtä aikaa vieläpä :cautious:) ja onnistuin toisen jalan saamaan entistä kipeämmäksi venytysyrityksillä ja siinä pääsi sitten semmoinen parahdus, että mies syöksyi kuin ohjus peiton alta istumaan. Siinä se sitten hölmisteli vähän aikaa tukka pystyssä ennen kuin tajusi että ei vissiin ihan tositoimissa olla vielä, ja auttoi onneksi mua hieromaan jalan takaisin untenmaille. :LOL:
 
Painoarvioista sen verran, että mulla on heittäny painoarvio aina n. Puolella kilolla. Täs 33 +0 arvio oli 2300g ja viikon edellä periaatteessa koossa. Sitä kyllä luultavasti kiritään viä huimasti ylöspäin tuttuun tapaan ens keskiviikkona ois nla ja siä katotaan aika painoarvioon ja lri nlaan.
Haluaisin päästä keskustelemaan käynnistyksestä mahdollisimman aikasin ja toivoisin käynnistystä 39-40vkolle.

Hattua nostan teille jotka pystytte viä kunnolla liikkumaan ja kävelemään. Itellä tuntuu että olis keilapallo jalkojen välissä ja nivuset huutaa hoosiannaa 500m jälkeen.

Itse tehtyä simaa join hyvällä omalla tunnolla pari kuppia. Kovin paljoa en menis juomaan, mutta kyllä sitä muutaman kupin voi juoda, eiköhän sen maista jos oikein on käynyt.

Sairaalakasseja onko kukaan viä mietinyt? :)
Itellä kassi auki, ja sinne heitän jos mieleen tulee jotain. Tällä hetkellä vasta yhdet sukat, mamma collarit (maha kun ei mihinkään katoa vaikka kotia lähteeki) ja parit isohkot alushousut (jäätävän kokosia siteitä varten kun kotiin lähtee)

Onkos muilla minkälainen fiilis omasta ulkomuodosta? Ite pidän itteäni ryhävalaana, enkä oikeen ymmärrä tällä hetkellä sanontaa "odottava äiti hehkuu" viime raskaudessa muistan pitäneeni mahaani kauniina, tällä kertaa tuskaisen pinkeänä.

Nyt olis tiputukset ohitte, saa nähdä nouseeko arvot parin vkon päästä labroissa.

Mimma ja vaavi 34+5
 
Kyllä mäkin joisin ihan hyvällä omallatunnolla lasin tai kaksi simaa, siinä on noin saman verran alkoholia kuin joissain "alkoholittomissa" oluissa (puolisen prosenttia). :)

Mulla on vihdoin työviikko takana ja kyllä ihan huomaa ettei enää jaksa tällaisia pidempiä rupeamia kovin hyvin. Pari päivää oli vielä vähän fyysisempää kuin normaalisti (paljon juoksemista ja raskaiden kamojen nostelua) ja tänään kotimatkalla supisti niin ankarasti että jouduin soittamaan miehen hakemaan mua autolla...

Mulla on jopa normaalia parempi fiilis ulkonäöstäni. Maha on tommoinen söpö kuula ja iso maha ja isot tissit kivasti tasapainottaa leveämpää alapäätä. :LOL: Mulla on niin luiseva ylävartalo että normaalisti olen vähän eriparinen...

Täällä sairaalaan pitää viedä aivan kaikki itse, eli vaatteet omaan ja vauvan käyttöön koko ajaksi samoin kuin vaipat, siteet ja muut hoitohärpäkkeet. Eli pitäis todellakin vähän sitä valmistella, mutta ei oo paukut riittäneet. Toivon todella että vauva syntyy täysaikaisena jotta ehdin äitiyslomalla tehdä loput valmistelut. :whistle:
 
En ole vielä sairaalakassia pakannut, parin viikon päästä viimeistään jos saisi sen asian kuntoon. Ainakin pähkinäsuklaata pitäisi kaupasta ostaa, sitä oli viimeksikin mukana ja siks pitää olla myös nyt. Siitä on sekin hyöty että saa vauvan sykkeitä sokerilla ylös jos tarve vaatii :) Jos yöllä tulee äkkilähtö niin ei abc:lle tarvii lähteä suklaata hakemaan :D

Ulkonäkö on vielä ihan ok, ei ihan hehkein enää mutta ei ihan valaskaan (y) Tissit ois kiva jos pysyis näinkin kiinteinä, mutta eihän ne pysy. Saahan näitä korjailtua myöhemmin vielä. Nyt on isommatkin kun ennen, eihän se tietysti haittaa ;) Tiistaina meen masukuvaukseen, kiva saada muistoksi ammattilaisen ottamat kuvat. Esikois masustakin on kuvat ja samalle kuvaajalle menen nytkin.

Simaa olen juonut nyt kolmena päivänä, pitopalvelun simaa. Huomenna sitten mummon tekemää simaa. En edes ajatellut koko asiaa, ettenkö vois juoda.

Minä en oo saanut mitään kokoarviota vauvasta. En sitten tiedä antaako lääkäri jonkinlaisen arvion viimeisellä käynnillä. Pitää varmaan pyytää joku arvio, voi sitten katsoa menikö lähellekään loppujen lopuksi :) Itselläni ei oikeastaan ole mitään tarvetta saada arviota, luotan masun kokoon ja tuntemuksiin + hyvään tuuriin ;)

Kukas tekis toukokuun ketjua sitten? Vähän jos ennakkoon jo fiilistelen toukokuuta :D Sitten onkin jo meidän kuu, hurjaa!
Hauskaa vappua kaikille!
 
Kiitos sima vastauksista! Olin nimittäin lipittänyt sitä useampana päivänä jonkun lasin. Joku Hesarin tms.lehden artikkeli: "uskallatko juottaa lapselle simaa", pisti miettimään et voiko sitä juodakaan.

Sairaalakassia en ole pakannut, pitäis alkaa oikeasti valmistautumaan ja etsimään vauvan vaatteet kaappeihin yms. Aikaisemmin olen pakannut sairaalaan aivan liikaa tavaraa, yli puolet jäänyt käyttämättä.

Minulla on tullut uutena oireena närästys. Illalla nukkumaan mennessä on pitänyt ottaa närästyslääkettä, että voi nukahtaa. Samoin uutena oireena on ollut yksittäiset jalkakrampit ja levottomat jalat.

No pitkää aikaa ei enää tartte odottaa, olen saanut reilu vko sitten sektioajan kesäkuulle. Nyt jokunen vko ja päästään tutustumaan uuden elämän alkuun aivan kasvokkain.

Viimeisin kokoarvio ultrassa oli 1500 ja rv 32.

Hyvää vappua kaikille! Vappukemuissa tuli nautittua kahvia ja nyt sitten valvon sen takia.
 

Yhteistyössä