Kesäkuun keijut 2017 *lokakuu*

Onko jollain muulla muutto edessä raskauden myötä?

Itseäni jo stressaa tuo asia, kun haluisin kaiken tapahtuvan heti :D Pitää kuitenkin malttaa odottaa "riskiajan" yli jonka jälkeen alkaa sitte tosissaan kattoa asuntoja... Ja stressaa löytyykö se mieluinen, ja missä kohtaa on järkevää muuttaa, että jaksaa vielä laittaa uuden kodin kuntoon ennen vauvan syntymää. Lisäksi oon aika yksin tän asian kanssa (ainakin vielä) kun mies tuntuu olevan sitä mieltä että kyllä tässä nykyisessä mahtuu ja hän muutenkin vihaa muuttoja jos jotain :D

Asutaan siis tällähetkellä 45neliöisessä kaksiossa hissittömän talon toisessa kerroksessa. Jotenki ittelle ois tärkeetä että tuleva asunto olisi yhdessä tasossa tai hissitalo, miten muuten pääsen vaunujen kanssa kulkemaan yksin? :D
 
Miaaak, täällä aika sama tilanne. :D Asutaan kaksiossa, neliöitä vähän yli 50. Kyllä kai tähän pienen kanssa periaatteessa mahtuiskin. Asutaanhan sitä ahtaamminkin. MUTTA! Neliöt ovat aika epäkäytännölliset, ainakin vauvaperheelle. Wc/kylppäri on todella pieni. Mahtuu juuri ja juuri pesukone ja suihkukaappi. Makkari on keskikokoinen. Sinne pitäisi kuitenkin änkeä ainakin hoitopöytä ja pinnis. Ennestään siellä on parisänky ja pari isohkoa ylimääräistä kaappia. Hirveen epäkäytännöllistä. :rolleyes: Hissikin on tässä talossa hirmu pieni. Vaunut pitää siis ostaa hissin mukaan.

Muutto on kyllä jossain vaiheessa edessä, mutta en tiedä ehditäänkö ennen vauvaa. Toisaalta raskaana ollessa ei tarvitsisi itse raahata mitään kovin painavaa. :ROFLMAO:

Olo on ollut tänään vähän outo. Raskausoireet ovat hälvenneet aika minimiin. Vatsa on muljunut ja alaselkää juilinut. Mitään vuotoja ei ole ollut. (Kopkop puuta!) Vähän pelottaa. :unsure:
 
Me ollaan myös puhuttu että kohta varmaan pitää muuttaa pois tästä aivan ihanasta kaksiostamme. Tässä on neliöitä sen verran, että vauvan kamppeet muuten varmasti mahtuisivat, mutta vaunuja ei saa yhtään mihinkään. Rappukäytävä on kapea, hissi pikkuruinen (eikä edes tule meille asti), ja ainoa säilytyspaikka olisi keskellä jo valmiiksi ahdasta eteistä... Lisäksi koska asutaan tosi kaukana kummankin perheestä, olisi kiva olla vierashuone jossa sitten majoittaa isovanhempia ja muita vierailijoita. Mies on jo pitkään kuumeillut asunnon/talon ostoa, joten nyt se taitaa olla siis edessä. Se on tänään jo silmät kiiluen ekselöinyt budjettia ja katsellut vaihtoehtoja. Innostuihan sekin jostain osiosta tässä vauvaprojektissa. :p

Mulla on nyt viikonlopun aikana tullut niin inhottava pahoinvointi, etten kyllä tiedä, miten selviän alkavasta työviikosta... Koko ajan öklöttää ja heikottaa paitsi makuuasennossa. Onneksi on edes vähän rauhallisempi viikko tiedossa. Ja aamulla eka lääkärikäynti! :love:

6+1
 
Moi vaan, täällä ei olla asuntoa vaihtamassa, mutta lisäremonttia pitäisi ehtiä tekemään. Sauna ja kylppäri pitäisi ehdottomasti saada kuntoon ennen kesää. Meillä on vanha ok- talo ja muut paikat on läpikäyty. En halua enää pienintä tuolla ankeudessa saunottaa

Olotilana on, että juuri mitään ei tee mieli, nälkä silti vähän väliä. Ei nyt onneksi koko ajan kuvota mutta jotkut jääkaapista tulvahtavat aromit kyllä ällöttää pahasti Mandariinit parhaita, kylmä maito ja jugurtit ja marjat. Kaurapuuro on mun outoa "lohturuokaa", sitä saan alas jos en mitään muuta Kahvia tarvin edelleen aamulla kupin mutta päiväkahvi jää välillä juomatta kun ajatus etoo.

Joku kyseli kolmen kanssa pärjäämisestä, mulla on kyllä ihan eri tilanne kun isommat sitten jo 6 ja 8. Varmasti on alkuun haastavaa kahden pienemmän kanssa, mutta eiköhän hätä keinot keksi. Ajattelin että tällä kertaa voisi opetella kantoliinan käyttöön, siitä ehkä saisi pienempiä sisaruksia varten vapaita käsiä..? Meillä olisi vauvan kanssa varmaan aika leppoisia päiviä, kun isommat koulussa. Ihana olisi olla aina kotona heitä odottamassa. Vähintään pari vuotta olisin kotona *haaveilee*.

Mä en ole toki varannut vielä edes neuvolaa.. Viimeksi meni kesken näillä tietämillä ja oli niin kurjaa sitten soittaa ja perua, tai itseasiassa mennä odotetulle neuvolakäynnille toteamaan se tilanne. Ajattelin alkuviikosta käydä ultrassa ja jos siellä elämää niin sitten soittelen. Meillä mies on ollut aina ultrissa mukana mutta ei neuvolassa. En ole kyllä mitenkään kaivannutkaan, hyvä kun saa itsensä aina töistä sinne jotenkin sumplittua.

Nyt on kuitenkin jotenkin hyvä tunne näistä oireista ja oloista, että en ole pelännyt kovinkaan, vaikka yleensä tapanani on murehtia kaikki asiat jo etukäteen.. Seulontaultria jännitän senkin edestä. Tuntuu ettei näin vanhana VOI saada enää tervettä lasta. Vaikka tiedänkin että VOI

Minä myös jatkaisin mielelläni keskustelua ihan anonyymisti täällä, joten kiva jos muutakin jäämässä.
Mukavaa alkavaa viikkoa ja jaksua oloihin kaikille!
Sitruunasorbetti 7+1
 
Täällä on nännit alkanu kipeytyä ja huono olo vaivas koko viikonlopun. Mieskin sano et niinku joku krapulaviikonloppu, mut semmoset oli olotkin! :D
Saas nähä miten tää työviikko menee ja illat, kun mies on iltavuorossa ja pitäis tytön kans (reilu 2v.) puuhaa keksiä.
Viikkoja nyt 6+4.
 
Meillä vähän samatilanne Skara , kun pitäis viihdyttää näitä kahta tappelupukari ja keksiä päiviin sisältöä.. aamut ja illat on pahimmat. Aamulla klo 10 asti heikottaa, oksettaa, pyörryttää, jalat ei kanna ym ja illalla vähä samat olot.
Pitäis lähtee perhetuvalle niin sais lapset leikkiä toisten lasten kans ja isompi pääsis pihakerhoon samalla. Jos vaan saisin itteni parempaan kuosiin ysiin mennes.
Villi veikkaus että tänä aamuna lentää ensimmäinen oksu..

Sitrunasorbetti mä käytän myös tota kaurapuuroa semmosena hätävarana..
Ja taidan hakea itselle tänään ihan vaan salaattibaarin salaattia.. ja lapsille poikkeuksellisesti jonku valmisaterian..

Meillä puuttuu myös lähinnä vain turvakaukalo ja seisomalauta, ja harkitsen kans äitiyspakkauksen jättämistä ja ottaa rahat ja käyttää mandukaan .
tai sitten otan pakkauksen ja ostan liinan muutenvaan..
Yhdelläkään en vielä ole semmosta kokeillut, mutta tuntuu että tilanne vaatii sitä tälläkertaa.

mimma 7+4
 
Heippa vaan!
Täällä alkanu oksentelu :( aamupalan tuossa juuri äsken oksensin... Pakko ajatella että se on vaan merkki jostain superihanasta, mutta ihan hirveetä ku pitäis tänään kuitenkin vielä töihin kyetä :D
Täällä rv 6+1 ja ensimmäinen ultra ois viikon päästä :)
 
Moi ja tsemppiä kaikille pahoinvoinnista kärsiville!

Täällä meneekin pari kolme päivää kotosalla kun kuopuksella nousi eilen kuume. Esikoisella oli sama tauti viikko sitten. Harmi kun sattu just päiväkotikuvauksen aikaan niin se jää nyt välistä.

Minä aion odottaa sitä millanen se uus äitiyspakkaus on ja päätän vasta sitten otanko sen vai en. Aiemmilla kerroilla olen pakkauksen ottanut mutta ne tavarat on jo myyty kirpparilla aikaa sitten. Pientä vauvanvaatettahan löytyy hyvin kirppareilta et välttämättä sitä pakkausta ei tarvii mutta onhan siinä oma viehätyksensä kun sen saa ja pääsee hypistelemään :love:

Vaunut, rattaat, pinnis ja syöttötuoli minulla on varastossa kun en viitsinyt niitä myydä ja hyvä etten myynyt. Mut muuten meillä ei vauvakamaa ole tallessa joten olen kirppareita kierrellessä jo katsellut sillä silmällä mitä tarviis. Manduca ja ehkä trikooliinakin on hankintalistalla. Turvakaukalon telakalla löysinkin edullisesti.

Särö 8+3
 
Skara, mun puoliso on myös iltatöissä ja 2-v kanssa saa käyttää iltaisin mielikuvitusta että saa itse levättyä töiden jälkeen. Mua ei juurikaan vaivaa aamupahoinvointi (vielä...) mutta sen sijaan paha olo ja pyörrytys alkaa klo 15-16 jälkeen ja pahenee kohti iltaa. Mitä sä keksit lapsen kanssa iltaisin? Ja miten sen pahoinvoinnin osaa selittää lapselle oikein, ettei lapsi säikähdä kun ei sitä oksetusta voi täysin peittääkään?

Ootteko ajatelleet ottaa influenssarokotusta? Me ajateltiin koko perhe ottaa, on auttanut aiempina vuosina ihan hyvin. Tuntuu että flunssaakin sairastaa vähemmän mutta tiedä sitten. Jännittäisi sairastaa influenssa raskaana.
 
Minäkin odotan minkälainen uus pakkaus on :) Tai saattaahan se olla, että saadaan vielä vanha jos heti tilaa kun mahdollista (ja vanhoja vielä jäljellä). Toukokuun lopun vauvan saanut kaveri sai viime vuonna vanhan pakkauksen vielä.

Meilläkin poika tuli kuumeeseen tänään, flunssan jälkitautia. Eikä siinä vielä kaikki, jotakin rokkoa epäilen kun jaloissa näppyjä. Ja huomenna hänellä ois 1v synttäripäivä, juhlat onneks vasta ens su, joten ei ehkä tarvii perua niitä. Tänään vielä lääkäriin näytille ja sitten yliopistolle tenttiin. Huh Huh, ei tää nyt ihan kevyeltä tunnu taas..

Onneks vaan pientä kuvotusta aamuisin ja riisipiirakalla siitä selvitään aina. Väsymystä on jonkun verran ollu kans, mutta vielä tässä on jaksanu painaa. Keskiviikkona ois se eka neuvola, saa nyt nähdä miten sen käy, jos vielä ehtii itsekin tässä taas sairastumaan.

Kannattaa muuten harkita vauvalle vakuutusta, just näiden sairastumisten takia. Varasin pojalle yksityiselle ajan ja neljän tunnin päähän sain lastenlääkärin, maksaa 89€+17€(joku polimaksu tms), vakuutuksesta haetaan sitten korvaus. Kuittejakaan ei tarvii toimittaa yleensä, kun kertoo omin sanoin tapahtuman. Joissakin vakuutusyhtiöissä saattaa olla kuittien toimittamispakko. Näppärää ja saa ajan sillon kun haluaa ja tarvii. ;) OP:ä on joku tarjous 1 vuoden vakuutus ilmaiseksi (muistaakseni) vanhoille asiakkaille. Kannattaa miettiä ainakin :) vinkkinä niille jotka ei ole muistanu asiaa miettiä. Ja yleensä rakenneultran jälkeen voi ottaa vakuutuksen jo, mutta ennen lapsen syntymää, että katta syntymässäkin ilmenneitä juttuja.
 
Mulla on nyt pari päivää ollut uus inhottava oire. Suussa kummallinen paha maku ja kaikki mitä syön maistuu pahalle. Muutenkin pahoinvointi vaivaa ja oksu tulee kerran pari päivässä. :sick: Eilen illalla en saanut unta ton pahan maun takia ja söin sit pari sitruunaviipaletta, auttoi sen verran et nukahdin lopulta. Oikein mitään ei tee mieli. Mehujääkin, joka on ollut mun pelastus, maistui pahalle. :confused:

Mä en oo synnytystä juuri ajatellut. Tuntuu vielä niin kaukaiselta. Ja vähän sama on kaikkien hankintojen kanssa. Odotan ensin nt-ultran ja seulan ja ehkä sitten annan itselleni luvan alkaa miettiä käytännön asioita. Muutenkin tää elämä on tällä hetkellä vähän sellaista selviytymistä päivästä toiseen.

Mullakin on pari raskausappia ladattuna ja niistä on tosi kiva seurata etenemistä. :) Suomenkieliset vaan tahtoo olla vähän tylsiä. Mulla on Ovia pregnency ja sit vau.fi:n sovellus. Niihin tulee joka päivä jotain uutta, niin se on mukavaa. :love:

rv 7+5
 
Tänään olin aamulla ekassa lääkärissä ja se ultrasi niin kuin vähän salaa toivoinkin! :love: Hyvin näytti kaikki olevan, viikot vastasivat hyvin arviota ja pieni sydän pamppaili. Gyne oli myös sitä mieltä että keskenmenon riski ei ole kovin suuri, kun kaikki oli niin nätisti paikoillaan. Nyt vain leijun vaaleanpunaisessa vauvahuurupilvessäni (sen minkä tältä ympärivuorokautiselta kuvotukseltani kykenen)! :p:love:

Laskettu aika tosin vaihtui siitä nettikoneen antamasta 17.6., uusi LA 20.6. jos viitsitte vaihtaa.

Unohtui sitten kysyä, miten nämä viikot etenee, joten en ole ihan varma enää. Nyt kaiketi olisikin sitten vasta 5+6? Omien laskujeni mukaan 6+2. Mene ja tiedä.
 
Skara, mun puoliso on myös iltatöissä ja 2-v kanssa saa käyttää iltaisin mielikuvitusta että saa itse levättyä töiden jälkeen. Mua ei juurikaan vaivaa aamupahoinvointi (vielä...) mutta sen sijaan paha olo ja pyörrytys alkaa klo 15-16 jälkeen ja pahenee kohti iltaa. Mitä sä keksit lapsen kanssa iltaisin? Ja miten sen pahoinvoinnin osaa selittää lapselle oikein, ettei lapsi säikähdä kun ei sitä oksetusta voi täysin peittääkään?
Mä oon sanonu tytölle et äiti on vähän sairas, niin on vähän paremmin antanu mun rötköttää sohvalla, mut tosiaan viime viikon mies oli aamussa, eli nyt ois eka tällanen tilanne et oikeesti huono olo ja kahestaan tytön kans illat.. Saas nähä, onneks on lastenohjelmat ainaki keksitty :D täällä on nyt syysloma ja tietenki kaikki satutunnit ym. peruttu.. :cool:
 
Nobelius eihän lapsen suussa tai käsissä oo näppyjä? Tai aristaako syömistä? Enteroa on tosi paljon nyt liikkeellä, sillä kyselen :/

Tääläkin tuli ensimmäinen oksennus tänään, tosin tilanne oli muutenki koko aamun erilainen, ja niskat on niin jumissa että pelkästään se aiheuttaa jo kuvottavan olon :(

Teille jotka oksennatte, vinkiksi: Mustikka keitto on hyvää ja jos joutuu sen oksentamaan , ei maistu pahalle :DD (käytin ite paljon edellisis raskauksissa nimenomaan aamuisin)

mimma (joka painuu päiväunille) 7+4
 
Oli pakko varata aamulla työterveyshoitajalle aika kun ei kyllä tuu työnteosta mitään tällä ololla. Hoitaja kirjoitti tän ja huomisen mutta pahoin pelkään että ke pitää hakea lisää. Turhauttavaa kun ei voi kun maata sängyssä ku muuten iskee huono olo. Esimiehellekkin "piti" kertoa kun vein saikkulaippua, ettei ihmettele jos oon kauemmin pois.

Perjantaina eka neuvola, toivoisin niin että siellä kuunneltais sydänääniä tai muuta millä saisi varmuuden että joku tuolla sisällä köllii. :love:

8+4
 
Moikka! Täällä 33v äiti jolla 4 lasta (2,4,5 ja 12v). Kaksi kkm:a nuorimmaisen jälkeen. Eka 06/15 ja toinen 09/16. Kaavinta tehtiin 16.9. Eilen oli pakko testata ku ollu niin outo olo...ja plussaahan testi näytti. Kun nyt vaan pieni pysyisi matkassa ❤
Tinzu83/ Rv 5+3
 
  • Tykkää
Reactions: Ruutinen
Nobelius eihän lapsen suussa tai käsissä oo näppyjä? Tai aristaako syömistä? Enteroa on tosi paljon nyt liikkeellä, sillä kyselen
Ei ole suussa eikä käsissä, pelkästään jaloissa. Torstaihin asti seuraillaan ja jos pahenee niin takas lääkäriin. Ei ollu varma lääkärikään mitä rokkoa, kun pelkästään jaloissa on tässä vaiheessa niin sitä ihmetteli. Saatiin antiseptistä voidetta ja suun kautta annettavaa jotain antihistamiinia vissiin, auttaa tuohon nuhaankin ja samalla näppyjen kutinaan ;) Onneks sain nyt pojan päikkäreille, raukka ei ekoilla päikyillä nukkunu kun 20min :(
 
Vihdoin uskalsin rekisteröityä ja liittyä mukaan keskusteluun! IVF-raskaus, takana yksi varhainen (keskeytynyt) keskenmeno vuosia sitten. Tänään kävin ultrassa ja näin sydämen sykkeen, pikkuhiljaa alan uskoa että meille voi ihan oikeasti tulla vauva!

14.6. / Liz85 / 30 / Oys / 1/1
 
Huomenta kaikki.Olihan levoton yö..alkaa vissiin tuleva matka jännittää.Lähdetään siis tulevana yönä kanarialle.Elämäni eka reissu:)Tullaan 2.11 takasin ja 3.11 on uusi ultra.Katotaan onko toukka lähteny kasvamaan normaalisti.
Onko kukaan käyny kanarialla? mietin että uskallanko syödä siellä esim.maitopohjaisia jäätelöitä? entä mehujäät?
rv5+4 luultavasti(n)No tuohonki tulee varmuus ensviikolla.
 
Huomenta kaikki.Olihan levoton yö..alkaa vissiin tuleva matka jännittää.Lähdetään siis tulevana yönä kanarialle.Elämäni eka reissu:)Tullaan 2.11 takasin ja 3.11 on uusi ultra.Katotaan onko toukka lähteny kasvamaan normaalisti.
Onko kukaan käyny kanarialla? mietin että uskallanko syödä siellä esim.maitopohjaisia jäätelöitä? entä mehujäät?
rv5+4 luultavasti(n)No tuohonki tulee varmuus ensviikolla.
Hirmuisen kivaa reissua! Rentoudu ja toivottavasti on lämmintä ;) Matkailu on kyllä mukavaa. Itselläni matkakuume polttelee, pitäisikö keväälle vielä varata jonnekin...
 
Nyt on kuitenkin jotenkin hyvä tunne näistä oireista ja oloista, että en ole pelännyt kovinkaan, vaikka yleensä tapanani on murehtia kaikki asiat jo etukäteen.. Seulontaultria jännitän senkin edestä. Tuntuu ettei näin vanhana VOI saada enää tervettä lasta. Vaikka tiedänkin että VOI
Mulla on ihan sama fiilis, olo on hyvä, mutta seulonnat jännittää kovasti, kun tuota ikää jo on... Tosin mulla on myös paljon tuttuja, joilla on esikoinen tullut vasta näin neljänkympin kynnyksellä ja kaikki on mennyt ok. Tarkoitus olisi pitää raskaus salassa jouluun saakka, eli ekan seulan jälkeen vasta meinattiin kertoa lähipiirille. Pari ystävää molemmin puolin ainoastaan tietää.

Arki meillä muuttuu kyllä totaalisesti, uusioperhe asetelma, mulla on jo kaksi lasta, kouluikäisiä molemmat, jotka ovat osan ajasta isällään. Nyt olisi sitten pikkuihminen koko ajan matkassa mukana, ihanaa.

Oireita ei hirveästi ole.Raskaampia pihatöitä tehdessä on jännä painon tunne alavatsalla. Kuppikoko vaihtui jo isommaksi ja turvotus vaan jatkuu, istuessa farkkujen nappi oltava auki, muuten tulee paha olo... En muista, että olisin aikaisemmissa raskauksissa kärsinyt näin voimakkaasta turvotuksesta alkuraskaudessa.

Päivän lukemat 5+0
 
Onko kukaan käyny kanarialla? mietin että uskallanko syödä siellä esim.maitopohjaisia jäätelöitä? entä mehujäät?
rv5+4 luultavasti(n)No tuohonki tulee varmuus ensviikolla.
En oo käynyt Kanarialla, mutta muuten kyllä reissaillut jonkun verran eteläisessä Euroopassa, ja mun mielestä jäätelöt ja mehujäät on ihan turvallista kamaa siellä. Mukavaa reissua joka tapauksessa, nauti kovasti auringosta ja lämmöstä! :)

Mulla ei eilen ollut melkein kolmeen tuntiin huono olo, ja se tuntui aivan tajuttoman ihanalta! Vasta viikko takana tätä etomista, ja mahdollisesti monta edessä, aika toivottomalta tuntuu. Paino oli pudonnut lääkärintarkastuksessa jo nyt pari kiloa, ja olo on kyllä aika jyrän alle jäänyt... Mutta ei sentään ole tarvinnut vielä oksentaa! :rolleyes:

Vähän masentaa tämä putoaminen (vaikkakin vain pari päivää) raskausviikoissa, mutta poksutaan nyt tänään uudestaan : 6+0 jee!
 
Moikka. Sain juuri viestin että teillä on aika ,hkön nimi ja äitiysneuvola.
Ynmärsin että terveydenhoitaja on eri niminen.. voiko minulla olla siis myös lääkäri äitiysneuvolassa ekalla käynnillä? Luulin et eka käynti joka kestää 1.5h niin sisältää vaan juttelua th:n kanssa ja käydään esitietopaperit läpi. Vai kuuluuko ekaan käyntiin lääkäri.
Kuinka teillä?

Mietin että käyn viel katsomassa valvirasta on tämä hklö lääkäri... heh.

Joo olen lomalla mutta maaten menee.. eilen kävin kaupassa tytön kanssa ja taas autossa alkoinyrjöttään.. sama viime viikolla. Töihin kun perjantaina lähdin niin yrjötessä se matka meni ja hirveetä samalla ajaa autoo.. kun töihin pääsin helpotti.. töissä kun piti lähtee autol ajaa nii taas yrjöt tuli ja tällä kertaa housuille.. itkuhan siinä tuli.. et oksennuksessa täytyy töitä tehdä. Eli matkapahoinvointi..ihan hirveetä.
Kumoa viikot menisi nopeasti ja voisi nauttia odotuksesta..nyt aika tuskaa.

tänään rv 7+3
 

Yhteistyössä